Lokakuu on hieman liiankin mainio kuukausi kirjojen kannalta, koska tässä kuussa on ilmestynyt useampikin kirja, joiden lukemista odotan ja suurimman osan olenkin jo ehtinyt kirjastosta saada, mutta eivät ole vielä päässeet lukuun asti. Paitsi tämä Rick Riordanin Olympoksen Sankarit - sarjan päättävä
The Blood of Olympus, jonka päätin heti julkaisupäivänä hankkia e-kirjana. Olin jo päässyt hyvään vauhtiin lukemisen kanssa kun syysloman muut suunnitelmat sotkivat lukemisen, mutta onneksi eilen taas syvennyin kirjan kimppuun ja melkein samantienhän se olikin jo luettu loppuun.
The Blood of Olympus on kirjasarjan viimeinen osa ja
tämä kirjoitus saattaa sisältää pieniä juonipaljastuksia. Jos et halua tietää mitään kirjasta, kannattaa jättää lukematta tai ainakin vilkuilla varovasti.
Aika on loppumassa. Gaian herääminen ja maailman tuho on hetki hetkeltä lähempänä. Seitsemän puolijumalan retken tiellä tuntuu kuitenkin olevan enemmän esteitä ja hirviöitä kuin koskaan ennen. Lisäksi toisella puolella maapalloa Puoliveristen leiri on vaarassa roomalaisten ja näiden hirvittävien liittolaisten piirittämänä. Percyllä, Annabethillä, Jasonilla, Leolla, Frankilla, Hazelilla ja Piperilla on edessään mahdottomalta tuntuva tehtävä; pelastaa maailma ja vieläpä ilman jumalien apua. Siinä onnistuminen vaatii kaikilta heiltä uhrauksia, toisilta isompia kuin muilta.
Olympoksen Sankarit on ollut tasaisen varma ja mukaansatempaava sarja (taattua Riordan laatua!), joten odotukseni myös sarjan päättävän osan kohdalla olivat korkealla. Niitä tämä ei kuitenkaan aivan onnistunut täyttämään, sillä vaikka
The Blood Of Olympus on vetävä ja vauhdikas tarina, se ei ollut niin hyvä kuin olisin halunnut sen olevan. Huono kirja ei tämäkään ole, mutta ehkä sarja olisi kuitenkin ansainnut hieman yllättävämmän ja räväkämmän lopetuksen.
Ennen kuin paasaan sydämeni kyllyydestä siitä, mikä viidennessä kirjassa ärsytti ja jäi vaivaamaan, aloitetaan kuitenkin niillä hyvillä jutuilla. Aiemmista kirjoista tutut elementit ovat mukana tässäkin. Riordanmaista
huumoria, toinen toistaan kummallisempia otuksia kreikkalaisista ja
roomalaisista mytologioista, vauhtia sekä tietenkin ne hahmot, jotka ovat ehtineet sarjan mittaan tulla jo niin tutuiksi. Eivät kuitenkaan liian tutuiksi, sillä jotain uutta paljastetaan useammastakin hahmosta.
Uusin suosikkini eli Nico di Angelo sai vihdoinkin oman lukunsa (itse asiassa useammankin) ja hahmon kasvaminen kirjan aikana oli nappisuoritus Riordanilta ja sai minut pitämään Haadeksen pojasta vielä enemmän. Ehkä synkän pojan elämässä on sittenkin tulossa jotain mukavaakin ;) Samoin myös Reyna sai omat lukunsa ja äänensä esille ja vaikka en aiemmin hahmosta olekaan juuri välittänyt, paljastettiin Reynasta nyt jotain lisää, mikä teki tytöstä kertaheitolla kiinnostavamman. Jasonkin sai vihdoin isomman osan tarinassa, eikä jäänyt enää statistin rooliin.
Kirjassa oli paljon mistä pidin, mutta valitettavasti paljon sellaistakin, mistä en pitänyt. Yksi suurimmista oli joidenkin hahmojen jääminen täydelliseen pimentoon. Kirjaa lukiessa saattoi melkeinpä unohtaa, että myös Frank ja Hazel olivat mukana seikkailussa, sillä kaksikko jäi pahasti muiden varjoon.
Vielä suurempi vääryys kaikkia sarjan ja Percy Jackson - kirjojen faneja kohtaan on kuitenkin Riordanin päätös jättää Percy ja Annabeth melkein yhtä pieneen rooliin kuin Frank ja Hazel. Samalla jätettiin hyödyntämättä miten Tartarus on vaikuttanut kaksikkoon ja myös Percyn fatal flaw (en nyt ollenkaan muista miten tuo on suomennettu), jota on kuitenkin toitotettu useammassakin kohdassa. Koska sarja nyt tähän loppuu, olisi ollut aivan mahtavaa jos kaikki langanpätkät olisi saatu edes jotenkin solmittua.
Varsinkin kirjan loppupuoli tuntui ajoittain erittäin hätäisesti etenevältä. Taistelut pyyhkäistiin läpi hyvin nopeasti, vaikka ainakin yhdellä isommalla ja merkittävämmällä olisi voinut herkutella oikein kunnolla, ihan vain sarjan päätöksen kunniaksi. Lisäksi neljän kirjan verran pelätty Gaia oli lopulta sellainen floppi, että en niitä sivuja lukiessani tiennyt itkeäkö vai nauraa. Riordanilta odotin kyllä enemmän. Lopetuskin oli vähän pliisu minun makuuni ja olisin toivonut, että kirjailija järkyttäisi faneja edes jollain kunnon yllätyksellä, mutta ei.
Vaikka tähän kirjoitukseen jotenkin ilmestyi noin monta kappaletta valitusta kirjan epäkohdista, en halua tuomita
The Blood of Olympusta huonoksi. Se ei vain ole sellainen kuin toivoin ja odotin. Viides kirja ei ole sarjan paras, mutta ei tätä kannata minun paasaukseni takia jättää lukemattakaan. Riordanin kirjoitustyylillä hieman huonompikin kirja pitää otteessaan niin tiukasti, että ennen kuin huomaakaan on jo viimeisillä sivuilla.
The Blood of Olympusta päästään suomeksi lukemaan ehkä ensi kesänä, mikäli kirjojen suomennostahti pysyy samana.
Riordan ei suinkaan lopeta kirjoitushommia, vaikka tämä sarja onkin nyt saatu päätökseen. Norjalaiseen mytologiaan perustuva
Magnus Chase and the Gods of Asgard - sarjan ensimmäinen osa
The Sword of Summer ilmestyy ensi vuoden lokakuussa.
------
Puffin Books 2014, 502 s.
oma ostos