Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gillian Flynn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gillian Flynn. Näytä kaikki tekstit

Kesällä luetut (lyhytarviot)

Koska bloggaamista odottavien kirjojen jono on kesän blogihiljaisuuden aikana päässyt kasvamaan sen verran pitkäksi, päätin laittaa kaikki kesän aikana lukemani kirjat yhteen postaukseen. Pari luettua ansaitsisi ehdottomasti oman kirjoituksensa ja niistä olisi enemmänkin sanottavaa, mutta ehkä tällä kertaa säästän itseäni ja herättelen bloggausintoani menemällä siitä, mistä aita on matalin. Muutama sananen siis kesällä lukemistani kirjoista.

DOUGLAS ADAMS: LINNUNRADAN KÄSIKIRJA LIFTAREILLE

Ensimmäinen sana mikä tuli mieleen lukiessani tätä on outo. Enkä ole varma, että hyvällä vai huonolla tavalla. Melkeinpä koko kirjan ajan tuntui vähän siltä, että en oikein pysynyt perässä mitä tässä nyt tapahtuu. Liian paljon kaikkea ja mitään ei oikein selitetäkään, että sen avulla pysyisi paremmin perässä tapahtumissa.

Tätä on lisäksi kehuttu todella hauskaksi, mutta ehkä en ole juuri tällaisen huumorin ystävä kun minua Linnunradan käsikirja liftareille ei oikein jaksanut edes hymyilyttää. Onneksi kirja oli kuitenkin lyhyt ja melko vetäväkin sekavuudestaan huolimatta, niin tuli kuitenkin luettua loppuun asti. Jos tämä olisi ollut vielä yhtään pidempi, en olisi ehkä lukenut loppuun, mutta parisataa sivua jaksaa lukea, vaikka ei kirjasta erityisemmin välittäisikään. Onpahan nyt paikattu yksi aukko sivistyksessä ja luettu tämäkin.

------
Alkuteos: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy
Otava 2005, 156 s.
Suom. Pekka Markkula
kirjastosta

DOUGLAS PRESTON & LINCOLN CHILD: VELJENSÄ VARTIJA

Vihdoinkin taas Pendergastia! En voi uskoa, että siitä on oikeasti kolme vuotta kun luin sarjan edellisen osan Tulikiven. Miksi ihmeessä en ole lukenut tätä jo aikaisemmin! Mutta onneksi nyt luin, koska paluu Pendergastin pariin olikin erittäin jännittävä ja vauhdikas. Siis taattua laatua Prestonilta ja Childilta.

Edellinen Pendergast jäi erittäin jännittävään tilanteeseen ja tässä kirjassa vihdoinkin sai tietää kuinka agentin käy. Se paljastetaan ehkä vähän kuin sivulauseessa, mutta kuitenkin. Pendergastin veli Diogenes oli kiehtova, vähän vaarallisen ja mielenvikaisen väliltä oleva hahmo, joka jäi kuitenkin vielä hieman etäiseksi. Diogeneen todelliset tarkoitusperät ja tavoite olivat yllätys, enkä ollenkaan arvannut niitä etukäteen. Hyvä vain, koska on aina mukavampaa yllättyä kuin olettaa jotain ja saada tietää olevansa oikeassa.  

Jotenkin hassua kuvitella Pendergast lapsena. Agentin suvussa on kyllä ihanan kamalia nimiä :)

------
Alkuteos: Dance of Death
Gummerus 2012,  620 s.
Suom. Pekka Marjamäki
kirjastosta


JOHN GREEN: ARVOITUS NIMELTÄ MARGO 

Tätä lukiessa tuntui aika vahvasti, että olisin lukenut Kaikki viimeiset sanat uudestaan. Nörtihtävä poika + yli-ihana, kaikkeen pystyvä ja suorastaan legendaarinen tyttö = romanssi, joka ei tietenkään mene niin ruusuisesti kuin toivoisi. 

Margo Roth Spiegelman, miten rasittava ämmä. Jo se ärsytti, että tytön koko nimeä piti hokea joka välissä (pelkkä Margo ei ilmeisesti riittänyt). Margo on täysin mahdoton, vaativa ja kaikin puolin ärsyttävä. Tyttö haluaa kadota, mutta kuitenkin, että hänet löydettäisiin. Ja Quentin ihan hulluna tietysti lähtee perään.

Jokin näissä Greenin kirjoissa on sellaista, että en ole vielä kolmenkaan luetun jälkeen hullaantunut ihan täysin. Onneksi Green on kuitenkin sellainen kirjailija, että vaikka kirja ei oikein nappaisikaan, jotenkin sitä silti lukee mielellään ja sujuvasti. Greenin kirjat ovat jotenkin sellaista miellyttävää luettavaa. Ei välttämättä aiheiltaan, mutta kieleltään ja kerronnaltaan. Hienoja nuortenkirjoja siis.

Suomennoksessa oli jotain, mikä häiritsi koko ajan. Ehkä se oli "veli" - sana, joka ei vain istu omaan suuhun ja oli jotenkin tönkkö ilmaisu. Lisäksi suomennoksen kannet ovat kyllä aivan järkyttävät. En erityisemmin välitä Cara Delevignestä ja jotenkin tuon hepun tuijotus on todella häiritsevä. 

------
Alkuteos: Paper Towns
WSOY 2015, 399 s.
Suom. Helene Butzow
kirjastosta


GILLIAN FLYNN: TERÄVIÄ ESINEITÄ 

Viime kesänä luettuani Pahan paikan päätin, että en enää Gillian Flynniä lue. Jos en ollut pitänyt juuri ollenkaan kahdesta kirjailijan teoksesta, tuskin pitäisi kolmannestakaan. Kuitenkin Teräviä esineitä alkoi salakavalasti kiinnostaa ja päädyin tekemään kirjasta varausta kirjastoon. Ehkä sittenkin antaisin kirjailijalle kolmannen mahdollisuuden. Yllätyin todella positiivisesti, sillä tämähän oli oikeastaan aika hyvä. 

Ehkä pidin siitä, että tässä Flynnin esikoiskirjassa hahmot eivät olleet aivan niin inhottavan ärsyttäviä kuin kahden aiemman suomennetun kirjan hahmot. No Amma oli kyllä aika kauhea ja ärsyttävä, mutta jotenkin tuo ei häirinnytkään niin pahasti.

Teräviä esineitä oli sellainen hyvin otteessaan pitävä ja koukuttava kirja, jota luki perinteiseen tapaan siksi niin innolla, että pakkohan on saada tietää mitä pikkutytöille oikein tapahtui. Jotenkin vaikea tarkasti määritellä, mikä tässä oli erityisen hyvää. Ehkä se oli pikkukaupungin ja varsinkin Camillen äidin/perheen luoma tunnelma yhdistettynä hitaasti, mutta hyvin avautuvaan juoneen.  

------
Alkuteos: Sharp Objects
WSOY 2015, 317 s.
Suom.
kirjastosta

Gillian Flynn: Paha paikka

Viime kesänä lukemani Kiltti tyttö oli valtavasti blogeissa esillä ja päätyi oikeastaan sen takia minunkin lukupinooni. Gillian Flynnin ensimmäinen suomennettu teos oli mielestäni epäuskottava suurimmassa osassa juonenkäänteitään ja päähenkilötkin yksinkertaisesti ärsyttäviä. Voi siis suoraan sanoa, että Kiltti tyttö ei minun kohdallani toiminut juuri ollenkaan. Sen takia suhtauduin pienellä varauksella seuraavaan Flynn - suomennokseen, joka on siis tietenkin tämä Paha paikka. Päätin kuitenkin antaa kirjailijalle toisen mahdollisuuden.

Libby Day oli 7-vuotias kun hänen äitinsä ja kaksi siskoaan murhattiin. Isoveli Ben tuomittiin murhista elinkautiseen, suurelta osin juuri Libbyn epämääräisen todistuksen takia. 25 vuotta myöhemmin Libby on kuluttanut melkein koko hyväntekeväisyysrahastonsa ja rahapulassaan tutustuu ratkaisemattomista murhista kiinnostuneeseen Kill Clubiin. Klubilaiset uskovat Benin syyttömyyteen ja haluavat Libbyn etsivän oikean murhaajan. Murhapäivän tapahtumat aukenevat vähitellen Libbylle ja samalla järkyttävä totuuskin paljastuu.

Viimeistään luettuani tämän kävi erittäin selväksi, että ehkä Flynnin kirjoja ei ole minulle tarkoitettu. Paha paikka osoittautui aivan yhtä tympeäksi lukukokemukseksi kuin Kiltti tyttökin oli. Jo heti ensimmäisistä sivuista lähtien lukeminen tuntui takkuavan ja vaikka yleensä luenkin aika nopeasti melkein kirjan kuin kirjan, tämän kohdalla oli välillä tunne, että en ole päässyt yhtään eteenpäin. Jäin suuresti kaipaamaan sitä tunnetta, että on vain pakko lukea eteenpäin, eikä halua päästää kirjaa käsistään.
  
En tiedä mikä näissä Flynnin kirjojen henkilöissä on vikana, koska en oikeastaan ole tykännyt yhdestäkään niistä. En Kiltissä tytössä, enkä tässä. Libbyn ärsyttävyyden voi ehkä ymmärtää koettujen traumojen perusteella, mutta  lähes poikkeuksetta kaikki muutkin Pahan paikan henkilöt olivat rasittavia ja vastenmielisiä, etenkin inhottava Diondra.

Loppuratkaisu onnistui ehkä vähän yllättämään, mutta samalla se tuntui hieman kaukaa haetulta ja epäuskottavalta. Paha paikka ei ollut minun makuuni, mutta jos tykkäsi edellisestä Flynnin kirjasta, varmaan tämäkin toimii.

Flynniltä on suomentamatta vielä esikoisteos Sharp Objects. Jos tuo jossain vaiheessa ilmestyy suomeksikin, jaksan tuskin enää antaa kirjailijalle kolmatta mahdollisuutta hurmata minut. Flynnin teoksista Paha paikka ja Kiltti tyttö ovat saamassa myös elokuvaversiot, jotka molemmat ilmestyvät jo tänä syksynä. Lukukokemuksien perusteella elokuvien katsominen ei juurikaan kiinnosta.

------
Alkuteos: Dark places
WSOY 2014, 381 s.
Suom. Maria Lyytinen
kirjastosta

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Gillian Flynnin kolmas romaani ja ensimmäinen suomennettu teos Kiltti tyttö on ollut paljon esillä kirjablogeissa, sillä sitä on luettu ja siitä on blogattu paljon. Tietysti minua kiinnosti tietää, että mikäs tällainen kirja on, jonka melkein kaikki muut tuntuivat jo lukeneen. Maltoin kuitenkin mieleni olla lukematta liian tarkkaan muiden mielipiteitä ennen kuin itse saisin kirjan luettavakseni. Onneksi kirjaston varausjono ei ollut aivan mahdoton kun nakkasin varausta tähän, joten en joutunut odottelemaan kirjan saamista sietämättömän pitkään.

Nick ja Amy Dunnen viisivuotishääpäivänä tapahtuu jotain kamalaa. Amy katoaa ja pikku hiljaa kaikki näyttäisi viittaavan siihen, että Nick on katoamisen takana. Parin kodin olohuoneessa on kamppailun jälkiä, keittiön lattialta on pesty pois verta ja Nickin tietokoneelta löytyy omituisia hakutuloksia. Nick vakuuttaa syyttömyyttään ja päästäkseen pinteestä hänen on löydettävä vaimonsa. Mutta minne Amy on kadonnut ja yrittääkö joku lavastaa Nickin syylliseksi katoamiseen?

Kiltti tyttö alkoi erittäin jännittävästi ja tuntui siltä, että olen jo muutamien ensisivujen jälkeen koukussa. Amyn katoamiseen punoutui pikku hiljaa uusia paljastuksia ja käänteitä, jotka varmistivat, että pysyin tiiviisti kirjan ääressä lukemassa sivuja eteenpäin. Mutta sitten tapahtui täyskäännös lukukokemukseeni. En halua paljastaa kirjan juonesta liikaa, mutta kun totuus Amyn katoamisesta paljastui, tuntui hyvältä vaikuttanut kirja tekevän käännöksen huonompaan suuntaan. En oikeastaan edes yllättynyt suurimmasta osasta käänteistä, koska osasin hiukan jo arvailla, että näin tässä oikeasti tapahtui. Mitä lähemmäs kirjan loppua mentiin, sitä epäuskottavammaksi kirja muuttui. Viimeisten sivujen aikana jo ajattelin, että miten niin hyvin alkanut kirja voikaan lopusta olla jotenkin niin typerä. Eli en pitänyt loppuratkaisusta tai viimeisen osan tapahtumista juuri ollenkaan.

Molemmista kirjan päähenkilöistä, Nickistä ja Amysta, oli todella vaikea pitää. Nick tuntui jo alussa erittäin ärsyttävältä ja vastenmieliseltäkin ihmiseltä, mutta Amysta pidin päiväkirjamerkintöjen perusteella oikein paljonkin. Mutta sitten totuus paljastui ja Amy muuttui yhtä ärsyttäväksi kuin Nickin, minkä lisäksi vielä tuplasti häiriintyneemmäksi. Osittain juuri näiden rasittavien päähenkilöiden takia tuntui vaikealta pitää kirjasta edes vähän. 

Kiltti tyttö ei siis valitettavasti onnistunut lumoamaan minua alkua pidemmälle. Olisin pitänyt tästä varmasti enemmän jos alun jännite ja nokkeluus olisivat säilyneet loppuun asti. Flynn kirjoittaa kyllä taitavaa ja sujuvaa kieltä, joten siitä pientä plussaa kirjalle. Kiltti tyttö oli kyllä luettava, mutta ei lähellekään erinomainen.

------
Alkuteos: Gone girl
WSOY 2013, 447 s.
Suom. Terhi Kuusisto
kirjastosta