Ursula Poznanski: Äänet

Luen aika harvoin dekkareita, mutta Ursula Poznanskin kirjoihin olen tykästynyt oikein kovasti. Viisi oli loistava, Sokeat linnut ei ehkä aivan niin hyvä, mutta melko nautittava kuitenkin. Äänet on yksi erityisesti kirjakesältä odottamiani kirjoja ja tämän aloitinkin heti kun sain kirjan käsiini. 

Yksi Pohjois-Salzburgin sairaalan psykiatrisen osaston lääkäreistä löydetään raa'asti murhattuna sairaalan tiloista. Osasto on erikoistunut vaikeasti traumatisoituihin potilaisiin, joten epäiltyjä murhalle on helppo löytää. Osaston potilaat kuulevat olemattomia ääniä, elävät omissa maailmoissaan tai eivät kommunikoi lainkaan, joten Beatrice Kasparyn ja hänen työkavereidensa tehtävästä ei tule helppoa. Sitten osastolta löydetään toinenkin ruumis...

Oi miten ihanaa olikaan pitkästä aikaa lukea kirjaa, jota haluaisi vain ahmia eteenpäin. Harmi, että välillä piti töissäkin käydä, koska muuten tämä olisi melko varmasti mennyt melkeinpä yhdellä istumalla.

Pidin erittäin paljon ensimmäisestä lukemastani Poznanskista eli Viidestä, mutta Sokeat linnut oli laahaavana selkeä notkahdus edellisestä osasta. Onneksi Äänet on melkeinpä yhtä hyvä kuin Viisi. Viihdyttävä, koukuttava ja ahmittava dekkari, jonka rauhallisemmasta tahdista ja taitavasti rakennetusta juonesta pidin kovasti. Toki tässäkin on ajoittain vähän enemmän jännitystä ja menoa, mutta minä ainakin kiittelen, että kirja ei ollut alusta loppuun sellaista rymistelyä, että perässä ei tahdo pysyä.

Beatricen ja hänen työparinsa Florinin välillä oli jo edellisissä kirjoissa selvää jännitettä, mutta nyt asioissa päästään eteenpäin. Beatrice on yksityiselämänsä niin vaikeassa tilanteessa, että seurauksena kaikesta tässä kirjassa tapahtuneesta on pakko olla lisää sotkuja yksityiselämän puolelle. Dekkareissa päähenkilöiden yksityiselämä on itselleni yleensä sitä kaikkein kiinnostamattominta (pidän enemmän kaikesta mikä liittyy rikosten tutkimiseen ja selvittämiseen), mutta Poznanskin kirjoissa olen oikeastaan pitänyt myös niistä osioista. Ehkä siksi, että Beatrice Kaspary on hahmona aidosti kiinnostava ja erittäin onnistunut.

Poznanskilta ei ole ainakaan vielä ilmestynyt jatkoa sarjalle jo ilmestyneiden kolmen osan jälkeen. Tämä kirjahan on alkuperäiskielellä ilmestynyt vasta viime vuonna, joten mahdollista neljättä osaa joutunee vähän aikaa odottamaan. Mutta ehdottomasti jatkan Beatrice Kasparyn tutkimusten parissa kunhan Poznanski kynäilee jatkoa.

-------

Alkuteos: Stimmen

Atena 2016, 406 s.

Suom. Anne Mäkelä

arvostelukappale (kiitos kustantajalle!)

Ursula Poznanski: Sokeat linnut

Joulukuussa luin Ursula Poznanskin edellisen suomennetun teoksen Vii5i ja uskallan vieläkin väittää, että se oli yksi parhaista lukemistani dekkareista. Poznanski oli onnistunut kirjoittamaan jännittävän ja mielenkiintoisen tarinan geokätköilyn ympärille. Koska Vii5i oli niin loistava lukukokemus, päädyin varailemaan ja lukemaan myös Sokeat linnut.

Leirintäalueelta löydetään kaksi ruumista: ammuttu mies ja kuristettu nainen. Murhatuilla ei vaikuta olevan mitään yhdistävää tekijää tai yhteistä. Sitten Salzburgin rikospoliisin etsivä Beatrice Kaspary saa selville, että molemmat kuuluivat samaan Facebookin runoryhmään. Harmittomalta vaikuttavassa ryhmässä jäsenet jakavat muille runoja ja niihin yhdistettyjä valokuvia. Kun seuraava ryhmän jäsen kuolee, Beatricen on sukellettava syvemmälle sosiaalisen median kiemuroihin.

Toivoin, että Sokeat linnut olisi ollut yhtä loistava tai ainakin melkein kuin edellinen Poznanskin teos, mutta valitettavasti tämä oli ainoastaan ihan hyvä, eikä yltänyt lähellekään loistavaa. Tarina ei tuntunut hetkeäkään todella vetävältä tai kiinnostavalta, mutta jaksoin toivoa vielä loppuun asti, että jossain kohdassa tapahtuisi kunnon käänne parempaan.

Facebookin runoryhmän jäsenten kommentit ja yleensäkin sosiaalinen media ovat vahvasti mukana kirjassa ja etenkin noita kommentteja on käytetty kiinnostavasti osana tarinaa. En kuitenkaan koskaan ole ollut erityisen kiinnostunut somesta tai ollut Facebookin aktiivikäyttäjä, joten ehkä senkään takia Sokeat linnut ei minun kohdallani oikein toiminut.

Vaikka Sokeat linnut ei minua onnistunutkaan hurmaamaan, missään vaiheessa ei tullut mieleenkään, että olisin jättänyt tämän kesken. Poznanski kirjoittaa kuitenkin niin taitavasti ja viihdyttävästi, että kirjan luki mielellään jo senkin takia, vaikka juoni ei vakuuttanutkaan.

-------

Alkuteos: Blinde Vögel

Atena 214, 425 s.

Suom. Anne Mäkelä

kirjastosta

Ursula Poznanski: Vii5i

Tämä kirja tarttui mukaani kirjaston uutuushyllystä ja ehti lojua pitkään kirjapinon pohjalla. Useamman kerran mietin palauttaisinko kirjan lukemattomana takaisin vai jättäisinkö vielä odottamaan sellaista hetkeä, että tekee mieli tarttua jännäriin. Aina päädyin jälkimmäiseen ja olen siitä iloinen, koska kun vihdoinkin tuntui oikealta ajalta lukea tämä, nautin tarinasta todella paljon.

Lehmälaitumelta Saltzburgin läheltä löytyy naisen ruumis, jonka jalkapohjiin on tatuoitu koordinaatteja. Ne vievät rikospoliisin etsivä Beatrice Kasparyn paikkaan, josta löytyy käsi ja arvoitus, joka vie poliisit seuraavalle karmivalle kätkölle. Napatakseen murhaajan Beatricen ja hänen kollegoidensa on lähdettävä mukaan geokätköilypeliin, minkä lisäksi murhaajan kiinnisaamista vaikeuttavat todistajien katoamiset ja kuolemat.

Vii5i oli ehdottomasti yksi parhaista lukemistani jännäreistä. Heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien tarina onnistui pitämään minua tiukasti otteissaan, etenemään hyvällä tahdilla ja, mikä parasta, yllättämään useammankin kerran. Poznanski on onnistunut rakentamaan tarinan loistavasti, sillä en missään vaiheessa tylsistynyt tai osannut ollenkaan aavistella loppupuolen yllätystä tai muita tarinan käänteitä.

Ennen kirjan lukemista en tiennyt geokätköilystä oikeastaan muuta kuin perusidean, mutta kirja tarjosi mielenkiintoisen katsauksen geokätköilyyn ja herätti kiinnostukseni harrastusta kohtaan. En ole ulkoilmaihmisiä tai nauti metsässä rämpimisestä, mutta silti kätköjen piilottaminen toisten löydettäväksi koordinaattien avulla on erittäin kiehtova ajatus.

Vii5i olikin sitten vähään aikaan viimeinen kirjastosta lainattu kirja, mitä aion lukea. Joululomalla on vihdoinkin hyvää aikaa lukea kirjahyllyyni kasautunutta lukemattomien, omien kirjojen pinoa. Ensimmäisen siitä pinosta olenkin jo ehtinyt lukea, mutta siitä myöhemmin lisää. 

-----
Alkuteos: Fünf
Atena 2013, 426 s.
Suom. Anne Mäkelä
kirjastosta