Kirjavuosi 2015 & 50 kategorian haasteen koonti

Vuosi on lopuillaan, huomenna onkin jo uusi vuosi. Vuonna 2015 luin 54 kirjaa, joista 3 on sarjakuvia.  Tavoitteeni oli lukea 50 kirjaa vuodessa, joten tämä vuosi meni varsin mainiosti. Luin selvästi aktiivisemmin alkuvuodesta ja kesällä osin työharjoittelun takia oli vähän nihkeämpää, kuten myös nyt tässä loppuvuodesta. Jos lukupuhtia ja aikaa olisi riittänyt ihan vuoden viime metreille asti, olisin ehkä saattanut päästä 60:een luettuun. Mutta olen kyllä tyytyväinen nykyiseenkin saldoon. 

Suurimmasta osasta olen blogannut, mutta sarjakuvat ja muutama romaani ovat jääneet esittelemättä blogissa. Sarjakuvista olen harkinnut jatkossa kirjoittavani blogin puolelle, mutta tänä vuonna ainoa sarjakuva, jonka olen blogissa esitellyt on Jonathan Lunan ja Sara Vaughnin Alex + Ada, volume 1. Ehkäpä ensi vuonna Kirjaston kummituksessa nähdään myös sarjakuvia, koska niitä tulee kuitenkin luettua jonkin verran aina silloin tällöin. 

Ainakin nämä ovat jääneet mieleen tämän vuoden kirjasaldosta:


Tältä vuodelta jäi hyvien lukukokemusten lisäksi mieleen elämäni ensimmäiset kirjamessut lokakuussa. Hieno kokemus, vaikka ehkä hieman tynkä kun päädyin lopulta viettämään messuilla vain yhden päivän. Ensi vuonna ehkä uudestaan! :)

Pitkän harkinnan jälkeen blogini hyppäsi syksyllä myös Instagramiin, josta blogi löytyy tunnuksella kirjastonkummitus. Instagramini on tällä hetkellä muokkautunut jonkinlaiseksi sekoitukseksi blogijuttuja (ts. kirjoja) ja muita itselleni tärkeitä asioita/hetkiä. Jatkossa en edelleenkään tule postaamaan selfieitä, mutta toivottavasti kaikkea muuta kivaa. 

Uuden kirjavuoden aloitan luultavasti varsin tasokkaasti, sillä Siri Pettersenin kiehtova Odininlapsi on kesken ja siitä luultavasti tulee ensimmäinen vuonna 2016 luettu kirja. Toivottavasti ensi vuoden lukusaldo on aivan yhtä laadukas kuin oli tänäkin vuonna ja suuremmat hudit kirjojen suhteen jäävät tekemättä.

Miten kävi 50 kategorian haasteen? 

No ei ainakaan niin, että se olisi tullut tehtyä. Jo heti tammikuussa aivan loistavan aloituksen saanut haaste meni osaltani mönkään jo oikeastaan alkuvuodesta, koska lukemani kirjat eivät enää sujuvasti solahtaneet haasteen kategorioihin ja koska suhtauduin koko juttuun sopivan rennosti, päätin lukea sitä mitä haluan, en vain sellaista, millä saisi kuitattua jonkin kohdan haasteessa.

Lopputuloksena on 22/50 kategoriaa kuitattuna. Hieman harmittaa, että jäin muutamaa kirjaa vaille puoleen väliin, mutta en kuitenkaan ole lopputulokseen aivan täysin tyytymätön.

Vaikka tämä jäi vähän puolitiehen, mietiskelin ottaisinko jonkun samantyyppisen tai ehkä hieman pienemmän haasteen myös ensi vuodella. HelMetillä ainakin näyttäisi olevan samanlainen myös ensi vuodeksi. Ja Goodreadsiltakin varmasti löytyy kaikkea kivaa.

Kaikki haasteeseen lukemani kirjat löytyvät haastesivulta.

Hyvää ja kirjarikasta vuotta 2016 kaikille lukijoilleni!

Vuoden viimeiset: Stockmann Yard & Mantelimaa

Joulu tuli, oli ja meni. Tänä jouluna en saanut kirjallisia lahjoja, mutta sitäkin mukavampaa kaikkea muuta. Nyt kun joulusta on selvitty ja vuosi on ihan kohta vaihtumassa uuteen, on varmaan aika purkaa lyhyt blogijono ja kirjoitella muutamasta jo vähän ennen joulua luetusta kirjasta.

Nämä jäävätkin vuoden viimeisiksi luetuiksi kirjoiksi, sillä vaikka olenkin päässyt Siri Pettersenin kiehtovassa Odininlapsessa hyvään alkuun, en ehdi sitä enää tämän vuoden puolella lopetella. Mutta uusi vuosi onkin mukava aloitella hyvällä kirjalla.

ANTTO TERRAS: STOCKMANN YARD
 
Antto Terraksen Stockmann Yard - Myymäläetsivän muistelmat jäi mieleeni muistaakseni jostain lehtijutusta ja sen perusteella päätyi kirjastoon varaukseen. Kirja kiinnostaa ilmeisesti muitakin, koska sain tätä jonkun aikaa kirjastosta odotella. 

Antto Terras on toiminut 18 vuotta Helsingin Stockmannin myymäläetsivänä. Stockmann Yard on kurkistus tavaratalon kulisseihin ja turvallisuuspalvelun toimintaan. 

Helsingin Stockmann (tai Stockmann ylipäätään) ei itselleni ole niin kovin tuttu. Olen siellä ehkä kerran tai pari piipahtanut Helsingin reissujen yhteydessä. Ehkä osa kirjan viehätyksestä omalla kohdallani olikin siinä, että Stockmann Yard oli kiinnostava kurkistus itselleni tuntemattomampaan maailmaan. Toisaalta lukukokemus on varmasti aivan erilainen jos Stockmann on lukijalle läheisempi ja tutumpi.

Stockmann Yard oli oikein mukavaa luettavaa ja useampikin tarina nosti hymyn huulille. Huumoria oli siis mukana aimo annos, vaikka tytöttelyllä ja ryssittelyllä välillä kolkuteltiinkin vähän korrektiuden rajoja. Terraksella on yllättävän suoriakin mielipiteitä työnantajastaan, joten uskoisin, että ainakaan Stockmannin puolelta ajatukset kirjasta eivät ole kovin lämpimiä. Viihdyttävä ja hauska paketti tämä Stockmann Yard.

-------
Like 2015, 285 s.
kirjastosta


 MIINA SUPINEN: MANTELIMAA

Miina Supinen on minulle uusi kirjailija tuttavuus, johon tutustumisen päätin aloittaa tällä jostain blogista mieleeni jääneellä Mantelimaalla. Odotin tältä jotain hieman perinteisempää joulutarinaa, mutta Mantelimaa olikin sitten jotain muuta, paljon erikoisempaa. 

Länsi-Kyykkään kunnassa keskellä peltoa on Mantelimaa, yhdistelmä huvipuistoa ja ostosparatiisia, jossa on aina joulu ja mekaaniset tontut ahertavat ympäri vuoden. Aviomiehen onnettomuus tuo Mantelimaahan vastentahtoisesti töihin myös entisen teinitähden Molli Niemisen, joka vihaa joulua. Jouluparatiisin lattioiden alla on aivan toisenlainen maailma.

Mantelimaa ei ehkä ollut aivan täydellinen lukukokemus, mutta kyllä tämä ehdottomasti herätteli kiinnostusta Supisen muuhunkin tuotantoon. Kirja on sen verran vetävästi kirjoitettu, että tähän koukuttui nopeasti. Välillä jouduin ihmettelemään vähän, että mitäs nyt tapahtuu, mutta muuten tarina pysyi kasassa hyvin.

Toivoin, että lopussa pamahtaa oikein kunnolla ja lopetus olisi huikea. Valitettavasti jouduin pettymään, sillä loppu olikin melkoinen lässähdys. Paremmalla ja hurjemmalla loppuratkaisulla Mantelimaa olisi ollut paljon parempi. Nyt kirja jäi melko lailla keskinkertaiseksi lukukokemukseksi.

------
WSOY 2015,  316 s.
kirjastosta

Keväällä luen ainakin näitä

Viime aikoina lukeminen (ja samalla bloggaaminen) on vähän jumittanut. Jotenkin sellainen kunnon lukufiilis ja -into on ollut vähän kadoksissa, mutta pikku hiljaa alkaa jo näyttää paremmalta eli kiinnostaa ja jaksaa taas jo vähän lukea.

Vaikka en ole nyt lueskellutkaan paljoa, ehdin jo jokin aika sitten selailla innolla kevään uutuusluetteloita ja tänään katsoin viimeisetkin. Kirjakeväästä näyttäisi tulevan jälleen sellainen, että luettavaa riittää ihan kivasti. Kokosin tähän joitain kiinnostavimpia, joiden lisäksi tuttuun tapaan tulee varmasti luettua muitakin uutuuksia, jotka kirjastossa tai muuten vastaan tulevat.


Tammikuu:
Blake Crouch: Wayward Pines - Viimeinen kaupunki (Tammi)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga 3 (Like)
Gillian Anderson & Jeff Rovin: Jään salaisuudet (Like)
Mintie Das: Storm Sisters 1: Kuohuva maailma (Tammi)
Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet (Gummerus)

Wayward Pines trilogian toinen osa on vielä lukematta, vaikka pidinkin todella paljon ensimmäisestä. Ehkä pitäisi nyt joululomalla korjata tuo, että kolmannen osan kimppuun pääsisi tuoreeltaan tammikuussa. 

Tammikuussa pääsee lukemaan myös lisää ihanaa Sagaa!

Vaikka en erityisemmin ihastunutkaan Gillian Andersonin ja Jeff Rovinin yhteistuotokseen Liekkien näkijöihin ja mietin, että en enää jatko-osaan aio tutustua, on jatko alkanut jotenkin houkutella. Se varmaan pitää ihan vain uteliaisuudesta lukea, ehkä sarja paranee toisen osan myötä.

Mintie Dasin Storm Sisters 1: Kuohuva maailma kuulosti varsin kiinnostavalta. Samoin Rosamund Luptonin Hiljaisuuteen hävinneet. Luptonilta olen lukenut vain Sisaren, joka ei kyllä aivan napakymppi ollut, mutta kirjailija jäi kiinnostamaan.




Helmikuu:
Chris Riddell: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (Gummerus)
Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Avain (Basam Books)
Molly Moonstone: Burleski (Like)
Robert Kirkman & Jay Bonansinga: The Walking Dead III - Kuvernöörin tuho (1.osa) (Like)
Sarah Winman: Merenneidon vuosi (Tammi)

Mahtavaa, että helmikuussa pääsee taas ihastuttavan Ada Gootin seuraan. Ensimmäinen kirja oli visuaalisesti niin huikea ja tarinaltaan upean omalaatuinen, että toista osaa ei mitenkään voi jättää lukematta. 

Olen odottanut kolme pitkää vuotta, että Engelfors - trilogian päätösosa ilmestyisi suomeksi. Odotus vihdoinkin päättyy helmikuussa kun Avain julkaistaan. Hieman harmittaa kun päätösosan suomennos venyi näin pitkälle, koska kakkoskirjan tapahtumat eivät enää todellakaan ole tuoreessa muistissa. Taitaa siis olla muistinvirkistyksen ja Tulen uudelleenlukemisen paikka.

Kaksi edellistä TWD - kirjaa luettuna, joten tottakai trilogian päätöskin on luettava. Harmi, että kirja on kaksiosainen, koska tuon jälkeen joutuu vielä odottamaan toista puolikasta. 

Sarah Winmanin esikoisteoksesta Kani nimeltä jumala tykkäsin oikein paljon, joten mielenkiinnolla odotan kirjailijalta lisää.



Maaliskuu:
Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja (Minerva)
K.K Alongi: Kevätuhrit (Otava)
Mila Teräs: Noitapeili (Otava)
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)
Paula Silvonen: Nukkemestari (Myllylahti)

Kotimaisia kauhutarinoita? Eihän tuollaista kirjaa voi vastustaa.

Kevätuhrit, Noitapeili ja Kesän jälkeen kaikki on toisin ovat kaikki erittäin kiinnostavaa kotimaista nuortenkirjallisuutta. Etenkin Siri Kolun kirja kiinnostaa niin paljon, että se pitää varmaan nostaa lukulistalla aika lähelle kärkeä.

Paula Silvosen Nukkemestaria kuvaillaan katalogissa synkäksi aikuisten saduksi taianomaisessa nukketeatterin maailmassa. Aika hyvältä vaikuttaa.




Huhtikuu:
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi)
Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa (Bazar)
Rick Riordan: Kesän miekka (Otava)
Elina Pitkäkangas: Kuura (Myllylahti)

Kazuo Ishigurolta olen lukenut vain Ole luonani aina joskus ennen blogin perustamista ja kirjailijan muu tuotanto on siitä lähtien kiinnostanut. Haudatun jättiläisen myötä taitaa ei olla aika lukea Ishigurolta muutakin.

Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa vaikuttaa sellaiselta kepeältä ja mukavalta kirjalta, että sitä ei kannata jättää väliin.

Aivan loistavaa, että Rick Riordanin uuden sarjan aloitus Kesän miekka saadaan suomeksi jo huhtikuussa. Olen harkinnut tämän lukemista englanniksi, mutta ehkä jaksan kiltisti odotella suomennosta.  

Elina Pitkäkankaan klassisista ihmissusimyyteistä ammentava urbaani fantasia Kuura vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Ja katsokaa miten kiva kansikin. :)

Toukokuu & kesäkuu:
John Green: Teoria Katherinesta (WSOY) (toukokuu)
Patrick Ness: Hirviön kutsu (Tammi) (kesäkuu)

Uutuuksista mieleen jäi myös pari kirjaa aivan kesän kynnykseltä. John Greenin Teoria Katherinesta kiinnostaa koska John Green. En ole herran suurimpia faneja ja edellinen lukemani Green ei vieläkään hullaannuttanut. Mutta kun on edellisetkin Green suomennokset lukenut, eiköhän tämäkin tule luettua.

Patrick Nessin kirjasta olen kuullut paljon hyvää ja sen olen englanniksi itselleni useammankin kerran ajatellut hankkivani. Mukavaa, että kirja suomennetaan.

Arman Alizad & Meeri Koutaniemi: Riisuttu Suomi

Arman Alizadin ja Meeri Koutaniemen yhteisteos Riisuttu Suomi osui silmään jossain nettiartikkelissa ja alkoi kiinnostaa heti. Luen nykyisin aika harvoin tietokirjallisuutta, joten tämä oli paitsi kiinnostava myös virkistävä harppaus hetkeksi kaunokirjallisuuden ulkopuolelle.

Riisuttu Suomi tarjoaa katsauksen suomalaiseen yhteiskuntaan ja työhön. Henkilökuvista jokainen kertoo aidosti tarinan ihmisistä, jotka eivät yleensä muuten ole esillä.  Kirjaan on haastateltu henkilöitä, jotka ovat kuin kolikon eri puolet, esimerkiksi poliisi ja liivijengiläinen, seksityöläinen ja asiakas, siivooja ja roskakuski ja saattohoitaja ja terminaalipotilas.

Riisuttu Suomi on mielenkiintoinen kirja, joka ehdottomasti herättää ajatuksia. Minulla meni jonkin aikaa tottua kirjan kysymys-vastaus-tyyliin eli siihen, että haastattelukysymykset on jätetty näkyviin, eikä haastateltavien vastauksia ole muokattu enemmän tarinamaiseen muotoon.

Alkuvaikeuksien jälkeen totuin kuitenkin kirjan tyyliin ja se alkoi sivu sivulta tuntua luentavammalta. Näin jälkikäteen ajateltuna ratkaisu jättää kysymykset näkyville oli oikea ja tyyli sopi kirjan luonteeseen erittäin hyvin.

Erityisesti mieleen jäivät ne henkilöt, joilla oli oikeasti paljon sanottavaa ja mielenkiintoisia ajatuksia ja joista Arman saa kysymyksillään enemmän irti. Esimerkiksi eversti, huumekauppias, seksityöläinen, portsari ja terminaalipotilas olivat näitä mieleenpainuvimpia tarinoita. Vaikka etukäteen ajattelin, että omien ennakkoluulojeni takia en jaksaisi satanistin haastattelua lukea, tuli se sitten silkasta uteliaisuudesta kuitenkin luettua. Yllätyin, että haastattelu oli oikeasti ihan mielenkiintoinen ja satanistilla oli sanottavaa itse asiassa varmaankin tuplasti enemmän kuin kenelläkään muulla koko kirjassa.

Vähän harmittavasti kirjassa oli myös niitä, joiden haastatteluista ei irronnut aivan yhtä paljon kuin kaikkein kiinnostavimmista, esimerkiksi opiskelija tai baarin asiakas. 

Pientä ärsytystä lukiessa herätti se, että kirjassa on todella paljon kirjoitusvirheitä. Ehkä kirja olisi kaivannut vielä yhden oikolukemisen ennen julkaisua, koska nyt muuten niin kiinnostavaa kirjaa vähän laimentaa kirjoitusvirheiden paljous.

Meeri Koutaniemen valokuvat täydentävät loistavasti kirjaan haastateltujen tarinoita. Osassa haastatteluista haastateltava, esimerkiksi huumekauppias, ei kuitenkaan ole kuvissa omilla kasvoillaan, joten kuvituksena on jotain muuta aiheeseen liittyvää. Riisutun Suomen kannet ovat erittäin pelkistetyt ja mustavalkoiset, mutta sopivat kirjaan aivan mahtavasti.

Riisuttu Suomi kuittailee lukuhaasteesta kohdan 14. A nonfiction book.

------
Docendo 2015, 239 s.
kirjastosta

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Pidin valtavasti Emmi Itärannan esikoisesta eli Teemestarin kirjasta. Huomasin vasta kesällä, että Itärannalta on syksyllä tulossa toinen kirja ja varausta kirjastoonkin tein normaalia myöhemmin, jolloin iso joukko innokkaita oli jo ehtinyt varausjonossa edelle. Onneksi edellä oli sen verran nopeita lukijoita, että kirjaa ei jonosta huolimatta tarvinnut odotella kovin kauaa itselle luettavaksi.

Tuhoisat tulvat piinaavat saarta, jota hallitsee Neuvosto. Unten näkeminen on kiellettyä ja unennäkijät viedään Tahrattujen Taloon. Nuori kutoja Eliana löytää rannalta pahasti loukkaantuneen nuoren naisen, jolta on leikattu kieli. Naisen, Valerian, ihoon on kirjoitettu nimi, Elianan nimi. Elianan selvittäessä Valerian kohtaloa muutkin saaren salaisuudet uhkaavat paljastua.

Viimeistään tämä toinen teos todistaa sen, että Itäranta on mestarillinen sanataituri. Kudottujen kujien kaupunki on kielellisesti uskomattoman kaunis, taitava ja runollinen. 

Lukukokemuksena kirja oli yhtä aikaa nautittava ja hieman raskas. Raskas sen takia, että kirjan runollinen kieli pakotti ainakin minut lukemaan kirjaa ajatuksella ja ehkä normaalia lukutahtiani hitaammin. Kirja vaati ihan kunnolla keskittymistä, että kielen ja tarinan pystyi sisäistämään kunnolla. Ehkä juuri tuosta syystä välillä tuntui, että eihän tässä edisty oikein mihinkään suuntaan. Oli oikeastaan mukavaa, että kerrankin kirja jumitti sen takia, että se oli niin kaunista luettavaa, eikä sen takia, että se oli huono.

Kudottujen kujien kaupungin saarimiljöö on erittäin kiehtova ja omalaatuinen. Kaupunki on täynnä monia kiinnostavia ja erikoisia yksityiskohtia, kuten Seittien Talo, Tahrattujen Talo, verikorallit ja laulumeduusat. Näin kiehtovasta maailmasta voisi lukea lisääkin.

Jonnekin puolen välin tienoille olin kirjasta täysin haltioitunut.  Sen jälkeen jotenkin tuntui, että alkoi tapahtua liikaa liian lyhyessä ajassa ja kadotin otteeni tarinasta. Luinko kirjaa sittenkin liian hätäisesti, enkä tarpeeksi ajatuksella koska varsinkin lopussa tuntui, että en ehkä oikein ymmärtänyt kaikkea. 

Kiinnitän aina lukemieni kirjojen kansiin huomiota ja tässä kirjassa kannet ovat oikea napakymppi. Yksinkertaisesti lumoavat ja kirjaan täydellisesti sopivat. 

Pidin Teemestarin kirjasta enemmän kuin Kudottujen kujien kaupungista. Huono tämä ei missään nimessä kuitenkaan ole. Itse vain en pysynyt kirjassa kiinni niin hyvin kuin Itärannan esikoisessa. Ehkä tarvitsen toisen lukukerran, että näen Kudottujen kujien kaupungin koko kauneuden ja loistavuuden.

Jo kahden ensimmäisen teoksensa perusteella Itäranta on erittäin lahjakas kirjailija, joten häneltä on lupa odottaa hyvää varmasti myös tulevaisuudessa.

------
Teos 2015, 335 s.
kirjastosta

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika

Viime aikoina olen vähän jumitellut sekä bloggaamisessa että lukemisessakin. Edellisen postauksen jälkeen olen ehtinyt lukea vain kaksi kirjaa ja nyt luettavana oleva Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki etenee hitaasti, vaikka onkin aivan mahtavan hyvä kirja ollut tähän mennessä. 

Tällä hetkellä blogijono on vielä onneksi pieni ja aloitetaan sen purkaminen Pauliina Vanhatalon kirjasta. Pitkä valotusaika oli oikeastaan lukupiirissä marraskuun kirjana. Muuten tämä olisi varmaan jäänyt lukematta ihan vain sen takia, että kirja oli mennyt ihan kokonaan ohi, vaikka yleensä uutuuskirjat noin suurin piirtein tiedänkin. 

60-luvun Oulussa nuori Aarni ei tiedä mitä elämältään haluaisi, eikä isättömän pojan tulevaisuuskaan ei näytä kovin hyvältä. Äiti pakottaa Aarnin töihin Enni-tädin valokuvausliikkeeseen ja kun nuori poika saa käteensä kameran, hänelle aukeavat uudet mahdollisuudet.

Vaikka tämän lukemisesta on jo vähän aikaa en oikein vieläkään osaa sanoa mitä mieltä tästä olin. Luin Pitkän valotusajan melko nopeasti ja vaikka yritin kuinka ajatuksella ja rauhassa lukea, tuntui että en aivan saanut kiinni siitä jostain tässä kirjassa. Ihan kuin en aivan kokonaan päässyt tähän sisälle ja sen takia lukukokemuksesta jäi puuttumaan jotain.  Pidin kirjassa kuitenkin paljon Vanhatalon kielestä, joka on lempeää ja kaunista luettavaa. Kirjan loppu oli odottamaton ja yhtä aikaa vähän järkyttävä ja koskettava.

En yleensä tykkää jos kirjassa puhutaan vahvasti murteella ja kirjan alkupuolella Aarnin puhuma Oulun murre hieman ärsyttikin. Eteenpäin luettuani en kuitenkaan enää kiinnittänyt murteeseen niin paljon huomiota. Loppujen lopuksi murre sopikin tarinaan ja erityisesti Aarnin hahmoon loistavasti. 

Vaikka Pitkä valotusaika ei aivan kaikkea mahdollista hienouttaan minulle avannutkaan, tämän lukemisen myötä heräsi kyllä kiinnostus lukea muutakin Pauliina Vanhatalolta. Laitetaanpas siis kirjailijan muuta tuotantoa lukulistalle. 

-------
Tammi 2015, 224 s.
kirjastosta

Andy Weir: Yksin Marsissa

Jokunen kuukausi sitten Yksin Marsissa oli minulla englanninkielisenä lainassa kirjastosta, mutta silloin pitkitin ja pitkitin kirjan aloittamista ja lopulta päädyinkin sitten palauttamaan kirjan lukemattomana. Kirja kuitenkin kiinnosti kovasti, joten kun kuulin, että kirja on ilmestymässä suomeksikin, odotin innolla milloin saisin tämän luettavaksi. Kirja on kerännyt todella paljon kehuja, joten odotukset olivat aika korkealla. Onneksi ei tarvinnut ollenkaan pettyä! Yksin Marsissa oli varsin mahtava lukukokemus.

Marsia tutkimassa olevan Ares 3:n miehistö joutuu rajuun hiekkamyrskyyn. Muu miehistö pelastautuu myrskyn alta pois, mutta astronautti Mark Watney jää onnettomuuden seurauksena vahingossa yksin planeetalle. Mark ei aio olla ensimmäinen ihminen, joka kuolee Marsissa. Hänellä on edessään eloonjäämiskamppailu, josta selvitäkseen Mark tarvitsee kaiken kekseliäisyytensä ja insinöörintaitonsa, hirtehishuumoria unohtamatta.

Yksin Marsissa on kieltämättä täydellisen koukuttava kirja. Alusta loppuun kirja oli kuin magneetti, joka ei lakannut vetämästä puoleensa tai päästänyt otteestaan. Onneksi näin hyvän kirjan kanssa viettää ihan mielellään vaikka puoli yötä vaan lukien. 

Markin selviytymiskamppailu Marsissa saa välillä aika hurjia käänteitä, joten tämän parissa sai kyllä ihan kunnolla jännittää miten Markin käy. Yksin Marsissa on erittäin jännittävä ja onneksi vieläpä erittäin hyvin kirjoitettu tarina. Markin lokimerkinnät, NASA:n työntekijöiden ja Ares 3:n miehistön näkökulmat tilanteeseen on saatu toimimaan hyvin yhdessä.  Mark on hahmona uskomattoman kekseliäs tyyppi, jonka lokimerkinnöissään viljelemä huumori toi pientä kevennystä tarinaan.

Kaikki fysiikka- ja tiedejutut (joita kirjassa on paljon!) menivät aika lailla iloisesti ohi tuollaisista melkein mitään ymmärtävältä, mutta onneksi se ei haitannut yhtään. Markin selviytymiskamppailu oli jännittävä ja nautittava muutenkin. Tiedeihmisille kirja antaa varmasti vielä enemmän, mutta kyllä tämä toimii ihan tavallisella tallaajallakin.

Suosittelen, ehdottomasti! Vaikka scifi-kirjallisuus ei oikein kiinnostaisikaan, tämä on kirja, jonka takia kannattaa hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Yksin Marsissa on hieno ja viihdyttävä selviytymistarina.
Yksin Marsissa on sovitettu myös elokuvan muotoon ja leffa saapui Suomessakin elokuvateattereihin lokakuun alussa. Ennen kirjan lukemista elokuvan näkeminen ei kiinnostanut juuri ollenkaan, mutta nyt kun kirjan on lukenut, haluan todella kovasti päästä näkemään miten huippu kirja on saatu muunnettua elokuvaksi. 

------
Alkuteos: The Martian
Into Kustannus 2015, 392 s.
Suom. Kaj Lipponen
kirjastosta

Satu Mattila-Laine: Parantola

Satu Mattila-Laineen esikoisteoksen huomasin Kariston uutuusluettelossa jo niinkin aikaisin kuin huhtikuussa. Kirjastosta tämä tuli varauksena ihan tuoreeltaan, mutta jäi sitten kuitenkin jostain syystä vain lojumaan lukupinoon. Sopivaa lukuintoa odotellessa ehdin lukea useammankin blogikirjoituksen kirjasta, mutta Unilmian bloggauksesta sain lopulta sysäyksen tarttua tähän.

Epilepsiaa sairastava 15-vuotias Elisa päätyy poikkeuksellisen rajun kohtauksen jälkeen aikamatkalle 1930-luvun kaatumatautiparantolaan. Elisa tapaa laitoksessa asuvan Annan, joka opastaa Elisan parantolan arkeen. Parantolassa työskentelevällä epäilyttävällä tohtori Gromanilla on mielessä jotain pahaenteistä Elisan ja Annan varalle.

Heti ensimmäisillä sivuilla silmiin pisti vähän kankea ja töksähtelevä kieli ja dialogi. Vähän jo tuskastuin alussa kun jotenkin tuntui, että mikään mitä hahmot sanoivat ei ollut ollenkaan luontevaa. Onneksi tuo ei kuitenkaan häirinnyt niin paljoa, että olisin jättänyt kirjan kesken, vaan tarina nappasi kaikesta huolimatta mukavasti otteeseensa. Parantola on erittäin nopealukuinen ja sen voi helposti ahmaista vaikka yhdeltä istumalta.

Mattila-Laine kuvaa hienosti 1930-lukua ja vanhoja epilepsian hoitomuotoja, joihin kuuluvat esimerkiksi suolaton ruokavalio ja eristys. Kiehtovinta kirjassa olikin ehkä juuri ajankuva.

Parantola on lyhyt kirja, vain 154 sivua. En taida olla ainoa, josta kirja on tuntunut jopa liian lyhyeltä. Tarinassa mennään eteenpäin välillä liian nopeasti ja hätäisesti, eikä parantolan kiehtovaa arkea valoteta kuin pienen pintaraapaisun verran. Tässä olisi varmasti ollut aineksia vaikka puolet pidempään kirjaan, jossa mielenkiintoisesta tarinasta olisi varmasti saatu vielä enemmän irti.

Parantola oli mukava nuortenkirja, vaikka aina teksti ei ollutkaan täydellisen sujuvaa ja tarina olisi ehkä tarvinnut lisäsivuja toimiakseen vielä paremmin. Plussaa kuitenkin kivoista kansista ja mukavasti toimivasta aikamatkustusjuonesta.

------
Karisto 2015, 154 s.
kirjastosta

Juha-Pekka Koskinen: Kirottu kartano

Juha-Pekka Koskisen Haavekauppias ja Lumottu lelutehdas olivat sen verran mukavia lukukokemuksia, että halusin tietysti jatkaa Samin, Liisan ja Jonin seikkailuiden parissa myös uudessa kirjasssa, Kirottu kartano.

Sami haluaisi viettää rauhallisen kesäloman, mutta muutaman yllätyksen kautta hänet lähetetään yhdessä Liisan ja Jonin kanssa ikivanhassa kartanossa asuvan kaukaisen sukulaistädin luo. Sokkeloisen kartanon uumenissa piileksii jotain, eikä aivan kaikki kartanossa ole kohdallaan. Pian kolmikko tempautuukin uskomattomaan seikkailuun. 

Kirottu kartano oli oikein mukavaa luettavaa, vaikka aivan samanlaista imua tarinassa ei olekaan kuin kahdessa edellisessä kirjassa. Sami, Liisa ja Joni joutuvat jälleen hyvin eriskummalliseen seikkailuun, joka on vauhdikas, mutta hieman sekavakin ja aivan kaikissa tapahtumissa ei välillä oikein pysynyt kunnolla mukana.

Näissä kirjoissa on aina kiehtovat tapahtumapaikat ja maailma jotenkin sopivalla tavalla vinksahtanut. Kirottu kartano ei ole poikkeus. Kyseinen kartano on mielenkiintoinen paikka, josta löytyykin paljon sellaista, mitä ei ollenkaan osaisi odottaa löytävänsä. 

Kirottu kartano on muiden sarjan kirjojen tavoin nopealukuinen ja sopii niin nuoremmille kuin vanhemmillekin lukijoille. Reiluun 140:een sivuun mahtuu oikein mukava tarina, ajoittaisesta liiallisesta vauhdikkuudesta huolimatta.

Miranda Koskisen kansitaide on jälleen kerran hurmaavaa. Itse asiassa lukemani kappaleen kansitaide poikkeaa hieman tuosta kuvassa olevasta (nimi on eri paikassa), mutta en onnistunut löytämään varsinaisen kannen kuvaa mistään. Blogini instagram tililtä löytyy kirjasta kuva oikealla kannella.

Vaikka tämä kolmas kirja ei nyt aivan täydellinen napakymppi ollutkaan, tykkään näistä kirjoista erittäin paljon. Sujuvaa ja kiinnostavaa suomalaista nuortenkirjallisuutta luen aina mielelläni. Toivotaan, että Sami, Liisa ja Joni pääsevät seikkailemaan vielä lisää ja sarjalle tulee jatkoa. 

-------
Karisto 2015,  141 s.
kirjastosta

2 x Liebster Award

 

Sain Sezzieltä ja Handelta jo jokin aika sitten Liebster Award - tunnustukset. Kiitos molemmille! Nyt kun kirjamessuista on selvitty, löytyi vihdoinkin aikaa vastata kysymyksiin. Vastaukset löytyvät hieman alempaa.

Liebster Award - tunnustukseen liittyy myös haaste, jonka säännöt ovat:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Tämä tunnustus on tainnut kiertää jo aika monessa blogissa. Minulta Liebster Award - tunnustus lähtee seuraaville ihanille ja mielenkiintoisille blogeille:

Niin monta lukematonta
Kirja ja kuppi kuumaa
Eksynyt kirjojen maailmaan
Mustemaailmani
Sonjan lukuhetket


Tässäpä kysymykseni:
1. Jos kirjoittaisit kirjan mahdollisimman erikoisella salanimellä, millainen se olisi?
2. Mikä on viimeisin kirja, joka on jäänyt sinulta kesken? Miksi?
3. Luetko sarjakuvia?
4. Onko sinulla yleensä samaan aikaan monta kirjaa luettavana vai keskitytkö mieluummin vain yhteen kerrallaan?
5. Oletko koskaan ostanut kirjaa omaksi vain sen takia, että pidit sen kansista? Entä oletko lainannut kirjaa kirjastosta samasta syystä?
6. Kerro missä kirjassa/kirjoissa on mielestäsi parhaat/kauneimmat/onnistuneimmat kannet. Entä huonoimmat?
7. Oletko lukenut jonkin sellaisen kirjan, jota et haluaisi myöntää lukeneesi?
8. Oletko koskaan osallistunut lukupiiriin?
9. Millaisesta päähenkilöstä et kirjoissa pidä? Kerro jokin esimerkki.
10. Luetko koskaan kirjoja ääneen? Esimerkiksi itseksesi tai vaikka lapsille.
11. Mistä kirjasta tekisit elokuvan? Jos kirjasta on jo tehty elokuvasovitus, tekisitkö itse erilaisen?

--------

Ja tässä hieman vastauksia minulle esitettyihin kysymyksiin. Erittäin mielenkiintoisia kysymyksiä ja näihin oli todella mukavaa vastailla. 

Vastaukset Sezzien kysymyksiin:

1. Mikä on viimeisin ostamasi kirja?
Tänään kävin siskoni kanssa kiertelemässä Joensuun kirppiksiä ja sieltä löytyi mm. Anne Ricen Veren vangit, joten se on varmaankin viimeisin ostamani kirja. 
2. Oletko jo lukenut tämän kirjan? Jos, niin oliko se rahojesi arvoinen?
En ole lukenut. Vähän häpeällistä, että vampyyrien ystävänä en ole lukenut Ricen kirjoja, mutta ehkä nyt kun Veren vangit löytyy hyllystä, voisi lukeakin.
3. Mistä yleensä ostat kirjoja? Netistä, paikallisesta kirjakaupasta, kirjakauppaketjusta, divarista...?
Varmaan yleisimmin ostan kirjoja Adlibrikseltä, koska sieltä löytyy niin hyvin valikoimista juuri niitä kirjoja, mitä ehkä eniten ostan eli englanninkielistä young adultia. Silloin tällöin ostan myös Suomalaisesta Kirjakaupasta (sekä netistä että myymälästä), kirpputoreilta ja divarista.
4. Miten usein ostat kirjoja?
Tämä vaihtelee todella paljon. Joskus ostan hyvinkin usein, joskus taas on pidempi väli. Suosin enemmän kirjastolainoja, joten omaksi ei tule ostettua kuitenkaan kovin aktiivisesti. Kerran pari kuussa ehkä.
5. Onko sinulla tapana ostaa vain kirjoja, jotka olet jo lukenut ja todennut hyviksi, vai ostatko myös uusia tuttavuuksia?
Enemmän ostan uusia tuttavuuksia. Joitain esim. kirjastosta lainattuina lukemiani olen halunnut hyllyyni, mutta yleensä ostan vain sellaisia, joita en ole jo lukenut. 
6. Jos sinun tulisi luopua kirjakaupan kanta-asiakaskortistasi tai kirjastokortistasi, kummasta luopuisit? Miksi?
Ehdottomasti kirjakaupan kanta-asiakaskortista. Kirjastokortista on niin paljon enemmän hyötyä minulle.
7. Mitkä kaikki kirjat sinulla on kirjastosta lainassa tällä hetkellä?
Kuten melkein aina, tällä hetkellä minulla on lainassa iso pino kirjoja. Esimerkiksi Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika, Andy Weir: Yksin Marsissa, Elina Hirvonen: Kun aika loppuu ja Katja Krekelä: Hurjalinna.
8. Kun saavut lähikirjastoosi, mille hyllylle suuntaat ensimmäisenä? Miksi?
Katson yleensä ensimmäiseksi uutuuskirjojen hyllyn, koska se sattuu olemaan juuri sopivasti siinä ensimmäisenä. Sen jälkeen käyn yleensä katsomassa lasten- ja nuortenosaston uutuushyllyn ja tietokirjojen uutuudet.
9. Kirjastossa käydessäsi pyydätkö usein/silloin tällöin/ koskaan kirjastonhoitajien suosituksia?
En ole varmaan koskaan pyytänyt. Ehkä siksi, että tiedän itse jo niin varmasti mitä haluan tai tykkään lukea, että löydän melkein aika jotain lainattavaa/luettavaa.
10. Käytätkö kirjaston muita palveluja kuin kirjojen lainaamista? (Esim. elokuvien tai musiikin lainaamista, tietokoneita, käytkö kirjaston järjestämissä tapahtumissa jne.)
Silloin tällöin lainaan elokuvia, musiikkia todella harvoin. Kirjaston järjestämissä tapahtumissa käyn myös erittäin harvoin, vaikka varmaankin pitäisi käydä useammin, että niitä myös järjestettäisiin jatkossa.
11. Palautatko kirjasi ajallaan, vai kerääntyykö kortillesi sakkoa aina myöhässä olevista lainoista?
Yritän palauttaa aina ajallaan tai uusia lainat jos en ihan vielä halua jotain kirjaa palauttaa. Aina välillä eräpäivät saattavat unohtua päivällä tai parilla, mutta yleensä yritän olla täsmällinen kirjojen palauttamisessa. Ihan vaan sen takia, että en halua joutua maksamaan ollenkaan sakkoja.

Vastaukset Handen kysymyksiin:
1. Onko joku kirja ollut sinulle pelastusrengas jossakin vaikeassa elämäntilanteessa?
 Ei ainakaan nyt tule mieleen yhtään sellaista. Monet kirjat ovat tärkeitä, mutta en muista olisiko yksikään niistä pelastanut vaikeasta elämäntilanteesta.
2. Luettiinko sinulle iltasatuja lapsena?
Kyllä luettiin. Yritin muistella millaisista saduista olisin erityisesti pitänyt, mutta en nyt kyllä yhtään muista.
3. Luetko enemmän uutuuksia vai vanhoja kirjoja?
Uutuuksia, mutta en oikeastaan mitenkään tarkoituksella. Jotenkin uutuuksia tulee vain bongattua enemmän esim. blogeista tai uutuusluetteloista.
4. Jos olet menossa katsomaan kirjaan perustuvaa elokuvaa, luetko kirjan ensin?
Ainakin yritän lukea, mutta joskus tulee katsottua kirjoihin perustuvia leffoja ilman, että pohjateoksen on lukenut ensin. Jos leffa ja kirja kiinnostaa, saatan lukea kirjan sitten jälkikäteen.
5. Kiinnytkö kirjallisuuden hahmoihin, jotka tuppaavat kuolemaan tarinan aikana? 
Ainakin joihinkin. Esimerkiksi Harry Pottereissa on useampikin sellainen hahmo, joiden kuolema tuntui oikeasti pahalta silloin kun kirjat luki ensimmäistä kertaa ja jotkut tuntuvat oikeastaan vieläkin. 
6. Kerro kolme hahmoa, joiden kanssa haluaisit ystävystyä, jos he olisivat tosielämän henkilöitä.
Äh, vaikea valinta. Yksi olisi varmaankin Douglas Prestonin ja Lincoln Childin kirjojen Aloysius Pendergast, joka olisi varmasti erikoinen ystävä. E. Leen ja C. Quinnin Broken Heartland - sarjasta voisin ottaa ystäväkseni oikeastaan kaikki.
7. Luetko näytelmäkirjallisuutta?
Erittäin harvoin. Kesällä luin Shakespearen Hamletin ja se oli kyllä niin puisevaa ja hidasta luettavaa, että tuskin tulee hetkeen luettua näytelmää.
8. Pidätkö kirjojen tuoksusta? 
Uudet kirjat tuoksuvat ihanan uusilta eli uusien kirjojen kohdalla kyllä.
 9. Valitse: "perinteinen", sähköinen vai äänikirja? Perustele.
Perinteinen, ehdottomasti. Ehkä sen takia, että se on itselleni tutuin kirjan "muoto" ja painetut kirjat ovat vain yleensäkin mukavan hypisteltäviä, helposti selailtavia ja luettavia. E-kirjoja olen jonkun verran lukenut ja ne ovat ihan omalla tavallaan käteviä. Äänikirjoista minulla on hyvin vähän kokemusta. Niissä ärsyttää se, että kirjassa edetään joskus huomattavasti hitaampaan tahtiin kuin millä vauhdilla itse sitä lukisi. 
10. Luetko kirjat mieluummin niiden alkuperäiskielellä vai valitsetko useammin käännöksen?
Aika monessa kirjassa luen suomennoksen, mutta varsinkin nuortenkirjoja luen paljon englanniksi ennen niiden ilmestymistä suomeksi. Jotkut kirjat tuskin koskaan käännetään, joten siitäkin syystä tykkään lukea myös englanniksi. Joissain kirjoissa jaksan ihan hyvin odotella suomennosta (esim. Stephen Kingin kirjat).
11. Jos kirjoittaisit itse kirjan, minkä genren valitsisit?
Kirjoittaisin varmaankin nuortenkirjan, jossa olisi jotain kauhuun vivahtavaa. 

Helsingin Kirjamessut 2015

Pääsin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helsingin Kirjamessuille. Tällä kertaa kävin messuilla vain perjantaina. Torstaiksikin olin suunnitellut parin tunnin piipahdusta messutunnelmissa, mutta lopulta päädyin torstaina muuten kiertelemään Helsinkiä ja messuilu jäi perjantaille.

Perjantaina vietin messuilla noin viitisen tuntia ennen kuin piti lähteä kotia kohti. Kuuntelin sieltä täältä keskusteluja, mutta en varta vasten mennyt seuraamaan yhtäkään, vaikka ohjelmassa olisi perjantainakin ollut useampikin kiinnostava keskustelu.  

Aluksi oli vähän järkytys miten paljon kirjoja (ja porukkaa!) messuilla oikeasti oli. Jotenkin olin mielessäni kuvitellut tapahtuman paljon pienemmäksi. Järkytyksen jälkeen iski pieni epätoivo, että miten nämä kaikki ehtisi katsoa läpi ja löytää jotain mielenkiintoista. Mutta kyllä se epätoivo sitten pikkuhiljaa siitä alkoi laantua ja pystyin ihan kunnolla nauttimaan lukijan ja kirjabloggarin unelmatapahtumasta.

Messujen kirjasaalis jäi minulla varsin maltilliseksi. Harkitsevaisena kirjojen ostajana suurempi hullaantuminen halvoista kirjoista jäi kokematta. Olen kuitenkin tyytyväinen pieneen kirjapinooni, joka messuilta saaliiksi tuli.


Messusaaliini:
Nancy Holder: Crimson Peak - virallinen romaaniversio
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Hugh Howey: Siilo
The Walking Dead - Seitsemäs kirja

Crimson Peak oli melko lailla heräteostos, joka lähti mukaan kun muistelin lukeneeni elokuvasta arvostelun ja leffan kuulostaneen ihan kiinnostavalta. Ransom Riggsin ja Hugh Howeyn kirjat olen jo oikeastaan lukenut, mutta varsinkin Riggsiä olen etsiskellyt omaan hyllyyn jo pidempään, joten mukavaa että se vihdoinkin löytyi. Ja Siilo nyt oli pakko saada kun löytyi niin halvalla. Vähän harmittaa, että en tajunnut samalla ostaa myös Siirrosta, joka sekin olisi messuilta löytynyt.

The Walking Deadin seitsemäs kirja oli oikeastaan ainoa kirja, minkä olin jo ennen messuja päättänyt ostaa. Antikvariaattien puolelta löytynyt Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri on oikeastaan tuliaisiksi siskolle ostettu, mutta eiköhän se päädy myös minun luettavakseni. Kuvasta puuttuu tuliaisiksi tuotu  Nemi - albumi.

Kirjamessut olivat mukava ja hieman hämmentäväkin kokemus. Ehkä olisin tarvinnut messuiluun vielä vähän enemmän aikaa, että messujen hienous tulisi todella esille. Vielä en ole päättänyt menenkö ensi vuonna uudestaan, mutta jos menen, niin ehkä jonain muuna päivänä kuin perjantaina. Nyt oli ehkä vähän liikaa koululaisia pörräilemässä tehtäviensä kanssa siellä täällä, aika usein edessä.

Kiitos Messukeskukselle bloggaajapassista!

Sofi Oksanen: Norma

Olen lukenut Sofi Oksaselta vain Baby Janen, enkä juurikaan ole ollut kiinnostunut kirjailijan muusta tuotannosta. Jokin tässä uusimmassa kuitenkin kiinnosti, joten laitoin Normasta varausta kirjastoon jo hyvissä ajoin, vaikka kirjasta ei siinä vaiheessa oltu paljastettu muuta kuin nimi.

Kolmekymppisen Norman äiti on juuri juossut metron alle. Norma jää selvittelemään syitä äitinsä päätökseen ja yksin salaisuutensa kanssa. Hänen hiuksensa kasvavat hurjaa vauhtia ja elävät kuin omaa elämäänsä. Selvitellessään äitinsä kohtaloa Norma tutustuu äitinsä työkaveriin Marioniin ja Lambertin sukuun, jonka lonkerot ulottuvat vähän kaikkialle.

Norma oli kuin ripauksella maagisuutta höystetty arvoituksellinen rikosromaani, jota ei pystynyt laskemaan käsistä. Uppouduin tarinaan heti alusta alkaen, sillä niin vahvasti juoni nappasi otteeseensa jo ensimmäisiltä sivuilta. Välillä tuskastutti pelkästään hyvällä tavalla kun olisi vain heti halunnut tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta kaikkea ei tietenkään paljastettu heti.

Tarinan taustalla on isoja teemoja kuten hiuslisäke- ja kohdunvuokrausbisnes. Missään vaiheessa Norma ei kuitenkaan teemoistaan huolimatta tuntunut raskaalta luettavalta, vaan Oksasen kieli oli erittäin sujuvaa ja nautittavaa. Erityisesti pidin tekstin monista yksityiskohdista, joita esimerkiksi Norman erityisherkät aistit tuovat esille. Päähenkilö Norma Ross oli hahmona sympaattinen ja kiehtova. Vahva nainen, mutta kuitenkin vähän reppana moderni Tähkäpää.

En pysty vertaamaan Normaa muihin Oksasen teoksiin kuin Baby Janeen, jota tämä oikeastaan muistutti aika paljon. Vaikka Baby Janen lukemisesta on jo pidemmän aikaa, muistan pitäneeni kirjasta ja niin pidin tästäkin. Itse asiassa pidin niin paljon, että taitaapa Norma olla yksi parhaimmista tänä vuonna lukemistani kirjoista.

Harmi kun jouduin tämän jo palauttamaan takaisin kirjastoon. Tämä tekisi mieli lukea heti uudestaan.

------
Like 2015, 304 s.
kirjastosta

Kirjamessujen ennakkofiilistelyä & blogin hyppäys myös Instagramiin

Olen siitä lähtien (ja oikeastaan jo paljon aikaisemminkin!) kun parisen viikkoa sitten Helsingin Kirjamessujen esite kolahti postilaatikkoon, intoillut messuista ja selaillut esitettä sen verran tiuhaan, että kohtahan tässä muistaa jo ulkoa mitä kaikkea siellä onkaan ohjelmassa. 

Tänä vuonna minäkin siis vihdoin pääsen kirjamessuille ja olen jo nyt aivan yli-innoissani! 

Jo parisen vuotta olen kovasti halunnut päästä osallistumaan messuille, mutta täältä Pohjois-Karjalan perukoilta Helsinkiin lähteminen ei olekaan ihan helppo tai halpa juttu. Mutta tänä vuonna kaikki järjestyi niin hyvin, että kirjamessut here I come!

Olen messuilemassa todennäköisesti vain yhden päivän ja se on perjantai. Torstainakin ehtisin pyörähtää messuilla, mutta todennäköisesti vain muutaman tunnin, enkä vielä tiedä kehtaanko hankkia lippua torstaille vain niin lyhyen ajan takia. Mutta perjantaina olenkin sitten pidemmän pätkän, vaikka en ihan koko päivää.

Vaikka ensimmäinen kirjamessukokemukseni tuleekin olemaan vain tuollainen pikkuinen yhden päivän pyörähdys, olen siitä erittäin innoissani ja onnellinen. :)

Asiasta toiseen. Kirjaston kummitus löytyy nyt myös Instagramista nimellä kirjastonkummitus. Itse asiassa on löytynyt jo jonkin aikaa, mutta olen aluksi hieman katsellut miten tuo lähtee käyntiin ja jaksanko oikeasti postata sinne jotain. Olen ollut vielä hieman laiska tuolla puolella, mutta eiköhän se tästä kunnolla lähde eteenpäin kun Instagramin käyttäminen tulee tutummaksi.

Tervetuloa seuraamaan blogiani siis myös Instagramin kautta! :)

Slasher Girls & Monster Boys

Törmäsin tähän kirjaan sattumalta Goodreadsilla. Luultavasti ehdotuksista kirjan huomasin, mistä tuleekin bongailtua luettavaa aika usein. Luen novelleja aika harvoin, mutta tässä kokoelmassa kiinnostivat kauhuelementit ja parin tutun kirjoittajan novellit. Slasher Girls & Monster Boys kiinnostikin lopulta niin paljon, että löysi tiensä omaksikin tuoreeltaan vain muutama päivä julkaisun jälkeen.

Slasher Girls & Monster Boys on April Genevieve Tucholken kokoama novelliantologia, joka sisältää YA-kirjoittajien kauhunovelleja ja trillerimäisiä tarinoita. Jokaista tarinaa on inspiroinut esimerkiksi kirjallisuus, elokuvat, televisio tai musiikki. Kirjassa on yhteensä 14 novellia, joiden kirjoittajia ovat mm. Cat Winters, Kendare Blake, Marie Lu ja Leigh Bardugo.

Kirjan sisältämät novellit ovat:
Nova Ren Suma: The Birds of Azalea Street
Carrie Ryan: In The Forest Dark And Deep
Cat Winters: Emmeline
Leigh Bardugo: Verse Chorus Verse
Megan Shepherd: Hide-And-Seek 
Danielle Paige: The Dark, Scary Parts and All
April Genevieve Tucholke: The Flicker, The Fingers, The Beat, The Sigh
Jonathan Maberry: Fat Girl With a Knife
Jay Kristoff: Sleepless
Stefan Bachmann: M
Marie Lu: The Girl Without a Face
McCormick Templeman: The Girl Who Dreamed of Snow
A.G. Howard: Stitches
Kendare Blake: On The I-5 

Kokonaisuutena Slasher Girls & Monster Boys oli yllättävän tasainen. Joukossa oli muutama mielestäni hieman huonompi novelli, mutta silti mennään ehdottomasti plussan puolelle tämän kanssa, koska muut tarinat olivatkin sitten niin valtavan hyviä. Suurin osa kirjoittajista oli itselleni tuntemattomia, mutta mukana oli tarina muutamalta, joista olen ennenkin kuullut tai joilta olen jotain lukenutkin. Muutaman uuden kirjoittajatuttavuuden erittäin hyvät novellit herättivät kiinnostuksen, että ehkä kirjailijoilta voisi lukea jotain muutakin. 

Lukiessa mietin mistä novellit ovat saaneet inspiraationsa. Se paljastetaan jokaisen tarinan lopussa. Joissain tarinoissa inspiraatio on aivan selvä jo heti alusta, mutta useimmissa ei ollutkaan niin helppoa sanoa, mistä kirjoittaja on saanut innoitusta. Varsinkin sellaisissa, joissa on inspiroinut joku itselleni tuntematon elokuva, en ollenkaan arvannut mihin teokseen/teoksiin tarina pohjautuu. 

Tykkään kirjan kansista erittäin paljon ja muutenkin Slasher Girls & Monster Boys on sisältäkin erittäin tyylikäs.

Suosikkejani kirjan novelleista olivat Carrie Ryanin, April Genevieve Tucholken, Jay Kristoffin, Marie Lun ja A.G. Howardin novellit. Carrie Ryanin In The Forest Dark And Deep oli erittäin kieroutunut ja synkkä, jonka inspiraation tajuaa heti, mutta se ei onneksi haitannut. Painostavatunnelmainen tarina piti otteessaan täydellisesti. Nova Ren Suman novelli aloitti kirjan loistavasti ja tämä toisena ollut tarina jatkoi samaa linjaa, itse asiassa vielä parempana kuin edellinen.

April Genevieve Tucholken tarina, ja varsinkin sen lopetus, jäi mieleeni pitkäksi aikaa. On ehdottomasti hyvän novellin merkki jos tarinaa miettii vielä pitkään lukemisen jälkeen. 
Jay Kristoffin Sleepless oli todella karmiva tarina, jonka loppupuolen käänteet tulivat aivan täysin puskista, enkä osannut odottaa mitään sellaista. Tässä oli jotenkin todella puistattava tunnelma ja osin chatviesteillä eteenpäin kuljetettu tarina piti otteessaan täydellisesti.

Marie Lun The Girl Without a Facen aloitus oli erittäin kiehtova ja liimauduin kiinni tarinaan jo heti muutaman rivin jälkeen. Vähitellen kasvava ahdistava ja häiritsevä tunnelma  todella jännittäväksi tarinaksi.
A.G. Howardin Stitches on ehkä makaaberein tarina koko antologiassa. Tarina on karu, verinen ja jännittävä, vaikka ehkä loppu olikin hieman sekava. Tämäkin novelli alkoi niin vahvasti, että koukutuin lukemaan aivan heti alusta.

Danielle Paigen ja Stefan Bachmannin novellit olivat sitten niitä mielestäni huonompia tarinoita. Paigen The Dark, Scary Parts and All oli juoneltaan kliseinen, eikä edes kovinkaan jännittävä, vähän jopa naurettava lopustaan. Novelli oli niin kehno, että tarinan ottaminen mukaan muuten laadukkaaseen antologiaan tuntuu vähän oudolta ja tuon olisi aivan hyvin voinut jättää pois, eikä mitään suurempaa vahinkoa olisi tapahtunut. Stefan Bachmannin M oli yksinkertaisesti vain liian pitkä ja tylsä. Muutaman kerran teki mieli hyppiä sivut yli seuraavaan tarinaan, mutta sain hillittyä itseni ja luettua loppuun, vaikka tarina ei missään vaiheessa napannut oikein yhtään. 

Suosittelen ehdottomasti Slasher Girlsia & Monster Boysia jos kauhu (nimenomaan YA-kauhu) ja novellit kiinnostaa. Tarinat eivät välttämättä saa väreitä kulkemaan selkäpiitä pitkin, mutta suurimmaksi osaksi erinomaisia synkkiä tarinoita nämä silti olivat.

Slasher Girls & Monster Boys kuittaa lukuhaasteesta kohdan 12. A book of short stories.

------
Dial Books 2015, 385 s.
oma ostos

Elena Mady: Vaihdokas

Elena Madyn The Body Jumper - trilogian aloittava Vaihdokas oli yksi niistä kirjoista, jonka jo keväällä bongasin syksyn uutuuksista ja jota odottelin innolla. 

Nuoren naisen mieli herää Alex Winterin kehossa. Hän on vaihdokas, joka ei haluaisi elää jonkun toisen elämää. Vaihdokas joutuu sopeutumaan elämään vanhempansa menettäneen Alexin kehossa ja saa vihdoinkin tuntea ystävyyttä ja rakkautta. Kaiken kuitenkin sekoittaa murha.

Ajatus toisen nahkoihin joutumisesta on erittäin kiinnostava ja se tässä kirjassa houkuttelikin. Mutta voi että mikä pettymys Vaihdokas olikaan. Samalla myös ärsytys, koska lukiessa tuntui, että vähän väliä jokin asia kirjassa alkoi ärsyttää. Ehdottomasti suurin oli se, että Vaihdokas tuntui aivan liian pitkäksi venytetyltä. Välillä tätä oli tuskastuttavaa lukea, koska tarina ei edennyt oikein mihinkään suuntaan.

Missään vaiheessa ei kunnolla selitetä kuka tai mikä Alex tai vaihdokkaat oikein ovat. Myöskin jonkinlaista selitystä hyppäämiselle olisin kaivannut, koska nyt asia jäi todella epämääräiseksi. Asiaa ei tietysti tarvitse rautalangastakaan alkaa lukijalle vääntää, mutta ehkä pieni selitys olisi ollut paikallaan.

Lukiessa minua alkavat harvemmin pikkuasiat haitata, mutta tässä kirjassa oli useampikin asia, mikä jäi häiritsemään lukemista. Ainakin  kirjoitustyyli ja välillä jotenkin epäaidon oloinen dialogi olivat sellaisia. Niin ja hahmojen nimet, joista useat olivat vain jotenkin häiritseviä. Esimerkiksi Robert Harri, Jenna Silvo ja Vera Anton, noin muutaman mainitakseni.

Loppupuolen paljastus on todella ennalta-arvattava. Ei tarvitse olla mikään nero, että tajuaa kuka onkaan murhan takana. Eikä se aivan viimeisten rivien paljastuskaan kovin erikoinen ollut, vaan tuntui hieman irralliselta ja sellaiselta, että tarina jotenkin saataisiin venytettyä toiseenkin kirjaan.

Päähenkilö Alex oli jo heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien erittäin ärsyttävä, eikä valitettavasti muuttunut parempaan suuntaan kirjan mittaan. Joskus nuortenkirjoille niin tyypilliset heti rakastumiset ovat todella söpöjä ja ihania, mutta Vaihdokkaassa romanssikuvio ei saanut minua puolelleen. Alexin ja Jessen romanssi oli vain liian siirappinen ja ylidramaattinen. Tai ehkä en vain pitänyt Alexista tarpeeksi, että olisin jaksanut surkuttelua ja kuolaamista Jessen perään.

Vaikka niin moni asia tässä kirjassa ärsyttikin, jaksoin silti lukea kirjan loppuun asti. Ehkä tässä siis jotain itseäni kiehtovaakin oli, mutta muuten Vaihdokas oli laimea lukukokemus.

Alex Winterin tarina jatkuu ensi vuonna ilmestyvissä jatko-osissa Varjo ja Varjelija. Minun osaltani tämä trilogia taitaa jäädä tähän yhteen osaan. 

Vaihdokas kuittaa lukuhaasteesta kohdan 4. A book published this year.

------
WSOY 2015, 379 s.
kirjastosta

Sarah Lotz: Neljäs päivä

Vähän reilu vuosi sitten luin Sarah Lotzin hurjan menestyneen esikoisteoksen Kolme, joka oli minulle valtava pettymys. Suhtauduin vähän epäillen tähän jatko-osaan, mutta kun esittelytekstin perusteella kirja vaikutti kuitenkin edes vähän kiinnostavalta, tokihan tämä oli varattava. Kun odotuksia kirjan suhteen ei ollut juuri ollenkaan, sain yllättyä positiivisesti, vaikka ei tämäkään täysin onnistunut lukukokemus ollut.

Risteilijä Beautiful Dreamer seilaa Meksikonlahdella kunnes risteilyn neljäntenä päivänä laivan moottorit ja virtalähteet sammuvat. Yhteydet ulkomaailmaan katkeavat, eikä risteilijällä ole mahdollisuutta kutsua apua. Kun pelastajien saapuminen viivästyy, laivan vessat rikkoutuvat, ruoka alkaa loppua ja outo tauti iskee risteilyn matkustajiin. Hytistä löytyvä ruumis suistaa matkustajat paniikkiin. Luksusloma on muuttunut painajaiseksi.
 
Neljäs päivä on siis jatkoa Kolmelle, mutta toimii myös itsenäisenä osana. Itse luin tätä enemmänkin omana kirjanaan, koska lukiessa tajusin, että en oikeastaan muista edellisestä kirjasta juuri mitään. Niin suuri pettymys Kolme ilmeisesti oli, että on jo ehtinyt pyyhkiytyä mielestä melkein kokonaan. Neljäs päivä toimii ihan hyvin itsenäisenäkin osana, vaikka muutama juttu kirjasta meni vähän ohi kun muistikuvat edellisestä eivät olleet aivan selkeät.

Neljäs päivä oli yllättävästi hieman parempi kuin Kolme, mutta tässä kuitenkin oli joitain samoja vikoja kuin edeltäjässään. Yhtenä niistä on kirjan loppupuoli, joka menee jo niin käsittämättömään ja järjettömään suuntaan, että muun kirjan hyvä jännite lässähtää kuin pannukakku. Ehkä joidenkin tapahtumien ymmärtämisessä olisi auttanut jos muistaisin enemmän Kolmen tapahtumista.

Laivan pikku hiljaa kasvava sekasorto tuntui jotenkin realistiselta, sillä voin kuvitella, että jos näin kävisi ihan oikealla risteilyllä, jälki olisi yhtä rumaa. Risteilyn ajautumisesta kaaokseen olisi saanut vaikka minkälaista kunnon kauhua (mitä Neljäs päivä ei ole) tai muuten jännittävämpää, mutta nyt lopputulos on aluksi ihan mukavaa ja koukuttavaa luettavaa erittäin sekavalla lopetuksella, joka sai ihmettelemään, että mitäs tässä nyt tapahtuikaan.

Neljäs päivä on kerrottu Kolmesta poiketen useamman henkilön näkökulmasta. Tällainen perinteisempi ratkaisu toimi ihan hyvin, vaikka välillä tuntui, että kertojia oli hieman liikaakin ja kaikki olivat oikeastaan samanlaisia, eikä yksikään erottunut erityisen kiinnostavaksi.

Kiitosta on pakko antaa kirjan visuaaliselle ilmeelle, sillä ulkokuoreltaan Neljäs päivä on Kolmen tavoin tyylikäs paketti. Yksinkertainen kansi ja mustat sivunreunat ovat oikein hyvännäköiset.

------
Alkuteos: Day Four
Karisto 2015, 385 s.
Suom. J. Pekka Mäkelä
kirjastosta

Pienet kirjaostokset

Viime aikoina kun lukuaika on ollut kortilla ja muutenkin lukeminen on jumittanut, olen onnistunut olemaan ostamatta uusia kirjoja, ainakaan painettuja versioita. Useamman e-kirjan olen tabletille hamstrannut lähinnä Amazonin tarjouksista, mutta kirjahyllyyn ei täytettä ole tullut hankittua juuri ollenkaan. Hyvä niin, koska isompi hylly on edelleen etsinnässä. Nykyisessä on jo niin ahdasta, että olen joutunut tunkemaan joitain kirjoja jo muualle kaappeihin. 

Tällaisia tuli tällä kertaa hankittua. Onneksi vain pari uutta kirjaa. Näille kun vielä saisi järjesteltyä tilaa hyllystä...


Madeleine Roux: Sanctum
Trilogian ensimmäinen osa Asylum ei ollut mikään mestariteos, mutta mielestäni ei myöskään luokattoman huono. Jatko-osa kiinnosti jo heti ensimmäisen luettuani ja nyt sitten hankin tämän ihan omaksi. Harkitsin e-kirjaversion hankkimista, mutta jotenkin kun ensimmäinen osa on painettuna, tämäkin oli saatava ihan perinteisenä paperisena versiona.

Blake Crouch: Wayward Pines - Salaisuus
Ensimmäinen Wayward Pines oli jo melkein liiankin koukuttava, joten eihän tätä voinut jättää hankkimatta. Hassusti kirja löytyi lähimarketista melkein 10 euroa halvemmalla kuin kirjakaupasta. Tätä olenkin jo ehtinyt muutaman sivun lukea, mutta muiden kirjojen kiilatessa ohi lukeminen on hieman jäänyt.

Slasher Girls & Monster Boys
April Genevieve Tucholken kokoama novelliantologia, jossa kauhutarinoita YA-kirjailijoilta. Mukana mm. Kendare Blake, Marie Lu ja Cat Winters. Löysin tämän vähän sattumalta Goodreadsilta ja kuulosti niin kiinnostavalta, että heti kirjan ilmestyttyä oli pakko hankkia luettavaksi.

Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu

Olin tätä kirjaa jo kerran kirjastossa katsellut, mutta sillä kertaa päätin vielä jättää hyllyyn. Vähän myöhemmin luin Jassun bloggauksen kirjasta ja innostuin sittenkin lainaamaan tämän luettavaksi. Ja onneksi innostuin, koska tämä on yksi visuaalisesti ihastuttavimmista kirjoista, minkä olen lukenut.

Ada Gootti asuu yhdessä isänsä kuuluisan runoilijan lordi Gootin kanssa suuressa Kalmatollon kartanossa, jossa heidän lisäksensä on liuta erikoista palvelusväkeä. Eräänä iltana Ada tapaa hiiren haamun nimeltään Ishmael ja tutustuu Ullakkokerhoon, jonka kanssa Ada ryhtyy selvittelemään mitä Kalmatollon kartanossa oikein tapahtuu.  

Ada Gootti ja hiiren haamu on yksinkertaisesti ihastuttava. Chris Riddellin kuvitus on hämmästyttävän yksityiskohtaista ja Kalmatollon kartanosta löytyy vaikka minkälaista eriskummallista, varsinkin kartanon palvelusväki on kuin omituisten otusten kerho. Nimenä Ada Gootti ja hiiren haamu on hieman hassu, koska kyseinen hiiren haamu vierailee tarinassa vain muutaman kerran.

Ada Gootin ja hiiren haamun tarina on hyvällä tavalla hieman outo ja vinksahtanut. Tarinallisesti kirja ei kuitenkaan ole mikään järisyttävän hyvä ja välillä tuntuu, että kirjassa ei mitään yhteistä juonta ja punaista lankaa olekaan, mutta onneksi upea kuvitus pelastaa paljon ja tätä lukee ilolla vain päästäkseen ihastelemaan hienoja kuvia. Ada Gootti ja hiiren haamu on muutenkin hieno paketti, sillä näyttävien kansien lisäksi kirjassa on kauniin violetit sivunreunat.

Kirjan on suomentanut Potteritkin suomentanut Jaana Kapari-Jatta, joka on tehnyt loistavaa työtä. Parempaa kääntäjää juuri tällaiselle sopivasti eriskummalliselle tarinalle, jossa on myös hyvin omalaatuisia sanoja, tuskin olisi löytynytkään.

Ada Gootti ja hiiren haamu on itse asiassa sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa Goth Girl and the Fete Worse than Death on ilmestynyt viime vuonna ja kolmas osa Goth Girl and the Wuthering Wright ilmestyy vielä tässä kuussa. Toivottavasti sarjan muutkin osat saadaan suomeksi. Lukisin ja ihastelisin oikein mielelläni lisääkin Ada Goottia.

Ada Gootti ja hiiren haamu kuittailee lukuhaasteesta kohdan 24. A book based entirely on its cover.

------
Alkuteos: Goth Girl and the Ghost of a Mouse
Gummerus 2015, 224 s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta, Kristiina Drews
kirjastosta

Katie Alender: From Bad to Cursed

Oikea kirja lukujumin selättämiseksi oli minulla pähkäilyssä pitkään. Kirjastosta olisi taas iso pino kirjoja lainassa ja omassa hyllyssäkin odottelisi parikin lukematonta. Pitkästä aikaa kiinnosti lukea jotain englanniksi ja vaikka Sara Gruenin uusin oli jo vähän aloitettunakin, se ei nyt jaksanut kiinnostaa tarpeeksi. Sitten muistin, että minullahan on hyllyssä viime kesänä lukemani ja kovasti tykkäilemäni Katie Alenderin Bad Girls Don't Dien jatkot. From Bad to Cursed olisi varmasti sopivaa luettavaa jumittavaan mielentilaan.

From Bad to Cursed on trilogian toinen osa, joten tämä kirjoitus saattaa sisältää juonipaljastuksia tästä ja aiemmasta osasta.

Alexis on innoissaan kun hänen pikkusiskonsa Kasey liittyy The Sunshine Club -kerhoon ja saa uusia kavereita. Pian kerhon jäsenet muuttuvat epäsosiaalisista ja syrjityistä koulun suosituimmiksi ja upeimmiksi oppilaiksi. Kun Alexis saa tietää, että kerholaiset ovat vannoneet valan näennäisesti hyväntahtoiselle hengelle, hän päättää ystävänsä Meganin kanssa liittyä kerhoon ja tutkia asiaa. Yhteys vaikuttaa harmittomalta ja pian Alexis on yhtä mukana kerhossa kuin siskonsa. Miksi Alexis haluaisi tuhota jonkin, joka on antanut hänelle niin paljon?

From Bad to Cursed ei ollut aivan samanlainen napakymppi lukukokemus kuin trilogian ensimmäinen osa Bad Girls Don't Die. Tässäkin oli omat jännittävät hetkensä, mutta kirjan tunnelma ei ollut aivan niin creepy ja oikeasti kauhumainen kuin ensimmäisessä.

Pituutta kakkososalle on tullut melkein tuplasti ensimmäiseen verrattuna, eikä se kaikilta osin ole hyvä juttu. Parissakin kohtaa mentiin ensin todella hitaasti ja sitten liian nopeasti. Harmi, että juuri niissä tylsemmissä kohdissa tarina laahasi eteenpäin ja sitten osa tärkeimmistä tapahtumista pyyhkäistiin ohi turhan nopeasti. Sen verran koukuttava From Bad to Cursed vioistaan huolimatta oli, että kun olin ehtinyt aloittaa lukemisen, mikään muu kirja ei enää kiinnostanut vaan oli pakko lukea tämä nopeasti loppuun.

Ensimmäistä osaa lukiessani Alexis tuntui hieman ärsyttävältä, mutta jotenkin tytöstä alkoi tykkäämään kirjan loppua kohden. Tämän kirjan kohdalla jokin Alexiksessa alkoi taas ärsyttää. Varsinkin kirjan alkupuolella Alexis oli todella rasittava, eikä ollut ollenkaan se sama Alexis, josta edellisen kirjan lopussa pidin valtavasti.

Tämän sarjan kirjoilla on täydellisesti sarjan tunnelmaan sopivat kannet. Yksinkertaiset, mutta silti jotenkin voimakkaat ja toimivat. Muutenkin sarjan visuaalinen ilme toimii oikein loistavasti.

En ole vieläkään oikein varma, mitä ajatella siitä, että Bad Girls Don't Die on venytetty trilogiaksi asti. Ensimmäinen osa olisi toiminut loistavasti yksinäänkin, vaikka From Bad to Cursed ihan hyvää jatkoa kirjalle olikin. Ehkä kolmososa As Dead As it Gets jotenkin niputtaa yhteen sen miksi nämä on venytetty kolmeen kirjaan. Seuraava osa itse asiassa jo odottelisi hyllyssä ja ehkäpä se pääsisi piakkoin luettavaksikin.

------
Hyperion Books  2012, 442 s.
oma ostos

Kesällä luetut (lyhytarviot)

Koska bloggaamista odottavien kirjojen jono on kesän blogihiljaisuuden aikana päässyt kasvamaan sen verran pitkäksi, päätin laittaa kaikki kesän aikana lukemani kirjat yhteen postaukseen. Pari luettua ansaitsisi ehdottomasti oman kirjoituksensa ja niistä olisi enemmänkin sanottavaa, mutta ehkä tällä kertaa säästän itseäni ja herättelen bloggausintoani menemällä siitä, mistä aita on matalin. Muutama sananen siis kesällä lukemistani kirjoista.

DOUGLAS ADAMS: LINNUNRADAN KÄSIKIRJA LIFTAREILLE

Ensimmäinen sana mikä tuli mieleen lukiessani tätä on outo. Enkä ole varma, että hyvällä vai huonolla tavalla. Melkeinpä koko kirjan ajan tuntui vähän siltä, että en oikein pysynyt perässä mitä tässä nyt tapahtuu. Liian paljon kaikkea ja mitään ei oikein selitetäkään, että sen avulla pysyisi paremmin perässä tapahtumissa.

Tätä on lisäksi kehuttu todella hauskaksi, mutta ehkä en ole juuri tällaisen huumorin ystävä kun minua Linnunradan käsikirja liftareille ei oikein jaksanut edes hymyilyttää. Onneksi kirja oli kuitenkin lyhyt ja melko vetäväkin sekavuudestaan huolimatta, niin tuli kuitenkin luettua loppuun asti. Jos tämä olisi ollut vielä yhtään pidempi, en olisi ehkä lukenut loppuun, mutta parisataa sivua jaksaa lukea, vaikka ei kirjasta erityisemmin välittäisikään. Onpahan nyt paikattu yksi aukko sivistyksessä ja luettu tämäkin.

------
Alkuteos: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy
Otava 2005, 156 s.
Suom. Pekka Markkula
kirjastosta

DOUGLAS PRESTON & LINCOLN CHILD: VELJENSÄ VARTIJA

Vihdoinkin taas Pendergastia! En voi uskoa, että siitä on oikeasti kolme vuotta kun luin sarjan edellisen osan Tulikiven. Miksi ihmeessä en ole lukenut tätä jo aikaisemmin! Mutta onneksi nyt luin, koska paluu Pendergastin pariin olikin erittäin jännittävä ja vauhdikas. Siis taattua laatua Prestonilta ja Childilta.

Edellinen Pendergast jäi erittäin jännittävään tilanteeseen ja tässä kirjassa vihdoinkin sai tietää kuinka agentin käy. Se paljastetaan ehkä vähän kuin sivulauseessa, mutta kuitenkin. Pendergastin veli Diogenes oli kiehtova, vähän vaarallisen ja mielenvikaisen väliltä oleva hahmo, joka jäi kuitenkin vielä hieman etäiseksi. Diogeneen todelliset tarkoitusperät ja tavoite olivat yllätys, enkä ollenkaan arvannut niitä etukäteen. Hyvä vain, koska on aina mukavampaa yllättyä kuin olettaa jotain ja saada tietää olevansa oikeassa.  

Jotenkin hassua kuvitella Pendergast lapsena. Agentin suvussa on kyllä ihanan kamalia nimiä :)

------
Alkuteos: Dance of Death
Gummerus 2012,  620 s.
Suom. Pekka Marjamäki
kirjastosta


JOHN GREEN: ARVOITUS NIMELTÄ MARGO 

Tätä lukiessa tuntui aika vahvasti, että olisin lukenut Kaikki viimeiset sanat uudestaan. Nörtihtävä poika + yli-ihana, kaikkeen pystyvä ja suorastaan legendaarinen tyttö = romanssi, joka ei tietenkään mene niin ruusuisesti kuin toivoisi. 

Margo Roth Spiegelman, miten rasittava ämmä. Jo se ärsytti, että tytön koko nimeä piti hokea joka välissä (pelkkä Margo ei ilmeisesti riittänyt). Margo on täysin mahdoton, vaativa ja kaikin puolin ärsyttävä. Tyttö haluaa kadota, mutta kuitenkin, että hänet löydettäisiin. Ja Quentin ihan hulluna tietysti lähtee perään.

Jokin näissä Greenin kirjoissa on sellaista, että en ole vielä kolmenkaan luetun jälkeen hullaantunut ihan täysin. Onneksi Green on kuitenkin sellainen kirjailija, että vaikka kirja ei oikein nappaisikaan, jotenkin sitä silti lukee mielellään ja sujuvasti. Greenin kirjat ovat jotenkin sellaista miellyttävää luettavaa. Ei välttämättä aiheiltaan, mutta kieleltään ja kerronnaltaan. Hienoja nuortenkirjoja siis.

Suomennoksessa oli jotain, mikä häiritsi koko ajan. Ehkä se oli "veli" - sana, joka ei vain istu omaan suuhun ja oli jotenkin tönkkö ilmaisu. Lisäksi suomennoksen kannet ovat kyllä aivan järkyttävät. En erityisemmin välitä Cara Delevignestä ja jotenkin tuon hepun tuijotus on todella häiritsevä. 

------
Alkuteos: Paper Towns
WSOY 2015, 399 s.
Suom. Helene Butzow
kirjastosta


GILLIAN FLYNN: TERÄVIÄ ESINEITÄ 

Viime kesänä luettuani Pahan paikan päätin, että en enää Gillian Flynniä lue. Jos en ollut pitänyt juuri ollenkaan kahdesta kirjailijan teoksesta, tuskin pitäisi kolmannestakaan. Kuitenkin Teräviä esineitä alkoi salakavalasti kiinnostaa ja päädyin tekemään kirjasta varausta kirjastoon. Ehkä sittenkin antaisin kirjailijalle kolmannen mahdollisuuden. Yllätyin todella positiivisesti, sillä tämähän oli oikeastaan aika hyvä. 

Ehkä pidin siitä, että tässä Flynnin esikoiskirjassa hahmot eivät olleet aivan niin inhottavan ärsyttäviä kuin kahden aiemman suomennetun kirjan hahmot. No Amma oli kyllä aika kauhea ja ärsyttävä, mutta jotenkin tuo ei häirinnytkään niin pahasti.

Teräviä esineitä oli sellainen hyvin otteessaan pitävä ja koukuttava kirja, jota luki perinteiseen tapaan siksi niin innolla, että pakkohan on saada tietää mitä pikkutytöille oikein tapahtui. Jotenkin vaikea tarkasti määritellä, mikä tässä oli erityisen hyvää. Ehkä se oli pikkukaupungin ja varsinkin Camillen äidin/perheen luoma tunnelma yhdistettynä hitaasti, mutta hyvin avautuvaan juoneen.  

------
Alkuteos: Sharp Objects
WSOY 2015, 317 s.
Suom.
kirjastosta