Lyhyesti Nothombia, Oatesia ja McCoyta

Jo toukokuun puolella luin kolme kirjaa, joista kirjoittaminen jotenkin vain venyi ja venyi koko ajan pidemmäksi kunnes en sitten saanutkaan niistä blogipostauksia aikaiseksi. Nyt päätin sitten vihdoinkin lyödä kolme kärpästä yhdellä iskulla ja kirjoittaa edes sanan tai pari näistä lukukokemuksista, koska jokainen kolmikosta oli kuitenkin mukavaa luettavaa ja ansaitsee siksi esiintymisen blogissani.

 AMÉLIE NOTHOMB: ANTIKRISTA

16-vuotias Blanche aloittaa yliopisto-opinnot ja tutustuu Kristaan, joka on itsevarmana ja suosittuna Blanchen täydellinen vastakohta. Krista onnistuu Blanchen lisäksi hurmaamaan kaikki muutkin, myös hänen perheensä. Kristan ihanan ulkokuoren alta paljastuu inhottavampi puoli, Antikrista, joka tulee esille vain silloin kun Blanche on yksin Kristan kanssa. Blanchen on taisteltava saadakseen etenkin perheensä näkemään millainen Krista todellisuudessa on.

Vaikka Antikrista oli nopealukuinen ja sivumäärältään pieni, kirja ei kuitenkaan ollut mitenkään helppo lukukokemus, päinvastoin. Kristan törkeä käyttäytyminen Blanchea kohtaan ja yleinen inhottavuus sai ainakin minut olemaan heikomman puolella. En juurikaan pitänyt kirjan lopusta ja epätasapainoisen kaveruuden päätöksestä, mutta muuten Antikrista oli kiehtovaa luettavaa.

Tämä oli ensimmäinen lukemani Nothomb ja jotenkin ihastuin hänen kirjoitustyyliinsä. Voisin siis hyvinkin harkita lukevani lisääkin Nothombin tuotantoa ja itse asiassa kirjastosta jo muutamaakin kirjailijan teosta katselin, mutta toistaiseksi yhtään niistä ei ole tämän jälkeen mukaani lähtenyt. Mutta ehkä joskus kohta sitten.

Alkuteos: Antéchrista

Otava 2007, 158 s.

Suom. Heidi Siitonen
kirjastosta

JOYCE CAROL OATES: KOSTO: RAKKAUSTARINA

Teena Maguire oikaisee eräänä yönä 12-vuotiaan tyttärensä kanssa puiston halki ja joutuu nuorisojoukon raiskaamaksi. Tytär joutuu hirvittävän teon silminnäkijäksi. Oikeudessa pitävät todisteet kaikkien tuntemia naapurinpoikia vastaan kääntyvät kuitenkin päälaelleen ja koko yhteisö kääntyy Teenaa vastaan.

Kosto: rakkaustarina jätti hiukan sekavat tuntemuksen lukemisen jälkeen, sillä kirjan aihe kyllä oli oikein kiinnostava ja vakava, mutta jotenkin en pitänyt tästä niin paljon kuin olisin toivonut. Tämä oli ensimmäinen lukemani teos Oatesin tuotannosta. Kirjan tyyli tuntui välillä hieman omituiselta ja ei oikein omaan makuuni sopivalta, mikä varmaankin oli osaksi syynä siihen, että tästä heräsi niin sekavia mietteitä.

Kirja ei valitettavasti onnistunut tekemään mitään lähtemätöntä tai edes vähän suurempaa jälkeä minuun, sillä nyt kun tämän lukemisesta on jo vähän aikaa, Kosto: rakkaustarina tuntuu harmittavasti vain kirjalta muiden joukossa. Tätä lukiessa heräsi kuitenkin ajatus siitä, että näin voisi oikeastikin käydä eli kaikista todisteista huolimatta oikeus ei ainakaan laillisia reittejä tapahdu.

Alkuteos: Rape: A Love Story

Otava 2010, 152 s.

Suom. Kaijamari Sivill
kirjastosta

HORACE MCCOY: AMMUTAANHAN HEVOSIAKIN

Robert on saamassa tuomiota tanssiparinsa Glorian ampumisesta. Ennen verityön tapahtumista Robert on haaveillut elokuvaohjaajan urasta 30-luvun Hollywoodissa. Rahapalkinnon innoittamana Robert suostuu sattumalta tapaamansa Glorian tanssipariksi maratontansseihin, jossa tarkoitus on tanssia lähes taukoamatta ja pisimpään jaksanut pari voittaa. Maratontansseissa tapahtuu yllättävästi paljon muutakin kuin pelkkää tanssimista.

Horace McCoy oli itselleni täysin tuntematon ennen kuin sattumalta kirjastossa hyllyjen välissä pyöriessäni kiinnitin tähän kirjaan huomioni. Ammutaanhan hevosiakin on kiinnostava kuvaus 30-luvun Hollywoodista ja etenkin maratontansseista, joista itse en tiennyt mitään ennen tämän lukemista. Maratontanssit voivat kestää jopa kuukausia, mikä tuntuu aika käsittämätöltä. Tapahtumat kulkevat mukavasti eteenpäin ja juuri sopivan vähitellen paljastuu miksi päähenkilö Robert päätyi surmaamaan Glorian. Jotenkin kirjan lopetuksen jälkeen teko ei tunnu aivan niin kamalalta kuin sen ehkä pitäisi tuntua. 

Ammutaanhan hevosiakin on Antikristan ja Koston tapaan lyhyt ja nopealukuinen, mutta sisältää sivumäärään nähden valtavasti vakavia ja vaikuttavia asioita. Aina ei todellakaan tarvita montaa sataa sivua, että voisi tehdä vaikutuksen lukijaan. 

Alkuteos: They Shoot Horses, Don't They?

WSOY 2009, 153 s.

Suom. Heikki Salojärvi 
kirjastosta