Katie Alender: Bad Girls Don't Die

Huomasin tämän Katie Alenderin esikoiskirjan Goodreadsissa ihan sattumalta. Ensiksi huomioni kiinnitti hieno kansikuva ja esittelyn luettuani en voinut olla hankkimatta tätä luettavaksi. Oli myös aivan pakko aloittaa heti tämän lukeminen kirjapaketin saavuttua perille, vaikka olisihan tuossa kirjapinossa odotellut kasa muitakin kirjoja.

Alexiksen pikkusiskolla Kaseylla on pakkomielle antiikkinukkeihin, mutta tyttö on vain oma outo itsensä, ei mitään vakavampaa. Perheen vanhassa kotitalossa alkaa kuitenkin tapahtua kummia. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat itsestään, ilmastointi reistailee ja Alexis näkee outoja valoja kotinsa ulkopuolella. Lisäksi Kasey on muuttumassa. Pikkusiskon silmät muuttuvat sinisistä vihreiksi ja ennen niin kiltistä tytöstä on tullut yht'äkkiä vihainen - ja vaarallinen.

Yllätyin positiivisesti kun Bad Girls Don't Die osoittautui täyden kympin arvoiseksi lukukokemukseksi, jonka kansikuvakin on jo itsessään napakymppi. Tuollainen sopivan creepy kuva sopii erinomaisesti kirjan tunnelmaan. Kirjassa oli useampikin kohta, joissa Alender oli onnistunut kirjoittamaan kunnon kauhutunnelmaa ja jännitystä. Muutenkin pakko nostaa hattua kirjailijalle, koska Bad Girls Don't Die oli sujuvaa luettavaa ja tarina pysyi hyvin kasassa alusta loppuun. Tylsää ei missään vaiheessa ehtinyt olla.

Räväkkä ja pinkkihiuksinen päähenkilö Alexis tuntui välillä hieman ärsyttävältä (etenkin suhtautumisessaan vanhempiinsa), mutta loppua kohden aloin oikeastaan pitää tytöstä. Mietiskelin jo heti kirjan alussa, että onkohan Alexikselle tiedossa jotain teiniromanssia. Tietysti oli, mutta onneksi ei sellaista kulunutta salamarakkautta, mitä niin paljon young adult / nuortenkirjoissa on.

Bad Girls Don't Die aloittaa samannimisen trilogian, jonka kaksi muuta osaa, From Bad to Cursed ja As Dead As it Gets, ovat jo ilmestyneet. En ole vielä ehtinyt kunnolla lukea esittelyjä noista muista  osista, mutta ensimmäisen osan lopun perusteella vähän mietityttää mitä trilogiassa tulee tapahtumaan. Aion kuitenkin hankkia seuraavatkin osat omaan hyllyyn ja luettavaksi. Silloinhan se sitten selviää mitä tapahtuu :)

------
Hyperion Books 2010, 346 s.
oma ostos

Stephen King: Tohtori Uni

Minun piti lukea tämä jo heti suomennoksen ilmestyttyä tammikuussa. Tohtori Uni olikin jo kirjastosta lainattuna ja odotteli kirjapinossa lukemista. Sitten tuli kaikkea muuta ja palautin kirjan lukemattomana. Nyt tuntui olevan sitten vihdoinkin oikea aika lukea tämä ja eihän siinä lopulta mennytkään kuin reilu päivä kun olin kirjan hotkaissut.

Danny Torrance on kasvanut aikuiseksi, mutta Overlook - hotellissa koetut kauhut eivät ole jättäneet häntä rauhaan. Yrittäessään tukahduttaa hohtamistaan Dan on ajautunut alkoholistiksi, joka päätyessään saattokodin lääkintävahtimestariksi löytää kutsumuksensa. Myös 12-vuotiaalla Abra Stonella on hohtamisen kyky, mutta paljon vahvempana kuin Dannylla. Abran perässä on tavallisilta karavaanareilta näyttävä hirviöjoukko Tosi solmu, jotka käyttävät ravintonaan hohtamiskykyisten lasten ydintä, "höyryä". Abra olisikin joukolle oikea herkkupala.

Luin Hohdon joskus kauan ennen tämän blogin aloittamista ja mietiskelin ennen Tohtori Unen aloittamista, että kannattaisiko se lukea uudestaan ennen jatko-osaa. Lopulta en malttanut palata Hohdon pariin, vaan päätin sukeltaa suoraan tämän kimppuun. Onneksi lukeminen sujui varsin mallikkaasti, vaikka Dannyn lapsuuden kauhut eivät ihan tuoreessa muistissa olleetkaan.

Olin koukussa tähän jo heti ensimmäisiltä sivuilta ja pysyin koukussa ihan viimeisille asti. Minun kohdallani Tohtori Uni toimi oikein hyvin, sillä tykkäsin vetävästä tarinasta sekä päähenkilöistä Dannystä ja Abrasta. Myös Tosi solmu oli kiinnostava, mutta ehkä näistä karavaanareista olisi saanut jotenkin vielä kauhistuttavampia ja pelottavampia.

Lukiessani mietin monesti olisiko tämä sittenkin kannattanut lukea englanniksi. Esimerkiksi monet Tosi solmun jäsenten nimet olivat mielestäni suomeksi todella ontuvia (ovat varmasti englanniksi paljon parempia) ja muutenkin suomennoksessa oli useampiakin kohtia, joissa huomasi, että tämän kanssa on melko varmasti tullut suomentajalla kiire. Alkuteoshan ilmestyi vain muutama kuukausi ennen suomennoksen ilmestymistä. Ilkka Rekiaron suomennoksista noin yleensä olen kyllä tykännyt, mutta tällä kertaa suomennos ei ollut kovinkaan laadukas. Käsittämätöntä, että suomennos pitää saada ulos niin nopeasti, että se näkyy sitten laadussa. Muuten niin mukavaa lukukokemusta häiritsi hieman juuri edellä mainitut seikat.

Siitä on tosiaan pitkä aika kun luin Hohdon, mutta muistaakseni kirja ei mielestäni ollut niin loistava tai jännittävä kuin sitä on kehuttu. Hyvä kyllä, mutta ei niin hyvä kuin olin odottanut. Ei Tohtori Unikaan saanut pelonväristyksiä kulkemaan selkäpiissä, mutta muuten tykkäsin kyllä tarinasta ja hahmoista eli suomennoksen kökköydestä huolimatta tämä ei ollenkaan huono ollut.

-----
Alkuteos: Doctor Sleep
Tammi 2014, 527 s.
Suom. Ilkka Rekiaro
kirjastosta

Janet Evanovich: Kolmas kovanokka

Mitenkäs tässä näin kävi? Seuraavan Stephanie Plum - kirjan lukemisessa ei vierähtänytkään sitä reilusti yli vuotta, mikä ehti venähtää ensimmäisen ja toisen osan välillä. Kolmas kovanokka piristi erittäin mukavasti tylsää työpäivää, jolloin oli aikaa lueskella oikein urakalla.

Stephanie saa kaupunkilaisten vihat niskaansa kun hän saa tehtäväkseen toimittaa sakkonsa maksamatta jättänyt karkkikauppias Mo oikeuden eteen. Kaikkien rakastama ja tuntema mies on kuitenkin kadonnut. Mon jäljittämiseen Stephanie saa apua paitsi Joe Morellilta myös entiseltä ilotytöltä Lulalta, eikä Stephanie välty myöskään isoäiti Mazurin avulta jäljityspuuhissa paljastuneen surman selvittelemisessä.

Huomasin jo heti alkusivuilta lähtien, että pidin tästä kirjasta huomattavasti enemmän kuin sarjan kahdesta aiemmasta osasta. Näiden kirjojen tyyli on hieman sellainen hitaampi ja kieltämättä joskus tylsempi kerronta, mutta Kolmas kovanokka oli kuitenkin hyvällä tahdilla eteenpäin rullaava tarina. Erityisen kiinnostavaa tässä oli Stephanin ihmisjahdin kohde, Mo-setä. Kaikki luulivat tuntevansa hänet, mutta tietysti kukaan ei lopulta oikeasti tuntenut ainoastaan herttaiselta karkkikauppiaalta vaikuttavaa miekkosta. Mo-setä oli oikea malliesimerkki siitä, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. 

Stephanie Plum on ensimmäisen kirjan jälkeen tuntunut jäävän hieman sivuhahmojen varjoon. Isoäiti Mazur, joka tässä kirjassa ei päässyt yhtä paljon esille kuin edellisessä, ja ilotytöstä arkistonhoitajaksi muuttunut rempseä Lula ovat paljon kiinnostavampia kuin sankaritar Stephanie, joka välillä vaikuttaa harmittavan hölmöltä.

Neljännen kirjan, Neljäs kerta toden sanoo, minulla ei ole mikään kiire, koska odottelen paria ihanaa uutuutta ja lukupinossa odottelisi muutama kirja, jotka on ollut tarkoitus lukea jo pidempään. Mutta enköhän minä jossain vaiheessa jälleen palaa Stephanien pariin.

------
Alkuteos: Three to Get Deadly
WSOY 2009, 354 s.
Suom. Hanna Tarkka
kirjastosta

John Green: The Fault in Our Stars

Tätä kirjaa on ylistetty niin valtavasti, että tietysti se on ollut myös minun lukulistallani, vaikkakaan ei aivan kärkipäässä. Suomennoksessa oli kirjastossa niin pitkät varausjonot, että päätin jaksavani odotella vielä vähän aikaa kirjan lukemista. Sitten tulikin kirjoista ja siinä samalla juuri tästä puhetta kesätyökaverin kanssa ja hän mukavasti lainasikin minulle kirjan englanninkielisenä pokkarina. Olihan se sitten heti luettava.

Hazel ja Augustus tapaavat syöpäsairaiden tukiryhmässä. Hazel sairastaa parantumatonta syöpää, Augustus on jo onnistunut selättämään luusyövän, vaikka menettikin sille toisen jalkansa. Vaikka parantumaton sairaus ja kuolema häälyvätkin jatkuvasti suhteen taustalla, Hazel ja Augustus rakastuvat palavasti ja peruuttamattomasti.

Odotin, että The Fault in Our Stars olisi ollut sellainen kirja, joka saa minunkin silmänurkat kostumaan, vaikka en kovin usein kirjoja lukiessa itkekään. Tarina oli kyllä koskettava, mutta loppujen lopuksi yhtään kyyneltä ei näkynyt. Olen joko niin kovasydäminen, että edes tämä ei itketä tai sitten vain osasin jo aavistella, että eihän tällainen tarina voi mitenkään päättyä niin, että kaikki eläisivät trallatellen onnellisina.

Erityisesti pidin kirjassa siitä, että vaikka sen aihe onkin vakava ja surullinen, ei tarina alusta loppuun ollut masentunutta itkuvirttä syövästä ja kuolemasta. Hazel ja Augustus osaavat jopa vitsailla asiasta. Pidinkin kovasti Hazelista ja Augustuksesta, jotka olivat söpöjä ja sympaattisia.

The Fault in Our Stars oli mieleenpainuva ja koskettava, mutta onneksi huumorilla maustettu, lukukokemus. Kirja on saanut erittäin paljon suitsutusta, mutta omalla kohdallani tämä ei ehkä ollut sellainen, että ylistäisin kirjan maasta taivaisiin. Pidin kyllä kirjasta, mutta kirjan lopetettuani tämä tuntui enemmän yhdeltä kirjalta muiden joukossa kuin uudelta suosikiltani. Siitä huolimatta voin kirjaa suositella jos joku vielä miettii kannattaisiko tähän tarttua.

Tämä oli ensimmäinen lukemani John Greenin kirja, mutta kirjailijan tyyli vetosi minuun valtavasti, joten eiköhän lukulistalleni eksy muutakin Greenin tuotantoa. Vähän olen jo katsonut, että mitä kirjailijalta lukisi seuraavaksi, mutta en ole vielä osannut päättää, että mihin Greeniin tartun seuraavaksi.

The Fault in Our Stars on väännetty myös valkokankaalle ja elokuva sai ensi-iltansa Suomessa viime viikolla. Ehkäpä käynkin katsomassa myös elokuvankin, sillä kovasti kiinnostaa miten kirja on onnistuttu muuttamaan elokuvaksi. Harmi, että pääosanäyttelijät eivät vastaa kuvitelmiani Hazelista ja Augustuksesta, mutta ehkä pelkästään tuon takia ei kannata jättää elokuvaa näkemättä.

-----
Penguin Books 2012, 301 s.
kaverilta lainattu

Gillian Flynn: Paha paikka

Viime kesänä lukemani Kiltti tyttö oli valtavasti blogeissa esillä ja päätyi oikeastaan sen takia minunkin lukupinooni. Gillian Flynnin ensimmäinen suomennettu teos oli mielestäni epäuskottava suurimmassa osassa juonenkäänteitään ja päähenkilötkin yksinkertaisesti ärsyttäviä. Voi siis suoraan sanoa, että Kiltti tyttö ei minun kohdallani toiminut juuri ollenkaan. Sen takia suhtauduin pienellä varauksella seuraavaan Flynn - suomennokseen, joka on siis tietenkin tämä Paha paikka. Päätin kuitenkin antaa kirjailijalle toisen mahdollisuuden.

Libby Day oli 7-vuotias kun hänen äitinsä ja kaksi siskoaan murhattiin. Isoveli Ben tuomittiin murhista elinkautiseen, suurelta osin juuri Libbyn epämääräisen todistuksen takia. 25 vuotta myöhemmin Libby on kuluttanut melkein koko hyväntekeväisyysrahastonsa ja rahapulassaan tutustuu ratkaisemattomista murhista kiinnostuneeseen Kill Clubiin. Klubilaiset uskovat Benin syyttömyyteen ja haluavat Libbyn etsivän oikean murhaajan. Murhapäivän tapahtumat aukenevat vähitellen Libbylle ja samalla järkyttävä totuuskin paljastuu.

Viimeistään luettuani tämän kävi erittäin selväksi, että ehkä Flynnin kirjoja ei ole minulle tarkoitettu. Paha paikka osoittautui aivan yhtä tympeäksi lukukokemukseksi kuin Kiltti tyttökin oli. Jo heti ensimmäisistä sivuista lähtien lukeminen tuntui takkuavan ja vaikka yleensä luenkin aika nopeasti melkein kirjan kuin kirjan, tämän kohdalla oli välillä tunne, että en ole päässyt yhtään eteenpäin. Jäin suuresti kaipaamaan sitä tunnetta, että on vain pakko lukea eteenpäin, eikä halua päästää kirjaa käsistään.
  
En tiedä mikä näissä Flynnin kirjojen henkilöissä on vikana, koska en oikeastaan ole tykännyt yhdestäkään niistä. En Kiltissä tytössä, enkä tässä. Libbyn ärsyttävyyden voi ehkä ymmärtää koettujen traumojen perusteella, mutta  lähes poikkeuksetta kaikki muutkin Pahan paikan henkilöt olivat rasittavia ja vastenmielisiä, etenkin inhottava Diondra.

Loppuratkaisu onnistui ehkä vähän yllättämään, mutta samalla se tuntui hieman kaukaa haetulta ja epäuskottavalta. Paha paikka ei ollut minun makuuni, mutta jos tykkäsi edellisestä Flynnin kirjasta, varmaan tämäkin toimii.

Flynniltä on suomentamatta vielä esikoisteos Sharp Objects. Jos tuo jossain vaiheessa ilmestyy suomeksikin, jaksan tuskin enää antaa kirjailijalle kolmatta mahdollisuutta hurmata minut. Flynnin teoksista Paha paikka ja Kiltti tyttö ovat saamassa myös elokuvaversiot, jotka molemmat ilmestyvät jo tänä syksynä. Lukukokemuksien perusteella elokuvien katsominen ei juurikaan kiinnosta.

------
Alkuteos: Dark places
WSOY 2014, 381 s.
Suom. Maria Lyytinen
kirjastosta

E. Lee & C. Quinn: Storm Warning

Otin riskin Storm Warningin kanssa ja hankin sen omaksi lyhyen esittelyn ja parin varovasti silmäillyn Goodreads arvostelun houkuttelemana. Luin tämän oikeastaan jo jokin aika sitten, mutta tästä kirjoitteleminen on venynyt kesäkiireiden ja yleisen laiskottelun takia. 

Hope's Grove ja Summit Bluffs ovat kaksi täysin erilaista asuinaluetta. Hope's Grove on pieni maalaiskaupunki, jossa hiekkatietä reunustavat pellot kun taas Summit Bluffs on rikkaiden esikaupunkialue, jossa nurmikot ovat täydellisesti hoidettua ja talot melkein palatseja. Kesä muuttuu hetkessä kiinnostavammaksi kun Hope's Groven kasvattien Kylen, Ella Janen ja Cooperin sekä Summit Bluffsissa asuvien Haydenin ja Camin polut kohtaavat. Rajun myrskyn noustessa nuorten elämät muuttuvat peruuttamattomasti.

Storm Warning oli erittäin positiivinen yllätys, jota en pystynyt päästämään käsistäni muuten kuin pakotettuna. Ilman turhia keskeytyksiä olisin varmasti lukenut tämän yhdeltä istumalta, eikä muutenkaan hieman yli 200 sivuisen kirjan lukemiseen kauan mennyt.

Storm Warning on hieno ja hyvin kirjoitettu teinien kasvutarina, jossa jokainen viidestä päähenkilöstä pääsee vuorollaan ääneen. Lee ja Quinn ovat kirjoittaneet hahmoistaan juuri sopivan rosoisia, mikä tuo tarinaan mukavasti aitoutta ja särmää. Oli mukavaa lukea pitkästä aikaa realistisempaa nuortenkirjaa, joka ei ollut dystopia tai sisältänyt mitään oikeasta maailmasta poikkeavaa. Pidin tästä ehkä senkin takia niin paljon, koska kirjasta muistui mieleen Dawson's Creek ja pari muuta tv-sarjaa, joita rakastin ollessani itse teini-iässä.

Kirjan lopussa hämmennyin suuresti, sillä Storm Warning loppui niin jännittävään ja samalla järkyttävään cliffhangeriin, että tarinaan haluaisi lisää jatkoa, että tietäisi miten kaikessa tulee käymään. Jos en jo aikaisemmin ollut varmistunut siitä, että tätä sarjaa ehdottomasti haluan lukea enemmänkin, loppuratkaisu sinetöi asian.

Jatkoa Storm Warningille ja Broken Heartland - sarjalle on tulossa. Kirjan lopussa lupailtiin, että seuraava osa, Path of Destruction, ilmestyisi keväällä 2014, mutta sarjan Facebook - sivujen mukaan ilmestyminen on venähtänyt. Kovasti kuitenkin lupailtiin, että jatkoa on kyllä tulossa. Toivottavasti pian!

------
2013, 202 s.
oma ostos