Mitähän syksyllä lukisi...

Kustantamot ovat taas pyöräyttäneet ulos syksyn uutuusluetteloita, joita tuttuun tapaan olen mielenkiinnoilla selaillut. Nyt kun syksyn uutuudet on useampaan kertaan tutkittu läpi, päällimmäisenä on lievästi pettynyt fiilis. Tällä kertaa ei löytynytkään pitkää listaa odotettavia kirjoja, vaan alle kymmenen oikein kovasti kiinnostavaa. Ehkä olen vain liian nirso kirjojen suhteen.

Erityisesti suomennetun nuortenkirjallisuuden syksyn anti näytti melko laihalta. Sadannet osat Yön taloa tai Valehtelevia viettelijöitä eivät jaksa kiinnostaa, eikä muutenkaan oikein omaan makuuni sopivaa luettavaa luetteloista löytynyt nimenomaan käännettyjen nuortenkirjojen puolelta. Miten minusta tuntuu, että keväästä ja syksystä toiseen suomennetaan vain samojen kirjailijoiden teoksia tai sarjoja...

Erittäin kiinnostavia kotimaisia nuortenkirjoja oli tulossa useampikin. Se on tietysti aivan loistojuttu.

Syksyllä odottelen erityisesti alla olevia, vaikka luetteloista löytyikin enemmänkin sellaisia vähän kiinnostavia, jotka saatan lukea jos ne kirjastossa kohdalleni sopivasti sattuvat.

Elokuu:
Elena Mady: Vaihdokas (WSOY)
Sarah Lotz: Neljäs päivä (Karisto)

Syyskuu:
Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo (Gummerus)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga 2 (Like)
Elina Rouhiainen: Vainuttu (Tammi)
Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa (Tammi)
Paula Hawkins: Nainen junassa (Otava)
Satu Mattila-Laine: Parantola (Karisto)

Lokakuu:
Juha-Pekka Koskinen: Kirottu kartano (Karisto)

Hieman yllättäen Sarah Lotzin Neljäs päivä alkoi kiinnostaa todella kovasti, vaikka Kolme olikin melko kehno lukukokemus ja sen luettuani mietin, että en kyllä jatkoa lue. Mutta sitten kirjan esittely onnistuikin herättämään kiinnostukseni ja tuota nyt sitten mielenkiinnolla odotellaan. Jospa se olisi parempi kuin Kolme. 

Ulkomaisista kirjoista odotan syyskuussa ilmestyvää Ransom Riggsin Library of Soulsia, joka jatkaa Peregrinen eriskummallisten lasten tarinaa ja on ilmeisesti sarjan päätösosa. 

Niin ja pitäisihän lokakuussa ilmestyä Rick Riordanin uuden sarjan aloitus, mikä kiinnostaa tietysti, ihan vain koska Riordan.

E. Lockhart: We Were Liars

E. Lockhartin We Were Liars on hurjasti hypetetty kirja, joka mm. voitti Goodreads Choice Awardsin YA -sarjassa ja on kerännyt kehuja useammassakin suomalaisessa kirjablogissa (esim. Kirjaneito ja Ellen). Minunkin lukulistallani kirja ehti keikkua pitkään ennen kuin helmikuussa päätin kirjan hommata omaan hyllyyn ja nyt vihdoinkin tämä tuli luettua. Ja heti tuli tunne, että olisi pitänyt lukea jo paljon aikaisemminkin. Sen verran upea We Were Liars oli.

We Were Liars kannattaa oikeastaan lukea niin, että siitä tietää mahdollisimman vähän. Vaikka yritän parhaani mukaan vältellä pieniäkin paljastuksia, tämä kirjoitus kannattaa jättää väliin, jos pelkää spoilaantuvansa. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Joka vuosi Sinclairin täydelliseltä vaikuttava perhe kokoontuu Massachusettsin rannikolla sijaitsevalle yksityiselle Beechwoodin saarelle kesänviettoon. Cadence, hänen serkkunsa Mirren ja Johnny sekä Johnnyn ystävä Gat ovat aina viettäneet kesät yhdessä omana ryhmänään. Kunnes viidentenätoista kesänä tapahtuu jotain, mikä muuttaa kaiken.

We Were Liars on yksinkertaisesti loistava kirja. Tarvitseeko edes sanoa muuta?

Epämääräistä takakansitekstiä enempää tästä kirjasta ei ehkä kannata tietää ennen lukemista. Onneksi itsekin olin onnistunut välttelemään tuon suurempia tiedonmurusia kirjasta ja pääsin lukemaan tämän ilman mitään ennakkotietoja. 

Jo heti ensimmäisillä sivuilla ihastuin Lockhartin runolliseen kerrontaan. Välillä oli hieman hyvällä tavalla tuskaistakin lukea tätä, sillä halusin vain tietää mikä on totta ja mikä valhetta, mitä ihmettä on tapahtunut, mutta mysteeriä avattiin pienissä paloissa pikku hiljaa. Ja loppu olikin sitten yhtä aikaa surullinen, järkyttävä ja nerokas.

Loppu, joka jääköön sen enempää paljastamatta, yllätti minut aivan täydellisesti. Kun olin lukenut sen päällimmäisenä oli ajatus, että miksei tuota arvannut. Kaikki oli hetkessä päivänselvää ja mieleen tuli heti useampikin kohta, jotka selvästi viittasivat siihen, mitä paljastetaan. Niitä piti sitten heti lukemisen jälkeen erikseen etsiskellä.

Lockhart on erittäin taitavasti kutonut tarinansa niin, että lukija harhautuu sivupoluille. Tai ainakin minä harhauduin aivan täydellisesti, enkä osannut odottaa mitään loppuratkaisun kaltaista. Ehkä joku nokkelampi lukija osaa yhdistää tekstiin piilotetut vihjeet minua paremmin.

Esitän nöyrän toiveeni jollekin korkeammille voimille, että ne varmistaisivat tämän kirjan päätymisen jonkun kustantajan kautta suomennettavaksi, ehkä jopa nopeammin kuin vasta joskus parin vuoden päästä. We Were Liars on hieno, älykäs ja kaunis kirja, jota toivottavasti joskus pääsisivät lukemaan myös ne, joilta englanniksi lukeminen ei välttämättä onnistu.

------
Delacorte Press 2014, 225 s.
oma ostos

Gillian Anderson & Jeff Rovin: Liekkien näkijät

Gillian Anderson on varmasti monelle tuttu Salaisten Kansioiden Dana Scullyna. Minullekin, vaikka myönnän, että en juurikaan ole tuota kulttisarjaa katsellut. Liekkien näkijät on Andersonin kirjallinen debyytti yhdessä vähän kaikkea kynäilleen Jeff Rovinin kanssa.

Lastenpsykiatri Caitlin O'Hara palkataan hoitamaan Intian USA:n suurlähettilään tytärtä Maanikia, joka isänsä murhayrityksen jälkeen alkaa saada voimakkaita kohtauksia. Näyttää siltä kuin jokin näkymätön olisi saanut Maanikin valtaansa. Pian Caitlin saa kuulla, että Haitilla ja Iranissa on samalla tavalla oireilevia nuoria. Nuorten oireilla näyttäisi olevan yhteys johonkin.

Liekkien näkijät kuulostaa yhdistävän herkullisesti scifiä ja jännitystä, mikä nosti odotukseni kirjaa kohtaan erittäin korkeiksi. Valitettavasti jouduin kuitenkin pettymään. Lupaavasta ja omaperäisestä ideastaan huolimatta kirja oli outo sekasotku, johon oli tungettu vähän kaikkea, eikä niitäkään onnistuneesti. Toivoin, että sekavaa juonta olisi parantanut edes vahva ja kiinnostava päähenkilö, mutta jouduin siinäkin pettymään. Caitlin oli ärsyttävän tylsä ja mitäänsanomaton hahmo.

Kirja ei anna ainakaan Andersonin kirjailijanlahjoista kovin hyvää kuvaa, sillä teksti on vähän väliä erittäin kömpelöä ja takkuista luettavaa. Useasti tuli sellainen olo, että vaikka olisi kuinka pitkään lukenut, ei kirjassa pääse yhtään eteenpäin.

Missään vaiheessa ei tullut sellaista ihanaa tunnetta, että tarina olisi kunnolla imaissut mukaansa ja kuljettanut eteenpäin kuin itsestään. Kirjasta kertoo varmaan kuitenkin jotain se, että vaikka lukeminen olikin aikamoista urakkaa välillä, en jättänyt tätä kesken tai missään vaiheessa edes harkinnut sitä. Sekavuudesta ja kömpelyydestä huolimatta halusin kuitenkin tietää mihin suuntaan tapahtumat etenevät ja mitä lopulta tapahtuukaan.

Goodreadsissa Liekkien näkijät on merkitty Earthend Saga - sarjan aloitusosaksi, joten ilmeisesti tälle on tulossa jatkoakin. Minun osaltani Andersonin kirjallisiin tuotoksiin tutustuminen oli varmaankin tässä, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos muun lukemisen puutteessa voisin lukea lisääkin tätä sarjaa jos jatkoa todella on tulossa.


Kiitos kirjasta kustantajalle!

------
Alkuteos: A Vision of Fire
Like 2015, 300 s.
Suom. Einari Aaltonen
arvostelukappale (pyytämättä saatu)

Kirjahyllyn uudet tulokkaat



Salakavalasti ennen niin pieni kirjakokoelmani on jotenkin räjähdysmäisesti päässyt kasvamaan, vaikka edelleen hankin suurimman osan lukemisistani kirjastosta. Tarvitsisin kipeästi uuden, isomman kirjahyllyn, että kaikki kirjat saisi nätisti esille. Nyt ne ovat vähän liian tiiviisti ja epämääräisissä kasoissa. Olen kuitenkin sen verran nirso hyllyn suhteen, että vielä ei ole sopivaa sattunut vastaan. 

Mutta jotenkin siitä huolimatta, että kohta uusille kirjoille ei ole enää pientäkään tilaa, tulipahan jälleen sorruttua ja hankittua pienen pinon verran täytettä hyllyyn, kuten yllä näkyy.


 Kate Mosse: Krypta & Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Molemmat löytyivät samalla reissulla Punaisen Ristin Kontista. Mossen kirja oli oikeastaan heräteostos, vaikka kirja tottakai vaikutti oikein mielenkiintoiselta ja muistelen lukeneeni jostain blogista kirjasta jotain hyvääkin. Krypta on sarjan toinen osa, joten ehkä ennen tuon lukemista pitää kirjastosta etsiä se ensimmäinen. 

Uskallanko edes myöntää, että Jumalat juhlivat öisin on minulta vielä ihan kokonaan lukematta. Koska kirja on kiinnostanut jo pidempään, kuten Tarttin muukin tuotanto, ei tarvinnut kovin montaa hetkeä harkita nappaanko kirjan mukaani. Hintakin oli parin euron pintaan. Kirjaa tutkiessani mietiskelin, että olin jotenkin kuvitellut kirjan paljon paksummaksi. Ehkä 'laihuus' johtuu vain tästä painoksesta.



Cat Winters: In the Shadow of Blackbirds

Tätä kirjaa ehdin Goodreadsista ja Adlibrikseltä katsella jo pidempään ennen kuin päätin, että nyt vihdoinkin sitten hankin kirjan omaan hyllyyn. Jotenkin olen hurmaantunut näihin photo-illustrated romaaneihin (kuten esim. Ransom Riggsin Hollow City), vaikka tässä kirjassa pikaisella vilkaisulla kuvilla ei näyttäisi olevan niin suurta osaa kuin esimerkiksi juuri tuossa Hollow Cityssa. Goodreadsissa tästä on näköjään tykätty oikein paljon, joten ehkä uskallan varovasti odottaa kirjan olevan hyvä.



The Walking Dead - Kuudes kirja & Alex + Ada, volume 2

Tässäpä kaksi sarjakuvaa, joita olen odottanut melkeinpä kuin kuuta nousevaa. Kirjahyllyssäni majailee viisi aiempaa Egmontin suomeksi julkaisemaa TWD kokoelmaa ja kuudeskin oli siis pakko hankkia. 

Viime kuussa luin Jonathan Lunan ja Sarah Vaughnin Alex + Ada sarjan ensimmäisen viiden numeron kokoelman ja ihastuin heti. Kun volume 2 sitten ilmestyi, olihan se pakko hankkia heti omaksi. Olen vielä yrittänyt hillitä itseäni, että en näiden kahden sarjiksen kimppuun hyökkäisi. Luettavana olisi nimittäin pari sellaista kirjaa, jotka pitäisi saada luettua mahdollisimman pian, mm. lukupiiriin. Mutta sitten kyllä nautiskelen hyvästä sarjakuvasta rauhassa. 




Bonuskuvana vielä kirjojen kuvauksessa "avustanut" kissaeläin, joka tunki itsensä useampaankin kuvaan varsinkin sarjisten kanssa. Kirjahyllyn uudet asukkaat on nyt virallisesti nuuskittu ja hyväksytty myös yhden tämän talouden karvaisen asukkaan toimesta. :)

Magdalena Hai: Gigi ja Henry -trilogia

Magdalena Hain Gigi ja Henry -trilogia on roikkunut lukulistallani jo pitkään, mutta ei kuitenkaan niin lähellä kärkeä, että kirjat olisin jo aiemmin ehtinyt lukea. Kun sitten sattumalta löysin ensimmäisen osan Kerjäläisprinsessan vähän päälle eurolla Kontin kirjaosastolta, sain sopivan sysäyksen lukea kirjan. Kaksi jälkimmäistä osaa löytyi sopivasti kirjastosta, joten päätinkin sitten lukea koko trilogian putkeen. 

Nämäkin kirjat ehdin lukea jo viime kuussa, mutta nyt viimeinkin ne pääsivät bloginkin puolelle.

Tämä kirjoitus käsittelee koko trilogiaa, joten juonipaljastukset ovat erittäin todennäköisiä. Jos trilogia ei ole vielä tuttu, kannattaa lukea varovasti.


KERJÄLÄISPRINSESSA
Gigi ja Henry #1

Gigi on Umbrovian prinsessa, joka on perheensä kanssa paennut vallankumousta kaukaiseen Keloburgin satamakaupunkiin. Kun perheen asuntoon heitetään pommi ja Gigin äiti sekä kolme siskoa kaapataan, Gigi ja hänen paras ystävänsä Henry ajautuvat vaaralliseen seikkailuun pelastaakseen Gigin perheen.

Kerjäläisprinsessa oli vauhdikas kirja, jonka ajoittain liiankin nopeasta tahdista olin välillä pudota kyydistä. 188 sivuisessa tarinassa ei turhia hidastella, vaan eteenpäin mennään aikamoisella vauhdilla. Eipähän tullut tylsää ja kirjan luki erittäin nopeasti. 

Steampunk ei ole itselleni turhan tuttua, mutta siitä huolimatta kirjan vaihtoehtoisella 1860-luvulle sijoittuva maailma oli oikein kiinnostava. Kerjäläisprinsessa oli selvästi vasta Gigin ja Henryn tarinan aloitus, eikä maailmaa vielä juurikaan esitelty pintaraapaisua enempää. Gigi oli mukavan eloisa ja itsenäinen tyttö, jonka kaveri Henry on myös varsin vekkuli tapaus. Gigin hajamielinen keksijäisä on yksinkertaisesti ihana ja sympaattinen. Ihmissusi Mussovits vaikutti myös oikein kiinnostavalta hahmolta.

Kerjäläisprinsessa sopii hyvin luettavaksi niillekin, jotka eivät steampunkista ole koskaan kuulleetkaan.

Karisto 2012, 188 s.
oma ostos


KELLOPELIKUNINGAS
Gigi ja Henry #2

Gigi on päässyt pois rähjäisestä Alhaistosta ja tytön perhe on nyt osa Keloburgin yläluokkaa. Gigin isä on päätynyt rakentamaan jättimäistä ilmalaivaa Keloburgin mahtimiehelle. Gigi ja Henry ajautuvat jälleen seikkailuun kun fanaattinen uskonlahko Sokean Jumalan veljeskunta alkaa kasvattaa suosiotaan ja saarnata, että kaikki ilmalaivat pitäisi hävittää.

Kakkososa on melkein tuplasti pidempi kuin ensimmäinen ja tarina on saanut enemmän tilaa tapahtumien kehittymiselle sekä maailmakin esitellään ensimmäistä osaa paremmin. Välillä tuntui kuitenkin, että tarina junnaa paikallaan, eikä oikein mitään tapahdu. Sokean Jumalan veljeskunta ei oikein sytyttänyt, enkä välittänyt oikein maanalaisista lapsistakaan, joista tuli itselleni jotenkin ehkä liikaa mieleen Peter Pan ja kadonneet pojat. 

Katerina ja Barnabas olivat jotenkin todella suloinen pari. Kuten edellisessäkin kirjassa susimies Mussovits oli tässäkin osassa erittäin mielenkiintoinen ja Mussovitsista onkin tullut suosikkini kaikista sarjan hahmoista.

Kellopelikuninkaassa oli hieman sellaista trilogian keskimmäisen kirjan makua, mutta kyllä tämän silti mielellään ja varsin nopeastikin luki.

Karisto 2013, 330 s.
kirjastosta


SUSIKUNINGATAR
Gigi ja Henry #3

Kolme vuotta taistelutaitojen opettelua Pariisissa on valmistanut Gigiä Susikuningattaren tehtävään. Umbroviasta kantautuvat huolestuttavat tiedot saavat Gigin, Henryn ja Mussovitsin matkaamaan Umbroviaan tehdäkseen lopun vallananastaja Andros Luopion hirmuvallasta.

Susikuningatar on trilogian kirjoista selvästi kypsin ja vakavin, sillä Gigi ja Henry eivät ole enää lapsia Keloburgin kaduilla. Ehkä kaipasin Kerjäläisprinsessan keveyttä, sillä päätösosa on inhokkini koko trilogiasta. Inhokki on ehkä hieman liian voimakas sana ilmaisemaan sitä, että pidin tästä kirjasta vähiten. Ehkä juuri tuon takia Susikuningatar oli minulla pitkään kesken, lojuen vain odottamassa kunnes saisin taas sopivan fiiliksen lukea kirja loppuun. 

Gigi vaikutti välillä erittäin ylimieliseltä ja ärsyttävältä. Lisäksi Gigin tekemä erittäin vakava virhe suorastaan raivostutti, sillä seurauksena oli tietenkin suuri menetys. Ihmissudet pääsivät tässä osassa vihdoinkin kunnolla esille. Vaikka Mussovitsista koko kirjan läpi tykkäsinkin, Mussovitsin veljesten ja Lucijan välille viritelty sotku oli erittäin kulunut ja arvattava. 

Karisto 2014, 448 s.
kirjastosta


Suosikkini koko trilogiasta on aloitusosa Kerjäläisprinsessa, mutta kokonaisuutena Gigin ja Henryn tarina on kuitenkin varsin onnistunutta suomalaista nuortenkirjallisuutta, jossa on kiehtova, erilainen ja omalaatuinen maailma.

Pakko on vielä kehua koko trilogian kansitaidetta. Sára Kötelekin piirtämät kannet sopivat sarjaan täydellisesti.

Gigi ja Henry -trilogia kuittaa lukuhaasteesta luonnollisesti kohdan 32. A trilogy.

Patricia Harman: Hope Riverin kätilö

Luku- ja bloggausjumi on taas onnistunut upottamaan kyntensä minuun. Odottamassa olisi taas iso pino kirjoja, mutta kun oikein mikään ei kiinnosta ja blogiinkaan en ole saanut aikaiseksi kirjoitella niistä kirjoista, jotka ennen lukujumitusta ehdin lukemaan. Ehkä puran ensin blogijonoa ja odottelen kiltisti jos joku pinossa odottavista kirjoista alkaisi kiinnostaa sen verran, että siitä saisi kunnon sysäyksen lukemisen pariin.

Patricia Harmanin Hope Riverin kätilön olin huomannut Bazarin uutuusluettelosta jo pitkä aika sitten, mutta kirja ei kuitenkaan kiinnostanut niin paljon, että olisin sen lukulistalle lisäillyt. Tulihan tämä sitten kuitenkin luettua, sillä kirja oli luettavana kirjapiirissä, johon rohkaistuin helmikuussa liittymään.

Patience Murphy asuu yksin Länsi-Virginian maaseudulla Hope Riverin kylässä. 36-vuotiaasta Patiencesta on tullut kylän kätilö hänen ystävänsä ja opastajansa rouva Kellyn kuoleman jälkeen.  1930-luvun suuren laman aiheuttama köyhyys ja puute näkyvät kaikkialla ja kulunut Synnytysoppi - kirja apunaan Patience avustaa etenkin vaikeissa synnytyksissä kun perheellä ei ole varaa kutsua lääkäriä. Kovan elämän elänyt Patience ponnistelee köyhyyttä, ennakkoluuloja ja menneisyytensä haamuja vastaan.

Hope Riverin kätilö on varsin kelpo ja nopealukuinen lukuromaani. Joiltain kohdin kirja on erittäin ennalta-arvattava ja lopun käänteestä Patiencen elämässä en pitänyt ollenkaan. Patience on selviytyjäluonne ja itsenäinen nainen, joka vastoinkäymisistä huolimatta selviää sisulla köyhyydestä ja kätilön raskaasta ammatista.

Kun kirjan päähenkilö ja kirjoittaja ovat kätilöitä, synnytyksillä on tietysti iso osa tarinassa. Pienellä paikkakunnalla tuntui olevan hämmästyttävän paljon raskaana olevia naisia, sillä Patience joutuu tämän tästä avustamaan synnytyksissä, joihin kätilö noudetaan useammankin kerran keskellä yötä. Synnytyksiä oli melkeinpä kuin liukuhihnalta ja ne tuntuivat kaikki olevan aivan samanlaisia, kuin olisi lukenut sitä samaa uudestaan ja uudestaan vain äidin nimi vaihtuen. 

Goodreadsista huomasin, että Harman on kirjoittanut kirjalle jatkoakin. The Reluctant Midwife on ilmestynyt viime kuussa ja pääosassa ei enää ilmeisesti olekaan Patience, vaan sairaanhoitaja Becky Myers. Luulenpa, että jatko jää lukematta, sillä olen toistaiseksi saanut tarpeekseni Harmanin kätilöistä ja synnytyksistä.

------
Alkuteos: The Midwife of Hope River
Bazar 2014, 447 s.
Suom. Sari Karhulahti
kirjastosta