Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja on ihastuttava pieni kirja, jossa sivuja ei ehkä ole paljon, mutta sitäkin enemmän on tunnelmaa ja elokuvan ylistystä. Tämä kirja oli ihana löytö kirjastosta kirjailijalta, josta en ollut ennen edes kuullutkaan. On aina yhtä mukavaa tutustua uusiin hyviin kirjailijoihin.

María Margarita on köyhä chileläistyttö, joka lähetetään katsomaan tytön kotikylään saapunutta Marilyn Monroen ja Gary Cooperin elokuvaa. Kun tyttö palaa kotiin hänen on kerrottava perheelleen mitä elokuvassa tapahtui. María Margaritalla on taito kertoa elokuvat niin taidokkaasti ja elävästi, että pian tytön maine elokuvankertojana leviää ja koko kylä haluaa kuulla hänen taianomaista kerrontaansa.

Elokuvankertojassa on vähän sivuja ja lyhyet luvut, mutta siitä huolimatta se on erittäin kauniisti kerrottu tarina, jossa keskeisinä asioina ovat paitsi elokuvat, myös esimerkiksi köyhyys sekä kova elämä chileläisessä kaivoskylässä. Tarinankertojalle Maríalle elokuvat ovat pakokeino synkästä arjesta ja hän panostaakin rooliinsa elokuvankertojana kaikkensa aina puvustuksesta ilmeisiin ja eleisiin. Elokuvankertojan tarina alkaa kepeästi, mutta loppua kohden tarinaan hiipii surullisia sävyjä, sillä mikään ei pysy muuttumattomana, eivät edes taianomaiset elokuvat tai niiden kertoja.

Elokuvankertoja onnistui lumoamaan minut niin kuin monet muutkin kirjabloggarit, jotka ovat ehtineet lukea tämän ennen minua. Letelierin kirja on nopealukuinen paitsi sivumäärässä myös ihastuttavan ja mukaansa tempaisevan tarinansa takia. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille. Elokuvankertoja on omalla tavallaan hyvänmielen kirja, vaikka mukana on pinnan alle piilotettua melankoliaa.

------
Alkuteos La contadora de peliculas
Siltala 2012, 133 s.
Suom. Terttu Virta
kirjastosta

Elina Rouhiainen: Kesytön

Tämän kirjan kohdalla minulla oli hyvin paljon ennakkoluuloja. Ensimmäiset ajatukset kirjasta olivat, että se vaikuttaa liikaa Suomeen sijoitetulta Twilight - sarjan kopiolta, jossa vampyyrit ovat vain vaihtuneet toiseen yliluonnolliseen lajiin. En ole Meyerin kirjasarjan ystävä, vaikka vampyyrikirjoista noin yleensä tykkäänkin. Omasta mielestäni lukemani kaksi ensimmäistä osaa Twilight - sarjasta olivat huonoja ja Bella Swann hahmona ärsyttävän selkärangaton, mitkä ovat varmaan suurimmat syyt, että en ole vieläkään saanut luettua sarjaa eteenpäin. Päätin kuitenkin yrittää olla antamatta ennakkoluuloilleni ja Twilight - vertauksille valtaa lukukokemuksessani.

17-vuotias Raisa Oja on helsinkiläinen taiteilijanalku, joka äitinsä kuoleman jälkeen muuttaa kainuulaiseen pikkukylään Hukkavaaraan. Kylässä on jotain omituista, eikä vain se, että kylän muut nuoret ovat poikkeuksellisen kauniita. Pian Raisa huomaa kiinnostuneensa koulun vaikutusvaltaisimmasta pojasta Mikaelista, jolla muiden kyläläisten tapaan on suuri salaisuus. Kun Raisa saa selville Hukkavaaran salaisuuden, hänen elämänsä mullistuu ja samalla Raisan on taisteltava voidakseen olla yhdessä rakastamansa Mikaelin kanssa.

Aloitin kirjan lukemisen pää täynnä ennakkoluuloja, mutta onneksi jonkin matkaa luettuani, Kesytön osoitti, että ennakkoluuloni olivat suurelta osin olleet liioiteltuja. Kirja ei ollut ollenkaan niin huono kuin olin olettanut, vaan ainakin minut Hukkavaaran salaisuudet imaisivat mukaansa. Ehkä kirjan idea ei ole sieltä kaikkein omaperäisimmästä päästä, mutta Rouhiainen on silti luonut hyvin kirjoitetun ja kiehtovan tarinan. Päähenkilö Raisa on voimakastahtoinen ja päättäväinen nuori nainen, vieläpä ylpeästi kasvissyöjä.

Muutamasta itseäni ärsyttäneestä pikkuasiasta on aivan pakko huomauttaa. Kirjan takakannessa oleva lainaus on omasta mielestäni liian paljastava kun etukannen sisäliepeestä löytyy vähemmän paljastava esittely, joka ei heti kerro lukijalle mikä Hukkavaaran asukkaiden todellinen luonne on. Olisihan se ollut mukavampaa itse tajuta asia samaan aikaan Raisan kanssa, eikä tietää sitä noin suorasti jo kirjaa aloittaessa.

Kirjan kansikuva on todella kaunis ja sopii loistavasti Kesyttömän tunnelmaan. Tämä on muuten jo kolmas kirja tänä vuonna, jonka kansikuvassa on hyödynnetty tuollaista "puolikkaat naamat toisiaan vasten" - asetelmaa. Kaksi muutahan olivat Beth Revisin Across the universe ja David Nichollsin Sinä päivänä. Kannessa olevat perhoset tuntuvat omaan silmään vähän irrallisilta ja turhalta täytteeltä.

Kesytön on ainakin omasta mielestäni hyvä kotimainen nuorten fantasiakirja. Toivottavasti kirjan aloittama Susiraja - sarja jatkuu yhtä hyvänä. Hienoa, että tässä sarjassa pääosassa ovat ihmissudet, eivätkä vampyyrit, jotka valitettavasti alkavat olla melko loppuun kulutettuja.

------
Tammi 2012, 426 s. 
kirjastosta

Rick Riordan: Merenjumalan poika

Viikonloppu on vierähtänyt lievää kesäflunssaa parannellessa. Kerrankin oli siis aikaa oikein kunnolla syventyä lukemaan. Rick Riordanin Merenjumalan poika oli onneksi niin hyvää luettava, että se tuli luettua reilussa päivässä. Kirja on toinen osa Olympoksen Sankarit - sarjaan. Kirjan päähenkilö Percy on tuttu Riordanin toisesta sarjasta, viisiosaisesta Percy Jackson - sarjasta, jolle Olympoksen Sankarit - sarja on jatkoa.

Kaksi käärmehiuksista naista, jotka yrittävät tappaa hänet kostoksi siskonsa kuolemasta, ovat vain yksi monista Percy Jacksonin huolista. Hän on menettänyt muistinsa, eikä muista kuin nimensä ja jostain syystä myös jonkun Annabeth - nimisen tytön. Percy päätyy omituiseen leiriin, jossa asustaa roomalaisten jumalien lapsia, puolijumalia. Yhdessä uusien ystäviensä Hazelin ja Frankin kanssa Percy määrätään retkelle, jonka tarkoituksena on vapauttaa kahlehdittu Kuolema, Thanatos ennen kuin maaemo Gaia herää ja toteuttaa suunnitelmansa tuhoa koko maailma. Kolmikko saa kokea, että retki on helpommin sanottu kuin tehty, sillä monet hirviöt ja otukset yrittävät varmistaa, että nuoret puolijumalat eivät onnistu tehtävässään.

Percy Jackson - sarjassa Riordan hyödynsi loistavasti kreikkalaista mytologiaa ja Olympoksen Sankarit - sarjassa mukaan sekoitetaan myös roomalaista tarustoa. Niin kuin sarjan edellisessä osassa myös tässä kirjassa vastaan tulee kaikenlaisia hirviöitä, jotka on kaikki poimittu roomalaisista taruista. Kirjan loppuun on onneksi lisätty sanasto siltä varalta, että lukijalle aivan kaikki kirjassa mainitut hirviöt, henkilöt ja muut asiat ole niin kovin tuttuja. Jotkut asiat nimittäin vain mainitaan nimeltä, eikä niitä juurikaan selitetä sen tarkemmin, joten sanasto auttaa lukijaa ymmärtämään asioita edes vähän paremmin. Riordan on kuitenkin onnistunut kirjoittamaan Merenjumalan pojan niin, että lukija pysyy hyvin kärryillä, vaikka jokin nimitys ei aivan heti aukenisikaan lukijalle.

Merenjumalan poika on todella vauhdikas tarina, kuten muukin lukemani Riordanin tuotanto. Tämän kirjan parissa ei todellakaan tylsisty, sillä päähenkilöiden eteen vyörytetään vastoinkäymisiä niin paljon, että tarinasta voisi helposti tulla sekavaa sähläämistä. Riordan kuitenkin taitaa tällaiset toiminnalliset juonet ja kirjan tapahtumat pitävät lukijaa tiukasti otteessaan. Itse uppouduin tarinaan niin kovasti, että ahmaisin lukea sen todella nopeasti.

Ennen kuin tarttuu tähän kirjaan, kannattaa ehkä lukea sarjan ensimmäinen osa Eksynyt sankari, sillä kirjat liittyvät vahvasti toisiinsa ja tapahtumat avautuvat paremmin jos on tutustunut sarjaan jo ennestään.

Vaikka muuten tykkäsinkin tästä kirjasta oikein kovasti, on pakko moittia yhtä asiaa. Kirjassa on aivan järkyttävän paljon kirjoitusvirheitä, välillä jopa päähenkilöiden nimet oli kirjoitettu väärin. En tiedä olenko liian tarkkanäköinen lukija ja huomasin nuo virheet helposti, mutta niitä tuntui olevan läpi kirjan todella paljon. Pienet kirjoitusvirheet eivät itseäni haittaa, mutta joukossa oli niin räikeitä virheitä, että ihmettelin todella paljon, miten tuollaisia ei ole huomattu ja korjattu.

Olympoksen Sankarit - sarja saa jatkoa hyvinkin pian, sillä kolmas kirja The Mark of Athena ilmestyy englanniksi lokakuun alkupuolella. Kaiken kaikkiaan sarjaan tulee kuulumaan viisi kirjaa.

------
Alkuteos The Son of Neptune
Otava 2012, 500 s.
Suom. Ilkka Rekiaro
kirjastosta 

Jari Tervo: Layla

En ole ennen tätä kirjaa juurikaan ollut kiinnostunut Jari Tervon tuotannosta, mutta Layla herätti kiinnostustani sen verran, että kun se sattui kirjastossa olemaan sopivasti paikalla, lähti kirja luettavakseni. Ilmestyessään kirja herätti paljon keskustelua esimerkiksi kurdeihin liittyvissä faktoissa ja jopa nimissä, mutta koska en ollut tuohon jupakkaan enempää perehtynyt, en antanut asian vaikuttaa lukukokemukseeni.

Nuori kurdityttö Layla kihlattiin jo kehdossa serkulleen, mutta pieleen menneen hääyön jälkeen Laylasta tulee sukunsa hylkiö. Veljensä avustamana Layla pakenee varmaa kuolemaa Euroopan halki kylmään Finlandiyaan, Suomeen. Layla päätyy parittajan hampaisiin ja prostituoiduksi Helsinkiin. Laylan tavoin alkoholisoitunut Helena on päätynyt prostituoiduksi, tosin omasta tahdostaan. Lapsensa huoltajuuden menettänyt Helena yrittää saada elämänsä kuntoon ja rakkaan lapsensa jälleen itselleen. Vaikka Layla luulee olevansa turvassa kaukana kotoa, hänen isänsä ja veljensä ovat valmiita tekemään mitä tahansa palauttaakseen sukunsa kunnian.

Layla on kirja vaikeista aiheista, mm. prostituutiosta ja ihmiskaupasta, mutta Tervo käsittelee niitä onnistuneesti. Tarinaa kuljetetaan monen ihmisen näkökulmasta kunnes langat punotaan yhteen ja henkilöiden kohtalot limittyvät. Henkilöhahmoista ehdottomasti kiinnostavin oli päähenkilö Layla, mutta myös Helena nousi omissa ongelmissaan kiinnostavaksi hahmoksi.

Kuten jo mainitsin Layla on herättänyt keskustelua joistain asiavirheistään, mutta minua nuo eivät häirinneet. Osittain siksi, että en juuri ollenkaan tunne kurdikulttuuria ja myös siksi, että suhtauduin tähän kirjaan nimenomaan fiktiona, mitä se onkin. Itse en varmaankaan olisi edes tajunnut kirjan virheitä, jos en olisi ennen tämän lukemista olisi edes jonkin verran tutustunut kirjan nostattamiin kohuihin.

Mieleeni tuli tätä lukiessa kuitenkin, että Tervo kuvaa kurdiklaanin miesten (etenkin Laylan isän ja veljen) hyvin yksiulotteisina. Vähän liikaa painotettiin sitä, että kurdimiehille suvun kunnian palauttaminen on niin tärkeä asia, että sen eteen ollaan valmiita tekemään mitä tahansa. En oikein usko, että asia olisi aivan noin mustavalkoinen ja ehdoton.

Olen saanut sen käsityksen, että Tervon muu tuotanto on varsin erilaista kuin Layla, joten nähtäväksi jää luenko vielä jossain vaiheessa lisää kirjailijan teoksia. Ainakin tämän kirjan perusteella Tervolla on sana hallussa.

------
WSOY 2011, 360 s.
kirjastosta

Lauren Conrad: Suolaista ja makeaa

Pidin Lauren Conradin edellisestä kirjasta Petoksia ja valheita kuten myös sarjan aloittaneesta L.A Candy kirjastakin, joten trilogian viimeinenkin osa tuli varattua kirjastosta ja sainkin tämän jo jonkin aikaa sitten luettavakseni.

Tosi-tv-tähti Jane Roberts on juuri toipunut erään läheisen ystävänsä petoksesta ja haluaa saada elämänsä järjestykseen. Vaikka vannottuaan, että pysyy jonkin aikaa erossa miehistä, Jane on pian kahden miehen vaiheilla; lukioaikaisen rakkaansa Calebin ja ihastuksensa Bradenin. Kun kaikki tuntuu karkaavan käsistä, Jane saa tietää jotain järkyttävää, mikä muuttaa hänen käsityksensä siitä, mikä L.A Candy - ohjelmassa todella on totta. Janen lisäksi ohjelman muilla tähdillä on paitsi rakkaushuolia myös luurankoja kaapissa, joiden paljastuminen pilaisi ainakin valokeilaan keinolla millä hyvänsä haluavan Madison Parkerin elämän.

Suolaista ja makeaa on trilogian edellisen osan tavoin kevyttä hömppää, jota on helppo ja nopea lukea. Conradin keveä kirjoitustyyli sopii tällaiseen viihteelliseen kirjaan, kuten taisin edellisen osan arvostelussanikin todeta. Suolaista ja makeaa on täydellinen kirja luettavaksi kun haluaa jotain kevyttä ja viihdyttävää vaikka sadepäivien viettoon kun nyt näyttäisi siltä, että loppukesästä on tulossa sateinen.

Kirjassa lukija saa tietää lisää sivuhenkilö Madison Parkerin salatusta menneisyydestä, jonka Madison ei halua paljastuvan medialle. Jos en tietäisi, että Conrad on jo kirjoittanut spinoff - sarjan tälle trilogialle päähenkilönään juurikin Madison Parker, sivuhahmon aivan uuden puolen esitteleminen tuntuisi kovinkin irralliselta. Nyt kaikella pohjustetaan selvästi spinoffia. Itselleni Madison oli aiemmissa kirjoissa jotenkin yksiulotteinen ärsyttävä sivuhenkilö, mutta hahmosta tehtyjen paljastusten jälkeen Madison alkoi tuntua ihan ihmiseltä, jolla on paljon menetettävää Hollywoodin julmassa maailmassa.

Vaikka muuten pidinkin tästä kirjasta, oli kirjan lopetus jotenkin liian hätäinen. Aivan kuin Conrad olisi liian myöhään tajunnut, että tarina pitäisi saada päätökseen ja päätynyt ratkaisuun, joka tuntuu todella hätiköidyltä. Ihmettelinkin lukiessani kun jäljellä oli enää vain vähän sivuja, että miten kirja oikein päättyy kun vielä lopussa tapahtuu kaikenlaista ja jonkinaiseen lopetukseen olisi päästävä kun Suolaista ja makeaa kuitenkin sarjan päättää. Erityisesti ärsytti se miten Janen rakkauskuvioiden loppuratkaisu oli, mikä sekin oli todella hätäisen oloinen ratkaisu.

------
Alkuteos Sugar and Spice
Readme.fi 2012, 280 s.
Suom. Laura Haavisto
kirjastosta

Sheridan Le Fanu: Carmilla ja muita kertomuksia

Vampyyritarinoiden ystävänä mukaani kirjastoreissulta tarttui Sheridan Le Fanun novellikokoelma, joka sisältää myös kirjailijan ehkä tunnetuimman kertomuksen Carmilla. Minua kiinnostavat myös uudempien vampyyritarinoiden ohella tällaiset vanhemmat tarina, vaikka niissä vampyyrikäsitys poikkeaakin välillä aika paljon siitä millainen omasta mielestäni on "oikea" vampyyri. Carmillan on sanottu vaikuttaneen paljon myöhempään vampyyrikirjallisuuteen, joten pakkohan se oli lukea. Samalla sain tutustua muuhunkin Le Fanun tuotantoon.

Carmilla ja muita kertomuksia siis sisältää neljä Le Fanun novellia, joista tunnetuin on juurikin nimitarina. Muut novellit kokoelmassa ovat Vihreää teetä, Selonteko oudoista häiriöistä Aungien Streetillä ja Lapsi, joka lähti haltijatarten matkaan.

Pidän ehdottomasti enemmän uudemmista, paljon toiminnallisemmista vampyyritarinoista, sillä Carmilla oli tarinana hyvin hidastempoinen ja välillä todella tylsä. Tietysti muutkaan tuon aikakauden kauhutarinat eivät yleensä ole kovinkaan vauhdikkaita, mikä varmaan pitäisi muistaa vanhoja tarinoita lukiessa. Puutteistaan huolimatta Carmilla oli kuitenkin kiinnostava vampyyritarina.

Vihreää teetä oli kokoelman kolmesta muusta novellista ehkä omaan makuuni huonoin. Saattaa tosin johtua siitä, että en varmaankaan keskittynyt kovinkaan hyvin lukemaani, koska varsinkin novellin loppupuoli tuntui menevän itseltäni vähän ohi. Selonteko oudoista häiriöistä Aungien Streetillä nousi suosikikseni kaikista kokoelman novelleista. Tarina ei ollut hetkeäkään tylsä, vaan tapahtumia ja pelotteluakin oli juuri sopivasti. Lapsi, joka lähti haltijatarten matkaan oli kiehtova, mutta lyhyt tarina, jonka loppu jäi sopivan avoimeksi, että lukija saa itse mietiskellä mitä tapahtuikaan.

Tämän kokoelman myötä kiinnostukseni Le Fanun tuotantoon heräsi ja pitääkin heti seuraavalla kirjastokäynnillä katsoa löytyisikö kirjailijalta muutakin tuotantoa luettavakseni.

------
Savukeidas 2012, 204 s.
Suom. Timo Hännikäinen
kirjastosta

Pirunmeri

Pirunmeri romaani on satojen suomalaisten kansalaiskirjailijoiden yhteistyön tulos. Kirjan työstämiseen osallistuttiin kirjoittamalla ja äänestämällä. Yhdeksi tarinaksi yli tuhat tekstikappaletta työstivät yhteistyössä WSOY ja Roisto Oy. Lisätietoja siitä miten Pirunmeri syntyi löytyy kirjan virallisilta nettisivuilta.

Höyryristeilijä Steven's Seagull on siirtymässä uudelle omistajalleen Atlantin toiselle puolelle, mutta sen kauhutarinoiden värittämä historia alkaa pian toistaa itseään. Laivan ohjausjärjestelmän petettyä risteilijällä alkaa tapahtua muutakin kummaa. Oviin ilmestyy outoja merkkejä, laivalla vaikuttaisi olevan salamatkustaja sekä läheinen saarikin vaikuttaa omituiselta ja pahaenteiseltä. Niin laivalla kuin sen miehistölläkin on salaisuuksia, jopa tappavia sellaisia.

Ensimmäinen mieleeni tuleva sana kuvaamaan tätä kirjaa on ehdottomasti vauhdikas. Pirunmeri on jännäri, jossa tapahtuu paljon ja lukijalle tarjoillaan useita juonenkäänteitä. Välillä tapahtuu vähän liikaakin, mutta ainakaan tämän kirjan parissa ei pääse tylsistymään. Yllätyin positiivisesti miten niin monen kirjoittajan panoksella ja ideoilla toteutettu kirja onkin ennakko-odotuksista huolimatta oikein hyvä jännäri. Lisäpisteitä on pakko antaa päätapahtumapaikkana toimivasta vanhasta risteilijästä, jonka sisäänsä kätkemiä salaisuuksia on osattu hyödyntää hienosti kirjassa.

Olisin kuitenkin varmasti pitänyt kirjasta paljon enemmän jos loppuratkaisu ja loppupuolen tapahtumat olisivat olleet hiukan erilaiset. Haluamatta paljastaa sen enempää lopusta ja pilata mahdollisten muiden lukijoiden lukukokemuksen, sanon vain, että kaikille kirjan tapahtumille olisin halunnut löytyvän vähän erilaisen selityksen.

Suosittelen lukemaan kirjan ja katsomaan itse mitä on saatu aikaan kun sadat tavalliset tallaajat ovat osallistuneet poikkeuksellisella tavalla kirjan ideoimiseen ja kirjoittamiseen.

------
WSOY 2012, 162 s. 
kirjastosta

David Nicholls: Kaikki peliin

David Nichollsin edellinen suomennettu teos Sinä päivänä hurmasi minut ja monet muutkin kirjabloggarit. Kaikki peliin on itseasiassa Nichollsin esikoisteos, vaikka se suomeksi vasta nyt ilmestyy. Sinä päivänä oli ihastuttava tarina täynnä hyvää dialogia, joten odotukseni tämän kirjan kohdalla olivat todella korkealla. Onneksi ei tarvinnut nytkään pettyä!

Vuonna 1985 nuori Brian Jackson pääsee vihdoin yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Opiskelijaelämä on kuitenkin aivan erilaista kuin Brian on kuvitellut, ei ollenkaan niin runollista kuin kuvitelmissa. Brian ihastuu kauniiseen yläluokkaiseen Alice Harbinsoniin, jonka sydämen hän haluaa valloittaa. Se tietenkin onnistuu parhaiten osoittamalla laajaa yleissivistystä ja pääsemällä mukaan yliopistojen välisen tietovisan edustusjoukkueeseen.

Kaikki peliin on mielenkiintoinen kasvutarina, jossa on mukana hyvää dialogia, jotsa ainakin minä Sinä päivänä kirjassakin tykkäsin todella paljon. Nichollsin taidot kirjoittajana ovat tietenkin vielä aika hiomattomat tässä esikoiskirjassa, mutta ensimmäiseksi teokseksi Kaikki peliin on erittäin hyvä ja viihdyttävä lukuromaani. Varmaankin jos tämän olisi lukenut ennen tuota Sinä päivänä kirjaa, ajatukset olisivat erilaisia.

Kirjan päähenkilö Brian on sympaattinen ja vähän kömpelökin nuori mies, jonka toilailut saavat aikaan paitsi hyvää huumoria myös myötähäpeän tunteita lukijassa. Yrityksien ja erehdysten kautta Brian kasvaa ihmisenä ensimmäisen yliopistovuotensa aikana. Kirjan muut henkilöhahmot ovat hekin kiinnostavia aina yläluokkaisesta vähän ärsyttävästä Alicesta toiseen opiskelijatyttöön Rebeccaan, jolla on vahvat mielipiteet melkeinpä kaikesta ja Spenceriin, Brianin kotipuolen huono-osaiseen ystävään.

Viihdyin kirjan parissa loistavasti ja se tuli luettua nopeasti. Paitsi dialogista ja kirjan sisältämästä huumorista, pidin myös siitä, että jokainen luku alkoi tietovisakysymyksellä ja kirja oli jaettu neljään kierrokseen, kuten juuri tietokilpailussa.

Jos pidit Sinä päivänä - kirjasta, kannattaa lukea myös Kaikki peliin. Oikeastaan tämä kannattaa lukea vaikka ei olisi edellistä suomennettua Nichollsia vielä ehtinyt lukea.


------
Alkuteos Starter for Ten
Otava 2012, 414 s.
Suom. Sauli Santikko
kirjastosta