Alexandra Bracken: Star Wars - Uusi toivo: Prinsessa, lurjus ja maalaispoika

Tämä Alexandra Brackenin kynäilemä versio Uusi toivo - leffasta tuli aivan sattumalta vastaan kirjaston lasten- ja nuortenosaston uutuushyllyssä. Pidän Star Warsista (vaikka en mikään himofani olekaan), joten kirja lähti mukaani. Prinsessa, lurjus ja maalaispoika oli sen verran nopealukuinen, että tämä tuli luettua ystävänpäivän lukumaratonissa.

Galaktisen Imperiumin joukkotuhoase Kuolemantähti on valmistumassa. Imperiumin puristuksissa kapinan kipinä elää yhä. Kapinallisten toivo on prinsessan, lurjuksen ja maalaispojan käsissä. Kolmikon tiet kohtaavat juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Prinsessa, lurjus ja maalaispoika kertoo alkuperäisen Star Wars - trilogian ensimmäisen elokuvan (Uusi toivo) tarinan prinsessa Leian, Han Solon ja Luke Skywalkerin näkökulmasta. Kirjailija lupaa esipuheessa kertovansa tarinan jotenkin uudesta näkökulmasta, mutta ainakaan minusta tässä ei ollut radikaalisti mitään uutta tai erilaista. Kirjassa ehkä vähän paremmin tutustuttiin Leian, Hanin ja Luken hahmoihin ja mukana on joitain tapahtumia, joita ei elokuvassa ole ollenkaan. 

Kirja perustuu George Lucasin käsikirjoituksiin, Brian Daleyn radiokuunnelman käsikirjoitukseen vuodelta 1981 ja Brackenin omaan mielikuvitukseen. Prinsessa, lurjus ja maalaispoika on sopivan uskollinen alkuperäiselle tarinalle, eivätkä ainakaan itseäni lisäykset ja vastavuoroisesti joidenkin tapahtumien jättäminen pois haitanneet. Tämän voisi oikeastaan lukea, vaikka ei olisi edes katsonut leffoja tai tutustunut muuten Star Warsin maailmaan.

Tarinaa maustaa Ralph McQuarrien ja Joe Johnstonin kuvitus, jota ei kuitenkaan aivan kamalasti sivuilla ole. Osa kuvista on oikein hienoja, osa taas ei niinkään erikoisia. Kirjan kuvat McQuarrien ja Johnstonin konseptitaidetta Star Warsin maailmasta, joten jotkut hahmoista näyttävät hyvin erinäköisiltä kuin millaisina heidät on totuttu näkemään. Esimerkiksi C-3PO on varsin erinäköinen.

Kirjan kieli oli välillä aika yksinkertaista ja heppoista, mutta uskoisin, että varsinkin nuoremmille lukijoille Prinsessa, lurjus ja maalaispoika uppoaa takuuvarmasti. Viihdyttävä ja vauhdikas tarina on nopeaa luettavaa. Pidän todella paljon kirjan kansista, jotka ovat yksinkertaiset, mutta tyylikkäät.

-------

Alkuteos: A New Hope: The Princess, the Scoundrel, and the Farm Boy

Sanoma Media 2016,  299 s.

Suom. Antti Hulkkonen

kirjastosta

Andy Weir: Yksin Marsissa

Jokunen kuukausi sitten Yksin Marsissa oli minulla englanninkielisenä lainassa kirjastosta, mutta silloin pitkitin ja pitkitin kirjan aloittamista ja lopulta päädyinkin sitten palauttamaan kirjan lukemattomana. Kirja kuitenkin kiinnosti kovasti, joten kun kuulin, että kirja on ilmestymässä suomeksikin, odotin innolla milloin saisin tämän luettavaksi. Kirja on kerännyt todella paljon kehuja, joten odotukset olivat aika korkealla. Onneksi ei tarvinnut ollenkaan pettyä! Yksin Marsissa oli varsin mahtava lukukokemus.

Marsia tutkimassa olevan Ares 3:n miehistö joutuu rajuun hiekkamyrskyyn. Muu miehistö pelastautuu myrskyn alta pois, mutta astronautti Mark Watney jää onnettomuuden seurauksena vahingossa yksin planeetalle. Mark ei aio olla ensimmäinen ihminen, joka kuolee Marsissa. Hänellä on edessään eloonjäämiskamppailu, josta selvitäkseen Mark tarvitsee kaiken kekseliäisyytensä ja insinöörintaitonsa, hirtehishuumoria unohtamatta.

Yksin Marsissa on kieltämättä täydellisen koukuttava kirja. Alusta loppuun kirja oli kuin magneetti, joka ei lakannut vetämästä puoleensa tai päästänyt otteestaan. Onneksi näin hyvän kirjan kanssa viettää ihan mielellään vaikka puoli yötä vaan lukien. 

Markin selviytymiskamppailu Marsissa saa välillä aika hurjia käänteitä, joten tämän parissa sai kyllä ihan kunnolla jännittää miten Markin käy. Yksin Marsissa on erittäin jännittävä ja onneksi vieläpä erittäin hyvin kirjoitettu tarina. Markin lokimerkinnät, NASA:n työntekijöiden ja Ares 3:n miehistön näkökulmat tilanteeseen on saatu toimimaan hyvin yhdessä.  Mark on hahmona uskomattoman kekseliäs tyyppi, jonka lokimerkinnöissään viljelemä huumori toi pientä kevennystä tarinaan.

Kaikki fysiikka- ja tiedejutut (joita kirjassa on paljon!) menivät aika lailla iloisesti ohi tuollaisista melkein mitään ymmärtävältä, mutta onneksi se ei haitannut yhtään. Markin selviytymiskamppailu oli jännittävä ja nautittava muutenkin. Tiedeihmisille kirja antaa varmasti vielä enemmän, mutta kyllä tämä toimii ihan tavallisella tallaajallakin.

Suosittelen, ehdottomasti! Vaikka scifi-kirjallisuus ei oikein kiinnostaisikaan, tämä on kirja, jonka takia kannattaa hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Yksin Marsissa on hieno ja viihdyttävä selviytymistarina.

Yksin Marsissa on sovitettu myös elokuvan muotoon ja leffa saapui Suomessakin elokuvateattereihin lokakuun alussa. Ennen kirjan lukemista elokuvan näkeminen ei kiinnostanut juuri ollenkaan, mutta nyt kun kirjan on lukenut, haluan todella kovasti päästä näkemään miten huippu kirja on saatu muunnettua elokuvaksi. 

------

Alkuteos: The Martian

Into Kustannus 2015, 392 s.

Suom. Kaj Lipponen

kirjastosta

Kesällä luetut (lyhytarviot)

Koska bloggaamista odottavien kirjojen jono on kesän blogihiljaisuuden aikana päässyt kasvamaan sen verran pitkäksi, päätin laittaa kaikki kesän aikana lukemani kirjat yhteen postaukseen. Pari luettua ansaitsisi ehdottomasti oman kirjoituksensa ja niistä olisi enemmänkin sanottavaa, mutta ehkä tällä kertaa säästän itseäni ja herättelen bloggausintoani menemällä siitä, mistä aita on matalin. Muutama sananen siis kesällä lukemistani kirjoista.

DOUGLAS ADAMS: LINNUNRADAN KÄSIKIRJA LIFTAREILLE

Ensimmäinen sana mikä tuli mieleen lukiessani tätä on outo. Enkä ole varma, että hyvällä vai huonolla tavalla. Melkeinpä koko kirjan ajan tuntui vähän siltä, että en oikein pysynyt perässä mitä tässä nyt tapahtuu. Liian paljon kaikkea ja mitään ei oikein selitetäkään, että sen avulla pysyisi paremmin perässä tapahtumissa.

Tätä on lisäksi kehuttu todella hauskaksi, mutta ehkä en ole juuri tällaisen huumorin ystävä kun minua Linnunradan käsikirja liftareille ei oikein jaksanut edes hymyilyttää. Onneksi kirja oli kuitenkin lyhyt ja melko vetäväkin sekavuudestaan huolimatta, niin tuli kuitenkin luettua loppuun asti. Jos tämä olisi ollut vielä yhtään pidempi, en olisi ehkä lukenut loppuun, mutta parisataa sivua jaksaa lukea, vaikka ei kirjasta erityisemmin välittäisikään. Onpahan nyt paikattu yksi aukko sivistyksessä ja luettu tämäkin.

------
Alkuteos: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy

Otava 2005, 156 s.
Suom. Pekka Markkula

kirjastosta

DOUGLAS PRESTON & LINCOLN CHILD: VELJENSÄ VARTIJA

Vihdoinkin taas Pendergastia! En voi uskoa, että siitä on oikeasti kolme vuotta kun luin sarjan edellisen osan Tulikiven. Miksi ihmeessä en ole lukenut tätä jo aikaisemmin! Mutta onneksi nyt luin, koska paluu Pendergastin pariin olikin erittäin jännittävä ja vauhdikas. Siis taattua laatua Prestonilta ja Childilta.

Edellinen Pendergast jäi erittäin jännittävään tilanteeseen ja tässä kirjassa vihdoinkin sai tietää kuinka agentin käy. Se paljastetaan ehkä vähän kuin sivulauseessa, mutta kuitenkin. Pendergastin veli Diogenes oli kiehtova, vähän vaarallisen ja mielenvikaisen väliltä oleva hahmo, joka jäi kuitenkin vielä hieman etäiseksi. Diogeneen todelliset tarkoitusperät ja tavoite olivat yllätys, enkä ollenkaan arvannut niitä etukäteen. Hyvä vain, koska on aina mukavampaa yllättyä kuin olettaa jotain ja saada tietää olevansa oikeassa.  

Jotenkin hassua kuvitella Pendergast lapsena. Agentin suvussa on kyllä ihanan kamalia nimiä :)

------

Alkuteos: Dance of Death

Gummerus 2012,  620 s.

Suom. Pekka Marjamäki

kirjastosta

JOHN GREEN: ARVOITUS NIMELTÄ MARGO 

Tätä lukiessa tuntui aika vahvasti, että olisin lukenut Kaikki viimeiset sanat uudestaan. Nörtihtävä poika + yli-ihana, kaikkeen pystyvä ja suorastaan legendaarinen tyttö = romanssi, joka ei tietenkään mene niin ruusuisesti kuin toivoisi. 

Margo Roth Spiegelman, miten rasittava ämmä. Jo se ärsytti, että tytön koko nimeä piti hokea joka välissä (pelkkä Margo ei ilmeisesti riittänyt). Margo on täysin mahdoton, vaativa ja kaikin puolin ärsyttävä. Tyttö haluaa kadota, mutta kuitenkin, että hänet löydettäisiin. Ja Quentin ihan hulluna tietysti lähtee perään.

Jokin näissä Greenin kirjoissa on sellaista, että en ole vielä kolmenkaan luetun jälkeen hullaantunut ihan täysin. Onneksi Green on kuitenkin sellainen kirjailija, että vaikka kirja ei oikein nappaisikaan, jotenkin sitä silti lukee mielellään ja sujuvasti. Greenin kirjat ovat jotenkin sellaista miellyttävää luettavaa. Ei välttämättä aiheiltaan, mutta kieleltään ja kerronnaltaan. Hienoja nuortenkirjoja siis.

Suomennoksessa oli jotain, mikä häiritsi koko ajan. Ehkä se oli "veli" - sana, joka ei vain istu omaan suuhun ja oli jotenkin tönkkö ilmaisu. Lisäksi suomennoksen kannet ovat kyllä aivan järkyttävät. En erityisemmin välitä Cara Delevignestä ja jotenkin tuon hepun tuijotus on todella häiritsevä. 

------

Alkuteos: Paper Towns

WSOY 2015, 399 s.

Suom. Helene Butzow

kirjastosta

GILLIAN FLYNN: TERÄVIÄ ESINEITÄ 

Viime kesänä luettuani Pahan paikan päätin, että en enää Gillian Flynniä lue. Jos en ollut pitänyt juuri ollenkaan kahdesta kirjailijan teoksesta, tuskin pitäisi kolmannestakaan. Kuitenkin Teräviä esineitä alkoi salakavalasti kiinnostaa ja päädyin tekemään kirjasta varausta kirjastoon. Ehkä sittenkin antaisin kirjailijalle kolmannen mahdollisuuden. Yllätyin todella positiivisesti, sillä tämähän oli oikeastaan aika hyvä. 

Ehkä pidin siitä, että tässä Flynnin esikoiskirjassa hahmot eivät olleet aivan niin inhottavan ärsyttäviä kuin kahden aiemman suomennetun kirjan hahmot. No Amma oli kyllä aika kauhea ja ärsyttävä, mutta jotenkin tuo ei häirinnytkään niin pahasti.

Teräviä esineitä oli sellainen hyvin otteessaan pitävä ja koukuttava kirja, jota luki perinteiseen tapaan siksi niin innolla, että pakkohan on saada tietää mitä pikkutytöille oikein tapahtui. Jotenkin vaikea tarkasti määritellä, mikä tässä oli erityisen hyvää. Ehkä se oli pikkukaupungin ja varsinkin Camillen äidin/perheen luoma tunnelma yhdistettynä hitaasti, mutta hyvin avautuvaan juoneen.  

------

Alkuteos: Sharp Objects

WSOY 2015, 317 s.

Suom.

kirjastosta

Gillian Anderson & Jeff Rovin: Liekkien näkijät

Gillian Anderson on varmasti monelle tuttu Salaisten Kansioiden Dana Scullyna. Minullekin, vaikka myönnän, että en juurikaan ole tuota kulttisarjaa katsellut. Liekkien näkijät on Andersonin kirjallinen debyytti yhdessä vähän kaikkea kynäilleen Jeff Rovinin kanssa.

Lastenpsykiatri Caitlin O'Hara palkataan hoitamaan Intian USA:n suurlähettilään tytärtä Maanikia, joka isänsä murhayrityksen jälkeen alkaa saada voimakkaita kohtauksia. Näyttää siltä kuin jokin näkymätön olisi saanut Maanikin valtaansa. Pian Caitlin saa kuulla, että Haitilla ja Iranissa on samalla tavalla oireilevia nuoria. Nuorten oireilla näyttäisi olevan yhteys johonkin.

Liekkien näkijät kuulostaa yhdistävän herkullisesti scifiä ja jännitystä, mikä nosti odotukseni kirjaa kohtaan erittäin korkeiksi. Valitettavasti jouduin kuitenkin pettymään. Lupaavasta ja omaperäisestä ideastaan huolimatta kirja oli outo sekasotku, johon oli tungettu vähän kaikkea, eikä niitäkään onnistuneesti. Toivoin, että sekavaa juonta olisi parantanut edes vahva ja kiinnostava päähenkilö, mutta jouduin siinäkin pettymään. Caitlin oli ärsyttävän tylsä ja mitäänsanomaton hahmo.

Kirja ei anna ainakaan Andersonin kirjailijanlahjoista kovin hyvää kuvaa, sillä teksti on vähän väliä erittäin kömpelöä ja takkuista luettavaa. Useasti tuli sellainen olo, että vaikka olisi kuinka pitkään lukenut, ei kirjassa pääse yhtään eteenpäin.

Missään vaiheessa ei tullut sellaista ihanaa tunnetta, että tarina olisi kunnolla imaissut mukaansa ja kuljettanut eteenpäin kuin itsestään. Kirjasta kertoo varmaan kuitenkin jotain se, että vaikka lukeminen olikin aikamoista urakkaa välillä, en jättänyt tätä kesken tai missään vaiheessa edes harkinnut sitä. Sekavuudesta ja kömpelyydestä huolimatta halusin kuitenkin tietää mihin suuntaan tapahtumat etenevät ja mitä lopulta tapahtuukaan.

Goodreadsissa Liekkien näkijät on merkitty Earthend Saga - sarjan aloitusosaksi, joten ilmeisesti tälle on tulossa jatkoakin. Minun osaltani Andersonin kirjallisiin tuotoksiin tutustuminen oli varmaankin tässä, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos muun lukemisen puutteessa voisin lukea lisääkin tätä sarjaa jos jatkoa todella on tulossa.

Kiitos kirjasta kustantajalle!

------

Alkuteos: A Vision of Fire

Like 2015, 300 s.

Suom. Einari Aaltonen

arvostelukappale (pyytämättä saatu)

A.G. Riddle: Departure

A.G. Riddle on minulle aivan uusi kirjailijatuttavuus, jonka uusimman teoksen Departure huomasin täysin sattumalta Amazonilta. Luettuani pari ensimmäistä riviä kirjan esittelystä tuli heti se tunne, että tämän haluan ehdottomasti lukea. Lukuvuoroaan odottamassa olisi ollut iso pino muitakin kirjoja, mutta en vain jotenkin saanut tätä mielestäni ja lopulta olikin pakko käydä juuri Departuren kimppuun kaikkien muiden ehdokkaiden ohi.

Vuonna 2014 lento 305 on matkalla New Yorkista Lontooseen kun jotain menee pahasti vikaan ja lentokone syöksyy maahan jonnekin Englannin maaseudulle. Harper Lane, Nick Stone, Sabrina Schröder, Yul Tan ja muut maahansyöksystä selviytyneet tajuavat pian, että he ovat päätyneet muuttuneeseen maailmaan. Aika on vähissä. Selviytyjien on selvitettävä minne he ovat joutuneet ja oliko kaikki pelkkää sattumaa vai ovela salaliitto.

Departure on niitä kirjoja, jotka nappaavat otteeseensa heti ensimmäisiltä sivuilta ja pitävät siinä aivan loppuun asti. Lentokoneen maahansyöksystä ja siitä selviytymisestä tuli vähän hyvällä tavalla mieleen Lost. Tuohon kun yhdistettiin vielä aikamatkailua, on tuloksena varsin vastustamaton yhdistelmä: vauhdikasta ja nautittavaa scifiä.

Tarina etenee nopeasti, mutta tapahtumien runsaudesta huolimatta Departure ei missään vaiheessa muuttunut sekavaksi. Kirjassa on toki aika liuta tiedehöpinää aikamatkailusta ja muusta, jotka itselleni eivät ehkä aivan täysin avautuneet, mutta onneksi tuo ei haitannut vetävästä juonesta nauttimista.

Harper ja Nick pääsivät kirjassa kunnolla esille ja tarina kerrottiinkin juuri heidän näkökulmistaan. Alussa suhtauduin vähän nihkeästi etenkin Harperiin, mutta lopulta huomasin oikeasti välittäväni ja pitäväni hahmosta, mitä en olisi alun perusteella uskonut tapahtuvan. Sabrina ja Yul jäivät taka-alalla, vaikka molempiin olisin mielelläni tutustunut enemmänkin. Kaiken kaikkiaan Departuressa oli kyllä harvinaisen mukavat ja onnistuneet hahmot, minkä takia pidin kirjasta vielä enemmän.

Loppua kohden tarina pääsi hieman lässähtämään, enkä aivan lopusta oikein pitänyt. Osin ehkä siksi, että lopetus sai vain haluamaan jatkoa, mitä ei kuitenkaan ole tulossa. Departure kun ilmeisesti on yksittäinen kirja, eikä sarjan aloitus. Toisaalta tuo on varmaan ihan hyväkin asia, sillä kirja toimii yksinään erinomaisesti, enkä tiedä miten tähän saisi aikaiseksi jatkoa ilman, että koko juttu menee sekavaksi ja väkisin väännetyksi. Mutta silti lopussa itselleni hieman auki ja epäselväksi jääneille asioille haluaisi edes jonkinlaisen selityksen.

Mainitsemisen arvoisia ovat myös kirjailijan loppusanat, joissa on muutamassa lauseessa kommentoitu ajatuksia herättävästi nykyajan teknologiaa pursuavasta maailmasta.

Tämän lukukokemuksen rohkaisemana voisin lukea muutakin Riddleltä. The Origin Mystery - trilogia vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja olenkin sen jo laittanut korvan taakse eli tuskinpa Departure jää ainoaksi lukemakseni Riddleksi.

Departure kuittaa lukuhaasteesta kohdan 35. A book set in the future.

------

Riddle Inc. 2014, 318 s.

oma ostos

Pittacus Lore: I Am Number Four

Joskus parisen vuotta sitten törmäsin jossain Pittacus Loren (pseudonyymin takana kirjailijat James Frey ja Jobie Hughes) I Am Number Four -kirjan elokuvaversioon ja siitä lähtien kirja on ollut lukulistallani, ei kuitenkaan mitenkään erityisen korkealla. Huomasin vähän aikaa sitten sattumalta kirjan olevan Google Playlla alennuksessa parin euron hintaan ja niinhän se sitten tuli tabletille ostettua.

John on yksi yhdeksästä valitusta, jotka yhdessä suojelijoidensa kanssa pakenivat Maahan heidän kotiplaneettansa Lorienin jouduttua hyökkäyksen kohteeksi ja lopulta tuhotuksi. Valitut ovat Lorienin ainoa toivo, minkä vuoksi eri maailmankolkissa piilottelevat nuoret ovatkin joutuneet kotinsa tuhonneiden mogadorianilaisten jahtaamiksi. Valitut voi kuitenkin tappaa vain oikeassa järjestyksessä. Kolme on kuollut. John on seuraava, numero neljä.

Huolimatta siitä, että I Am Number Four oli paikoitellen erittäin ennalta-arvattava ja jotkut hahmot luonteiltaan kuin tusinasta muusta YA-kirjasta repäistyjä, jotenkin, kummallista kyllä, pidin kirjasta, vaikka tuntuu hieman siltä, että en oikein osaa sanoa tarkalleen mistä tässä oikein pidinkään.

Alienit ihmishahmossa ei ole kaikkein omaperäisimpiä ideoita tai kirja kirjoitettu erityisen häikäisevästi, mutta silti olin kuin liimautunut kirjaan. Tarina on kuitenkin niin vauhdikas, että luin tämän innolla nopeasti loppuun. Jäin hieman kaipaamaan lisää tietoa Johnin kotiplaneetasta Lorienista ja yhdeksästä valitusta ja näiden kyvyistä yms, mutta ehkä kaikesta tuosta kerrotaan lisää tietoa sarjan edetessä.

I Am Number Four oli keskinkertaista luettavaa, mutta jotenkin kirjasta pystyi nauttimaan ilman, että keskittyi lukiessa liikaa sen puutteisiin. Muuten tämä olisikin saattanut jäädä kesken.

Tässä, kuten sarjan muissakin osissa, on harvinaisen onnettomat kannet. Onneksi e-kirjaa lukiessa tuota oranssinpunaista sotkua ei tarvitse tuijotella juuri ollenkaan.

Kirja aloittaa Lorien Legacies - sarjan, josta on ilmeisesti kaavailtu seitsenosaista. Ensimmäisen osan jälkeen sarjasta on ilmestynyt jo neljä seuraavaa kirjaa; The Power of Six, The Rise of Nine, The Fall of Five ja The Revenge of Seven. Ainakaan tämän ensimmäisen osan perusteella sarja ei herättänyt sellaista "pakkolukeakokosarjahetinyt"- tunnetta, mutta en silti sulje pois, että en joskus myöhemmin jatkaisi sarjan parissa.

I Am Number Four on siis saanut elokuvaversionkin. Vuonna 2011 ilmestynyt leffa ei ilmeisesti menestynyt erityisen hyvin lippuluukuilla tai arvosteluissa, minkä vuoksi kirjasarjan seuraavista osista ei todennäköisesti ole tulossa elokuvia. Trailerin perusteella leffa vaikutti todella sekavalta, mutta ehkä joskus voisi tuon katsoa ihan vain uteliaisuudesta.

I Am Number Four sopii lukuhaasteessa kohtaan 5. A book with a number in the title.

  

-------

HarperCollins 2010, 440 s.

oma ostos

Pierce Brown: Red Rising

Pierce Brownin esikoisteos Red Rising voitti Goodreads Choice Awardseissa kategorian 'Best Debut Goodreads Author'. Juuri sieltä minäkin tämän kirjan bongasin ja lisäilin lukulistalle ajatuksella, että ehkä jossain vaiheessa voisi tuonkin lukea. Sitten kirja löytyikin sattumalta Amazonilta tarjouksesta parilla dollarilla ja pakkohan se oli ostaa. Red Rising alkoikin heti kummasti houkutella aiempaa enemmän kun se oli omana ja kirjan kimppuun pääsisi heti.

Darrow on Red, punainen, väreittäin jakautuneen yhteiskunnan ala-arvoisinta kastia, syvällä kaivoksissa Marsin pinnan alla työskentelevä mainari. Darrow ja muut hänen kaltaisensa ahkeroivat, että Maan asukkaat voisivat joskus muuttaa kuolevalta planeetaltaan Marsiin. He ovat Maan viimeinen toivo. Tai niin heille väitetään. Kun Darrowlle selviää, että Mars on ollut asutettu jo vuosikymmeniä ja kaivoksissa työskentelevät ovat pelkkiä orjia, eivätkä pelastajia, hänet värvätään uskaliaaseen kokeiluun. Darrowsta tehdään Gold, yhteiskuntaa hallitsevan luokan jäsen ja hänet lähetetään soluttautumaan yläluokkaan ja selviytymään koulutuksesta, jossa monet muutkin taistelevat samasta kunniasta, keinolla millä hyvänsä.

Huh huh millaiseen kyytiin Red Risingin parissa pääsikään, vaikka matka aluksi lähtikin hieman yskähdellen käyntiin. Aluksi tuntui, että en millään saa otetta Brownin luomasta omaperäisestä ja monimutkaisesta maailmasta, mutta onneksi tuo ongelma häipyi kun vain malttoi lukea eteenpäin ja antaa kirjan maailman avautua pikkuhiljaa. Kohta kaikki tuntuikin jo selkeämmältä.

Red Risingia on verrattu Nälkäpeliin ja sitä ei voi kieltää, etteikö kirjoissa olisi joitakin yhtymäkohtia. Vertailut kannattaa kuitenkin jättää sikseen ja keskittyä vain hyvin kirjoitettuun, nopeatempoiseen ja jännittävään kirjaan, joka on young adult - kirjaksi yllättävän brutaali ja synkkä.

Alussa haparoin päästä kiinni tarinaan, mutta kun alkuvaikeudet oli selätetty, olin loppuun asti koukussa, lujasti. Useammassakin kohdassa jännitin oikein kunnolla mitä tulee tapahtumaan ja yksi käänne jopa herkisti niin, että meinasi tulla itku silmään. Lopussa lipsahdettiin tapahtumien osalta ehkä hieman sekaville ja hätäisille poluille, mutta kokonaisuutena Red Rising oli erittäin hieno kokemus.

Kirjan maailma on hienosti rakennettu ja väreittäin jaoteltu yhteiskunta kiehtova. Red Risingin maailmassa kultaiset ovat yläluokkaa, punaiset alinta pohjasakkaa ja siihen väliin mahtuu mm. pinkkejä, vihreitä ja harmaita. Jokaisella luokalla (värillä) on oma määritelty asemansa yhteiskunnassa, esimerkiksi keltaiset ovat lääkäreitä ja harmaat lainvalvojia.

Pidin päähenkilö Darrowsta, vaikka muutamassa kohdassa heppu tuntui aavistuksen liian täydelliseltä ja kaikessa onnistuvalta. Suosikikseni nousi Darrown ohi ihanan ovela Sevro, joka ei ollutkaan niin altavastaaja kuin kuviteltiin. Kirjailijaa on kiitettävä erityisesti siitä, että mieshahmojen tulvan keskellä on parikin (ainakin Eo ja Mustang) vahvaa ja onnistunutta naishahmoakin.

Red Rising aloittaa trilogian, jonka toinen osa, Golden Son, ilmestyi muutama päivä sitten ja aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa toisenkin osan verran. Ja ehkä kolmannenkin jos kakkonen ei jotenkin onnistu pilaamaan vahvasti alkanutta trilogiaa. Varovaisesti uskallan toivoa, että Red Rising  joskus suomennettaisiin, vaikka tässä saattaa olla kääntäjälle aikamoinen urakka saada kirja toimimaan suomeksikin.

Red Rising kuittaa 50 kategorian haasteesta kohdan 37. A book with a color in the title.

------

Del Rey Books 2014, 400 s.

oma ostos

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Jostain syystä jotkut kirjat vain jäävät lukematta, vaikka ne kuinka kiinnostaisivat ja ne haluaisi lukea samantien. Todella pitkään, oikeastaan kirjan parin vuoden takaisesta ilmestymisestä lähtien Emmi Itärannan Teemestarin kirja on ollut minulle juuri sellainen kirja. Haluaisin kovasti lukea sen, mutta jotenkin löytyy aina muuta luettavaa, ei ole aikaa tai löydän jonkun muun tekosyyn kirjan ohittamiselle. Onneksi nyt tuo vääryys on kuitenkin korjattu ja pääsin vihdoinkin lukemaan Itärannan ylistetyn dystopian.

Vesi on loppumassa ja ihmiskunta sinnittelee suurten mullistusten jälkeen sotilasdiktatuurin vallan alla. Teemestarien sukua oleva Noria saa kuulla isältään tunturiin kätketystä salaisesta lähteestä. Vesipulasta kärsivässä maailmassa vesirikos on rikoksista suurin. Paljastuessaan Norian salaisuus voi vaarantaa enemmän kuin yhden elämän.

Itäranta on kirjoittanut huikean hyvän esikoisteoksen, jota ei ole turhaan ylistetty niin monessa kirjablogissa ennen minua. Kirjan kieli ja kerronta on erittäin kaunista ja sujuvaa. Aloittaessani tämän lukemista minulla oli tarkoitus lukea ensin vain muutama sivu kuin maistiaisiksi ja jos tarina lähtisi hyvin etenemään, lukisin myöhemmin oikein kunnolla lisää. Kävikin sitten niin, että lumouduin jo ensimmäisiltä sivuilta tarinasta niin paljon, että ahmaisin puolet kirjasta melkein huomaamatta.

Teemestarin kirjan maailma on karu ja ahdistavakin, sellainen, josta on vaikea löytää juuri mitään hyvää tai kaunista. Itäranta on tehnyt hienoa työtä rakentaessaan dystooppisesta maailmasta täysin uskottavan. Juomakelpoista, makeaa vettähän ei ihan oikeasti välttämättä tule riittämään loputtomasti. Pidin siitä, että kirjassa ei ole kerrottu kuinka kauas tulevaisuuteen tarina sijoittuu, vaan asia jätetään lukijan pohdittavaksi.

Tätä kirjaa on luettu erittäin paljon, mutta jos vielä löytyy joku, joka ei ole Teemestarin kirjaan tarttunut, patistelenpas minäkin tämän lukemaan. Tämä oli erittäin hieno lukukokemus ja jään odottelemaan Itärannan tulevaa tuotantoa. Ainakin esikoisen perusteella voi varovaisesti odottaa kirjailijan tulevaisuudelta paljon.

Lopuksi vielä hieman iloisempiin tunnelmiin. Ihan kohta on jo joulukuu ja suosikkijuhlani (omien syntymäpäivieni lisäksi) lähestyy. Pidän joulun ajan tunnelmasta (en niinkään siitä kaupallisesta ja turhaan kulutukseen kehottavasta puolesta), joten halusin tuoda blogiinikin ihan pikkuisen jouluista tunnelmaa. Pitäähän kummituksella olla tonttulakki päässä lämmittämässä :)

Kiitos kirjasta Elisa Kirja!

------

Teos 2013 (e-kirja), 201 s.

arvostelukappale (Blogat)