Pittacus Lore: I Am Number Four

Joskus parisen vuotta sitten törmäsin jossain Pittacus Loren (pseudonyymin takana kirjailijat James Frey ja Jobie Hughes) I Am Number Four -kirjan elokuvaversioon ja siitä lähtien kirja on ollut lukulistallani, ei kuitenkaan mitenkään erityisen korkealla. Huomasin vähän aikaa sitten sattumalta kirjan olevan Google Playlla alennuksessa parin euron hintaan ja niinhän se sitten tuli tabletille ostettua.

John on yksi yhdeksästä valitusta, jotka yhdessä suojelijoidensa kanssa pakenivat Maahan heidän kotiplaneettansa Lorienin jouduttua hyökkäyksen kohteeksi ja lopulta tuhotuksi. Valitut ovat Lorienin ainoa toivo, minkä vuoksi eri maailmankolkissa piilottelevat nuoret ovatkin joutuneet kotinsa tuhonneiden mogadorianilaisten jahtaamiksi. Valitut voi kuitenkin tappaa vain oikeassa järjestyksessä. Kolme on kuollut. John on seuraava, numero neljä.

Huolimatta siitä, että I Am Number Four oli paikoitellen erittäin ennalta-arvattava ja jotkut hahmot luonteiltaan kuin tusinasta muusta YA-kirjasta repäistyjä, jotenkin, kummallista kyllä, pidin kirjasta, vaikka tuntuu hieman siltä, että en oikein osaa sanoa tarkalleen mistä tässä oikein pidinkään.

Alienit ihmishahmossa ei ole kaikkein omaperäisimpiä ideoita tai kirja kirjoitettu erityisen häikäisevästi, mutta silti olin kuin liimautunut kirjaan. Tarina on kuitenkin niin vauhdikas, että luin tämän innolla nopeasti loppuun. Jäin hieman kaipaamaan lisää tietoa Johnin kotiplaneetasta Lorienista ja yhdeksästä valitusta ja näiden kyvyistä yms, mutta ehkä kaikesta tuosta kerrotaan lisää tietoa sarjan edetessä.

I Am Number Four oli keskinkertaista luettavaa, mutta jotenkin kirjasta pystyi nauttimaan ilman, että keskittyi lukiessa liikaa sen puutteisiin. Muuten tämä olisikin saattanut jäädä kesken.

Tässä, kuten sarjan muissakin osissa, on harvinaisen onnettomat kannet. Onneksi e-kirjaa lukiessa tuota oranssinpunaista sotkua ei tarvitse tuijotella juuri ollenkaan.

Kirja aloittaa Lorien Legacies - sarjan, josta on ilmeisesti kaavailtu seitsenosaista. Ensimmäisen osan jälkeen sarjasta on ilmestynyt jo neljä seuraavaa kirjaa; The Power of Six, The Rise of Nine, The Fall of Five ja The Revenge of Seven. Ainakaan tämän ensimmäisen osan perusteella sarja ei herättänyt sellaista "pakkolukeakokosarjahetinyt"- tunnetta, mutta en silti sulje pois, että en joskus myöhemmin jatkaisi sarjan parissa.

I Am Number Four on siis saanut elokuvaversionkin. Vuonna 2011 ilmestynyt leffa ei ilmeisesti menestynyt erityisen hyvin lippuluukuilla tai arvosteluissa, minkä vuoksi kirjasarjan seuraavista osista ei todennäköisesti ole tulossa elokuvia. Trailerin perusteella leffa vaikutti todella sekavalta, mutta ehkä joskus voisi tuon katsoa ihan vain uteliaisuudesta.

I Am Number Four sopii lukuhaasteessa kohtaan 5. A book with a number in the title.
  
-------
HarperCollins 2010, 440 s.
oma ostos

Stephen King: Jälkeen keskiyön

Katsoin melkein pari viikkoa sitten televisiosta The Mist - elokuvan, joka perustuu Stephen Kingin samannimiseen novelliin tai oikeastaan sivumäärällisestihän tuo taitaa jo pienoisromaani olla. Leffan jälkeen luin jostain, että novelli on hieman erilainen, varsinkin lopusta. Asia jäi sen verran vaivaamaan, että oli pakko etsiä kirjastosta Jälkeen keskiyön kokoelma, josta novelli suomennoksena löytyy.

Jälkeen keskiyön sisältää 9 novellia:
Usva (The Mist, 1980)
Täällä tiikereitä on (Here There Be Tigers, 1968)
Apina (The Monkey, 1980)
Kain karkasi kimppuun (Cain Rose Up, 1968)
Rouva Toddin oikotie (Mrs. Todd's Shortcut, 1984)
Jauntti (The Jaunt, 1981)
Hääkeikka (The Wedding Gig, 1980)
Vainoharhainen: Loitsu (Paranoid: A Chant, 1985)
Lautta (The Raft, 1982). 

En ennen tämän lukemista tiennyt, että alunperin kirja on ilmestynyt 22:n novellin kokoelmana nimellä Skeleton Crew ja suomennettuna kirja on pätkäisty kahteen osaan. Ensimmäinen on tämä Jälkeen keskiyön ja toinen nimeltään Ennen aamunkoittoa. Hieman outo ratkaisu, sillä kirjan johdannossa (rakastan Kingin kirjojen johdantoja!) puhutaan melkein yksinomaan kakkoskirjan novelleista ja jaosta tietämättömänä lukijana olin kieltämättä hetken hieman hämmentynyt. Mutta kaipa alkuteoksen suomennoksen jakamiselle on silloin aikanaan ollut joku järkevä syykin.

Kokoelman aloittaa 140-sivuinen Usva, joka oli siis suurin syy tämän kirjan lukemiseen. Rajun myrskyn jälkeen sankka usva levittäytyy pikkukaupunkiin ja sulkee joukon ihmisiä ruokakauppaan. Usva ei kuitenkaan ole mitään tavallista pian hälvenevää sumua, vaan kätkee sisäänsä jotain paljon kauhistuttavampaa ja vaarallisempaa. Noin jännittävästä lähtökohdasta olisi varmasti ollut aineksia pidempäänkin tarinaan, mutta pitkänä novellinakin tämä toimii oikein mainiosti. Elokuvaversion näkeminen ennen novellin lukemista vaikutti tietysti siihen, että Usva ei onnistunut yllättämään tapahtumillaan, paitsi lopetuksensa osalta. En pitänyt juuri ollenkaan elokuvan lopusta, mutta novellin paljon toiveikkaampi loppu oli mieleeni, vaikka jättikin asiat ärsyttävän avoimiksi ja lukijan itsensä pohdiskeltaviksi.

Usvan lisäksi pidin kovasti Apinasta ja Lautasta, jotka molemmat olivat molemmat tuttua Kingiä: jännittäviä, kauhistuttavia ja sellaisia, että ne on pakko lukea yhdellä kerralla alusta loppuun. Lisäksi gangsteritarinamainen Hääkeikka oli kokoelman muiden enemmän kauhua olevien novellien joukossa ihanan erilaista Kingiä.

Rouva Toddin oikotie, Jauntti ja enemmänkin runo kuin novelli Vainoharhainen: Loitsu olivat kaikki vähän sellaisia, että ne luki muiden novellien ohella, mutta mikään tuosta kolmikosta ei herättänyt suurempia ajatuksia tai mielipiteitä, eivät siis olleet erityisen hyviä tai huonojakaan.

Kokoelman vanhimmat novellit, Täällä tiikereitä on ja Kain karkasi kimppuun olivat sitten niitä, joista pidin kaikkein vähiten koko kirjassa. Vain muutaman sivun mittainen Täällä tiikereitä on oli outo kertomus vessassa olevasta tiikeristä, enkä oikein saanut lyhyestä tarinasta minkäänlaista otetta. Kain karkasi kimppuun oli tapahtumiensa takia erittäin häiritsevä novelli.

Pidän kovasti paitsi Kingin pidemmistä kirjoista, myös näistä novelleista. Jälkeen keskiyön oli jälleen mukavaa ja nopeaa luettavaa, vaikka hieman epätasainen novelleiltaan olikin. Onneksi kirjassa oli vain muutama huti, jotka loistava Usva korvasi oikeastaan kokonaan. Novellin elokuvaversiokin oli harvinaisen onnistunut.

Jälkeen keskiyön sopii lukuhaasteessa kohtaan 16. A book from an author you love that you haven’t read yet.

------
Alkuteos: Skeleton Crew
Book Studio 1999 (2. painos), 313 s.
Suom. Tapio Tamminen

Maria Turtschaninoff: Maresi

Viime vuoden Finlandia Junior -palkinnon voittanut Maria Turtschaninoffin Maresi, Punaisen luostarin kronikoita on saanut kehuja useammassakin blogissa ja alkoihan se sitten minuakin kiinnostaa. Muistelen tätä joskus aiemmin katselleeni kirjastosta, mutta silloin päätin jättää kirjan vielä hyllyyn. Nyt päätin lainailla kirjan joululomalla luettavaksi, mutta lopulta Maresin lukeminen venyikin uuden vuoden puolelle.

Maresi on noviisina Menoksen saarella sijaitsevassa Punaisessa luostarissa, jonne miehiltä on pääsy kielletty. Maresi on tiedonjanoinen tyttö, jota kiinnostavat eniten lukeminen ja kirjat. Eräänä päivänä laiva tuo saarelle uuden tytön, pelästyneen Jain, joka on paennut luostariin hurjaa isäänsä. Maresin ja muiden luostarin asukkaiden rohkeus pannaan koetukselle kun horisonttiin ilmestyy pahaenteinen purjelaiva.

Maresi on Finlandia Juniorinsa ja kaiken suitsutuksensa ansainnut. Jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien tarina vie mukanaan ja kulkee eteenpäin varsin sujuvasti, vaikka muutamassa kohdassa tarina tuntuikin kulkevan varsin hitaasti. Ei kuitenkaan niin hitaasti, että tuo olisi liikaa häirinnyt lukemista.

Maresi ei ollut nopealukuinen vain varsin pienen sivumääränsä takia, vaan myös siksi, että Maresin ja Punaisen luostarin arkeen on helppo uppoutua ja nauttia kirjan runollisesta ja kauniista kielestä. Neuvokkaasta päähenkilö Maresista ei voinut olla pitämättä ja muutenkin kirja oli täynnä kunnon tyttövoimaa.

Lukijana, joka kiinnittää paljon huomiota kirjojen kansiin, tätä teosta voi onneksi kehua paitsi paljon muustakin myös erittäin kauniista ja vangitsevista kansista.

Kirjaneidon arviosta huomasin, että Maresi on kolmiosaisen sarjan aloitusosa. En oikein tiedä mitä ajatella siitä, että tämä onkin osa sarjaa. Kirjahan toimii näin yksinäänkin erittäin hyvin, joten saa nähdä millainen sarjasta muotoutuu.

Maresi on ensimmäinen lukemani kirja Turtschaninoffilta. Kirjailijan aiemmat teokset Arra ja Anaché sijoittuvat samaan maailmaan kuin Maresikin. Tämän luettuani ei ollut epäilystäkään etteivätkö nuo kaksi kirjaa menisi suoraan lukulistalleni. Jossain vaiheessa on siis pakkoa lukea lisääkin Turtschaninoffia.

Maresilla kuitataan lukuhaasteesta kohta 41.  A book by an author you’ve never read before.

-------
Alkuteos: Maresi. Krönikor från Röda klostret
Tammi 2014, 213 s.
Suom. Marja Kyrö
kirjastosta

Pierce Brown: Red Rising

Pierce Brownin esikoisteos Red Rising voitti Goodreads Choice Awardseissa kategorian 'Best Debut Goodreads Author'. Juuri sieltä minäkin tämän kirjan bongasin ja lisäilin lukulistalle ajatuksella, että ehkä jossain vaiheessa voisi tuonkin lukea. Sitten kirja löytyikin sattumalta Amazonilta tarjouksesta parilla dollarilla ja pakkohan se oli ostaa. Red Rising alkoikin heti kummasti houkutella aiempaa enemmän kun se oli omana ja kirjan kimppuun pääsisi heti.

Darrow on Red, punainen, väreittäin jakautuneen yhteiskunnan ala-arvoisinta kastia, syvällä kaivoksissa Marsin pinnan alla työskentelevä mainari. Darrow ja muut hänen kaltaisensa ahkeroivat, että Maan asukkaat voisivat joskus muuttaa kuolevalta planeetaltaan Marsiin. He ovat Maan viimeinen toivo. Tai niin heille väitetään. Kun Darrowlle selviää, että Mars on ollut asutettu jo vuosikymmeniä ja kaivoksissa työskentelevät ovat pelkkiä orjia, eivätkä pelastajia, hänet värvätään uskaliaaseen kokeiluun. Darrowsta tehdään Gold, yhteiskuntaa hallitsevan luokan jäsen ja hänet lähetetään soluttautumaan yläluokkaan ja selviytymään koulutuksesta, jossa monet muutkin taistelevat samasta kunniasta, keinolla millä hyvänsä.

Huh huh millaiseen kyytiin Red Risingin parissa pääsikään, vaikka matka aluksi lähtikin hieman yskähdellen käyntiin. Aluksi tuntui, että en millään saa otetta Brownin luomasta omaperäisestä ja monimutkaisesta maailmasta, mutta onneksi tuo ongelma häipyi kun vain malttoi lukea eteenpäin ja antaa kirjan maailman avautua pikkuhiljaa. Kohta kaikki tuntuikin jo selkeämmältä.

Red Risingia on verrattu Nälkäpeliin ja sitä ei voi kieltää, etteikö kirjoissa olisi joitakin yhtymäkohtia. Vertailut kannattaa kuitenkin jättää sikseen ja keskittyä vain hyvin kirjoitettuun, nopeatempoiseen ja jännittävään kirjaan, joka on young adult - kirjaksi yllättävän brutaali ja synkkä.

Alussa haparoin päästä kiinni tarinaan, mutta kun alkuvaikeudet oli selätetty, olin loppuun asti koukussa, lujasti. Useammassakin kohdassa jännitin oikein kunnolla mitä tulee tapahtumaan ja yksi käänne jopa herkisti niin, että meinasi tulla itku silmään. Lopussa lipsahdettiin tapahtumien osalta ehkä hieman sekaville ja hätäisille poluille, mutta kokonaisuutena Red Rising oli erittäin hieno kokemus.

Kirjan maailma on hienosti rakennettu ja väreittäin jaoteltu yhteiskunta kiehtova. Red Risingin maailmassa kultaiset ovat yläluokkaa, punaiset alinta pohjasakkaa ja siihen väliin mahtuu mm. pinkkejä, vihreitä ja harmaita. Jokaisella luokalla (värillä) on oma määritelty asemansa yhteiskunnassa, esimerkiksi keltaiset ovat lääkäreitä ja harmaat lainvalvojia.

Pidin päähenkilö Darrowsta, vaikka muutamassa kohdassa heppu tuntui aavistuksen liian täydelliseltä ja kaikessa onnistuvalta. Suosikikseni nousi Darrown ohi ihanan ovela Sevro, joka ei ollutkaan niin altavastaaja kuin kuviteltiin. Kirjailijaa on kiitettävä erityisesti siitä, että mieshahmojen tulvan keskellä on parikin (ainakin Eo ja Mustang) vahvaa ja onnistunutta naishahmoakin.

Red Rising aloittaa trilogian, jonka toinen osa, Golden Son, ilmestyi muutama päivä sitten ja aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa toisenkin osan verran. Ja ehkä kolmannenkin jos kakkonen ei jotenkin onnistu pilaamaan vahvasti alkanutta trilogiaa. Varovaisesti uskallan toivoa, että Red Rising  joskus suomennettaisiin, vaikka tässä saattaa olla kääntäjälle aikamoinen urakka saada kirja toimimaan suomeksikin.

Red Rising kuittaa 50 kategorian haasteesta kohdan 37. A book with a color in the title.

------
Del Rey Books 2014, 400 s.
oma ostos

Blogisynttärit!

Kirjablogin pitäminen on niin hauskaa puuhaa, että tuntuu kuin aika blogin parissa kuluisi siivillä. Tänään 7. tammikuuta Kirjaston kummitus täyttää jo 3 vuotta! 

Samaa taisin sanoa viime blogisynttäreilläkin ja sanon varmasti tästä eteenpäinkin, mutta en olisi uskonut, että vielä kolmen vuodenkin jälkeen kirjoittelen blogia, joka alunperin alkoi uudenvuodenlupauksesta vuodelle 2012. 

Ilman tuota lupausta en varmaankaan koskaan olisi alkanut lukea jälleen aktiivisemmin ja monipuolisemmin ja sen myötä tajunnut paitsi oman kirjablogin pitämisen myös muiden kirjablogeihin ja -kokemuksiin tutustumisen ihanuutta.

Nyt kolmen blogivuoden jälkeen ajattelin kertoilla mitkä tällä hetkellä ovat blogini kymmenen luetuinta kirjoitusta.

Blogini 10 luetuinta tekstiä:


Yllättävästi suurin osa kärkikymmenikköön päässyttä tekstiä ovat viime vuonna kirjoitettuja, mutta on mukana pari vanhempaakin. Listassa on itselleni muutama muukin yllätys, sillä muutaman kirjaesittelyn en olisi uskonut yltävän aivan blogini luetuimpien tekstien joukkoon.

3-vuotissynttäreitä olisi tarkoitus juhlistaa jonkinmoisella arvonnallakin, jonka tänä vuonna yritän ehtiä järjestämään hieman aiemmin kuin kuukausien päästä varsinaisista synttäreistä.

Kiitos kaikille blogini lukijoilleni kolmesta ihanasta vuodesta!

Tästä on hyvä jatkaa kohti neljättä blogivuotta ;)