Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika

Viime aikoina olen vähän jumitellut sekä bloggaamisessa että lukemisessakin. Edellisen postauksen jälkeen olen ehtinyt lukea vain kaksi kirjaa ja nyt luettavana oleva Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki etenee hitaasti, vaikka onkin aivan mahtavan hyvä kirja ollut tähän mennessä. 

Tällä hetkellä blogijono on vielä onneksi pieni ja aloitetaan sen purkaminen Pauliina Vanhatalon kirjasta. Pitkä valotusaika oli oikeastaan lukupiirissä marraskuun kirjana. Muuten tämä olisi varmaan jäänyt lukematta ihan vain sen takia, että kirja oli mennyt ihan kokonaan ohi, vaikka yleensä uutuuskirjat noin suurin piirtein tiedänkin. 

60-luvun Oulussa nuori Aarni ei tiedä mitä elämältään haluaisi, eikä isättömän pojan tulevaisuuskaan ei näytä kovin hyvältä. Äiti pakottaa Aarnin töihin Enni-tädin valokuvausliikkeeseen ja kun nuori poika saa käteensä kameran, hänelle aukeavat uudet mahdollisuudet.

Vaikka tämän lukemisesta on jo vähän aikaa en oikein vieläkään osaa sanoa mitä mieltä tästä olin. Luin Pitkän valotusajan melko nopeasti ja vaikka yritin kuinka ajatuksella ja rauhassa lukea, tuntui että en aivan saanut kiinni siitä jostain tässä kirjassa. Ihan kuin en aivan kokonaan päässyt tähän sisälle ja sen takia lukukokemuksesta jäi puuttumaan jotain.  Pidin kirjassa kuitenkin paljon Vanhatalon kielestä, joka on lempeää ja kaunista luettavaa. Kirjan loppu oli odottamaton ja yhtä aikaa vähän järkyttävä ja koskettava.

En yleensä tykkää jos kirjassa puhutaan vahvasti murteella ja kirjan alkupuolella Aarnin puhuma Oulun murre hieman ärsyttikin. Eteenpäin luettuani en kuitenkaan enää kiinnittänyt murteeseen niin paljon huomiota. Loppujen lopuksi murre sopikin tarinaan ja erityisesti Aarnin hahmoon loistavasti. 

Vaikka Pitkä valotusaika ei aivan kaikkea mahdollista hienouttaan minulle avannutkaan, tämän lukemisen myötä heräsi kyllä kiinnostus lukea muutakin Pauliina Vanhatalolta. Laitetaanpas siis kirjailijan muuta tuotantoa lukulistalle. 

-------

Tammi 2015, 224 s.

kirjastosta