Aurinkoisten päivien arvonta

Minulla oli tarkoituksena järjestää blogissani jotain kivaa jo tammikuussa 2-vuotissynttäreiden kunniaksi, mutta erinäisistä syistä nuo suunnitelmat jäivät toteuttamatta. Kuitenkin nyt kun viime kuussa paukahti rikki 100 lukijan raja lupailin, että kohta sitten ihan oikeasti tulee jotain kivaa ihanien lukijoideni ja muiden iloksi. Ja nyt se on sitten tässä! Kirjaston kummituksen ihka ensimmäinen arvonta, joka juhlistakoon synttäreitä, lukijoita ja aurinkoisia päiviä!


Yhdelle onnekkaalle osallistujalle lähtee palkintona kuvassa näkyvät 25 euron lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan sekä pussillinen Fazerin Muumimamman marmeladeja.

Osallistuminen tapahtuu helposti eli kirjoittamalla kommenttia tähän postaukseen. Kommentoimalla saat yhden arvan, olemalla myös lukijani kaksi. Ilmoitathan osallistuessasi monella arvalla olet mukana arvonnassa. Lisäksi mikäli et ole lukijani, liitäthän osallistumiseesi mukaan jonkin nimimerkin, jolla erotut muista osallistujista. 

Osallistumisaika päättyy lauantaina 31.5 klo: 21.00

Arvonta suoritetaan sitten seuraavana päivänä ja voittaja ilmoitetaan blogissakin heti arvonnan jälkeen. 

Onnea arvontaan kaikille osallistujille ja toivotaan, että ihanista aurinkoisista päivistä saisi nauttia vielä pitkään!


Arvonnan palkinnot ovat bloggaajan itse kustantamia. Tarkemmat tuotetiedot Muumimamman marmeladeille löytyvät tarvittaessa Fazerin nettisivuilta.
43 kommenttia on "Aurinkoisten päivien arvonta"
  1. Onnea pian jo 2,5-vuotiaalle blogillesi ja satasen maagisesta rajasta! Jatkukoon kummittelu vielä pitkään :)

    Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Lämpöisiä toukokuun päiviä!

    VastaaPoista
  2. Osallistun kahdella. Palkinnot ovat tosi kivoja. Muumimamman marmeladit olen jo testannut ja todennut hyviksi ja kirjakaupan lahjakortin kivuutta tuskin tarvitsee edes perustella.

    Ihania aurinkoisia päiviä sinnekin! Täällä oli tänään kyllä aurinkoistakin, mutta myös pari ukonilmaa, mutta ehkäpä huomenna vältytään jälkimmäisiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista Muumimamman marmeladeista tykkäsin minäkin ja sen takia uskalsin niitä palkinnoksikin tyrkkiä.

      Onnea arvontaan! :)

      Poista
  3. Osallistun kahdella arvalla. Noita karkkeja ei ole tullutkaan maistettua! Onnittelut 100 lukijasta :) Ehkä minäkin pääsen vielä joskus noin monen huomion kohteeksi (vaikka eihän se huomio tässä ole tärkeintä!)

    VastaaPoista
  4. Ihanat palkinnot! Olen mukana arvonnassa kahdella arvalla. :)

    Itselläkin tuli blogin aloittamisesta viime kuussa kaksi vuotta, mutta eiköhän se unohtunut täysin koulukiireiden seassa. Ehkä minäkin järjestän vähän myöhemmin arvonnan. :) Ja onnea vielä (muutama kuukausi myöhässä :D) blogillesi!

    VastaaPoista
  5. Muistan miten jännältä tuntui kun 100 lukijaa tuli täyteen, niin moni jaksaa lukea juttujani! Se on kiva tunne, joten onneksi olkoon :)
    Olen mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihmeellistä, miten moni ihminen jaksaa lukea minunkin höpötyksiäni. Olisin ollut onnellinen edes parista lukijasta, joten 100 tuntuu uskomattomalta! :)

      Onnea arvontaan!

      Poista
  6. Oi kun kiva arvonta, ehdottomasti mukaan yhdellä arvalla!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Ilolla ollaan mukana ja hieno saavutus tuo rajapyykki onnea!
    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea sekä syntymäpäivän, että sadan lukijan johdosta. Hienoja rajapyykkejä kumpikin!

    Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Lahjakortti kelpaa aina ja Muumimamman marmeladit ovat makoisia.

    Onnittelut vielä kerran!

    VastaaPoista
  9. Onnea! :) Ihana arvonta joten kahdella arvalla mukaan juhlistamaan ja jännäämään.

    VastaaPoista
  10. Onnea kivalle blogillesi! Täällä on ilo piipahdella :)

    Kahdella arvalla tietenkin mukana, niin hyvät palkinnot.

    VastaaPoista
  11. Onnea satasen johdosta! Herkullinen palkinto. Lähden mukaan kahdella arpalipukkeella :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onni osuu kohdallesi! Eli olet tietenkin mukana arvonnassa! :)

      Poista
  12. Mukana yhdellä arvalla! tiikerinraita@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Miulla ei ole koskaan mitään onnea arpajaisissa, mutta tottakai osallistun! Kahdella arvalla olen mukana. :)
    Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  14. Hyvää syntymäpäivää. Sinun blogisi on pari kuukautta vanhempi kuin minun :)

    VastaaPoista
  15. Yhdellä mukana kivassa arvonnassa! T. Saya sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  16. Onnea 2+ vuodesta ja 100 lukijasta1 Osallistun kahdella arvalla. Omassakin blogissa avasin eilen arvonnan yhden blogivuoden kunniaksi.

    VastaaPoista
  17. Onnittelut! ja mukana arvonnassa yhdellä arvalla,
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  18. Onnea paljon!

    kahdella kokeillaan.
    terveys1(a)wippies.fi

    VastaaPoista
  19. Kahdella mukana! Rinta rinnan mennään, kun on miltei yhtävanhat blogit ja itsekin pääsin käymään +100 lukijan puolella, kunnes jonnekin katosi hurumykke lukijoita. :D

    VastaaPoista
  20. Onnea kaksivuotiaalle! Osallistun kahdella arvalla. (Luulin olevani jo sinun lukijasi, mutta olin näköjään väärässä. Hui! No, nyt se virhe on korjattu.)

    VastaaPoista
  21. Paljon onnea sekä kahden vuoden että sadan lukijan rajapyykin ylityksestä :) Ihanat palkinnot, mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  22. Kovasti onnea kaksivuotiaalle blogillesi ja sen emännälle! Satasen rajapyykki on hieno juttu, onnea myös siitä. :) Kahdella mukana. :)

    VastaaPoista
  23. Huikeasti onnea! :) Kahdella ollaan täälläkin mukana arvonnassa. :p

    VastaaPoista
  24. Yhdellä arvalla mukana. :)
    joszu94(at)hotmail.com
    Joski

    VastaaPoista
  25. Onnea! Kahdella arvalla mukana. irmeli.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Onneksi olkoon! Osallistun kahdella arvalla. sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Paljon onnea kaksivuotiaalle! Osallistun kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista