Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua

Myönnän joskus valitsevani kirjoja luettavaksi pelkästään kansikuvan perusteella. Tämän kirjan huomasin jo kirjakaupassa ja jotenkin sen kansi jäi häiritsemään. En ole aivan varma onko tämä hyvä vai huono kansi, mutta mieleen se ainakin jäi. Siispä kun kirjastossa sopivasti sattui kirja olemaan hyllyssä, se oli tietysti ihan pakko ottaa mukaan luettavaksi.

Kolmekymppinen Krista aloittaa salasuhteen perheellisen työkaverinsa Harrin kanssa. Hän haluaisi, että Harri muuttaisi kaiken, jättäisi perheensä. Yhteiset baari-illat ja Japanin matka lupaavat jo paljon, mutta onko Harri sittenkään valmis olemaan vain Kristan? Lukiolainen Kiira on viettänyt vuoden Wyomingissa ja palannut ankeaan Turkuun. Amerikassa koettu erityinen ystävyys ja sen odottamaton loppu jättivät jälkensä Kiiraan, joka ei enää tiedä minne hän Suomessa kuuluu. Lopulta kahden erilaisen naisen polut risteävät yllättävällä tavalla.

Kahdella kertojaäänellä kerrottu tarina voi vaikuttaa sivumäärältään pieneltä, mutta vajaa 200 sivuinen kirja sisältää kauniisti kirjoitettua epävarmuutta, yksinäisyyttä ja rakkauden kaipuuta. Pöyhönen onnistuu kutomaan kahden kertojan tarinat yhteen yllättävästi, sillä en osannut odottaa, että päähenkilöiden tiet kohtaisivat aivan niin odottamattomasti kuin ne tekivät.

Hän rakastaa minua käsittelee rankkojakin aiheita, mutta ainakaan itse en kokenut tätä mitenkään raskaana tai vaikeana lukukokemuksena. Pöyhönen kirjoittaa esikoisteoksessaan niin runollisen taitavasti, että vaikeat aiheet eivät tuntuneet liian ahdistavilta. Hän rakastaa minua on hieno pieni kirja, josta pidin kovasti jo lukiessa, mutta jotenkin nyt kun tämän lukemisesta on jo jonkin aikaa, kirja tuntuu vieläkin paremmalta.

En ole vieläkään aivan varma mitä ajatella tuosta kannesta. Toisaalta se sopii erinomaisesti kirjan tunnelmaan ja tarinaan, mutta toisaalta jokin siinä häiritsee edelleen. Mutta jos ei häiritsisi, en varmaankaan olisi tätä ottanut luettavaksi. Hän rakastaa minua oli onneksi hieno lukukokemus.

------
WSOY 2013, 190 s.  
kirjastosta
1 kommentti on "Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua"
  1. Tulossa mulle kirjaston varauksena, odotan innolla, että pääsen lukemaan ♥

    VastaaPoista