16. elokuuta 2016

S.K. Tremayne: Jääkaksoset

S.K. Tremaynen Jääkaksoset oli lojunut kirjapinossa jo jonkin aikaa kunnes huomasin, että tämähän on ihan kohta palautettava kirjastoon, joten ei kun vaan kirja käteen ja lukemaan. Olisi vain pitänyt tajuta jo aikaisemmin lukea tämä. Sen verran upeaksi kirja kuitenkin osoittautui.

On kulunut vuosi siitä kun toinen Moorcroftien identtisistä kaksostytöistä kuoli. Perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin ja toivoo, että he vihdoinkin toipuvat hirveästä tragediasta. Vanhempiensa kauhuksi henkiin jäänyt kaksonen Kirstie väittääkin äkkiä olevansa kuollut sisarensa Lydia. 

Hui, miten hyvä kirja! Luin tämän vähän reilussa päivässä, koska olin jo alkusivuilta ihan myyty ja koukussa. En edes muista milloin kirja olisi onnistunut olemaan niin koukuttava, että kirjasta oli tulossa melkeinpä pakkomielle. Halusin vain tietää mitä tapahtuu.

Jääkaksoset on tunnelmaltaan kutkuttavan ahdistava ja todella jännittävä. Hyytävä on oikeastaan varsin hyvä termi kuvaamaan tätä kirjaa, vaikka muuten en kys. adjektiivista juuri pidäkään, varsinkaan kirjojen kuvailussa. Karu majakkasaari Skotlannissa on täydellinen tapahtumapaikka tälle tarinalle ja osaltaan lisää tarinaan kolkkoa tunnelmaa.

Jääkaksoset oli loistavasti täynnä hetkiä, jolloin luulin jo tietäväni kaiken, mutta sitten Tremayne olikin luonut sellaisen käänteen, että mikään ei ollutkaan niin kuin luulin. Pelkäsin vähän, että loppu onnistuisi jotenkin pilaamaan hienon kirjan, mutta onneksi niin ei käynyt. Pidin todella paljon lopusta, jossa tuntui kunnolla purkautuvan kirjan ajan kasvanut tunnelma.

Vaikka pidinkin kirjasta aivan valtavasti, välillä oli kuitenkin kohtia, jotka eivät jaksaneet kiinnostaa aivan yhtä paljoa ja jotka hidastivat lukurytmiäni. Ainakin keskusteluja lastenpsykiatrin kanssa olisi ehkä voinut vähän tiivistää. Muutamassa muussakin kohdassa lukemiseni uhkasi herpaantua kun juoni ei mennyt eteenpäin sillä vauhdilla kuin toivoisin, joten aivan viiden tähden lukukokemus tämä ei ollut. Mutta kyllä erittäin lähellä sitä! 

Taidankin laittaa S.K. Tremaynen korvan taakse, sillä sen verran vaikuttunut minä Jääkaksosista olin. Tremaynelta onkin tänä vuonna ilmestynyt uusi teos, The Fire Child, joka sekin vaikuttaa kuvauksen perusteella erittäin kiinnostavalta.

-----
Alkuteos: The Ice Twins
Otava 2016, 350 s.
Suom. Oona Nyström
kirjastosta

13. elokuuta 2016

Hitomi Kanehara: Käärmeitä & lävistyksiä

Hitomi Kaneharan Käärmeitä & lävistyksiä bongailin Kirjasampon Instagramista. Jotenkin kirja vaikutti jo kannen perusteella tutulta ja olen melko varma, että tämä on ollut minulla joskus kauan sitten ennen blogin aloittamista kirjastosta lainassa. En kuitenkaan muista, että olisin kirjan lukenut ennen kuin nyt.

19-vuotias Lui tapaa baarissa Aman, jonka kaksihaaraiseen kieleen hän ihastuu. Rajojaan kokeileva Lui muuttaa Aman luokse, ottaa itselleenkin kielilävistyksen ja pyytää Aman ystävää Shibaa tekemään selkäänsä ainutlaatuisen tatuoinnin. Shiba pyytää tatuoinnista hintaa, joka syöksee Luin rankkaan kolmiodraamaan.

Luettuani viimeisen sivun päällimmäisenä ajatuksena oli ehdottomasti, että mitä ihmettä minä olenkaan lukenut. Käärmeitä & lävistyksiä on erittäin rosoinen, raju ja väkivaltainen tarina, joka ei varmasti sovi herkille. Goodreadsissa kirja näyttäisi saaneen paljon yhden tähden arvosteluja ja onpa tätä siellä roskaksikin sanottu. Kirja ei todellakaan mitään laatua ollut, mutta oli tässä jotain itseäni kiehtovaa. Ainakin Käärmeitä & lävistyksiä kuvaa japanilaista underground- ja nuorisokulttuuria kiehtovasti. Kunpa kirja olisi tehnyt sen vähän paremmin kirjoitettuna.

Jotenkin vaikea uskoa, että tämä kirja on voittanut Japanin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Agutazawan. Käärmeitä & lävistyksiä on todella huonosti kirjoitettu. Dialogi on kökköä ja epäuskottavaa, hahmot ärsyttäviä. Lui on lapsellinen ja yksiulotteinen, Ama vähän säälittävä ja Shiba puhdas sadisti.

Hyvänä puolena ehdottomasti se, että kirja on lyhyt. Vähän päälle 120 sivua oli juuri tarpeeksi tällaista melkein sontaa. Tykkään lisäksi Tea Tauriaisen piirroksesta kannessa. Ehkä juuri nuo nostivat oman Goodreads tähditykseni yhdestä tähdestä juuri ja juuri kahteen tähteen.

------
Alkuteos: Hebi Ni Piasu
Sammakko 2009, 124 s.
Suom. Sami Heino
kirjastosta

11. elokuuta 2016

Chris Riddell: Ada Gootti ja Humisevan karju

Chris Riddellin upea kuvitus ja ihanan hullunkuriset hahmot ovat hurmanneet minut Ada Gootin faniksi. Odotinkin innoissani tämän kolmannen kirjan suomennoksen ilmestymistä, eikä kirja jäänyt lojumaan lukupinoon pitkäksi aikaa kun varauksen olin kirjastosta käynyt hakemassa.

Kalmatollon kartanoon kerääntyy jälleen toinen toistaan eriskummallisempaa väkeä osallistumaan lordi Gootin kirjalliseen koiranäyttelyyn. Samaan aikaan Ullakkokerho saa tutkittavaa kun kartanosta löytyy epäilyttävä määrä pureksittuja kenkiä ja omituisia jalanjälkiä. 

Vaikka lukemistani häiritsee vieläkin pieni lukujumitus, nämä Ada Gootit ovat kyllä sellaisia kirjoja, että niiden parissa jumittamisesta ei ole tietoakaan. Tälläkin kertaa luin tämän nopeasti ja innokkaasti nautiskellen hassuista hahmoista, ihanasta kuvituksesta ja mukavasta, vaikka ehkä vähän heppoisesta, tarinasta.

Varsinkin takakannen tekstistä poiketen Humisevan karjussa ollaan enemmän kirjallisessa koiranäyttelyssä kuin selvittämässä Kalmatollon kartanon omituisia yöllisiä tapahtumia. Juoni on varsin hajanainen, mitä jo kahden edellisen osan perusteella osasin oikeastaan jo odottaa, mutta kyllä tälle kolmannelle osalle jo vähän toivoi tasaisempaa ja paremmin kasassa pysyvää juonta. Jälleen kerran keskitytään vähän liikaa erikoisten hahmojen esittelyyn ja liian vähän itse tarinaan. Mutta kyllä minä suloisen Ada Gootin parissa viihdyin tuosta huolimattakin.

Edellisten osien tapaan myös Humisevan karju on pullollaan herkullisia nimiväännöksiä ja viittauksia, tällä kertaa erityisesti kirjailijoihin. Kalmatollon kartanon kirjalliseen koiranäyttelyyn osallistuu sellaisia henkilöitä kuin Karu Austen, Peppi Pätkätossu ja Pappilan sisarukset Charlotte, Emily ja Anna. Laatutyötä jälleen Jaana Kapari-Jatalta. Toisaalta kiinnostaisi kovasti lukea tämäkin osa englanniksi, että näkisin millaisia väännöksiä alkuperäisen englanninkieliset nimet ovat.

Riddellin kuvitus on jälleen kerran ihanan vinksahtanutta ja upean yksityiskohtaista. Kirjan sivujen reunat ovat kauniin vaaleansiniset ja kansikuva jälleen oikein ihastuttava. Tämän sarjan kirjat paikkaavat visuaalisella näyttävyydellään osan niistä puutteista, mitä oikeastaan jokaisen osan juonessa on ollut. 

Seuraavaa Ada Goottia saakin sitten odotella pidempään, koska tämä viime vuonna alunperin ilmestynyt kolmas osa on sarjan viimeisin osa, eikä ainakaan Goodreadsilta löytynyt vielä tietoa onko sarjaan tulossa jatkoa. Suomennettujen kirjojen lisäksi Chris Riddell on kirjoittanut Adasta lyhyen Goth Girl and the Pirate Queen kirjan osana World Book Dayta.

------
Alkuteos: Goth Girl and the Wuthering Fright
Gummerus 2016, 224 s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta
kirjastosta