Kuulumisia + kulttuurinen epähaaste

Oho, huomenna onkin jo lokakuu. Syyskuu tuntuu vierähtäneen vaihtelevissa merkeissä kirjojen suhteen. Olen aloittanut vaikka mitä kirjoja, mutta loppuun en ole saanut luettua kuin sarjakuvia (niistä bloggausta tulossa lähiaikoina). Viimeistään lokakuussa olisi tarkoitus kuitenkin ryhdistäytyä lukemisen suhteen, sillä ilmoitin itseni Yöpöydän kirjat -blogin Niinan emännöimään Halloween-lukuhaasteeseen. Lukupinossa odottaa juuri tuohon haasteeseen sopivia kirjoja, joita säästelen nyt ensi kuun puolelle. Tarkoitus olisi aloittaa haastekirjojen lukeminen heti kun mahdollista. Samalla yritän kiriä myös Okklumeus-lukuhaastetta, johon en ole lukenut kuin yhden kirjan. :(

Lokakuussa on myös jotain erittäin ihanaa odotettavaa. Helsingin kirjamessut! Olen erittäin suurella todennäköisyydellä (vielä ei ihan tiedä täysin varmaksi) menossa tänäkin vuonna kirjamessuilemaan! Viime vuonna kirjamessut olivat yhtä aikaa jännittävä ja vähän ahdistavakin kokemus, joten odotan innolla millaisia fiiliksiä messut nyt toisella kerralla herättävät. 

Blogissa on rästissä vähän yhtä sun toista, joista ensimmäisenä hyppään haasteen pariin. Kirsi heitti jo pieni ikuisuus sittenhaasteella, joka ei välttämättä kuitenkaan ole haaste. Kulttuuriseen epähaasteeseen voi vastata ja mukaan saa myös haastaa jos haluaa. Minusta tämä vaikutti niin mukavan rennolta haasteelta (ei sääntöjä!), että päätinkin ihan samantien vastailla.

Kulttuurisessa epähaasteessa siis kertoillaan viimeisimpiä kulttuurielämyksiä. Kirsi ja haasteen alunperin kehitellyt Irene kertoilivat viimeisimpiä kulttuurielämyksiä mm. tv-sarjoista ja elokuvista. Samalla linjalla pysyttelen minäkin, sillä juuri noista asioista tulevat minunkin kulttuurielämykseni. Teattereissa yms. kun ei tule käytyä. Minun oli tarkoitus valita jotain kirjoihinkin liittyvää viimeaikaista kulttuurielämystä, mutta jotenkin pää tätä kirjoittaessa lyö sen verran tyhjää, että en keksinyt mitään erikoisa kertoiltavaa kirjoista.

Kolme viimeisintä katsomaani tv-sarjaa:

Frendit (1994-2004)
Frendit ei varmastikaan esittelyjä kaipaa. Frendit on yksi komediasuosikeistani ja yksi niistä sarjoista, jotka ovat muokanneet omaa huumorintajuani siihen suuntaan mitä se nyt on. Muita sellaisia on esim. Simpsonit ja Kumman Kaa. Frendit on minulle vähän sellainen sarja, jonka jaksoja voi katsoa uudestaan ja uudestaan ja ne ovat aina yhtä hauskoja. Nyt en ole pitkään aikaan taas katsonu Frendejä, joten olen tässä jonkin aikaa katsellut 4. kaudesta eteenpäin (3 ensimmäistä kautta ovat vähän sellaisia, että niistä en niin kamalasti välitä.). Ihanan höpsö Phoebe on suosikkini. 

Star Wars: The Clone Wars (2008-2015)
Tykkään Star Warsista, mutta en ole mikään superfani. En itse asiassa kauheasti välitä leffoista, vaan pidän enemmän näistä animaatiosarjoista eli tästä Clone Warsista ja uudemmasta Rebelsistä. Clone Warsin piirrostyyli oli aluksi vähän liian kulmikas ja kökköinen omaan makuuni, mutta kun jaksoja on enemmän katsonut, olen oikeastaan tykästynyt piirrostyyliin. Tätäkin sarjaa jaksan katsoa uudestaan ja uudestaan. Rebelsiäkin haluaisin katsoa enemmänkin, mutta harmi kun 2. kautta ei vieläkään näyttäisi olevan Netflixillä.

Veronica Mars (2004-2007)
Hehkutin jo tuossa aikaisemmin Veronica Mars - kirjasta kirjoittaessani rakkauttani kys. sarjaa kohtaan ja kirjaa lukiessa iski hirvittävä halu katsoa taas sarjaa. Sain nyt vihdoin hankittua itselleni boksin, jossa on kaikki kolme kautta samassa ja sitä olen nyt tässä viime päivät katsellut jakson parin päivävauhtia. En voi kuin sanoa, että sarja on ihan niin loistava ja ihana kuin muistinkin. Varsinkin Kristen Bell Veronicana on mainio.


Kolme viimeisintä katsomaani elokuvaa:

Hunger Games - Matkijanärhi, osa 2 (2015)
Tein jotain kauheaa. Eli katsoin leffaversion ennen kuin olen lukenut kirjan. Noh, olin jo Nälkäpeli -trilogian lopun suhteen niin spoilaantunut, että tuskin mitään suurempaa vahinkoa on tapahtunut. Tarkoitus olisi lukea Matkijanärhi kirjaversionakin. Se on varmasti tuhat kertaa parempi kuin tämä kolmannen kirjan kakkososa. En edelleenkään ymmärrä miksi melkein kaikista trilogioista väännetään neliosaisia leffasarjoja. Tämäkin leffa olisi toiminut paremmin yhteen osaan tungettua kun se olisi vain saatu tiivistettyä oikein. 

Zootropolis (2016)
Loistava leffa! Tämä on ihan taattua Disney laatua. En tiennyt tästä leffasta oikein mitään ennen kuin katsoin tämän, joten minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia. Zootropolis (kutsun leffaa varmaan ikuisesti Zootopiaksi, jolla nimellä se Amerikassa on ilmestyny) on loistava leffa, jota ehdottomasti suosittelen. Olen tämän itse asiassa jo pariinkin kertaan ehtinyt katsoa ja jokaisella kerralla leffa on ihan yhtä hyvä. Ja aina Shakiran laulama tunnusbiisi jää soimaan pitkäksi aikaa päähän :)  

Kung Fu Panda 3 (2016)
Kaksi ensimmäistä Kung Fu Pandaa ovat ihania hyvänmielen leffoja ja naurattavat ihan oikeasti aikuistakin. Tästä kolmannesta osasta en kuitenkaan pitänyt aivan yhtä paljon. Jotenkin kolmososan tarina ei vain tunnu yhtä vetävältä ja hauskalta, vaikka tykkäänkin erityisesti leffan pahiksesta.



En tällä kertaa haasta mukaan ketään tiettyä blogia, vaan kaikki (epä)haasteesta kiinnostuneet voivat poimia blogistani tämän itselleen ja kertoilla omia kulttuurielämyksiään. :)

Rob Thomas & Jennifer Graham: The Thousand Dollar Tan Line

Vuosina 2004-2007 pyörinyt ja aivan liian aikaisin lopetettu Veronica Mars on ehdottomasti yksi tv-sarjasuosikkejani vielä näinkin monen vuoden jälkeen. Pari vuotta sitten olin oikein innoissani kuullessani, että ihana Veronica Mars tulee takaisin Kickstarter rahoitetun leffan muodossa. Elokuvan jälkeen julkaistiin kaksi kirjaa, jotka jatkavat tarinaa suoraan siitä mihin elokuva jäi. The Thousand Dollar Tan Line on kirjoista ensimmäinen.

Veronica Mars palaa kymmenen vuoden jälkeen vanhaan kotikaupunkiinsa Neptuneen, joka on yhtä aurinkoinen ja korruptoinut kuin ennenkin. Spring breakia viettävät riehakkaat opiskelijat täyttävät Neptunen viikoksi. Kun bileissä viimeksi nähty tyttö ilmoitetaan kadonneeksi, Veronica palkataan etsimään hänet. Tutkimuksissa paljastuu kuitenkin, että katoaminen ei olekaan mikään pikku juttu.

Myönnän, että tätä kirjaa lukiessani minulla saattoi olla silmilläni sellaiset fanilasit, että olisin melko varmasti tykännyt tästä, vaikka kirja olisikin ollut millainen tahansa. Ihan vain koska Veronica Mars. Tykkäsin siis tästä kirjasta aivan valtavasti. The Thousand Dollar Tan Line on koukuttavaa ja mukavan kevyttä dekkariviihdettä, jossa riitti mukavasti yllätyksellisyyttäkin. Varsinkin lopun käännettä en osannut yhtään odottaa. Mikäs sen mukavampaa kun tarina ei ole liian ennalta-arvattava.

Tv-sarjan ja leffan tuntemus on lukiessa suositeltavaa, sillä välillä viitataan aika paljonkin menneisiin, mutta uskoisin kirjan toimivan viihdyttävänä ja kevyenä dekkarina myös sellaisella lukijalla, joka ei ole koskaan kuullutkaan jostain Veronica Marsista.

Lukiessa tuli useamminkin mietittyä, että tämä olisi ollut aivan loistava tv-sarjan jaksona. Veronican naseva ja sanaileva tyyli ei ehkä välity aivan parhaiten kirjan muodossa, varsinkin kun tarinassa ei ole minä - kertojaa. Tätä lukiessa iski kyllä hirvittävä himo katsoa taas tv-sarjaa. Viime katselukerrasta onkin jo ihan liian pitkä aika! Suosittelen lämpimästi tutustumaan sarjaan, jos ei ole sitä vielä tehnyt ja yhtään kiinnostaa.

Voi itku kun kirjastosta ei löydy sarjan toista osaa, Mr. Kiss and Tell. Olisin niin mielelläni jatkanut heti Veronican seikkailuiden parissa. Pitää varmaankin hankkia kirja omaksi, että sen pääsee lukemaan. Ainakaan toistaiseksi Veronica Mars - kirjoja ei ole kuin kaksi, mutta toivottavasti jossain vaiheessa saadaan lisääkin.

-------

Vintage Books 2014, 324 s.

kirjastosta

Aino Kallas: Sudenmorsian

Aino Kallaksen alunperin 1928 ilmestynyt Sudenmorsian on yksi niistä klassikoista, jotka olen jo pitkään halunnut lukea. Olen erittäin huono lukemaan klassikkoja tai vanhempaa kirjallisuutta, mutta päätin, että nyt on aika lukea edes tämä. Ihmissusitarinoista tykkäävälle tämähän on melkeinpä pakollista luettavaa.

Hiidenmaalaisen metsänvahdin Priidikin vaimo Aalo joutuu oudon lumouksen valtaan ja alkaa tuntea vetoa metsiin susien luokse. Aalo kulkee öisin ihmissutena ja päivisin elää tavallista elämää. Pian Priidikin ja kyläläisten epäilykset kuitenkin heräävät.

Sudenmorsian on klassikkoasemansa ansainnut, vaikka itselleni tämä ei nyt niin erikoinen lukuelämys ollutkaan. Tarina sudeksi muuttuvasta Aalosta on kiehtova, mutta jotenkin kaipasin ehkä vielä jotain enemmän. 140 sivuisessa kirjassa ei päästy aina niin syvälle kuin olisin toivonut. Tästä olisi varmasti riittänyt pidempäänkin tarinaan. Pidin erityisesti siitä miten kirjassa muututaan ihmissudeksi eli pukemalla sudennahka ylle.

Kieleltään Sudenmorsian on vanhentunut ja täynnä ilmaisuja ja sanoja, joita ei enää nykykielessä juurikaan ole. Alussa minulla olikin vaikeuksia saada kirjasta otetta, sillä vanhan kielen takia lukeminen oli hidasta. Välillä Kallaksen kieli on turhankin runollista ja senkin takia alussa oli hieman totuttelemista, että pääsee kirjaan kunnolla kiinni. En itse ole niin kamalasti tällaisen kielen ystävä, mutta kyllähän Sudenmorsiamessa käytetyssä kielessä oli samalla jotain kaunistakin.

Ainoa lähikirjastosta löytynyt painos oli tämä vuoden 1979 painos, jonka kansikuva sopii kirjaa loistavasti. On tuossa kuitenkin jotain häiritsevää, minkä takia kantta ei kovin montaa kertaa tullut tuijoteltua lukiessa. Uusin painos Sudenmorsiamesta taitaa olla ilmestynyt vuonna 2014.

------

Otava 1979, 140 s.

kirjastosta

S.K. Tremayne: Jääkaksoset

S.K. Tremaynen Jääkaksoset oli lojunut kirjapinossa jo jonkin aikaa kunnes huomasin, että tämähän on ihan kohta palautettava kirjastoon, joten ei kun vaan kirja käteen ja lukemaan. Olisi vain pitänyt tajuta jo aikaisemmin lukea tämä. Sen verran upeaksi kirja kuitenkin osoittautui.

On kulunut vuosi siitä kun toinen Moorcroftien identtisistä kaksostytöistä kuoli. Perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin ja toivoo, että he vihdoinkin toipuvat hirveästä tragediasta. Vanhempiensa kauhuksi henkiin jäänyt kaksonen Kirstie väittääkin äkkiä olevansa kuollut sisarensa Lydia. 

Hui, miten hyvä kirja! Luin tämän vähän reilussa päivässä, koska olin jo alkusivuilta ihan myyty ja koukussa. En edes muista milloin kirja olisi onnistunut olemaan niin koukuttava, että kirjasta oli tulossa melkeinpä pakkomielle. Halusin vain tietää mitä tapahtuu.

Jääkaksoset on tunnelmaltaan kutkuttavan ahdistava ja todella jännittävä. Hyytävä on oikeastaan varsin hyvä termi kuvaamaan tätä kirjaa, vaikka muuten en kys. adjektiivista juuri pidäkään, varsinkaan kirjojen kuvailussa. Karu majakkasaari Skotlannissa on täydellinen tapahtumapaikka tälle tarinalle ja osaltaan lisää tarinaan kolkkoa tunnelmaa.

Jääkaksoset oli loistavasti täynnä hetkiä, jolloin luulin jo tietäväni kaiken, mutta sitten Tremayne olikin luonut sellaisen käänteen, että mikään ei ollutkaan niin kuin luulin. Pelkäsin vähän, että loppu onnistuisi jotenkin pilaamaan hienon kirjan, mutta onneksi niin ei käynyt. Pidin todella paljon lopusta, jossa tuntui kunnolla purkautuvan kirjan ajan kasvanut tunnelma.

Vaikka pidinkin kirjasta aivan valtavasti, välillä oli kuitenkin kohtia, jotka eivät jaksaneet kiinnostaa aivan yhtä paljoa ja jotka hidastivat lukurytmiäni. Ainakin keskusteluja lastenpsykiatrin kanssa olisi ehkä voinut vähän tiivistää. Muutamassa muussakin kohdassa lukemiseni uhkasi herpaantua kun juoni ei mennyt eteenpäin sillä vauhdilla kuin toivoisin, joten aivan viiden tähden lukukokemus tämä ei ollut. Mutta kyllä erittäin lähellä sitä! 

Taidankin laittaa S.K. Tremaynen korvan taakse, sillä sen verran vaikuttunut minä Jääkaksosista olin. Tremaynelta onkin tänä vuonna ilmestynyt uusi teos, The Fire Child, joka sekin vaikuttaa kuvauksen perusteella erittäin kiinnostavalta.

-----

Alkuteos: The Ice Twins

Otava 2016, 350 s.

Suom. Oona Nyström

kirjastosta

Hitomi Kanehara: Käärmeitä & lävistyksiä

Hitomi Kaneharan Käärmeitä & lävistyksiä bongailin Kirjasampon Instagramista. Jotenkin kirja vaikutti jo kannen perusteella tutulta ja olen melko varma, että tämä on ollut minulla joskus kauan sitten ennen blogin aloittamista kirjastosta lainassa. En kuitenkaan muista, että olisin kirjan lukenut ennen kuin nyt.

19-vuotias Lui tapaa baarissa Aman, jonka kaksihaaraiseen kieleen hän ihastuu. Rajojaan kokeileva Lui muuttaa Aman luokse, ottaa itselleenkin kielilävistyksen ja pyytää Aman ystävää Shibaa tekemään selkäänsä ainutlaatuisen tatuoinnin. Shiba pyytää tatuoinnista hintaa, joka syöksee Luin rankkaan kolmiodraamaan.

Luettuani viimeisen sivun päällimmäisenä ajatuksena oli ehdottomasti, että mitä ihmettä minä olenkaan lukenut. Käärmeitä & lävistyksiä on erittäin rosoinen, raju ja väkivaltainen tarina, joka ei varmasti sovi herkille. Goodreadsissa kirja näyttäisi saaneen paljon yhden tähden arvosteluja ja onpa tätä siellä roskaksikin sanottu. Kirja ei todellakaan mitään laatua ollut, mutta oli tässä jotain itseäni kiehtovaa. Ainakin Käärmeitä & lävistyksiä kuvaa japanilaista underground- ja nuorisokulttuuria kiehtovasti. Kunpa kirja olisi tehnyt sen vähän paremmin kirjoitettuna.

Jotenkin vaikea uskoa, että tämä kirja on voittanut Japanin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Agutazawan. Käärmeitä & lävistyksiä on todella huonosti kirjoitettu. Dialogi on kökköä ja epäuskottavaa, hahmot ärsyttäviä. Lui on lapsellinen ja yksiulotteinen, Ama vähän säälittävä ja Shiba puhdas sadisti.

Hyvänä puolena ehdottomasti se, että kirja on lyhyt. Vähän päälle 120 sivua oli juuri tarpeeksi tällaista melkein sontaa. Tykkään lisäksi Tea Tauriaisen piirroksesta kannessa. Ehkä juuri nuo nostivat oman Goodreads tähditykseni yhdestä tähdestä juuri ja juuri kahteen tähteen.

------

Alkuteos: Hebi Ni Piasu

Sammakko 2009, 124 s.

Suom. Sami Heino

kirjastosta