Charles Dickens: Saiturin joulu

En melkein uskalla edes myöntää, että en ole koskaan lukenut Charles Dickensin Saiturin joulua loppuun asti. Syystä tai toisesta aiemmat lukuyritykset ovat jääneet vain yrityksiksi, enkä ole tätä klassikkoa kokonaan lukenut. Nyt kun löysin kirjastosta tämän erittäin onnistuneesti kuvitetun painoksen,  päätin, että tällä kertaa vaikka pakotan itseni lukemaan loppuun. Onneksi pakkolukemiseen ei tarvinnut turvautua, sillä kun pääsin alkuun, tarina oli melkein jo yhteen putkeen luettukin.

Ebenezer Scrooge on vanha, itsekäs saituri, jonka mielestä joulu on silkkaa humpuukia. Epäsosiaalinen Scrooge saa jouluyönä yllättäen vieraakseen edesmenneen liikekumppaninsa Marleyn haamun, joka varoittaa Scroogea tämän elämäntapojen johtavan vielä samanlaiseen yksinäiseen kohtaloon kuin hänellä. Marley ei jää Scroogen ainoaksi henkimaailman vieraaksi, sillä pian hänen luonaan vierailevat menneen, nykyisen ja tulevan joulun henget.

Vaikka en ollut ennen tätä kirjasta lukenut kuin pätkiä, tarina oli kuitenkin tuttuakin tutumpi ja vähän ajattelin, että saankohan tästä mitään irti. Yllätyinkin positiivisesti kun tämä olikin lukukokemuksena paljon hienompi ja nautittavampi kuin osasin odottaakaan.

Saiturin joulu on koskettava ja sydämellinen tarina, joka on klassikkoasemansa ansainnut. Dickensin kerrontatyyli, tarinan kuljetus ja kaikki muukin oli suorastaan loistavaa. Eihän tätä voi muuta kuin kehua!

Tämän painoksen kuvitus on P. J. Lynchin kynästä. Lynch on onnistunut luomaan jokaisella kirjan kuvalla tarinaan loistavasti sopivan tunnelman. Näin hienosti kuvitettua ja visuaalisesti näyttävää kirjaa oli ilo lukea.

Eiköhän Saiturin joulusta tule minulle uusi jouluperinne ja kirja luettua ensi vuonna uudestaan.

-------

Alkuteos: A Christmas Carol, In Prose: Being A Ghost Story of Christmas

Kirjalito 2007, 159 s.

Suom. Antti Autio

kirjastosta

Juha-Pekka Koskinen: Lumottu lelutehdas

Juha-Pekka Koskisen mainion Haavekauppias - kirjan jatkon huomasin Kariston syksyn uutuusluettelosta ja varausta laitoin kirjastoon jo hyvissä ajoin, että kirjan saisin itselleni nopeasti luettavaksi. Ja kyllähän minä sainkin, mutta sitten Lumottu lelutehdas kuitenkin unohtui hetkeksi muiden lukemista odottavien kirjojen joukkoon. Lukemisen jälkeen tämä joutuikin odottamaan bloggaamista sairastelun takia, mutta nyt sitten vihdoinkin sain kirjoiteltua tästä.

Sami, hänen siskonsa Liisa ja heidän serkkunsa Joni livahtavat vanhaan lelutehtaaseen selvittelemään tehtaan kohtaloa. Kolmikko on varma, että purkutuomion saaneessa tehtaassa tapahtuu jotain kummaa ja tehdas ollaan purkamassakin täysin ilman syytä. Lelutehtaan uumenissa piilee salaovia, erikoisia lukkoja ja lähipiiriinkään ei voi enää luottaa.

Lumottu lelutehdas on juuri sopivan jännä ja vauhdikas tarina, joka onnistuu tempaisemaan lukijan täysillä mukaan tarinaan, vaikka sivuja kirjassa onkin vain 130. Koskinen on loistavasti onnistunut kertomaan Samin, Liisan ja Jonin seikkailun lelutehtaan uumenissa sujuvasti ja tiiviisti, eikä kirjan parissa todellakaan ehtinyt tylsistyä.

En ole koskaan ymmärtänyt kontinkieltä ja ehkä juuri sen takia pitänyt siitä. Lumottu lelutehdas kuitenkin tarjosi melkoisen kielikylvyn kontinkielestä erään uuden hahmon myötä, joten nyt kirjan luettuani kontinkieli ei enää tunnukaan niin käsittämättömältä ja ärsyttävältä.

Hieman harmitti, että kirjassa ei oltu enää Haavekaupungissa, josta olisin jo edellisessä kirjassa lukenut mielelläni enemmänkin. Hylätty lelutehdas salaisuuksineen on kuitenkin tapahtumapaikkana niin kiehtova, että lopulta en kaipaillut Haavekaupunkiin kuin aivan vähän. Onneksi kuitenkin tarinassa piipahtaa vähän pidempäänkin vanha tuttu.

Miranda Koskisen kansitaide oli loistavaa jo edellisessä kirjassa ja Lumotun lelutehtaankin kannet ovat erittäin mainiot. Etukannen kuva ei vielä ennen kirjan lukemista auennut, mutta tarinasta löytyi sitten selitys kuvalle. Nämä kannet käyvät kyllä loistavasti tähän kirjaan, kuten kävivät edelliseenkin.

Toivottavasti Koskinen kirjoittaa lisää jatkoa sarjalle. Ainakin täältä löytyy lukija Samin, Liisan ja Jonin tulevillekin seikkailuille.

------

Karisto 2014, 130 s.

kirjastosta

Kirjayllätys blogiystävälle

Rakastan kaikkia Secret Santa - tyyppisiä lahjojenvaihtoja, joten lähdin innolla mukaan Blogatin ja Elisa Kirjan järjestämään kirjaystävärinkiin, jossa jokaiselle osallistujalle arvotaan bloggaaja, jolle voi Elisa Kirjan valikoimista valita lahjaksi e-kirjan.

Minä sain kirjaystäväkseni Sockerslott - blogin Velman. En ole mikään erityisen loistava ruotsinkielen taitaja, joten otin avukseni rohkeasti Google kääntäjän (joka tunnetusti ei osaa tuottaa kovinkaan toimivaa suomea, mutta auttoi silti) ja tutustuin oikein kunnolla Velman blogiin, joka oli minulle muuten täysin uusi tuttavuus.

Huomasin, että Velma oli lukenut ja tykännyt Robert Galbraithin Käen kutsu - romaanista, joten päädyin valitsemaan lahjaksi sarjan kakkososan Silkkiäistoukan, jonka Velma kertoikin aikovansa lukea. 

Toivottavasti jatko on vielä lukematta ja Velma pääsee nauttimaan hyvistä lukuhetkistä kirjan parissa :)

Marja-Leena Mikkola: Helmenkantaja

Kaipasin Teemestarin kirjan jälkeen jotain aivan erilaista luettavaa ja yöpöydällä odottavasta kirjapinosta valikoitui luettavaksi Marja-Leena Mikkolan Helmenkantaja.

Reetta joutuu viettämään kesänsä vuokrahuvilalla, jonka lähellä sijaitsevassa joessa ei voi edes uida. Eräänä aamuna Reetta näkee joella pyrstön välähdyksen ja tempautuu seikkailuun veden pinnan alla sijaitsevaan maailmaan. Veden emännän pienokainen on siepattu ja vain helmenkantaja voi auttaa. Reetan on siis täytettävä osansa ikivanhasta ennustuksesta.

Helmenkantaja on ihastuttava saturomaani, joka kuljettaa syvälle vedenneitojen maailmaan. Tarina vie Reettaa maailman merillä, joten samaan tarinaan on mahtunut runsaasti eri puolilla maailmaa eläviä syvyyksien asukkaita. Lukemisen jälkeen olikin pakko googlettaa miltä näyttävätkään hurjat sapelihammaskalat, kauniit helmiveneet tai merten yksisarviset, sarvivalaat. 

Pidin päähenkilö Reetasta, joka on tällaiseen tarinaan juuri sopivan utelias ja rohkea sankaritar. Reetan ajoittain viileä suhtautuminen nuorempiin sisaruksiinsa tuntui välillä hieman oudolta, mutta ehkä se johtuu siitä, että minulla ei itselläni ole nuorempia sisaruksia, eikä siis kokemusta siitä miltä tuntuu kun joutuu hoitamaan pikkusiskoja tai -veljiä, vaikka ei yhtään haluaisi. Kirjan henkilöistä taiteilijapoika Kauri jäi hieman etäiseksi, mutta se saattoi olla tarkoituskin.

Mielikuvituksekkaasta, hyvin kirjoitetusta ja nopealukuisesta nauttii varmasti kirjan kohderyhmään kuuluva lukija, mutta Helmenkantaja toimi hyvin myös tällaisella yli-ikäisellä lukijalla. Hyvistä saduistahan voivat onneksi nauttia kaikki ikään katsomatta.

Anna Emilia Laitisen kansitaide on uskomattoman kaunista ja vaikuttikin suurelta osin siihen, että huomasin tämän kirjaston hyllystä ja poimin mukaani. Lisäksi kannet sopivat loistavasti sekä kirjan tarinaan että tunnelmaan. Helmenkantajan visuaalinen ilme on täyden kympin suoritus. Muutenkaan kirja ei jää kauas täydellisestä lasten-/varhaisnuortenkirjasta.

------

Otava 2014, 125 s.

kirjastosta

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Jostain syystä jotkut kirjat vain jäävät lukematta, vaikka ne kuinka kiinnostaisivat ja ne haluaisi lukea samantien. Todella pitkään, oikeastaan kirjan parin vuoden takaisesta ilmestymisestä lähtien Emmi Itärannan Teemestarin kirja on ollut minulle juuri sellainen kirja. Haluaisin kovasti lukea sen, mutta jotenkin löytyy aina muuta luettavaa, ei ole aikaa tai löydän jonkun muun tekosyyn kirjan ohittamiselle. Onneksi nyt tuo vääryys on kuitenkin korjattu ja pääsin vihdoinkin lukemaan Itärannan ylistetyn dystopian.

Vesi on loppumassa ja ihmiskunta sinnittelee suurten mullistusten jälkeen sotilasdiktatuurin vallan alla. Teemestarien sukua oleva Noria saa kuulla isältään tunturiin kätketystä salaisesta lähteestä. Vesipulasta kärsivässä maailmassa vesirikos on rikoksista suurin. Paljastuessaan Norian salaisuus voi vaarantaa enemmän kuin yhden elämän.

Itäranta on kirjoittanut huikean hyvän esikoisteoksen, jota ei ole turhaan ylistetty niin monessa kirjablogissa ennen minua. Kirjan kieli ja kerronta on erittäin kaunista ja sujuvaa. Aloittaessani tämän lukemista minulla oli tarkoitus lukea ensin vain muutama sivu kuin maistiaisiksi ja jos tarina lähtisi hyvin etenemään, lukisin myöhemmin oikein kunnolla lisää. Kävikin sitten niin, että lumouduin jo ensimmäisiltä sivuilta tarinasta niin paljon, että ahmaisin puolet kirjasta melkein huomaamatta.

Teemestarin kirjan maailma on karu ja ahdistavakin, sellainen, josta on vaikea löytää juuri mitään hyvää tai kaunista. Itäranta on tehnyt hienoa työtä rakentaessaan dystooppisesta maailmasta täysin uskottavan. Juomakelpoista, makeaa vettähän ei ihan oikeasti välttämättä tule riittämään loputtomasti. Pidin siitä, että kirjassa ei ole kerrottu kuinka kauas tulevaisuuteen tarina sijoittuu, vaan asia jätetään lukijan pohdittavaksi.

Tätä kirjaa on luettu erittäin paljon, mutta jos vielä löytyy joku, joka ei ole Teemestarin kirjaan tarttunut, patistelenpas minäkin tämän lukemaan. Tämä oli erittäin hieno lukukokemus ja jään odottelemaan Itärannan tulevaa tuotantoa. Ainakin esikoisen perusteella voi varovaisesti odottaa kirjailijan tulevaisuudelta paljon.

Lopuksi vielä hieman iloisempiin tunnelmiin. Ihan kohta on jo joulukuu ja suosikkijuhlani (omien syntymäpäivieni lisäksi) lähestyy. Pidän joulun ajan tunnelmasta (en niinkään siitä kaupallisesta ja turhaan kulutukseen kehottavasta puolesta), joten halusin tuoda blogiinikin ihan pikkuisen jouluista tunnelmaa. Pitäähän kummituksella olla tonttulakki päässä lämmittämässä :)

Kiitos kirjasta Elisa Kirja!

------

Teos 2013 (e-kirja), 201 s.

arvostelukappale (Blogat)