Näytetään tekstit, joissa on tunniste viihde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viihde. Näytä kaikki tekstit

Lauren Conrad: Infamous

Lauren Conradin Fame Game - trilogia tulee päätökseensä tämän osan myötä. Edellisen osan, Starstruck, luin viime lokakuussa ja tämäkin on jo ehtinyt odotella lukemista jonkin aikaa. Infamous oli juuri sopivan kepeää kesäluettavaa, vaikka tämä päätösosa lievä pettymys olikin.

The Fame Game kaipaa kirkkainta ja kiinnostavinta tähteään, mutta myrskyisän lähtönsä jälkeen Madison on päättänyt palata kameroiden eteen vain omilla ehdoillaan. Carmenin elokuvaura on hurjassa nousussa ja juorulehdet kirjoittelevat hieman liiankin ahkerasti ja tarkasti tähtösen elämästä. Katesta ollaan leipomassa seuraavaa musiikin supertähteä, minkä lisäksi sarjan tylsimmäksi leimattu Kate saa postia pelottavan innokkaalta ihailijalta.

Kaikki Conradin kirjat ovat kevyttä luettavaa, eikä Infamous ollut mikään poikkeus. Tämän lukemisessa ei pitkään mennyt, sillä Conradin kirjoitustyyli on hyvin nopealukuista ja sujuvasti etenevää. Onhan tämä tämmöistä helppoa hömppää, mutta aina joskus on mukava lukea juuri sitä.

Kirjan lopetuksessa oli samanlaisia ongelmia kuin L.A Candyn viimeisen osan, Suolaista ja makeaa, lopetuksessa eli se vaikutti hätäisesti keksityltä ratkaisulta. Muutenkin muutamassa juonikuviossa (esim. Katen stalkkeri, Kate/Drew/Carmen - kuvio) olisi ollut potentiaalia saada aikaiseksi enemmän draamaa ja sen myötä käänteitä tarinaan. Sen sijaan nuo oli käsitelty hyvin nopeasti melkein kuin pelkässä sivulauseessa. Tuo kolmiodraama kyhäelmä oli jotenkin väsynyt juonenkäänne, josta en pitänyt ollenkaan.

Kokonaisuudessaan The Fame Game - trilogia oli oikein mukava, päätösosan vioista huolimatta. Päähenkilö Madison muuttui tämän sarjan myötä siitä ärsyttävästä bitchistä paljon sympaattisemmaksi ja ymmärrettävämmäksi hahmoksi, jonka ilkeän ja täydellisesti puunatun kuoren alla oli ihan oikeasti hyvä ihminen. Ei olisi uskonut L.A Candyn perusteella.

Täysin tähän kirjaan liittymättömänä huomiona, tajusin, että en ole muistanut / jaksanut kirjoitella aika monesta kirjasta, joita olen ehtinyt tämän vuoden aikana lukea. Goodreadsiin olen ne kyllä lisännyt, mutta blogissa en ole esitellyt. Pitääkin yrittää kirjoitella niistä vaikka jotain yhteistä koontia, että saa bloginkin ajantasalle luetuista. Muutenkin tulee varmasti paljon kirjoiteltavaa tänne, koska kesästä näyttäisi tulevan varsin kirjarikas.

------
Harper Collins 2013, 277 s.
oma ostos

Lauren Conrad: Starstruck

Lauren Conradin Fame Game - trilogian kakkososa on odotellut hyllyssä jo hyvän aikaa. Edellisen osan The Fame Game luin maaliskuussa, joten oli jo aikakin jatkaa Hollywoodin realitytähtösten parissa.

Pelastaakseen sukulaisensa Madison Parker joutui uhrautumaan ja kärsimään sen ikävistä seurauksista. Ilmaiset designervaatteet ja bilekutsut ovat vaihtuneet yhdyskuntapalveluun, minkä lisäksi ruutuaikakin on kortilla muiden viedessä Madisonin valokeilan. Samaan aikaan muilla sarjan tähtösillä, Carmen Curtisilla ja Kate Hayesilla, menee lujaa. Carmen on kiinnitetty suurelokuvan pääosaan ja Katen laulajanura on hurjassa nousussa. Muun pyörityksen lisäksi ongelmia aiheuttavat tietysti myös ihmissuhteet.

Starstruck oli kevyt ja nopeasti luettu tarina, joka heitti päähenkilö Madisonin aivan uuteen tilanteeseen. Madisonista paljastui mukavasti aivan uusia puolia, eikä hahmon särmikkyyden katoaminen haitannut tässä osassa niin paljon kuin edellisessä. Madison parhaimman teränsä kadottaneenakin on paljon kiinnostavampi ja persoonallisempi kuin sarjan muut hahmot, Kate ja Carmen. Lisäksi Kate tuntui muuttuneen sympaattisesta naapurintytöstä hieman ylimieliseksi ja ärsyttäväksi.

Conrad kuljettaa tarinaa sujuvasti, vaikka välillä tuntuikin siltä, että kirjaan on yritetty mahduttaa mahdollisimman paljon draamaa kaikille hahmoille. Starstruck on siis pullollaan tapahtumia, joista useimmat eivät kuitenkaan pysty yllättämään, vaan ovat hyvin ennalta-arvattavia. Siitäkin huolimatta pidin kirjasta, joka kevyenä viihteenä on loistavaa luettavaa silloin kun haluaa hieman etäisyyttä liian raskaisiin kirjoihin.

Kirjan loppu lupailee lisää draamaa kirjasarjan kolmanteen ja viimeiseen osaan, jonka aion ehdottomasti lukea. Toivottavasti kuitenkin nopeammin kuin tämän kakkosoan. Trilogian kolmas osa Infamous on jo ilmestynytkin. Saa nähdä miten Madisonin ja muiden tähtösten sotkut selviytyvät sarjan päätösosassa. Sarjan mahdollisesta ilmestymisestä suomeksi ei minulla ole tietoa.

-------
Harper Collins 2012, 293 s.
oma ostos

Lisi Harrison: Monster High 4 - Elävän kuolleen koitokset

Lisi Harrisonin Monster High - sarja päättyy tämän neljännen osan myötä. Toisen ja kolmannen osan olen jo aikaisemmin lukenut ja blogannut, ensimmäinen tuli luettua silloin kun blogini ei vielä ollut pystyssä. Viimeinenkin osa oli siis pakko lukea kun niin pitkälle lyhyessä sarjassa jo olin päässyt. Sellaista mukavaa nuorten hömppäähän nämä Harrisonin kirjat ovat olleet.

Lala joutuu kokemaan ikävän yllätyksen kun hänen isänsä herra D saapuu yllättäen vierailulle. Herra D haluaa perustaa RADeille oman koulun ja Lalan olisi tietenkin siirryttävä uuteen kouluun. Mutta voisiko paikka valtakunnallisen mainoskampanjan keulakuvana auttaa Lalaa vakuuttamaan isänsä siitä, että hänestäkin on johonkin? Frankiekin on innoissaan mainoskampanjasta, mutta voittaakseen hänen on raivattava tieltään eräs suuri este, nimittäin koulun kuningatar Cleo De Nile, jota vastaan Frankie joutuu karistamaan kiltin tytön roolinsa ja ottamaan kovat keinot käyttöön. Melody Carverin yhteiset kesälomasuunnitelmat poikaystävänsä Jacksonin kanssa uhkaavat vesittyä kun Melody bongataan erään bändin laulajaksi ja kuvioihin astuu mukaan myös hyvännäköinen roudari Granite.

Elävän kuolleen koitokset ei juurikaan eroa sarjan edellisistä osista. Eli kirja ei ollut mitenkään erityisen hyvä tai huono edellisiin verrattuna. Kirja on nopealukuinen ja kevyttä viihdettä, eikä tämän lukemiseen juuri päivää pidempään mennyt.

Jonkin verran kuitenkin jäi häiritsemään erityisesti Melodyn juonon hieman yksinkertainen ja liian helppo lopetus, mutta kun tapahtumien ratkaiseminen jää liian myöhään, ei parempaankaan lopetukseen voi varmaan enää pystyä. Mutta muuten Elävän kuolleen koitokset kyllä toimi ihan kivana lukukokemuksena, jos pystyi vain ohittamaan jotkut tällaisesta yli parikymppisestä lukijasta hieman lapsellisilta tuntuvat asiat. Kirjan kohderyhmää ne eivät välttämättä niin paljon häiritse.

Ihanaa, että aurinko lämmittää ja saa ahkerien opiskeluiden jälkeen vähän lomailla. Toivottavasti kesällä ehdin lukea paljon enemmän kuin nyt olen lukenut, sillä lukulistalla olisi paljon ainakin kiinnostavia uutuuksia. Lisäksi olisi vielä bloggaamatta muutamakin luettu kirja, mutta niistä lisää myöhemmin.
------
Alkuteos: Back and Deader Than Ever
Buster Nordic 2013, 238 s.
Suom.  Sonja Lahdenranta
kirjastosta

Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla - matkani saunankestäväksi suomalaiseksi

Tällaista löytyi taas kirjaston uutuushyllystä, jonka tarjontaa kannan kirjastosta kotiin vähän liiankin usein ja paljon. Ehkä pitäisi tutustua myös vähän vanhempaan kirjallisuuteen, mutta uutuuksista niin kätevästi aina löytyy luettavaa.

Parikymmentä vuotta Suomessa asunut Hermann Schmitz ei tunne oloaan suomalaisesta vaimosta ja lapsista huolimatta suomalaiseksi, joten hän päättää muuttua supisuomalaiseksi. Muutokseen kuuluvat muun muassa jokatorstainen hernerokka, perjantaikännit, tango ja risteilyt. Ja tietenkin myös kiroileminen ja unien näkeminen suomeksi sekä Suomen kansalaisuus.

Täällä pohjoisnavan alla sisältää varsin tarkkoja huomioita suomalaisista ja suomalaisuudesta, joita ei ehkä tule syntyperäisenä suomalaisena ajatelleeksi samalla tavalla. Kirjaa lukiessa alkoi hymyilyttämään useampaankin kertaan, koska Schmitzin kirjoitustyyli on hauskaa ja hyväntuulista. Viihdyin kirjan parissa erinomaisesti ja tämä oli juuri sopivan kepeää viihdettä kun edelliset lukemani kirjat olivat hyvin erilaisia kuin tämä. Schmitzin suomalaisuuden tavoittelu imaisi niin hyvin mukaansa, että kirjan luki erittäin nopeasti.

Jos yhtään kiinnostaa miten suomalaiseksi tullaan, kannattaa Täällä pohjoisnavan alla lukea, sillä letkeä teksti tuo hymyn huulille ja ainakin itselleni tämä antoi hieman vaihtelua kun on viime aikoina lukenut vähän vähemmän hyväntuulisia kirjoja.

------
Alkuteos: Die spinnen, die Finnen. Mein Leben im hohen Norden
Atena 2013, 305 s.
Suom. & toim.  Heli Naski
kirjastosta

Lauren Conrad: The Fame Game

Lauren Conradin L.A Candy - trilogian spinoff oli oikeastaan joululahja, mutta joutui odottamaan lukuvuoroa hyllyssä näinkin pitkään kun kiireellisemmät ja kiinnostavammat kirjat ehtivät edelle. Lopulta kun vihdoinkin olin saanut tämän aloitettua, The Fame Game tuli luettua parissa päivässä.

Madison Parker on vihdoinkin saamassa oman reality-sarjan, jossa hän on se suurin tähti, eikä enää surkeassa sivuosassa. Mutta ongelmia Madisonin menestykselle aiheuttavat niin ystävät kuin sarjan muutkin tähdet, kuten Hollywoodin kuninkaallisten tytär ja näyttelijä Carmen Curtis, joka uhkaa viedä Madisonin paikan tähtitaivaalla. Lisäksi Madisonin elämään palaa yllättäen epäilyttäviä perheenjäseniä, jotka voivat sotkea hänen täydellisen elämänsä niin kameroiden edessä kuin ulkopuolellakin. 

The Fame Game on siis ensimmäinen osa spinoff - trilogiasta, jonka pääosassa on L.A Candy - kirjoissa ihastuttanut ja vihastuttanut Madison Parker. Mukana on muitakin tuttuja kasvoja, mutta uuden reality-sarjan myötä tutustutaan myös aivan uusiin tuttavuuksiin, kuten sympaattiseen esiintymiskammosta kärsivään aloittelevaan muusikkoon Kateen.

Kirja oli aivan yhtä höyhenenkevyttä ja nopeasti luettavaa viihdettä kuin Conradin aiemmatkin kirjat. Jopa siinä määrin, että välillä tuntui kuin olisi lukenut L.A Candya uudelleen. Mukana oli vähän liiankin samanlaisia juonikuvioita, vain eri hahmoilla toteutettuna. Vaikka The Fame Game sijoittuukin hyvin samanlaiseen aihepiiriin kuin Conradin edelliset teokset, olisin toivonut, että mukana olisi ollut nyt kunnolla jotain uutta, eikä niin paljon samaa kuin ennen. Mutta varmaankin hyväksi havaitussa kaavassa on helppo pysyä.

Jotenkin Madison oli edellisissä kirjoissa paljon mehukkaampi ja särmikkäämpi kuin The Fame Gamessa, jossa osaa Madison ihastuttavasta ilkeydestä oli siloteltu. Osittain luonteenmuutos selittyi kirjan tapahtumilla, mutta Madison ilkeilyä olisi kaivannut piristämään tarinaa vähän lisääkin. Ehkä tuttua tulisuutta löytyy lisää sarjan muista osista, sillä ainakin The Fame Gamen lopun tapahtumien perusteella mielenkiintoisia käänteitä on luvassa.

Vaikka kirjassa oli joitain puutteita, jotka ärsyttivät suuresti, aion melko varmasti lukea trilogian kakkososankin ehkä hyvinkin pian. Conrad kirjoittaa kuitenkin niin viihdyttävästi, että nämä kirjat ovat hyvää ajanvietettä ja kevyempää luettavaa oikeaan mielentilaan. Sarjan toinen osa Starstruck on jo ilmestynyt englanniksi ja kolmas osa Infamous ilmestyy kesäkuussa 2013. Siitä onko sarja tulossa jossain vaiheessa suomeksikin, ainakaan minulla ei ole tietoa.

------
HarperCollins 2012, 336 s.

oma ostos

Regina Rask: Jouluihminen

Halusin ennen joulua lukea jotain jouluista ja sattumalta päädyin löytämään tämän Regina Raskin kirjan kirjastosta. Valitettavasti muiden kiireiden takia en aivan ehtinyt lukea kirjaa loppuun ennen jouluaattoa, mutta aattona löytyi sopiva hetki lukaista viimeisetkin sivut, joten lukeminen ei sentään aivan kokonaan joulun ohi venähtänyt.

Tavaratalon somistajana työskentelevä Eeva on joulufriikki, joka haluaa jälleen kerran järjestää perheelleen täydellisen ja vieläpä kaikkien aikojen joulun. Jouluvalmistelut ja -suunnitelmat auttavat Eevaa selviämään muun muassa murrosikäisten poikien metkuista ja nuoresta yli-innokkaasta alaisesta. Lisäksi aviomies Mikaelkin viettää päivänsä mieluummin ylitöissä kuin kotona. Onnistuuko Eevan tavoittelema täydellinen joulu, vaikka aaton lähestyessä katastrofin ainekset ovat ilmassa?

Odotukseni Jouluihmisen suhteen olivat melko korkealla, mutta valitettavasti kirja ei onnistunut läheskään lunastamaan sille asettamiani odotuksia. Kirja oli hyvin usein tylsä, eikä mukana ollutkaan niin paljon joulua kuin olisin toivonut. Vain ajoittain jouluihminen päähenkilö Eevassa pääsi oikein kunnolla esiin. Olisin tykännyt oikein kovasti jos joulufriikkiydellä olisi leikitelty enemmänkin.

Vaikka Jouluihminen tuntuikin välillä tylsältä, on pakko myöntää, että Raskin kieli on viihdyttävää ja mukana oli esimerkiksi muutamia oikein hienoja kielikuvia. Jos juonellisesti Jouluihminen olisi ollut yhtä hyvä kuin kielellisesti, olisin pitänyt kirjasti varmasti paljon enemmän. Nyt kirja oli vain mukava lukea, eikä herättänyt erityisiä tunteita tai ajatuksia puoleen tai toiseen.

------
Otava 2011, 222 s.
kirjastosta

Lisi Harrison: Monster High 3 - Ihmissusipäiväkirjat

Olen nyt syyslomallani ollut erittäin ahkera ja innokas lukija. Kohdalle on varmaankin sattunut niin mukavia kirjoja, että muutamassa päivässä on tullut luettua jo useampikin kirja. Ensi viikolla onkin sitten paluu takaisin opiskeluarkeen ja luultavasti lukeminenkin jää taas vähän vähemmälle. Ensimmäisenä esittelyyn viimeaikaisista lukukokemuksistani pääsee Monster High - kirjasarjan kolmasosa, Lisi Harrisonin kirjoittama Monster High 3 - Ihmissusipäiväkirjat.

Clawdeen Wolf on innoissaan tulevista 16-vuotissynttäreistään, mutta monsterit paljastava Salatut elävät - video ajaa koko Wolfin perheen piileskelemään ja juhlat uhkaavat peruuntua. Frankie Stein on raivoissaan ihastuksensa petettyä hänet, mutta haluaa taistella oikeuksistaan ja yhdessä Melody Carverin kanssa saada tavikset hyväksymään monsterit. Melodylla on omiakin ongelmiaan, sillä hän tasapainoilee jossain tavisten ja monstereiden välimaastossa, minkä lisäksi tyttö huomaa itsestään aivan uusia, omituisia kykyjä.

Edellisen osan tavoin Ihmissusipäiväkirjat on erittäin kevyttä viihdettä, joka on tarkoitettu enemmän nuorille, eikä tällaisille parikymppisille kuten minä. Kakkososan kohdalla mainitsinkin jo, että nämä Monster High - kirjat ovat hyvää luettavaa silloin kun kaipaa vain viihdettä, eikä mitään raskaampaan ja syvällisempää. Kirja on nopealukuinen varmasti aivan kaikille lukijoille ja itse sain luettua Ihmissusipäiväkirjat hieman yli päivässä. Helppolukuisuutta korostaa se, että kirjassa on paljon dialogia ja kirja on kirjoitettu melko yksinkertaisesti, sillä tavalla nuortenkirjoihin sopivasti.

Näiden Monster High - kirjojen mieleenpainuvuudesta kertoo varmasti paljon se, että tätä lukiessani minulla oli vaikeuksia muistaa, mitä edellisessä osassa oli tapahtunut. Ennen kuin lukee Ihmissusipäiväkirjat, kannattaa tutustua sarjan edellisiin osiin, sillä tämä kolmas osa ei toimi niin hyvin itsenäisenä osana kuin edellinen osa Salatut elävät.

Sarja saa jatkoa jälleen ensi keväänä, jolloin ilmestyy neljäs osa nimeltään Elävän kuolleen koitokset.

------
Alkuteos: Where There's a Wolf, There's a Way
Buster Nordic, 241 s.
Suom. Sonja Lahdenranta
kirjastosta

Lauren Conrad: Suolaista ja makeaa

Pidin Lauren Conradin edellisestä kirjasta Petoksia ja valheita kuten myös sarjan aloittaneesta L.A Candy kirjastakin, joten trilogian viimeinenkin osa tuli varattua kirjastosta ja sainkin tämän jo jonkin aikaa sitten luettavakseni.

Tosi-tv-tähti Jane Roberts on juuri toipunut erään läheisen ystävänsä petoksesta ja haluaa saada elämänsä järjestykseen. Vaikka vannottuaan, että pysyy jonkin aikaa erossa miehistä, Jane on pian kahden miehen vaiheilla; lukioaikaisen rakkaansa Calebin ja ihastuksensa Bradenin. Kun kaikki tuntuu karkaavan käsistä, Jane saa tietää jotain järkyttävää, mikä muuttaa hänen käsityksensä siitä, mikä L.A Candy - ohjelmassa todella on totta. Janen lisäksi ohjelman muilla tähdillä on paitsi rakkaushuolia myös luurankoja kaapissa, joiden paljastuminen pilaisi ainakin valokeilaan keinolla millä hyvänsä haluavan Madison Parkerin elämän.

Suolaista ja makeaa on trilogian edellisen osan tavoin kevyttä hömppää, jota on helppo ja nopea lukea. Conradin keveä kirjoitustyyli sopii tällaiseen viihteelliseen kirjaan, kuten taisin edellisen osan arvostelussanikin todeta. Suolaista ja makeaa on täydellinen kirja luettavaksi kun haluaa jotain kevyttä ja viihdyttävää vaikka sadepäivien viettoon kun nyt näyttäisi siltä, että loppukesästä on tulossa sateinen.

Kirjassa lukija saa tietää lisää sivuhenkilö Madison Parkerin salatusta menneisyydestä, jonka Madison ei halua paljastuvan medialle. Jos en tietäisi, että Conrad on jo kirjoittanut spinoff - sarjan tälle trilogialle päähenkilönään juurikin Madison Parker, sivuhahmon aivan uuden puolen esitteleminen tuntuisi kovinkin irralliselta. Nyt kaikella pohjustetaan selvästi spinoffia. Itselleni Madison oli aiemmissa kirjoissa jotenkin yksiulotteinen ärsyttävä sivuhenkilö, mutta hahmosta tehtyjen paljastusten jälkeen Madison alkoi tuntua ihan ihmiseltä, jolla on paljon menetettävää Hollywoodin julmassa maailmassa.

Vaikka muuten pidinkin tästä kirjasta, oli kirjan lopetus jotenkin liian hätäinen. Aivan kuin Conrad olisi liian myöhään tajunnut, että tarina pitäisi saada päätökseen ja päätynyt ratkaisuun, joka tuntuu todella hätiköidyltä. Ihmettelinkin lukiessani kun jäljellä oli enää vain vähän sivuja, että miten kirja oikein päättyy kun vielä lopussa tapahtuu kaikenlaista ja jonkinaiseen lopetukseen olisi päästävä kun Suolaista ja makeaa kuitenkin sarjan päättää. Erityisesti ärsytti se miten Janen rakkauskuvioiden loppuratkaisu oli, mikä sekin oli todella hätäisen oloinen ratkaisu.

------
Alkuteos Sugar and Spice
Readme.fi 2012, 280 s.
Suom. Laura Haavisto
kirjastosta