Chris Riddell: Ada Gootti ja Humisevan karju

Chris Riddellin upea kuvitus ja ihanan hullunkuriset hahmot ovat hurmanneet minut Ada Gootin faniksi. Odotinkin innoissani tämän kolmannen kirjan suomennoksen ilmestymistä, eikä kirja jäänyt lojumaan lukupinoon pitkäksi aikaa kun varauksen olin kirjastosta käynyt hakemassa.

Kalmatollon kartanoon kerääntyy jälleen toinen toistaan eriskummallisempaa väkeä osallistumaan lordi Gootin kirjalliseen koiranäyttelyyn. Samaan aikaan Ullakkokerho saa tutkittavaa kun kartanosta löytyy epäilyttävä määrä pureksittuja kenkiä ja omituisia jalanjälkiä. 

Vaikka lukemistani häiritsee vieläkin pieni lukujumitus, nämä Ada Gootit ovat kyllä sellaisia kirjoja, että niiden parissa jumittamisesta ei ole tietoakaan. Tälläkin kertaa luin tämän nopeasti ja innokkaasti nautiskellen hassuista hahmoista, ihanasta kuvituksesta ja mukavasta, vaikka ehkä vähän heppoisesta, tarinasta.

Varsinkin takakannen tekstistä poiketen Humisevan karjussa ollaan enemmän kirjallisessa koiranäyttelyssä kuin selvittämässä Kalmatollon kartanon omituisia yöllisiä tapahtumia. Juoni on varsin hajanainen, mitä jo kahden edellisen osan perusteella osasin oikeastaan jo odottaa, mutta kyllä tälle kolmannelle osalle jo vähän toivoi tasaisempaa ja paremmin kasassa pysyvää juonta. Jälleen kerran keskitytään vähän liikaa erikoisten hahmojen esittelyyn ja liian vähän itse tarinaan. Mutta kyllä minä suloisen Ada Gootin parissa viihdyin tuosta huolimattakin.

Edellisten osien tapaan myös Humisevan karju on pullollaan herkullisia nimiväännöksiä ja viittauksia, tällä kertaa erityisesti kirjailijoihin. Kalmatollon kartanon kirjalliseen koiranäyttelyyn osallistuu sellaisia henkilöitä kuin Karu Austen, Peppi Pätkätossu ja Pappilan sisarukset Charlotte, Emily ja Anna. Laatutyötä jälleen Jaana Kapari-Jatalta. Toisaalta kiinnostaisi kovasti lukea tämäkin osa englanniksi, että näkisin millaisia väännöksiä alkuperäisen englanninkieliset nimet ovat.

Riddellin kuvitus on jälleen kerran ihanan vinksahtanutta ja upean yksityiskohtaista. Kirjan sivujen reunat ovat kauniin vaaleansiniset ja kansikuva jälleen oikein ihastuttava. Tämän sarjan kirjat paikkaavat visuaalisella näyttävyydellään osan niistä puutteista, mitä oikeastaan jokaisen osan juonessa on ollut. 

Seuraavaa Ada Goottia saakin sitten odotella pidempään, koska tämä viime vuonna alunperin ilmestynyt kolmas osa on sarjan viimeisin osa, eikä ainakaan Goodreadsilta löytynyt vielä tietoa onko sarjaan tulossa jatkoa. Suomennettujen kirjojen lisäksi Chris Riddell on kirjoittanut Adasta lyhyen Goth Girl and the Pirate Queen kirjan osana World Book Dayta.

------

Alkuteos: Goth Girl and the Wuthering Fright

Gummerus 2016, 224 s.

Suom. Jaana Kapari-Jatta

kirjastosta

Chris Riddell: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit

Viime syyskuussa ihastuin Chris Riddellin upeasti kuvittaman sarjan aloituskirjaan Ada Gootti ja hiiren haamu. Toinen osa Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit oli yksi eniten odottamistani kevään uutuuskirjoista, joten heti kirjan käsiini saatuani hyppäsin takaisin ihastuttavan Ada Gootin seikkailuihin.

Kalmatollon kartanossa valmistellaan Täysikuukestejä ja kartanoon saapuukin koko joukko taiteilijoita ja kirjailijoita sekä Kalmatollon suuriin leipojaisiin osallistuvia kuuluisia kokkeja. Ada Gootti on varma, että hänen isänsä poissaollessa Nurjamaa juonii jotain katalaa. Adalla on kuitenkin muitakin mietittävää, sillä hänen kamaripalvelijaansa Marylebonea on kosittu. Kalmatollossa riittää jälleen vilinää ja Adan syntymäpäivätkin ovat ihan kohta.

Ihana Ada Gootti. Upeat Riddellin kuvitukset. Eihän näin hienoa silmäkarkkikirjaa voi kuin ihastella. Jälleen hieno kansikuva ja upeat tummanpunaiset sivunreunat. Näiden kirjojen ansiosta olen ihastunut Riddellin piirrostyyliin ja mietiskelin, että hankkisinko Riddellin kuvittamat Neil Gaimanin kirjat itselleni, että saisin vain ihastella hänen kuvitusjälkeään.

Kuoloa kamalammat kestit esittelee vielä enemmän Kalmatollon eriskummallista kartanoa ja sen tiluksia, joissa on niin savukoristepiippuja, ylikoristeltu suihkulähde, seurapeurapuisto kuin Tosi ujon karpin järvikin. Jaana Kapari-Jattan käännöstyö on jälleen kerran laadukasta ja sujuvaa luettavaa.

Myös toisessa osassa varsinainen juoni ja punainen lanka on välillä kadoksissa ja ajoittain tuntuu, että eihän tässä mitään tarinaa erikoisten hahmojen esittelyn ja ihmettelyn lisäksi ole, mutta näiden kirjojen kohdalla olen valmis antamaan tarinan hajanaisuuden anteeksi. Ada Gootin maailma rikastettuna Riddellin hienolla ja yksityiskohtaisella kuvituksella on yksinkertaisesti niin ihastuttava, että lukisin nämä kirjat, vaikka niissä ei mitään juonta alunperinkään olisi.

Niin kuin Hiiren haamussa, myös Kuoloa kamalammissa kesteissä tavataan erittäin omaperäisiä ja outojakin hahmoja. Sekä hahmojen ulkonäöissä että nimissä on viittauksia niin kirjallisuuteen kuin esimerkiksi huippukokkeihin. Mukana ovat mm. kokit Nigelliina Sokerilusikka ja Gordon Ramses sekä leipova runoilija William Bake. Varsinkin Gordon Ramses on harvinaisen paljon esikuvansa oloinen ja näköinen. Pidin erityisesti myös erikoisesta Kolkko-Stokerin herrasväestä.

Kirjassa on myös mukana Marylebonen kirjoittama minikirja Karhun elämää, joka on mukava pieni kirja eräästä Adalle tärkeästä henkilöstä ja sivuaa myös hieman sitä, mitä tapahtui Adan äidille. 

Jatkan ehdottomasti Adan parissa sarjaa eteenpäin. Toivottavasti viime vuonna englanniksi ilmestynyt kolmas osa Goth Girl and the Wuthering Frights saadaan suomeksi yhtä sukkelaa tahtia. 

------

Alkuteos: Goth Girl and the Fete Worse than Death

Gummerus 2016,  212 s.

Suom. Jaana Kapari-Jatta

kirjastosta

Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu

Olin tätä kirjaa jo kerran kirjastossa katsellut, mutta sillä kertaa päätin vielä jättää hyllyyn. Vähän myöhemmin luin Jassun bloggauksen kirjasta ja innostuin sittenkin lainaamaan tämän luettavaksi. Ja onneksi innostuin, koska tämä on yksi visuaalisesti ihastuttavimmista kirjoista, minkä olen lukenut.

Ada Gootti asuu yhdessä isänsä kuuluisan runoilijan lordi Gootin kanssa suuressa Kalmatollon kartanossa, jossa heidän lisäksensä on liuta erikoista palvelusväkeä. Eräänä iltana Ada tapaa hiiren haamun nimeltään Ishmael ja tutustuu Ullakkokerhoon, jonka kanssa Ada ryhtyy selvittelemään mitä Kalmatollon kartanossa oikein tapahtuu.  

Ada Gootti ja hiiren haamu on yksinkertaisesti ihastuttava. Chris Riddellin kuvitus on hämmästyttävän yksityiskohtaista ja Kalmatollon kartanosta löytyy vaikka minkälaista eriskummallista, varsinkin kartanon palvelusväki on kuin omituisten otusten kerho. Nimenä Ada Gootti ja hiiren haamu on hieman hassu, koska kyseinen hiiren haamu vierailee tarinassa vain muutaman kerran.

Ada Gootin ja hiiren haamun tarina on hyvällä tavalla hieman outo ja vinksahtanut. Tarinallisesti kirja ei kuitenkaan ole mikään järisyttävän hyvä ja välillä tuntuu, että kirjassa ei mitään yhteistä juonta ja punaista lankaa olekaan, mutta onneksi upea kuvitus pelastaa paljon ja tätä lukee ilolla vain päästäkseen ihastelemaan hienoja kuvia. Ada Gootti ja hiiren haamu on muutenkin hieno paketti, sillä näyttävien kansien lisäksi kirjassa on kauniin violetit sivunreunat.

Kirjan on suomentanut Potteritkin suomentanut Jaana Kapari-Jatta, joka on tehnyt loistavaa työtä. Parempaa kääntäjää juuri tällaiselle sopivasti eriskummalliselle tarinalle, jossa on myös hyvin omalaatuisia sanoja, tuskin olisi löytynytkään.

Ada Gootti ja hiiren haamu on itse asiassa sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa Goth Girl and the Fete Worse than Death on ilmestynyt viime vuonna ja kolmas osa Goth Girl and the Wuthering Wright ilmestyy vielä tässä kuussa. Toivottavasti sarjan muutkin osat saadaan suomeksi. Lukisin ja ihastelisin oikein mielelläni lisääkin Ada Goottia.

Ada Gootti ja hiiren haamu kuittailee lukuhaasteesta kohdan 24. A book based entirely on its cover.

------

Alkuteos: Goth Girl and the Ghost of a Mouse

Gummerus 2015, 224 s.

Suom. Jaana Kapari-Jatta, Kristiina Drews

kirjastosta

Kesällä luetut (lyhytarviot)

Koska bloggaamista odottavien kirjojen jono on kesän blogihiljaisuuden aikana päässyt kasvamaan sen verran pitkäksi, päätin laittaa kaikki kesän aikana lukemani kirjat yhteen postaukseen. Pari luettua ansaitsisi ehdottomasti oman kirjoituksensa ja niistä olisi enemmänkin sanottavaa, mutta ehkä tällä kertaa säästän itseäni ja herättelen bloggausintoani menemällä siitä, mistä aita on matalin. Muutama sananen siis kesällä lukemistani kirjoista.

DOUGLAS ADAMS: LINNUNRADAN KÄSIKIRJA LIFTAREILLE

Ensimmäinen sana mikä tuli mieleen lukiessani tätä on outo. Enkä ole varma, että hyvällä vai huonolla tavalla. Melkeinpä koko kirjan ajan tuntui vähän siltä, että en oikein pysynyt perässä mitä tässä nyt tapahtuu. Liian paljon kaikkea ja mitään ei oikein selitetäkään, että sen avulla pysyisi paremmin perässä tapahtumissa.

Tätä on lisäksi kehuttu todella hauskaksi, mutta ehkä en ole juuri tällaisen huumorin ystävä kun minua Linnunradan käsikirja liftareille ei oikein jaksanut edes hymyilyttää. Onneksi kirja oli kuitenkin lyhyt ja melko vetäväkin sekavuudestaan huolimatta, niin tuli kuitenkin luettua loppuun asti. Jos tämä olisi ollut vielä yhtään pidempi, en olisi ehkä lukenut loppuun, mutta parisataa sivua jaksaa lukea, vaikka ei kirjasta erityisemmin välittäisikään. Onpahan nyt paikattu yksi aukko sivistyksessä ja luettu tämäkin.

------
Alkuteos: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy

Otava 2005, 156 s.
Suom. Pekka Markkula

kirjastosta

DOUGLAS PRESTON & LINCOLN CHILD: VELJENSÄ VARTIJA

Vihdoinkin taas Pendergastia! En voi uskoa, että siitä on oikeasti kolme vuotta kun luin sarjan edellisen osan Tulikiven. Miksi ihmeessä en ole lukenut tätä jo aikaisemmin! Mutta onneksi nyt luin, koska paluu Pendergastin pariin olikin erittäin jännittävä ja vauhdikas. Siis taattua laatua Prestonilta ja Childilta.

Edellinen Pendergast jäi erittäin jännittävään tilanteeseen ja tässä kirjassa vihdoinkin sai tietää kuinka agentin käy. Se paljastetaan ehkä vähän kuin sivulauseessa, mutta kuitenkin. Pendergastin veli Diogenes oli kiehtova, vähän vaarallisen ja mielenvikaisen väliltä oleva hahmo, joka jäi kuitenkin vielä hieman etäiseksi. Diogeneen todelliset tarkoitusperät ja tavoite olivat yllätys, enkä ollenkaan arvannut niitä etukäteen. Hyvä vain, koska on aina mukavampaa yllättyä kuin olettaa jotain ja saada tietää olevansa oikeassa.  

Jotenkin hassua kuvitella Pendergast lapsena. Agentin suvussa on kyllä ihanan kamalia nimiä :)

------

Alkuteos: Dance of Death

Gummerus 2012,  620 s.

Suom. Pekka Marjamäki

kirjastosta

JOHN GREEN: ARVOITUS NIMELTÄ MARGO 

Tätä lukiessa tuntui aika vahvasti, että olisin lukenut Kaikki viimeiset sanat uudestaan. Nörtihtävä poika + yli-ihana, kaikkeen pystyvä ja suorastaan legendaarinen tyttö = romanssi, joka ei tietenkään mene niin ruusuisesti kuin toivoisi. 

Margo Roth Spiegelman, miten rasittava ämmä. Jo se ärsytti, että tytön koko nimeä piti hokea joka välissä (pelkkä Margo ei ilmeisesti riittänyt). Margo on täysin mahdoton, vaativa ja kaikin puolin ärsyttävä. Tyttö haluaa kadota, mutta kuitenkin, että hänet löydettäisiin. Ja Quentin ihan hulluna tietysti lähtee perään.

Jokin näissä Greenin kirjoissa on sellaista, että en ole vielä kolmenkaan luetun jälkeen hullaantunut ihan täysin. Onneksi Green on kuitenkin sellainen kirjailija, että vaikka kirja ei oikein nappaisikaan, jotenkin sitä silti lukee mielellään ja sujuvasti. Greenin kirjat ovat jotenkin sellaista miellyttävää luettavaa. Ei välttämättä aiheiltaan, mutta kieleltään ja kerronnaltaan. Hienoja nuortenkirjoja siis.

Suomennoksessa oli jotain, mikä häiritsi koko ajan. Ehkä se oli "veli" - sana, joka ei vain istu omaan suuhun ja oli jotenkin tönkkö ilmaisu. Lisäksi suomennoksen kannet ovat kyllä aivan järkyttävät. En erityisemmin välitä Cara Delevignestä ja jotenkin tuon hepun tuijotus on todella häiritsevä. 

------

Alkuteos: Paper Towns

WSOY 2015, 399 s.

Suom. Helene Butzow

kirjastosta

GILLIAN FLYNN: TERÄVIÄ ESINEITÄ 

Viime kesänä luettuani Pahan paikan päätin, että en enää Gillian Flynniä lue. Jos en ollut pitänyt juuri ollenkaan kahdesta kirjailijan teoksesta, tuskin pitäisi kolmannestakaan. Kuitenkin Teräviä esineitä alkoi salakavalasti kiinnostaa ja päädyin tekemään kirjasta varausta kirjastoon. Ehkä sittenkin antaisin kirjailijalle kolmannen mahdollisuuden. Yllätyin todella positiivisesti, sillä tämähän oli oikeastaan aika hyvä. 

Ehkä pidin siitä, että tässä Flynnin esikoiskirjassa hahmot eivät olleet aivan niin inhottavan ärsyttäviä kuin kahden aiemman suomennetun kirjan hahmot. No Amma oli kyllä aika kauhea ja ärsyttävä, mutta jotenkin tuo ei häirinnytkään niin pahasti.

Teräviä esineitä oli sellainen hyvin otteessaan pitävä ja koukuttava kirja, jota luki perinteiseen tapaan siksi niin innolla, että pakkohan on saada tietää mitä pikkutytöille oikein tapahtui. Jotenkin vaikea tarkasti määritellä, mikä tässä oli erityisen hyvää. Ehkä se oli pikkukaupungin ja varsinkin Camillen äidin/perheen luoma tunnelma yhdistettynä hitaasti, mutta hyvin avautuvaan juoneen.  

------

Alkuteos: Sharp Objects

WSOY 2015, 317 s.

Suom.

kirjastosta

Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema

Olen joutunut jonkin aikaa pitämään pakkolomaa lukemisesta ja bloggaamisesta, koska muutin syyskuun lopussa uuteen asuntoon ja muuton valmistelussa meni oma aikansa. Jo sitä ennen minua kuitenkin vaivasi jonkinlainen hetkellinen kyllästyminen lukemiseen, enkä saanut oikein mitään luettuakaan, vaikka kiinnostavia kirjoja olisikin ollut odottamassa. Poikkeuksen teki tämä Nina Hurman Hatuntekijän kuolema, joka on itsenäinen jatko-osa viime vuonna lukemalleni ja tykkäämälleni Yönpunaiselle höyhenelle.

Rougen työkaveri Sirkka putoaa kuolemaan aivan Tulliin siirtyneen Korpelan silmien edessä. Samaan aikaan Sörkan vankilasta on vapautunut Rougen ja tämän veljen Toivon vanha tuttu Unto Frisk, jolla on useampikin velka perittävänään. Frisk ja Sirkan kuolema johdattavat jälleen Rougen ja Korpelan tiet kohtaamaan Helsingin kesässä.

Hatuntekijän kuolema on siis itsenäistä jatkoa Hurman esikoisteokselle, mutta kirja toimii varmasti paljon paremmin jos sarjan ensimmäinenkin osa on luettuna. Joitain asioita ei tässä jatko-osassa juurikaan selitetä ja itse olisin ainakin ollut hieman hukassa, jos en olisi tätä ennen Yönpunaista höyhentä lukenut.

Hurma kirjoittaa niin elävästi 20-luvun Helsingistä, että koko kirjan ajan oli erittäin helppoa kuvitella nuo maisemat ja tunnelmat mielessään. Tässä toisessakin osassa Hurma on siis onnistunut loistavasti luomaan tunnelmallisen ja tarkan ajankuvan. 

Rougen ja Korpelan kohtaamisissa oli samanlaista sähköä kuin aiemminkin ja mukana oli myös sensuellia, hyvin kirjoitettua erotiikkaa. Teitittelemiseen tottumattomana itseäni hieman häiritsi Rougen ja Korpelan toistensa teitittely, mutta onneksi Hatuntekijän kuolema oli muuten niin vetävä dekkari, että tuollainen ei lukukokemusta mitenkään ratkaisevasti huonontanut.

Lokakuu vaikuttaa ihanalta lukukuukaudelta. Muutama kauan odottamani uutuus ilmestyy tässä kuussa ja lisäksi päätin ottaa osaa Le Masque Rouqen Lokakuun lukuhaasteeseen, jossa luetaan Halloweeniin liittyviä kirjoja (tästä myöhemmin ehkä vielä lisää). Nyt kun muutto on saatu hoidettua pois alta ja syyslomaankaan ei ole enää pitkä aika, pääsen jälleen viettämään rutkasti aikaa hyvien kirjojen parissa. 

-----

Gummerus 2014, 346 s.

kirjastosta

Charlaine Harris: Sydänverellä

Eipä tätäkään kirjaa tullut syystä tai toisesta luettua englanniksi ennen suomennoksen ilmestymistä, vaikka sarjan edellinen osa Veri kielellä olikin positiivinen yllätys kahden melko väsähtäneen kirjan jälkeen. Valitettavasti sarjan 13. ja viimeinen osa sai sitten aikaan aikamoisen mahalaskun innostuksessani ja osoittautui valtavaksi pettymykseksi.

Sookie joutuu pidätetyksi murhasta kun eräs hänen tuttunsa löydetään kuolleena. Sookie saa apua vanhoilta ystäviltään murhatapauksen tutkimisessa, mikä on todellakin tarpeen, sillä joku näyttäisi taas kerran haluavan neiti Stackhousen hengiltä. Päänvaivaa aiheuttavat lisäksi myös vampyyrit ja erityisesti Eric, jonka pitämä etäisyys ei lupaa hyvää Sookien ja Ericin suhteelle.

Olin toivonut, että Sookien seikkailut saisivat arvoisensa päätöksen ja viimeisessä kirjassa tapahtuisi jotain todella järisyttävää ja viihdyttävää. Nuo toiveet olivat vielä jossain kirjan alkupuolella aika korkealla, mutta loppua kohdeen niistä ei ollut jäljellä enää kuin rippeitä, jos niitäkään. Sydänverellä jätti pettymyksen maun suuhun, enkä voi kuin ihmetellä miksi Harris on päätynyt lopettamaan telepaattisen sankarittaren seikkailut juuri tällä tavalla. Sookie Stackhouse olisi ehdottomasti ansainnut enemmän.

Edellisen osan jälkeen toivoin, että Sookien ja Ericin suhteen mutkista ja murheista pääsisi nauttimaan vielä kutkuttavammin tässä osassa, mutta turha toivo. Tuo suhde on ollut niin iso osa jo monta kirjaa, että sen kohtalo oli jotenkin todella lässähtänyt ja laimea, eikä ollenkaan sellainen kuin olin odottanut. Sookien lopullinen mieskuvio tuli minulle suurena yllätyksenä ja lievänä järkytyksenäkin, sillä en olisi uskonut, että Harris päätyy tällaiseen ratkaisuun. Aivan kuin Sookielle nyt olisi vain pitänyt keksiä joku mies ja otettiin se, joka oli siinä lähimpänä. Kaikki tapahtui jotenkin liian nopeasti ja epäuskottavasti.

Jos tästä osasta pitäisi sanoa jotain erityisen positiivista, olisi se ehdottomasti suomennoksen nimi. Sydänverellä on ehkä sarjan paras. Kansikuva ei edelleenkään saa minulta kiitosta, sillä en pidä tuosta yhtään, kuten on ollut monen muunkin tämän sarjan osan kanssa.

 

Vaikka Sookien seikkailut onkin nyt julkaistu kokonaisuudessaan suomeksi, syksyllä pääsee nauttimaan lisää Harrisia kun Gummerus julkaisee ensimmäisen osan Harper Connelly - sarjasta. En ole tuosta sarjasta niin erityisen kiinnostunut, mutta ehkä siihenkin voisi tutustua jossain vaiheessa.

------

Alkuteos: Dead Ever After

Gummerus 2014,  366 s.

Suom. Sari Kumpulainen

kirjastosta

Rosamund Lupton: Sisar

Olen ollut todella ahkera lukemaan, mutta hävettävän laiska kirjoittamaan lukemistani kirjoista. Nyt kun loma alkaa olla lopussa, päätin vihdoinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja esitellä lukemani kirjat. Ensimmäisenä vuorossa on Rosamund Luptonin Sisar, joka ehti roikkua lukulistallani melkeinpä ilmestymisestään asti. Aloittelin tämän lukemisen jo viime vuoden puolella, mutta sain kirjan luettua loppuun vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Beatrice saa kuulla siskonsa Tessin kadonneen. Vaikka Beatrice asuu New Yorkissa ja Tess Lontoossa, ovat siskokset läheisiä ja Bee lentääkin heti katoamisesta kuultuaan Lontooseen. Beatrice ei usko poliisien versiota Tessin katoamisesta, vaan ryhtyy päättäväisesti selvittämään mitä hänen siskolleen on oikeasti tapahtunut.

Tapahtumat kulkevat Beatricen Tessille osoittaman kirjeen muodossa. Aluksi olin hieman epäileväinen toimiikohan tuollainen ratkaisu, mutta kuin huomaamatta en kiinnittänyt asiaan enää edes huomiota kun syvennyin kunnolla tarinaan. Hitaasta aloituksesta huolimatta sain tarinasta melko nopeasti hyvän otteen ja lukeminen sujui pääosin oikein mukavasti, vaikka tarina ei onnistunutkaan olemaan niin kiinnostava tai mieleenpainuva kuin odotin sen olevan.

Tarinan päähenkilö Beatrice tuntui hetkittäin ärsyttävältä ja liian täydelliseltä. Välillä suorastaan toivoin, että Beatrice olisi väärässä edes jossain, eikä olisi niin ärsyttävän täydellinen ja aina oikeassa. Sivuosaan jäävä boheemimpi Tess oli paljon kiinnostavampi hahmo kuin siskonsa.

Sisar onnistui yllättämään positiivisesti täysin odottamattomalla käänteellä kirjan lopussa, mutta muuten kirja ei harmittavasti ollut niin hyvä kuin olin odottanut. Ihan hyvä, mutta ei niin hyvä, että kirjasta olisi juuri mitään muuta jäänyt mieleen kuin hyvä loppukäänne ja ärsyttävä päähenkilö.

-----

Alkuteos: Sister
Gummerus 2012, s. 404

Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

oma ostos

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi & Julie Kibler: Matkalla kotiin

Nämä kirjat ovat laiskuuden ja opiskelujuttujen takia joutuneet odottamaan pitkään blogiini pääsemistä. Molemmat ehtivät olla pienen ikuisuuden lukulistallani, sillä en näitä mitenkään erityisesti etsiskellyt kirjastosta tai halunnut saada heti itselleni luettavaksi. Sitten eräällä kirjastoreissulla molemmat löytyivät ja päätyivät viimeinkin ihan luettavaksi asti.

ALAN HOLLINGHURST: VIERAAN LAPSI   

Kesällä 1913 George Sawle tuo opiskelutoverinsa Cecil Valancen vierailulle perheensä maaseutukartanoon Two Acresiin. Nuori runoilija tekee vaikutuksen koko Georgen perheeseen ja erityisesti pikkusisko Daphneen, jonka muistikirjaan Cecil kirjoittaa kuuluisaksi nousevan runonsa. Cecilin runot herättävät kiinnostusta vielä vuosia runoilijan kuoleman jälkeen, mutta millainen mies Cecil oikeastaan oli ja kenelle hänen kuuluisin runonsa olikaan kirjoitettu.

En todellakaan päässyt helpolla tämän kirjan kanssa, sillä tarina vaati useassa kohdassa keskittymistä ja pohdiskelua, enkä välillä oikein osannut uppoutua kirjan tapahtumiin niin paljon kuin ehkä olisi ollut tarpeen. Tarina vie 1910 - luvulta aina 2000 - luvulle asti ja tapahtumiin kietoutuvat mukaan niin Sawlen ja Valancen suvun jäsenet kuin muutkin Cecilin elämästä kiinnostuneet.

Pidin erityisesti kirjan kahdesta ensimmäisestä osasta, joiden jälkeen lukeminen tuntui työläämmältä ja välillä yksinkertaisesti pitkäveteisemmältä. Hollinghurst on kutonut taitavasti kiehtovan tarinan, jota en malttanut millään jättää kesken, vaikka joissain kohdin keskittymiseni kirjan tarinaan tuntui herpaantuvan niin paljon, että en pystynyt kunnolla nauttimaan tarinasta. Lisäksi loppuratkaisu tuntui jotenkin liian hämmentävän epämääräiseltä.

Vieraan lasta on kehuttu paljon ja minäkin kyllä pidin kirjasta, vaikka en täysin lumoutunut ollutkaan. Ehkä olen kuitenkin enemmän sellaisten nopeatempoisempien kirjojen ystävä. Kirjalle on annetta lisäpisteitä aivan uskomattoman hienoista kansista.

------

Alkuteos: The Stranger's Child

Otava 2012, 535 s.

Suom. Markku Päkkilä

kirjastosta

JULIE KIBLER: MATKALLA KOTIIN                                                                                                                                     Iäkäs Isabelle pyytää kampaajaansa ja ystäväänsä Dorrieta lähtemään mukaansa pitkälle automatkalle ja hautajaisiin Isabellen vanhoille kotiseuduille. Matkan aikana Isabelle kertoo nuoruuden suhteestaan tummaihoiseen Robertiin. Etelän suvaitsemattomassa ilmapiirissä Isabellen ja Robertin kielletty rakkaus voi olla hengenvaarallista, joten rakastavaiset joutuvat tapailemaan salaa. Isabellen kertomus saa myös Dorrien pohtimaan elämäänsä.

Aiheeltaan Matkalla kotiin on hyvin samankaltainen kuin Kathryn Stockettin Piiat, joka mielestäni oli erittäin onnistunut ja viihdyttävä romaani. Myös Matkalla kotiin oli viehättävä lukuromaani, jonka luin nopeasti ja innokkaasti, vaikka tarina ei niin hyvä ollutkaan kuin Stockettin kirjassa. Isabellen ja Robertin riipaiseva rakkaustarina oli kyllä koskettava, mutta harmittavasti ei kuitenkaan tarpeeksi riipaiseva ja erilainen. Lisäksi välillä nuori Isabelle tuntui uskomattoman lapselliselta ja ärsyttävältä

Lukukokemusta hieman latisti se, että jotkin kirjan tapahtumista ennalta-arvattavia ja osasinkin arvata yhden suuren kirjan loppupuolen paljastuksen. Vioistaan huolimatta luin kirjan melkein kerralla loppuun, eivätkä pienet harmistukset ja ärsytykset häirinneet niin paljon, että olisin päätynyt jättämään kirjan kesken.

Myös Matkalla kotiin ansaitsee erityismaininnan kansistaan, jotka sopivat kirjalle loistavasti. Pidin kansista jo silloin kun ensimmäisen kerran tutustuin kirjaan ja lukiessanikin tätä myönnän välillä vain katselleeni kansia lukemisen lomassa.

------

Alkuteos: Calling Me Home

Gummerus 2013, 540 s.

Suom. Riie Heikkilä

kirjastosta