27. tammikuuta 2012

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Norwegian Wood on satunnainen kirjastolöytö, joka oli pakko napata mukaan kun kirja vaikutti niin hyvältä. Muistelen joskus lukeneeni kirjasta tehdyn elokuvaversion arvostelun Episodi - lehdestä, minkä vuoksi ainakin nimi oli tuttu jo ennen kuin tämän kirjastosta bongasin. Haruki Murakamin muu tuotanto ei ollut minulle tuttua, mutta tämän innoittamana pitääkin tutustua muihinkin kirjailijan teoksiin.

Norwegian Wood on kaunis ja haikea kuvaus Toru Watanabesta, joka lipuu läpi 60-luvun opiskelijaelämän parhaan ystävänsä Kizukin itsemurhan vaikuttamana. Kizukin kuolema on jättänyt syvät jäljet myös tämän tyttöystävään Naokoon, joka on herkkä ja hauras henkilö. Traagisen tarinasta muodostaa Torun, Naokon ja täynnä elämää olevan Midorin kolmiodraama.

Kirja oli erittäin taitavasti kirjoitettu. Vaikka siinä käsiteltiin vakaviakin aiheita kuten itsemurhaa, yksinäisyyttä ja seksiä, on ne upotettu tarinaan kauniisti ja koskettavasti. Murakami on erittäin taitava tarinankertoja ja osaa käsitellä vakavia aiheita niiden ansaitsemalla arvokkuudella. Norwegian Woodin kieli on välillä ihanan unenomaista, haikeaa. Hahmojen kohtaloiden lisäksi kiinnostavaa on länsimaisten vaikutteiden sekoittuminen japanilaiseen opiskelijaelämään 60-luvulla. 

Toru, Naoko ja Midori ovat henkilöhahmoina kiinnostavia ja hyvin rakennettuja. Varsinkin hauras Naoko on traaginen, surullinenkin hahmo kun taas Midori elämää pulppuileva, Naokon täydellinen vastakohta. Osa Norwegian Woodin viehätystä ovat juurikin hienot hahmot, joiden elämät ja edesottamukset kiinnostavat ja saavat aikaan tunteita.

Harvoin tuntuu siltä, että suomenkielessä ei ole tarpeeksi ylistyssanoja, joilla kehua miten hyvä jokin kirja on ollut. Norwegian Woodin kohdalla ne tuntuvat loppuvan aivan kokonaan, mikä varmasti riittää kertomaan lopullisen mielipiteeni tästä kirjasta. Kun suljin kirjan luettuani sen loppuun, olo oli jotenkin haikea ja ehdottomasti vaikuttunut. Ihanaa kun tällaisia kirjoja on olemassa.

------
Alkuteos: Noruwei no mori
Tammi 2012, 436 s.
Suom. Aleksi Milonoff 
kirjastosta

25. tammikuuta 2012

Anja Snellman: Lyhytsiipiset

En ollut tätä ennen tutustunut Anja Snellmanin tuotantoon. Tästäkin kirjasta vihjasi siskoni, joka oli tämän jo aiemmin lukenut ja tykkäillyt. Samalla kertaa tuli lainattua myös toinen Snellmanin kirja, Lemmikkikaupan tytöt, joka odottelee tuossa, että löytyisi aikaa lukea se loppuun. Lyhytsiipiset luin nopeasti loppuun valtavassa lukupuuskassa.

Snellmanin kirjoitustyyli oli aivan uusi tuttavuus minulle. Oikeastaan vasta nyt huomasin, että luen yleensä sellaisia kirjoja, joissa on melko samanlaista tarinankerrontaa. Tietysti jokaisella kirjailijalla on oma tyylinsä kirjoittaa, mutta lukemissani kirjoissa on yleensä yhteistä virtaviivainen kerronta eli aloitetaan alusta ja mennään asteittain loppua kohti. Lyhytsiipiset oli kirjoitettu ajatuksenvirtamaisesti ja melkeinpä runollisestikin. Lennokasta kerrontaa korostivat lyhyet luvut, mikä sopi tähän tyyliin todella hyvin.

Lyhytsiipiset on saanut vahvasti vaikutteita Bodomjärven murhamysteeristä, mutta Snellman on kuitenkin rakentanut kirjaan oman versionsa ja tarinansa. Kirjassa kuvataan loistavasti miten tuollainen murhatapaus vaikuttaa niin koko Suomeen kuin perheeseen, jonka toinen tyttö on yksi surmatuista ja toinen ainoa eloonjäänyt.

Kirja oli erittäin mukava lukukokemus. Kannatti siis kuunnella siskoa, joka oli oikeassa, että tämä kirja on lukemisen arvoinen. Luen niin harvoin kotimaista kirjallisuutta, että oli mukavaa tutustua paitsi itselleni täysin uuteen kirjailijaan, myös jälleen yhteen hyvään kotimaiseen kirjaan.

------
Otava 2003
kirjastosta

24. tammikuuta 2012

Too many books, too little time

Harmittelinkin jo tuolla aikaisemmin, että nyt tuntuu olevan liian vähän aikaa lukemiseen. Siitä huolimatta on tullut pahaksi tavaksi raahata kirjastosta kotiin enemmän kirjoja kuin ehdin lukea. Pöydällä odottelee iso pino luettavaa, joita ajattelin nyt tässä vähän listata. Toivottavasti pääsen paneutumaan jokaisen näistä kimppuun mahdollisimman pian! :)

Sekalainen sakki lukemista odottelevia kirjoja näyttää siis tältä:

Kathryn Stockett: Piiat
Lincoln Child: Kuoleman algoritmi
Stephenie Meyer: Epäilys
Ali Shaw: Tyttö, joka muuttui lasiksi
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Beth Revis: Across The Universe - Matka alkaa
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
Anja Snellman: Lyhytsiipiset
Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt
Haruki Murakami: Norwegian Wood

Kolmea viimeistä olenkin jo vähän ehtinyt aloitella, mutta en ole vielä päässyt kunnolla paneutumaan niiden pariin.

Yleensä lueskelen vain yhtä tai kahta kirjaa kerrallaan, joten olen saanut käyttää kaikki tahdonvoimani, että en ole näitä kaikkia aloittanut lukemaan. Haluan keskittyä ihan kunnolla jokaiseen kirjaan ja antaa täydellisen keskittymiseni vain juuri sille kirjalle, jota olen kulloinkin lukemassa.

Viikonloppua ja antoisia lukuhetkiä odotellessa :)

22. tammikuuta 2012

Candace Bushnell: Ensimmäinen kesä New Yorkissa

Nyt kun olen työharjoittelussa lukemiselle tuntuu jäävän harmittavan vähän aikaa. Iso kirjakasa odottaa lukemista kun olen haalinut itselleni kaikenlaisia mielenkiintoiselta kuulostavia kirjoja, että ne jossain vaiheessa lukisin. Sitä aikaa vaan on paljon vähemmän kuin toivoisin! Yhden kirjan voin nyt lukupinosta poistaa.

Tykkäsin (ja tykkään vieläkin) todella paljon television Sinkkuelämää (Sex and the City) - sarjasta, joka oli nokkela, rohkea ja etenkin viihdyttävä. Sen takia olinkin innoissani kun sain tietää, että alkuperäisen Sinkkuelämää - kirjan, johon tv-sarja perustuu, kirjoittaja Candace Bushnell on kirjoittamassa Carrie Bradshawn nuoruusvuosista. Sarjan ensimmäinen kirja Carrien nuoruusvuodet olikin todella viihdyttävä ja mielenkiintoinen. Toivoin, että jatko-osa olisi yhtä mukavaa luettavaa, mutta valitettavasti jouduin pettymään.

Ensimmäinen kesä New Yorkissa voisi ideansa perusteella olla paljon parempi. Varmasti kaikkia sarjan faneja kiinnostaa tietää, mikä toi Carrien New Yorkiin ja mitä sitten tapahtuikaan. Sarjassa ei varsinaisesti ole kerrottu kovinkaan paljoa päähenkilöiden menneisyydestä, joten jokainen on saanut muodostaa omat kuvitelmansa mitä hahmojen menneisyydessä on tapahtunut. Bushnell kertoo tässä kirjassa oman versionsa.

Kirja on perusviihdyttävää luettavaa, mutta sisällöltään se on kevyttä ja mieleenpainumatonta. Joissain kohdin kirja oli erittäin sekava ja yritti olla joka paikassa yhtä aikaa. Edes päähenkilö Carrie ei ollut yhtä ihana itsensä, vaan välillä todella ärsyttävä. Jotkut edellisessä osassa olevat henkilöt jätetään täysin lukijan tunnistettavaksi ja muistettavaksi eli ennen kuin lukee kirjan kannattaa olla lukenut myös ensimmäinen osa. Samantha ja Miranda olisi ehdottomasti pitänyt syvemmin esitellä ja paneutua myös näiden hahmojen menneisyyteen, koska ovathan hekin isossa osassa tv-sarjassa.

Kirjan lopun perusteella voisi luulla, että tästä on tulossa vielä lisää jatkoa, mutta ainakaan pikaisella netin tutkimisella en löytänyt varmaa tietoa siitä onko Bushnell kirjoittamassa kolmatta osaa Carrien nuoruusvuosien seikkailuja. Saa nähdä jatkuuko tarina ja pääseekö Carrie seikkailemaan lisää 80-luvun New Yorkissa.

------
Alkuteos: Summer and the City: A Carrie Diaries Novel
Tammi 2011, 419 s.
Suom.  Liisa Laaksonen
kirjastosta

15. tammikuuta 2012

Stephen King: Kuvun alla

Bongasin Stephen Kingin Kuvun alla - kirjan ihan sattumalta kirjastosta ja päädyin sitten lainaamaan sen kun kirjan idea (salaperäisen kuvun alle vangiksi jääneen kaupungin selviytymistaistelu) kuulosti niin mielenkiintoiselta. Aluksi vähän mietitytti, että voiko kirja olla niin hyvä, että sen jaksaa loppuun asti lukea, koska tämä on todellinen jättiromaani (1115 sivua). Tuo pelko oli aivan turha, koska missään vaiheessa ei tullut mieleenkään jättää tätä kesken.

Olen lukenut jonkin verran Stephen Kingin muuta tuotantoa ja pidän Kingin kirjoitustyylistä. Kuvun alla ei kuitenkaan ole peruskauhua á la King, mutta aivan yhtä loistavaa tarinankerrontaa kuin muissakin lukemissani Kingin teoksissa. Heti ensimmäisistä sivuista lähtien tarina imaisi mukaansa ja liimasi kirjan ääreen. Sitten harmitti kamalasti jos joutui jättämään lukemisen jännittävässä kohdassa kesken kun muu elämä pilasi mukavan lukuhetken. Suuri sivumääräkään ei tuntunut ihan mahdottomalta luku-urakalta kun jotenkin aika vain lensi kirjan parissa.

En muista, että pitkiin aikoihin minkään lukemani kirjan hahmot olisivat herättäneet minussa todella vahvoja tunteita suuntaan tai toiseen. Kuitenkin tämän kirjan kohdalla jotkut hahmot nousivat suosikeikseni ja joitain inhosin niin paljon, että niille toivoi tapahtuvan kaikkea pahaa. Kirjassa oli suuri henkilögalleria, eikä kaikkia minusta kiinnostavia hahmoja käsitelty ehkä niin syvällisesti kuin olisin toivonut, mutta se on varmaankin ihan ymmärrettävää kun hahmoja on niin paljon ja muutakin pitäisi kertoa kuin jokaisen taustatarinaa enemmän.

Ainoana suurempana miinuksena mainittakoon, että kirjan loppuratkaisu ei ollut mielestäni ehkä paras mahdollinen, mutta ehkä tällaiseen tarinaan on vaikea keksiä kaikkia tyydyttävä loppu. Kaiken kaikkiaan Kuvun alla oli mielenkiintoinen ja jännittävä lukukokemus ja suosittelen kirjaa ainakin kaikille Kingin tuotantoon tutustuneille.

------
Alkuteos: Under the dome
Tammi 2011, 1115 s.
Suom.  Ilkka Rekiaro
kirjastosta

9. tammikuuta 2012

Stieg Larsson: Miehet, jotka vihaavat naisia

Olen kuullut monen kehuvan Stieg Larssonin Millennium - trilogiaa, mutta itselläni ei ole ollut juurikaan kiinnostusta tutustua kys. kirjoihin. Ei ennen kuin nyt. Päätin vihdoinkin lukea ainakin ensimmäisen osan trilogiaa ja tämän jälkeen on ehdottomasti luettava myös ne kaksi muuta kirjaa!

Kaikki varmaan tietävät ne kirjat, joiden lukemista ei pysty lopettamaan kesken, vaan on luettava ja luettava eteenpäin, että tietäisi mitä tapahtuu. Miehet, jotka vihaavat naisia aiheutti minulla juuri sellaisen reaktion. Kirja imaisi mukaansa ja ahmin sitä eteenpäin sellaista vauhtia, että harvaa kirjaa olen yhtä nopeasti lukenut loppuun.

Jo kirjan lähtöasetelmat olivat erittäin mielenkiintoiset ja siitä eteenpäinkin se oli erinomaista luettavaa. Juonenkäänteet eivät ainakaan minulle olleet ennalta arvattavia, koska en yhtään osannut aavistaa, mitä tulee tapahtumaan. Juuri sehän onkin parasta kirjoissa, että ei heti alusta arvaa, mitä lopussa tapahtuu. Ei tätä kirjaa turhaan ole suitsutettu, se on varmaa.

Vielä on kehuttava kirjan mainioita henkilöhahmoja. Etenkin Lisbeth Salander on ihanan erilainen ja vahva naishahmo, joka peittoaa kiinnostavuudessaan mennen tullen Mikael Blomkvistin, joka ei myöskään ole mikään tylsä ja persoonaton hahmo.

Koska tämä ensimmäinen osa oli niin loistava, on pakko saada mahdollisimman pian luettavaksi trilogian kaksi muuta osaa. Ja voisinpas harkita myös elokuvaversioiden (alkuperäisten ruotsalaisten, tottakai) katsomista, vaikka tuskin kaikkein paraskaan elokuva voi koskaan yltää samalle tasolle kuin kirja, johon elokuva perustuu.

------
Alkuteos: Män som hatar kvinnor
WSOY 2009, 541 s.
Suom. Marja Kyrö  
kirjastosta

7. tammikuuta 2012

Stephenie Meyer: Uusikuu

Olen aina suhtautunut erittäin nihkeästi Stephenie Meyerin Twilight - kirjasarjaan. Pidän perinteisemmästä vampyyrikäsityksestä, joten auringossa kimaltelevat vampyyrit, joilla ei ole edes kunnon torahampaita, eivät todellakaan ole saaneet minua puolelleen. Pidän yleensäkin hyvin paljon vampyyrikirjoista, minkä saattaa huomata tästä blogistakin, koska luen melkein kaikki vampyyrikirjat, mitkä vain käsiini saan.

Luin kirjasarjan ensimmäisen osan Houkutuksen vain ja ainoastaan uteliaisuudesta ja samaa tekosyytä voisi varmaankin käyttää myös tämän Uusikuu - kirjan kohdalla. Sarja ei varsinaisesti kiinnosta minua, mutta silti päätin tarttua kirjaan ja lukea se läpi. Odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta pakko myöntää, että ne ylittyivät jonkin verran siitä matalasta rajasta, jonka olin asettanut.

Kirja ei ollut täysin lukukelvoton, se on pakko myöntää. Stephenie Meyerin kirjoitustyyli oli selvästi kehittynyt ensimmäisestä kirjasta, ainakin näin maallikon näkökulmasta. Silti kirjassa oli joitain puutteita, joiden takia suhtautumiseni Meyerin kirjoihin ei muuttunut kertaheitolla paremmaksi. Pienimpänä ei ollut se, että edelleen on vaikeaa ottaa tosissaan muka verenhimoisia vampyyreita, jos nämä kimaltelevat auringonpaisteessa.

Kirjaa olisi kyllä saanut lyhentää ja tiivistää aika rankalla kädellä, koska itselläni meinasi iskeä täydellinen tylsistyminen jossain kirjan keskivaiheen tienoilla. Ensin tapahtui paljon, sitten ei mitään ja loppuun oli taas hätäisesti tungettu kaikkea, mikä myöhempiä osia ajatellen on varmaankin tärkeää. Koska mielestäni Bella ei hahmona ole kovinkaan kiinnostava, tytön liiallinen angstaileminen oli puuduttavaa luettavaa. Mutta sehän on melkein pakollisuus tällaisessa "elämääkin suuremmassa rakkaustarinassa", että vaikeuksien sattuessa heittäydytään hyvin melodramaattisiksi ja vellotaan omassa kurjuudessa.

Uusikuu oli ihan mukavaa luettavaa ajanvietteenä, mutta tämän kirjan lukematta jättäminen ei olisi ollut mikään suuri vääryys tai en olisi jäänyt jotain tärkeää paitsi jos en olisi Uusikuuta lukenut. Voi olla, että ennakkoluuloni sarjaa kohtaan vähensivät lukunautintoa. Jos en olisi tiennyt mitään ennestään sarjasta tai luonut omia käsityksiäni vampyyreistä aivan erilaisista lähteistä, olisi kirja voinut olla nautittavampikin.

Saatan mielenkiinnosta tarttua sarjan seuraaviin osiin Epäilykseen ja Aamunkoihin, mutta en usko, että minusta tulee fanaattista Twilight - fania. Bellan ja Edwardin tarina kun ei minusta ole se paras ihmisen ja vampyyrin välinen rakkaustarina.

------
Alkuteos: New moon
WSOY 2010, 455 s.
Suom. Tiina Ohinmaa
kirjastosta