Juha-Pekka Koskisen mainion Haavekauppias - kirjan jatkon huomasin Kariston syksyn uutuusluettelosta ja varausta laitoin kirjastoon jo hyvissä ajoin, että kirjan saisin itselleni nopeasti luettavaksi. Ja kyllähän minä sainkin, mutta sitten Lumottu lelutehdas kuitenkin unohtui hetkeksi muiden lukemista odottavien kirjojen joukkoon. Lukemisen jälkeen tämä joutuikin odottamaan bloggaamista sairastelun takia, mutta nyt sitten vihdoinkin sain kirjoiteltua tästä.
Sami, hänen siskonsa Liisa ja heidän serkkunsa Joni livahtavat vanhaan lelutehtaaseen selvittelemään tehtaan kohtaloa. Kolmikko on varma, että purkutuomion saaneessa tehtaassa tapahtuu jotain kummaa ja tehdas ollaan purkamassakin täysin ilman syytä. Lelutehtaan uumenissa piilee salaovia, erikoisia lukkoja ja lähipiiriinkään ei voi enää luottaa.
Lumottu lelutehdas on juuri sopivan jännä ja vauhdikas tarina, joka onnistuu tempaisemaan lukijan täysillä mukaan tarinaan, vaikka sivuja kirjassa onkin vain 130. Koskinen on loistavasti onnistunut kertomaan Samin, Liisan ja Jonin seikkailun lelutehtaan uumenissa sujuvasti ja tiiviisti, eikä kirjan parissa todellakaan ehtinyt tylsistyä.
En ole koskaan ymmärtänyt kontinkieltä ja ehkä juuri sen takia pitänyt siitä. Lumottu lelutehdas kuitenkin tarjosi melkoisen kielikylvyn kontinkielestä erään uuden hahmon myötä, joten nyt kirjan luettuani kontinkieli ei enää tunnukaan niin käsittämättömältä ja ärsyttävältä.
Hieman harmitti, että kirjassa ei oltu enää Haavekaupungissa, josta olisin jo edellisessä kirjassa lukenut mielelläni enemmänkin. Hylätty lelutehdas salaisuuksineen on kuitenkin tapahtumapaikkana niin kiehtova, että lopulta en kaipaillut Haavekaupunkiin kuin aivan vähän. Onneksi kuitenkin tarinassa piipahtaa vähän pidempäänkin vanha tuttu.
Miranda Koskisen kansitaide oli loistavaa jo edellisessä kirjassa ja Lumotun lelutehtaankin kannet ovat erittäin mainiot. Etukannen kuva ei vielä ennen kirjan lukemista auennut, mutta tarinasta löytyi sitten selitys kuvalle. Nämä kannet käyvät kyllä loistavasti tähän kirjaan, kuten kävivät edelliseenkin.
Toivottavasti Koskinen kirjoittaa lisää jatkoa sarjalle. Ainakin täältä löytyy lukija Samin, Liisan ja Jonin tulevillekin seikkailuille.
Sami, hänen siskonsa Liisa ja heidän serkkunsa Joni livahtavat vanhaan lelutehtaaseen selvittelemään tehtaan kohtaloa. Kolmikko on varma, että purkutuomion saaneessa tehtaassa tapahtuu jotain kummaa ja tehdas ollaan purkamassakin täysin ilman syytä. Lelutehtaan uumenissa piilee salaovia, erikoisia lukkoja ja lähipiiriinkään ei voi enää luottaa.
Lumottu lelutehdas on juuri sopivan jännä ja vauhdikas tarina, joka onnistuu tempaisemaan lukijan täysillä mukaan tarinaan, vaikka sivuja kirjassa onkin vain 130. Koskinen on loistavasti onnistunut kertomaan Samin, Liisan ja Jonin seikkailun lelutehtaan uumenissa sujuvasti ja tiiviisti, eikä kirjan parissa todellakaan ehtinyt tylsistyä.
En ole koskaan ymmärtänyt kontinkieltä ja ehkä juuri sen takia pitänyt siitä. Lumottu lelutehdas kuitenkin tarjosi melkoisen kielikylvyn kontinkielestä erään uuden hahmon myötä, joten nyt kirjan luettuani kontinkieli ei enää tunnukaan niin käsittämättömältä ja ärsyttävältä.
Hieman harmitti, että kirjassa ei oltu enää Haavekaupungissa, josta olisin jo edellisessä kirjassa lukenut mielelläni enemmänkin. Hylätty lelutehdas salaisuuksineen on kuitenkin tapahtumapaikkana niin kiehtova, että lopulta en kaipaillut Haavekaupunkiin kuin aivan vähän. Onneksi kuitenkin tarinassa piipahtaa vähän pidempäänkin vanha tuttu.
Miranda Koskisen kansitaide oli loistavaa jo edellisessä kirjassa ja Lumotun lelutehtaankin kannet ovat erittäin mainiot. Etukannen kuva ei vielä ennen kirjan lukemista auennut, mutta tarinasta löytyi sitten selitys kuvalle. Nämä kannet käyvät kyllä loistavasti tähän kirjaan, kuten kävivät edelliseenkin.
Toivottavasti Koskinen kirjoittaa lisää jatkoa sarjalle. Ainakin täältä löytyy lukija Samin, Liisan ja Jonin tulevillekin seikkailuille.
------
Karisto 2014, 130 s.
kirjastosta
Olen myös lukenut molemmat osat ja tykännyt, niissä on tosi kiehtovat tapahtumapaikat. Toivon kanssa jatkoa, ovat kivoja kirjoja.
VastaaPoista