Elina Rouhiainen: Uhanalainen

Tämä on yksi kesän uutuuskirjoista, jota olen odottanut todella kovasti. Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan aloitus Kesytön yllätti positiivisesti olemalla oikeasti hyvä fantasiakirja sekä onneksi myös vähemmän Twilight - kopio kuin aluksi olin pelännyt. Sain onneksi toisen osan luettavakseni nopeasti, eikä tarvinnut odotella pitkään, että pääsee lukemaan miten Raisan ja Hukkavaaran tarina jatkuu.

Vaikka Raisa Oja lähti Hukkavaarasta ja yritti unohtaa kainuulaisen pikkukaupungin ihmissudet - ja etenkin sen yhden tietyn ihmissuden - vanhan tuttavan yllättävä vierailu imaisee Raisan jälleen mukaan Hukkavaaran asioihin. Uutiset Hukkavaarasta ovat hälyttäviä. Lauman sisäinen valtataistelu ja sen aiheuttamat muutokset pakottavat Raisan palaamaan Hukkavaaraan, vaikka se saattaakin olla hengenvaarallista. Raisalle selviää myös, että Hukkavaara ei ole vielä paljastanut kaikkia salaisuuksiaan.

Yleensä luen kirjoja päiväsaikaan, mutta tämän kohdalla tein poikkeuksen. Uhanalainen vangitsi jo ensimmäisten sivujen aikana ja kuin huomaamatta luin kirjaa yömyöhäänkin pitkät tovit, koska oli vain pakko lukea vielä yksi ja sitten toinenkin luku eteenpäin. Tapahtumat kulkevat sujuvasti eteenpäin, eikä missään vaiheessa tullut tylsistymisen hetkiä. Rouhiainen osaa hyvin punoa salaisuuksia auki niin, että liikaa ei paljastu liian varhaisessa vaiheessa, vaan lukija pidetään otteessa kirjan loppuun asti. Lopun tapahtumat varmistivat sen, että ainakin minä jatkan Susiraja - sarjan lukemista jatkossa ja odotan innolla kolmatta osaa.

Pidin Raisasta päähenkilönä jo ensimmäisessä osassa ja onneksi hän oli yhtä voimakastahtoinen myös tässä toisessa. En vain ole varma mitä ajatella kirjassa Raisasta paljastuvista uusista kyvyistä, pidänkö niistä vai en. Mutta kaipa se kuuluu tämän tyylisiin kirjoihin, että päähenkilössäkin pitää olla jotain "vikaa" ja outoa. Kolmatta kirjaa jään innolla odottamaan jo senkin takia, että on mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan Raisan asiat seuraavassa osassa menevät.

Kirjan kannet ovat onneksi tässäkin osassa onnistuneet. Kansien aavistuksen salaperäinen tunnelma sopii loistavasti kirjan tunnelmaan. Edellisen osan kannen tapaan en ole aivan varma noista kannessa olevista perhosista, koska ainakin minun mielestäni kansi olisi ollut vaikuttava ja tunnelmallinen ilman niitäkin. Omaan silmään perhoset näyttävät jälleen aavistuksen turhalta täytteeltä, mutta onneksi muuten Uhanalainen on saanut kauniit kannet. Erikoismaininta myös kirjan nimelle, joka sopii erinomaisesti kirjan tapahtumiin.

Uhanalainen oli hyvä jatko sarjan avaukselle ja toivottavasti sarjan seuraavakin osa on yhtä mielenkiintoinen ja ennen kaikkea koukuttava kuin kaksi ensimmäistä. Harmi vain, että seuraavaa Hukkavaaraan pääsyä joutunee odottelemaan vielä pitkään. 

------

Tammi 2013, 446 s.
kirjastosta

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta

Vaikka siskoni on kovasti kehunut Inka Nousiaisen tuotantoa, en ole ollut kirjailijan teoksista erityisemmin kiinnostunut ennen kuin löysin tämän kirjan kirjaston uutuushyllystä. Paitsi erittäin hyvä esittelyteksti myös ihanan seesteinen ja kaunis kansikuva saivat ottamaan kirjan mukaan ja ei mennyt pitkään kun olin jo lukemassa kirjaa nopeasti eteenpäin.

Vuoden 1938 kuumana kesänä nuori Iida on saanut ensimmäisen työpaikkansa pienen kansakoulun opettajana. Kun kyy puraisee Iidaa, hän kohtaa sillalla salaperäisen Eliaksen, joka muuttaa äkkiä kaiken. Vuosia myöhemmin Iidan sisar Edla tutustuu nuoreen Viljamiin ja joutuu palaamaan kipeään menneisyyteen ja erääseen tiettyyn vaiettuun salaisuuteen.

Mitään ennakko-odotuksia minulla ei tämän kirjan suhteen ollut. Kirkkaat päivä ja ilta osoittautui hieman unenomaiseksi ja kauniisti kirjoitetuksi tarinaksi, joka lumosi minut. Nousiaisen kirjoitustyyli oli ihanan runollista ja yksinkertaisesti kaunista. Kiinnostuin tämän myötä Nousiaisen muustakin tuotannosta ja voisin ehdottomasti lukea kirjailijalta lisääkin.

Hienossa tarinassa oli muutama asia, jotka olivat harmittavan ennalta-arvattavia ja ehkä latistivat tarinan kauneutta, mutta onneksi aivan kaikkea ei sentään pystynyt arvaamaan ennakkoon. Asia, joka minua kirjassa ennalta-arvattavuuksia enemmän ärsytti oli mielestäni liian avoimeksi jäänyt loppu. Pidän enemmän tarinoista, joissa loppu ei jää lukijan pohdiskelun tai arvuuttelun varaan, mutta tuohan on tietysti makukysymys. Jotkut tykkäävät avoimista lopuista, toiset eivät. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Tuosta ärsytyksestä huolimatta Kirkkaat päivä ja ilta oli hyvä lukukokemus, pieneen sivumäärään sisällytetty koskettavan kaunis ja haikea tarina.

------

Siltala 2013, 124 s.
kirjastosta

Aleksi Delikouras: Nörtti 2 - Next level

Ensimmäinen Nörtti - kirja tuli luettua ennen juhannusta ja kakkososa lähti mukaani kirjastosta jo ennen kuin olin lukenut viimeisenkin sivun ensimmäisestä. Tämän kakkososan luin jo jokin aika sitten, mutta kesällä luetuista kirjoista bloggaaminen tuntuu venyvän tavallista pidemmälle. Tykkäsin todella paljon ensimmäisestä kirjasta, joten odotukset tämän toisen osan suhteen olivat varsin korkealla.

DragonSlayer666 pakotetaan mukaan leirikoulumatkalle Kreikkaan, jonne tietysti lähtee valvojaksi myös äidin kreikkalainen poikaystävä Jorgos. Kreikka ei kohtele Dragoa hyvin kun nettikahvilatkin ovat kiinni ja noloja tilanteita riittää myös vieraassa maassa. Jorgoksen päähänpiston myötä Drago pääsee tutustumaan paikallisiin nuoriin ja saa rutkasti itsevarmuutta, jonka avulla voitaisiin ehkä saada Fetasalaatti pois Jakelta.

Jos ensimmäinen kirja nörttipojan seikkailuita oli mielestäni loistava, oli tämä toinen osa melkein loistava. Kirjan kieli on edelleen lennokasta ja hauskaa puhekieltä, mutta jotenkin tarina ei onnistunut imaisemaan minua mukaan aivan niin hyvin kuin ensimmäinen kirja. Siitä huolimatta sivut kääntyivät kuin itsestään ja kasvoilla oli oikeastaan kestohymy koko kirjan lukemisen ajan. Erityisesti minut sai myhäilemään naurusta Jorgoksen loistava kommentti siitä, miksi lentokoneessa kannattaa istua omalla paikallaan.

Nörtti 2 - Next level on hyvä nuortenkirja, joskin pidin ensimmäisestä kirjasta hieman enemmän. Kirjan sivuhenkilöt ovat pitkälti samoja kuin edellisessäkin, mutta etenkin uusi tuttavuus MegaMan oli todella sympaattinen ja kiinnostava hahmo. Aion varmasti lukea lisääkin DragonSlayerin seikkailuita mikäli niitä on tulossa, koska näin hyviä ja hauskoja nuortenkirjoja ei ole ainakaan liikaa.

------

Otava 2013, 173 s.
kirjastosta

Hallusinatsioneja: Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita

Viime aikoina en jotenkin ole jaksanut keskittyä lukemaan mitään isompaa kirjaa, eikä oikeastaan sopivaa sellaista ole osunut kohdallekaan. Kirjastosta on lähtenyt mukaani siis vain muutama lyhyempi teos, joista yksi on tämä Juri Nummelinin toimittama Hallusinatsioneja: Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita. Kirja tuntui kiinnostavalta jo siksikin, että jotenkin luen kirjan nimeä koko ajan vaikka millä tavalla väärin. 

Hallusinatsioneja: Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita on kurkistus vanhoihin suomalaisiin kauhutarinoihin. Mukana on tarinoita muun muassa Kyösti Wilkunalta, Topeliukselta, Larin-Kyöstiltä sekä Aleksis Kiveltä. Mukana on myös Juri Nummelinin esipuhe suomalaisen kauhukirjallisuuden historiasta.

Vaikka kirjan tarinat eivät olleetkaan mitään oikeasti kauhistuttavia, oli tämä silti erittäin mielenkiintoista luettavaa. Tarinat, joiden kauhuelementit tuntuivat lukiessa melko naurettavilta, olivat varmaankin ilmestyessään oikein kauheita ja pelottavia, vaikka monessa tarinassa kauhu tietysti selitettiinkin jollain paljon vähemmän pelottavalla syyllä. Tarinoiden kieli on hyvin vanhahtavaa, eikä niitä ole onneksi ryhdytty muuttamaan sopimaan paremmin nykykieleen.

Suosikkini kirjan tarinoista oli Larin-Kyöstin Hiirenkesyttäjän kosto, joka varsin karun loppunsa takia tuntui kaikista kirjan tarinoista kaikista kauhistuttavimmalta. Muutkin kokoelman tarinoista olivat kiinnostavia, poikkeuksena Uno Osmion Kuumehoureissa, joka oli mielestäni hieman liian sekava ja outo. Mutta muuten Hallusinatsioneja oli ehdottomasti tutustumisen arvoisia, koska muuten tällaiset vanhemmat tarinat olisivat minulta varmasti jääneet lukematta.

------

Faros 2012, 126 s.  
kirjastosta

Aleksi Delikouras: Nörtti - New game

En edes muista kuinka monta kertaa olen tätä Aleksi Delikouraksen kirjaa katsonut kirjastosta ja pohtinut lainaisiko vai ei. Jostain syystä kirja jäi aina lainaamatta, mutta nyt sitten sopivaa kesälukemista etsiessäni en enää keksinyt tyhmiä tekosyitä olla kirjaa lainaamatta ja Nörtti - New game päätyi luettavakseni.

DragonSlayer666 on peliriippuvainen teini, jonka elämää häiritsevät valittava äiti, äidin kreikkalainen poikaystävä Jorgos, koulukiusaajat sekä tietysti pahin kilpailija Hege91, joka luulee olevansa Dragoa parempi pelaaja. Ankean kouluarjen ja nolojen sattumusten keskellä on onneksi Milla Jovovichia muistuttava punatukkainen tyttö, jonka ansiosta virtuaalimaailman ulkopuolella on jotain hyvääkin.

Nörtti oli loistava! Useammin kuin kerran huomasin hymyileväni itsekseni nörttipojan jutuille ja kirjaa luki sivu sivulta koko ajan innokkaammin. Delikouraksen käyttämä kieli on hyvin lennokasta puhekieltä, joka ehkä toisenlaisessa tarinassa olisi häirinnyt, mutta tähän kirjaan tuo sopi erinomaisesti ja kyllähän tällaisesta nörtin tarinasta tulee paljon uskottavampi kun sitä ei ole kirjoitettu kankealla ja liian silotellulla kielellä. 

Vaikka päähenkilö joutuu kokemaan paljon vakavaa kiusaamista ja tilanteita, jotka eivät ole kovin hauskoja, ne oli onnistuttu ilmaisemaan niin, että osa tilanteiden vakavuudesta rapisi pois juurikin lennokkaan kielen takia ja tilanteet tuntuivat helpommin hyväksyttäviltä.  

Lyhyiden lukujen ja railakkaan kielen takia Nörtti - New game oli erittäin nopealukuinen ja viihdyttävä paketti. Tämä on kyllä varmaan yksi parhaista kotimaisista nuortenkirjoista, minkä olen lukenut. Ja koska tällainen yli-ikäinenkin lukija nautti tästä oikein paljon, eikä kirja todellakaan tuntunut mitenkään liian lapselliselta, sopii kirja luettavaksi vähän vanhemmillekin. 

Tänä vuonna ilmestyi jatkoa DragonSlayerin seikkailuille ja nappasinkin sen jo kirjastosta mukaani, enkä siis todellakaan aio viivytellä kakkososan lukemisen kanssa niin pitkään kuin tämän kanssa tein. Jos toinen kirja tempaisee mukaansa yhtä hyvin kuin tämä ensimmäinen, siitä varmasti tulee hyvinkin pian juttua tänne blogiin.

-------

Otava 2012, 206 s.
kirjastosta