20. joulukuuta 2014

Charles Dickens: Saiturin joulu

En melkein uskalla edes myöntää, että en ole koskaan lukenut Charles Dickensin Saiturin joulua loppuun asti. Syystä tai toisesta aiemmat lukuyritykset ovat jääneet vain yrityksiksi, enkä ole tätä klassikkoa kokonaan lukenut. Nyt kun löysin kirjastosta tämän erittäin onnistuneesti kuvitetun painoksen,  päätin, että tällä kertaa vaikka pakotan itseni lukemaan loppuun. Onneksi pakkolukemiseen ei tarvinnut turvautua, sillä kun pääsin alkuun, tarina oli melkein jo yhteen putkeen luettukin.

Ebenezer Scrooge on vanha, itsekäs saituri, jonka mielestä joulu on silkkaa humpuukia. Epäsosiaalinen Scrooge saa jouluyönä yllättäen vieraakseen edesmenneen liikekumppaninsa Marleyn haamun, joka varoittaa Scroogea tämän elämäntapojen johtavan vielä samanlaiseen yksinäiseen kohtaloon kuin hänellä. Marley ei jää Scroogen ainoaksi henkimaailman vieraaksi, sillä pian hänen luonaan vierailevat menneen, nykyisen ja tulevan joulun henget.

Vaikka en ollut ennen tätä kirjasta lukenut kuin pätkiä, tarina oli kuitenkin tuttuakin tutumpi ja vähän ajattelin, että saankohan tästä mitään irti. Yllätyinkin positiivisesti kun tämä olikin lukukokemuksena paljon hienompi ja nautittavampi kuin osasin odottaakaan.

Saiturin joulu on koskettava ja sydämellinen tarina, joka on klassikkoasemansa ansainnut. Dickensin kerrontatyyli, tarinan kuljetus ja kaikki muukin oli suorastaan loistavaa. Eihän tätä voi muuta kuin kehua!

Tämän painoksen kuvitus on P. J. Lynchin kynästä. Lynch on onnistunut luomaan jokaisella kirjan kuvalla tarinaan loistavasti sopivan tunnelman. Näin hienosti kuvitettua ja visuaalisesti näyttävää kirjaa oli ilo lukea.

Eiköhän Saiturin joulusta tule minulle uusi jouluperinne ja kirja luettua ensi vuonna uudestaan.

-------
Alkuteos: A Christmas Carol, In Prose: Being A Ghost Story of Christmas
Kirjalito 2007, 159 s.
Suom. Antti Autio
kirjastosta

14. joulukuuta 2014

Juha-Pekka Koskinen: Lumottu lelutehdas

Juha-Pekka Koskisen mainion Haavekauppias - kirjan jatkon huomasin Kariston syksyn uutuusluettelosta ja varausta laitoin kirjastoon jo hyvissä ajoin, että kirjan saisin itselleni nopeasti luettavaksi. Ja kyllähän minä sainkin, mutta sitten Lumottu lelutehdas kuitenkin unohtui hetkeksi muiden lukemista odottavien kirjojen joukkoon. Lukemisen jälkeen tämä joutuikin odottamaan bloggaamista sairastelun takia, mutta nyt sitten vihdoinkin sain kirjoiteltua tästä.

Sami, hänen siskonsa Liisa ja heidän serkkunsa Joni livahtavat vanhaan lelutehtaaseen selvittelemään tehtaan kohtaloa. Kolmikko on varma, että purkutuomion saaneessa tehtaassa tapahtuu jotain kummaa ja tehdas ollaan purkamassakin täysin ilman syytä. Lelutehtaan uumenissa piilee salaovia, erikoisia lukkoja ja lähipiiriinkään ei voi enää luottaa.

Lumottu lelutehdas on juuri sopivan jännä ja vauhdikas tarina, joka onnistuu tempaisemaan lukijan täysillä mukaan tarinaan, vaikka sivuja kirjassa onkin vain 130. Koskinen on loistavasti onnistunut kertomaan Samin, Liisan ja Jonin seikkailun lelutehtaan uumenissa sujuvasti ja tiiviisti, eikä kirjan parissa todellakaan ehtinyt tylsistyä.

En ole koskaan ymmärtänyt kontinkieltä ja ehkä juuri sen takia pitänyt siitä. Lumottu lelutehdas kuitenkin tarjosi melkoisen kielikylvyn kontinkielestä erään uuden hahmon myötä, joten nyt kirjan luettuani kontinkieli ei enää tunnukaan niin käsittämättömältä ja ärsyttävältä.

Hieman harmitti, että kirjassa ei oltu enää Haavekaupungissa, josta olisin jo edellisessä kirjassa lukenut mielelläni enemmänkin. Hylätty lelutehdas salaisuuksineen on kuitenkin tapahtumapaikkana niin kiehtova, että lopulta en kaipaillut Haavekaupunkiin kuin aivan vähän. Onneksi kuitenkin tarinassa piipahtaa vähän pidempäänkin vanha tuttu.

Miranda Koskisen kansitaide oli loistavaa jo edellisessä kirjassa ja Lumotun lelutehtaankin kannet ovat erittäin mainiot. Etukannen kuva ei vielä ennen kirjan lukemista auennut, mutta tarinasta löytyi sitten selitys kuvalle. Nämä kannet käyvät kyllä loistavasti tähän kirjaan, kuten kävivät edelliseenkin.

Toivottavasti Koskinen kirjoittaa lisää jatkoa sarjalle. Ainakin täältä löytyy lukija Samin, Liisan ja Jonin tulevillekin seikkailuille.

------
Karisto 2014, 130 s.
kirjastosta

12. joulukuuta 2014

Kirjayllätys blogiystävälle

Rakastan kaikkia Secret Santa - tyyppisiä lahjojenvaihtoja, joten lähdin innolla mukaan Blogatin ja Elisa Kirjan järjestämään kirjaystävärinkiin, jossa jokaiselle osallistujalle arvotaan bloggaaja, jolle voi Elisa Kirjan valikoimista valita lahjaksi e-kirjan.

Minä sain kirjaystäväkseni Sockerslott - blogin Velman. En ole mikään erityisen loistava ruotsinkielen taitaja, joten otin avukseni rohkeasti Google kääntäjän (joka tunnetusti ei osaa tuottaa kovinkaan toimivaa suomea, mutta auttoi silti) ja tutustuin oikein kunnolla Velman blogiin, joka oli minulle muuten täysin uusi tuttavuus.

Huomasin, että Velma oli lukenut ja tykännyt Robert Galbraithin Käen kutsu - romaanista, joten päädyin valitsemaan lahjaksi sarjan kakkososan Silkkiäistoukan, jonka Velma kertoikin aikovansa lukea. 

Toivottavasti jatko on vielä lukematta ja Velma pääsee nauttimaan hyvistä lukuhetkistä kirjan parissa :)

1. joulukuuta 2014

Marja-Leena Mikkola: Helmenkantaja

Kaipasin Teemestarin kirjan jälkeen jotain aivan erilaista luettavaa ja yöpöydällä odottavasta kirjapinosta valikoitui luettavaksi Marja-Leena Mikkolan Helmenkantaja.

Reetta joutuu viettämään kesänsä vuokrahuvilalla, jonka lähellä sijaitsevassa joessa ei voi edes uida. Eräänä aamuna Reetta näkee joella pyrstön välähdyksen ja tempautuu seikkailuun veden pinnan alla sijaitsevaan maailmaan. Veden emännän pienokainen on siepattu ja vain helmenkantaja voi auttaa. Reetan on siis täytettävä osansa ikivanhasta ennustuksesta.

Helmenkantaja on ihastuttava saturomaani, joka kuljettaa syvälle vedenneitojen maailmaan. Tarina vie Reettaa maailman merillä, joten samaan tarinaan on mahtunut runsaasti eri puolilla maailmaa eläviä syvyyksien asukkaita. Lukemisen jälkeen olikin pakko googlettaa miltä näyttävätkään hurjat sapelihammaskalat, kauniit helmiveneet tai merten yksisarviset, sarvivalaat. 

Pidin päähenkilö Reetasta, joka on tällaiseen tarinaan juuri sopivan utelias ja rohkea sankaritar. Reetan ajoittain viileä suhtautuminen nuorempiin sisaruksiinsa tuntui välillä hieman oudolta, mutta ehkä se johtuu siitä, että minulla ei itselläni ole nuorempia sisaruksia, eikä siis kokemusta siitä miltä tuntuu kun joutuu hoitamaan pikkusiskoja tai -veljiä, vaikka ei yhtään haluaisi. Kirjan henkilöistä taiteilijapoika Kauri jäi hieman etäiseksi, mutta se saattoi olla tarkoituskin.

Mielikuvituksekkaasta, hyvin kirjoitetusta ja nopealukuisesta nauttii varmasti kirjan kohderyhmään kuuluva lukija, mutta Helmenkantaja toimi hyvin myös tällaisella yli-ikäisellä lukijalla. Hyvistä saduistahan voivat onneksi nauttia kaikki ikään katsomatta.

Anna Emilia Laitisen kansitaide on uskomattoman kaunista ja vaikuttikin suurelta osin siihen, että huomasin tämän kirjaston hyllystä ja poimin mukaani. Lisäksi kannet sopivat loistavasti sekä kirjan tarinaan että tunnelmaan. Helmenkantajan visuaalinen ilme on täyden kympin suoritus. Muutenkaan kirja ei jää kauas täydellisestä lasten-/varhaisnuortenkirjasta.

------
Otava 2014, 125 s.
kirjastosta