31. joulukuuta 2013

Kummituksen vuosi 2013

Jälleen yksi vuosi ahkeraa lukemista ja bloggaamista on pulkassa! 

Viime vuonna luin 58 kirjaa ja tänä vuonna tarkoitus oli päästä ainakin samaan, jos 100 luetun kirjan rajan rikkominen ei onnistu. Harmittavasti jäin yhden kirjan päähän tuosta tavoitteesta ja vuonna 2013 luin 57 kirjaa, joista kahdesta poikkeuksellisesti en kirjoittanut blogiin. Sari Peltoniemen Haltijan poika sekä novelliantologia Joulutarinoita ja kylmiä väreitä olivat molemmat ihan kivoja kirjoja, mutta siihenpä tuntemukseni niitä kohtaan sitten jäivät. Kummastakaan kirjasta ei noussut esille mitään erityistä, että olisin niistä saanut kirjoitettua postauksen verran ajatuksia.

Nyt kun molempina blogivuosinani olen jäänyt 100 kirjan tavoitteesta niin kauas, olen alkanut miettiä kannattaisiko tavoitetta hieman laskea. Toisaalta pidän tuosta tavoitteesta, koska 100 on jotenkin sopivan kunnianhimoinen ja pyöreä luku, mutta toisaalta olisi kyllä mukavaa ensi vuonna päästä tavoitteeseen. Ehkä aloitan heti vuoden alusta erittäin ankaran luku-urakan ja ensi vuoden joulukuussa olen vihdoinkin rikkonut tuon maagisen rajan. Tai sitten en vain vaivaa päätäni sillä miten paljon kirjoja pitäisi lukea ja luen aivan niin hitaasti ja vähän kuin itse haluan. :)

Tämän vuoden aikana olen lukenut monipuolisesti kirjoja ja niiden joukkoon mahtuu niin hyviä kuin huonojakin lukukokemuksia, pettymyksiä ja iloisia yllätyksiä.

Lukemistani kirjoista erittäin mukavia kokemuksia olivat ainakin:

Kuten sanottua, oli myös niitä kirjoja, jotka eivät onnistuneet hurmaamaan minua tai täyttäneet ennakko-odotuksia:

Myös ensi vuonna yritän lukea yhtä monipuolisesti kuin tänäkin vuonna. Olenkin jo mielenkiinnolla katsellut kustantamoiden kevään julkaisuja, mistä tulossa myöhemmin vielä postaustakin. Lisäksi ilmoittauduin kevääksi kirjallisuusanalyysi - kurssille, joten pääsen hyödyntämään lukuharrastusta myös opinnoissani. 

Tavoitteena olisi myös lukea eteenpäin muutamaa sarjaa, joista olen lukenut ensimmäisen osan, mutta en jostain syystä ole jatkanut siitä eteenpäin, vaikka sarja kiinnostaisikin. Ainakin Nälkäpeli - trilogia olisi tarkoitus ensi vuonna lukea loppuun, vihdoinkin. Lisäksi mietiskelen kirjoittaisinko blogiin myös lukemistani sarjakuvista, joita luen harvakseltaan, mutta niissä laatu korvaakin sitten määrän.

Tammikuussa blogi täyttää jo 2-vuotta, minkä kunniaksi suunnittelin jo arvontaakin, mutta katsotaan nyt saanko arvonnan järjestettyä jo tammikuussa vai vierähtääkö se hiukan myöhemmäksi. En voi uskoa, että olen kirjoitellut blogiin jo kaksi vuotta, sillä tuntuu siltä kuin ihan vasta olisin aloittanut.

Hyvää uutta vuotta ja hyviä lukukokemuksia myös vuodelle 2014!

29. joulukuuta 2013

John Marsden: The Dead of Night

Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsinkin, päätin, että parin viikon lomallani lukisin omasta hyllystäni kirjoja, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet lukemattomina lojumaan kirjahyllyyn. John Marsdenin Tomorrow - sarjaa jatkava The Dead of Night tuli hankittua melkein heti ensimmäisen osan lukemisen jälkeen, mutta vasta nyt oli tarpeeksi aikaa ja etenkin intoa jatkaa sarjan parissa.

Vaikeiden menetysten jälkeen Ellie ja muu kotimaansa miehityksestä selviytyneiden nuorten ryhmä on menettämässä toivoaan. Miehityksen levittäytyessä laajemmin nuorten kotikaupunkiin, he päättävät, että on jälleen vastarinnan aika. Lisäksi he aikovat yrittää saada menetetyt ystävänsä takaisin, vaikka se olisikin mahdoton tehtävä. Ellie ja muut saavat myös selville, että he eivät ole ainoita vastarintalaisia, eikä kaikkiin muihin selviytyneisiin voi välttämättä luottaa.

The Dead of Night oli aivan yhtä vauhdikas kuin sarjan ensimmäinen osa. Tapahtumat menevät mukavan nopeasti eteenpäin ja toimintaa riittää nuorten laittaessa kapuloita miehittäjien rattaisiin. Välillä nuoret onnistuvat vähän liiankin hyvin ja helposti tempauksissaan, mutta ehkä viihdyttävyyden vuoksi realismia voidaan hieman taivuttaa ja kiertää, joten en oikein jaksanut ärsyyntyä tuollaisesta.

Tässä osassa nuoret joutuvat useampaankin tilanteeseen, jossa heidän on pohdittava mitä ovatkaan valmiita tekemään pysyäkseen vapaina ja hengissä. Kiinnostavasti nuoret joutuvat pohtimaan sellaisia asioita, joita normaalielämässä ei ehkä juuri koskaan tulisi mieleenkään. Esimerkiksi onko valmis tappamaan pysyäkseen itse hengissä. Uusi julma maailma pakottaa nuoret lisäksi aikuistumaan hurjaa vauhtia, eikä ihmissuhdeongelmiltakaan vältytä.

The Dead of Night oli mukaansatempaava, eikä lukemisessa vierähtänyt kovin pitkään kun luin innokkaasti sivun toisensa jälkeen. Vaikka tapahtumat menevätkin vauhdilla eteenpäin, välillä oli onneksi rauhallisempiakin hetkiä, myös niitä, jolloin tuntui, että tarina ei kulje mihinkään suuntaan. Onneksi kuitenkin Marsdenin kirjoitustyyli ja Ellien kertojanääni ovat niin sujuvia, että tuollaiset hetketkään eivät ole mitenkään tappavan tylsiä ja laahaavia.

Aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa ja hyllyssä odottelee jo kolmas osa A Killing Frost, jonka yritän lukea ehkä vielä loman aikana. Kaiken kaikkiaan Tomorrow - sarjaan kuuluu 7 kirjaa, joten kolmannen osan jälkeenkin riittää vielä paljon luettavaa. Sarjaa ei ole suomennettu.
------
Scholastic Paperbacks 2006, 264 s.
oma ostos

26. joulukuuta 2013

Ursula Poznanski: Vii5i

Tämä kirja tarttui mukaani kirjaston uutuushyllystä ja ehti lojua pitkään kirjapinon pohjalla. Useamman kerran mietin palauttaisinko kirjan lukemattomana takaisin vai jättäisinkö vielä odottamaan sellaista hetkeä, että tekee mieli tarttua jännäriin. Aina päädyin jälkimmäiseen ja olen siitä iloinen, koska kun vihdoinkin tuntui oikealta ajalta lukea tämä, nautin tarinasta todella paljon.

Lehmälaitumelta Saltzburgin läheltä löytyy naisen ruumis, jonka jalkapohjiin on tatuoitu koordinaatteja. Ne vievät rikospoliisin etsivä Beatrice Kasparyn paikkaan, josta löytyy käsi ja arvoitus, joka vie poliisit seuraavalle karmivalle kätkölle. Napatakseen murhaajan Beatricen ja hänen kollegoidensa on lähdettävä mukaan geokätköilypeliin, minkä lisäksi murhaajan kiinnisaamista vaikeuttavat todistajien katoamiset ja kuolemat.

Vii5i oli ehdottomasti yksi parhaista lukemistani jännäreistä. Heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien tarina onnistui pitämään minua tiukasti otteissaan, etenemään hyvällä tahdilla ja, mikä parasta, yllättämään useammankin kerran. Poznanski on onnistunut rakentamaan tarinan loistavasti, sillä en missään vaiheessa tylsistynyt tai osannut ollenkaan aavistella loppupuolen yllätystä tai muita tarinan käänteitä.

Ennen kirjan lukemista en tiennyt geokätköilystä oikeastaan muuta kuin perusidean, mutta kirja tarjosi mielenkiintoisen katsauksen geokätköilyyn ja herätti kiinnostukseni harrastusta kohtaan. En ole ulkoilmaihmisiä tai nauti metsässä rämpimisestä, mutta silti kätköjen piilottaminen toisten löydettäväksi koordinaattien avulla on erittäin kiehtova ajatus.

Vii5i olikin sitten vähään aikaan viimeinen kirjastosta lainattu kirja, mitä aion lukea. Joululomalla on vihdoinkin hyvää aikaa lukea kirjahyllyyni kasautunutta lukemattomien, omien kirjojen pinoa. Ensimmäisen siitä pinosta olenkin jo ehtinyt lukea, mutta siitä myöhemmin lisää. 

-----
Alkuteos: Fünf
Atena 2013, 426 s.
Suom. Anne Mäkelä
kirjastosta

19. joulukuuta 2013

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi & Julie Kibler: Matkalla kotiin

Nämä kirjat ovat laiskuuden ja opiskelujuttujen takia joutuneet odottamaan pitkään blogiini pääsemistä. Molemmat ehtivät olla pienen ikuisuuden lukulistallani, sillä en näitä mitenkään erityisesti etsiskellyt kirjastosta tai halunnut saada heti itselleni luettavaksi. Sitten eräällä kirjastoreissulla molemmat löytyivät ja päätyivät viimeinkin ihan luettavaksi asti.

ALAN HOLLINGHURST: VIERAAN LAPSI   

Kesällä 1913 George Sawle tuo opiskelutoverinsa Cecil Valancen vierailulle perheensä maaseutukartanoon Two Acresiin. Nuori runoilija tekee vaikutuksen koko Georgen perheeseen ja erityisesti pikkusisko Daphneen, jonka muistikirjaan Cecil kirjoittaa kuuluisaksi nousevan runonsa. Cecilin runot herättävät kiinnostusta vielä vuosia runoilijan kuoleman jälkeen, mutta millainen mies Cecil oikeastaan oli ja kenelle hänen kuuluisin runonsa olikaan kirjoitettu.

En todellakaan päässyt helpolla tämän kirjan kanssa, sillä tarina vaati useassa kohdassa keskittymistä ja pohdiskelua, enkä välillä oikein osannut uppoutua kirjan tapahtumiin niin paljon kuin ehkä olisi ollut tarpeen. Tarina vie 1910 - luvulta aina 2000 - luvulle asti ja tapahtumiin kietoutuvat mukaan niin Sawlen ja Valancen suvun jäsenet kuin muutkin Cecilin elämästä kiinnostuneet.

Pidin erityisesti kirjan kahdesta ensimmäisestä osasta, joiden jälkeen lukeminen tuntui työläämmältä ja välillä yksinkertaisesti pitkäveteisemmältä. Hollinghurst on kutonut taitavasti kiehtovan tarinan, jota en malttanut millään jättää kesken, vaikka joissain kohdin keskittymiseni kirjan tarinaan tuntui herpaantuvan niin paljon, että en pystynyt kunnolla nauttimaan tarinasta. Lisäksi loppuratkaisu tuntui jotenkin liian hämmentävän epämääräiseltä.

Vieraan lasta on kehuttu paljon ja minäkin kyllä pidin kirjasta, vaikka en täysin lumoutunut ollutkaan. Ehkä olen kuitenkin enemmän sellaisten nopeatempoisempien kirjojen ystävä. Kirjalle on annetta lisäpisteitä aivan uskomattoman hienoista kansista.

------
Alkuteos: The Stranger's Child
Otava 2012, 535 s.
Suom. Markku Päkkilä
kirjastosta


JULIE KIBLER: MATKALLA KOTIIN                                                                                                                                     Iäkäs Isabelle pyytää kampaajaansa ja ystäväänsä Dorrieta lähtemään mukaansa pitkälle automatkalle ja hautajaisiin Isabellen vanhoille kotiseuduille. Matkan aikana Isabelle kertoo nuoruuden suhteestaan tummaihoiseen Robertiin. Etelän suvaitsemattomassa ilmapiirissä Isabellen ja Robertin kielletty rakkaus voi olla hengenvaarallista, joten rakastavaiset joutuvat tapailemaan salaa. Isabellen kertomus saa myös Dorrien pohtimaan elämäänsä.

Aiheeltaan Matkalla kotiin on hyvin samankaltainen kuin Kathryn Stockettin Piiat, joka mielestäni oli erittäin onnistunut ja viihdyttävä romaani. Myös Matkalla kotiin oli viehättävä lukuromaani, jonka luin nopeasti ja innokkaasti, vaikka tarina ei niin hyvä ollutkaan kuin Stockettin kirjassa. Isabellen ja Robertin riipaiseva rakkaustarina oli kyllä koskettava, mutta harmittavasti ei kuitenkaan tarpeeksi riipaiseva ja erilainen. Lisäksi välillä nuori Isabelle tuntui uskomattoman lapselliselta ja ärsyttävältä

Lukukokemusta hieman latisti se, että jotkin kirjan tapahtumista ennalta-arvattavia ja osasinkin arvata yhden suuren kirjan loppupuolen paljastuksen. Vioistaan huolimatta luin kirjan melkein kerralla loppuun, eivätkä pienet harmistukset ja ärsytykset häirinneet niin paljon, että olisin päätynyt jättämään kirjan kesken.

Myös Matkalla kotiin ansaitsee erityismaininnan kansistaan, jotka sopivat kirjalle loistavasti. Pidin kansista jo silloin kun ensimmäisen kerran tutustuin kirjaan ja lukiessanikin tätä myönnän välillä vain katselleeni kansia lukemisen lomassa.

------
Alkuteos: Calling Me Home
Gummerus 2013, 540 s.
Suom. Riie Heikkilä
kirjastosta
                               

7. joulukuuta 2013

Siri Kolu: Pelko ihmisessä

Jonossa olisi useampikin kirja odottamassa blogiin pääsyä, joten nyt kun opiskelukiireetkin ovat laantumassa ennen joululomaa, on aikaa purkaa blogijonoa ja lueskella lisää kirjoja. Siri Kolun Pelko ihmisessä päätyi oikeastaan sattumalta luettavakseni, sillä jälleen jostain syystä tämä oli mennyt minulta aivan täysin ohi, vaikka yritänkin lukea uutuusluettelot niin tarkasti, että kaikki vähänkään kiinnostavat kirjat tulisi laitettua ajoissa varaukseen. Mutta tällä kertaa löysin tämän ihan tavallisesti kirjaston uutuushyllystä etsiskellessäni muuta luettavaa.

P-influenssa muuttaa koko yhteiskunnan ja sairastuneet, pihmiset, eristetään muista. 16-vuotias Pilvi siirretään parin sadan muun sairastuneen kanssa Luolaan, jossa sairaille muodostuu oma yhteiskuntansa. Pilvin veli Petri joutuu kokemaan siskonsa sairastumisen takia rankkaa syrjintää, mutta hän haluaisi vain saada siskonsa takaisin ja vapauteen. Luolassa Pilvi tutustuu salaperäiseen Largoon, jonka ansiosta tytön kapinahenki herää. 

Pelko ihmisessä oli kiinnostava ja idealtaan mielenkiintoinen, vaikka muuten kirja ei ollutkaan mitenkään erityisen erilainen moniin muihin dystopisiin nuortenkirjoihin verrattuna. Lukiessa minua häiritsi koko ajan se miten vähän kirjassa selitetään joitain tapahtumia, etenkin P-influenssaa. Kirja toteaa, mutta ei selittele, mikä jossain määrin voisi ollakin ihan hyvä ratkaisu. Nyt kuitenkin alkoi ärsyttää kun olisin halunnut tietää joistain asioista enemmänkin, mutta lisätietoja ei kuitenkaan annettu. 

Kirjan henkilöistä juuri kukaan ei ollut kovin mieleenpainuva ja varsinkin Tuomas jäi jotenkin etäiseksi ja epämääräiseksi hahmoksi. En pitänyt erityisemmin päähenkilö Pilvistäkään, jonka kohdalla tuntui tapahtuvan erittäin paljon asioita hieman liian nopeaan tahtiin, eikä tytön persoonakaan ollut niin vahva ja kiinnostava kuin olisin toivonut.

Varsinkin loppua kohden käsitys siitä, että tämä ei ehkä olekaan itsenäinen kirja, vaan mahdollisesti sarjan aloittava osa, vahvistui koko ajan. Viimeistään erittäin avoin ja epämääräinen lopetus herätti epäilykseni siitä, että tarinalle todellakin voisi jossain vaiheessa olla tulossa jatkoakin. Saa nähdä jatkuuko Pilvin tarina. Voisin ehkä mahdollisen jatko-osankin lukea, vaikka Pelko ihmisessä melko keskinkertainen lukukokemus olikin.

------
Otava 2013, 284 s.
kirjastosta

24. marraskuuta 2013

Charlaine Harris: Veri kielellä

Vaikka olenkin suhtautunut melko nihkeästi Sookie Stackhouse - sarjan kahteen edelliseen osaan, kuin huomaamatta tästä uusimmastakin suomennoksesta tuli laitettua varausta kirjastoon heti kun se oli mahdollista. Pidän suurimmaksi osaksi Charlaine Harrisin kirjoitustyylistä ja kirjojen maailmasta, joten jaksoin vieläkin toivoa, että sarjan toiseksi viimeinen osa olisi paluu jälleen paremmille raiteille.

Sookie yllättää poikaystävänsä Ericin juomasta toisen naisen verta. Pian nainen löydetään kuolleena Ericin pihalta ja vampyyri joutuu epäillyksi surmasta. Päänvaivaa Sookielle aiheuttavat myös keijusukulaiset sekä keijujen taikaesine, sarastin, jonka muutkin haluaisivat itselleen. Tarjoilijatar joutuu lisäksi jälleen imetyksi mukaan vampyyrien valtapeleihin. Myös Sookien henki saattaa jälleen kerran olla vaarassa uuden vihollisen myötä.

En ole pitkään aikaan nauttinut näin paljon Sookie - kirjan lukemisesta. Kun aloitin lukemisen, ehdin lukea jo melkein puoleen väliin ennen kuin huomasin, että olin päässyt jo niin pitkälle. Loput kirjasta luin aivan yhtä nopeasti ja sujuvasti, mikä oli todella ihanaa ja sai taas muistamaan miksi pidänkään Harrisin kirjoista niin kovasti. Vaikka myös Veri kielellä oli välillä hyvin seesteinen, eikä aivan niin tapahtumia täynnä kuin jotkut muut sarjan kirjat, ei tarina missään vaiheessa tuntunut tylsältä. Tapahtumat rullasivat siis hyvällä vauhdilla eteenpäin rauhallisimmista kohdista huolimatta ja olin lukenut kirjan loppuun nopeammin kuin osasin odottaakaan.

Veri kielellä oli niin mukava lukukokemus, että se nosti odotukset sarjan päätösosaa kohtaan todella korkealle. Sookien ja Ericin suhde jäi tässä osassa niin kutkuttavaan tilanteeseen, joten toivottavasti sen mutkista ja murheista päästään kunnolla nauttimaan seuraavassakin osassa.

Sarjan viimeinen, 13. osa, on jo ilmestynyt englanniksi nimellä Dead Ever After. Suomennoksen ilmestymisestä en pikaisella etsinnällä löytänyt Gummerukselta mitään informaatiota, mutta toivottavasti pian päästään nauttimaan viimeisestä kirjasta myös suomeksi. En ole muutamaa viimeisimpää Sookie - kirjaa enää lukenut englanniksi ennen suomennoksen ilmestymistä, mutta viimeisen kirjan kohdalla harkitsen vakavasti tekeväni poikkeuksen.

------
Alkuteos: Deadlocked
Gummerus 2013, 368 s.
Suom. Sari Kumpulainen
kirjastosta

22. marraskuuta 2013

Marjo Ruola: Terveisin Neiti ja Clara

Ihastuin tämän Marjo Ruolan Terveisin Neiti ja Clara kirjan kansiin. Ihastukseni vain lisääntyi kun huomasin, että myös sisältä löytyy lisää samantyylistä kuvitusta. Enempää syitä ei tarvittukaan sille, että kirjan päädyin lukemaan.

Rasavilli Neiti ja rauhallisempi Clara tutustuvat sattumalta ja erilaisista luonteistaan ja taustoistaan huolimatta tytöt ystävystyvät. Neiti asuu kaupungin laidalla pienessä talossa ja Clara keskustan hienossa tornitalossa. Ystävykset pääsevät tutustumaan toistensa erilaisiin elämiin, joihin kuuluu muun muassa ongelmallisia laskutehtäviä ja ullakolta löytyviä aarteita.

Kuten kirjan takakannessakin mainitaan Terveisin Neiti ja Clara oli hyväntuulinen tarina, jossa ei ole mitään varsinaista suurempaa juonta, vaan tarinassa seurataan ystävysten touhuja 1940-luvun loppuvuosina. Tyttöjen touhut seurasivat oikeastaan yhtä ja samaa kaavaa; Neiti kertoilee tempauksistaan ja Clara ihmettelee, mikä tuntui välillä ärsyttävältä, mutta muuten kirja oli vain 100 sivuisena nopea- ja helppolukuinen.

Kirjan sivuilla olevat kuvat elävöittävät mukavasti tarinaa, mutta harmittavasti mukana ei ole niin paljon vanhoja valokuvia kuin olisin toivonut. Sivuilta löytyy kuitenkin hyvin paljon kuvia vanhoista esineistä ja leluista, kuten kirjoista ja paperinukeista. Paikoin kuvat olivat kiinnostavampia kuin kirjan tapahtumat, mutta tarina kulki eteenpäin kuitenkin hyvin, eikä kirjan parissa ehtinyt todellakaan tylsistyä.

Terveisin Neiti ja Clara oli juuri sopivan kevyttä ja nopeaa luettavaa opiskelukiireiden keskelle ja varsinkin Salemin kirouksen jälkeen kirja tuntui ihanan piristävältä lukukokemukselta.

----
WSOY 2013, 100 s.
kirjastosta

13. marraskuuta 2013

Rob Zombie: Salemin kirous

Muistaakseni Morre kesällä vinkkaili tästä kirjasta, joka oli itseltäni aivan kokonaan jäänyt huomaamatta syksyn uutuuskirjoista. Kirjasta lähti salamana varausta kirjastoon, koska eihän tätä mitenkään voinut jättää lukematta.

Heidi Hawthorne soittaa radiossa salaperäisen vinyylilevyn, jonka soittamisella on järkyttävät vaikutukset. Salemin kaupungissa puhkeaa verinen murha-aalto, minkä lisäksi Heidi alkaa kärsiä oudoista harhanäyistä ja pelkotiloista, jotka tuntuvat liian todellisilta ollakseen vain huumemenneisyyden kaikuja. Tapahtumilla näyttäisi olevan yhteys Salemin kuuluisiin noitavainoihin. Kaupungissa on herännyt jotain vanhaa ja kostonhimoista.

Salemin noitavainot yhdistettynä nykypäivään kuulosti todella herkulliselta yhdistelmältä, joten odotin tältä kirjalta paljon. Rob Zombie on minulle lähinnä etäisesti tuttu muusikkona, joten odotukseni keskittyivät enemmänkin juoneen kuin Zombien kirjoitustaitoihin. Harmittavasti herkullinen lähtöidea ei ollut muokkautunut loistavaksi kirjaksi.

Salemin kirous oli paikoitellen erittäin sekava ja kirjan otteessa oli vaikea pysyä kun tapahtumat muuttuivat kaikkein oudoimmiksi. Jotkin kohtaukset olivat niin surrealistisia, että tapahtumissa mukana pysyminen vaati todella ankaraa keskittymistä juuri siihen kohtaan tarinassa. Yritin kuitenkin lukea ahkerasti eteenpäin, vaikka olin välillä hyvin sekaisin siitä mitä kirjassa oli juuri tapahtunut.

Salemin kirous ei todellakaan ole sieltä kesyimmästä päästä kauhukirjallisuutta, vaan mukana on paljon verta, suolenpätkiä ja muitakin eritteitä, melkein ällöttävyyteen asti. Välillä liiankin veristen tapahtumien lisäksi tarinassa oli jonkinverran ärsyttävää toistoa, sillä vain muutamaa sivua sitten kerrottuja asioita ei tarvitsisi melkein samantien kertoa uudestaan. Loppuratkaisu oli muun kirjan tavoin hyvin outo ja sekavakin, eikä juurikaan mieleeni.  

Salemin kirous oli mielenkiintoinen lukukokemus, mutta enemmän negatiivisessa kuin positiivisessa mielessä. Salemin noitavainoissa olisi varmasti aineksia parempaankin tarinaan. Tämä oli minun makuuni aavistuksen liian verinen ja sekava. Salemin kirous on kirjoitettu Zombien ohjaaman, vuonna 2012 ilmestyneen The Lords of Salem elokuvan pohjalta.
 
------
Alkuteos: The lords of Salem
Like 2013, 317 s.
Suom. Einari Aaltonen
kirjastosta

31. lokakuuta 2013

16 tarinaa toivosta

Ehdinkin vielä lokakuun puolella lukea toisenkin kokoelman suomalaisia novelleja. Ensin luin Taskunovellit ja nyt tämä. Odottelemassa lukupinossa on vielä lisää novelleja, jotka toivottavasti päätyvät pinosta ihan luettavaksi asti mahdollisimman pian.

16 tarinaa toivosta sisältää naiskirjailijoiden kertomuksia ihmissuhteista, perheestä, iloista, suruista ja elämästä. Toivoa voi toivottomimmassakin tilanteessa löytää yllättävistä asioista ja on muistettava ennen kaikkea uskaltaa elää nyt, ei vasta huomenna. Kokoelmassa on kertomukset mm. Leena Lehtolaiselta, Marja-Leena Tiaiselta, Sari Peltoniemeltä ja Annamari Marttiselta. Novellien lisäksi mukana on Katja Tukiaisen kuvakertomus sekä kolme Eeva-Liisa Mannerin runoa. 16 tarinaa toivosta on toteutettu yhteistyöhankkeena Tammen ja Syöpäsäätiön Roosa nauha - kampanjan kanssa.

Niin kuin monet muutkin lukemani novellikokoelmat, ei myöskään 16 tarinaa toivosta ollut sellainen, että olisin pitänyt kaikista kokoelman tarinoista. Kokoelma on tarinoiltaan mukavan monipuolinen ja toivoa löytyy hyvin erilaisista asioista. Erityisesti pidin Sari Luhtasen tarinasta Naisen blues on punainen ja Irja Sinivaaran Kivityönaisesta

En varmaankaan lukenut tarpeeksi ajatuksella muutamaa tarinaa tai osannut tulkita niitä oikein, koska en osannut niistä poimia mitään toivoa tai edes sen pilkahdusta. Tuollaiset tarinat kuuluivat niihin, mistä en niin erityisesti pitänyt, vaikka yksikään tarina ei onneksi aivan täysin kelvoton ollut. Pauliina Suden Voimme varmasti selvittää tämän puhumalla oli ainakin sellainen, joka ei vain jotenkin iskenyt. 16 tarinaa toivosta oli muuten kuitenkin erittäin mukava lukukokemus, eikä sitä latistanut edes muutama hieman huonompi tarina.

------
Tammi 2013, 196 s.
Toim. Päivi Koivisto
kirjastosta

27. lokakuuta 2013

Lauren Conrad: Starstruck

Lauren Conradin Fame Game - trilogian kakkososa on odotellut hyllyssä jo hyvän aikaa. Edellisen osan The Fame Game luin maaliskuussa, joten oli jo aikakin jatkaa Hollywoodin realitytähtösten parissa.

Pelastaakseen sukulaisensa Madison Parker joutui uhrautumaan ja kärsimään sen ikävistä seurauksista. Ilmaiset designervaatteet ja bilekutsut ovat vaihtuneet yhdyskuntapalveluun, minkä lisäksi ruutuaikakin on kortilla muiden viedessä Madisonin valokeilan. Samaan aikaan muilla sarjan tähtösillä, Carmen Curtisilla ja Kate Hayesilla, menee lujaa. Carmen on kiinnitetty suurelokuvan pääosaan ja Katen laulajanura on hurjassa nousussa. Muun pyörityksen lisäksi ongelmia aiheuttavat tietysti myös ihmissuhteet.

Starstruck oli kevyt ja nopeasti luettu tarina, joka heitti päähenkilö Madisonin aivan uuteen tilanteeseen. Madisonista paljastui mukavasti aivan uusia puolia, eikä hahmon särmikkyyden katoaminen haitannut tässä osassa niin paljon kuin edellisessä. Madison parhaimman teränsä kadottaneenakin on paljon kiinnostavampi ja persoonallisempi kuin sarjan muut hahmot, Kate ja Carmen. Lisäksi Kate tuntui muuttuneen sympaattisesta naapurintytöstä hieman ylimieliseksi ja ärsyttäväksi.

Conrad kuljettaa tarinaa sujuvasti, vaikka välillä tuntuikin siltä, että kirjaan on yritetty mahduttaa mahdollisimman paljon draamaa kaikille hahmoille. Starstruck on siis pullollaan tapahtumia, joista useimmat eivät kuitenkaan pysty yllättämään, vaan ovat hyvin ennalta-arvattavia. Siitäkin huolimatta pidin kirjasta, joka kevyenä viihteenä on loistavaa luettavaa silloin kun haluaa hieman etäisyyttä liian raskaisiin kirjoihin.

Kirjan loppu lupailee lisää draamaa kirjasarjan kolmanteen ja viimeiseen osaan, jonka aion ehdottomasti lukea. Toivottavasti kuitenkin nopeammin kuin tämän kakkosoan. Trilogian kolmas osa Infamous on jo ilmestynytkin. Saa nähdä miten Madisonin ja muiden tähtösten sotkut selviytyvät sarjan päätösosassa. Sarjan mahdollisesta ilmestymisestä suomeksi ei minulla ole tietoa.

-------
Harper Collins 2012, 293 s.
oma ostos

23. lokakuuta 2013

Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi

Ajatus maailman viimeisestä ihmissudesta oli niin kutkuttava, että Glen Duncanin Viimeinen ihmissusi oli pakko saada luettavaksi mahdollisimman nopeasti. Onneksi kirjaston varaustilanne näytti nollaa ja sain kirjan käsiini ilahduttavan nopeasti.

Maailman toiseksi viimeinen ihmissusi tapetaan Berliinissä ja Jake Marlowe jää viimeiseksi lajinsa edustajaksi. Kuolema odottaa Jakeakin seuraavan täysikuun aikaan, sillä ihmissudenmetsästäjät ovat hänen perässään. Ainoan ystävänsä karu kohtalo pakottaa Jaken pakenemaan metsästäjiä. Yllättävän kohtaamisen jälkeen Jakella on enemmänkin menetettävää kuin oma henkensä.

Yritin olla odottamatta tältä kirjalta paljoa, vaikka Viimeinen ihmissusi vaikuttikin ilahduttavan erilaiselta ihmissusiromaanilta. Tietysti yritykset epäonnistuivat ja kirjan aloittaessani odotukset olivat korkealla. Viimeinen ihmissusi vaikutti särmikkäältä ja sopivan rosoiselta, eikä päähenkilö Jake Marlowekaan vaikuttanut tylsältä ihmissusinössykältä. 

Kirjan alkupuolella tuntui vielä siltä, että kirja on niin hyvä kuin odotin, mutta sitten tapahtui täyskäännös. Jossain toisen osan kohdalla Viimeinen ihmissusi hukkasi punaisen lankansa todella pitkäksi aikaa, sillä keskiosan tapahtumat tuntuivat jotenkin irrallisilta. Viimeistään erittäin kliseiset lopputapahtumat veivät lukukokemuksen negatiivisen puolelle. En olisi uskonut, että hyvän alun jälkeen kirja muuttuu niin paljon, että harkitsin jopa sen lopettamista kesken, vaikka jäljellä oli enää vain muutama kymmenen sivua. 

Kirjan kieli oli ajoittain hyvin ronskia ja karkeaa, ehkä liiankin minun makuuni. Tuo seikka ei häirinnyt minua yhtä paljon kuin juoni, josta en todellakaan kirjan loppupuoliskolla pitänyt. 

Lopun perusteella vähän epäilin, että onkohan tälle tulossa tai jo ilmestynyt jatkoa. Kyllä on. Tarinaa jatkava Talulla Rising on ilmestynyt englanniksi viime vuoden puolella. En pitänyt Viimeisestä ihmissudesta niin paljon, että haluaisin jatko-osaa lukea.

-----
Alkuteos: The Last Werewolf
Like 2013, 414 s.
Suom. Elina Koskelin
kirjastosta

16. lokakuuta 2013

Kishwar Desai: Pimeyden lapset

Tämän viikon saan nauttia pitkään odotetusta lomasta. Miten mukavaa onkaan kun voi vaikka vain hetkeksi sysätä opiskelujutut syrjään ja keskittyä taas kunnolla lukemaan. Lukupinossa on tuttuun tapaan hirveä määrä kirjoja, joten lomalta lopu tekeminen kesken. Tämän Kishwar Desain esikoiskirjan Pimeyden lapset luin jo viikonloppuna, mutta nyt vasta se pääsee esille blogiinkin.

14-vuotiasta Durgaa syytetään kolmentoista perheenjäsenensä järkyttävistä murhista. Ainoa, joka uskoo Durgan olevan enemmänkin olosuhteiden uhri kuin syyllinen, on delhiläinen sosiaalityöntekijä Simran, joka saapuu pikkukaupunkiin tapaamaan Durgaa ja selvittämään tämän taustaa. Rikkaan ja merkittävän perheen menneisyydestä paljastuu järkyttäviä salaisuuksia.

Kishwar Desai on kirjailijana minulle aivan uusi tuttavuus ja tähänkin kirjaan tutustuin vain, koska löysin kirjailijalta tänä vuonna ilmestyneen toisen kirjan. Päätin lukea ensimmäisen Simran - kirjan ennen uudempaa, vaikka sekin kirja lähti kirjastosta samalla reissulla mukaan. 

Tykästyin kirjan päähenkilöön Simraniin, joka nelikymppisenä naimattomana naisena ja vieläpä tupakoitsijana ei sovi tyypilliseen intialaisnaisen muottiin. Ei ole varmaan ihme, että kirjasta ja sen päähenkilöstä tykkäsin, koska vahvat ja itsenäiset naishahmot kirjoissa ovat melkein aina suosikkejani. Simran ei ole poikkeus, vaikka välillä naisen touhuista tulee mieleen enemmänkin salapoliisi kuin sosiaalityöntekijä.

Pimeyden lapset oli välillä hieman vaikea lukukokemus, koska jäin muutamassakin kohdassa epäuskoisena ihmettelemään voidaanko intialaisessa kulttuurissa todella suhtautua niin kamalasti tyttölapsiin. En halua tämän yhden kirjan perusteella liikaa yleistää, mutta silti Pimeyden lapset antoi ajattelemisen ja kauhistelemisen aihetta. 

Vaikka muuten pidinkin tästä, kirjan lopetus sai tunnelman ikävästi lässähtämään. Harmi, että muuten hyvää lukukokemusta latisti omasta mielestäni kehno loppuratkaisu.

Lukupinossa odottelee jo Desain toinen romaani Postimyyntilapset, jota toivottavasti pääsen lukemaan mahdollisimman pian. Kilpailu on kuitenkin kova, koska samassa pinossa odottelee monta muutakin mielenkiintoista kirjaa.

-----
Alkuteos: Witness the Night
Like 2010, 237 s.
Suom. Terhi Kuusisto
kirjastosta

14. lokakuuta 2013

Taskunovellit

Kaipailin jotain lyhyttä luettavaa, jonka ehtisi hyvin lueskella opiskelukiireiden lomassa. Kirjastoreissulla bongasin Taskunovellit - kirjan, josta muistelen lukeneeni jo aikaisemmin useammastakin blogista. Novellikokoelma lähti sitten tietysti mukaani ja luin sen yhdessä illassa, vaikka alunperin tarkoitus ei ollut lukea tätä aivan niin nopeasti.

Taskunovellit sisältää 12 lyhyttä novellia, joita ovat kokoelmaan kirjoittaneet 11 kirjailijaa sekä yksi sarjakuvataiteilija. Mukana on novellit mm. Sirpa Kähköseltä, Tuomas Kyröltä, Riku Korhoselta ja Rosa Meriläiseltä. Taskunovellit liittyy Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! - hankkeeseen.

Taskunovelleissa mukana on monenlaista novellia, joita kaikkia yhdistää siis lyhyt pituus. Minulla oli pieniä ennakkoluuloja kokoelman suhteen juurikin tuon novellien pituuden suhteen. Mietiskelin voiko todella lyhyistä novelleista kirjoittaa todella hyviä. Onneksi ennakkoluuloni hälvenivät ainakin muutaman novellin kohdalla. Erityisesti tykkäsin Tuomas Kyrön ja Rosa Meriläisen novelleista. Kyrön novellia en pystynyt lukemaan hymyilemättä ja päätin, että taitaa vihdoinkin olla aika tutustua Kyrön muuhun tuotantoon.

Taskunovellit oli mukava novellikokoelma, mutta koska en erityisesti pitänyt muutamasta tarinasta tai minulle ei jäänyt niistä minkäänlaista mielipidettä, kirja ei yltänyt loistavaksi asti. Kokoelma oli kuitenkin juuri niin lyhyttä ja nopeaa luettavaa kuin kaipailin, joten pettyä tähän ei onneksi ihan kokonaan tarvinnut.

------
Karisto 2013, 137 s.
kirjastosta

1. lokakuuta 2013

Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt

Huomasin kustantamon syksyn uutuusluettelossa tämän Lauren Beukesin kolmannen ja ensimmäisen suomennetun romaanin Säkenöivät tytöt. Laitoin heti varausta kirjastoon jo aikamatkustavan sarjamurhaajan takia ja muutenkin kirja vaikutti sellaiselta, että siitä voisin tykätäkin. Yllätyin kun varausjonoa ei ollut juuri ollenkaan, joten kirja pääsi luettavakseni melko nopeasti.

Vuonna 1931 Harper Curtis löytää salaperäisen avaimen ja Talon, jonka ovi avautuu eri aikoihin. Talossa olevien muistoesineiden houkuttamana Harper alkaa metsästää ja murhata tyttöjä, jotka säkenöivät hänen silmissään kirkkaammin kuin muut. Vuonna 1989 yksi näistä tytöistä on Kirby Mazrachi, joka ihmeen kaupalla selviää ja jää henkiin. Tekijää ei koskaan saada kiinni, minkä takia Kirby alkaa itse selvittää tapahtumia ja jahdata murhaajaa, jonka jäljille on melkein mahdotonta päästä.

Säkenöivät tytöt liikkuu monessa eri ajassa ja ainakin aluksi minun piti välillä tarkistaa, että missä vuodessa nyt liikutaan ja en pystynyt heittäytymään juoneen niin hyvin kuin olisin halunnut. Loppua kohden lukeminen muuttui onneksi sujuvammaksi, eikä enää tarvinnut hyppiä lukujen alkuun vuosilukuja tarkistamaan.
 
Harper on hahmona erittäin iljettävä ja vastenmielinen, mikä tietysti sopii sarjamurhaajan luonteeseen oikein hyvin. En erityisemmin välittänyt kirjan naispäähenkilöstä Kirbystä, josta tuli ehkä hetkittäin mieleen huonompi Lisbeth Salander. Muissa "säkenöivissä tytöissä" oli paljon kiinnostavampia persoonia, joista muutamasta olisi voinut lukea enemmänkin.

Tykkäsin tarinasta oikein paljon, vaikka en aivan niin koukkuun jäänytkään, että olisin lukenut kirjan yhdeltä istumalta. Alkuvaikeuksista huolimatta Säkenöivät tytöt hyvä lukukokemus ja herätti kiinnostuksen Beukesin muuhun tuotantoon, johon voisin jossain vaiheessa tutustua.

Luin Säkenöivät tytöt jo jokin aika sitten, mutta tällä hetkellä opiskelut vievät niin paljon aikaa, että en ole ehtinyt tästä kirjoitella. Muutenkin toistaiseksi on liian vähän aikaa lukea oikein mitään, mutta onneksi kohta on syysloma ja silloin aion vain lukea ja lukea. Lukupinosta löytyy iso kasa kiinnostavia kirjoja, joiden pariin toivottavasti silloin viimeistään pääsen.

-----
Alkuteos: The shining girls
Schildts & Södeström 2013, 361 s.
Suom. Virpi Vainikainen
kirjastosta

16. syyskuuta 2013

Laura Bickle: The Hallowed Ones

Laura Bicklen The Hallowed Ones on yksi niistä kirjoista, jotka olen lukenut jo vähän aikaa sitten, mutta vasta nyt ehdin bloggaamaan. Bongasin tämän jo aikoja sitten jostain blogista (en nyt muista mistä) ja lisäilin samantien lukulistalleni ja hankintaan, koska kirjastosta tätä en onnistunut löytämään.

Katie on nuori amishtyttö, joka odottaa innolla pääsevänsä viettämään Rumspringaa, jolloin nuoret amishit pääsevät maistamaan kotinsa ulkopuolista elämää. Katien haaveet romahtavat kun vain muutamaa viikkoa ennen Rumspringaa yhteisön ulkopuolelta kantautuu huhuja väkivallasta ja oudoista kuolemista. Yhteisön suojelemiseksi määrätään, että kukaan ei saa mennä muurien ulkopuolelle, eikä ketään päästetä sisälle. Löytäessään yhteisön rajojen luota pahasti loukkaantuneen nuoren miehen, Katie kuitenkin rikkoo sääntöjä ja tuo miehen salaa turvaan rajojen sisälle. Ulkopuolisen maailman uudet kauhut löytävät kuitenkin pian tiensä ainoalta turvalliselta paikalta vaikuttaneeseen yhteisöön, eikä kukaan ole enää turvassa.

Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia tämän kirjan suhteen, vaikka esittelytekstin perusteella The Hallowed Ones vaikuttikin erittäin mielenkiintoiselta. Mikäs sen parempaa kuin kauhutarina, joka sijoittuu amish - yhteisöön? Olemattomat ennakko-odotukseni ylittyivät moninkertaisesti, koska The Hallowed Ones osoittautui koukuttavaksi ja jännittäväksi lukukokemukseksi. Heti ensisivuista lähtien olin tarinan lumoissa.

Päähenkilönä Katie oli kiinnostava, vaikka myönnettäköön, että myös hieman ennalta-arvattava itsepäisyytensä ja kapinallisuutensa takia. Tietysti tällaisen kirjan päähenkilön pitää olla vähän kuriton, eikä mikään sääntöjä aina noudattava kiltti tyttö. Mutta noista asioista huolimatta pidin tarinasta oikein kovasti. Bickle kuljettaa tarinaa hyvin eteenpäin, eikä tylsiä hetkiä juurikaan ollut. Kauhu ja jännitys on hyvin rakennettu ja pakollinen romanssikuviokin tuntui kuuluvan tarinaan.

Luulin aluksi, että kirja ei olisi sarjan aloitusosa, mutta loppua kohden kun sivuja oli jäljellä enää vähän ja tapahtumat tuntuivat loppuvan jotenkin kesken, aloin mietiskellä, että olisiko The Hallowed Ones sittenkin sarjan aloitusosa. Ja kyllähän se oli. Katien tarinaa jatkava The Outside ilmestyi tämän kuun alussa ja eiköhän tuokin osa päädy luettavakseni jossain vaiheessa.

-----
HMH Books 2012, 311 s.
oma ostos

13. syyskuuta 2013

Juha-Pekka Koskinen: Haavekauppias

Opiskelut ovat taas alkaneet ja niiden myötä lukuinnostukseni ja -aikani on käynyt harmittavan vähiin. En ole oikeastaan ehtinyt lukea kuin muutaman kirjan, jotka nyt odottelevat pääsevänsä esiintymään blogissa asti. Aloitetaanpas blogijonon purkaminen viimeisimmästä lukukokemuksesta, Juha-Pekka Koskisen Haavekauppias - kirjasta, jonka päädyin lainaamaan mukaani kirjastosta melkein kokonaan kansitaiteen perusteella.

Isoäitinsä Amalian luokse lumitöihin mennyt Sami näkee isoäidin luota poistuvan salaperäisen silinteripäisen kellokauppiaan. Pian kellokauppiaan käynnin jälkeen Amalia katoaa, eikä hän ole ainoa kaupungissa kadonnut ihminen. Yhdessä siskonsa Liisan ja ystävänsä Jonin kanssa Sami saa selville, että Amalia on matkannut salaperäisen 13. hetken kellon avulla Haavekaupunkiin, jonka nimi on pahasti harhaanjohtava. Kolmikon on pelastettava Amalia ennen kuin on liian myöhäistä.

Tykkäsin tästä niin paljon, että luin kirjan yhdeltä istumalta ja olisin voinut lukea enemmänkin, sillä 148 sivuinen tarina oli harmittavan nopeasti hotkaistu. Kirjan parissa ei ehtinyt hetkeäkään tylsistyä, sillä Haavekauppiaan tarina ja maailma imaisivat heti mukaansa. Omituisista kelloista ja Haavekaupungista olisi voinut lukea enemmänkin, sillä nyt tuntui, että tarinassa ainoastaan raapaistiin pintaa, mitä kaikkea tarinan maailma voisikaan sisältää. Ainakaan minua ei haittaisi, jos tarinalle joskus tulisi jatkoakin.

Haavekauppias on ainakin minun mielestäni hyvä kotimainen nuortenkirja, jonka kieli on sujuvaa ja tarina mukaansatempaava. Tätä kirjaa voisi suositella erityisesti niille, jotka eivät jaksa lukea paksuja kirjoja, koska Haavekauppiaan lukee varmasti kuka tahansa nopeasti. Erityismaininta ihastuttavasta kansitaiteesta, joka minusta sopi loistavasti kirjan tunnelmaan ja maailmaan.

-------
Karisto 2013, 148 s.
kirjastosta

25. elokuuta 2013

John Marsden: Tomorrow, When the War Began

John Marsdenin Tomorrow - sarja osui silmiini jossain, en edes muista missä. Harmittavasti paikallisessa kirjastossa olisi ollut sarjan ensimmäinen osa Tomorrow, When the War Began vain ruotsinkielisenä käännöksenä, joten päädyin hankkimaan kirjan pokkarina omaan hyllyyn. Vaikka lainaankin kirjastosta melkein kaikki lukemani kirjat, viime aikoina olen hankkinut useammankin englanninkielisen kirjan ihan omaksikin, koska niitä ei hirveän suurta valikoimaa kirjastossa ole ja pokkaripainosten hinnatkaan eivät päätä huimaa. Tomorrow, When the War Began oli ensimmäinen viimeaikaisista hankinnoista, joka pääsi luettavaksi.

Seitsemän nuorta lähtee viikoksi telttaretkelle Australian takamailla. Kun nuoret palaavat kotiin, he löytävät kotinsa autioituneena. Sähköt ovat poissa, kaikki ovat kadonneet ja vain lemmikit on jätetty nälkiintymään tyhjiin koteihin. Pian nuorille selviää, että heidän kaupunkinsa - ja ehkä koko maansa - on miehitetty ja heidän perheitään ja ystäviään pidetään vangittuina. Välttääkseen kiinnijäämisen tai jopa mahdollisen kuoleman nuoret piiloutuvat syrjäiseen leiripaikkaansa ja käyvät sissisodan muodossa vastarintaan miehittäjiä vastaan.

Kirja on hyvin toiminnantäyteinen ja tarina kulkee nopealla tahdilla eteenpäin, vaikka alussa toimintaa ei vielä juuri olekaan. Alun leppoisat telttailutunnelmat muuttuvat pian epätoivoksi kun nuorille selviää, mitä heidän kaupungilleen ja kodeilleen on tapahtunut. Mukana on tietysti myös teiniromantiikkaa, koska nuorten tunteita ei voi pidätellä edes sodan keskellä.

Ajatus siitä, että jokin kaupunki tai maa voitaisiin miehittää näin nopeasti ja muiden valtioiden huomaamatta (tai välittämättä), on ehkä hieman epäuskottava, en ainakaan minä kiinnittänyt tuohon seikkaan juurikaan huomiota, vaan keskityin nautiskelemaan koukuttavasta tarinasta. Tapahtumat veivät mukanaan ja huomaamattani luin kappaleen toisensa jälkeen, enkä olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni. Kirjan lopussa ollut maistiainen seuraavasta osasta varmisti sen, että aion jatkaa sarjan lukemista ainakin tuon kakkososan verran.

Tämä sarjan ensimmäinen osa on alunperin ilmestynyt jo vuonna 1993. Oma pokkarini oli uusintapainos, onneksi ei leffakansilla. Kirjasta on siis tehty vuonna 2010 elokuvakin, jonka ehkä jossain vaiheessa voisin katsoakin. Ainakin trailerin perusteella hahmot olivat ihan erinäköisiä kuin millaiseksi itse ne kuvittelin lukiessani. Koska aion ehdottomasti jatkaa sarjan lukemista, seuraava osa The Dead of the Night on hankinnassa varmasti aika pian. Sarjaa ei ole suomennettu.

-------
Scholastic Paperbacks 2006, 277 s.
oma ostos

19. elokuuta 2013

Richard Matheson: Olen legenda

Siitä lähtien kun näin melkein kokonaan Will Smithin tähdittämän leffaversion Richard Mathesonin kirjasta, olen halunnut lukea tämän. En yleensä tykkää lukea kirjoja, joista on tehty elokuva sen jälkeen kun olen nähnyt elokuvan, koska alan liikaa vertailla niitä kahta keskenään. Vampyyrikirjojen ystävänä oli kuitenkin pakko tehdä tässä tapauksessa poikkeus.

Robert Neville on ainoa ihminen maailmassa, jossa kaikki muut ovat muuttuneet verenhimoisiksi vampyyreiksi. Robert saalistaa vampyyreitä päivisin ja viettää yönsä linnoitetussa kodissaan yrittäen löytää järkevää syytä vampyyrien olemassaololle ja yleisimpiin vampyyreihin liitettyihin myytteihin. Vaikka Robert on ainoana ihmisenä immuuni muut muuttaneelle tartunnalle, voiko Robert todella olla niin yksin kuin kuvittelee olevansa?

Olen legenda onnistui heti nousemaan yhdeksi suosikeistani vampyyriaiheisessa kirjallisuudessa. Se on loistava tarina yksinäisyydestä ja selviytymisestä maailmassa, jossa on todella yksin. Tarina etenee sopivan nopeasti, eikä paikalleen jäädä liian pitkäksi aikaa, joten kirjan parissa ei todellakaan tylsistynyt. Erityisesti pidin Nevillen tutkimuksista esimerkiksi siitä miksi vampyyrit kavahtavat ristejä tai valkosipulia. Myönnän, että ainakin itse pidän noita asioita vampyyrien osalta itsestäänselvinä (paitsi ehkä valkosipulia), enkä ole koskaan pohtinut tarkempia syitä vampyyrimyytteihin.

Hieman harmittaa, että luin tämän vasta kun olin nähnyt siitä tehdyn elokuvan. Tahtomattani useammassakin kohdassa mietiskelin, että nämä ja nämä asiat olivat elokuvassa eri tavalla. Tuo leffa ei mielestäni ollut mitenkään erityisen hyvä, mutta onneksi kirja oli paljon parempi. Juuri tämän takia pitäisi aina ensiksi lukea kirja ja katsoa elokuva vasta sitten, mutta luultavasti silloin tulee vain vertailtua toisinpäin.  

Olen legenda oli todella erinomainen kirja, jota voi lämpimästi suositella kaikille vampyyreiden ystäville sekä niillekin, jotka eivät välttämättä rakasta nykypäivän hampaansa tylsistyttäneitä ja yliromanttisia verenimijöitä. Tarinahan on alunperin julkaistu jo 1954 ja on toiminut esikuvana monille tämän jälkeen julkaistuille vampyyritarinoille.

--------
Alkuteos: I Am Legend
Vaskikirjat 2007, 163 s.
Suom. Vuokko Aitosalo
kirjastosta

18. elokuuta 2013

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

Vaikka Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon on juuri sellainen kirja, mitkä yleensä lisään mahdollisimman nopeasti lukulistalleni, tämä kirja oli kuitenkin jotenkin päässyt menemään minulta kokonaan ohi. Tutustuin kirjaan vasta kun löysin sen jatko-osan kirjastosta ja sen perusteella päädyin lukemaan ensiksi sarjan aloittavan osan, koska eihän mitään sarjaa voi aloittaa muuten kuin alusta.

Ylä-asteikäinen Jouni kokee järkyttävän kohtaamisen pelottavan naisen kanssa ollessaan vaellusretkellä Lapissa isänsä ja siskonsa kanssa. Pian outoja asioita alkaa tapahtua myös kotipuolessa, eikä kukaan muu näe salaperäistä naista kuin Jouni. Liittyvätkö tapahtumat jotenkin Jounin kolttasaamelaiseen äitiin, joka on kadonnut Jounin ollessa pieni? Jouni saa avukseen entisen opettajansa Romppaisen, jolla on yllättäviä samaanin taitoja sekä Siisjoen Siidan jäsenluettelosta löytyvät nimet, jotka voivat auttaa Jounia selvittämään myös hänen kadonneen äitinsä tapausta.

Kuulen kutsun metsänpeittoon oli nopea- ja helppolukuinen, eikä sivumääräkään rajoittanut kirjan nopeatahtista lukemista. Melkein huomaamattani luin kirjan melkein yhdeltä istumalta, mitä tapahtuu ohuidenkin kirjojen kanssa melko harvoin. Ehdottomasti kiinnostavinta kirjassa oli kolttasaamelainen kansanperinne, joka yhdistyi kiinnostavasti jännityselementteihin ja teini-ikäisen elämään. Jouni kun saa kokea paitsi ensirakkauden myös sen, että parhaan ystävän halussa perustaa bändi on takana jokin aivan toinen motivaatio kuin saada soittaa.

Olin varsin toiveikas sen suhteen, että pitäisin kirjasta, koska päädyin lainaamaan jatko-osan samalla kertaa kirjastosta. Onneksi en pettynyt, vaan Kuulen kutsun metsänpeittoon oli niin kiinnostava, että luen varmasti sen jatkon Haltijan pojankin.

--------
Tammi 2011, 153 s.
kirjastosta

11. elokuuta 2013

Marko Hautala: Itsevalaisevat & Stef Penney: Näkymättömät

Luin nämä kaksi kirjaa jo jokin aika sitten, mutta koska kumpikaan kirjoista ei ollut loistava tai sellainen, josta olisi pakko kertoa ihan heti, on niistä bloggaaminen venynyt. Sekä Marko Hautala että Stef Penney ovat minulle uusia tuttavuuksia ja jää nähtäväksi tulenko lukemaan kummaltakaan lisää teoksia, koska Itsevalaisevat tai Näkymättömät eivät onnistuneet täysin lumoamaan minua.

MARKO HAUTALA: ITSEVALAISEVAT

Elias jättää viidennen rakastajattarensa samana iltana kun hänen tyttärensä katoaa. Vain muisto kuvasta keltaisesta sadetakista sateisen tuulilasin läpi jää jäljelle ja Eliaksen maailma romahtaa. Eliaksen jättämä Maaria saa vastaanotolleen hiljaisen pojan, josta Maaria ei kuitenkaan saa otetta. Pojan, Maunun, ja Eliaksen kadonneen Iiris tyttären välillään on yhteys, omituinen kalakultti.

Vaikka tämän kirjan lukeminen ei ollut mitenkään takkuista ja sain tämän luettua nopeasti, jotenkin tuntui, että en missään vaiheessa saanut kirjasta kunnolla otetta. Luin vain kirjaa eteenpäin, mutta en ollut varma pidänkö siitä vai en. Tarina oudosta kultista ja sen voimasta kahteen nuoreen oli kiinnostava, mutta muuten tarinassa oli jotain outoa, minkä vuoksi ajatukset tästä kirjasta eivät oikein tunnu pysyvän kasassa. Hämmentävä kirja. Lisähuomiona on vielä pakko mainita se, että en tykkää yhtään kirjan kansista. Kannet käyvät kyllä loistavasti kirjan tarinaan, mutta jotenkin omaan silmääni tuo kuva on kamalan ruma ja häiritsevä. Tämä ei siis selvästikään ollut oikein minun kirjani, mutta tulipahan kuitenkin luettua.

Tammi 2008, 239 s.
kirjastosta

STEF PENNEY: NÄKYMÄTTÖMÄT

Nuori Rose Wood menee naimisiin romanimies Ivo Jankon kanssa, liittyy tämän kiertävään mustalaisperheeseen ja katoaa pian lapsensa syntymän jälkeen. Seitsemän vuoden jälkeen Rosen isä pyytää yksityisetsivä Ray Lowellia etsimään Rosen, vaikka ei ole kuullutkaan tytöstä kertaakaan seitsemän vuoden aikana. Tutkimuksissaan Ray tutustuu sulkeutuneeseen mustalais-
yhteisöön, eikä Rosen kohtalon tutkiminen ole helppoa, sillä kukaan ei tunnu tietävän tai välittävän minne Rose katosi.

Näistä kahdesta kirjasta Näkymättömät on ehdottomasti se parempi. Se on kiehtova kuvaus romanikulttuurista 80-luvun Britanniassa, mihin syvyyttä antaa erityisesti Jankon perheen teinipoika JJ:n ongelmat sukujuuriensa kanssa.

Näkymättömät oli hyvä lukukokemus, mutta ei mitenkään loistava. Lukemista häiritsi hieman se, että onnistuin jo melko aikaisessa vaiheessa arvaamaan kirjan loppupuolen suuren paljastuksen. Tuo vähän harmitti jälkikäteen, mutta muuten tarina oli vetävä ja mielenkiintoinen.

Alkuteos: The Invisible Ones
Bazar 2013, 495 s.
Suom. Jaakko Kankaanpää
kirjastosta

5. elokuuta 2013

Charlaine Harris: Veren muisti

Olen varmaan kaikille toitottanut, että Charlaine Harrisin Sookie - sarja on suurimpia suosikkejani, joten on varmaan turha mainita miksi Veren muisti päätyi varaukseen kirjastoon jo kauan ennen ilmestymistä ja kiilasi muiden lukemista odottavien kirjojen ohitse. Myönnän, että siihen vaikutti tietysti myös se, että tästä on minunkin jälkeeni iso liuta varauksia, joten kovin pitkään en voinut tai halunnut kirjan lukemista pantata. 

Sookie on jälleen vaarassa kun Merlotte'siin tehdään palopommi-isku. Joku yrittää todella saada Sookien hengiltä. Elossa pysymisen lisäksi Sookiella on ongelmia rakkauselämässään, sillä Eric ja Pam juonivat jotain salamyhkäistä ja myös Louisianan uusi sijaishallitsija aiheuttaa harmia Sookien ja Ericin suhteelle. Lopulta telepaattinen tarjoilijatar tempautuu jälleen mukaan verilöylyyn ja tekee dramaattisen päätöksen suhteessaan Ericiin.

Hohhoi, mitähän tästä nyt sanoisi. Valittelin jo edellisen kirjan kohdalla, että tarinassa oli liikaa tylsiä kohtia ja vaikka näissä kirjoissa on aina ollut rutkasti Sookien arkitoimien kuvailua, edellisessä sitä tuntui olevan vielä tuplasti enemmän. Toiveeni olivat korkealla, että nyt palataan taas oikeille raiteille ja vähemmän tylsäksi, mutta valitettavasti nuo toiveet eivät oikein täyttyneet.

Veren muisti
oli nopeaa ja helppoa luettavaa, vaikka Sookie onkin yritetty ottaa hengiltä varmaankin sarjan jokaisessa osassa ja sama kuvio toistuu tässäkin. Yksi kiehtovimpia asioita näissä kirjoissa on mielestäni sen monipuolinen ja kiehtova maailma vampyyrien monimutkaisine politiikkoineen ja muine yliluonnollisine olentoineen, joihin tässä kirjassa tulee ainakin yksi lisäys. Ehkä juuri tuon takia jaksan lukea vielä näitä, vaikka kirjat tuntuvatkin huonontuvan osa osalta. Jaksan kuitenkin toivoa, että tulossa on vielä kahden viimeisen kirjan osalta jotain jännittävämpää ja parempaa.

Suomennosten kansista vain muutama on mielestäni ollut kelvollisia, mutta Veren muistin kansi on varmaankin koko sarjan pohjanoteeraus. Tylsä ja mitäänsanomaton, vain nätti nainen kannessa. Muiden osien kansissa on edes vähän yritetty välittää sarjan tunnelmaa, mutta tämän osan kanssa on harmittavasti poikettu jonnekin aivan eri poluille.

Sarjan toiseksi viimeinen eli 12. osa ilmestyy suomeksi nimellä Veri kielellä ja siitä päästään nauttimaan marraskuussa.

-------
Alkuteos: Dead Reckoning
Gummerus 2013, 363 s.
Suom. Sari Kumpulainen
kirjastosta

4. elokuuta 2013

Rick Riordan: Athenen merkki

Tammikuussa ehdin jo lukemaan Rick Riordanin Olympoksen Sankarit - sarjan kolmannen osan englanniksi, mutta ajattelin lukea myös suomennoksen heti sen ilmestymisen jälkeen. Sarjan toisen osan Merenjumalan pojan suomennos oli täynnä häiritseviä kirjoitusvirheitä, joten toivoin, että kolmannen kirjan kanssa oli tehty parempaa työtä, enkä onneksi joutunut kamalan pahasti pettymään.

Percyn, Jasonin, Piperin, Annabethin, Frankin, Leon ja Hazelin etsintäretki alkaa ikävällä onnettomuudella, minkä seurauksena nuoret puolijumalat joutuvat pakenemaan roomalaisten puolijumalien vihaa ja sotajoukkoja. Seitsikko suuntaa monen vaaran jälkeen vanhalle mantereelle, Roomaan, estääkseen Gaian kätyreitä tuhoamasta ikivanhaa kaupunkia. Samalla Annabethin on lähdettävä omalle etsintäretkelleen ja seurattava salaperäistä Athenen merkkiä.

Blogatessani englanninkielisestä versiosta kerroinkin jo, että Athenen merkki on sarjan muiden osien tyyliin täynnä jännittävää toimintaa ja paljon mytologiaviittauksia niin roomalaisiin kuin kreikkalaisiin jumaltarustoihin. En siis enää lähde kehumaan kirjaa, sillä tykkäsin suomennettuna tarinasta ihan yhtä paljon kuin alkuperäiskielelläkin. Kirjan lopetus lupaa jännittäviä aikoja tulevissakin kirjoissa.

Luin kirjaa ehkä vähän turhankin tarkalla silmällä, koska muistissa olivat edellisen osan kirjoitusvirheet. Sen takia poimin pienimmätkin virheet vähän liian helposti tekstistä, mutta onneksi Athenen merkki ei ollut niin huonosti toimitettu kuin edellinen. Ainakin kirjan alkupuolelta löytyi useampiakin virheitä, mutta loppua kohden en niitä juuri yhtään huomannut. Ilkka Rekiaron suomennos tämän sarjan kirjoissa on ainakin minun mielestäni ollut laadukasta, vaikka tässä kirjassa muutama sanavalinta jäikin mietityttämään.

Olympoksen Sankarit - sarja saa jatkoa englanninkielisenä hyvinkin pian, sillä neljäs kirja The House of Hades ilmestyy 8. päivä tätä kuuta. Suomennosta tuolle osalle voidaan varmaankin odottaa vasta ensi vuoden kesällä, jos ilmestymistahti pysyy suomennoksissa samana kuin on ollut näissä muissakin osissa.

------
Alkuteos: The Mark of Athena
Otava 2013, 571 s.
Suom. Ilkka Rekiaro
kirjastosta

1. elokuuta 2013

Cormac McCarthy: Tie

Luin joskus arvostelun Cormac McCarthyn Tie - romaanin pohjalta tehdystä elokuvasta ja jo silloin alkoi kirjan lukeminen kiinnostaa. En oikeastaan muistanut koko kirjaa ennen kuin se sattumalta osui tielleni kirjastossa. Mietin ennen kirjan aloittamista uskallanko lukea tämän, koska takakannen esittelyn perusteella kirja vaikutti niin lohduttomalta ja synkältä. Onneksi en antanut esittelyn lannistaa itseäni, enkä jättänyt sen takia hyvää kirjaa lukematta.

Maailmasta on jäljellä enää vain tuhkaa ja raunioita. Toivottomassa maailmassa isä ja poika vaeltavat suuntanaan etelärannikko. Heillä ei ole mukanaan vain vähän ruokaa, vaatteita ja revolveri, jossa on kaksi luotia. Matka etelään on raskas, sillä matkaa koettelevat paitsi ankarat olosuhteet myös teillä vaanivat kannibalismiin sortuneet kanssaihmiset.

Vaikka aluksi Tie vaikutti aivan niin lohduttomalta kuin olin aluksi pelännyt, jo muutaman sivun jälkeen tuntui siltä, että tämä on pakko lukea loppuun. Tarina on toteava ja pelkistetty, sillä esimerkiksi maailman tuhoon johtanutta katastrofia ei selitetä millään lailla, eikä päähenkilöillä ole nimiä. Jos toivon koko lukemisen ajan, että päähenkilöille käy lopulta hyvin, on se varma merkki siitä, että kirja on voittanut minut puolelleen. Isän ja pojan matka maailmanlopun maisemissa oli koskettava ja vaikuttava, ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Tykästyin tämän kirjan myötä McCarthyn kirjoitustyyliin ja kävinkin etsimässä jo kirjailijan Menetetty maa - teoksen itselleni kirjastosta. Vaikka tuo vaikuttaakin hyvin erilaiselta kirjalta kuin Tie, ajattelin silti tutustua muuhunkin McCarthyn tuotantoon. Lisäksi minua kiinnostaisi kovasti nähdä tästä kirjasta tehty elokuvaversio, sillä haluaisin tietää onko kirja muuntautunut elokuvaksi edes kohtuullisen hyvin. Liian monesta hyvästä kirjasta kun on tehty huono elokuva.

------
Alkuteos: The Road
WSOY 2008, 245 s.
Suom. Kaijamari Sivill
kirjastosta

25. heinäkuuta 2013

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Kesästä on jo nyt tullut parempi kirjakesä kuin osasin odottaa. Luettuna, mutta vielä bloggaamista odottamassa on muutamakin vastaluettu teos ja kirjapinon päällimmäisinä odottaa pari kesän uutuuskirjaa, jotka tänään kävin hakemassa kirjastosta itselleni luettavaksi. Siskoni suosituksesta ja kehotuksesta päätin viimeinkin alkaa lukea Muumi - kirjoja, jotka tuntuivat täydellisiltä kesäkirjoilta. 

Myrsky rikkoo Muumilaakson rauhallisuuden ja pahaenteiset merkit enteilevät jotain suurta. Piisamirotan puhuttua tulisesta tähdestä, joka syöksyy suoraan Muumilaaksoon, Muumipeikko ja Nipsu päättävät lähteä kysymään neuvoa Yksinäisten Vuorten Tähtitornista. Matkasta tulee pitkä, sillä Muumipeikko ystävineen joutuu kokemaan yhtä sun toista vaarallista ennen kuin matka on ohi.

Jostain syystä päädyin lukemaan tämän kirjan vasta nyt, vaikka Muumeista pidin jo pienenä tv-sarjan myötä ja sarjakuviakin olen jonkin verran lukenut. Muumipeikko ja pyrstötähti oli sympaattinen satu, joka sopii ehdottomasti myös vähän aikuisemmille luettavaksi ja tykättäväksi. Janssonin ihastuttava kuvitus täydentää erinomaisesti hienoa tarinaa.

Tuhon merkit ja odotus ovat koko ajan läsnä tarinassa, joten ehkä pienempää lukijaa voi pyrstötähden odotus hieman pelottaa, mutta aikuisena en juurikaan kiinnittänyt aavistuksen pelottavaan tunnelmaan juurikaan huomiota. Ihastuin tässä oikeastaan eniten siihen, että hahmot tuntuivat paljon aidommilta ja persoonallisemmilta kuin tv-sarjassa, jossa muistelisin, vaikka en olekaan aikoihin yhtään jaksoa katsonut, hahmojen olevan aika lailla erilaisia.

Olen jo hamstrannut itselleni kirjastosta odottamaan loput Muumi - kirjat, joten seikkailut Muumilaaksossa jatkuvat varmasti pian kunhan saan pari kiireisempää kirjaa luettua pois alta. Toivottavasti muutkin kirjat ovat yhtä ihania kuin tämä ensimmäinen.

------
Alkuteos: Kometjakten
WSOY 2010, 144 s.
Suom. Laila Järvinen
kirjastosta

18. heinäkuuta 2013

Kumman rakas

Kumman rakas on kirja, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Vihdoinkin muistin etsiä tämän kirjastosta luettavakseni. Kumman rakas on kiinnostavan uuden - tai no ei ehkä enää niin kamalan uuden - kustantamon Osuuskumman ensimmäinen julkaisu. Tämän kirjan jälkeen kustantamo on julkaissut muutaman muunkin teoksen, jotka toivottavasti päätyvät luettavakseni jossain vaiheessa.

Kumman rakas on novelliantologia, jonka novelleja yhdistää erilainen rakkaus. Kirjan 14 novellia edustavat spekulatiivista fiktiota ja mukana on niin keijurakkautta, vampyyreitä, galaktista rakkautta kuin myös noitia ja yllättävää isyyttä.

Odotin innolla tämän lukemista, koska kokoelman novellit vaikuttivat juuri sellaisilta, mistä saattaisin pitää kovastikin. Harmittavasti jouduin pettymään kun oikeastaan yksikään novelli ei ollut niin hyvä kuin olisin toivonut. Selvää suosikkia joukossa kirjan tarinoista ei minulla ollut, mutta onneksi mukana oli monen ihan hyvän tarinan lisäksi vähän parempiakin kertomuksia. Pidin kuitenkin ainakin Siria Kohosen Patakuningattaresta sekä Jussi Katajalan Katarsiksesta, joista jälkimmäinen oli kokoelman parhaimmistoa. Antiikin Kreikkaan sijoittuva kiehtova tarina jumalattareen rakastuvasta miehestä oli kiehtova ja hyvin kirjoitettu.

Vaikka Kumman rakas ei aivan täysillä minuun uponnutkaan tai onnistunut lumoamaan minua, oli se silti kiinnostava lukukokemus. Lukisin mielelläni enemmänkin suomalaisia spefinovelleja, joten siinä suhteessa Kumman rakas on toivottu julkaisu, joka toivottavasti tavoittaa enemmänkin lukijoita. Nopealla googlettamisella tätä ei ole ainakaan liian monessa blogissa luettu, vaikka kirjaa kyllä voi suositella luettavaksi kaikille, jotka tykkäävät kaiken maailman outouksista.

-------
Osuuskumma 2012, 249 s.
Toim. Taru Luojola & Tarja Sipiläinen
kirjastosta

16. heinäkuuta 2013

Heleena Lönnroth: Salaisuus eli Sininen Motelli

Heleena Lönnroth on minulle uusi kirjailijatuttavuus, sillä vaikka Lönnroth on ilmeisesti varsin tuottelias kirjailija, ei hänen teoksiaan ole sattunut tielleni. Paitsi nyt kun huomasin kirjastoreissulla uutuushyllystä hänen uusimman kirjansa Salaisuus eli Sininen Motelli. Jo takakansitekstin perusteella mietin, että onkohan tämä ihan minua varten, mutta lainasin kuitenkin kirjan ja luinkin sen, vaikka kirjan herättämät ajatukset olivat lopulta melko negatiivisia.

Motellista löytyy raa'asti surmatun naisen ruumis. Surman myötä vuosikymmenen takaiset asiat nousevat pinnalle, etenkin rippipapin ja seurakuntalehtorin tekemät kauheudet rippilapsia kohtaan. Kun pari entistä rippikoululaista päättää kostaa kokemansa, paljastuu menneisyydestä lisää hirvittäviä salaisuuksia.

Salaisuus eli Sininen Motelli oli osin todella vaikeaa luettavaa. Siinä käsitellyt teemat - muun muassa pedofilia ja hyväksikäyttö - ovat vakavia, eikä Lönnroth käsittele niitä mitenkään hissukseen ja vaieten. Useammassakin kohdassa tapahtumien kuvaaminen oli mielestäni melko vastenmielistä ja liian kuvailevaa. Tuntui välillä, että nyt mennään vähän liian yli kun tämäkin törkeys pitää ihan kuin rautalangasta vääntää ja kertoa niin suoraan kuin mahdollista. Eli kirja ei välttämättä sovi luettavaksi kaikkein herkimmille ihmisille.

Muuten kirja oli keskinkertaista luettavaa. Ei kieleltään mitään erityisen loistavaa, mutta ei kuitenkaan liian yksinkertaistakaan. Tapahtumat kulkevat pääosin kahdessa ajassa, mutta valitettavasti välillä tarvittiin hiukan miettimistä missä ajassa juuri sillä hetkellä ollaan eli takaumien ja nykyhetken ero ei ollut tarpeeksi selvä. Lisäksi takakannessakin mainittu poliisi ja poliisitutkimukset motellimurhan ympärillä eivät saaneet juurikaan tilaa tarinassa ja välillä ehdin jo unohtaa, että onkos tässä tällaistakin mukana kun tarina siirtyi niin pitkäksi aikaa muille urille.

Kuten sanottua, jo takakansitekstin perusteella hieman epäilin tykkäänkö tästä kirjasta, enkä ollut väärässä. Salaisuus eli Sininen Motelli oli osin liian suora ja vastenmielinen, että olisin voinut todella pitää tästä kirjasta. Voin kyllä lukea rankkojakin aiheita käsitteleviä kirjoja, mutta tämän kirjan kohdalla olin kai liian herkkä kun yllätyin niin kovasti kirjan suorasukaisuudesta ja kaunistelemattomuudesta.
-------
Zuppa di Porri 2013, 197 s.
kirjastosta

9. heinäkuuta 2013

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Gillian Flynnin kolmas romaani ja ensimmäinen suomennettu teos Kiltti tyttö on ollut paljon esillä kirjablogeissa, sillä sitä on luettu ja siitä on blogattu paljon. Tietysti minua kiinnosti tietää, että mikäs tällainen kirja on, jonka melkein kaikki muut tuntuivat jo lukeneen. Maltoin kuitenkin mieleni olla lukematta liian tarkkaan muiden mielipiteitä ennen kuin itse saisin kirjan luettavakseni. Onneksi kirjaston varausjono ei ollut aivan mahdoton kun nakkasin varausta tähän, joten en joutunut odottelemaan kirjan saamista sietämättömän pitkään.

Nick ja Amy Dunnen viisivuotishääpäivänä tapahtuu jotain kamalaa. Amy katoaa ja pikku hiljaa kaikki näyttäisi viittaavan siihen, että Nick on katoamisen takana. Parin kodin olohuoneessa on kamppailun jälkiä, keittiön lattialta on pesty pois verta ja Nickin tietokoneelta löytyy omituisia hakutuloksia. Nick vakuuttaa syyttömyyttään ja päästäkseen pinteestä hänen on löydettävä vaimonsa. Mutta minne Amy on kadonnut ja yrittääkö joku lavastaa Nickin syylliseksi katoamiseen?

Kiltti tyttö alkoi erittäin jännittävästi ja tuntui siltä, että olen jo muutamien ensisivujen jälkeen koukussa. Amyn katoamiseen punoutui pikku hiljaa uusia paljastuksia ja käänteitä, jotka varmistivat, että pysyin tiiviisti kirjan ääressä lukemassa sivuja eteenpäin. Mutta sitten tapahtui täyskäännös lukukokemukseeni. En halua paljastaa kirjan juonesta liikaa, mutta kun totuus Amyn katoamisesta paljastui, tuntui hyvältä vaikuttanut kirja tekevän käännöksen huonompaan suuntaan. En oikeastaan edes yllättynyt suurimmasta osasta käänteistä, koska osasin hiukan jo arvailla, että näin tässä oikeasti tapahtui. Mitä lähemmäs kirjan loppua mentiin, sitä epäuskottavammaksi kirja muuttui. Viimeisten sivujen aikana jo ajattelin, että miten niin hyvin alkanut kirja voikaan lopusta olla jotenkin niin typerä. Eli en pitänyt loppuratkaisusta tai viimeisen osan tapahtumista juuri ollenkaan.

Molemmista kirjan päähenkilöistä, Nickistä ja Amysta, oli todella vaikea pitää. Nick tuntui jo alussa erittäin ärsyttävältä ja vastenmieliseltäkin ihmiseltä, mutta Amysta pidin päiväkirjamerkintöjen perusteella oikein paljonkin. Mutta sitten totuus paljastui ja Amy muuttui yhtä ärsyttäväksi kuin Nickin, minkä lisäksi vielä tuplasti häiriintyneemmäksi. Osittain juuri näiden rasittavien päähenkilöiden takia tuntui vaikealta pitää kirjasta edes vähän. 

Kiltti tyttö ei siis valitettavasti onnistunut lumoamaan minua alkua pidemmälle. Olisin pitänyt tästä varmasti enemmän jos alun jännite ja nokkeluus olisivat säilyneet loppuun asti. Flynn kirjoittaa kyllä taitavaa ja sujuvaa kieltä, joten siitä pientä plussaa kirjalle. Kiltti tyttö oli kyllä luettava, mutta ei lähellekään erinomainen.

------
Alkuteos: Gone girl
WSOY 2013, 447 s.
Suom. Terhi Kuusisto
kirjastosta

5. heinäkuuta 2013

Elina Rouhiainen: Uhanalainen

Tämä on yksi kesän uutuuskirjoista, jota olen odottanut todella kovasti. Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan aloitus Kesytön yllätti positiivisesti olemalla oikeasti hyvä fantasiakirja sekä onneksi myös vähemmän Twilight - kopio kuin aluksi olin pelännyt. Sain onneksi toisen osan luettavakseni nopeasti, eikä tarvinnut odotella pitkään, että pääsee lukemaan miten Raisan ja Hukkavaaran tarina jatkuu.

Vaikka Raisa Oja lähti Hukkavaarasta ja yritti unohtaa kainuulaisen pikkukaupungin ihmissudet - ja etenkin sen yhden tietyn ihmissuden - vanhan tuttavan yllättävä vierailu imaisee Raisan jälleen mukaan Hukkavaaran asioihin. Uutiset Hukkavaarasta ovat hälyttäviä. Lauman sisäinen valtataistelu ja sen aiheuttamat muutokset pakottavat Raisan palaamaan Hukkavaaraan, vaikka se saattaakin olla hengenvaarallista. Raisalle selviää myös, että Hukkavaara ei ole vielä paljastanut kaikkia salaisuuksiaan.

Yleensä luen kirjoja päiväsaikaan, mutta tämän kohdalla tein poikkeuksen. Uhanalainen vangitsi jo ensimmäisten sivujen aikana ja kuin huomaamatta luin kirjaa yömyöhäänkin pitkät tovit, koska oli vain pakko lukea vielä yksi ja sitten toinenkin luku eteenpäin. Tapahtumat kulkevat sujuvasti eteenpäin, eikä missään vaiheessa tullut tylsistymisen hetkiä. Rouhiainen osaa hyvin punoa salaisuuksia auki niin, että liikaa ei paljastu liian varhaisessa vaiheessa, vaan lukija pidetään otteessa kirjan loppuun asti. Lopun tapahtumat varmistivat sen, että ainakin minä jatkan Susiraja - sarjan lukemista jatkossa ja odotan innolla kolmatta osaa.

Pidin Raisasta päähenkilönä jo ensimmäisessä osassa ja onneksi hän oli yhtä voimakastahtoinen myös tässä toisessa. En vain ole varma mitä ajatella kirjassa Raisasta paljastuvista uusista kyvyistä, pidänkö niistä vai en. Mutta kaipa se kuuluu tämän tyylisiin kirjoihin, että päähenkilössäkin pitää olla jotain "vikaa" ja outoa. Kolmatta kirjaa jään innolla odottamaan jo senkin takia, että on mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan Raisan asiat seuraavassa osassa menevät.

Kirjan kannet ovat onneksi tässäkin osassa onnistuneet. Kansien aavistuksen salaperäinen tunnelma sopii loistavasti kirjan tunnelmaan. Edellisen osan kannen tapaan en ole aivan varma noista kannessa olevista perhosista, koska ainakin minun mielestäni kansi olisi ollut vaikuttava ja tunnelmallinen ilman niitäkin. Omaan silmään perhoset näyttävät jälleen aavistuksen turhalta täytteeltä, mutta onneksi muuten Uhanalainen on saanut kauniit kannet. Erikoismaininta myös kirjan nimelle, joka sopii erinomaisesti kirjan tapahtumiin.

Uhanalainen oli hyvä jatko sarjan avaukselle ja toivottavasti sarjan seuraavakin osa on yhtä mielenkiintoinen ja ennen kaikkea koukuttava kuin kaksi ensimmäistä. Harmi vain, että seuraavaa Hukkavaaraan pääsyä joutunee odottelemaan vielä pitkään. 

------
Tammi 2013, 446 s.
kirjastosta

4. heinäkuuta 2013

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta

Vaikka siskoni on kovasti kehunut Inka Nousiaisen tuotantoa, en ole ollut kirjailijan teoksista erityisemmin kiinnostunut ennen kuin löysin tämän kirjan kirjaston uutuushyllystä. Paitsi erittäin hyvä esittelyteksti myös ihanan seesteinen ja kaunis kansikuva saivat ottamaan kirjan mukaan ja ei mennyt pitkään kun olin jo lukemassa kirjaa nopeasti eteenpäin.

Vuoden 1938 kuumana kesänä nuori Iida on saanut ensimmäisen työpaikkansa pienen kansakoulun opettajana. Kun kyy puraisee Iidaa, hän kohtaa sillalla salaperäisen Eliaksen, joka muuttaa äkkiä kaiken. Vuosia myöhemmin Iidan sisar Edla tutustuu nuoreen Viljamiin ja joutuu palaamaan kipeään menneisyyteen ja erääseen tiettyyn vaiettuun salaisuuteen.

Mitään ennakko-odotuksia minulla ei tämän kirjan suhteen ollut. Kirkkaat päivä ja ilta osoittautui hieman unenomaiseksi ja kauniisti kirjoitetuksi tarinaksi, joka lumosi minut. Nousiaisen kirjoitustyyli oli ihanan runollista ja yksinkertaisesti kaunista. Kiinnostuin tämän myötä Nousiaisen muustakin tuotannosta ja voisin ehdottomasti lukea kirjailijalta lisääkin.

Hienossa tarinassa oli muutama asia, jotka olivat harmittavan ennalta-arvattavia ja ehkä latistivat tarinan kauneutta, mutta onneksi aivan kaikkea ei sentään pystynyt arvaamaan ennakkoon. Asia, joka minua kirjassa ennalta-arvattavuuksia enemmän ärsytti oli mielestäni liian avoimeksi jäänyt loppu. Pidän enemmän tarinoista, joissa loppu ei jää lukijan pohdiskelun tai arvuuttelun varaan, mutta tuohan on tietysti makukysymys. Jotkut tykkäävät avoimista lopuista, toiset eivät. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Tuosta ärsytyksestä huolimatta Kirkkaat päivä ja ilta oli hyvä lukukokemus, pieneen sivumäärään sisällytetty koskettavan kaunis ja haikea tarina.

------
Siltala 2013, 124 s.
kirjastosta