Aleksi Delikouras: Nörtti 4 - Pro gamer & Jessica Schiefauer: Pojat

Miten nopeasti marraskuu onkaan mennyt. Pari päivää ja sitten onkin jo joulukuu. Marraskuussa minua on vaivannut sama jumittelu kuin jo pidempään, mutta sentään pari kirjaa olen saanut luettua. Niistä bloggaaminen on vain tuntunut jotenkin vaikealta. Jotenkin tuntuu, että nyt kun ei kirjoittele blogiin niin usein kuin ehkä haluaisin, ei oikein osaa enää koko hommaa. Bloggailua helpottaakseni iskin yhteen postaukseen kaksi kirjaa, jotka olen jo aikaisemmin tässä kuussa saanut luettua.

Joulukuusta toivottavasti tulee vähän vilkkaampi luku- ja bloggauskuukausi. Tavoitteena olisi lukea perinteisesti ainakin yksi jouluinen kirja. Lähiaikoina aion myös pureutua kustantamoiden ensi kevään uutuuksiin. Pikaisesti olen jo vähän tutkiskellut kevään kirjoja ja varsin hyvältä näyttää :)

ALEKSI DELIKOURAS: NÖRTTI 4 - PRO GAMER

Oikein mainion Nörtti - sarjan neljäs osa ilmestyi melkein minun huomaamattani, sillä en ollut tätä jostain syystä laittanut syksyn kiinnostavimpien kirjojen listaani tai muuallakaan huomannut. Onneksi kirja tuli sattumalta vastaan kirjastoreissulla ja sehän lähti samantien mukaan. Olen lukenut ja pitänyt kaikista kolmesta edellisestä osasta, joten tottakai tämä neljäskin oli luettava. 

DragonSlayer666 on aloittanut lukion ja kaipaa lukiossa yläastetta. Hän vanhoja kavereitaan MegaMania ja jopa Pinokkiota. Drago tutustuu koulussa Daisukeen, joka on yksi Suomen kovimpia CS-pelaajia ja kansainvälisissä kisoissa menestyneen tiimin kapteeni. Drago tähtää ammattilaispelaajaksi ja unelma tuntuu olevan lähempänä kun Daisuke pyytää Dragon tiimiinsä.

Nörtti 4 - Pro gamer oli ihana piristys pahan lukujumin keskellä. Kirja, joka on niin vetävä ja viihdyttävä, että sen yksinkertaisesti ahmaisee kerralla. Vähään aikaan en ole päässyt niin hyvään vauhtiin minkään kirjan kanssa, että se ei olisi jäänyt kokonaan kesken tai ainakin jumittamaan puoliksi luettuna lukupinoon. Muiden sarjan osien tapaan myös Nörtti 4 on humoristinen, nopealukuinen ja riemastuttavan viihdyttävä. 

-----
Otava 2016, 222 s.
kirjastosta


JESSICA SCHIEFAUER: POJAT

Näin sattumalta Jessica Schiefauerin Pojat kirjaan perustuvan elokuvan Girls Lostin trailerin ja leffa vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin etsiä kirjan luettavaksi. Onneksi kirja löytyi heti seuraavalla kirjastoreissulla hyllystä ja pääsin sitä nopeasti lukemaan.

14-vuotiaat Kim, Momo ja Bella ovat kavereita, jotka eivät vielä haluaisi jättää lapsuutta taakseen. Erottamaton kolmikko viettää aikaa yleensä Bellan kasvihuoneella. Kun Bella eräänä päivänä istuttaa kasvihuoneeseensa outoja siemeniä, siemenistä versoaa hyvin epätavallinen kasvi, joka avaa tytöille oven poikien elämään.

Luettuani viimeisen sivun minun piti vähän aikaa mietiskellä ja makustella kirjaa. Toisaalta pidin tästä ja luin kirjan todella nopeasti, koska Pojat piti otteessaan loistavasti ja en välillä voinut lopettaa lukemista ennen kuin olin lukenut vielä yhden sivun ja sitten vielä pari lisää. Toisaalta välillä tuntui, että jokin kirjassa häiritsee todella paljon ja etenkin loppupuolen tapahtumista en pitänyt juuri lainkaan.

Tykkäsin, mutta en rakastunut. Pojat on sivumäärältään lyhyehkö, mutta tunnelmaltaan erittäin intensiivinen. Jos lopussa en olisi kadottanut niin pahasti mielenkiintoani kirjaa kohtaan, olisi tämä ollut varmasti parempi kuin kolmen tähden keskikastin lukukokemus.

Kirjassa on todella hienot ja yksityiskohtaiset kannet, jotka eivät todellakaan pääse oikeuksiinsa oheisessa kuvassa. Paikallisessa kirjastossa kirjastotarra oli taas lätkäisty keskelle etukantta (käytäntö, jota inhoan suuresti), minkä takia jätin koko kannen kuvaamisen väliin. Mutta kannet ovat upeat ja sopivat kirjaan loistavasti.

Schiefauerilta ilmestyi tänä vuonna toinen suomennettu teos Ester & Isak, jota katselin jo kirjastossa, mutta en vielä lainannut mukaan. Pojat ei nyt aivan täysin vakuuttanut, mutta ehkä jossain vaiheessa luen lisääkin Schiefaueria.

------
Karisto 2015, 188 s.
Suom. Säde Loponen
kirjastosta