Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu

Olen Goodreadsin puolelta lukenut todella paljon ylistäviä arvioita Patrick Nessin Siobhan Dowdin idean pohjalta kirjoittamasta ja Jim Kayn kuvittamasta Hirviön kutsusta. Kirja on ollut lukulistalla jo pitkään, mutta nyt kun tämä ilmestyi suomeksi, päätin vihdoinkin vastata hirviön kutsuun. 

13-vuotiaan Conorin äiti sairastuu syöpään. Eräänä yönä seitsemän minuuttia yli keskiyön hirviö saapuu Conorin luo ja sanoo kertovansa kolme tarinaa, kunhan Conor kertoo neljännen - totuuden.

Ennakko-odotukseni kirjan suhteen olivat varsin korkealla, joten petyin hieman kun lukeminen lähtikin yskähdellen käyntiin, enkä saanut tarinasta heti alussa kiinni. Jopa sysäsin tämän syrjään joksikin aikaa ja luin muuta kun tuntui, että tarina ei oikein kiinnosta ja lukeminen ei onnistu.

Tarvitsin ilmiselvästi pienen tuumaustauon kirjan kanssa, koska poimiessani tauon jälkeen Hirviön kutsun taas luettavakseni, tarina tuntui avautuvan ihan uudella tavalla ja lähtevän kunnolla vauhtiin. Hirviön kutsu on surullinen, koskettava ja älykäs tarina, joka ehdottomasti kannattaa lukea. Vain reilu 200 sivuinen tarina kertoo paljon enemmän kuin sivumäärältä voisi luulla. Vaikka alussa tätä lukiessa minulla olikin vaikeuksia, ne palkittiin kerrassaan hienolla tarinalla. Etenkin tarinan loppu on yksinkertaisesti kaunis.

Jim Kayn upea kuvitus kruunaa hyvän tarinan. Olen juuri tällaisen vähän rosoisen ja synkän kuvituksen ystävä, joten tätä tuli luettua ihastellen ja ihaillen uskomattoman hienoa kuvitusta. Kirjan kuvitus on kokonaan mustavalkoinen, joten ainakin itseäni hieman häiritsi se, että kansikuva on väreissä. Pidän paljon enemmän kuvitetun laitoksen alkuperäisestä mustavalkoisesta kannesta. 

Hirviön kutsu on ensimmäinen lukemani Patrick Nessin teos, mutta olen kuullut kirjailijasta paljon hyvää Goodreadsin puolella. Olinkin jo aiemmin laittanut Nessin korvan taakse niihin kirjailijoihin, joiden tuotantoon aion jossain vaiheessa tutustua, mutta taidanpas tämän kirjan jälkeen kohottaa Nessiä listalla vähän ylemmäs.  

Hirviön kutsun elokuvasovitus tulee ensi-iltaan tämän vuoden lokakuussa. Katsoin leffasta trailerin ja se näytti kyllä todella hyvältä. Erityisen iloinen olen siitä, että Liam Neeson on leffassa hirviön äänenä. Neesonilla on loistava ääni, juuri hirviölle sopiva.

-------
Alkuteos: A Monster Calls
Tammi 2016, 215 s.
Suom. Kaisa Kattelus
arvostelukappale (kiitos kustantajalle!)

Ursula Poznanski: Äänet

Luen aika harvoin dekkareita, mutta Ursula Poznanskin kirjoihin olen tykästynyt oikein kovasti. Viisi oli loistava, Sokeat linnut ei ehkä aivan niin hyvä, mutta melko nautittava kuitenkin. Äänet on yksi erityisesti kirjakesältä odottamiani kirjoja ja tämän aloitinkin heti kun sain kirjan käsiini. 

Yksi Pohjois-Salzburgin sairaalan psykiatrisen osaston lääkäreistä löydetään raa'asti murhattuna sairaalan tiloista. Osasto on erikoistunut vaikeasti traumatisoituihin potilaisiin, joten epäiltyjä murhalle on helppo löytää. Osaston potilaat kuulevat olemattomia ääniä, elävät omissa maailmoissaan tai eivät kommunikoi lainkaan, joten Beatrice Kasparyn ja hänen työkavereidensa tehtävästä ei tule helppoa. Sitten osastolta löydetään toinenkin ruumis...

Oi miten ihanaa olikaan pitkästä aikaa lukea kirjaa, jota haluaisi vain ahmia eteenpäin. Harmi, että välillä piti töissäkin käydä, koska muuten tämä olisi melko varmasti mennyt melkeinpä yhdellä istumalla.

Pidin erittäin paljon ensimmäisestä lukemastani Poznanskista eli Viidestä, mutta Sokeat linnut oli laahaavana selkeä notkahdus edellisestä osasta. Onneksi Äänet on melkeinpä yhtä hyvä kuin Viisi. Viihdyttävä, koukuttava ja ahmittava dekkari, jonka rauhallisemmasta tahdista ja taitavasti rakennetusta juonesta pidin kovasti. Toki tässäkin on ajoittain vähän enemmän jännitystä ja menoa, mutta minä ainakin kiittelen, että kirja ei ollut alusta loppuun sellaista rymistelyä, että perässä ei tahdo pysyä.

Beatricen ja hänen työparinsa Florinin välillä oli jo edellisissä kirjoissa selvää jännitettä, mutta nyt asioissa päästään eteenpäin. Beatrice on yksityiselämänsä niin vaikeassa tilanteessa, että seurauksena kaikesta tässä kirjassa tapahtuneesta on pakko olla lisää sotkuja yksityiselämän puolelle. Dekkareissa päähenkilöiden yksityiselämä on itselleni yleensä sitä kaikkein kiinnostamattominta (pidän enemmän kaikesta mikä liittyy rikosten tutkimiseen ja selvittämiseen), mutta Poznanskin kirjoissa olen oikeastaan pitänyt myös niistä osioista. Ehkä siksi, että Beatrice Kaspary on hahmona aidosti kiinnostava ja erittäin onnistunut.

Poznanskilta ei ole ainakaan vielä ilmestynyt jatkoa sarjalle jo ilmestyneiden kolmen osan jälkeen. Tämä kirjahan on alkuperäiskielellä ilmestynyt vasta viime vuonna, joten mahdollista neljättä osaa joutunee vähän aikaa odottamaan. Mutta ehdottomasti jatkan Beatrice Kasparyn tutkimusten parissa kunhan Poznanski kynäilee jatkoa.

-------
Alkuteos: Stimmen
Atena 2016, 406 s.
Suom. Anne Mäkelä
arvostelukappale (kiitos kustantajalle!)