Vaikka Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon on juuri sellainen kirja, mitkä yleensä lisään mahdollisimman nopeasti lukulistalleni, tämä kirja oli kuitenkin jotenkin päässyt menemään minulta kokonaan ohi. Tutustuin kirjaan vasta kun löysin sen jatko-osan kirjastosta ja sen perusteella päädyin lukemaan ensiksi sarjan aloittavan osan, koska eihän mitään sarjaa voi aloittaa muuten kuin alusta.
Ylä-asteikäinen Jouni kokee järkyttävän kohtaamisen pelottavan naisen kanssa ollessaan vaellusretkellä Lapissa isänsä ja siskonsa kanssa. Pian outoja asioita alkaa tapahtua myös kotipuolessa, eikä kukaan muu näe salaperäistä naista kuin Jouni. Liittyvätkö tapahtumat jotenkin Jounin kolttasaamelaiseen äitiin, joka on kadonnut Jounin ollessa pieni? Jouni saa avukseen entisen opettajansa Romppaisen, jolla on yllättäviä samaanin taitoja sekä Siisjoen Siidan jäsenluettelosta löytyvät nimet, jotka voivat auttaa Jounia selvittämään myös hänen kadonneen äitinsä tapausta.
Kuulen kutsun metsänpeittoon oli nopea- ja helppolukuinen, eikä sivumääräkään rajoittanut kirjan nopeatahtista lukemista. Melkein huomaamattani luin kirjan melkein yhdeltä istumalta, mitä tapahtuu ohuidenkin kirjojen kanssa melko harvoin. Ehdottomasti kiinnostavinta kirjassa oli kolttasaamelainen kansanperinne, joka yhdistyi kiinnostavasti jännityselementteihin ja teini-ikäisen elämään. Jouni kun saa kokea paitsi ensirakkauden myös sen, että parhaan ystävän halussa perustaa bändi on takana jokin aivan toinen motivaatio kuin saada soittaa.
Olin varsin toiveikas sen suhteen, että pitäisin kirjasta, koska päädyin lainaamaan jatko-osan samalla kertaa kirjastosta. Onneksi en pettynyt, vaan Kuulen kutsun metsänpeittoon oli niin kiinnostava, että luen varmasti sen jatkon Haltijan pojankin.
--------
Tammi 2011, 153 s.
kirjastosta
Peltoniemi kirjoittaa kyllä todella sujuvaa kieltä, ja olisikin kiinnostavaa lukea häneltä joskus vähän vanhemmille suunnattua kirjallisuutta. Haltijan poika on muuten vielä edeltäjäänsäkin mukaansatempaavampi.
VastaaPoista