16 tarinaa toivosta

Ehdinkin vielä lokakuun puolella lukea toisenkin kokoelman suomalaisia novelleja. Ensin luin Taskunovellit ja nyt tämä. Odottelemassa lukupinossa on vielä lisää novelleja, jotka toivottavasti päätyvät pinosta ihan luettavaksi asti mahdollisimman pian.

16 tarinaa toivosta sisältää naiskirjailijoiden kertomuksia ihmissuhteista, perheestä, iloista, suruista ja elämästä. Toivoa voi toivottomimmassakin tilanteessa löytää yllättävistä asioista ja on muistettava ennen kaikkea uskaltaa elää nyt, ei vasta huomenna. Kokoelmassa on kertomukset mm. Leena Lehtolaiselta, Marja-Leena Tiaiselta, Sari Peltoniemeltä ja Annamari Marttiselta. Novellien lisäksi mukana on Katja Tukiaisen kuvakertomus sekä kolme Eeva-Liisa Mannerin runoa. 16 tarinaa toivosta on toteutettu yhteistyöhankkeena Tammen ja Syöpäsäätiön Roosa nauha - kampanjan kanssa.

Niin kuin monet muutkin lukemani novellikokoelmat, ei myöskään 16 tarinaa toivosta ollut sellainen, että olisin pitänyt kaikista kokoelman tarinoista. Kokoelma on tarinoiltaan mukavan monipuolinen ja toivoa löytyy hyvin erilaisista asioista. Erityisesti pidin Sari Luhtasen tarinasta Naisen blues on punainen ja Irja Sinivaaran Kivityönaisesta

En varmaankaan lukenut tarpeeksi ajatuksella muutamaa tarinaa tai osannut tulkita niitä oikein, koska en osannut niistä poimia mitään toivoa tai edes sen pilkahdusta. Tuollaiset tarinat kuuluivat niihin, mistä en niin erityisesti pitänyt, vaikka yksikään tarina ei onneksi aivan täysin kelvoton ollut. Pauliina Suden Voimme varmasti selvittää tämän puhumalla oli ainakin sellainen, joka ei vain jotenkin iskenyt. 16 tarinaa toivosta oli muuten kuitenkin erittäin mukava lukukokemus, eikä sitä latistanut edes muutama hieman huonompi tarina.

------
Tammi 2013, 196 s.
Toim. Päivi Koivisto
kirjastosta

Lauren Conrad: Starstruck

Lauren Conradin Fame Game - trilogian kakkososa on odotellut hyllyssä jo hyvän aikaa. Edellisen osan The Fame Game luin maaliskuussa, joten oli jo aikakin jatkaa Hollywoodin realitytähtösten parissa.

Pelastaakseen sukulaisensa Madison Parker joutui uhrautumaan ja kärsimään sen ikävistä seurauksista. Ilmaiset designervaatteet ja bilekutsut ovat vaihtuneet yhdyskuntapalveluun, minkä lisäksi ruutuaikakin on kortilla muiden viedessä Madisonin valokeilan. Samaan aikaan muilla sarjan tähtösillä, Carmen Curtisilla ja Kate Hayesilla, menee lujaa. Carmen on kiinnitetty suurelokuvan pääosaan ja Katen laulajanura on hurjassa nousussa. Muun pyörityksen lisäksi ongelmia aiheuttavat tietysti myös ihmissuhteet.

Starstruck oli kevyt ja nopeasti luettu tarina, joka heitti päähenkilö Madisonin aivan uuteen tilanteeseen. Madisonista paljastui mukavasti aivan uusia puolia, eikä hahmon särmikkyyden katoaminen haitannut tässä osassa niin paljon kuin edellisessä. Madison parhaimman teränsä kadottaneenakin on paljon kiinnostavampi ja persoonallisempi kuin sarjan muut hahmot, Kate ja Carmen. Lisäksi Kate tuntui muuttuneen sympaattisesta naapurintytöstä hieman ylimieliseksi ja ärsyttäväksi.

Conrad kuljettaa tarinaa sujuvasti, vaikka välillä tuntuikin siltä, että kirjaan on yritetty mahduttaa mahdollisimman paljon draamaa kaikille hahmoille. Starstruck on siis pullollaan tapahtumia, joista useimmat eivät kuitenkaan pysty yllättämään, vaan ovat hyvin ennalta-arvattavia. Siitäkin huolimatta pidin kirjasta, joka kevyenä viihteenä on loistavaa luettavaa silloin kun haluaa hieman etäisyyttä liian raskaisiin kirjoihin.

Kirjan loppu lupailee lisää draamaa kirjasarjan kolmanteen ja viimeiseen osaan, jonka aion ehdottomasti lukea. Toivottavasti kuitenkin nopeammin kuin tämän kakkosoan. Trilogian kolmas osa Infamous on jo ilmestynytkin. Saa nähdä miten Madisonin ja muiden tähtösten sotkut selviytyvät sarjan päätösosassa. Sarjan mahdollisesta ilmestymisestä suomeksi ei minulla ole tietoa.

-------
Harper Collins 2012, 293 s.
oma ostos

Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi

Ajatus maailman viimeisestä ihmissudesta oli niin kutkuttava, että Glen Duncanin Viimeinen ihmissusi oli pakko saada luettavaksi mahdollisimman nopeasti. Onneksi kirjaston varaustilanne näytti nollaa ja sain kirjan käsiini ilahduttavan nopeasti.

Maailman toiseksi viimeinen ihmissusi tapetaan Berliinissä ja Jake Marlowe jää viimeiseksi lajinsa edustajaksi. Kuolema odottaa Jakeakin seuraavan täysikuun aikaan, sillä ihmissudenmetsästäjät ovat hänen perässään. Ainoan ystävänsä karu kohtalo pakottaa Jaken pakenemaan metsästäjiä. Yllättävän kohtaamisen jälkeen Jakella on enemmänkin menetettävää kuin oma henkensä.

Yritin olla odottamatta tältä kirjalta paljoa, vaikka Viimeinen ihmissusi vaikuttikin ilahduttavan erilaiselta ihmissusiromaanilta. Tietysti yritykset epäonnistuivat ja kirjan aloittaessani odotukset olivat korkealla. Viimeinen ihmissusi vaikutti särmikkäältä ja sopivan rosoiselta, eikä päähenkilö Jake Marlowekaan vaikuttanut tylsältä ihmissusinössykältä. 

Kirjan alkupuolella tuntui vielä siltä, että kirja on niin hyvä kuin odotin, mutta sitten tapahtui täyskäännös. Jossain toisen osan kohdalla Viimeinen ihmissusi hukkasi punaisen lankansa todella pitkäksi aikaa, sillä keskiosan tapahtumat tuntuivat jotenkin irrallisilta. Viimeistään erittäin kliseiset lopputapahtumat veivät lukukokemuksen negatiivisen puolelle. En olisi uskonut, että hyvän alun jälkeen kirja muuttuu niin paljon, että harkitsin jopa sen lopettamista kesken, vaikka jäljellä oli enää vain muutama kymmenen sivua. 

Kirjan kieli oli ajoittain hyvin ronskia ja karkeaa, ehkä liiankin minun makuuni. Tuo seikka ei häirinnyt minua yhtä paljon kuin juoni, josta en todellakaan kirjan loppupuoliskolla pitänyt. 

Lopun perusteella vähän epäilin, että onkohan tälle tulossa tai jo ilmestynyt jatkoa. Kyllä on. Tarinaa jatkava Talulla Rising on ilmestynyt englanniksi viime vuoden puolella. En pitänyt Viimeisestä ihmissudesta niin paljon, että haluaisin jatko-osaa lukea.

-----
Alkuteos: The Last Werewolf
Like 2013, 414 s.
Suom. Elina Koskelin
kirjastosta

Kishwar Desai: Pimeyden lapset

Tämän viikon saan nauttia pitkään odotetusta lomasta. Miten mukavaa onkaan kun voi vaikka vain hetkeksi sysätä opiskelujutut syrjään ja keskittyä taas kunnolla lukemaan. Lukupinossa on tuttuun tapaan hirveä määrä kirjoja, joten lomalta lopu tekeminen kesken. Tämän Kishwar Desain esikoiskirjan Pimeyden lapset luin jo viikonloppuna, mutta nyt vasta se pääsee esille blogiinkin.

14-vuotiasta Durgaa syytetään kolmentoista perheenjäsenensä järkyttävistä murhista. Ainoa, joka uskoo Durgan olevan enemmänkin olosuhteiden uhri kuin syyllinen, on delhiläinen sosiaalityöntekijä Simran, joka saapuu pikkukaupunkiin tapaamaan Durgaa ja selvittämään tämän taustaa. Rikkaan ja merkittävän perheen menneisyydestä paljastuu järkyttäviä salaisuuksia.

Kishwar Desai on kirjailijana minulle aivan uusi tuttavuus ja tähänkin kirjaan tutustuin vain, koska löysin kirjailijalta tänä vuonna ilmestyneen toisen kirjan. Päätin lukea ensimmäisen Simran - kirjan ennen uudempaa, vaikka sekin kirja lähti kirjastosta samalla reissulla mukaan. 

Tykästyin kirjan päähenkilöön Simraniin, joka nelikymppisenä naimattomana naisena ja vieläpä tupakoitsijana ei sovi tyypilliseen intialaisnaisen muottiin. Ei ole varmaan ihme, että kirjasta ja sen päähenkilöstä tykkäsin, koska vahvat ja itsenäiset naishahmot kirjoissa ovat melkein aina suosikkejani. Simran ei ole poikkeus, vaikka välillä naisen touhuista tulee mieleen enemmänkin salapoliisi kuin sosiaalityöntekijä.

Pimeyden lapset oli välillä hieman vaikea lukukokemus, koska jäin muutamassakin kohdassa epäuskoisena ihmettelemään voidaanko intialaisessa kulttuurissa todella suhtautua niin kamalasti tyttölapsiin. En halua tämän yhden kirjan perusteella liikaa yleistää, mutta silti Pimeyden lapset antoi ajattelemisen ja kauhistelemisen aihetta. 

Vaikka muuten pidinkin tästä, kirjan lopetus sai tunnelman ikävästi lässähtämään. Harmi, että muuten hyvää lukukokemusta latisti omasta mielestäni kehno loppuratkaisu.

Lukupinossa odottelee jo Desain toinen romaani Postimyyntilapset, jota toivottavasti pääsen lukemaan mahdollisimman pian. Kilpailu on kuitenkin kova, koska samassa pinossa odottelee monta muutakin mielenkiintoista kirjaa.

-----
Alkuteos: Witness the Night
Like 2010, 237 s.
Suom. Terhi Kuusisto
kirjastosta

Taskunovellit

Kaipailin jotain lyhyttä luettavaa, jonka ehtisi hyvin lueskella opiskelukiireiden lomassa. Kirjastoreissulla bongasin Taskunovellit - kirjan, josta muistelen lukeneeni jo aikaisemmin useammastakin blogista. Novellikokoelma lähti sitten tietysti mukaani ja luin sen yhdessä illassa, vaikka alunperin tarkoitus ei ollut lukea tätä aivan niin nopeasti.

Taskunovellit sisältää 12 lyhyttä novellia, joita ovat kokoelmaan kirjoittaneet 11 kirjailijaa sekä yksi sarjakuvataiteilija. Mukana on novellit mm. Sirpa Kähköseltä, Tuomas Kyröltä, Riku Korhoselta ja Rosa Meriläiseltä. Taskunovellit liittyy Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! - hankkeeseen.

Taskunovelleissa mukana on monenlaista novellia, joita kaikkia yhdistää siis lyhyt pituus. Minulla oli pieniä ennakkoluuloja kokoelman suhteen juurikin tuon novellien pituuden suhteen. Mietiskelin voiko todella lyhyistä novelleista kirjoittaa todella hyviä. Onneksi ennakkoluuloni hälvenivät ainakin muutaman novellin kohdalla. Erityisesti tykkäsin Tuomas Kyrön ja Rosa Meriläisen novelleista. Kyrön novellia en pystynyt lukemaan hymyilemättä ja päätin, että taitaa vihdoinkin olla aika tutustua Kyrön muuhun tuotantoon.

Taskunovellit oli mukava novellikokoelma, mutta koska en erityisesti pitänyt muutamasta tarinasta tai minulle ei jäänyt niistä minkäänlaista mielipidettä, kirja ei yltänyt loistavaksi asti. Kokoelma oli kuitenkin juuri niin lyhyttä ja nopeaa luettavaa kuin kaipailin, joten pettyä tähän ei onneksi ihan kokonaan tarvinnut.

------
Karisto 2013, 137 s.
kirjastosta

Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt

Huomasin kustantamon syksyn uutuusluettelossa tämän Lauren Beukesin kolmannen ja ensimmäisen suomennetun romaanin Säkenöivät tytöt. Laitoin heti varausta kirjastoon jo aikamatkustavan sarjamurhaajan takia ja muutenkin kirja vaikutti sellaiselta, että siitä voisin tykätäkin. Yllätyin kun varausjonoa ei ollut juuri ollenkaan, joten kirja pääsi luettavakseni melko nopeasti.

Vuonna 1931 Harper Curtis löytää salaperäisen avaimen ja Talon, jonka ovi avautuu eri aikoihin. Talossa olevien muistoesineiden houkuttamana Harper alkaa metsästää ja murhata tyttöjä, jotka säkenöivät hänen silmissään kirkkaammin kuin muut. Vuonna 1989 yksi näistä tytöistä on Kirby Mazrachi, joka ihmeen kaupalla selviää ja jää henkiin. Tekijää ei koskaan saada kiinni, minkä takia Kirby alkaa itse selvittää tapahtumia ja jahdata murhaajaa, jonka jäljille on melkein mahdotonta päästä.

Säkenöivät tytöt liikkuu monessa eri ajassa ja ainakin aluksi minun piti välillä tarkistaa, että missä vuodessa nyt liikutaan ja en pystynyt heittäytymään juoneen niin hyvin kuin olisin halunnut. Loppua kohden lukeminen muuttui onneksi sujuvammaksi, eikä enää tarvinnut hyppiä lukujen alkuun vuosilukuja tarkistamaan.
 
Harper on hahmona erittäin iljettävä ja vastenmielinen, mikä tietysti sopii sarjamurhaajan luonteeseen oikein hyvin. En erityisemmin välittänyt kirjan naispäähenkilöstä Kirbystä, josta tuli ehkä hetkittäin mieleen huonompi Lisbeth Salander. Muissa "säkenöivissä tytöissä" oli paljon kiinnostavampia persoonia, joista muutamasta olisi voinut lukea enemmänkin.

Tykkäsin tarinasta oikein paljon, vaikka en aivan niin koukkuun jäänytkään, että olisin lukenut kirjan yhdeltä istumalta. Alkuvaikeuksista huolimatta Säkenöivät tytöt hyvä lukukokemus ja herätti kiinnostuksen Beukesin muuhun tuotantoon, johon voisin jossain vaiheessa tutustua.

Luin Säkenöivät tytöt jo jokin aika sitten, mutta tällä hetkellä opiskelut vievät niin paljon aikaa, että en ole ehtinyt tästä kirjoitella. Muutenkin toistaiseksi on liian vähän aikaa lukea oikein mitään, mutta onneksi kohta on syysloma ja silloin aion vain lukea ja lukea. Lukupinosta löytyy iso kasa kiinnostavia kirjoja, joiden pariin toivottavasti silloin viimeistään pääsen.

-----
Alkuteos: The shining girls
Schildts & Södeström 2013, 361 s.
Suom. Virpi Vainikainen
kirjastosta