30. marraskuuta 2015

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Pidin valtavasti Emmi Itärannan esikoisesta eli Teemestarin kirjasta. Huomasin vasta kesällä, että Itärannalta on syksyllä tulossa toinen kirja ja varausta kirjastoonkin tein normaalia myöhemmin, jolloin iso joukko innokkaita oli jo ehtinyt varausjonossa edelle. Onneksi edellä oli sen verran nopeita lukijoita, että kirjaa ei jonosta huolimatta tarvinnut odotella kovin kauaa itselle luettavaksi.

Tuhoisat tulvat piinaavat saarta, jota hallitsee Neuvosto. Unten näkeminen on kiellettyä ja unennäkijät viedään Tahrattujen Taloon. Nuori kutoja Eliana löytää rannalta pahasti loukkaantuneen nuoren naisen, jolta on leikattu kieli. Naisen, Valerian, ihoon on kirjoitettu nimi, Elianan nimi. Elianan selvittäessä Valerian kohtaloa muutkin saaren salaisuudet uhkaavat paljastua.

Viimeistään tämä toinen teos todistaa sen, että Itäranta on mestarillinen sanataituri. Kudottujen kujien kaupunki on kielellisesti uskomattoman kaunis, taitava ja runollinen. 

Lukukokemuksena kirja oli yhtä aikaa nautittava ja hieman raskas. Raskas sen takia, että kirjan runollinen kieli pakotti ainakin minut lukemaan kirjaa ajatuksella ja ehkä normaalia lukutahtiani hitaammin. Kirja vaati ihan kunnolla keskittymistä, että kielen ja tarinan pystyi sisäistämään kunnolla. Ehkä juuri tuosta syystä välillä tuntui, että eihän tässä edisty oikein mihinkään suuntaan. Oli oikeastaan mukavaa, että kerrankin kirja jumitti sen takia, että se oli niin kaunista luettavaa, eikä sen takia, että se oli huono.

Kudottujen kujien kaupungin saarimiljöö on erittäin kiehtova ja omalaatuinen. Kaupunki on täynnä monia kiinnostavia ja erikoisia yksityiskohtia, kuten Seittien Talo, Tahrattujen Talo, verikorallit ja laulumeduusat. Näin kiehtovasta maailmasta voisi lukea lisääkin.

Jonnekin puolen välin tienoille olin kirjasta täysin haltioitunut.  Sen jälkeen jotenkin tuntui, että alkoi tapahtua liikaa liian lyhyessä ajassa ja kadotin otteeni tarinasta. Luinko kirjaa sittenkin liian hätäisesti, enkä tarpeeksi ajatuksella koska varsinkin lopussa tuntui, että en ehkä oikein ymmärtänyt kaikkea. 

Kiinnitän aina lukemieni kirjojen kansiin huomiota ja tässä kirjassa kannet ovat oikea napakymppi. Yksinkertaisesti lumoavat ja kirjaan täydellisesti sopivat. 

Pidin Teemestarin kirjasta enemmän kuin Kudottujen kujien kaupungista. Huono tämä ei missään nimessä kuitenkaan ole. Itse vain en pysynyt kirjassa kiinni niin hyvin kuin Itärannan esikoisessa. Ehkä tarvitsen toisen lukukerran, että näen Kudottujen kujien kaupungin koko kauneuden ja loistavuuden.

Jo kahden ensimmäisen teoksensa perusteella Itäranta on erittäin lahjakas kirjailija, joten häneltä on lupa odottaa hyvää varmasti myös tulevaisuudessa.

------
Teos 2015, 335 s.
kirjastosta

23. marraskuuta 2015

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika

Viime aikoina olen vähän jumitellut sekä bloggaamisessa että lukemisessakin. Edellisen postauksen jälkeen olen ehtinyt lukea vain kaksi kirjaa ja nyt luettavana oleva Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki etenee hitaasti, vaikka onkin aivan mahtavan hyvä kirja ollut tähän mennessä. 

Tällä hetkellä blogijono on vielä onneksi pieni ja aloitetaan sen purkaminen Pauliina Vanhatalon kirjasta. Pitkä valotusaika oli oikeastaan lukupiirissä marraskuun kirjana. Muuten tämä olisi varmaan jäänyt lukematta ihan vain sen takia, että kirja oli mennyt ihan kokonaan ohi, vaikka yleensä uutuuskirjat noin suurin piirtein tiedänkin. 

60-luvun Oulussa nuori Aarni ei tiedä mitä elämältään haluaisi, eikä isättömän pojan tulevaisuuskaan ei näytä kovin hyvältä. Äiti pakottaa Aarnin töihin Enni-tädin valokuvausliikkeeseen ja kun nuori poika saa käteensä kameran, hänelle aukeavat uudet mahdollisuudet.

Vaikka tämän lukemisesta on jo vähän aikaa en oikein vieläkään osaa sanoa mitä mieltä tästä olin. Luin Pitkän valotusajan melko nopeasti ja vaikka yritin kuinka ajatuksella ja rauhassa lukea, tuntui että en aivan saanut kiinni siitä jostain tässä kirjassa. Ihan kuin en aivan kokonaan päässyt tähän sisälle ja sen takia lukukokemuksesta jäi puuttumaan jotain.  Pidin kirjassa kuitenkin paljon Vanhatalon kielestä, joka on lempeää ja kaunista luettavaa. Kirjan loppu oli odottamaton ja yhtä aikaa vähän järkyttävä ja koskettava.

En yleensä tykkää jos kirjassa puhutaan vahvasti murteella ja kirjan alkupuolella Aarnin puhuma Oulun murre hieman ärsyttikin. Eteenpäin luettuani en kuitenkaan enää kiinnittänyt murteeseen niin paljon huomiota. Loppujen lopuksi murre sopikin tarinaan ja erityisesti Aarnin hahmoon loistavasti. 

Vaikka Pitkä valotusaika ei aivan kaikkea mahdollista hienouttaan minulle avannutkaan, tämän lukemisen myötä heräsi kyllä kiinnostus lukea muutakin Pauliina Vanhatalolta. Laitetaanpas siis kirjailijan muuta tuotantoa lukulistalle. 

-------
Tammi 2015, 224 s.
kirjastosta

6. marraskuuta 2015

Andy Weir: Yksin Marsissa

Jokunen kuukausi sitten Yksin Marsissa oli minulla englanninkielisenä lainassa kirjastosta, mutta silloin pitkitin ja pitkitin kirjan aloittamista ja lopulta päädyinkin sitten palauttamaan kirjan lukemattomana. Kirja kuitenkin kiinnosti kovasti, joten kun kuulin, että kirja on ilmestymässä suomeksikin, odotin innolla milloin saisin tämän luettavaksi. Kirja on kerännyt todella paljon kehuja, joten odotukset olivat aika korkealla. Onneksi ei tarvinnut ollenkaan pettyä! Yksin Marsissa oli varsin mahtava lukukokemus.

Marsia tutkimassa olevan Ares 3:n miehistö joutuu rajuun hiekkamyrskyyn. Muu miehistö pelastautuu myrskyn alta pois, mutta astronautti Mark Watney jää onnettomuuden seurauksena vahingossa yksin planeetalle. Mark ei aio olla ensimmäinen ihminen, joka kuolee Marsissa. Hänellä on edessään eloonjäämiskamppailu, josta selvitäkseen Mark tarvitsee kaiken kekseliäisyytensä ja insinöörintaitonsa, hirtehishuumoria unohtamatta.

Yksin Marsissa on kieltämättä täydellisen koukuttava kirja. Alusta loppuun kirja oli kuin magneetti, joka ei lakannut vetämästä puoleensa tai päästänyt otteestaan. Onneksi näin hyvän kirjan kanssa viettää ihan mielellään vaikka puoli yötä vaan lukien. 

Markin selviytymiskamppailu Marsissa saa välillä aika hurjia käänteitä, joten tämän parissa sai kyllä ihan kunnolla jännittää miten Markin käy. Yksin Marsissa on erittäin jännittävä ja onneksi vieläpä erittäin hyvin kirjoitettu tarina. Markin lokimerkinnät, NASA:n työntekijöiden ja Ares 3:n miehistön näkökulmat tilanteeseen on saatu toimimaan hyvin yhdessä.  Mark on hahmona uskomattoman kekseliäs tyyppi, jonka lokimerkinnöissään viljelemä huumori toi pientä kevennystä tarinaan.

Kaikki fysiikka- ja tiedejutut (joita kirjassa on paljon!) menivät aika lailla iloisesti ohi tuollaisista melkein mitään ymmärtävältä, mutta onneksi se ei haitannut yhtään. Markin selviytymiskamppailu oli jännittävä ja nautittava muutenkin. Tiedeihmisille kirja antaa varmasti vielä enemmän, mutta kyllä tämä toimii ihan tavallisella tallaajallakin.

Suosittelen, ehdottomasti! Vaikka scifi-kirjallisuus ei oikein kiinnostaisikaan, tämä on kirja, jonka takia kannattaa hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Yksin Marsissa on hieno ja viihdyttävä selviytymistarina.
Yksin Marsissa on sovitettu myös elokuvan muotoon ja leffa saapui Suomessakin elokuvateattereihin lokakuun alussa. Ennen kirjan lukemista elokuvan näkeminen ei kiinnostanut juuri ollenkaan, mutta nyt kun kirjan on lukenut, haluan todella kovasti päästä näkemään miten huippu kirja on saatu muunnettua elokuvaksi. 

------
Alkuteos: The Martian
Into Kustannus 2015, 392 s.
Suom. Kaj Lipponen
kirjastosta

2. marraskuuta 2015

Satu Mattila-Laine: Parantola

Satu Mattila-Laineen esikoisteoksen huomasin Kariston uutuusluettelossa jo niinkin aikaisin kuin huhtikuussa. Kirjastosta tämä tuli varauksena ihan tuoreeltaan, mutta jäi sitten kuitenkin jostain syystä vain lojumaan lukupinoon. Sopivaa lukuintoa odotellessa ehdin lukea useammankin blogikirjoituksen kirjasta, mutta Unilmian bloggauksesta sain lopulta sysäyksen tarttua tähän.

Epilepsiaa sairastava 15-vuotias Elisa päätyy poikkeuksellisen rajun kohtauksen jälkeen aikamatkalle 1930-luvun kaatumatautiparantolaan. Elisa tapaa laitoksessa asuvan Annan, joka opastaa Elisan parantolan arkeen. Parantolassa työskentelevällä epäilyttävällä tohtori Gromanilla on mielessä jotain pahaenteistä Elisan ja Annan varalle.

Heti ensimmäisillä sivuilla silmiin pisti vähän kankea ja töksähtelevä kieli ja dialogi. Vähän jo tuskastuin alussa kun jotenkin tuntui, että mikään mitä hahmot sanoivat ei ollut ollenkaan luontevaa. Onneksi tuo ei kuitenkaan häirinnyt niin paljoa, että olisin jättänyt kirjan kesken, vaan tarina nappasi kaikesta huolimatta mukavasti otteeseensa. Parantola on erittäin nopealukuinen ja sen voi helposti ahmaista vaikka yhdeltä istumalta.

Mattila-Laine kuvaa hienosti 1930-lukua ja vanhoja epilepsian hoitomuotoja, joihin kuuluvat esimerkiksi suolaton ruokavalio ja eristys. Kiehtovinta kirjassa olikin ehkä juuri ajankuva.

Parantola on lyhyt kirja, vain 154 sivua. En taida olla ainoa, josta kirja on tuntunut jopa liian lyhyeltä. Tarinassa mennään eteenpäin välillä liian nopeasti ja hätäisesti, eikä parantolan kiehtovaa arkea valoteta kuin pienen pintaraapaisun verran. Tässä olisi varmasti ollut aineksia vaikka puolet pidempään kirjaan, jossa mielenkiintoisesta tarinasta olisi varmasti saatu vielä enemmän irti.

Parantola oli mukava nuortenkirja, vaikka aina teksti ei ollutkaan täydellisen sujuvaa ja tarina olisi ehkä tarvinnut lisäsivuja toimiakseen vielä paremmin. Plussaa kuitenkin kivoista kansista ja mukavasti toimivasta aikamatkustusjuonesta.

------
Karisto 2015, 154 s.
kirjastosta