Patricia Harman: Hope Riverin kätilö

Luku- ja bloggausjumi on taas onnistunut upottamaan kyntensä minuun. Odottamassa olisi taas iso pino kirjoja, mutta kun oikein mikään ei kiinnosta ja blogiinkaan en ole saanut aikaiseksi kirjoitella niistä kirjoista, jotka ennen lukujumitusta ehdin lukemaan. Ehkä puran ensin blogijonoa ja odottelen kiltisti jos joku pinossa odottavista kirjoista alkaisi kiinnostaa sen verran, että siitä saisi kunnon sysäyksen lukemisen pariin.

Patricia Harmanin Hope Riverin kätilön olin huomannut Bazarin uutuusluettelosta jo pitkä aika sitten, mutta kirja ei kuitenkaan kiinnostanut niin paljon, että olisin sen lukulistalle lisäillyt. Tulihan tämä sitten kuitenkin luettua, sillä kirja oli luettavana kirjapiirissä, johon rohkaistuin helmikuussa liittymään.

Patience Murphy asuu yksin Länsi-Virginian maaseudulla Hope Riverin kylässä. 36-vuotiaasta Patiencesta on tullut kylän kätilö hänen ystävänsä ja opastajansa rouva Kellyn kuoleman jälkeen.  1930-luvun suuren laman aiheuttama köyhyys ja puute näkyvät kaikkialla ja kulunut Synnytysoppi - kirja apunaan Patience avustaa etenkin vaikeissa synnytyksissä kun perheellä ei ole varaa kutsua lääkäriä. Kovan elämän elänyt Patience ponnistelee köyhyyttä, ennakkoluuloja ja menneisyytensä haamuja vastaan.

Hope Riverin kätilö on varsin kelpo ja nopealukuinen lukuromaani. Joiltain kohdin kirja on erittäin ennalta-arvattava ja lopun käänteestä Patiencen elämässä en pitänyt ollenkaan. Patience on selviytyjäluonne ja itsenäinen nainen, joka vastoinkäymisistä huolimatta selviää sisulla köyhyydestä ja kätilön raskaasta ammatista.

Kun kirjan päähenkilö ja kirjoittaja ovat kätilöitä, synnytyksillä on tietysti iso osa tarinassa. Pienellä paikkakunnalla tuntui olevan hämmästyttävän paljon raskaana olevia naisia, sillä Patience joutuu tämän tästä avustamaan synnytyksissä, joihin kätilö noudetaan useammankin kerran keskellä yötä. Synnytyksiä oli melkeinpä kuin liukuhihnalta ja ne tuntuivat kaikki olevan aivan samanlaisia, kuin olisi lukenut sitä samaa uudestaan ja uudestaan vain äidin nimi vaihtuen. 

Goodreadsista huomasin, että Harman on kirjoittanut kirjalle jatkoakin. The Reluctant Midwife on ilmestynyt viime kuussa ja pääosassa ei enää ilmeisesti olekaan Patience, vaan sairaanhoitaja Becky Myers. Luulenpa, että jatko jää lukematta, sillä olen toistaiseksi saanut tarpeekseni Harmanin kätilöistä ja synnytyksistä.

------
Alkuteos: The Midwife of Hope River
Bazar 2014, 447 s.
Suom. Sari Karhulahti
kirjastosta
1 kommentti on "Patricia Harman: Hope Riverin kätilö"
  1. Minä tykkäsin ja tämähän oli historiallinen kirja ajalta, jolloin ku klux klan piti valkoiset ja mustat erillään toisistaan. Synnyttäminen ei ollut helppoa tuohon aikaan ja suurin osa vauvoista tai äideistä kuoli. Ehkäisyä ei ollut, joten siksi synnytyksiä oli paljon, mutta uskoisin, että nykyajan kätilön työ on sitä samaa synnytyspuuhaa. Kirjaa kerrottiin kahdessa ajassa, eli päähenkilön kätilön työtä ja aikaa ennen paikkakunnalle saapumista, joka oli myös mielenkiintoista.

    VastaaPoista