Aleksi Delikouras: Nörtti 3 - Game over

Erinomaisen Nörtti - sarjan kolmas osa ilmestyi hieman salakavalasti. En nimittäin ollenkaan muistanut kirjaa ennen kuin sattumalta näin tämän kirjaston hyllyssä. Nyt kyllä sitten huomasin, että olinhan minä merkinnyt tämän odottamieni syksyn uutuuksienkin joukkoon. Pidin sekä ensimmäisestä että toisesta Nörtistä, joten oli itsestään selvää, että myös tämä kolmas osa päätyisi luettavaksi.

Edes pelitaidot eivät auta DragonSlayer666:ta kun peruskoulun loppuminen häämöttää ja pitäisi pyrkiä lukioon. 6,25:n keskiarvolla ei välttämättä pääse edes amikseen, joten Dragolla on edessään iso urakka keskiarvon nostamiseksi vain vuodessa. Drago ystävineen perustaa salaisen suojelutiimin seiskaluokkalaisen Santerin menetettyä Gameboynsa kiusaajille. Koulussa riittääkin hommia suojelutiimille, eikä uusista jäsenistäkään olisi pulaa.

Nörtti 3 - Game over ei ehkä ole suosikkini sarjan kirjoista, mutta pidin kirjasta siitä huolimatta. Delikouraksella on taito kirjoittaa vetävää, nopealukuista ja hauskaa tekstiä, mikä tekee tästäkin Nörtistä erittäin hyvän suomalaisen nuortenkirjan. Jos kirjan parissa viihtyi loistavasti tällainen yli parikymppinenkin, enemmän kirjan kohderyhmään kuuluvat lukijatkin tulevat varmasti tykkäämään Dragon viimeisen peruskouluvuoden sattumuksista.

Dragon ja kavereiden eeppisen sarjakuvan suunnittelu sai aikaan suurimmat hymyt kirjaa lukiessani kuten myös esimerkiksi loistava fetakakku. Drago tuntui ehkä jopa hieman aikuistuvan kirjan mittaan, mutta onneksi ei kuitenkaan liikaa. Nörttipoika on kyllä sellainen hahmo, josta on vaikea olla pitämättä, kuten kirjojen koko muukin mahtava hahmokaarti.

Saa nähdä jatkaako Delikouras vielä Dragosta kirjoittamista. Toisaalta tämän kirjan lopetus voisi toimia hyvänä lopetuksena nörtteilylle, mutta itseäni ainakin kiinnostaisi lukea mitä Dragolle jatkossa tapahtuu. Nörtti - kirjat ovat olleet niin suosittuja, että mahdolliselle jatkolle löytyisi varmasti muitakin lukijoita ja odottajia kuin vain tämä yksi Nörttifani.

------
Otava 2014, 250 s.
kirjastosta
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti