21. helmikuuta 2012

James Sallis: Kylmä kyyti

Kiinnostuin James Sallisin Kylmä kyyti - kirjasta kun luin kirjaan perustuvan Drive - elokuvan arvostelun. Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta kun päädyn lukemaan jonkin kirjan siitä tehdyn elokuvan arvostelun perusteella. Blogissani esittelemät Piiat ja Norwegian Wood ovat päätyneet lukulistalleni samaa reittiä. Luultavasti yksi syy siihen, miksi luen niin paljon tällaisia kirjoja on se, että jos kirjasta on tehty elokuva, se ei voi olla ihan kamalan huono, eihän? Olen varma, että Kylmä kyyti ei olisi koskaan päätynyt luettavakseni, jos en olisi leffa-arvostelua sattumalta lukenut.

Kuski on päivisin Hollywoodin parhaita stunttikuskeja. Öisin hän kuskaa rikollisia erilaisilla rikoskeikoilla. Hän ajaa. Se on hänen työtään, eikä hän tee muuta. Eräs keikka menee pahasti pieleen ja Kuski huomaa joutuneensa petetyksi, mutta ei aio antaa pettäjiensä päästä asiasta kuin koira veräjästä.

Aluksi Kylmä kyyti oli vaikeaa luettavaa, sillä tapahtumat etenevät epäkronologisessa järjestyksessä ja tuntui, että tapahtumilla ei ole yhdistävää punaista lankaa. Mutta onneksi kun kirjaan pääsi uppoutumaan paljon paremmin, tapahtumien sekava järjestys ei enää haitannut niin paljon ja kirjasta sai paremman otteen.

Vaikka Kylmä kyyti on erittäin lyhyt (vain noin 200 sivua), on siinä enemmän toimintaa kuin joissain tuplasti pidemmissä jännäreissä. Kirja ei myöskään ole aivan perinteinen dekkari ja ainakin itselleni tällainen vähän erikoisemmin rakennettu jännäri oli mukavaa vaihtelua perusdekkareihin, joita olen lukenut. Suosittelen ehdottomasti Kylmää kyytiä kaikille, jotka pitävät vauhdikkaista, tapahtumarikkaista dekkareista.

------
Alkuteos: Drive
Arktinen Banaani 2009, 208 s.
Suom. Miika Tiirinen
kirjastosta

19. helmikuuta 2012

Anja Gustafsson: Uranaiset

Kärsin edelleen siitä, että muiden kiireiden takia jää kamalan vähän aikaa kirjojen lukemiseen, vaikka odottamassa olisikin iso pino kirjoja. Anja Gustafssonin Uranaiset - kirja ehti odottaa pöydällä puoliksi luettuna jo jonkin aikaa ennen kuin vihdoinkin sain tartuttua uudestaan kirjaan ja luettua sen loppuun. Toivottavasti aikaa löytyy muidenkin kirjojen lukemiseen, koska odottamassa on useampikin erittäin mielenkiintoinen teos, jotka lukisin heti jos vain pystyisi.

Eläkkeellä oleva opettaja Paula Roos osallistuu antiikkia ja ruokaa yhdistävälle kurssille Mustion linnassa, jossa samaan aikaan järjestetään naisjohtajille tarkoitettu kurssi. Tammisaaren poliisi joutuu töihin kun linnan museoon murtaudutaan ja joesta löytyy nuoren miehen ruumis. Myöhemmin yksi naisjohtajuuden kurssin osallistujista löydetään kuristettuna kotoaan, jolloin Paula alkaa pohdiskella omia havaintojaan ja selvitellä tapahtumia omin päin.

Uranaiset on perusdekkari, joka on viihdyttävä kokonaisuus, mutta ei nouse mitenkään loistavalle tasolle. Itse olen lukenut useita paljon koukuttavampia jännityskirjoja ja niihin verrattuna Uranaiset oli paikoitellen jopa melko tylsä. Huono kirja tämä ei ole, mutta enemmänkin peruskauraa kuin uusi klassikko. Mukana on mielenkiintoista antiikkitietoa ja hyvää visuaalista kuvailua, mutta muuten Uranaiset on kuin oppikirjan mukainen arvoitusdekkari. Henkilöhahmoista kukaan ei nouse erityisen mieleenpainuvaksi. Paula Roos on sympaattinen hahmo, mutta mieleen tuli välillä vähän kotikutoinen neiti Marple.

Jos pitää dekkareista ja varsinkin kotimaisista sellaisista, Uranaiset on varmasti viihdyttävää ja mukavaa luettavaa. Itsekin kyllä tykkäsin jossain määrin, mutta lukemieni dekkarien parhaimmistoon kirja ei valitettavasti nouse. Kaiken kaikkiaan aika perusromaani.

------
Myllylahti 2011, 288 s.
kirjastosta

5. helmikuuta 2012

Kathryn Stockett: Piiat

Helmikuu pyörähti käyntiin lukemalla Kathryn Stockettin Piiat - romaani, jonka olen halunnut lukea jo todella pitkään. En vain ole saanut sitä käsiini, mutta onneksi nyt oli onni myötä ja sain kirjan luettavaksi. Kuten aiemmin esittelemäni Norwegian Wood, kiinnostuin tästä kirjasta luettuani kirjasta tehdyn elokuvan arvostelun, minkä lisäksi taisin vielä lukea jostain lehdestä artikkelin Stockettista ja kirjasta. Siinäpä siis tarpeeksi suostuttelua kirjan lukemiseksi!

Piiat sijoittuu 1960-luvun Mississippin Jacksoniin, jossa rotuerottelu elää vahvana. Valkoisten seurapiirirouvien koteja ja lapsia hoitavat tummaihoiset apulaiset, jotka eivät saa edes käyttää samaa vessaa kuin valkoiset ja muutenkin apulaisia (ja tummaihoisia yleensäkin) kohdellaan toisen luokan kansalaisina. Nuori kirjailijaksi haluava Skeeter poikkeaa ystävistään, aivottomista valkoisista rouvista ja päättää ryhtyä kirjoittamaan kirjaa siitä millaista on olla musta kotiapulainen ja työskennellä valkoisissa perheissä. Apulaisilla onkin sitten kerrottavaa, niin hyvää kuin huonoakin.

Kirja käsittelee vaikeaa aihetta, mutta onnistuu kertomaan aiheesta lämminhenkisesti ja sydämellisesti, unohtamatta kuitenkaan aiheen vakavuutta. Uskottavuutta tarinaan lisää se, että kirjailija Stockettilla on omakohtaisi kokemuksia apulaisista. Hän kasvoi perheessä, jossa oli töissä musta kotiapulainen. Stockett kuitenkin huomauttaa, että kukaan muu kuin kotiapulainen ei osaa kertoa tarinaa juuri oikein, mutta kirjailija tekee erittäin hyvää työtä.

Piiat on hyvin kirjoitettu tarina aiheesta, joka varmasti herättää ajatuksia ja vahvoja tunteita. Kirja onnistuu olemaan samalla koskettava ja viihdyttävä. Hatunnosto Stockettille näin hyvän romaanin kirjoittamisesta. :)

------
Alkuteos: The Help
WSOY 2010, 620 s.
Suom.  Laura Beck

kirjastosta