31. joulukuuta 2016

Ajatuksia kirjavuodesta 2016

Päällimmäisenä ajatuksena tästä vuodesta lukemisen osalta on ehdottomasti armoton lukujumitus. Enemmän tai vähemmän koko vuoden vaivannut saamattomuus ja jaksamattomuus lukea mitään on vaikuttanut myös blogiin, koska bloggaamisessa on ollut vähän samanlaisia tuntemuksia. En vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa kohtuullisen ajan sisällä niistä vähistä kirjoista, jotka olen lukenut. 

Luin tänä vuonna 44 kirjaa, joista 37:stä kirjoitin blogiin. Bloggaamatta jäi muutama sarjakuva ja pari romaania, jotka eivät oikein säväyttäneet mihinkään suuntaan, että niistä olisi ollut jotain kirjoitettavaa. Kaikki lukemani olen kuitenkin arvostellut Goodreadsille. 44:n kirjan saldolla jäin kauas Goodreads haasteestani, jossa tavoitteena oli 60 luettua kirjaa. Näin jälkikäteen ajatellen saatoin alkuvuodesta asettaa hieman liian kunnianhimoisen tavoitteen lukemiselleni.

Vuoden aikana lukemissani kirjoissa oli onneksi enemmän hyviä tai keskinkertaisia kirjoja kuin huonoja. Ehdottomia valopilkkuja luetuista olivat mm. Shadow and Bone, Eleanor & Park, Kissavieras, Jääkaksoset ja Maailman lahjakkain tyttö. Vähemmän mukavia lukukokemuksia tältä vuodelta olivat ainakin Valinta ja Käärmeitä & lävistyksiä.

Tänä vuonna aloin bloggauksissani käyttää itse ottamiani kuvia kirjoista. Kuvaan lukemani kirjat kuitenkin blogin Instagram tilille, joten miksen käyttäisi niitä myös blogissa. Samalla kaavalla aion jatkaa ensi vuonnakin.

Mitäs vuonna 2017?

Viikon päästä Kirjaston kummitus täyttää jo 5 vuotta! Uskomatonta!

Blogissa on ollut varsinkin nyt loppuvuodesta hiljaisempaa, mutta tavoitteeni ensi vuodelle on aktivoitua bloggaamisessa ja toivottavasti myös lukeminenkin sujuu paremmin. Ensi vuodelle ajattelin Goodreadsiin laittaa vähän matalamman tavoitteen. 45 kirjaa tuntuu ainakin nyt ihan realistiselta tavoitteelta, mutta katsotaan nyt mihin lukuun lopulta päädyn.

2017 toivottavasti on myös se vuosi, että luen edes jonkun verran niitä kirjoja, jotka ovat jumittaneet lukulistallani jo pidemmän aikaa. Ja luen toivottavasti vihdoinkin joitakin kesken olevia trilogioita ja sarjoja loppuun. 

Kaiken varalta haluan pitää ensi vuoden lukusuunnitelmat realistisina. Toivon oikein ihanaa ja kirjarikasta vuotta. Toivottavasti tuo toive toteutuu :)

Oikein mahtavaa ja kirjojen täyteistä vuotta 2017 kaikille lukijoilleni ja blogini satunnaisille vierailijoille!

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa & Elina Järvi, Tiina Hotti ja Outi Poppius: Error - Mielen häiriöitä

Luen tietokirjoja oikeastaan todella vähän, mutta tänä vuonna ehdin jo alkuvuodesta lukea pari tietokirjaa ja nyt loppuvuodesta kaksi lisää. Se taisikin olla pari enemmän kuin viime vuonna. Lukulistalla on pari kiinnostavaa tietokirjaa, joten ensi vuonna blogissani nähdään vielä lisääkin muutakin kuin kaunokirjallisuutta.

Mari Mannisen Yhden lapsen kansa ja Elina Järven, Tiina Hottin ja Outi Poppiuksen Error - Mielen häiriöitä taitavat jäädä vuoden viimeisiksi blogatuiksi kirjoiksi. 

Vuoden viimeinen lukemani kirja on Sarah Andersenin mainio sarjakuva Adulthood is a Myth, josta saatan ehkä kirjoittaa blogiinkin myöhemmin. Ensi vuonna yritän tuoda blogiini myös lukemani sarjakuvat, sillä tänäkin vuonna olen lukenut mahtavia sarjakuvia (esim. Kati Närhen loistava Agnes -trilogia), mutta jotka jäivät kuitenkin kirjoittelematta blogiin.


MARI MANNINEN: YHDEN LAPSEN KANSA

Mari Mannisen Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksia käsittelevä Yhden lapsen kansa voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Innostun todella harvoin Finlandia voittajista, mutta koska Kiina on kiehtonut minua aina, kiinnostuin Mannisen kirjasta ja laitoin heti voittajan selvittyä varausta kirjastoon. Nopeus oli todellakin valttia, sillä kirjalla näyttäisi nyt olevan lähemmäs sata varausta jonossa. 

Yhden lapsen politiikka oli Kiinassa voimassa vuosina 1979-2015, jolloin perheet saivat hankkia vain yhden lapsen. Kiinalaiset naiset tuntevat yhden lapsen politiikan aiheuttamata pakkoabortit ja salasynnytykset. Yhden lapsen kansa kertoo kymmenen kiinalaisperheen tarinan.

Ehdottomasti mielenkiintoinen kirja. Aiheeltaan tärkeä ja kiinnostava, mutta samalla ei mitenkään raskasta luettavaa. Sivujakin kirjassa on hieman reilu 200. Itselleni tällainen kevyehkö tietokirja sopi loistavasti, sillä raskaslukuiset tietokirjat eivät välttämättä jaksa pitää mielenkiintoani yllä, vaikka ne käsittelisivätkin itseäni kiinnostavaa aihetta.

Yhden lapsen kansa oli ainakin minulle valaiseva katsaus Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksiin. Manninen on selvästi tehnyt ison työn tutkiessaan tällaista aihetta.
 
-----
Atena 2016, 205 s.
kirjastosta 


ELINA JÄRVI, TIINA HOTTI & OLGA POPPIUS: ERROR - MIELEN HÄIRIÖITÄ

Tämä kirja on ollut lukulistallani jo pitkään, sillä mielenterveysongelmat ovat minulle tuttuja lähipiiristäni ja siksi itselleni tärkeä asia. Error - Mielen häiriöitä tuli luettua jo marraskuun viimeisillä päivillä. Hetken mietin jätänkö kirjasta bloggaamisen väliin, koska lukemisesta ehti vierähtää aikaa. Joulukuun puolella lueskelin tätä kuitenkin uudestaan ja päätin, että näin tärkeästä kirjasta ei voi jättää bloggaamatta.

Puolet suomalaisista kärsii mielenterveyden häiriöistä jossain elämänsä vaiheessa. Kirjassa kertoo tarinansa 15 ihmistä, joiden elämään vaikuttaa jokin mielen häiriö, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakko-oireinen häiriö tai skitsofrenia. 

Vau mikä kirja! Kaikin puolin niin tärkeä ja tarpeellinen kirja, jonka toivoisin jokaisen lukevan. Error - Mielen häiriöitä osoittaa miten syyt "hulluuden"  eli mielenterveysongelmien takana ovat hyvin monenlaiset ja miten tärkeää etenkin läheisten ja muiden ihmisten tuki mielenterveysongelmaiselle on.  

Hienoa, että kirjassa esiintyvät ihmiset kertovat tarinansa omalla nimellään ja naamallaan. He kertovat omista kokemuksistaan ja diagnooseistaan hätkähdyttävänkin avoimesti. Mukana on niin julkisuuden henkilöitä kuin tavallisia ihmisiäkin. Mielenterveysongelmat ovat vieläkin vähän sellainen aihe, että niistä ei herkästi puhuta, joten hienoa, että kirjassa esiintyvät henkilöt ovat uskaltaneet rohkeasti avautua mielenterveysongelmistaan.

Error - Mielen häiriöitä on hieno kirja ja suosittelen erittäin painokkaasti jokaista, jota kirja edes vähän kiinnosta, lukemaan se. 

-----
Like 2016, 243 s.
kirjastosta

 


30. joulukuuta 2016

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

Vuodenvaihde lähestyy kovaa vauhtia ja minulla olisi vielä pari luettua kirjaa bloggaamatta. Yritän ne saada blogiin vielä ennen kuin kalenteri pyöräytetään vuoden 2017 puolelle. Myös jonkinlaista summausta tästä järkyttävän huonosta kirjavuodestanikin on tulossa. Kirjojen ja lukemisen osalta tämä vuosi meni huonosti, mutta toivottavasti ensi vuonna parannetaan :)

Olen jo todella pitkään halunnut lukea M.R. Careyn kirjan The Girl with All the Gifts. En kuitenkaan ole sitä omaksi hankkinut ja kirjastostakaan kirjaa ei ole löytynyt. Kun sain tietää, että kirja ilmestyy suomeksi nimellä Maailman lahjakkain tyttö, laitoin innoissani varausta kirjastoon ja onneksi tätä ei tarvinnut odotella kovin pitkään.

Joka aamu Melanie sidotaan pyörätuoliin ja noudetaan huoneestaan oppitunnille yhdessä muiden samalla tavalla pyörätuoliin sidottujen lasten kanssa. Samanlaisina toistuvien päivien piriste on neiti Justineau, joka kertoo tarinoita menneestä maailmasta, jota lapset eivät koskaan pääse näkemään. Melanien elämä muuttuu kun tukikohtaan hyökätään ja hän joutuu yhdessä neiti Justineuan, tohtori Caldwellin ja muutaman sotilaan kanssa pakomatkalle zombietartunnan romahduttamaan maailmaan.

Olipas huikea kirja!

Olen suuri post-apokalyptisten selviytymistarinoiden ja zombien ystävä, joten vähän aavistelinkin, että saattaisi tästä pitääkin. Lukiessani yllätyin silti, että miten paljon tästä pidinkään. Jännittävä ja koukuttava tarina on oikein kunnon page-turner. Maailman lahjakkain tyttö ei päästänyt minua hetkeksikään irti otteestaan, mikä kroonisessa lukujumissani on hieno saavutus ja todella hyvän kirjan merkki.

Tykkäsin todella paljon siitä mikä zombietartunnan aiheuttaa ja millaiseksi tartunta lopulta kehittyi. Vähän erilaisempia zombeja kuin monissa muissa zombietarinoissa. Siitä lisäpisteitä jo muutenkin mainiolle kirjalle.

En pidä leffakansista kirjoissa ja jos mahdollista, valitsen mieluummin sen alkuperäisen kannen kuin leffaversion. Harmi, että Maailman lahjakkain tyttö julkaistiin juuri leffakansilla, koska alkuperäiset keltaiset kannet ovat mielestäni paljon paremmat. Jo senkin takia, että kirjassa henkilöt kuvataan aivan erinäköisiksi kuin heidän leffaversionsa, jotka kansissa tuijottelevat.

Maailman lahjakkain tyttö herätti ehdottomasti kiinnostukseni M.R. Careyn muuhun tuotantoon, varsinkin romaaneihin. Kirjan leffaversio (jonka käsikirjoitus on Careyn omaa käsialaa) sai ensi-iltansa loppuvuodesta ja haluan ehdottomasti nähdä myös elokuvan.

------
Alkuteos: The Girl with All the Gifts
Like 2016, 408 s.
Suom. Juha Ahokas
kirjastosta

23. joulukuuta 2016

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

Joulu tulla jollottaa, eikä aattoon olekaan kuin yksi yö vain. Vaikka ainakin loppuvuodesta lukutahtini on ollut hitaanlainen, päätin, että tänäkin vuonna yritän lukea jotain jouluista vielä ennen joulua. Kaksi vuotta sitten luin Saiturin joulun, viime vuosi jäi jostain syystä välistä ja nyt tänä vuonna löysin kirjastosta luettavasti Matt Haigin uudeksi jouluklassikoksikin tituleeratun Poika nimeltä Joulun.

Köyhän puunhakkaajan poika Nikolas elelee isänsä kanssa pienessä mökissä Suomessa. Eräänä päivänä Nikolaksen isä värvätään mukaan retkelle etsimään Tonttuvaaraa ja oikeita tonttuja. Kun isää ei kuulu takaisin, Nikolas päättää karata kamalan Charlotta-tätinsä hoivista ja lähteä Pohjolaan etsimään isäänsä. Etsintäretkestä tuleekin huikeampi seikkailu kuin Nikolas osaa odottaa.

Poika nimeltä Joulu vauhdikas seikkailu ja sympaattinen kasvutarina, joka ilahduttavasti sijoittuu Suomeen. Omalla kohdallani tämä ei ehkä jokajouluiseksi klassikoksi noussut, mutta varsin mukava lukukokemus tämä kuitenkin oli.

Tunnelmaltaan Poika nimeltä Joulu on välillä yllättävänkin synkkä, omaan makuuni ehkä liiankin ankea. Alussa en juurikaan kiinnittänyt tuohon huomiota, vaan nautin vain hyvin etenevästä ja viihdyttävästä tarinasta. Loppua kohden mielenkiinto tarinaan oli vähällä lopahtaa useampaankin otteeseen, koska kyllästyin synkkyyteen ja loppua kohden tarina tuntui myös laahaavan eteenpäin. En kuitenkaan luovuttanut ja jättänyt kirjaa kesken. Olisin kuitenkin toivonut edes hieman kevyempää tunnelmaa.

Pidän valtavasti kirjoista, joissa on tarinaan hyvin sopivaa kuvitusta. Poika nimeltä Joulun on kuvittanut Chris Mould, jonka hienot mustavalkoiset piirrokset täydentävät tarinaa erinomaisesti.


Tämän kirjan myötä toivottelen kaikille blogini lukijoille ja satunnaisille vierailijoille oikein lämmintä, rauhallista ja kirjarikasta joulua!

------
Alkuteos: A Boy Called Christmas
Aula & Co 2016, 267 s.
Suom. Sarianna Silvonen
kirjastosta

27. marraskuuta 2016

Aleksi Delikouras: Nörtti 4 - Pro gamer & Jessica Schiefauer: Pojat

Miten nopeasti marraskuu onkaan mennyt. Pari päivää ja sitten onkin jo joulukuu. Marraskuussa minua on vaivannut sama jumittelu kuin jo pidempään, mutta sentään pari kirjaa olen saanut luettua. Niistä bloggaaminen on vain tuntunut jotenkin vaikealta. Jotenkin tuntuu, että nyt kun ei kirjoittele blogiin niin usein kuin ehkä haluaisin, ei oikein osaa enää koko hommaa. Bloggailua helpottaakseni iskin yhteen postaukseen kaksi kirjaa, jotka olen jo aikaisemmin tässä kuussa saanut luettua.

Joulukuusta toivottavasti tulee vähän vilkkaampi luku- ja bloggauskuukausi. Tavoitteena olisi lukea perinteisesti ainakin yksi jouluinen kirja. Lähiaikoina aion myös pureutua kustantamoiden ensi kevään uutuuksiin. Pikaisesti olen jo vähän tutkiskellut kevään kirjoja ja varsin hyvältä näyttää :)

ALEKSI DELIKOURAS: NÖRTTI 4 - PRO GAMER

Oikein mainion Nörtti - sarjan neljäs osa ilmestyi melkein minun huomaamattani, sillä en ollut tätä jostain syystä laittanut syksyn kiinnostavimpien kirjojen listaani tai muuallakaan huomannut. Onneksi kirja tuli sattumalta vastaan kirjastoreissulla ja sehän lähti samantien mukaan. Olen lukenut ja pitänyt kaikista kolmesta edellisestä osasta, joten tottakai tämä neljäskin oli luettava. 

DragonSlayer666 on aloittanut lukion ja kaipaa lukiossa yläastetta. Hän vanhoja kavereitaan MegaMania ja jopa Pinokkiota. Drago tutustuu koulussa Daisukeen, joka on yksi Suomen kovimpia CS-pelaajia ja kansainvälisissä kisoissa menestyneen tiimin kapteeni. Drago tähtää ammattilaispelaajaksi ja unelma tuntuu olevan lähempänä kun Daisuke pyytää Dragon tiimiinsä.

Nörtti 4 - Pro gamer oli ihana piristys pahan lukujumin keskellä. Kirja, joka on niin vetävä ja viihdyttävä, että sen yksinkertaisesti ahmaisee kerralla. Vähään aikaan en ole päässyt niin hyvään vauhtiin minkään kirjan kanssa, että se ei olisi jäänyt kokonaan kesken tai ainakin jumittamaan puoliksi luettuna lukupinoon. Muiden sarjan osien tapaan myös Nörtti 4 on humoristinen, nopealukuinen ja riemastuttavan viihdyttävä. 

-----
Otava 2016, 222 s.
kirjastosta


JESSICA SCHIEFAUER: POJAT

Näin sattumalta Jessica Schiefauerin Pojat kirjaan perustuvan elokuvan Girls Lostin trailerin ja leffa vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin etsiä kirjan luettavaksi. Onneksi kirja löytyi heti seuraavalla kirjastoreissulla hyllystä ja pääsin sitä nopeasti lukemaan.

14-vuotiaat Kim, Momo ja Bella ovat kavereita, jotka eivät vielä haluaisi jättää lapsuutta taakseen. Erottamaton kolmikko viettää aikaa yleensä Bellan kasvihuoneella. Kun Bella eräänä päivänä istuttaa kasvihuoneeseensa outoja siemeniä, siemenistä versoaa hyvin epätavallinen kasvi, joka avaa tytöille oven poikien elämään.

Luettuani viimeisen sivun minun piti vähän aikaa mietiskellä ja makustella kirjaa. Toisaalta pidin tästä ja luin kirjan todella nopeasti, koska Pojat piti otteessaan loistavasti ja en välillä voinut lopettaa lukemista ennen kuin olin lukenut vielä yhden sivun ja sitten vielä pari lisää. Toisaalta välillä tuntui, että jokin kirjassa häiritsee todella paljon ja etenkin loppupuolen tapahtumista en pitänyt juuri lainkaan.

Tykkäsin, mutta en rakastunut. Pojat on sivumäärältään lyhyehkö, mutta tunnelmaltaan erittäin intensiivinen. Jos lopussa en olisi kadottanut niin pahasti mielenkiintoani kirjaa kohtaan, olisi tämä ollut varmasti parempi kuin kolmen tähden keskikastin lukukokemus.

Kirjassa on todella hienot ja yksityiskohtaiset kannet, jotka eivät todellakaan pääse oikeuksiinsa oheisessa kuvassa. Paikallisessa kirjastossa kirjastotarra oli taas lätkäisty keskelle etukantta (käytäntö, jota inhoan suuresti), minkä takia jätin koko kannen kuvaamisen väliin. Mutta kannet ovat upeat ja sopivat kirjaan loistavasti.

Schiefauerilta ilmestyi tänä vuonna toinen suomennettu teos Ester & Isak, jota katselin jo kirjastossa, mutta en vielä lainannut mukaan. Pojat ei nyt aivan täysin vakuuttanut, mutta ehkä jossain vaiheessa luen lisääkin Schiefaueria.

------
Karisto 2015, 188 s.
Suom. Säde Loponen
kirjastosta

29. lokakuuta 2016

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta

Vaikka lukufiilikseni ovatkin olleet kadoksissa, päätin osallistua Halloween - lukuhaasteeseen. Oikeastaan vasta tuossa lokakuun puolivälissä tajusin, että nythän pitäisi lukea haasteeseen sopivaa, joten kirjastoreissulta tarttui mukaan tarinakokoelma Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta. Magdalena Hailta olen aiemmin lukenut Gigi ja Henry -trilogian, joka ei aivan täysin minua hurmannut, mutta siitä huolimatta oli mukava päästä lukemaan muutakin Hain tuotantoa.

Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta sisältää parisenkymmentä kauhistuttavaa tarinaa nuorille. Tarinat sijoittuvat pääasiassa Uhriniituntakaisen kylään, jossa voi törmätä vaikka zombeihin, aaveisiin tai mörköihin. 

Olipas mukava ja viihdyttävä tarinakokoelma, jonka tarinoissa oli oikeasti ihan mukavaa kauhua. Nämä kauhujutut varmasti uppoavat nuorempaankin lukijaan, niin tyttöihin kuin poikiinkin. Haiseva käsi on erinomaista luettavaa näin syksyn pimeinä iltoina ja Halloweenin alla.

Osa kirjan tarinoista on lyhyempiä ja osa pidempiä, mutta lyhyistäkin tarinoista Hai on osannut kirjoittaa varsin jännittäviä. Esimerkiksi vain kahden sivun mittainen FPS on lyhyestä pituudestaan huolimatta erittäin intensiivinen. Suosikkejani kirjan tarinoista olivat Pahanukke, Namusetä ja Poika portilla, joista varsinkin jälkimmäisen lopetus oli loistava.

Ihanaa, että tämän kirjan kohdalla minulle ei kertaakaan tullut sellaista tunnetta, että vaikka kirja on hyvä, en jaksa lukea sitä loppuun. Sellaista on tapahtunut viime aikoina liian monesti, mutta Haiseva käsi piti mielenkiintoni yllä alusta loppuun ja lukaisin kirjan varsin nopeasti.

Tätä kirjaa kelpaa ehdottomasti suositella kauhujuttujen ystäville, niin nuoremmille kuin vanhemmillekin.

------
Karisto 2016, 230 s.
kirjastosta

22. lokakuuta 2016

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, vol. 1

Löysin eräällä kirjastoreissulla sattumalta Brian K. Vaughanin kynäilemän Paper Girlsin, joka lähti kirjastosta mukaan oikeastaan vain siksi, että se oli Vaughanin kirjoittama. Vaughanin kynästä on myös ihana ja upea Saga, joten odotukset Paper Girlsin suhteen olivat varsin korkealla.
Halloween 1988. Neljä 12-vuotiasta tyttöä ovat aloittelemassa yön pikkutunteina lehdenjakokierrosta kun he törmäävät outoihin tummakaapuisiin hahmoihin. Tavallisesta yöstä tuleekin jotain aivan muuta kun tytöt saavat selville jotain järkyttävää, mikä mullistaa kaiken.  

Ei tämä lähellekään Sagan veroinen ollut, mutta ihan mukava lukukokemus kuitenkin. Vaughan todistaa jälleen olevansa eritäin lahjakas ja uskomattoman omaperäisiä tarinoita kynäilevä kirjoittaja.  

Välillä minulla oli vaikeuksia pysyä kärryllä tapahtumista, sillä tarinassa tapahtuu paljon ja välillä niin outoja asioita, että vähemmästäkin putoaa juonen kyydistä. Itse asiassa tarvitsin ensimmäisen nopean lukukerran jälkeen toisen, vähän hitaamman läpiluvun, että sain kunnolla kiinni siitä, mitä tässä nyt tapahtuikaan.  Paper Girlsissä on paljon vähän kaikkea ja ihme kyllä paketti pysyy varsin hyvin kasassa, vaikka onkin ehkä vähän sekava luettavaksi nopeasti.

80-luvulla ja etenkin vuodella -88 (onhan se minun syntymävuoteni!) on erityinen paikka sydämessäni, joten tykkäsin valtavasti, että Paper Girls sijoittuu nimenomaan 80-luvun lopulle.

Lukiessani tämän ensimmäisen kerran läpi, en pitänyt Cliff Chiangin piirrostyylistä, mutta toisella lukukerralla aloin jo vähän enemmän lämmetä Chiangin tyylille. Visuaalisesti ehdottomasti parasta Paper Girlsissä on Matt Wilsonin upea väritystyö. Ruudut hehkuvat upeissa ja kirkkaissa väreissä, jotka sopivat loistavasti tarinan tunnelmaan ja tapahtuma-aikaan eli 80-luvun loppupuolelle. 

Paper Girls, volume 2 julkaistaan marraskuun lopussa ja aion ehdottomasti lukea myös sen, jos vain jostain sen onnistun käsiini saamaan. Näin keskinkertainen tarina ei ehkä muuten innostaisi lukemaan jatkoa, mutta aivan lopussa oli niin hieno ja yllättävä käänne, että jo senkin takia haluan tietää mitä tulee tapahtumaan.

------
Image Comics 2016, 144 s.
kirjastosta

20. lokakuuta 2016

Iik, viikko kirjamessuihin!

Lokakuun loppu häämöttää jo ja enää viikko Helsingin kirjamessuihin, jotka ovat yksi ainakin oman vuoteni kohokohdista. Olin viime vuonna ensimmäistä kertaa kirjamessuilla ja kokemus oli hieman hämmentävä kun porukkaa oli ahdistavankin paljon. Tänä vuonna ihmis- ja kirjapaljous eivät tule enää yllätyksenä, joten uskoisin voivani nautiskella ihanasta kirjatapahtumasta aivan eri tavalla.

Olen kirjamessuilla tänä vuonna heti avauspäivänä eli torstaina 27.10. Tavoitteena olisi kierrellä messuilla useamman tunnin. Valitettavasti ei kuitenkaan ihan koko päivää.

Viime vuoden tapaan vietän messupäiväni luultavasti siellä täällä kiinnostavia keskusteluja kuunnellen, etsiskellen luettavaa ja yleisesti messutunnelmasta nautiskellen. Mitään minuutin tarkkaa aikataulua en aio laatia, vaan ottaa rennosti. Jospa tänä vuonna malttaisin piipahtaa myös Viini ja Ruoka -messujen puolella.  

Olisi oikein ihanaa pystyä olemaan kirjamessuilla vaikka kaikki neljä päivää, mutta majoitus tulisi sen verran tyyriiksi, että messuvierailuni jää tänäkin vuonna yhden päivän mittaiseksi. Mutta ei se oikeastaan haittaa, koska olen iloinen päästessäni Itä-Suomen perukoilta nautiskelemaan Helsingin messuhuumasta edes vähäksi aikaa.

Vielä pitäisi viikko jaksaa odottaa ja sitten kirjamessuille, mars! :)

30. syyskuuta 2016

Kuulumisia + kulttuurinen epähaaste

Oho, huomenna onkin jo lokakuu. Syyskuu tuntuu vierähtäneen vaihtelevissa merkeissä kirjojen suhteen. Olen aloittanut vaikka mitä kirjoja, mutta loppuun en ole saanut luettua kuin sarjakuvia (niistä bloggausta tulossa lähiaikoina). Viimeistään lokakuussa olisi tarkoitus kuitenkin ryhdistäytyä lukemisen suhteen, sillä ilmoitin itseni Yöpöydän kirjat -blogin Niinan emännöimään Halloween-lukuhaasteeseen. Lukupinossa odottaa juuri tuohon haasteeseen sopivia kirjoja, joita säästelen nyt ensi kuun puolelle. Tarkoitus olisi aloittaa haastekirjojen lukeminen heti kun mahdollista. Samalla yritän kiriä myös Okklumeus-lukuhaastetta, johon en ole lukenut kuin yhden kirjan. :(

Lokakuussa on myös jotain erittäin ihanaa odotettavaa. Helsingin kirjamessut! Olen erittäin suurella todennäköisyydellä (vielä ei ihan tiedä täysin varmaksi) menossa tänäkin vuonna kirjamessuilemaan! Viime vuonna kirjamessut olivat yhtä aikaa jännittävä ja vähän ahdistavakin kokemus, joten odotan innolla millaisia fiiliksiä messut nyt toisella kerralla herättävät. 

Blogissa on rästissä vähän yhtä sun toista, joista ensimmäisenä hyppään haasteen pariin. Kirsi heitti jo pieni ikuisuus sittenhaasteella, joka ei välttämättä kuitenkaan ole haaste. Kulttuuriseen epähaasteeseen voi vastata ja mukaan saa myös haastaa jos haluaa. Minusta tämä vaikutti niin mukavan rennolta haasteelta (ei sääntöjä!), että päätinkin ihan samantien vastailla.

Kulttuurisessa epähaasteessa siis kertoillaan viimeisimpiä kulttuurielämyksiä. Kirsi ja haasteen alunperin kehitellyt Irene kertoilivat viimeisimpiä kulttuurielämyksiä mm. tv-sarjoista ja elokuvista. Samalla linjalla pysyttelen minäkin, sillä juuri noista asioista tulevat minunkin kulttuurielämykseni. Teattereissa yms. kun ei tule käytyä. Minun oli tarkoitus valita jotain kirjoihinkin liittyvää viimeaikaista kulttuurielämystä, mutta jotenkin pää tätä kirjoittaessa lyö sen verran tyhjää, että en keksinyt mitään erikoisa kertoiltavaa kirjoista.

Kolme viimeisintä katsomaani tv-sarjaa:

Frendit (1994-2004)
Frendit ei varmastikaan esittelyjä kaipaa. Frendit on yksi komediasuosikeistani ja yksi niistä sarjoista, jotka ovat muokanneet omaa huumorintajuani siihen suuntaan mitä se nyt on. Muita sellaisia on esim. Simpsonit ja Kumman Kaa. Frendit on minulle vähän sellainen sarja, jonka jaksoja voi katsoa uudestaan ja uudestaan ja ne ovat aina yhtä hauskoja. Nyt en ole pitkään aikaan taas katsonu Frendejä, joten olen tässä jonkin aikaa katsellut 4. kaudesta eteenpäin (3 ensimmäistä kautta ovat vähän sellaisia, että niistä en niin kamalasti välitä.). Ihanan höpsö Phoebe on suosikkini. 

Star Wars: The Clone Wars (2008-2015)
Tykkään Star Warsista, mutta en ole mikään superfani. En itse asiassa kauheasti välitä leffoista, vaan pidän enemmän näistä animaatiosarjoista eli tästä Clone Warsista ja uudemmasta Rebelsistä. Clone Warsin piirrostyyli oli aluksi vähän liian kulmikas ja kökköinen omaan makuuni, mutta kun jaksoja on enemmän katsonut, olen oikeastaan tykästynyt piirrostyyliin. Tätäkin sarjaa jaksan katsoa uudestaan ja uudestaan. Rebelsiäkin haluaisin katsoa enemmänkin, mutta harmi kun 2. kautta ei vieläkään näyttäisi olevan Netflixillä.

Veronica Mars (2004-2007)
Hehkutin jo tuossa aikaisemmin Veronica Mars - kirjasta kirjoittaessani rakkauttani kys. sarjaa kohtaan ja kirjaa lukiessa iski hirvittävä halu katsoa taas sarjaa. Sain nyt vihdoin hankittua itselleni boksin, jossa on kaikki kolme kautta samassa ja sitä olen nyt tässä viime päivät katsellut jakson parin päivävauhtia. En voi kuin sanoa, että sarja on ihan niin loistava ja ihana kuin muistinkin. Varsinkin Kristen Bell Veronicana on mainio.


Kolme viimeisintä katsomaani elokuvaa:

Hunger Games - Matkijanärhi, osa 2 (2015)
Tein jotain kauheaa. Eli katsoin leffaversion ennen kuin olen lukenut kirjan. Noh, olin jo Nälkäpeli -trilogian lopun suhteen niin spoilaantunut, että tuskin mitään suurempaa vahinkoa on tapahtunut. Tarkoitus olisi lukea Matkijanärhi kirjaversionakin. Se on varmasti tuhat kertaa parempi kuin tämä kolmannen kirjan kakkososa. En edelleenkään ymmärrä miksi melkein kaikista trilogioista väännetään neliosaisia leffasarjoja. Tämäkin leffa olisi toiminut paremmin yhteen osaan tungettua kun se olisi vain saatu tiivistettyä oikein. 

Zootropolis (2016)
Loistava leffa! Tämä on ihan taattua Disney laatua. En tiennyt tästä leffasta oikein mitään ennen kuin katsoin tämän, joten minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia. Zootropolis (kutsun leffaa varmaan ikuisesti Zootopiaksi, jolla nimellä se Amerikassa on ilmestyny) on loistava leffa, jota ehdottomasti suosittelen. Olen tämän itse asiassa jo pariinkin kertaan ehtinyt katsoa ja jokaisella kerralla leffa on ihan yhtä hyvä. Ja aina Shakiran laulama tunnusbiisi jää soimaan pitkäksi aikaa päähän :)  

Kung Fu Panda 3 (2016)
Kaksi ensimmäistä Kung Fu Pandaa ovat ihania hyvänmielen leffoja ja naurattavat ihan oikeasti aikuistakin. Tästä kolmannesta osasta en kuitenkaan pitänyt aivan yhtä paljon. Jotenkin kolmososan tarina ei vain tunnu yhtä vetävältä ja hauskalta, vaikka tykkäänkin erityisesti leffan pahiksesta.



En tällä kertaa haasta mukaan ketään tiettyä blogia, vaan kaikki (epä)haasteesta kiinnostuneet voivat poimia blogistani tämän itselleen ja kertoilla omia kulttuurielämyksiään. :)

30. elokuuta 2016

Rob Thomas & Jennifer Graham: The Thousand Dollar Tan Line

Vuosina 2004-2007 pyörinyt ja aivan liian aikaisin lopetettu Veronica Mars on ehdottomasti yksi tv-sarjasuosikkejani vielä näinkin monen vuoden jälkeen. Pari vuotta sitten olin oikein innoissani kuullessani, että ihana Veronica Mars tulee takaisin Kickstarter rahoitetun leffan muodossa. Elokuvan jälkeen julkaistiin kaksi kirjaa, jotka jatkavat tarinaa suoraan siitä mihin elokuva jäi. The Thousand Dollar Tan Line on kirjoista ensimmäinen.

Veronica Mars palaa kymmenen vuoden jälkeen vanhaan kotikaupunkiinsa Neptuneen, joka on yhtä aurinkoinen ja korruptoinut kuin ennenkin. Spring breakia viettävät riehakkaat opiskelijat täyttävät Neptunen viikoksi. Kun bileissä viimeksi nähty tyttö ilmoitetaan kadonneeksi, Veronica palkataan etsimään hänet. Tutkimuksissa paljastuu kuitenkin, että katoaminen ei olekaan mikään pikku juttu.

Myönnän, että tätä kirjaa lukiessani minulla saattoi olla silmilläni sellaiset fanilasit, että olisin melko varmasti tykännyt tästä, vaikka kirja olisikin ollut millainen tahansa. Ihan vain koska Veronica Mars. Tykkäsin siis tästä kirjasta aivan valtavasti. The Thousand Dollar Tan Line on koukuttavaa ja mukavan kevyttä dekkariviihdettä, jossa riitti mukavasti yllätyksellisyyttäkin. Varsinkin lopun käännettä en osannut yhtään odottaa. Mikäs sen mukavampaa kun tarina ei ole liian ennalta-arvattava.

Tv-sarjan ja leffan tuntemus on lukiessa suositeltavaa, sillä välillä viitataan aika paljonkin menneisiin, mutta uskoisin kirjan toimivan viihdyttävänä ja kevyenä dekkarina myös sellaisella lukijalla, joka ei ole koskaan kuullutkaan jostain Veronica Marsista.

Lukiessa tuli useamminkin mietittyä, että tämä olisi ollut aivan loistava tv-sarjan jaksona. Veronican naseva ja sanaileva tyyli ei ehkä välity aivan parhaiten kirjan muodossa, varsinkin kun tarinassa ei ole minä - kertojaa. Tätä lukiessa iski kyllä hirvittävä himo katsoa taas tv-sarjaa. Viime katselukerrasta onkin jo ihan liian pitkä aika! Suosittelen lämpimästi tutustumaan sarjaan, jos ei ole sitä vielä tehnyt ja yhtään kiinnostaa.

Voi itku kun kirjastosta ei löydy sarjan toista osaa, Mr. Kiss and Tell. Olisin niin mielelläni jatkanut heti Veronican seikkailuiden parissa. Pitää varmaankin hankkia kirja omaksi, että sen pääsee lukemaan. Ainakaan toistaiseksi Veronica Mars - kirjoja ei ole kuin kaksi, mutta toivottavasti jossain vaiheessa saadaan lisääkin.

-------
Vintage Books 2014, 324 s.
kirjastosta

27. elokuuta 2016

Aino Kallas: Sudenmorsian

Aino Kallaksen alunperin 1928 ilmestynyt Sudenmorsian on yksi niistä klassikoista, jotka olen jo pitkään halunnut lukea. Olen erittäin huono lukemaan klassikkoja tai vanhempaa kirjallisuutta, mutta päätin, että nyt on aika lukea edes tämä. Ihmissusitarinoista tykkäävälle tämähän on melkeinpä pakollista luettavaa.

Hiidenmaalaisen metsänvahdin Priidikin vaimo Aalo joutuu oudon lumouksen valtaan ja alkaa tuntea vetoa metsiin susien luokse. Aalo kulkee öisin ihmissutena ja päivisin elää tavallista elämää. Pian Priidikin ja kyläläisten epäilykset kuitenkin heräävät.

Sudenmorsian on klassikkoasemansa ansainnut, vaikka itselleni tämä ei nyt niin erikoinen lukuelämys ollutkaan. Tarina sudeksi muuttuvasta Aalosta on kiehtova, mutta jotenkin kaipasin ehkä vielä jotain enemmän. 140 sivuisessa kirjassa ei päästy aina niin syvälle kuin olisin toivonut. Tästä olisi varmasti riittänyt pidempäänkin tarinaan. Pidin erityisesti siitä miten kirjassa muututaan ihmissudeksi eli pukemalla sudennahka ylle.

Kieleltään Sudenmorsian on vanhentunut ja täynnä ilmaisuja ja sanoja, joita ei enää nykykielessä juurikaan ole. Alussa minulla olikin vaikeuksia saada kirjasta otetta, sillä vanhan kielen takia lukeminen oli hidasta. Välillä Kallaksen kieli on turhankin runollista ja senkin takia alussa oli hieman totuttelemista, että pääsee kirjaan kunnolla kiinni. En itse ole niin kamalasti tällaisen kielen ystävä, mutta kyllähän Sudenmorsiamessa käytetyssä kielessä oli samalla jotain kaunistakin.

Ainoa lähikirjastosta löytynyt painos oli tämä vuoden 1979 painos, jonka kansikuva sopii kirjaa loistavasti. On tuossa kuitenkin jotain häiritsevää, minkä takia kantta ei kovin montaa kertaa tullut tuijoteltua lukiessa. Uusin painos Sudenmorsiamesta taitaa olla ilmestynyt vuonna 2014.

------
Otava 1979, 140 s.
kirjastosta

16. elokuuta 2016

S.K. Tremayne: Jääkaksoset

S.K. Tremaynen Jääkaksoset oli lojunut kirjapinossa jo jonkin aikaa kunnes huomasin, että tämähän on ihan kohta palautettava kirjastoon, joten ei kun vaan kirja käteen ja lukemaan. Olisi vain pitänyt tajuta jo aikaisemmin lukea tämä. Sen verran upeaksi kirja kuitenkin osoittautui.

On kulunut vuosi siitä kun toinen Moorcroftien identtisistä kaksostytöistä kuoli. Perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin ja toivoo, että he vihdoinkin toipuvat hirveästä tragediasta. Vanhempiensa kauhuksi henkiin jäänyt kaksonen Kirstie väittääkin äkkiä olevansa kuollut sisarensa Lydia. 

Hui, miten hyvä kirja! Luin tämän vähän reilussa päivässä, koska olin jo alkusivuilta ihan myyty ja koukussa. En edes muista milloin kirja olisi onnistunut olemaan niin koukuttava, että kirjasta oli tulossa melkeinpä pakkomielle. Halusin vain tietää mitä tapahtuu.

Jääkaksoset on tunnelmaltaan kutkuttavan ahdistava ja todella jännittävä. Hyytävä on oikeastaan varsin hyvä termi kuvaamaan tätä kirjaa, vaikka muuten en kys. adjektiivista juuri pidäkään, varsinkaan kirjojen kuvailussa. Karu majakkasaari Skotlannissa on täydellinen tapahtumapaikka tälle tarinalle ja osaltaan lisää tarinaan kolkkoa tunnelmaa.

Jääkaksoset oli loistavasti täynnä hetkiä, jolloin luulin jo tietäväni kaiken, mutta sitten Tremayne olikin luonut sellaisen käänteen, että mikään ei ollutkaan niin kuin luulin. Pelkäsin vähän, että loppu onnistuisi jotenkin pilaamaan hienon kirjan, mutta onneksi niin ei käynyt. Pidin todella paljon lopusta, jossa tuntui kunnolla purkautuvan kirjan ajan kasvanut tunnelma.

Vaikka pidinkin kirjasta aivan valtavasti, välillä oli kuitenkin kohtia, jotka eivät jaksaneet kiinnostaa aivan yhtä paljoa ja jotka hidastivat lukurytmiäni. Ainakin keskusteluja lastenpsykiatrin kanssa olisi ehkä voinut vähän tiivistää. Muutamassa muussakin kohdassa lukemiseni uhkasi herpaantua kun juoni ei mennyt eteenpäin sillä vauhdilla kuin toivoisin, joten aivan viiden tähden lukukokemus tämä ei ollut. Mutta kyllä erittäin lähellä sitä! 

Taidankin laittaa S.K. Tremaynen korvan taakse, sillä sen verran vaikuttunut minä Jääkaksosista olin. Tremaynelta onkin tänä vuonna ilmestynyt uusi teos, The Fire Child, joka sekin vaikuttaa kuvauksen perusteella erittäin kiinnostavalta.

-----
Alkuteos: The Ice Twins
Otava 2016, 350 s.
Suom. Oona Nyström
kirjastosta

13. elokuuta 2016

Hitomi Kanehara: Käärmeitä & lävistyksiä

Hitomi Kaneharan Käärmeitä & lävistyksiä bongailin Kirjasampon Instagramista. Jotenkin kirja vaikutti jo kannen perusteella tutulta ja olen melko varma, että tämä on ollut minulla joskus kauan sitten ennen blogin aloittamista kirjastosta lainassa. En kuitenkaan muista, että olisin kirjan lukenut ennen kuin nyt.

19-vuotias Lui tapaa baarissa Aman, jonka kaksihaaraiseen kieleen hän ihastuu. Rajojaan kokeileva Lui muuttaa Aman luokse, ottaa itselleenkin kielilävistyksen ja pyytää Aman ystävää Shibaa tekemään selkäänsä ainutlaatuisen tatuoinnin. Shiba pyytää tatuoinnista hintaa, joka syöksee Luin rankkaan kolmiodraamaan.

Luettuani viimeisen sivun päällimmäisenä ajatuksena oli ehdottomasti, että mitä ihmettä minä olenkaan lukenut. Käärmeitä & lävistyksiä on erittäin rosoinen, raju ja väkivaltainen tarina, joka ei varmasti sovi herkille. Goodreadsissa kirja näyttäisi saaneen paljon yhden tähden arvosteluja ja onpa tätä siellä roskaksikin sanottu. Kirja ei todellakaan mitään laatua ollut, mutta oli tässä jotain itseäni kiehtovaa. Ainakin Käärmeitä & lävistyksiä kuvaa japanilaista underground- ja nuorisokulttuuria kiehtovasti. Kunpa kirja olisi tehnyt sen vähän paremmin kirjoitettuna.

Jotenkin vaikea uskoa, että tämä kirja on voittanut Japanin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Agutazawan. Käärmeitä & lävistyksiä on todella huonosti kirjoitettu. Dialogi on kökköä ja epäuskottavaa, hahmot ärsyttäviä. Lui on lapsellinen ja yksiulotteinen, Ama vähän säälittävä ja Shiba puhdas sadisti.

Hyvänä puolena ehdottomasti se, että kirja on lyhyt. Vähän päälle 120 sivua oli juuri tarpeeksi tällaista melkein sontaa. Tykkään lisäksi Tea Tauriaisen piirroksesta kannessa. Ehkä juuri nuo nostivat oman Goodreads tähditykseni yhdestä tähdestä juuri ja juuri kahteen tähteen.

------
Alkuteos: Hebi Ni Piasu
Sammakko 2009, 124 s.
Suom. Sami Heino
kirjastosta

11. elokuuta 2016

Chris Riddell: Ada Gootti ja Humisevan karju

Chris Riddellin upea kuvitus ja ihanan hullunkuriset hahmot ovat hurmanneet minut Ada Gootin faniksi. Odotinkin innoissani tämän kolmannen kirjan suomennoksen ilmestymistä, eikä kirja jäänyt lojumaan lukupinoon pitkäksi aikaa kun varauksen olin kirjastosta käynyt hakemassa.

Kalmatollon kartanoon kerääntyy jälleen toinen toistaan eriskummallisempaa väkeä osallistumaan lordi Gootin kirjalliseen koiranäyttelyyn. Samaan aikaan Ullakkokerho saa tutkittavaa kun kartanosta löytyy epäilyttävä määrä pureksittuja kenkiä ja omituisia jalanjälkiä. 

Vaikka lukemistani häiritsee vieläkin pieni lukujumitus, nämä Ada Gootit ovat kyllä sellaisia kirjoja, että niiden parissa jumittamisesta ei ole tietoakaan. Tälläkin kertaa luin tämän nopeasti ja innokkaasti nautiskellen hassuista hahmoista, ihanasta kuvituksesta ja mukavasta, vaikka ehkä vähän heppoisesta, tarinasta.

Varsinkin takakannen tekstistä poiketen Humisevan karjussa ollaan enemmän kirjallisessa koiranäyttelyssä kuin selvittämässä Kalmatollon kartanon omituisia yöllisiä tapahtumia. Juoni on varsin hajanainen, mitä jo kahden edellisen osan perusteella osasin oikeastaan jo odottaa, mutta kyllä tälle kolmannelle osalle jo vähän toivoi tasaisempaa ja paremmin kasassa pysyvää juonta. Jälleen kerran keskitytään vähän liikaa erikoisten hahmojen esittelyyn ja liian vähän itse tarinaan. Mutta kyllä minä suloisen Ada Gootin parissa viihdyin tuosta huolimattakin.

Edellisten osien tapaan myös Humisevan karju on pullollaan herkullisia nimiväännöksiä ja viittauksia, tällä kertaa erityisesti kirjailijoihin. Kalmatollon kartanon kirjalliseen koiranäyttelyyn osallistuu sellaisia henkilöitä kuin Karu Austen, Peppi Pätkätossu ja Pappilan sisarukset Charlotte, Emily ja Anna. Laatutyötä jälleen Jaana Kapari-Jatalta. Toisaalta kiinnostaisi kovasti lukea tämäkin osa englanniksi, että näkisin millaisia väännöksiä alkuperäisen englanninkieliset nimet ovat.

Riddellin kuvitus on jälleen kerran ihanan vinksahtanutta ja upean yksityiskohtaista. Kirjan sivujen reunat ovat kauniin vaaleansiniset ja kansikuva jälleen oikein ihastuttava. Tämän sarjan kirjat paikkaavat visuaalisella näyttävyydellään osan niistä puutteista, mitä oikeastaan jokaisen osan juonessa on ollut. 

Seuraavaa Ada Goottia saakin sitten odotella pidempään, koska tämä viime vuonna alunperin ilmestynyt kolmas osa on sarjan viimeisin osa, eikä ainakaan Goodreadsilta löytynyt vielä tietoa onko sarjaan tulossa jatkoa. Suomennettujen kirjojen lisäksi Chris Riddell on kirjoittanut Adasta lyhyen Goth Girl and the Pirate Queen kirjan osana World Book Dayta.

------
Alkuteos: Goth Girl and the Wuthering Fright
Gummerus 2016, 224 s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta
kirjastosta

10. elokuuta 2016

Charlaine Harris: Midnight Crossroad

Lukeminen sujuu tällä hetkellä hitaanlaisesti, mutta nyt kun seitsemän viikon urakka kesätöissä on ohi, tuntuu pitkästä aikaa siltä, että nyt olisi aikaa ja intoa lukeakin. Ensimmäisenä olen suunnitellut yrittäväni saada luettua ne muutamat kirjat, joita olen aloittanut, mutta hetken lukemisen jälkeen sysännyt syrjään. Charlaine Harrisin uuden sarjan (vai olikohan tämä nyt sittenkin trilogia) aloitusta Midnight Crossroadia starttailin lukemaan jo pitkä aika sitten. Välissä oli kuitenkin pidempi tauko kunnes tartuin taas kirjaan ja lukaisin paremmalla innolla loppuun.  

Midnight, pikkukaupunki Witch Light Roadin ja Davy Roadin risteyksessä Teksasissa, vaikuttaa aivan tavalliselta kuihtuneelta kaupungilta kuin moni muukin. Kaupungissa ei ole kuin kourallinen vakituisia asukkaita. Manfred Bernardo muuttaa Midnightiin voidakseen työskennellä rauhassa selvännäkijäbisneksensä parissa. Pian kuitenkin paljastuu, että Midnightin asukkaat eivät ole aivan sellaisia miltä näyttää.

Charlaine Harrisin kirjat ovat minulle olleet sellaisia helppoja luettavia ja niin oli tämäkin, vaikka tarina lähti erittäin hitaasti liikkeelle. Alkupuolella tuntui pitkään, että kirjassa ei tapahdu mitään muuta kuin Midnightin asukkaiden tavallista elämää. Ehkä osin juuri tuon takia hylkäsin kirjan vähäksi aikaa kokonaan. Loppua kohden alkoikin jo sitten tapahtua vähän enemmän ja kiinnostavampaa.

Midnight erittäin monen kirjavine asukkaineen on kiinnostava paikka. Jokaisella on vähän jotain salaisuuksia, eikä kaikki todellakaan ole sitä miltä näyttää. Jo Sookie Stackhouse - kirjoissa tykkäsin Harrisin luomasta pikkukaupungin tunnelmasta ja siitä tykkäsin tässäkin. Bon Tempsiin verrattuna Midnight on (jos mahdollista) vielä mysteerisempi, synkempi ja omalaatuisempi. Tässä ensimmäisessä kirjassa selvästi vasta raapaistiin pintaa asukkaiden salaisuuksista ja erikoisuuksista, joten jatko-osissa niihin pureudutaan toivottavasti vielä enemmän ja mehukkaammin. 

Tarvitsin pientä taukoa kunnolla innostuakseni Midnight Crossroadista, mutta kyllä tämän ihan mielellään luki. Harrisin kirjat eivät ehkä ole mitään kirjallisuuden mestariteoksia, mutta ne ovat yleensä varsin viihdyttäviä, niin oli tämäkin. Alun hitaudesta kun päästiin Midnight Crossroad oli loppujen lopuksi varsin viihdyttävää luettavaa.

Tämä ensimmäinen osa ei ehkä ollut aivan täysi napakymppi, mutta aion melko varmasti lukea sarjan jatkot eli Day Shift ja Night Shift. Jos olisin täysillä hurmaantunut Midnight Crossroadista, olisin varmaankin hankkinut jatkot ihan omaksi, mutta nyt kun aloitusosa ei ollutkaan kovin erikoinen, taidan laittaa kahdesta seuraavastakin hankintapyyntöä kirjastoon. Jatko-osissa toivottavasti tapahtuu vähän enemmän kuin tässä ensimmäisessä.

Midnight Crossroadista on ilmeisesti tulossa tv-sarjakin nimellä Midnight, Texas. En onnistunut löytämään tietoa, että milloin tv-sarja on USA:ssa alkamassa. Promokuvan perusteella ainakin Manfred näytti aivan erilaiselta kuin olin kuvitellut. Saa nähdä millaisen vastaanoton sarja saa.

-------
 Gollancz 2015, 320 s.
kirjastosta

19. heinäkuuta 2016

Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu

Olen Goodreadsin puolelta lukenut todella paljon ylistäviä arvioita Patrick Nessin Siobhan Dowdin idean pohjalta kirjoittamasta ja Jim Kayn kuvittamasta Hirviön kutsusta. Kirja on ollut lukulistalla jo pitkään, mutta nyt kun tämä ilmestyi suomeksi, päätin vihdoinkin vastata hirviön kutsuun. 

13-vuotiaan Conorin äiti sairastuu syöpään. Eräänä yönä seitsemän minuuttia yli keskiyön hirviö saapuu Conorin luo ja sanoo kertovansa kolme tarinaa, kunhan Conor kertoo neljännen - totuuden.

Ennakko-odotukseni kirjan suhteen olivat varsin korkealla, joten petyin hieman kun lukeminen lähtikin yskähdellen käyntiin, enkä saanut tarinasta heti alussa kiinni. Jopa sysäsin tämän syrjään joksikin aikaa ja luin muuta kun tuntui, että tarina ei oikein kiinnosta ja lukeminen ei onnistu.

Tarvitsin ilmiselvästi pienen tuumaustauon kirjan kanssa, koska poimiessani tauon jälkeen Hirviön kutsun taas luettavakseni, tarina tuntui avautuvan ihan uudella tavalla ja lähtevän kunnolla vauhtiin. Hirviön kutsu on surullinen, koskettava ja älykäs tarina, joka ehdottomasti kannattaa lukea. Vain reilu 200 sivuinen tarina kertoo paljon enemmän kuin sivumäärältä voisi luulla. Vaikka alussa tätä lukiessa minulla olikin vaikeuksia, ne palkittiin kerrassaan hienolla tarinalla. Etenkin tarinan loppu on yksinkertaisesti kaunis.

Jim Kayn upea kuvitus kruunaa hyvän tarinan. Olen juuri tällaisen vähän rosoisen ja synkän kuvituksen ystävä, joten tätä tuli luettua ihastellen ja ihaillen uskomattoman hienoa kuvitusta. Kirjan kuvitus on kokonaan mustavalkoinen, joten ainakin itseäni hieman häiritsi se, että kansikuva on väreissä. Pidän paljon enemmän kuvitetun laitoksen alkuperäisestä mustavalkoisesta kannesta. 

Hirviön kutsu on ensimmäinen lukemani Patrick Nessin teos, mutta olen kuullut kirjailijasta paljon hyvää Goodreadsin puolella. Olinkin jo aiemmin laittanut Nessin korvan taakse niihin kirjailijoihin, joiden tuotantoon aion jossain vaiheessa tutustua, mutta taidanpas tämän kirjan jälkeen kohottaa Nessiä listalla vähän ylemmäs.  

Hirviön kutsun elokuvasovitus tulee ensi-iltaan tämän vuoden lokakuussa. Katsoin leffasta trailerin ja se näytti kyllä todella hyvältä. Erityisen iloinen olen siitä, että Liam Neeson on leffassa hirviön äänenä. Neesonilla on loistava ääni, juuri hirviölle sopiva.

-------
Alkuteos: A Monster Calls
Tammi 2016, 215 s.
Suom. Kaisa Kattelus
arvostelukappale (kiitos kustantajalle!)

6. heinäkuuta 2016

Ursula Poznanski: Äänet

Luen aika harvoin dekkareita, mutta Ursula Poznanskin kirjoihin olen tykästynyt oikein kovasti. Viisi oli loistava, Sokeat linnut ei ehkä aivan niin hyvä, mutta melko nautittava kuitenkin. Äänet on yksi erityisesti kirjakesältä odottamiani kirjoja ja tämän aloitinkin heti kun sain kirjan käsiini. 

Yksi Pohjois-Salzburgin sairaalan psykiatrisen osaston lääkäreistä löydetään raa'asti murhattuna sairaalan tiloista. Osasto on erikoistunut vaikeasti traumatisoituihin potilaisiin, joten epäiltyjä murhalle on helppo löytää. Osaston potilaat kuulevat olemattomia ääniä, elävät omissa maailmoissaan tai eivät kommunikoi lainkaan, joten Beatrice Kasparyn ja hänen työkavereidensa tehtävästä ei tule helppoa. Sitten osastolta löydetään toinenkin ruumis...

Oi miten ihanaa olikaan pitkästä aikaa lukea kirjaa, jota haluaisi vain ahmia eteenpäin. Harmi, että välillä piti töissäkin käydä, koska muuten tämä olisi melko varmasti mennyt melkeinpä yhdellä istumalla.

Pidin erittäin paljon ensimmäisestä lukemastani Poznanskista eli Viidestä, mutta Sokeat linnut oli laahaavana selkeä notkahdus edellisestä osasta. Onneksi Äänet on melkeinpä yhtä hyvä kuin Viisi. Viihdyttävä, koukuttava ja ahmittava dekkari, jonka rauhallisemmasta tahdista ja taitavasti rakennetusta juonesta pidin kovasti. Toki tässäkin on ajoittain vähän enemmän jännitystä ja menoa, mutta minä ainakin kiittelen, että kirja ei ollut alusta loppuun sellaista rymistelyä, että perässä ei tahdo pysyä.

Beatricen ja hänen työparinsa Florinin välillä oli jo edellisissä kirjoissa selvää jännitettä, mutta nyt asioissa päästään eteenpäin. Beatrice on yksityiselämänsä niin vaikeassa tilanteessa, että seurauksena kaikesta tässä kirjassa tapahtuneesta on pakko olla lisää sotkuja yksityiselämän puolelle. Dekkareissa päähenkilöiden yksityiselämä on itselleni yleensä sitä kaikkein kiinnostamattominta (pidän enemmän kaikesta mikä liittyy rikosten tutkimiseen ja selvittämiseen), mutta Poznanskin kirjoissa olen oikeastaan pitänyt myös niistä osioista. Ehkä siksi, että Beatrice Kaspary on hahmona aidosti kiinnostava ja erittäin onnistunut.

Poznanskilta ei ole ainakaan vielä ilmestynyt jatkoa sarjalle jo ilmestyneiden kolmen osan jälkeen. Tämä kirjahan on alkuperäiskielellä ilmestynyt vasta viime vuonna, joten mahdollista neljättä osaa joutunee vähän aikaa odottamaan. Mutta ehdottomasti jatkan Beatrice Kasparyn tutkimusten parissa kunhan Poznanski kynäilee jatkoa.

-------
Alkuteos: Stimmen
Atena 2016, 406 s.
Suom. Anne Mäkelä
arvostelukappale (kiitos kustantajalle!)


26. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award

Blogini on vaipunut jälleen pieneen hiljaiseloon, sillä edelleenkin luen melko hitaaseen tahtiin. Aloitin tuossa pari viikkoa sitten kesätyöt, jotka vievät heinäkuun loppuun asti aikaani sen verran, että lukutahtiin tuskin tulee dramaattista muutosta. Aivan kokonaan hiljentymässä ei blogini ole, sillä parista kirjasta on vielä kirjoittamatta, joten ne ovat tulossa blogiin toivottavasti ihan pian. Instagramissa olen sitten vähän aktiivisempi. Siellä kannattaa käydä kurkkaamassa jos kiinnostaa, mitä juuri tällä hetkellä luen.

Ihastuttavat Ida ja Kirjaneito heittivät minulle vähän aikaa sitten tällaisen oikein mukavan tunnustuksen, Blogger Recognition Awardin. Isot kiitokset molemmille tästä!

Säännöt:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi. 

Bloggaamisen aloittamisesta:
Aloitin bloggaamisen tammikuussa 2012. Olen tainnut jo aiemminkin kertoa miten ajatus kirjabloggaamisesta syntyi. Eli siis tein uutena vuotena lupauksen, että yritän lukea 100 kirjaa vuodessa. Olin jonkin aikaa ennen blogin aloittamista löytänyt kirjat ihan kunnolla uudestaan. Sitä ennen luin lähinnä vain sarjakuvia ja joskus silloin tällöin ehkä ihan romaaneita. En edes muista miksi lukeminen minua ei silloin kovin paljoa kiinnostanut. Ehkä en vain ollut löytänyt juuri oikeanlaista luettavaa, joka inspiroisi hyppäämään syvemmälle kirjojen maailmaan.

Uudenvuodenlupaukseni myötä ajattelin, että olisi varmaan ihan mukavaa kirjoitella blogia lukemistani kirjoista ja pitää vähän kirjaa miten kunnianhimoinen tavoitteeni sadasta luetusta kirjasta toteutuisi. Tuota ennen en ollut juurikaan ollut kiinnostunut bloggaamisesta. Lifestyleblogit yms. eivät minua kiinnostaneet (eivätkä kiinnosta vieläkään), enkä ollut tutustunut edes kirjablogeihin. Hyppäsin vähän niin kuin itselleni suureen tuntemattomaan aloittaessani oman blogini. Vasta sen jälkeen kiinnostuin ja tutustuin muiden kirjablogeihin, joista onkin tullut sitten löydettyä hyviä kirjasuosituksia ja ihanaa luettavaa. 
Olen vähän tällainen lievästi epäsosiaalinen yksilö, joten en muuten vieläkään ole tutustunut sen paremmin kirjablogiyhteisöön ja tyyppeihin blogien takana, mutta ehkä vielä joskus ;)

Vinkkejä aloittelevalle bloggaajalle:

Varmaan tärkein mieleeni tuleva vinkki on, että tee omaa juttuasi niin kuin itse haluat. Eli tuota blogiisi sellaista sisältöä kuin itse haluat ja omalla tyylilläsi. Ei ole mikään pakko tehdä mitään, mikä sinua ei kiinnosta. Kirjoita niin paljon tai vähän kuin haluat, sinä päätät. Vaikka aktiivisesti päivittyvä blogi saa enemmän näkyvyyttä, ei kannata stressata liikaa siitä, että nyt ei olekaan pariin päivään ehtinyt kirjoitella mitään. Bloggaamisen pitäisi olla hauskaa, joten sitä ei kannata ottaa liian vakavasti (ellet sitten suunnitellut tekeväsi blogista työtä).

Vaikka blogissa tärkeintä on tietenkin sisältö, blogin ulkonäköön kannattaa myös sen verran panostaa, että sisältö on selkeästi luettavissa ja ulkoasu miellyttävä. Joskus yksinkertainen on kaunista, ainakin jos paljon krumeluureja sisältävä ulkoasu hukuttaa sisäänsä kaiken muun. Ulkoasujutut ovat tietenkin makuasioita, mutta silti kannattaa ottaa huomioon blogin selkeys. 

 -------

Tämä tunnustus on jo ehtinyt kiertää niin monessa ihanassa blogissa, jolle olisin tunnustuksen heittänyt eteenpäin. Jätän siis tällä kertaa listaamatta kymmentä bloggaajaa. 

9. kesäkuuta 2016

Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta

Kappas, sehän on jo kesäkuu. Lukemisen kanssa menee tällä hetkellä niin hitaasti, että blogissakin on ollut hiljaista. Goodreadsissakin olen jo jäänyt kolmisen kirjaa jälkeen lukutavoitteestani. Onneksi lukuinnostus ei ole kadonnut aivan kokonaan. Luen nyt ehkä vähän vähemmän, mutta toivottavasti sitten pelkkää laatua.

Olen joskus todella kauan sitten lukenut muutaman kirjan Marja-Leena Tiaiselta, mutta sen jälkeen Tiainen on päässyt vähän unohtumaan. Keväällä julkaistu Viestejä Koomasta palautti kuitenkin mieleen miten hyvä nuortenkirjailija Tiainen on.

Silvan paras ystävä Jemina onnistuu houkuttelemaan Silvan milloin mihinkin. Eräänä kesäpäivänä kaverit yllyttävät tytön hyppäämään sillalta jokeen. Silva lyö päänsä ja melkein hukkuu. Hän herää oudossa paikassa, Koomassa, jossain elämän ja kuoleman välitilassa. Silva saa tehtäväkseen viedä eläville viestejä, jotka voivat ehkä muuttaa vastaanottajan elämän parempaan suuntaan.

Tykkäsin. Viestejä Koomasta oli nopeaa luettavaa, sujuvaa kerrontaa ja vieläpä hyvä ideakin. Päähenkilö Silva oli ainakin alussa vähän yksiulotteinen ja tylsä hahmo, joka ajattelematta menee mukaan Jeminan tyhmiinkin juttuihin, mutta lopulta kokemustensa kautta Silvassakin tapahtui selvää kasvua ja järkiintymistä.

Tiaisen idea elämän ja kuoleman välitilasta, Koomasta, on hyvä, mutta harmittavasti Koomassa ollaan oikeastaan varsin vähän aikaa, vain muutaman kappaleen verran. Paikka vaikuttaa sen verran kiehtovalta, että olisin voinut lukea siitä enemmänkin. Mutta toisaalta vain pieni piipahtaminen ja pintaraapaisu Koomassa sopii Silvan viestintuojan rooliin.
 
Niin kuin melkein aina kirjojen kohdalla, tässäkin kiinnitin erityistä huomiota kansikuvaan. Eikä yhtään mitenkään huonolla tavalla. Kansikuva on kaunis, herkkä ja jotenkin täydellisen sopiva kirjan tunnelmaan. Luin tämän sähköisenä versiona, joten kantta oli vähän hankalampi vilkuilla lukiessa, mutta siitä huolimatta tulihan tuota ihasteltua oikein urakalla. Hieno kansi, hyvä kirja.

------
Tammi 2016, 210 s.
arvostelukappale (pyytämättä saatu)

18. toukokuuta 2016

Jukka Itkonen: Sirkusjuna saapuu

Jukka Itkosen kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama Sirkusjuna saapuu löytyi kirjastosta ihan sattumalta. Luen ihan puhtaasti lastenkirjoja melko harvoin, mutta tässä ihastuin etenkin Warstan veikeään kuvitukseen kannessa, joten kirja lähtikin luettavaksi. Tämä osui juuri oikeaan saumaan, sillä kaipasin jotain kevyempää ja nopeampaa luettavaa pitämään palailevaa lukuinnostusta yllä.

Nurkanpyhtään pikkukaupunki on tylsä paikka, jossa ei ikinä tapahdu mitään. Eräänä kesäpäivänä Lilli Rahtunen on varma, että tulossa on jälleen yksi tylsä päivä. Yllättäen Nurkanpyhtäälle tuleekin vipinää kun poliisit jahtaavat vankikarkuria ja sirkusjuna ilmestyy kaupunkiin.

Sirkusjuna saapuu oli ihan kiva lastenkirja, josta ei ainakaan vauhtia ja kommelluksia puutu. Välillä tapahtumat menivät kuitenkin hieman liian vauhdikkaiksi ja sekaviksi. Huumorissaan Sirkusjuna saapuu on hieman epätasainen. Jotkin jutut olivat vain mukahauskoja kun taas välillä ihan oikeasti alkoi hymyilyttää. Riehakas huumori yhdistettynä lennokkaaseen juoneen, tämä kirja ei ole ainakaan mikään tylsä lukukokemus.

Tarinaan on ripoteltu mukavia runoja, jotka toimivat erinomaisesti. En runoista noin yleensä juurikaan välitä, mutta tässä kirjassa ne sopivat tarinaan oikein mainiosti ja tuovat tarinaan oman hyvän lisämausteensa. Tämä on ensimmäinen Itkoselta lukemani teos, mutta jo tästä huomaa, että Itkonen on erittäin taitava kirjoittaja. Aivan kaikki kielellinen hulvattomuus ei minun kohdallani oikein toiminut, mutta nuoremmat lukijat varmasti tykkäävät Itkosen kepeästä tyylistä.

Elina Warstan kuvitus viehätti minua jo kannessa ja ihastukseni vain kasvoi lukiessani tätä. Warstan kuvitus täydentää tarinaa loistavasti ja sopii oikein mainiosti kirjan muuhun tyyliin.

------
Lasten Keskus 2015, 92 s.
kirjastosta

8. toukokuuta 2016

Rick Riordan: Kesän miekka

Rick Riordanin uuden Magnus Chase - trilogian avausosa Kesän miekka on yksi kovasti odottamistani kevään uutuuksista. Kirjan ilmestyessä viime lokakuussa ja jo silloin mietin, että lukisinko kirjan englanniksi, mutta päätinkin odottaa suomennosta, joka tuli mukavan nopealla tahdilla. Riordan on yksi suosikkikirjailijoistani ja olen pitänyt sekä Percy Jacksoneista että Olympoksen Sankarit - sarjasta, joten Kesän miekkaa kohtaan odotukset olivat aika korkealla.

Magnus Chase asuu yksin Bostonin kaduilla ja selviytyy hengissä nokkeluutensa avulla. 16-vuotispäivänään Magnus saa tietää, että hän on muinaisen viikinkijumalan poika ja hänen on etsittävä isänsä kadonnut miekka estääkseen maailmanlopun taistelun, ragnarökin, alkamisen. Joutuessaan tulijättiläisen hyökkäyksen kohteeksi Magnus saa huomata, että joskus ainoa tapa aloittaa uusi elämä on kuolla.

Oi voi, ei tämä minua nyt oikein täysin vakuuttanut. Jotenkin odotin Riordanin uuden sarjan avaukselta paljon enemmän. Ja varsinkin kun mukana on skandinaavista mytologiaa, jossa on kiehtovaa materiaalia käytettäväksi.

Jo heti muutaman ensimmäisen sivun perusteella minua alkoi mietityttää miten paljon Magnus Chasen kertojaääni muistutti Percy Jacksonia. Koska on vain yksi Percy, ei tuo tietenkään ollut hyvä juttu. Olisin toivonut Magnukselle selvästi erilaisempaa persoonaa kun ollaan kuitenkin aloittamassa ihan uutta sarjaa ihan uusilla tyypeillä. Kirjassa on kuitenkin muutama kiva viittaus Riordanin toisiin sarjoihin ja yksi tuttu hahmokin tekee vierailun.

Kesän miekka etenee vauhdikkaasti ja Magnus ja kumppanit päätyvät Riordanin tapaan varsin usein ojasta allikkoon ennen kuin lopulta ollaan siellä, minne ollaan koko ajan yritetty päästä. Välillä lukijalle vyörytetään niin paljon tietoa skandinaavisesta mytologiasta, että lukiessa meinasi tulla oikea infoähky, enkä siltikään muistanut muutaman sivun jälkeen, että mikäs tämä juttu nyt olikaan. Jotenkin skandinaavinen mytologia ainakin tässä kirjassa kerrottuna tuntui paljon vaikeammalta sisäistää kuin Riordanin edellisten kirjojen kreikkalainen/roomalainen mytologia. Ehkä aivan kaikkia jumalia ja muita otuksia ei olisi tarvinnut tässä ensimmäisessä kirjassa tunkea mukaan?

Loppujen lopuksi Kesän miekka ei ole mitään uutta Riordanilta. Jumaluuksien lapset ovat tietysti se Riordanin juttu, mutta silti olisin toivonut, että tähän kirjaan olisi saatu jokin uusi näkökulma tai lähestymistapa. Kirja etenee niin samalla kaavalla kuin Percy Jacksonit ja Olympoksen Sankarit, että kirja voisi päähenkilöt vaihtamalla sopia melkein mihin tahansa Riordanin toiseen sarjaan. Toivoin kunnon repäisyä ihan uuteen suuntaan, jotain täysin uutta, mutta harmittavasti tämä ei sitä ollut ollenkaan.

Tällaisena pettymyksenäkin Kesän miekka oli nopealukuinen ja ihan viihdyttävä. Ehkä paremmin kohderyhmään kuuluva lukija ei koe joitain kirjan asioita aivan niin lapsellisiksi kuin minä reilusti yli-ikäisenä lukijana koin ja ehkä varmasti pitääkin kirjasta minua enemmän. 

Trilogian toinen osa The Hammer of Thor ilmestyy tämän vuoden lokakuussa. Vaikka tämä ensimmäinen kirja olikin pettymys, melko varmasti jatkan Magnuksen matkassa vielä toiseenkin kirjaan.

Riordanilta on tämän kuun alussa ilmestynyt myös toisen sarjan ensimmäinen osa eli The Hidden Oracle, joka aloittaa The Trials of Apollo -sarjan. Ainakin esittelyn perusteella siinä päästään jälleen tuttujen hahmojen luo Camp Half-Bloodiin. Tuo kuulostaa sellaiselta, että kirja on ihan pakko saada luettavaksi mahdollisimman pian.

-----
Alkuteos: The Sword of Summer
Otava 2016, 493 s.
Suom. Ilkka Rekiaro
kirjastosta

2. toukokuuta 2016

Kiinnostavimpia syksyn (ja vähän kesänkin) uutuuksia

Etsiskelen vieläkin sitä kirjaa, joka sytyttäisi jälleen lukuintoni ja innostuisin lukemaan jonkun kirjan ihan kokonaan. Tällä hetkellä mikään ei oikein jaksa kiinnostaa niin paljon, että parilta ensimmäiseltä sivulta pääsisin eteenpäin. Miekkamyrskykin edistyy hitaasti.

Lukujumissani huvitin kuitenkin itseäni katselemalla kustantamoiden uutuusluetteloita. Nyt viimeisetkin odottamani luettelot ovat ilmestyneet, joten pääsin kokoamaan jonkinlaista listaa, mitä kaikkea odotan kesällä ja syksyllä.



Kesäkuu:
Lauren Beukes: Zoo City - Eläinten valtakunta (Aula & Co)
Patrick Ness: Hirviön kutsu (Tammi)
Ursula Poznanski: Äänet (Atena)

Lauren Beukesilta olen lukenut Säkenöivät tytöt, josta tykkäsin, ja olen odotellut, että kirjailijalta suomennettaisiin jotain lisääkin. Nyt sitä on tulossa ja Zoo City kuulostaa todella kiinnostavalta. Suomennoksen julkaisee uudehko kustantamo Aula & Co, jolta on tulossa muutakin kivaa syksyllä.

Patrick Nessin Hirviön kutsua olen englanninkielisenä katsellut useammankin kerran ja miettinyt ostaisinko. Jim Kayn kuvittamaa tarinaa on kehuttu valtavasti, joten tämä tulee melko varmasti luettua.

Ursula Poznanskin Äänet on kolmas Beatrice Kaspary - romaani. Pidin kahdesta edellisestä (Viisi ja Sokeat linnut) osasta, joten tämäkin tulee varmasti luettua.



Heinäkuu:
Chris Riddell: Ada Gootti ja Humiseva karju (Gummerus)
Hugh Howey: Hiekka (Like)
S.K. Tremayne: Jääkaksoset (Otava)

Loistavaa, että ihanaa Ada Goottia tulee näin nopeasti lisää. Kaksi edellistä osaa ovat olleet niin ihania, että Humiseva karju on pakkolukemista. 

Alunperin viitenä pienoisromaanina julkaistu Hugh Howeyn Hiekka taitaa olla minulla englanninkielisenä e-kirjanakin, mutta luultavimmin kirjan lukeminen siirtyy suomennokseen.

S.K. Tremaynen Jääkaksosissa toinen identtisistä kaksostytöistä on kuollut, mutta vanhemmat eivät ole varmoja, kumpi. Kiinnostukseni herättämiseen ei tarvittu oikeastaan mitään muuta kuin tuo lause.





Elokuu:
Emma Cline: Tytöt (Otava)
Mats Strandberg: Risteily (Like)
Stephen King: Mersumies (Tammi)
Victoria Aveyard: Punainen kuningatar (Aula & Co)

Emma Clinen esikoisromaani vaikuttaa esittelypätkän perusteella kiinnostavalta.

Mats Strandbergin Risteilyssä lupaillaan "kauhua ruotsinlaivalla Stephen Kingin hengessä" eli tämä vaikuttaisi olevan juuri sitä, mistä minä tykkään.

Elokuussa pääsee taas lukemaan Stephen Kingiä suomeksi. Mr. Mercedes oli minulla vähän aikaa sitten lainassa kirjastosta, mutta palautin sen lukemattomana. Suomennos luultavasti innostaa jälleen tarttumaan Kingiin.

Iloitsen aina kun joku kiinnostava YA-sarja saadaan suomeksi. Victoria Aveyardin Red Queen - sarjan aloitusosa Punainen kuningatar löytyy englanninkielisenä e-kirjana minulta, mutta vielä se on lukematta. Ihan vain senkin takia, että sarja on päätetty suomentaa, aion siirtää kirjan lukemista elokuulle ja suomennokseen.




Syyskuu:
Hanna-Riikka Kuisma: Viides vuodenaika (Like)
Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia (Tammi)
Julie Murphy: Dumplin (Otava)

Kesän ja syksyn odotetuimpien joukossa ei minun kohdallani juuri suomalaisia ole. Hanna-Riikka Kuisman Viides vuodenaika tekee kuitenkin poikkeuksen.

Edellinen Murakami suomennos on vielä lukematta, mutta silti odotan jo seuraavaa. Syyskuussa sitä sitten pääsee lukemaan.

Julie Murphyn Dumplin kuulostaa ihanalta nuortenkirjalta itsensä hyväksymisestä - koosta viis.



Lokakuu:
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga - Neljäs kirja (Like)
Catherine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus (Otava)
John Green, Maureen Johnson & Lauren Myracle: Let It Snow (WSOY)
Maria Turtchaninoff: Naondel (Tammi)
Steinar Bragi: Sumu (Like)

Lisää Sagaa, kyllä kiitos! Hienoa, että lisää saadaan suomeksi suht. nopealla tahdilla.

Catherine McGeen kirja aloittaa Tuhat kerrosta trilogian, jossa ollaan tulevaisuuden New Yorkissa tuhatkerroksisessa superpilvenpiirtäjässä.

John Greeniä tulee tänä vuonna ihan tuplasti kun lokakuussa ilmestyy Greenin, Maureen Johnsonin ja Lauren Myraclen yhteisteos Let It Snow. En edelleenkään ole Greenin suurin fani, mutta enköhän minä tämänkin lue.

Maria Turtchaninoffin Naondel on itsenäistä jatkoa Maresille. Kirjassa palataan Punaisen luostarin perustamisen aikoihin.

Steinar Bragin Sumu lupailee psykologista jännitystä Islannin takamailla. Neljä nuorta aikuista törmää sankassa sumussa mökkiin, jonka salaperäiset asukkaat tarjoavat matkalaisille yöpaikan. Kuulostaa hyytävältä - ja hyvältä.

1. toukokuuta 2016

Takashi Hiraide: Kissavieras & Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon

Oho, nyt onkin jo toukokuu. Luin huhtikuussa suorastaan hävettävän vähän ja bloginkin suhteen olin vähän liiankin laiska. Lukeminen jumittelee vieläkin, mutta blogin kanssa yritän nyt päästä ajan tasalle ja bloggaamattomat kirjat (onneksi niitä on vain kaksi) esiteltyä. Olen myös katsellut kustantamoiden uutuusluetteloita, joten pientä koontia syksyn (ja vähän kesänkin) kiinnostavimmista kirjoista on tulossa piakkoin.

Tykkäsin kovasti sekä Hiraiden että Morrisonin teoksista, mutta luku- ja blogijumien takia ne ovat jääneet blogissa esittelemättä. Molemmat on siis luettu jo aika päiviä sitten, mutta nyt vihdoinkin muutama sananen kummastakin.

TAKASHI HIRAIDE: KISSAVIERAS

Takashi Hiraiden Kissavieras onnistui melkein menemään minulta kokonaan ohi kevään uutuuksista. Onneksi huomasin tämän kuitenkin Instagramin puolelta, sillä kirja oli ehdottomasti jotain, mitä halusin lukea. Ja kansi on jotain aivan upeaa. Katsokaa nyt sitä. Pelkistetty, mutta lumoava. Upea kansi on Satu Kontisen käsialaa.

Eräänä päivänä Tokion laitamilla asustelevan kirjailijapariskunnan pihalle tassuttelee kissa, joka vierailee pihalla seuraavinakin päivinä. Chibiksi nimetyn kissan lähes päivittäiset vierailut muuttavat pariskunnan elämän. Chibi alkaa tuntua aivan kuin omalta kissalta, vaikka kissa palaakin aina oikeiden omistajiensa luo. Sitten tapahtuu jotain, mikä muuttaa kaiken.

Kissavieras on kaunis ja minimalistinen kirja. Tässä oli sellainen miellyttävän verkkainen ja erittäin japanilainen tunnelma, johon en voinut muuta kuin ihastua. 

Kissanomistajana minua erityisesti ilahduttivat ne kohdat, joissa kerrottiin Chibin tekemisistä. Kissojen touhot ovat selvästikin universaaleja, sillä Chibin touhuilut tuntuivat jotenkin niin tutuilta, kuin ne olisi kirjoitettu omasta kissasta. 

Kerrassaan ihana kirja. Rauhallinen ja kevyt, mutta samalla yllättävän viisas ja syvällinen. Kissavierasta on luettu paljon, mutta jos joku ei vielä ole tätä lukenut, suosittelen ehdottomasti lukemaan viimeistään nyt.

------
Alkuteos: Neko no Kyaku
Kustantamo S & S 2016, 152 s.
Suom. Raisa Porrasmaa
kirjastosta


 TONI MORRISON: LUOJA LASTA AUTTAKOON

Luoja lasta auttakoon on vasta toinen lukemani kirja Toni Morrisonilta. Ensimmäinen oli pari vuotta sitten lukemani Koti, josta pidin valtavasti. Lisää Morrisonia päädyin kuitenkin lukemaan vasta nyt.  

Syntyessään Bride on "sudaninmusta" ja vaaleammalle äidilleen Sweetnessille tyttären tumma ihonväri on katastrofi ja kauhistus. Sweetness häpeää lastaan ja äidin ja tyttären välille kasvaa kuilu. Aikuisena Bride on kääntänyt ihonvärinsä edukseen ja hänestä on tullut menestyjä.

Sanon tämän nyt vain kahden kirjailijalta lukemani teoksen perusteella, mutta Morrisonilla on taito kertoa suuri tarina pienessä paketissa. Luoja lasta auttakoon on vain 180 sivua pitkä, mutta tarina on siitä huolimatta väkevä, vahva ja hienosti kerrottu. Kirjassa ei käsitellä mitään pikkujuttuja, mutta siitä huolimatta tarina ei missään vaiheessa tuntunut liian raskaalta. 

Tarinaa kerrotaan suurimmaksi osaksi Briden suulla, mutta ääneen pääsevät myös esimerkiksi Briden äiti Sweetness ja miesystävä Booker, joista jokainen tuo tarinaan oman lisäyksensä. Morrison saa rakenteen toimimaan hienosti. Näin hienoa ja kauniisti kirjoitettua teosta oli suorastaan ilo lukea. 

Ehkä seuraavan Morrisonini luen vähän aikaisemmin kuin vasta parin vuoden päästä. Morrisonilta on suomennettu tusinan verran teoksia, joten valinnanvaraa luulisi ainakin löytyvän.

-----
Alkuteos: God Help the Child
Tammi 2016, 180 s.
Suom. Kaijamari Sivill
kirjastosta