Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta

Kappas, sehän on jo kesäkuu. Lukemisen kanssa menee tällä hetkellä niin hitaasti, että blogissakin on ollut hiljaista. Goodreadsissakin olen jo jäänyt kolmisen kirjaa jälkeen lukutavoitteestani. Onneksi lukuinnostus ei ole kadonnut aivan kokonaan. Luen nyt ehkä vähän vähemmän, mutta toivottavasti sitten pelkkää laatua.

Olen joskus todella kauan sitten lukenut muutaman kirjan Marja-Leena Tiaiselta, mutta sen jälkeen Tiainen on päässyt vähän unohtumaan. Keväällä julkaistu Viestejä Koomasta palautti kuitenkin mieleen miten hyvä nuortenkirjailija Tiainen on.

Silvan paras ystävä Jemina onnistuu houkuttelemaan Silvan milloin mihinkin. Eräänä kesäpäivänä kaverit yllyttävät tytön hyppäämään sillalta jokeen. Silva lyö päänsä ja melkein hukkuu. Hän herää oudossa paikassa, Koomassa, jossain elämän ja kuoleman välitilassa. Silva saa tehtäväkseen viedä eläville viestejä, jotka voivat ehkä muuttaa vastaanottajan elämän parempaan suuntaan.

Tykkäsin. Viestejä Koomasta oli nopeaa luettavaa, sujuvaa kerrontaa ja vieläpä hyvä ideakin. Päähenkilö Silva oli ainakin alussa vähän yksiulotteinen ja tylsä hahmo, joka ajattelematta menee mukaan Jeminan tyhmiinkin juttuihin, mutta lopulta kokemustensa kautta Silvassakin tapahtui selvää kasvua ja järkiintymistä.

Tiaisen idea elämän ja kuoleman välitilasta, Koomasta, on hyvä, mutta harmittavasti Koomassa ollaan oikeastaan varsin vähän aikaa, vain muutaman kappaleen verran. Paikka vaikuttaa sen verran kiehtovalta, että olisin voinut lukea siitä enemmänkin. Mutta toisaalta vain pieni piipahtaminen ja pintaraapaisu Koomassa sopii Silvan viestintuojan rooliin.
 
Niin kuin melkein aina kirjojen kohdalla, tässäkin kiinnitin erityistä huomiota kansikuvaan. Eikä yhtään mitenkään huonolla tavalla. Kansikuva on kaunis, herkkä ja jotenkin täydellisen sopiva kirjan tunnelmaan. Luin tämän sähköisenä versiona, joten kantta oli vähän hankalampi vilkuilla lukiessa, mutta siitä huolimatta tulihan tuota ihasteltua oikein urakalla. Hieno kansi, hyvä kirja.

------

Tammi 2016, 210 s.

arvostelukappale (pyytämättä saatu)

Claire Legrand: The Year of Shadows

Claire Legrand on itselleni ihan uppoouto kirjailija ja The Year of Shadowskin löytyi ihan sattumalta Scribdiltä. Jokin tässä kirjassa ja varsinkin sen kansikuvassa kuitenkin sen verran kiinnosti, että pakkohan tämä oli lukea.

Olivia Stellatella muuttaa isänsä ja isoäitinsä kanssa vanhaan konserttitaloon, jonka epäonnistunutta orkesteria Olivian isä johtaa. Uudessa asuinpaikassa ei ole edes suihkua ja Olivia joutuu nukkumaan pukuhuoneessa. Koulussakin on vaikeaa ja välit isään tulehtuneet äidin jätettyä perheen. Juuri kun Olivia luulee, että hänen elämänsä ei voi mennä yhtään monimutkaisemmaksi, hän tapaa neljä aavetta, jotka kummittelevat konserttitalossa.

The Year of Shadows on middle grade fictionia ja sellaiseksi yllättävänkin synkkä. Tarina ei ole mikään tavallinen kummitustarina, vaan erittäin koskettava, hieman surullinenkin ja tunteita herättävä. Kirja käsittelee sellaisia vaikeitakin aiheita kuten yksinäisyys tai läheisen menettäminen.

Äidin lähteminen painaa Oliviaa ja on lähes kokonaan katkaissut tytön ja hänen isänsä välit. Ajoittain Olivian suhtautuminen isäänsä tuntui hieman liiankin välinpitämättömältä, jopa julmalta. Olivian suoranainen viha isäänsä kohtaan sai melkeinpä säälimään isää. Tuo oli ehkä sellainen asia, joka tuntui hieman jopa ärsyttävältä. Onhan isäkin kokenut menetyksen vaimonsa lähtiessä, joten ehkä Olivia olisi voinut olla hieman armollisempi.

Vaikka pidinkin nokkelasta ja itsenäisestä Oliviasta, kirjan paras hahmo oli ehkä kuitenkin musta kissa nimeltä Igor, jonka kanssa Olivialla on huvittavia keskusteluja. Pidin kovasti myös Henrystä, joka vähän puoliväkisin tunkee Olivian kaveriksi. Henry vaikuttaa Oliviasta aluksi täydelliseltä tyypiltä, mutta loppujen lopuksi heissä onkin yllättävän paljon samaa.

Koska kirjan tapahtumat sijoittuvat melkein kokonaan konserttitaloon, on musiikilla suuri osa tarinassa. En juurikaan tunne klassista musiikkia, joten kirjassa mainittu musiikki ei minua erityisemmin koskettanut tai tuonut tarinaan jotain lisää. Kirjan loppuun on koottuna kaikki tarinassa mainitut sävellykset.

The Year of Shadows oli paljon hienompi kirja kuin osasin odottaa. Tämä ehdottomasti herätti kiinnostukseni Claire Legrandin muuhun tuotantoon. Kirjailijan esikoisteos The Cavendish Home for Boys and Girls ainakin löytyisi Scribdiltä, joten ehkäpä sekin tulee jossain vaiheessa luettua.

-------

Simon Schuster 2013, 404 s.

Scribd

Leigh Bardugo: Shadow and Bone

Viime vuonna luin jonkin verran e-kirjoja ja nyt teinkin pienimuotoisen lupauksen, että tänä vuonna yritän lukea vielä enemmän sähköisiä kirjoja. Sen takia päätin myös uusia Scribdin tilaukseni ja ilokseni palvelun valikoimaan oli lisätty paljon kiinnostavia kirjoja, etenkin nuortenkirjoja. Scribdin valikoimaa katsellessani meinasikin iskeä pienoinen paniikki. Kaikkea kivaa, mutta en yhtään osannut päättää mitä lukea ensimmäiseksi. Lopulta päädyin lukemaan Leigh Bardugon Grisha -trilogian aloittavaa Shadow and Bonea.

Ravkan kuningaskuntaa halkoo Shadow Fold, paikka, jonka pimeydessä vaanivat hirviöt vaanivat kuningaskunnan toiselle puolelle matkaavia. Kun orvoksi jäänyt heiveröinen Alina Starkov yllättäen pelastaa laivueellisen matkalaisia Shadow Foldin hirviöiltä, paljastuu, että hänellä on voima, joka voisi pelastaa Ravkan. 

Tämän vuoden puolella olen jo ehtinyt lukea yhden ihanan kirjan ja nyt ilokseni luin toisenkin. Shadow and Bone oli mahtava ja pikkuvioistaan huolimatta nautittava lukukokemus.

Shadow and Bonen venäläisestä kulttuurista ja kansanperinteistä ammentava maailma on omalaatuinen, mutta hieman harmittavasti lukija heitetään keskelle fantasiamaailmaa ilman, että maailmaa sen kummemmin esitellään tai selvennetään. Varsinkin alussa tuli vähän sellainen tunne, että mitäs tämä nyt tarkoittikaan tai mikäs tuo nyt on. Mutta pikku hiljaa alkuihmettelyjen jälkeen Ravkan maailmakin alkoi avautua ja asiatkin hieman selkeytyä. 

Bardugon kerronta ei ehkä ole kaikkein korukielisintä ja maalailevinta, mutta tarina kulkee eteenpäin sujuvasti ja mukana on juuri tarpeeksi koukkuja, että tämän kirjan parissa pysyy kuin liimattuna. Lopussa tapahtumat vyöryvät eteenpäin ehkä vähän liiankin vauhdikkaasti.

Päähenkilö Alina ei ehkä noussut suosikikseni YA-kirjojen sankarittarista, mutta siitä huolimatta pidin hahmosta. Alinan lapsuudenkaveri ja haikailun kohde Mal oli vähän sellainen mitäänsanomaton. The Darkling oli ehdottomasti kirjan kiinnostavin hahmo ja toivottavasti hahmosta paljastuu seuraavissa kirjoissa jotain yllättävää, eikä The Darkling ole niin yksioikoinen kuin millaisen kuvan hahmosta tässä kirjassa ehkä saa.

Hieman harmittaa, että luin tämän nimenomaan e-kirjana, koska kirjassa on todella kiva kartta, jota olisi paperiversiona ollut välillä helpompi vilkaista. Ja ovathan nuo kannetkin todella upeat, joten niitäkin olisi painetussa kirjassa voinut ihastella.

Aion ehdottomasti jatkaa trilogian parissa eteenpäinkin. Scribdiltä ei näköjään ainakaan tällä hetkellä löydy jatko-osia Siege and Storm ja Ruin and Rising, joten ne pitänee muuta kautta etsiä luettavaksi. Tässähän olisikin hyvä tekosyy hankkia nämä kauniit kirjat omaankin hyllyyn.

------

Macmillan 2012,  368 s.

Scribd

Colleen Hoover & Tarryn Fisher: Never Never: Part Two

Maaliskuussa luin Colleen Hooverin ja Tarryn Fisherin yhteistyön tuloksen Never Neverin ensimmäisen osan ja pidin kirjasta äärettömän paljon. Edellinen kirja jäi aivan järkyttävän kutkuttavaan cliffhangeriin, joten parin kuukauden odotus seuraavasta osasta tuntui vähintään tuplasti pidemmältä.

Never Never: Part Two on sarjan toinen osa, joten tämä kirjoitus saattaa sisältää juonipaljastuksia. 

Charlie on kadonnut ja pulassa. Silaksen on kiirehdittävä ehtiäkseen etsiä Charlie ja selvittää mikä heitä oikein vaivaa ennen kuin on liian myöhäistä. Edessä tuntuu kuitenkin olevan liian paljon kysymyksiä ja aivan liian vähän vastauksia.

Ensimmäisen osan herättämien kysymysten jälkeen toivoin, että kakkososa vähän selventää asioita, mutta turha toivo. Oi voi, minkä menitte tekemään Colleen Hoover ja Tarryn Fisher. Lisää kysymyksiä, ilman vastauksia tietenkin. Part Two ei oikeastaan selvennä mitään ja sekoittaa Charlien ja Silaksen tilannetta entisestään. Se suurin kysymys eli mitä ihmettä kaksikolle on tapahtunut ei suostu vieläkään paljastumaan eli langanpätkät todennäköisesti tulevat yhdistymään vasta kolmannessa ja viimeisessä osassa.

Aivan niin hyvä kuin ykkösosa tämä ei kuitenkaan ollut, mutta siitä huolimatta vetävästi kirjoitettua ja koukuttavaa luettavaa. Loppu oli kyllä aivan yhtä ärsyttävä kuin edellisessäkin osassa. Ärsyttävä vain siksi, että Never Never: Part Two päättyy kirjaimellisesti melkeinpä kesken lauseen ja niin paljon jää jälleen avoimeksi.

Tämän kakkososan jälkeen harmittaa, että Never Never on jaettu kolmeen lyhyeen osaan. Ilmeisesti tämän oli alunperin tarkoitus olla yksi kirja, mutta syistä tuntemattomista tarina on lopulta jaettu novella - muotoon. Sitten kun kolmas osa on ilmestynyt, haluan ehdottomasti lukea kaikki kolme osaa uudestaan ja yhteen putkeen. Jos yhtä pidempää kirjaa olisi päässyt heti alunperin lukemaan, olisi lukukokemus varmasti ollut erilainen.

Kolmannen osan, Never Never: Part Threen, ilmestymisestä ei ole vielä tietoa. Toivottavasti kuitenkin melko pian, sillä haluan ehdottomasti tietää miten tarina päättyy ja saadaanko kaikkiin avoimiin kysymyksiin lopulta vastaukset.

-------

2015, 104 s.

oma ostos

Colleen Hoover & Tarryn Fisher: Never Never

Amazonilta on liian helppo tehdä parin dollarin e-kirjalöytöjä, jotka saattavat olla pelkkää roskaa tai täyttä timanttia. Colleen Hooverin ja Tarryn Fisherin yhdessä kynäilemä Never Never kuului onneksi jälkimmäiseen.

Charlie ja Silas ovat seurustelleet neljä vuotta ja tunteneet toisensa siitä asti kun oppivat kävelemään. Yllättäen kesken koulupäivän tapahtuu jotain; he menettävät muistinsa ja kaikki muistot itsestään ja elämästään. Äkkiä he ovat täysin tuntemattomia toisilleen. Silas on valmis tekemään kaikkensa muistaakseen, Charlie unohtaakseen.

Erittäin houkuttelevasti kirjoitettu esittelypätkä oli onnistunut nostamaan odotukseni tätä kirjaan kohtaan jonnekin taivaisiin, mutta silti yllätyin miten hyvä Never Never olikaan. Kirja oli ehdottomasti kunnon page-turner; kirja, jota on pakko vain ahmia sivu sivulta eteenpäin.

Olen hieman ymmälläni miten kirja, joka herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa niihin vastauksia voi olla näin koukuttavaa ja mukanaan vievää luettavaa. Useammin kuin kerran pohdiskelin, että mitä ihmettä onkaan tapahtunut ja yritin arvuutella mitä tulee tapahtumaan osumatta kertaakaan oikeaan.

Mysteeri Charlien ja Silaksen ympärillä avautuu pikku hiljaa muisto kerrallaan ja kun ehtii jo tuntua siltä, että kohta kaikki on jo selkeämpää, Hoover ja Fisher heittävät sekaan vielä uusia arvoituksia. Never Never yllättää kerta toisensa jälkeen ja viimeistään lopussa on niin odottamaton jättiyllätys, että oksat pois. Lopun täyskäännös saa näkemään kaiken kerrotun aivan uudella tavalla.

Pidin valtavasti sekä Charliesta että Silaksesta. Hahmoihin ehti lyhyen kirjan aikana kehittyä aivan erityinen kiintymys, sillä asiat paljastuivat lukijalle samaan aikaan kuin hahmotkin ne saivat tietää. Kiinnostavaa oli miten vuoroluvuin äänessä olevat päähenkilöt suhtautuvat itseensä muistinmenetyksen jälkeen aivan eri tavoilla.

Kirjaa aloittaessani luulin, että tämä olisi itsenäinen teos, mutta viimeistään lopussa selvisi, että Never Never on sarjan aloitus. Onneksi Never Never: Part Two ilmestyy jo toukokuun 17. päivä eli muutamaa kuukautta pidempään ei tarvitse odotella. Jatkon kimppuun aion hyökätä heti kun se ilmestyy.

Never Never kuittaa lukuhaasteesta kohdan 27. A book you can finish in a day.

------

2015, 159 s.

oma ostos 

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Olen yrittänyt tänä vuonna parantaa tapaani roikottaa blogitekstejä luonnoksissa liian pitkiä aikoja. En ole tainnut onnistua tuossa kovin hyvin, sillä nytkin tekstiluonnoksia on ehtinyt kertyä muutama ja niistä pisimpään on joutunut odottelemaan Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät, vaikka kirja olisi ehdottomasti ansainnut päästä blogiini heti lukemisen jälkeen. 

Osallistuin joulukuussa Elisa Kirjan ja Blogatin järjestämään kirjaystävärinkiin, jossa valittiin kirja lahjaksi toiselle bloggaajalle. Minulle lahjan valitsi Erja ja hänen valitsemansa kirja oli täysi yllätys, mutta onneksi oikein miellyttävä sellainen.

Suomalainen Alina ja amerikkalainen Joe tapaavat Italiassa, rakastuvat ja romanssista seuraa avioliitto ja poika, Samuel. Sopeutumisvaikeudet Suomeen ajavat Joen lähtemään takaisin Yhdysvaltoihin. Alina jää yksin poikansa kanssa. Parikymmentä vuotta myöhemmin sekä Joella että Alinalla on uudet perheet ja Samuelista on kasvanut eläinten oikeuksia ajava nuorukainen. 

Myönnän, että minulla ei ennen tämän lukemista ollut hajuakaan mistä viime vuoden Finlandia - palkinnon napannut He eivät tiedä mistä tekevät kertoo. Nimen olin kyllä kuullut jossain uutisoinneissa, mutta muuten Valtosen romaani oli omalla osallani jäänyt erittäin vähälle huomiolle. Lähdin siis lukemaan kirjaa täysin avoimin mielin ja vailla minkäänlaisia odotuksia.

He eivät tiedä mitä tekevät on monitasoinen ja yksinkertaisesti huikean hyvä romaani, joka yhdistää erittäin taidokkaasti monta kiinnostavaa aihetta, kuten esimerkiksi sosiaalisen median ja teknologian tulevaisuus, ekoterrorismi, akateeminen maailma ja kulttuurierot Suomen ja Yhdysvaltojen välillä.

Harmittaa, että otin samanaikaisesti lukuun muitakin kirjoja, jotka onnistuivat puskemaan itsensä tämän ohi ja työntämään He eivät tiedä mitä tekevät useammankin kerran syrjään. Näin hyvä kirja olisi ehdottomasti ansainnut, että siihen keskittyy täysillä, eikä anna muiden kirjojen rikkoa lukurytmiä. Tämä on ehdottomasti otettava uudestaan lukuun, korjattava ensimmäisen lukukerran virheet ja yksinkertaisesti vain nautittava hienosta kotimaisesta romaanista.

En ole ennen tätä lukenut mitään Valtoselta eli kirjailija on minulle aivan uusi tuttavuus. Ainakin kirjailijan edellinen teos Siipien kantamat kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että jossain vaiheessa tulee varmasti luettua lisääkin Valtosta.

He eivät tiedä mitä tekevät sopii haasteessa kohtaan 1. A book with more than 500 pages.

-----

Tammi 2014, 554 s.

lahjaksi saatu (Blogat)

A.G. Riddle: Departure

A.G. Riddle on minulle aivan uusi kirjailijatuttavuus, jonka uusimman teoksen Departure huomasin täysin sattumalta Amazonilta. Luettuani pari ensimmäistä riviä kirjan esittelystä tuli heti se tunne, että tämän haluan ehdottomasti lukea. Lukuvuoroaan odottamassa olisi ollut iso pino muitakin kirjoja, mutta en vain jotenkin saanut tätä mielestäni ja lopulta olikin pakko käydä juuri Departuren kimppuun kaikkien muiden ehdokkaiden ohi.

Vuonna 2014 lento 305 on matkalla New Yorkista Lontooseen kun jotain menee pahasti vikaan ja lentokone syöksyy maahan jonnekin Englannin maaseudulle. Harper Lane, Nick Stone, Sabrina Schröder, Yul Tan ja muut maahansyöksystä selviytyneet tajuavat pian, että he ovat päätyneet muuttuneeseen maailmaan. Aika on vähissä. Selviytyjien on selvitettävä minne he ovat joutuneet ja oliko kaikki pelkkää sattumaa vai ovela salaliitto.

Departure on niitä kirjoja, jotka nappaavat otteeseensa heti ensimmäisiltä sivuilta ja pitävät siinä aivan loppuun asti. Lentokoneen maahansyöksystä ja siitä selviytymisestä tuli vähän hyvällä tavalla mieleen Lost. Tuohon kun yhdistettiin vielä aikamatkailua, on tuloksena varsin vastustamaton yhdistelmä: vauhdikasta ja nautittavaa scifiä.

Tarina etenee nopeasti, mutta tapahtumien runsaudesta huolimatta Departure ei missään vaiheessa muuttunut sekavaksi. Kirjassa on toki aika liuta tiedehöpinää aikamatkailusta ja muusta, jotka itselleni eivät ehkä aivan täysin avautuneet, mutta onneksi tuo ei haitannut vetävästä juonesta nauttimista.

Harper ja Nick pääsivät kirjassa kunnolla esille ja tarina kerrottiinkin juuri heidän näkökulmistaan. Alussa suhtauduin vähän nihkeästi etenkin Harperiin, mutta lopulta huomasin oikeasti välittäväni ja pitäväni hahmosta, mitä en olisi alun perusteella uskonut tapahtuvan. Sabrina ja Yul jäivät taka-alalla, vaikka molempiin olisin mielelläni tutustunut enemmänkin. Kaiken kaikkiaan Departuressa oli kyllä harvinaisen mukavat ja onnistuneet hahmot, minkä takia pidin kirjasta vielä enemmän.

Loppua kohden tarina pääsi hieman lässähtämään, enkä aivan lopusta oikein pitänyt. Osin ehkä siksi, että lopetus sai vain haluamaan jatkoa, mitä ei kuitenkaan ole tulossa. Departure kun ilmeisesti on yksittäinen kirja, eikä sarjan aloitus. Toisaalta tuo on varmaan ihan hyväkin asia, sillä kirja toimii yksinään erinomaisesti, enkä tiedä miten tähän saisi aikaiseksi jatkoa ilman, että koko juttu menee sekavaksi ja väkisin väännetyksi. Mutta silti lopussa itselleni hieman auki ja epäselväksi jääneille asioille haluaisi edes jonkinlaisen selityksen.

Mainitsemisen arvoisia ovat myös kirjailijan loppusanat, joissa on muutamassa lauseessa kommentoitu ajatuksia herättävästi nykyajan teknologiaa pursuavasta maailmasta.

Tämän lukukokemuksen rohkaisemana voisin lukea muutakin Riddleltä. The Origin Mystery - trilogia vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja olenkin sen jo laittanut korvan taakse eli tuskinpa Departure jää ainoaksi lukemakseni Riddleksi.

Departure kuittaa lukuhaasteesta kohdan 35. A book set in the future.

------

Riddle Inc. 2014, 318 s.

oma ostos

E. Lee & C. Quinn: Path of Destruction

Viime kesänä lukemani E. Leen ja C. Quinnin Storm Warning oli erinomainen indie nuortenkirja, joka loppui erittäin jännittävään cliffhangeriin. Jatkoa Broken Heartland - sarjalle joutui odottamaan tuskallisen pitkään kun kakkososan julkaiseminen venyi ja venyi. Lopulta kovasti odottamani Path of Destruction ilmestyi jouluaattona kuin joululahjana sarjan faneille. Itse en päässyt kirjan kimppuun kuin vasta tammikuun puolella, mutta kun vihdoinkin sain tämän luettavaksi, en hetkeen halunnut lukea mitään muuta.

Path of Destruction on sarjan toinen osa, joten tämä kirjoitus sisältää juonipaljastuksia. Lisäksi tekstissä saatetaan myös sivuta sarjan ensimmäisen kirjan tapahtumia.

Hope's Groven yli pyyhkäissyt tornado jätti jälkeensä paitsi tuhoutuneita rakennuksia myös muuttuneita elämiä. Myrskystä selviytyneiden matka menetyksistä toipumiseen ja normaaliin elämään palaamiseen on täynnä sydänsuruja, valheita ja murheita. Kaikki on muuttunut, eivätkä myrskyt ole vielä ohi. 

Storm Warning loppui tilanteeseen, jossa tiedettiin, että joku viisikosta (Cameron, Kyle, Hayden, Cooper tai Ella Jane) ei tule selviämään myrskystä elossa. Yritin ennen tämän lukemista arvuutella kuka mahtaakaan kuolla, mutta en kertaakaan osunut oikeaan. Hahmo ei ollut suosikkini, mutta silti tuntui pahalta, koska juuri tämän hahmon menetys iski muihin niin kovaa. Lisäksi nyt kun tiedän kuka on kuollut, Storm Warningin epilogin lukee aivan eri tavalla.

Rakastan Leen ja Quinnin kirjoitus- ja kerrontatyyliä, joka vetää lukijan tiukasti kiinni hahmojen elämään ja tunteisiin. En olisi uskonut, että tämä on niin tunteikasta luettavaa. Aivan en ollut itku silmässä tätä lukiessani, mutta lähellä se kyllä oli. Välillä raivostuttikin kun joku meni tekemään huonoja päätöksiä tai käyttäytyi kuin idiootti.

Kirjassa tapahtuu erittäin paljon kun nuoret yrittävät jokainen omalla tavallaan selviytyä tuhoisasta myrskystä. Toisilla menee hyvin, toisilla ei. Ella Janen syöksykierre syvälle suruun ja jopa huumeisiin ja huonoon seuraan sekaantuminen olivat raskasta luetttavaa kun hahmon oli tottunut näkemään aivan erilaisena, sellaisena kilttinä naapurintyttönä. Storm Warningissa melkein inhoamani Cameron oli tässä kirjassa yllättäen yksi suosikeistani, sillä hahmon kokemat vaikeat asiat toivat rytinällä alas tarkoin rakennetun ulkokuoren ja sisältä paljastuikin aivan erilainen ihminen.

Path of Destruction ei ollut aivan niin hyvä kuin sarjan ensimmäinen osa, mutta silti tämä on loistava nuortenkirja, jota lukiessa tunteet menivät aikamoista vuoristorataa. En ole lukenut E. Leeltä tai C. Quinnilta erikseen mitään, mutta yhdessä nämä kirjailijat ovat tehneet loistavaa työtä. Broken Heartland - sarjaa ei voi muuta kuin suositella kaikille, joita kiinnostaa lukea realistista, vahvaa ja koukuttavaa nuorten draamaa, joka toimii vanhemmallakin lukijalla täysillä.

Kirjan loppu ei ole aivan yhtä jännittävä kuin Storm Warningin, mutta monta asiaa jää pahasti auki ja haluaisin heti päästä kolmannen osan kimppuun. Seuraava osa, Taking Shelter, pitäisi ilmestyä vielä tämän vuoden puolella. En malttaisi odottaa.

Path of Destruction kuittaa lukuhaasteesta kohdan 13. A book set in a different country.

------

2014, 229 s.

oma ostos