Minulla oli tarkoituksena järjestää blogissani jotain kivaa jo tammikuussa 2-vuotissynttäreiden kunniaksi, mutta erinäisistä syistä nuo suunnitelmat jäivät toteuttamatta. Kuitenkin nyt kun viime kuussa paukahti rikki 100 lukijan raja lupailin, että kohta sitten ihan oikeasti tulee jotain kivaa ihanien lukijoideni ja muiden iloksi. Ja nyt se on sitten tässä! Kirjaston kummituksen ihka ensimmäinen arvonta, joka juhlistakoon synttäreitä, lukijoita ja aurinkoisia päiviä!
Yhdelle onnekkaalle osallistujalle lähtee palkintona kuvassa näkyvät 25 euron lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan sekä pussillinen Fazerin Muumimamman marmeladeja.
Osallistuminen tapahtuu helposti eli kirjoittamalla kommenttia tähän postaukseen. Kommentoimalla saat yhden arvan, olemalla myös lukijani kaksi. Ilmoitathan osallistuessasi monella arvalla olet mukana arvonnassa. Lisäksi mikäli et ole lukijani, liitäthän osallistumiseesi mukaan jonkin nimimerkin, jolla erotut muista osallistujista.
Osallistumisaika päättyy lauantaina 31.5 klo: 21.00.
Arvonta suoritetaan sitten seuraavana päivänä ja voittaja ilmoitetaan blogissakin heti arvonnan jälkeen.
Onnea arvontaan kaikille osallistujille ja toivotaan, että ihanista aurinkoisista päivistä saisi nauttia vielä pitkään!
Arvonnan palkinnot ovat bloggaajan itse kustantamia. Tarkemmat tuotetiedot Muumimamman marmeladeille löytyvät tarvittaessa Fazerin nettisivuilta.
Onnea pian jo 2,5-vuotiaalle blogillesi ja satasen maagisesta rajasta! Jatkukoon kummittelu vielä pitkään :)
VastaaPoistaOsallistun arvontaan kahdella arvalla. Lämpöisiä toukokuun päiviä!
Mukana olet! Onnea arvontaan! :)
PoistaOsallistun kahdella. Palkinnot ovat tosi kivoja. Muumimamman marmeladit olen jo testannut ja todennut hyviksi ja kirjakaupan lahjakortin kivuutta tuskin tarvitsee edes perustella.
VastaaPoistaIhania aurinkoisia päiviä sinnekin! Täällä oli tänään kyllä aurinkoistakin, mutta myös pari ukonilmaa, mutta ehkäpä huomenna vältytään jälkimmäisiltä.
Noista Muumimamman marmeladeista tykkäsin minäkin ja sen takia uskalsin niitä palkinnoksikin tyrkkiä.
PoistaOnnea arvontaan! :)
Osallistun kahdella arvalla. Noita karkkeja ei ole tullutkaan maistettua! Onnittelut 100 lukijasta :) Ehkä minäkin pääsen vielä joskus noin monen huomion kohteeksi (vaikka eihän se huomio tässä ole tärkeintä!)
VastaaPoistaOnnea arvontaan! :)
PoistaIhanat palkinnot! Olen mukana arvonnassa kahdella arvalla. :)
VastaaPoistaItselläkin tuli blogin aloittamisesta viime kuussa kaksi vuotta, mutta eiköhän se unohtunut täysin koulukiireiden seassa. Ehkä minäkin järjestän vähän myöhemmin arvonnan. :) Ja onnea vielä (muutama kuukausi myöhässä :D) blogillesi!
Onnea arvontaan! :)
PoistaKahdella arvalla mukaan :)
VastaaPoistaOnnea arvontaan! :)
PoistaMuistan miten jännältä tuntui kun 100 lukijaa tuli täyteen, niin moni jaksaa lukea juttujani! Se on kiva tunne, joten onneksi olkoon :)
VastaaPoistaOlen mukana kahdella arvalla.
Se on kyllä ihmeellistä, miten moni ihminen jaksaa lukea minunkin höpötyksiäni. Olisin ollut onnellinen edes parista lukijasta, joten 100 tuntuu uskomattomalta! :)
PoistaOnnea arvontaan!
Oi kun kiva arvonta, ehdottomasti mukaan yhdellä arvalla!
VastaaPoistaninuska76@luukku.com
Onnea arvontaan! :)
PoistaIlolla ollaan mukana ja hieno saavutus tuo rajapyykki onnea!
VastaaPoistamariestrange(at)hotmail.com
Onnea arvontaan! :D
PoistaPaljon onnea sekä syntymäpäivän, että sadan lukijan johdosta. Hienoja rajapyykkejä kumpikin!
VastaaPoistaOsallistun arvontaan kahdella arvalla. Lahjakortti kelpaa aina ja Muumimamman marmeladit ovat makoisia.
Onnittelut vielä kerran!
Onnea arvontaan! :)
PoistaOnnea! :) Ihana arvonta joten kahdella arvalla mukaan juhlistamaan ja jännäämään.
VastaaPoistaOnnea arvontaan! :)
PoistaOnnea kivalle blogillesi! Täällä on ilo piipahdella :)
VastaaPoistaKahdella arvalla tietenkin mukana, niin hyvät palkinnot.
Onnea arvontaan! :D
PoistaOnnea satasen johdosta! Herkullinen palkinto. Lähden mukaan kahdella arpalipukkeella :)
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Toivottavasti onni osuu kohdallesi! Eli olet tietenkin mukana arvonnassa! :)
PoistaMukana yhdellä arvalla! tiikerinraita@luukku.com
VastaaPoistaOnnea arvontaan! :D
PoistaMiulla ei ole koskaan mitään onnea arpajaisissa, mutta tottakai osallistun! Kahdella arvalla olen mukana. :)
VastaaPoistaHyvää kesää!
Toivottavasti tällä kertaa tärppää! Onnea arvontaan! :)
PoistaHyvää syntymäpäivää. Sinun blogisi on pari kuukautta vanhempi kuin minun :)
VastaaPoistaYhdellä mukana kivassa arvonnassa! T. Saya sayav@hotmail.fi
VastaaPoistaOnnea, onnea, ihana palkinto, mukana kahdella! =D
VastaaPoistaOnnea 2+ vuodesta ja 100 lukijasta1 Osallistun kahdella arvalla. Omassakin blogissa avasin eilen arvonnan yhden blogivuoden kunniaksi.
VastaaPoistaOnnittelut! ja mukana arvonnassa yhdellä arvalla,
VastaaPoistahippu@outlook.com
Onnea paljon!
VastaaPoistakahdella kokeillaan.
terveys1(a)wippies.fi
Kahdella mukana! Rinta rinnan mennään, kun on miltei yhtävanhat blogit ja itsekin pääsin käymään +100 lukijan puolella, kunnes jonnekin katosi hurumykke lukijoita. :D
VastaaPoistaOnnea kaksivuotiaalle! Osallistun kahdella arvalla. (Luulin olevani jo sinun lukijasi, mutta olin näköjään väärässä. Hui! No, nyt se virhe on korjattu.)
VastaaPoistaPaljon onnea sekä kahden vuoden että sadan lukijan rajapyykin ylityksestä :) Ihanat palkinnot, mukana kahdella arvalla.
VastaaPoistaKovasti onnea kaksivuotiaalle blogillesi ja sen emännälle! Satasen rajapyykki on hieno juttu, onnea myös siitä. :) Kahdella mukana. :)
VastaaPoistaHuikeasti onnea! :) Kahdella ollaan täälläkin mukana arvonnassa. :p
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana. :)
VastaaPoistajoszu94(at)hotmail.com
Joski
Onnea! Kahdella arvalla mukana. irmeli.nieminen@hotmail.com
VastaaPoistaOnneksi olkoon! Osallistun kahdella arvalla. sopeutuja(at)hotmail.com
VastaaPoistaPaljon onnea kaksivuotiaalle! Osallistun kahdella arvalla! :)
VastaaPoista