14. marraskuuta 2012

H.G Wells: Tohtori Moreaun saari

Bongailen joskus melko mielenkiintoisista paikoista itselleni luettavaa. Joskus siihen, että lisään kirjan lukulistalleni saattaa riittää pelkkä kirjan maininta ilman suurempaa esittelyä jossain kiinnostavassa yhteydessä. H.G. Wellsin tieteiskirja Tohtori Moreaun saari päätyi luettavakseni kun se mainittiin erään Simpsonit – jakson kommenttiraidalla. En juurikaan ole näin vanhojen kirjojen ystävä, mutta päätin silti uteliaisuuttani lainata kirjan kirjastosta ja ainakin yrittää lukea sen.

Edward Prendick selviytyy laivan haaksirikosta ja päätyy omituiselle saarelle, jota asuttaa salaperäisen tohtori Moreaun lisäksi hänen apulaisensa Montgomery sekä joukko eriskummallisia eläimellisen oloisia palvelijoita sekä metsissä lymyileviä otuksia, joita Prendick luulee alkuasukkaiksi. Mitä pidempään Prendick viettää aikaa saarella, sitä selvemmäksi hänelle käy, että saaren omituiset asukkaat ovat tohtori Moreaun hirvittävien kokeiden tuloksia, jotain eläimen ja ihmisen väliltä. Moreau yrittää eläviä olentoja leikkelemällä jalostaa ihmiselämää ja päästä selville elämän salaisuuksista. Vaikka Moreau väittää, että hänen luomuksensa ovat harmittomia olentoja, eivät kaikki näistä otuksista suhtaudu suopeasti luojaansa tai muihin saaren ihmisiin. On vain ajan kysymys milloin olennot päättävät nousta kapinaan luojaansa vastaan.

Ilmestyessään vuonna 1896 Tohtori Moreaun saari oli varmasti hyvinkin kauhistuttava ja järkyttävä kirja, mutta nykyisin sen idea eläinten ja ihmisten yhdistelemisestä eläväksi olennoksi tuntuu lähinnä huvittavalta. Tarinan epäkohtiin ei keskity liiaksi jos ajattelee, että tuohon aikaan oikeasti ajateltiin niin ja siitä ollaan onneksi menty eteenpäin järkevämpään suuntaan.

En lue kovinkaan paljon näin vanhaa kirjallisuutta, koska ne, jotka olen lukenut, ovat melkein poikkeuksetta olleet kamalan tylsää ja pitkäveteistä jaarittelua. Tohtori Moreaun saarikin on ajoittain erittäin pitkäveteinen ja etenee todella hitaasti, mutta onneksi kirja ei ole hieman yli 130 sivua pidempi eli tylsemmistäkin kohdista huolimatta kirjan lukee helposti. Johtuu varmaankin suomennoksesta, mutta kielikään ei ole niin vanhahtavaa ja vaikealukuista kuin se näin vanhassa kirjassa voisi olla.

Tohtori Moreaun saari oli kiinnostava lukukokemus ja on mukava joskus lukea tällaista vanhempaakin kirjallisuutta, mitä tosiaan en juuri muuten luekaan. H.G. Wellsillä on muitakin klassikkoteoksia, kuten Maailmojen sota ja Aikakone, mitkä voisin aivan hyvin harkita lukevani jossain vaiheessa.

------
Alkuteos: The Island of Dr. Moreau
Odessa, 132 s.
Suom. Markku Salo
kirjastosta

13. marraskuuta 2012

Mia Vänskä: Musta kuu

Koulukiireiden takia lukeminen on jälleen jäänyt vähemmälle, enkä ole edes ehtinyt kirjoitella muutamasta kirjasta, jotka jo ennen suurempien kiireiden iskemistä ehdin lukea. Korjataan nyt vihdoinkin vähän tilannetta. Toivottavasti taas pian olisi aikaa syventyä taas lisää kirjoihin, eikä pelkästään tenttikirjoihin.

Syrjäiseen mökkikylään on saapunut sekalainen joukko asukkaita, joiden joukossa on muun muassa hermolepoa perheestään kaipaava nelikymppinen Annukka, lapsensa kanssa lomaileva Juhani sekä lööpeistä tuttu bändi, jonka tarkoituksena on paikkailla jäsenten kireitä välejä. Kun mökkiläiset tekevät yöllisen retken lähistöllä sijaitsevalle vanhalle uhripaikalle, oudot tapahtumat alkavat piinata mökkiläisiä. Metsä alkaa tuntua omituiselta, kuu hohtaa keskellä kirkasta päivää ja kaikkialla on outoja, mustia perhosia. Rannasta löytyvät perhosiin peittynyt ruumis osoittaa viimeistään sen, että jokin on pahasti vialla Kapeenkärjen lomamökeillä.

Mia Vänskän edellinen ja samalla esikoiskirja Saattaja oli mielestäni erinomaista suomalaista kauhua. Samaa mieltä olivat monet muutkin, sillä kirja keräsi ylistäviä arvioita. Oli siis selvää, että lukisin Vänskän seuraavankin kirjan, sillä halusin nähdä olisiko teos yhtä hyvä kuin kirjailijan edellinenkin. Musta kuu ei ehkä ollut aivan niin hyvä kuin Saattaja, mutta sai minut kuitenkin lukemaan sivun toisensa jälkeen malttamattomana ja halukkaana tietämään mitä seuraavaksi tapahtuu. Itse asiassa onnistuin koukuttumaan tähän kirjaan jo pelkästään lukemalla takakansitekstin ja ensimmäisten sivujen jälkeen olin lopullisesti kirjan pauloissa.

Vänskä osaa rakentaa hyvin kauhua ja jännitystä, joka kiehtovasti punoutuu yhteen myyttien kanssa. Kirjan tapahtumat etenevät juuri sopivan hitaalla tempolla ja kauhutunnelmaa kasataan pikku hiljaa pala palalta kunnes päästään käännekohtaan, joka laittaa kauhun kunnolla liikkeelle. Onneksi tapahtumat eivät kuitenkaan etene liian hitaasti, jolloin vaarana on lukijan täydellinen kyllästyttäminen. Vajaalla 300 sivulla Musta kuu on juuri sopivan pituinen, sillä minulle ei tullut missään vaiheessa hetkiä, jolloin olisi ajatellut, että kirjasta olisi voinut katkaista pois paljon turhaa.

Syrjäinen mökkikylä tapahtumapaikkana on ehkä hieman kliseinen, sillä tuollaisissa paikoissa suorastaan odottaa tapahtuvan jotain kauheaa. Jos kirja on muuten todella viihdyttävä ja kiinnostava, en ainakaan minä välitä pienestä kliseisyydestä. Musta kuu ei ole täydellinen kirja, mutta silti hyvä lisä suomalaiseen kauhuun, jota ainakin minun luettavakseni päätyy aivan liian vähän.

------
Atena 2012, 295 s. 
kirjastosta