31. tammikuuta 2016

Claire Legrand: The Year of Shadows

Claire Legrand on itselleni ihan uppoouto kirjailija ja The Year of Shadowskin löytyi ihan sattumalta Scribdiltä. Jokin tässä kirjassa ja varsinkin sen kansikuvassa kuitenkin sen verran kiinnosti, että pakkohan tämä oli lukea.

Olivia Stellatella muuttaa isänsä ja isoäitinsä kanssa vanhaan konserttitaloon, jonka epäonnistunutta orkesteria Olivian isä johtaa. Uudessa asuinpaikassa ei ole edes suihkua ja Olivia joutuu nukkumaan pukuhuoneessa. Koulussakin on vaikeaa ja välit isään tulehtuneet äidin jätettyä perheen. Juuri kun Olivia luulee, että hänen elämänsä ei voi mennä yhtään monimutkaisemmaksi, hän tapaa neljä aavetta, jotka kummittelevat konserttitalossa.

The Year of Shadows on middle grade fictionia ja sellaiseksi yllättävänkin synkkä. Tarina ei ole mikään tavallinen kummitustarina, vaan erittäin koskettava, hieman surullinenkin ja tunteita herättävä. Kirja käsittelee sellaisia vaikeitakin aiheita kuten yksinäisyys tai läheisen menettäminen.

Äidin lähteminen painaa Oliviaa ja on lähes kokonaan katkaissut tytön ja hänen isänsä välit. Ajoittain Olivian suhtautuminen isäänsä tuntui hieman liiankin välinpitämättömältä, jopa julmalta. Olivian suoranainen viha isäänsä kohtaan sai melkeinpä säälimään isää. Tuo oli ehkä sellainen asia, joka tuntui hieman jopa ärsyttävältä. Onhan isäkin kokenut menetyksen vaimonsa lähtiessä, joten ehkä Olivia olisi voinut olla hieman armollisempi.

Vaikka pidinkin nokkelasta ja itsenäisestä Oliviasta, kirjan paras hahmo oli ehkä kuitenkin musta kissa nimeltä Igor, jonka kanssa Olivialla on huvittavia keskusteluja. Pidin kovasti myös Henrystä, joka vähän puoliväkisin tunkee Olivian kaveriksi. Henry vaikuttaa Oliviasta aluksi täydelliseltä tyypiltä, mutta loppujen lopuksi heissä onkin yllättävän paljon samaa.

Koska kirjan tapahtumat sijoittuvat melkein kokonaan konserttitaloon, on musiikilla suuri osa tarinassa. En juurikaan tunne klassista musiikkia, joten kirjassa mainittu musiikki ei minua erityisemmin koskettanut tai tuonut tarinaan jotain lisää. Kirjan loppuun on koottuna kaikki tarinassa mainitut sävellykset.

The Year of Shadows oli paljon hienompi kirja kuin osasin odottaa. Tämä ehdottomasti herätti kiinnostukseni Claire Legrandin muuhun tuotantoon. Kirjailijan esikoisteos The Cavendish Home for Boys and Girls ainakin löytyisi Scribdiltä, joten ehkäpä sekin tulee jossain vaiheessa luettua.

-------
Simon Schuster 2013, 404 s.
Scribd

16. tammikuuta 2016

Leigh Bardugo: Shadow and Bone

Viime vuonna luin jonkin verran e-kirjoja ja nyt teinkin pienimuotoisen lupauksen, että tänä vuonna yritän lukea vielä enemmän sähköisiä kirjoja. Sen takia päätin myös uusia Scribdin tilaukseni ja ilokseni palvelun valikoimaan oli lisätty paljon kiinnostavia kirjoja, etenkin nuortenkirjoja. Scribdin valikoimaa katsellessani meinasikin iskeä pienoinen paniikki. Kaikkea kivaa, mutta en yhtään osannut päättää mitä lukea ensimmäiseksi. Lopulta päädyin lukemaan Leigh Bardugon Grisha -trilogian aloittavaa Shadow and Bonea.

Ravkan kuningaskuntaa halkoo Shadow Fold, paikka, jonka pimeydessä vaanivat hirviöt vaanivat kuningaskunnan toiselle puolelle matkaavia. Kun orvoksi jäänyt heiveröinen Alina Starkov yllättäen pelastaa laivueellisen matkalaisia Shadow Foldin hirviöiltä, paljastuu, että hänellä on voima, joka voisi pelastaa Ravkan. 

Tämän vuoden puolella olen jo ehtinyt lukea yhden ihanan kirjan ja nyt ilokseni luin toisenkin. Shadow and Bone oli mahtava ja pikkuvioistaan huolimatta nautittava lukukokemus.

Shadow and Bonen venäläisestä kulttuurista ja kansanperinteistä ammentava maailma on omalaatuinen, mutta hieman harmittavasti lukija heitetään keskelle fantasiamaailmaa ilman, että maailmaa sen kummemmin esitellään tai selvennetään. Varsinkin alussa tuli vähän sellainen tunne, että mitäs tämä nyt tarkoittikaan tai mikäs tuo nyt on. Mutta pikku hiljaa alkuihmettelyjen jälkeen Ravkan maailmakin alkoi avautua ja asiatkin hieman selkeytyä. 

Bardugon kerronta ei ehkä ole kaikkein korukielisintä ja maalailevinta, mutta tarina kulkee eteenpäin sujuvasti ja mukana on juuri tarpeeksi koukkuja, että tämän kirjan parissa pysyy kuin liimattuna. Lopussa tapahtumat vyöryvät eteenpäin ehkä vähän liiankin vauhdikkaasti.

Päähenkilö Alina ei ehkä noussut suosikikseni YA-kirjojen sankarittarista, mutta siitä huolimatta pidin hahmosta. Alinan lapsuudenkaveri ja haikailun kohde Mal oli vähän sellainen mitäänsanomaton. The Darkling oli ehdottomasti kirjan kiinnostavin hahmo ja toivottavasti hahmosta paljastuu seuraavissa kirjoissa jotain yllättävää, eikä The Darkling ole niin yksioikoinen kuin millaisen kuvan hahmosta tässä kirjassa ehkä saa.

Hieman harmittaa, että luin tämän nimenomaan e-kirjana, koska kirjassa on todella kiva kartta, jota olisi paperiversiona ollut välillä helpompi vilkaista. Ja ovathan nuo kannetkin todella upeat, joten niitäkin olisi painetussa kirjassa voinut ihastella.

Aion ehdottomasti jatkaa trilogian parissa eteenpäinkin. Scribdiltä ei näköjään ainakaan tällä hetkellä löydy jatko-osia Siege and Storm ja Ruin and Rising, joten ne pitänee muuta kautta etsiä luettavaksi. Tässähän olisikin hyvä tekosyy hankkia nämä kauniit kirjat omaankin hyllyyn.

------
Macmillan 2012,  368 s.
Scribd

15. tammikuuta 2016

Okklumeus - lukuhaaste (31.10.2016 asti)


Eilen saatiin jälleen kuulla suru-uutisia: Alan Rickman on kuollut. Minä, ja kuten varmasti moni muukin Potter-fani, muistan Rickmanin parhaiten Severus Kalkaroksena, mutta myös sympaattisesta roolityöstään esim. Love Actually - leffassa. Hieno näyttelijä, hienoja roolisuorituksia.

Hyllytontun höpinöitä - blogin Tiina päätti Rickmanin muistoa kunnioittamaan pyöräyttää käyntiin Okklumeus - lukuhaasteen, johon ilman muuta päätin osallistua. 

Haaste alkaa nyt ja päättyy lokakuun lopussa kun Lily ja James Potterin kuolemasta tulee kuluneeksi 35 vuotta. Haasteeseen luettavaksi kelpaa mikä tahansa ns. Potterverseen eli Harry Potter -kirjasarjan maailmaan sijoittuva teos, millä tahansa kielellä.

Haasteen lukutasot ovat:
0 kirjaa: Ankeuttaja
1 kirja: Jästi
2 kirjaa: Surkki
3 kirjaa: Kotitonttu
4 kirjaa: Huispaaja
5 kirjaa: Aurori
6 kirjaa: Albuksen kaartilainen
7 kirjaa: Tylypahkan rehtori
8 kirjaa tai enemmän: Taikaministeri
Hashtagia #okklumeuslukuhaaste voi halutessaan käyttää sosiaalisen median puolella.
Nyt on ehdottomasti hyvä aika lukea uudelleen Potterit, sillä olen ne viimeksi joskus kauan sitten lukenut. Lisäksi suunnittelin lukevani muitakin Potterverseen sijoittuvia kirjoja, kuten Siuntio Silosäkeen tarinat tai Huispaus kautta aikojen, koska näidenkin kirjojen lukemisesta on niin kauan aikaa.


Haasteeseen luettu:
Siuntio Silosäkeen tarinat

8. tammikuuta 2016

Neljä vuotta!

Ohhoh. Vuosi tuntuu menneen niin vauhdilla, että meinasin ihan kokonaan unohtaa blogin synttärit. Eli eilen 7. päivä tammikuuta Kirjaston kummitus täytti jo 4 vuotta! 

Neljä vuotta kirjabloggailua on ollut aivan mahtavaa, vaikka välillä onkin ollut hiljaisempia aikoja. Etenkin viime vuosi meni ehkä muita vuosia hiljaisemmin, mutta lukemiseen ja bloggaamiseen tulee varmasti aina kuulumaan hiljaisempia aikoja, joiden jälkeen toivottavasti on taas lisää intoa ja energiaa lukea ja blogata vielä enemmän. Sellaista lukuintoista vuotta toivon tältä vuodelta.

Haluan muistaa lukijoitani tuttuun tapaan arvonnalla, mutta sen aika on todennäköisesti pikkuisen myöhemmin. 

Kiitos lukijoilleni neljästä mukavasta blogivuodesta! 
Tästä mennään uudella innolla eteenpäin! 

7. tammikuuta 2016

Neil Gaiman: The Ocean at the End of the Lane

Luin viime marraskuussa Neil Gaimanin Hautausmaan pojan, joka lopulta jäi bloggaamatta. Kirja oli kuitenkin paluu todella pitkästä aikaa Gaimanin tuotantoon, jota olin viimeksi lukenut joskus ennen blogini aloittamista. Vaikka Hautausmaan poika ei ollutkaan aivan täysosuma, kirja sytytti haluni lukea lisää Gaimania. The Ocean at the End of the Lane on jo runollisen nimensäkin takia kummitellut pitkään mielessä ja kun kirja löytyi sopivasti kirjastostakin, ei kun lukemaan. Tästä tulikin sitten vuoden ensimmäinen luettu ja onneksi vuotta ei tarvinnut aloittaa pettymyksellä.

Nelikymppinen mies palaa hautajaisiin lapsuutensa maisemiin. Hän päätyy pitkän tien päässä olevalle maalaistalolle, jonka pihassa olevan lammen äärellä heräävät muistot kesästä kauan sitten. Sen kesän synkät tapahtumat tutustuttivat miehen Hempstockin maatilan kolmen sukupolven naisiin, joista yhdelle lampi oli valtameri.

The Ocean at the End of the Lane taisikin sitten kiilata suosikikseni kaikista lukemastani Neil Gaimanin kirjoista. Tykkäsin tästä aivan valtavasti. Tarina alkaa hitaasti, mutta muuttuu lopulta yhtä aikaa synkäksi, kauniiksi, haikeaksi ja pelottavaksikin saduksi. The Ocean at the End of the Lanessa Gaiman on jälleen onnistunut luomaan omalaatuisen, mutta samalla jotenkin oudon ja kiinnostavan maailman.

Hieno ratkaisu Gaimanilta kertoa tarina lapsen näkökulmasta ja käsitellä sitä kautta myös pelottaviakin asioita. Tässä oli sellaista mukavaa kyseenalaistamattomutta, sillä lapsen mieli ei ihmettele kaikkein omalaatuisimpiakaan asioita, vaan hyväksyy ne outouksista huolimatta, mikä sopii tällaiseen satuun aivan loistavasti. Myönnän, että muutamassa kohdassa tuntui, että putoan kärryiltä, eivätkä kaikki asiat niin hyvin avautuneet, mutta loppujen lopuksi kyydissä pysyttiin kyllä. Kirjan lopusta pidin aivan erityisesti. Se tuntui jotenkin täydelliseltä lopetukselta hienolle tarinalle.

Nämä kannet ovat todella herkät ja kauniit, tykkään. Parissa muussakin painoksessa on niin kauniit kannet, että kirja melkeinpä tekisi mieli hankkia omaakin hyllyä koristamaan. Sitten vain tarvitsisi päättää enää, että millä kansilla kun kaikki ovat niin kivoja :)

The Ocean at the End of the Lane ei melko varmasti jää ainoaksi tänä vuonna lukemakseni Gaimaniksi, sillä viimeistään nyt tämän kirjan myötä kirjailija alkoi taas ihan kunnolla kiinnostaa. Ehkä pitääkin katsella Goodreadsista mitä muuta kiinnostavaa Gaimanilta löytyisi luettavaksi.

------
Headline 2013, 248 s.
kirjastosta