Blogisynttärit!

Kirjablogin pitäminen on niin hauskaa puuhaa, että tuntuu kuin aika blogin parissa kuluisi siivillä. Tänään 7. tammikuuta Kirjaston kummitus täyttää jo 3 vuotta! 

Samaa taisin sanoa viime blogisynttäreilläkin ja sanon varmasti tästä eteenpäinkin, mutta en olisi uskonut, että vielä kolmen vuodenkin jälkeen kirjoittelen blogia, joka alunperin alkoi uudenvuodenlupauksesta vuodelle 2012. 

Ilman tuota lupausta en varmaankaan koskaan olisi alkanut lukea jälleen aktiivisemmin ja monipuolisemmin ja sen myötä tajunnut paitsi oman kirjablogin pitämisen myös muiden kirjablogeihin ja -kokemuksiin tutustumisen ihanuutta.

Nyt kolmen blogivuoden jälkeen ajattelin kertoilla mitkä tällä hetkellä ovat blogini kymmenen luetuinta kirjoitusta.

Blogini 10 luetuinta tekstiä:


Yllättävästi suurin osa kärkikymmenikköön päässyttä tekstiä ovat viime vuonna kirjoitettuja, mutta on mukana pari vanhempaakin. Listassa on itselleni muutama muukin yllätys, sillä muutaman kirjaesittelyn en olisi uskonut yltävän aivan blogini luetuimpien tekstien joukkoon.

3-vuotissynttäreitä olisi tarkoitus juhlistaa jonkinmoisella arvonnallakin, jonka tänä vuonna yritän ehtiä järjestämään hieman aiemmin kuin kuukausien päästä varsinaisista synttäreistä.

Kiitos kaikille blogini lukijoilleni kolmesta ihanasta vuodesta!

Tästä on hyvä jatkaa kohti neljättä blogivuotta ;)
31 kommenttia on "Blogisynttärit!"
  1. Onnea paljon kolmivuotiaalle! Kävin muistaakseni kurkkimassa blogiasi jo ennen kuin aloin kirjoittaa omaani, joten blogisi on aivan ensimmäisiä kirjablogeja, joita olen lukenut. Toivottavasti blogillesi tulee vuosia vielä monta lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Ihanaa, että joku jaksanut lukea kirjoituksiani blogin alkuajoista lähtien.

      Kiitos onnitteluista! :)

      Poista
  2. Onnittelut blogille ja kirjaisia vuosia runsaasti!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea synttäreiden johdosta! ♥ Kolme vuotta on aika hurjan pitkä aika!

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea 3- vuotiaalle blogillesi ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle! :)

    VastaaPoista
  5. Onnea 3 vuotiaalle! Niin se aika vain rientää ja tässä on kyllä sellainen harrastus, joka tuntuu kiehtovan vuosi vuodelta melkein enemmän, sillä kun löytää sen oman tapansa blogata, juttu on vielä hauskempaa kuin alussa haparoidessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Bloggaaminen tuntuu vuosi vuodelta koko ajan kiinnostavammalta ja mukavammalta.

      Kiitos onnitteluista!

      Poista
  6. Paljon onnea kolmevuotiaalle! :D

    VastaaPoista
  7. Onnittelut 3-vuotiaalle blogillesi. Perässä tullaan, sillä oma blogini täyttää maaliskuussa saman verran :)

    VastaaPoista
  8. Onnittelut 3-vuotiaalle kirjablogillesi! <3

    Toivottelen monia, monia inspirituneita blogivuosia jatkoonkin! Tämä harrastus vie mennessään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Olet aivan oikeassa! En olisi ikinä uskonut, että bloggaaminen voi viedä näin hyvin mennessään, mutta niinpäs siinä vain kävi :D

      Poista
  9. Paljon onnea 3 vuoden iän saavuttaneesta blogistasi, jota on mukavaa seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että viihdyt blogissani. Kiitos onnitteluista! :)

      Poista
  10. Onnittelut 3-vuotiaalle! Ja intoa bloggaukseen, tähän hommaan on mukava jäädä koukkuun. :)

    VastaaPoista
  11. Onnittelut, ikätovereita blogien kanssa ollaan. :D

    VastaaPoista
  12. Onnittelut 3-vuotiaalle blogille! :)

    VastaaPoista