The Blood of Olympus suomeksi jo maaliskuussa!

Selailin Otavan kevään uutuusluetteloa vähän puolihuolimattomasti ajatuksella, että jossain vaiheessa syvennyn siihen tarkemmin ja katson mitä onkaan keväällä odotettavissa. Sitten silmiini osuikin jotain, minkä takia meinasin pudota innostuksesta penkiltäni. Oli pakko tehdä jotain poikkeuksellista blogilleni ja kirjoittaa pieni uutispostaus.

Otava julkaisee Rick Riordanin The Blood of Olympuksen (mietteitäni kirjasta) suomeksi jo maaliskuussa nimellä Olympoksen veri! 

Aivan mahtava juttu, sillä itse odotin sarjan päätösosan suomennoksen ilmestyvän ehkä vasta kesällä niin kuin edellisetkin osat ovat ilmestyneet. Nyt nekin sarjan fanit, jotka eivät halua tai pysty kirjaa englanniksi lukemaan, pääsevät sarjan lopetuksen kimppuun jo alkuvuodesta kesän sijaan.

Toivottavasti nopeampi julkaisutahti ei näy suomennoksen laadussa.

Otavan uutuusluettelosta pisti silmään myös Anna Toddin fanfictionista kirjaksi muuttunut After, jonka suomeksi julkaisua kovasti ihmettelen. En ole itse kirjaa lukenut, eikä se oikein kiinnostakaan kun on lukenut Goodreadsista roppakaupalla teilaavia arvosteluita (on siellä ylistäviäkin). Toisaalta tekisi melkeinpä mieli lukea kirja ihan vain, että näkisi onko se oikeasti niin huono. Idealtaan kirja kuulostaa tosin aika kamalalta roskalta.  

Kevään uutuuksiin palaan vielä myöhemmin kun olen ehtinyt tutustua myös muiden kustantamoiden kevään kirjoihin.


Rebecca Alexander: Elämän ja kuoleman salaisuudet

Kiinnostuin Rebecca Alexanderin kirjasta hypistellessäni sitä kirjakaupassa. En aivan uskaltanut kirjaa omaksi ostaa, vaikka se vaikuttikin erittäin kiinnostavalta. Päädyinkin sitten etsimään ja lainaamaan tämän kirjastosta.

Vuonna 1585 tiedemies John Dee ja hänen apulaisensa Edward Kelley kutsutaan auttamaan haurasta ja kuolemansairasta kreivitär Elisabeth Bathorya. Miehet huomaavat kauhukseen, että vain erittäin pimeät voimat voivat pelastaa kreivittären. Englannissa vuonna 2013 professori Felix Guichard kutsutaan tutkimaan junasta kuolleena löytyneen teinitytön vartalossa olevia outoja, okkultistisilta vaikuttavia symboleita. Tutkimukset johdattavat miehen tutustumaan salaperäiseen Jackdaw Hammondiin, joka elää kirjaimellisesti laina-ajalla. Jackin ja hänen kaltaistensa perässä on jotain ikivanhaa ja voimakasta.   

Olipas yllättävän hankalaa saada tästä kirjoiteltua pientä esittelyä mahdollisimman selvästi ja tiiviisti.  Menin tarkistamaan muutamaa asiaa Liken sivuille ja huomasin, että siellä ainakin osa kirjan esittelystä on jotain muuta kuin mitä kirjassa tapahtuu. Jouduin tällä kertaa palauttamaan kirjan ennen kuin olin ehtinyt siitä blogata, joten en voinut tarkistaa lukeeko sama teksti kirjan takakannessakin. Hieman outoa ja harhaanjohtavaa.

Elämän ja kuoleman salaisuudet ei vielä ensimmäisillä sivuilla täysin vakuuttanut, mutta pikku hiljaa tarina sai minusta koko ajan paremman otteen ja pysyinkin siinä loppuun asti. Alexander kuljettaa tarinaa sujuvasti kahdessa ajassa. Itse pidin nykyaikaan sijoittuvista kappaleista enemmän, mutta myös Deen ja Kelleyn (jotka muuten olivat ihan oikeita henkilöitä) osuus oli kiinnostava ja toimi hyvin ajoittaisesta hitaudesta huolimatta.

Elämän ja kuoleman salaisuudet oli juuri sopivaa luettavaa näin Halloweenin alla, sillä kirjassa on paitsi jännitystä myös noitia, okkultismia ja magiaa. Felixin ja Jackin juttu tuntui kuitenkin päälleliimatulta ja turhalta, mikä hieman latisti lukukokemusta. Tuon olisi varmasti hyvin voinut jättää pois ilman, että tarina olisi siitä kovinkaan paljoa kärsinyt. 

Punainen ja musta ovat mielestäni suorastaan loistava yhdistelmä melkein missä vain, joten pidin valtavasti suomennoksen kansista. Huomasin tosin vasta kirjan luettuani, että kannessa on veripisara. Kirjan alkuperäisessä versiossakin on todella kauniit kannet, mutta näissäkään ei minulla ole mitään valittamista.

Onneksi ehdin lukea tämän ennen kuin lokakuu vaihtuu jo marraskuuksi (ei enää pitkä aika jouluun!). Osallistun siis vielä tällä Lokakuun lukuhaasteeseen. Olisin mielelläni lukenut vielä enemmänkin haasteeseen liittyvää, mutta tällä kertaa aikaa ei vain ollut riittävästi.

-------
Alkuteos: The Secrets of Life and Death
Like 2014, 416 s.
Suom. Sami Heino
kirjastosta

Bella Forrest: A Shade of Vampire

Tämä kirja löytyi täysin sattumalta kun tutkiskelin Amazonin valikoimaa ja etsiskelin jälleen uusia e-kirjoja lisättäväksi tabletilleni. A Shade of Vampire ei vaikuttanut mitenkään mullistavan erilaiselta kirjalta, mutta kun hintaakaan ei ollut euroa enempää, ajattelin, että kyllä tämän varmaan voisi lukea ajankuluksi. Kyllä kirjan lukikin, mutta onneksi en enempää tästä maksanut, koska niin ärsyttävää moskaa kirja lopulta oli.

Sofia Claremontin 17-vuotissyntymäpäivä saa ikävän käänteen kun hänet siepataan ja kuljetetaan salaperäiseen The Shade - nimiseen vampyyriyhteisöön, jossa ihmiset ovat paitsi ruokaa myös palvelijoita. Sofia passitetaan palvelijaksi yhteisön johtajalle, 400-vuotisesta unesta heränneelle Derek Novakille. Vain Derekin palvelijana Sofia on turvassa yhteisön muilta, verenhimoisemmilta vampyyreiltä. Voiko vampyyriprinssiinkään luottaa vai odottaako Sofiaa muiden ihmispalvelijoiden kohtalo, väistämätön kuolema?

Kuulostaako tutulta? Kyllä vain. A Shade of Vampirea ei ole turhaan verrattu Stephenie Meyerin Twilight - sarjaan, joka kuuluu ainakin tämän bloggarin iki-inhokkeihin. Tätä kirjaa lukiessa tuli useammassakin kohdassa mieleen Twilight, mikä ei ainakaan parantanut lukukokemusta. Jos Meyerin kirjoista pitää enemmän kuin minä, saattaa oikeastaan tykätä A Shade of Vampirestakin, ellei sitten pidä tätä vain kehnona kopiona.

Forrestin kerronta ei ole mitenkään mestarillista, mutta tarina kulkee eteenpäin oikeastaan aika sujuvasti, vaikka tarina onkin kliseinen ja lyhyeen kirjaan on mahdutettu muutama todella tympeä juonenkäänne. The Shade - yhteisö on kuitenkin mielenkiintoinen ja olisin oikeastaan halunnut tietää lisääkin siitä.

Ärsyttävintä kirjassa on kuitenkin (tämä on niin itsestäänselvää, että tuskin spoilaa ketään) Sofian ja Derekin rakastuminen, joka ainakin Derekin osalta on todellakin niin salamarakkautta, että oikein vihastuttaa. YA - kirjoissa rakastutaan lähes aina salamana ja se on joskus ihan suloista ja mukavaa, mutta tässä mennään kyllä jo minun sietokykyni rajoille ja niiden yli. Onneksi A Shade of Vampire on vain 157 sivun mittainen, koska en olisi jaksanut lukea tätä enää yhtään sivua enempää.

Sarja on jostain syystä ollut hurjan suosittu ja Forrest on kirjoittanut ensimmäiselle osalle jatkoa erittäin ahkerasti. Sarjan kahdeksas (!) osa pitäisi ilmeisesti ilmestyä lähiaikoina. Minun osaltani sarjan lukeminen saa jäädä tähän ensimmäiseen osaan.

Kirjassahan on siis vampyyreitä, joten osallistun tällä Lokakuun lukuhaasteeseen, vaikka haaste ehdottomasti ansaitsisi parempaa. Yritänkin vielä tässä kuussa ehtiä lukea jotain muutakin haasteeseen liittyen, toivottavasti juuri sitä parempaa.

------
2012, 157 s.
oma ostos

Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu

Mustalaisäidin kehtolaulu on ensimmäinen kosketukseni Marja Björkin tuotantoon. Olen Björkin edellistä kirjaa Poikaa katsellut pikalainahyllyssä kirjastossa, mutta kun en pikalainoista juuri välitä, on se jäänyt lainaamatta. Kun tämä Björkin uutukainen sattui uutuuskirjojen hyllyssä vastaan, lähti se samantien mukaani ja kiilasi muiden lukupinossa olevien ohi luettavaksi.

Sikrin ollessa nuori romanit kiertelivät ja elanto hankittiin kovalla työllä. Sikrin tyttären Maritan aikuistuessa on toisin. Yhteiskunta antaa rahat ja asunnot, eikä tarvitse enää kiertää. Vaikka Maritan tyttärien Assin ja Teresan varttuessa kaikki on muuttunut, romaneita vältellään vieläkin ja heitä pidetään muiden elätteinä.

Myönnän, että en tiedä romanikulttuurista juuri mitään. Se minua tässä kirjassa kiehtoikin, että saisi tietää enemmän ihmisistä, joista tuntuu olevan niin paljon ennakkoluuloja ja omituisia käsityksiä. Björk on saanut kirjoitettua vaikeasta ja vähän käsitellystä aiheesta erittäin hienon kirjan. Mustalaisäidin kehtolaulun romaninaisten elämä ei ole helppoa, sillä esimerkiksi etenkin Marita kohtaa elämässään sen, että romaneiden on melkein mahdotonta saada oikeita töitä, pelkkiä kursseja vain.

Kirja avaa romaneiden kulttuuria ja tapoja erittäin paljon, mutta missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että tietoa olisi tulvinut liikaa. Itse asiassa painoin innokkaasti mieleeni kaikki pienimmätkin tiedonmuruset samalla kun nautiskelin Björkin tavasta kirjoittaa ja kertoa. Mustalaisäidin kehtolaulu oli niin hieno lukukokemus, että tätä voi erittäin lämpimästi suositella kenelle tahansa.

Tästä aiheesta voisin ehdottomasti lukea enemmänkin, mutta ainakaan nyt mieleeni ei tule yhtään muuta kaunokirjallista kirjaa, jossa romanikulttuuria olisi käsitelty. Mustalaisäidin kehtolaulu ei varmasti jää myöskään ainoaksi lukemakseni kirjaksi Björkin tuotannosta. Ehkä nyt vihdoinkin etsin sen Pojan kirjastosta ihan normaalilla laina-ajalla ja oikeastaan muutkin Björkin teokset vaikuttavat sen verran mielenkiintoisilta, että olen ne jo ehtinyt lisätä lukulistalle.

Tekemistä minulta ei nyt vähäksi aikaa ainakaan puutu. Lukupinossa odottaa hirveä kasa kirjoja ja toinen mokoma vielä e-kirjoina tabletilla. Lievittääkseni ärsytystä siitä, että minulla ei tänäkään vuonna ole mahdollisuutta lähteä Helsingin kirjamessuille, jonne olisin kovasti halunnut, ajattelin tämän viikon sitten vain raivoisasti lukea kun päivät ovat opiskeluidenkin suhteen melkein tyhjää täynnä ja niin monta kiinnostavaa kirjaa odottaa lukemista.

------
Like 2014, 273 s.
kirjastosta

Rick Riordan: The Blood Of Olympus

Lokakuu on hieman liiankin mainio kuukausi kirjojen kannalta, koska tässä kuussa on ilmestynyt useampikin kirja, joiden lukemista odotan ja suurimman osan olenkin jo ehtinyt kirjastosta saada, mutta eivät ole vielä päässeet lukuun asti. Paitsi tämä Rick Riordanin Olympoksen Sankarit - sarjan päättävä The Blood of Olympus, jonka päätin heti julkaisupäivänä hankkia e-kirjana. Olin jo päässyt hyvään vauhtiin lukemisen kanssa kun syysloman muut suunnitelmat sotkivat lukemisen, mutta onneksi eilen taas syvennyin kirjan kimppuun ja melkein samantienhän se olikin jo luettu loppuun.

The Blood of Olympus on kirjasarjan viimeinen osa ja tämä kirjoitus saattaa sisältää pieniä juonipaljastuksia. Jos et halua tietää mitään kirjasta, kannattaa jättää lukematta tai ainakin vilkuilla varovasti.

Aika on loppumassa. Gaian herääminen ja maailman tuho on hetki hetkeltä lähempänä. Seitsemän puolijumalan retken tiellä tuntuu kuitenkin olevan enemmän esteitä ja hirviöitä kuin koskaan ennen. Lisäksi toisella puolella maapalloa Puoliveristen leiri on vaarassa roomalaisten ja näiden hirvittävien liittolaisten piirittämänä. Percyllä, Annabethillä, Jasonilla, Leolla, Frankilla, Hazelilla ja Piperilla on edessään mahdottomalta tuntuva tehtävä; pelastaa maailma ja vieläpä ilman jumalien apua. Siinä onnistuminen vaatii kaikilta heiltä uhrauksia, toisilta isompia kuin muilta. 

Olympoksen Sankarit on ollut tasaisen varma ja mukaansatempaava sarja (taattua Riordan laatua!), joten odotukseni myös sarjan päättävän osan kohdalla olivat korkealla. Niitä tämä ei kuitenkaan aivan onnistunut täyttämään, sillä vaikka The Blood Of Olympus on vetävä ja vauhdikas tarina, se ei ollut niin hyvä kuin olisin halunnut sen olevan. Huono kirja ei tämäkään ole, mutta ehkä sarja olisi kuitenkin ansainnut hieman yllättävämmän ja räväkämmän lopetuksen.

Ennen kuin paasaan sydämeni kyllyydestä siitä, mikä viidennessä kirjassa ärsytti ja jäi vaivaamaan, aloitetaan kuitenkin niillä hyvillä jutuilla. Aiemmista kirjoista tutut elementit ovat mukana tässäkin. Riordanmaista huumoria, toinen toistaan kummallisempia otuksia kreikkalaisista ja roomalaisista mytologioista, vauhtia sekä tietenkin ne hahmot, jotka ovat ehtineet sarjan mittaan tulla jo niin tutuiksi. Eivät kuitenkaan liian tutuiksi, sillä jotain uutta paljastetaan useammastakin hahmosta.

Uusin suosikkini eli Nico di Angelo sai vihdoinkin oman lukunsa (itse asiassa useammankin) ja hahmon kasvaminen kirjan aikana oli nappisuoritus Riordanilta ja sai minut pitämään Haadeksen pojasta vielä enemmän. Ehkä synkän pojan elämässä on sittenkin tulossa jotain mukavaakin ;) Samoin myös Reyna sai omat lukunsa ja äänensä esille ja vaikka en aiemmin hahmosta olekaan juuri välittänyt, paljastettiin Reynasta nyt jotain lisää, mikä teki tytöstä kertaheitolla kiinnostavamman. Jasonkin sai vihdoin isomman osan tarinassa, eikä jäänyt enää statistin rooliin.

Kirjassa oli paljon mistä pidin, mutta valitettavasti paljon sellaistakin, mistä en pitänyt. Yksi suurimmista oli joidenkin hahmojen jääminen täydelliseen pimentoon. Kirjaa lukiessa saattoi melkeinpä unohtaa, että myös Frank ja Hazel olivat mukana seikkailussa, sillä kaksikko jäi pahasti muiden varjoon.

Vielä suurempi vääryys kaikkia sarjan ja Percy Jackson - kirjojen faneja kohtaan on kuitenkin Riordanin päätös jättää Percy ja Annabeth melkein yhtä pieneen rooliin kuin Frank ja Hazel. Samalla jätettiin hyödyntämättä miten Tartarus on vaikuttanut kaksikkoon ja myös Percyn fatal flaw (en nyt ollenkaan muista miten tuo on suomennettu), jota on kuitenkin toitotettu useammassakin kohdassa. Koska sarja nyt tähän loppuu, olisi ollut aivan mahtavaa jos kaikki langanpätkät olisi saatu edes jotenkin solmittua. 

Varsinkin kirjan loppupuoli tuntui ajoittain erittäin hätäisesti etenevältä. Taistelut pyyhkäistiin läpi hyvin nopeasti, vaikka ainakin yhdellä isommalla ja merkittävämmällä olisi voinut herkutella oikein kunnolla, ihan vain sarjan päätöksen kunniaksi. Lisäksi neljän kirjan verran pelätty Gaia oli lopulta sellainen floppi, että en niitä sivuja lukiessani tiennyt itkeäkö vai nauraa. Riordanilta odotin kyllä enemmän. Lopetuskin oli vähän pliisu minun makuuni ja olisin toivonut, että kirjailija järkyttäisi faneja edes jollain kunnon yllätyksellä, mutta ei.

Vaikka tähän kirjoitukseen jotenkin ilmestyi noin monta kappaletta valitusta kirjan epäkohdista, en halua tuomita The Blood of Olympusta huonoksi. Se ei vain ole sellainen kuin toivoin ja odotin. Viides kirja ei ole sarjan paras, mutta ei tätä kannata minun paasaukseni takia jättää lukemattakaan. Riordanin kirjoitustyylillä hieman huonompikin kirja pitää otteessaan niin tiukasti, että ennen kuin huomaakaan on jo viimeisillä sivuilla.

The Blood of Olympusta päästään suomeksi lukemaan ehkä ensi kesänä, mikäli kirjojen suomennostahti pysyy samana.

Riordan ei suinkaan lopeta kirjoitushommia, vaikka tämä sarja onkin nyt saatu päätökseen. Norjalaiseen mytologiaan perustuva Magnus Chase and the Gods of Asgard - sarjan ensimmäinen osa The Sword of Summer ilmestyy ensi vuoden lokakuussa.

------
Puffin Books 2014, 502 s.
oma ostos

Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema

Olen joutunut jonkin aikaa pitämään pakkolomaa lukemisesta ja bloggaamisesta, koska muutin syyskuun lopussa uuteen asuntoon ja muuton valmistelussa meni oma aikansa. Jo sitä ennen minua kuitenkin vaivasi jonkinlainen hetkellinen kyllästyminen lukemiseen, enkä saanut oikein mitään luettuakaan, vaikka kiinnostavia kirjoja olisikin ollut odottamassa. Poikkeuksen teki tämä Nina Hurman Hatuntekijän kuolema, joka on itsenäinen jatko-osa viime vuonna lukemalleni ja tykkäämälleni Yönpunaiselle höyhenelle.

Rougen työkaveri Sirkka putoaa kuolemaan aivan Tulliin siirtyneen Korpelan silmien edessä. Samaan aikaan Sörkan vankilasta on vapautunut Rougen ja tämän veljen Toivon vanha tuttu Unto Frisk, jolla on useampikin velka perittävänään. Frisk ja Sirkan kuolema johdattavat jälleen Rougen ja Korpelan tiet kohtaamaan Helsingin kesässä.

Hatuntekijän kuolema on siis itsenäistä jatkoa Hurman esikoisteokselle, mutta kirja toimii varmasti paljon paremmin jos sarjan ensimmäinenkin osa on luettuna. Joitain asioita ei tässä jatko-osassa juurikaan selitetä ja itse olisin ainakin ollut hieman hukassa, jos en olisi tätä ennen Yönpunaista höyhentä lukenut.

Hurma kirjoittaa niin elävästi 20-luvun Helsingistä, että koko kirjan ajan oli erittäin helppoa kuvitella nuo maisemat ja tunnelmat mielessään. Tässä toisessakin osassa Hurma on siis onnistunut loistavasti luomaan tunnelmallisen ja tarkan ajankuvan. 

Rougen ja Korpelan kohtaamisissa oli samanlaista sähköä kuin aiemminkin ja mukana oli myös sensuellia, hyvin kirjoitettua erotiikkaa. Teitittelemiseen tottumattomana itseäni hieman häiritsi Rougen ja Korpelan toistensa teitittely, mutta onneksi Hatuntekijän kuolema oli muuten niin vetävä dekkari, että tuollainen ei lukukokemusta mitenkään ratkaisevasti huonontanut.

Lokakuu vaikuttaa ihanalta lukukuukaudelta. Muutama kauan odottamani uutuus ilmestyy tässä kuussa ja lisäksi päätin ottaa osaa Le Masque Rouqen Lokakuun lukuhaasteeseen, jossa luetaan Halloweeniin liittyviä kirjoja (tästä myöhemmin ehkä vielä lisää). Nyt kun muutto on saatu hoidettua pois alta ja syyslomaankaan ei ole enää pitkä aika, pääsen jälleen viettämään rutkasti aikaa hyvien kirjojen parissa. 

-----
Gummerus 2014, 346 s.
kirjastosta