24. marraskuuta 2013

Charlaine Harris: Veri kielellä

Vaikka olenkin suhtautunut melko nihkeästi Sookie Stackhouse - sarjan kahteen edelliseen osaan, kuin huomaamatta tästä uusimmastakin suomennoksesta tuli laitettua varausta kirjastoon heti kun se oli mahdollista. Pidän suurimmaksi osaksi Charlaine Harrisin kirjoitustyylistä ja kirjojen maailmasta, joten jaksoin vieläkin toivoa, että sarjan toiseksi viimeinen osa olisi paluu jälleen paremmille raiteille.

Sookie yllättää poikaystävänsä Ericin juomasta toisen naisen verta. Pian nainen löydetään kuolleena Ericin pihalta ja vampyyri joutuu epäillyksi surmasta. Päänvaivaa Sookielle aiheuttavat myös keijusukulaiset sekä keijujen taikaesine, sarastin, jonka muutkin haluaisivat itselleen. Tarjoilijatar joutuu lisäksi jälleen imetyksi mukaan vampyyrien valtapeleihin. Myös Sookien henki saattaa jälleen kerran olla vaarassa uuden vihollisen myötä.

En ole pitkään aikaan nauttinut näin paljon Sookie - kirjan lukemisesta. Kun aloitin lukemisen, ehdin lukea jo melkein puoleen väliin ennen kuin huomasin, että olin päässyt jo niin pitkälle. Loput kirjasta luin aivan yhtä nopeasti ja sujuvasti, mikä oli todella ihanaa ja sai taas muistamaan miksi pidänkään Harrisin kirjoista niin kovasti. Vaikka myös Veri kielellä oli välillä hyvin seesteinen, eikä aivan niin tapahtumia täynnä kuin jotkut muut sarjan kirjat, ei tarina missään vaiheessa tuntunut tylsältä. Tapahtumat rullasivat siis hyvällä vauhdilla eteenpäin rauhallisimmista kohdista huolimatta ja olin lukenut kirjan loppuun nopeammin kuin osasin odottaakaan.

Veri kielellä oli niin mukava lukukokemus, että se nosti odotukset sarjan päätösosaa kohtaan todella korkealle. Sookien ja Ericin suhde jäi tässä osassa niin kutkuttavaan tilanteeseen, joten toivottavasti sen mutkista ja murheista päästään kunnolla nauttimaan seuraavassakin osassa.

Sarjan viimeinen, 13. osa, on jo ilmestynyt englanniksi nimellä Dead Ever After. Suomennoksen ilmestymisestä en pikaisella etsinnällä löytänyt Gummerukselta mitään informaatiota, mutta toivottavasti pian päästään nauttimaan viimeisestä kirjasta myös suomeksi. En ole muutamaa viimeisimpää Sookie - kirjaa enää lukenut englanniksi ennen suomennoksen ilmestymistä, mutta viimeisen kirjan kohdalla harkitsen vakavasti tekeväni poikkeuksen.

------
Alkuteos: Deadlocked
Gummerus 2013, 368 s.
Suom. Sari Kumpulainen
kirjastosta

22. marraskuuta 2013

Marjo Ruola: Terveisin Neiti ja Clara

Ihastuin tämän Marjo Ruolan Terveisin Neiti ja Clara kirjan kansiin. Ihastukseni vain lisääntyi kun huomasin, että myös sisältä löytyy lisää samantyylistä kuvitusta. Enempää syitä ei tarvittukaan sille, että kirjan päädyin lukemaan.

Rasavilli Neiti ja rauhallisempi Clara tutustuvat sattumalta ja erilaisista luonteistaan ja taustoistaan huolimatta tytöt ystävystyvät. Neiti asuu kaupungin laidalla pienessä talossa ja Clara keskustan hienossa tornitalossa. Ystävykset pääsevät tutustumaan toistensa erilaisiin elämiin, joihin kuuluu muun muassa ongelmallisia laskutehtäviä ja ullakolta löytyviä aarteita.

Kuten kirjan takakannessakin mainitaan Terveisin Neiti ja Clara oli hyväntuulinen tarina, jossa ei ole mitään varsinaista suurempaa juonta, vaan tarinassa seurataan ystävysten touhuja 1940-luvun loppuvuosina. Tyttöjen touhut seurasivat oikeastaan yhtä ja samaa kaavaa; Neiti kertoilee tempauksistaan ja Clara ihmettelee, mikä tuntui välillä ärsyttävältä, mutta muuten kirja oli vain 100 sivuisena nopea- ja helppolukuinen.

Kirjan sivuilla olevat kuvat elävöittävät mukavasti tarinaa, mutta harmittavasti mukana ei ole niin paljon vanhoja valokuvia kuin olisin toivonut. Sivuilta löytyy kuitenkin hyvin paljon kuvia vanhoista esineistä ja leluista, kuten kirjoista ja paperinukeista. Paikoin kuvat olivat kiinnostavampia kuin kirjan tapahtumat, mutta tarina kulki eteenpäin kuitenkin hyvin, eikä kirjan parissa ehtinyt todellakaan tylsistyä.

Terveisin Neiti ja Clara oli juuri sopivan kevyttä ja nopeaa luettavaa opiskelukiireiden keskelle ja varsinkin Salemin kirouksen jälkeen kirja tuntui ihanan piristävältä lukukokemukselta.

----
WSOY 2013, 100 s.
kirjastosta

13. marraskuuta 2013

Rob Zombie: Salemin kirous

Muistaakseni Morre kesällä vinkkaili tästä kirjasta, joka oli itseltäni aivan kokonaan jäänyt huomaamatta syksyn uutuuskirjoista. Kirjasta lähti salamana varausta kirjastoon, koska eihän tätä mitenkään voinut jättää lukematta.

Heidi Hawthorne soittaa radiossa salaperäisen vinyylilevyn, jonka soittamisella on järkyttävät vaikutukset. Salemin kaupungissa puhkeaa verinen murha-aalto, minkä lisäksi Heidi alkaa kärsiä oudoista harhanäyistä ja pelkotiloista, jotka tuntuvat liian todellisilta ollakseen vain huumemenneisyyden kaikuja. Tapahtumilla näyttäisi olevan yhteys Salemin kuuluisiin noitavainoihin. Kaupungissa on herännyt jotain vanhaa ja kostonhimoista.

Salemin noitavainot yhdistettynä nykypäivään kuulosti todella herkulliselta yhdistelmältä, joten odotin tältä kirjalta paljon. Rob Zombie on minulle lähinnä etäisesti tuttu muusikkona, joten odotukseni keskittyivät enemmänkin juoneen kuin Zombien kirjoitustaitoihin. Harmittavasti herkullinen lähtöidea ei ollut muokkautunut loistavaksi kirjaksi.

Salemin kirous oli paikoitellen erittäin sekava ja kirjan otteessa oli vaikea pysyä kun tapahtumat muuttuivat kaikkein oudoimmiksi. Jotkin kohtaukset olivat niin surrealistisia, että tapahtumissa mukana pysyminen vaati todella ankaraa keskittymistä juuri siihen kohtaan tarinassa. Yritin kuitenkin lukea ahkerasti eteenpäin, vaikka olin välillä hyvin sekaisin siitä mitä kirjassa oli juuri tapahtunut.

Salemin kirous ei todellakaan ole sieltä kesyimmästä päästä kauhukirjallisuutta, vaan mukana on paljon verta, suolenpätkiä ja muitakin eritteitä, melkein ällöttävyyteen asti. Välillä liiankin veristen tapahtumien lisäksi tarinassa oli jonkinverran ärsyttävää toistoa, sillä vain muutamaa sivua sitten kerrottuja asioita ei tarvitsisi melkein samantien kertoa uudestaan. Loppuratkaisu oli muun kirjan tavoin hyvin outo ja sekavakin, eikä juurikaan mieleeni.  

Salemin kirous oli mielenkiintoinen lukukokemus, mutta enemmän negatiivisessa kuin positiivisessa mielessä. Salemin noitavainoissa olisi varmasti aineksia parempaankin tarinaan. Tämä oli minun makuuni aavistuksen liian verinen ja sekava. Salemin kirous on kirjoitettu Zombien ohjaaman, vuonna 2012 ilmestyneen The Lords of Salem elokuvan pohjalta.
 
------
Alkuteos: The lords of Salem
Like 2013, 317 s.
Suom. Einari Aaltonen
kirjastosta