Alex Adams: White Horse

Tutkiskelin pitkästä aikaa ihan kunnolla kirjakaupan englanninkielisten romaanien hyllyä ja sieltä löytyikin yllättäen pari kiinnostavaa kirjaa. Ostan hyvin harvoin kirjoja omaksi ja vielä harvemmin sellaisia, joista en ole koskaan kuullutkaan, mutta Alex Adamsin White Horse vaikutti jo pelkästään takakannen esittelyn perusteella niin mielenkiintoiselta, joten pakkohan se oli itselleen ostaa. Englanninkielisen kirjallisuuden hankkiminen luettavaksi jatkuu varmaankin juuri omaksi ostamalla, koska kirjastossa valikoima ei ole mitenkään erityisen houkutteleva. Onneksi tämänkertainen "sika säkissä" - ostos ei osoittautunut vikatikiksi.

Kolmekymppisen Zoen elämä oli aivan tavallista ennen kuin kaikki meni pieleen ja mikään ei ollut enää niin kuin ennen. Uusien mullistavien keksintöjen myötä maailman suurvallat ajautuivat sotaan säämanipulaatiosta ja sen herruudesta. Samaan aikaan White Horseksi nimetty sairaus varmisti ihmiskunnan sysäyksen sukupuuton partaalle aiheuttaen samalla kammottavia mutaatioita joillekin sairastuneille. Tämä kaikki sai alkunsa samaan aikaan kun Zoe löytää asunnostaan salaperäisen ruukun, jolla on oltava jokin suurempi merkitys. Autioituneessa maailmassa ja sivilisaatioiden raunioilla vain harvat selviävät. Zoen tavoitteena on selviytyä syntymättömän lapsensa vuoksi ja löytääkseen jälleen rakkaansa, mutta Zoen matkassa on odottamattomia vaaroja ja vaarallisia tuttavuuksia.

Jo kannessakin mainitaan, että White Horse on uusi Nälkäpeli ja paljon samaa näissä kirjoissa toki on. Molemmissa tietysti eletään post-apokalyptisessä maailmassa, jossa vain vahvimmat selviytyvät, mutta ei White Horse mikään tyhjänpäiväinen kopio ole. White Horse on aikuisempi ja paljon karumpi kertomus selviytymisestä raa'assa ja kaoottisessa maailmassa. Maailma on synkkä ja toivoton, sillä ne vähätkin ihmiset, jotka jäljellä ovat, voivat osoittautua raakalaisiksi, jotka ovat valmiita jopa tappamaan selviytyäkseen itse.

White Horse on hyvin koukuttavasti kirjoitettu, sillä ihmiskunnan ajautumista tuhoon ja sen syitä paljastetaan vähitellen ja pala kerrallaan, jolloin haluaa vain lukea eteenpäin saadakseen tietää miksi maailma on romahtanut. Päähenkilö Zoen tarinaa kerrotaan niin nykyhetkessä kuin menneisyydessä tuhon alkuhetkillä. Zoella on kiehtovasti keskeinen rooli myös siinä miten kaikki sai alkunsa.

Kirja on Adamsin esikoisteos ja trilogian ensimmäinen osa. Adams on onnistunut jo ensimmäisessä kirjassaan luomaan hyvän tarinan, joka ei ole kaikkien aiempien samanlaisia elementtejä sisältävien kirjojen toisintoa, vaan koukuttava, synkkätunnelmainen selviytymistarina. Vaikka mukana on tietysti se pakollinen rakkaustarinakin, ei kirja onneksi ole täynnä siirappia ja hempeilyä. Tykkäsin tästä kirjasta niin paljon, että ainakin minä lukisin kirjan mielelläni suomennettunakin.

Jo kaupassa minua alkoi häiritä, että kirjan kannessa on jotain todella tuttua. Asia vaivasi minua parisen päivää ennen kuin tajusin, missä olen nähnyt kansikuvan ennen. Aivan sama kuva, mutta erilaisella värityksellä, on Annukka Salaman Käärmeenlumooja - kirjan kannessa. Vaikka en ole tuota Salaman kirjaa vieläkään lukenut, on sen kansi jäänyt mieleeni. Vaikka tykkäänkin myös tästä kannesta, se ei ehkä kuvasta kirjan maailmaa ja tunnelmaa aivan niin hyvin kuin amerikkalaisen painoksen kansi.

------

Simon & Schuster UK 2013, 388 s.
oma ostos

Stephen King: Auringonlaskun jälkeen

Olen varmaankin hurahtanut nyt oikein kunnolla Stephen Kingiin, koska ennen luin Kingiä ehkä joskus satunnaisesti kerran parissa vuodessa, mutta nykyisin käyn joka kirjastoreissulla katselemassa mitä hyllystä Kingin kohdalta löytyy. Pimeä yö, tähdetön taivas oli hieno kokoelma Kingin novelleja, joten nappailin kirjastosta mukaani lisää herran novellituotantoa. 

Auringonlaskun jälkeen sisältää 13 kertomusta, joissa ollaan paitsi todellisuuden rajamailla, myös elämän ja kuoleman häilyvällä rajalla. Tarinoissa on tietysti Kingin tapaan yliluonnollisia elementtejä ja väristyttävää kauhua.  Mukana on niin pidempiä novelleja kuin lyhyempiäkin tarinoita.

Oikeastaan jokaisessa novellikokoelmassa, minkä olen lukenut, on ollut mukana niitä todella hyviä kertomuksia ja sitten vähän kehnompaa tarinaa. Auringonlaskun jälkeen ei ole säännön poikkeus, vaikka kaikki tarinat ovatkin ihan viihdyttävää ja mukavaa luettavaa. Muutama kirjan tarinoista oli erittäin hyviä, kuten esimerkiksi pakko-oireinen ja painostavan jännittävä N, joka loppua myöten oli hyvin kirjoitettu ja koukuttava. Myös Piru kissaksi ja Mykkä olivat mielestäni kokoelman parhaimmistoa, vaikka ensimmäisenä mainitun loppu olikin hyvin outo ja splattermainen.

Kirjan huonommista tarinoista ehdottomasti omasta mielestäni kaikkein huonoin ja jotenkin muuhun kokoelmaan sopimaton oli Hyvin tiukka paikka, joka ällöttävyydessään sai melkeinpä hyppäämään sivut yli ja jättämään lukematta koko tarinan. Ainakin Piparkakkutyttö ja Kuntopyörä tuntuivat hieman ylipitkiltä, mutta olivat muuten ihan sujuvaa luettavaa.

Mukana kirjassa olevat kirjailijan johdanto- ja saatesanat olivat hieno pieni lisä, sillä ainakin minusta on mukava lukea mistä johonkin tarinaan on saatu idea, mutta tietenkään liikaa ei tarinoita tarvitse selitellä, minkä onneksi myös King tietää.

------

Alkuteos: Just After Sunset

Tammi 2010,  392 s.

Suom. Ilkka Rekiaro 
kirjastosta

Keskiviikon kevennyksiä

Tavattoman väsyttävä ja ankea keskiviikkoaamu muuttui yllättäen edes vähän paremmaksi muutaman piristyksen muodossa. Ilokseni sain jokin aika sitten Hemulin kirjahyllyn Hennalta haasteen ja Kingiä, kahvia ja empatiaa - blogin Ireneltä tunnustuksen, jotka tuntuivat erityisen mukavalta loppumattomien opiskelukiireiden keskellä.

Ireneltä saamani New Blog Love - tunnustus jaetaan blogeille, joilla on alle 200 lukijaa. Iso kiitos Irenelle näin mukavasta muistamisesta! En tällä kertaa taida laittaa tätä tunnustusta eteenpäin, koska tämä on jo kiertänyt niin monessa mukavassa blogissa.

Hennan haasteessa tarkoituksena on kertoa 11 satunnaista asiaa itsestään ja vastata sitten haasteen antajan esittämiin 11 kysymykseen. Nämä haasteet kiertävät niin vauhdikkaasti blogeissa, että taidan tämänkin eteenpäin laittamisen jättää väliin. Kertoilen siis vain jotain satunnaisia asioita itsestäni ja vastaan Hennan esittämiin kysymyksiin. 

11 satunnaista asiaa:

1. Olen parantumaton herkkusuu, joka yrittää vähintäänkin joka toinen viikko aloittaa karkki- tai herkkulakkoa, mutta huomaa sortuneensa jo seuraavan päivän aikana taas johonkin ihanaan. Tykkään myös oikein paljon leipoa kaikenlaista makeaa, mutta onneksi edes sitä olen saanut rajoitettua, enkä sentään joka päivä pyöräytä itselleni herkullisia muffinsseja tai muuta makeaa herkkua.
2. Hieman hävettää myöntää, mutta en ole koskaan käynyt minkäänlaisella risteilyllä tai edes Tallinnassa! 
 3. En osaa viheltää. Olen yrittänyt opetella, mutta saan aikaiseksi vain epämääräistä pihinää ja puhinaa. 
4. Jotenkin en pidä todella vanhoista kirjoista, joissa on kellastuneet lehdet ja sellainen omituinen vanhan kirjan haju. Ehkä tuon takia luen hyvin harvoin todella vanhaa kirjallisuutta, jos luettavaksi ei ole saatavilla paria vuosikymmentä uudempaa painosta. 
5. Viime aikoina olen lusmuillut koulutehtävien kanssa ja niitä olisikin rästissä tehtävänä vielä aika liuta.  
6. Olen liiankin innokas varailemaan uutuusaineistoa kirjastosta ja minulla on aina useampikin varaus tehtynä, vaikka nykyisin aikaa lukea niitä varattuja kirjoja tuntuu olevan hirveän vähän.  
7. Haluaisin osata piirtää paremmin kuin nyt osaan, sillä piirtämäni tikku-ukotkin näyttävät joltain aivan muulta kuin tikku-ukoilta.
8. Jostain syystä luen todella paljon nuortenkirjoja, joiden kohderyhmään en ikäni puolesta oikeastaan kuulu. 
9. Talvi voisi jo väistyä ja kevät kunnolla tulla. Sitten voisikin jo tulla kesä! 
10. Omistan useammankin kirjanmerkin, mutta jos merkkiä ei juuri sillä hetkellä ole käden ulottuvilla, kirjanmerkin virkaa voi toimittaa esimerkiksi vanha kauppakuitti tai paperinpala. Joskus tein ärsyttävää ilkivaltaa kirjoille ja taitoin sivun hiirenkorvalle, mutta nykyisin en enää halua tehdä niin. 
11. Olo on juuri tällä hetkellä aika todella väsynyt.

Hennan kysymykset:

- Minkä kirjan haluaisit tehtävän elokuvaksi?
Aika monesta lukemastani hyvästä kirjasta on jo tehty elokuva (useammasta huono kuin hyvä), joten piti hetkinen miettiä mitä tähän vastaisi. Ainakin Ali Shawn Tyttö, joka muuttui lasiksi olisi varmaan mielenkiintoista nähdä elokuvatoteutuksena sen satumaisen tunnelman ja kiehtovan erilaisen tarinan takia. 

- Kuka elossa oleva ihminen haluaisit olla?
Vaikea kysymys! Minulla on ilmeisesti pää tyhjänä, koska mieleen ei tule nyt yhtään elossa olevaa ihmistä, joka haluaisin olla. Tai sitten en vain halua olla kukaan muu kuin oma itseni :)

- Pidätkö punaisista autoista? Miksi?
Auton värillä ei ole oikeastaan hirveästi väliä, mutta jos minulla olisi oma auto, olisi se varmaankin punainen. Jotenkin se väri vain näyttää parhaimmalta autossa, mustan lisäksi. Eli kyllä pidän punaisista autoista.

- Lempivärisi?
No juurikin se punainen. Tykkään myös mustasta ja ehkä siskoni myötävaikutuksesta olen lämmennyt myös oikein räikeän pinkille, tosin hyvin harkitusti käytettynä. Pinkki ja musta on loistava väriyhdistelmä!

- Koira vai kissa?
Ehdottomasti kissa! Tunnustaudun henkeen ja vereen kissaihmiseksi, mikä on varmaankin kasvatuksen tulosta kun koko perheessä ollaan aina tykätty nimenomaan kissoista. Omistankin oman pikkuisen (ei kooltaan) karvapalleron <3

- Kirjoitatko itse fiktiivistä tekstiä?
Vuodesta 2005 asti olen harrastanut tekstipohjaista roolipelaamista, joka nykyään kiireiden ja innostuksen puutteen vuoksi on jäänyt harmittavan vähälle. Eli tuon puitteissa olen fiktiivistä tekstiä jossain määrin kirjoittanut, mutta enpä juuri muuten. Fanfictionia haluaisin kirjoitella, mutta olen aika ujo julkaisemaan oikein mitään ropetusta isompaa, niin en ainakaan vielä ole saanut aikaiseksi kirjoittaa päässäni pyöriviä ajatuksia auki ihan kunnon tarinaksi. Mutta ehkä jossain vaiheessa vielä rohkaistun!

- Teetkö uudenvuodenlupauksia?
Joka vuosi, mutta en muista olisinko koskaan onnistunut pitämään niitä. Itse asiassa tämän blogin kantava idea 100 kirjan lukemisesta vuoden aikana oli lähtöisin uudenvuodenlupauksesta. Se lupaus on varmaan ollut lähimpänä toteutumista kuin mikään muu koskaan tekemäni.

- Mikä on oudointa, mitä sinulle on tapahtunut?
Lyhyellä mietinnällä mieleen tulee ainakin se, että pääsin opiskelemaan haluamaani alaa, vaikka pääsykoe menikin melkein täysin penkin alle. On minulle varmaan jotain muutakin outoa tapahtunut, mutta muuta ei nyt tule mieleen. 

- Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?'
Olen parantumattomasti romantikko (vaikka yritänkin peittää sen) ja voin myöntää uskovani rakkauteen ensisilmäyksellä, vaikka se oikeastaan tarkoittaa, että rakastutaan henkilön ulkoisiin ominaisuuksiin, jotka eivät välttämättä kerro juurikaan henkilön muusta luonteesta.   

- Osaatko leipoa pullaa katsomatta ohjetta jauhopussin kyljestä?
Osaan! En itse asiassa koskaan ole tainnut katsoa ohjetta nimenomaan jauhopussin kyljestä, vaan ihan leivontakirjasta. Nykyisin kun sitä on tehnyt niin paljon peruspullan ohje on jäänyt niin hyvin mieleen, että sitä ei tarvitse enää edes katsoa kun ainesosien määrät sun muutkin muistaa jo ulkoa.  

- Millaisista elokuvista pidät?
Aika monenlaisista, eikä minulla oikeastaan taida olla mitään erityistä elokuvan lajia, mistä vain tykkäisin. En kuitenkaan ole verta ja suolenpätkiä sisältävien kauhusplattereiden ystävä (vaikka esimerkiksi Walking Dead tv-sarjasta tykkäänkin) tai aivottomien erikoisefekteillä kyllästettyjen toimintaleffojen ystävä. Disneyn kulta-ajan klassikot ovat ikisuosikkejani, minkä lisäksi kaikkein siirappisin romanttinen elokuva voi joskus, oikeassa mielentilassa, tuntua maailman parhaalta.  

Louise Welsh: The Cutting Room

Kiireet koulun kanssa ovat ilmeisesti tulleet jäädäkseen, joten viime aikoina en ole oikein ehtinyt lukea niin paljon kuin haluaisin. Tämäkin kirja tuli luettua jo jokin aika sitten, mutta vasta nyt ehdin bloggailla. Paikallisessa pikkukirjastossa on aika suppea valikoima englanninkielistä kirjallisuutta, eikä siitä hyllystä juuri koskaan löydy mitään luettavaa. Louise Welshin esikoisromaani vaikutti kuitenkin muusta joukosta poiketen melko kiinnostavalta, joten päädyin sen lainaamaan luettavakseni.

Glasgowissa huutokauppiaana työskentelevä Rilke saa toimeksiannokseen tyhjentää ja kaupata äskettäin kuolleen miehen kartanon, joka on tulvillaan arvoesineitä ja -kalustoa. Tutkiessaan kartanon ullakon erikoista sisältöä, Rilke löytää nipun arkaluontoisia ja häiritseviä valokuvia, jotka paljastavat kartanon omistajan salatun elämän. Kuvien sisällöstä tulee Rilkelle pakkomielle ja hän haluaa saada selville ovatko valokuvat aitoja ja mitä niiden kohteelle on tapahtunut.

The Cutting Room on tunnelmaltaan synkkä ja pohjavireeltään myös hienovaraisen eroottissävytteinen. Nelikymppinen viinaan, tupakkaan ja seksiin menevä Rilke on ongelmineen sympaattisen epäsankarimainen päähenkilö, jonka pakkomielle löytämistään valokuvista vie kiinnostavalle matkalle Glasgowin synkemmälle puolelle.

The Cutting Room rönsyilee välillä tarinassaan hiukan sivuraiteillekin, mutta pääosin tarina pysyy hyvin kasassa ja kulkee eteenpäin hyvällä tahdilla. Jos muiden juttujen takia ei olisi tarvinnut välillä pitää pitkiäkin taukoja kirjan parista, olisin tämän varmasti vielä nopeammin lukenut läpi. Mutta ei keskeytyksilläkään kirjan lukemiseen kovin pitkään mennyt.

Vaikka muuten pidinkin kirjasta oikein kovasti, lopun kaiken ylösalaisin pistänyt käänne tuntui jotenkin epäuskottavalta ja aavistuksen huonolta ratkaisulta lopetukseksi. Mutta sen myönnän, että mitään sellaista en osannut odottaa ja sehän on aina mukavaa jos kunnon mullistavaa käännettä ei mistään voi etukäteen arvata, tai en minä ainakaan osannut yhtään odottaa sellaista. Loppuratkaisusta huolimatta The Cutting Room oli mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemus, jonka jälkeen tekee mieli vielä enemmänkin lukea englanniksi.

------

Canongate Books Ltd 2003, 294 s. 
kirjastosta