31. joulukuuta 2012

Kummituksen vuoden 2012 kirjallinen saldo

Vuosi 2012 on lopussa ja samoin myös ensimmäinen vuosi blogia. En olisi vuoden alussa uskonut, että jaksan kirjoittaa lukemistani kirjoista paria kuukautta pidempään, koska olen tunnetusti sellaista sorttia, että innostukseni johonkin asiaan voi lakata hyvinkin nopeasti. Mutta blogin pitäminen osoittautuikin niin koukuttavaksi hommaksi, että ei ole tullut mieleenkään lopettaa.

Tein vuoden alussa itselleni uudenvuoden lupauksen, että yrittäisin lukea ainakin 100 kirjaa vuoden 2012 aikana ja oikeastaan sen takia ryhdyinkin blogia kirjoittelemaan. Noh, tuosta tavoitteesta jäätiin aika kauas 58 luetulla kirjalla. Ainakin omasta mielestäni melkein 60 luettua kirjaa vuoden aikana on hieno saavutus, koska vielä jokunen aika sitten en lukenut oikeastaan mitään, kaikkein vähiten romaaneita.

Ensi vuonna olisi tarkoitus jatkaa lukuprojektia ja yrittää lyödä ainakin tämän vuoden kirjasaldo. 100 kirjan maaginen raja asetetaan ensi vuodellekin, mutta en ota mitään suuria paineita siitä toteutuuko tavoitteeni vai ei. Kaikkein eniten haluan vain lukea hyviä kirjoja, tutustua uusiin kirjailijoihin ja yllättyä positiivisesti kirjojen parissa.

Yritin kovasti mietiskellä mikä olisi paras tänä vuonna lukemani kirja, mutta olen lukenut niin monia hyviä, että kaikkein parasta oli vaikea valita. Suuren vaikutuksen tekivät ainakin Norwegian Wood, Nälkäpeli, Elokuvankertoja, Precious ja Kani nimeltä jumala, mutta myös monet muut lukemani kirjat olivat hienoja lukukokemuksia. Pienoisia pettymyksiä sen sijaan olivat esimerkiksi Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille ja Huono karma.

Blogini luetuimpien tekstien top 5 näyttää tältä:


Lopuksi suuret kiitokset kaikille lukijoilleni. En olisi vuoden alussa uskonut saavani edes yhtä lukijaa vaatimattomalle blogilleni, mutta nyt teitä onkin jo noin monta! Toivottavasti jaksatte pysyä mukana vielä ensi vuonnakin.

Tammikuussa vietetäänkin sitten virallisesti Kirjaston Kummituksen 1-vuotissynttäreitä, jolloin tiedossa ehkä jotain kivaa arvontaa :)

Hyvää uutta vuotta lukijoilleni, muille kirjabloggareille ja satunnaisille vierailijoille!

28. joulukuuta 2012

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Kiinnostuin tästä kirjasta jo kun luin Lukuisan heinäkuisen kirjoituksen alkuperäisteoksesta ja suomennoksen ilmestymisenkin jälkeen kirja on kerännyt kehuja kirjabloggaajilta. Olisin mielelläni lukenut suomennoksen heti kun se syyskuussa ilmestyi, mutta muutto- ja opiskeluhässäköiden takia kirjan lukeminen vain jotenkin jäi. Mutta onneksi Sarah Winmanin esikoisteos palasi yllättäen mieleeni ja sain sen vihdoinkin luettavakseni itselleni.

Kani nimeltä jumala on kahdessa osassa kerrottu Eleanor Maudin - eli Ellyn - elämäntarina. Ensimmäisessä osassa Ellyn lapsuudessa vaikuttavat paitsi tärkeä isoveli Joe ja omalaatuinen naapurintyttö Jenny Penny, myös kani, joka saa nimekseen Jumala. Toisessa osassa vuodet ovat vierineet ja Elly on jo aikuinen. Hänen aikuiselämäänsä koskettavat paitsi vanhan ystävän löytyminen uudestaan vuosien jälkeen myös maailmaa mullistaneet hetket kuten prinsessa Dianan kuolema ja WTC:n terrori-iskut.

Kuten moni muukin tämän kirjan lukenut bloggari on sanonut, pidin eniten kirjan ensimmäisestä osasta. Ellyn lapsuus oli kerrottu suloisesti ja kauniisti lapsen äänellä, eikä samanlaista tunnetta riittänyt enää toiselle puoliskolle, vaikka ei Ellyn aikuiselämästäkään kertonut osa mitenkään huono ollut. Se ei vain jotenkin tuntunut yhtä kiehtovalta kuin päähenkilön lapsuuden tapahtumat. Jotenkin monet kirjan henkilöistä olivat menettäneet suuren palasen kiinnostavuudestaan toisessa osassa.

Kani nimeltä jumala on siis tosiaan Winmanin esikoisteos, mistä suuri hatunnosto kirjailijalle, sillä niin ihastuttavan kirjan hän on onnistunut esikoisenaan kirjoittamaan. Ennen minua tämä kirja oli onnistunut lumoamaan monet sen lukeneet, eikä minuakaan tarvinnut siihen kovin pitkään suostutella. Jo muutaman sivun luettuani olin varma, että tästä tulen tykkäämään ja paljon. Vaikka toinen puolisko kirjasta olikin heikompi verrattuna ensimmäiseen, on Kani nimeltä jumala erittäin lumoava kirja.

------
Alkuteos: When God Was a Rabbit
Tammi, 324 s.
Suom. Aleksi Milonoff
kirjastosta

25. joulukuuta 2012

Regina Rask: Jouluihminen

Halusin ennen joulua lukea jotain jouluista ja sattumalta päädyin löytämään tämän Regina Raskin kirjan kirjastosta. Valitettavasti muiden kiireiden takia en aivan ehtinyt lukea kirjaa loppuun ennen jouluaattoa, mutta aattona löytyi sopiva hetki lukaista viimeisetkin sivut, joten lukeminen ei sentään aivan kokonaan joulun ohi venähtänyt.

Tavaratalon somistajana työskentelevä Eeva on joulufriikki, joka haluaa jälleen kerran järjestää perheelleen täydellisen ja vieläpä kaikkien aikojen joulun. Jouluvalmistelut ja -suunnitelmat auttavat Eevaa selviämään muun muassa murrosikäisten poikien metkuista ja nuoresta yli-innokkaasta alaisesta. Lisäksi aviomies Mikaelkin viettää päivänsä mieluummin ylitöissä kuin kotona. Onnistuuko Eevan tavoittelema täydellinen joulu, vaikka aaton lähestyessä katastrofin ainekset ovat ilmassa?

Odotukseni Jouluihmisen suhteen olivat melko korkealla, mutta valitettavasti kirja ei onnistunut läheskään lunastamaan sille asettamiani odotuksia. Kirja oli hyvin usein tylsä, eikä mukana ollutkaan niin paljon joulua kuin olisin toivonut. Vain ajoittain jouluihminen päähenkilö Eevassa pääsi oikein kunnolla esiin. Olisin tykännyt oikein kovasti jos joulufriikkiydellä olisi leikitelty enemmänkin.

Vaikka Jouluihminen tuntuikin välillä tylsältä, on pakko myöntää, että Raskin kieli on viihdyttävää ja mukana oli esimerkiksi muutamia oikein hienoja kielikuvia. Jos juonellisesti Jouluihminen olisi ollut yhtä hyvä kuin kielellisesti, olisin pitänyt kirjasti varmasti paljon enemmän. Nyt kirja oli vain mukava lukea, eikä herättänyt erityisiä tunteita tai ajatuksia puoleen tai toiseen.

------
Otava 2011, 222 s.
kirjastosta

10. joulukuuta 2012

Vampyyrit ja hahmonvaihtajat

Olen pitänyt olosuhteiden pakosta blogihiljaisuutta. Opiskeluiden ja tenttien takia aikaa ja samalla jaksamista lukemiseen on ollut todella vähän. Iso pino kirjoja olisi odottamassa lukemista, mutta en ole nyt saanut oikein kunnolla edes aloitettua yhtään kirjaa. Tämänkin aloitin jo aikoja sitten, mutta sain luettua sen loppuun vasta nyt.

Vampyyrit ja hahmonvaihtajat sisältää 25 tarinaa vampyyreistä ja hahmonvaihtajista (eli oikeastaan siis ihmissusista). Mukana on sellaisia klassikoita kuten Sheridan Le Fanun Carmilla, Bram Stokerin Draculan vieras ja Rudyard Kiplingin Pedon merkki.

Ilahduin todella paljon, että tämän kirjan tarinat ovat kaikki suurelta osin perinteisiä vampyyritarinoita. Pidän enemmän juuri tällaisista vanhoista tarinoista, joissa vampyyreiden perusolemus on enemmän lähellä omia mieltymyksiäni kuin ehkä jossain uudemmissa verenimijätarinoissa on. Vaikka kirjan nimessä mainitaan nuo hahmonvaihtajat (shapeshifters) kirjassa on huomattavasti enemmän vampyyreitä kuin esimerkiksi ihmissusia, vaikka sellaisiakin tarinoiden joukosta löytyy.

Tämä kokoelma on selvästi tarkoitettu nuorille, sillä kirjan sivut on koristeltu kuin melkeinpä satukirjassa ja jokaisesta tarinasta löytyy vähintäänkin muutama piirros tarinaa syventämään. Olisin lukenut tarinat ilman kuvitustakin, mutta eipä kivoista kuvista mitään haittaakaan lukiessa ollut.

Kokoelmassa mukana oli paljon sellaisia tarinoita, joita en itse ollut vielä lukenut, mutta löytyihän sieltä esimerkiksi Le Fanun Carmilla, jonka jo aiemmin tänä vuonna olin lukenut. Tuo Carmilla kuten muutama muukin tarina, kuten Stokerin kaksi muuta tarinaa Draculan vieraan lisäksi, olivat oikeastaan vain katkelmia pidemmistä tarinoista.

Kirjassa oli monia hyviä tarinoita, mutta erityisesti pidin Mary E. Braddonin Hyytävä syleily - tarinasta, joka oli erilainen, mutta ei liian, vampyyritarina. Jan Nerudan Vampyyri oli myös ilahduttavan erilainen tarina vampyyristä, joka on aivan toisenlainen kuin terävillä kulmahampailla varustettu verenimijä.

Siitä huolimatta, että kirja on ulkoasultaan ja kuvitukseltaan vähän lapsellinen, suosittelen kirjaa kaikille, jotka minun tapaani pitävät vanhemmista vampyyritarinoista esimerkiksi Bram Stokerin tyyliin.

------
Alkuteos: Classic Tales of Vampires and Shapeshifters
Kirjalito, 512 s.
Suom. Hannu Tervaharju
Toim. Heidi Laine
kirjastosta

14. marraskuuta 2012

H.G Wells: Tohtori Moreaun saari

Bongailen joskus melko mielenkiintoisista paikoista itselleni luettavaa. Joskus siihen, että lisään kirjan lukulistalleni saattaa riittää pelkkä kirjan maininta ilman suurempaa esittelyä jossain kiinnostavassa yhteydessä. H.G. Wellsin tieteiskirja Tohtori Moreaun saari päätyi luettavakseni kun se mainittiin erään Simpsonit – jakson kommenttiraidalla. En juurikaan ole näin vanhojen kirjojen ystävä, mutta päätin silti uteliaisuuttani lainata kirjan kirjastosta ja ainakin yrittää lukea sen.

Edward Prendick selviytyy laivan haaksirikosta ja päätyy omituiselle saarelle, jota asuttaa salaperäisen tohtori Moreaun lisäksi hänen apulaisensa Montgomery sekä joukko eriskummallisia eläimellisen oloisia palvelijoita sekä metsissä lymyileviä otuksia, joita Prendick luulee alkuasukkaiksi. Mitä pidempään Prendick viettää aikaa saarella, sitä selvemmäksi hänelle käy, että saaren omituiset asukkaat ovat tohtori Moreaun hirvittävien kokeiden tuloksia, jotain eläimen ja ihmisen väliltä. Moreau yrittää eläviä olentoja leikkelemällä jalostaa ihmiselämää ja päästä selville elämän salaisuuksista. Vaikka Moreau väittää, että hänen luomuksensa ovat harmittomia olentoja, eivät kaikki näistä otuksista suhtaudu suopeasti luojaansa tai muihin saaren ihmisiin. On vain ajan kysymys milloin olennot päättävät nousta kapinaan luojaansa vastaan.

Ilmestyessään vuonna 1896 Tohtori Moreaun saari oli varmasti hyvinkin kauhistuttava ja järkyttävä kirja, mutta nykyisin sen idea eläinten ja ihmisten yhdistelemisestä eläväksi olennoksi tuntuu lähinnä huvittavalta. Tarinan epäkohtiin ei keskity liiaksi jos ajattelee, että tuohon aikaan oikeasti ajateltiin niin ja siitä ollaan onneksi menty eteenpäin järkevämpään suuntaan.

En lue kovinkaan paljon näin vanhaa kirjallisuutta, koska ne, jotka olen lukenut, ovat melkein poikkeuksetta olleet kamalan tylsää ja pitkäveteistä jaarittelua. Tohtori Moreaun saarikin on ajoittain erittäin pitkäveteinen ja etenee todella hitaasti, mutta onneksi kirja ei ole hieman yli 130 sivua pidempi eli tylsemmistäkin kohdista huolimatta kirjan lukee helposti. Johtuu varmaankin suomennoksesta, mutta kielikään ei ole niin vanhahtavaa ja vaikealukuista kuin se näin vanhassa kirjassa voisi olla.

Tohtori Moreaun saari oli kiinnostava lukukokemus ja on mukava joskus lukea tällaista vanhempaakin kirjallisuutta, mitä tosiaan en juuri muuten luekaan. H.G. Wellsillä on muitakin klassikkoteoksia, kuten Maailmojen sota ja Aikakone, mitkä voisin aivan hyvin harkita lukevani jossain vaiheessa.

------
Alkuteos: The Island of Dr. Moreau
Odessa, 132 s.
Suom. Markku Salo
kirjastosta

13. marraskuuta 2012

Mia Vänskä: Musta kuu

Koulukiireiden takia lukeminen on jälleen jäänyt vähemmälle, enkä ole edes ehtinyt kirjoitella muutamasta kirjasta, jotka jo ennen suurempien kiireiden iskemistä ehdin lukea. Korjataan nyt vihdoinkin vähän tilannetta. Toivottavasti taas pian olisi aikaa syventyä taas lisää kirjoihin, eikä pelkästään tenttikirjoihin.

Syrjäiseen mökkikylään on saapunut sekalainen joukko asukkaita, joiden joukossa on muun muassa hermolepoa perheestään kaipaava nelikymppinen Annukka, lapsensa kanssa lomaileva Juhani sekä lööpeistä tuttu bändi, jonka tarkoituksena on paikkailla jäsenten kireitä välejä. Kun mökkiläiset tekevät yöllisen retken lähistöllä sijaitsevalle vanhalle uhripaikalle, oudot tapahtumat alkavat piinata mökkiläisiä. Metsä alkaa tuntua omituiselta, kuu hohtaa keskellä kirkasta päivää ja kaikkialla on outoja, mustia perhosia. Rannasta löytyvät perhosiin peittynyt ruumis osoittaa viimeistään sen, että jokin on pahasti vialla Kapeenkärjen lomamökeillä.

Mia Vänskän edellinen ja samalla esikoiskirja Saattaja oli mielestäni erinomaista suomalaista kauhua. Samaa mieltä olivat monet muutkin, sillä kirja keräsi ylistäviä arvioita. Oli siis selvää, että lukisin Vänskän seuraavankin kirjan, sillä halusin nähdä olisiko teos yhtä hyvä kuin kirjailijan edellinenkin. Musta kuu ei ehkä ollut aivan niin hyvä kuin Saattaja, mutta sai minut kuitenkin lukemaan sivun toisensa jälkeen malttamattomana ja halukkaana tietämään mitä seuraavaksi tapahtuu. Itse asiassa onnistuin koukuttumaan tähän kirjaan jo pelkästään lukemalla takakansitekstin ja ensimmäisten sivujen jälkeen olin lopullisesti kirjan pauloissa.

Vänskä osaa rakentaa hyvin kauhua ja jännitystä, joka kiehtovasti punoutuu yhteen myyttien kanssa. Kirjan tapahtumat etenevät juuri sopivan hitaalla tempolla ja kauhutunnelmaa kasataan pikku hiljaa pala palalta kunnes päästään käännekohtaan, joka laittaa kauhun kunnolla liikkeelle. Onneksi tapahtumat eivät kuitenkaan etene liian hitaasti, jolloin vaarana on lukijan täydellinen kyllästyttäminen. Vajaalla 300 sivulla Musta kuu on juuri sopivan pituinen, sillä minulle ei tullut missään vaiheessa hetkiä, jolloin olisi ajatellut, että kirjasta olisi voinut katkaista pois paljon turhaa.

Syrjäinen mökkikylä tapahtumapaikkana on ehkä hieman kliseinen, sillä tuollaisissa paikoissa suorastaan odottaa tapahtuvan jotain kauheaa. Jos kirja on muuten todella viihdyttävä ja kiinnostava, en ainakaan minä välitä pienestä kliseisyydestä. Musta kuu ei ole täydellinen kirja, mutta silti hyvä lisä suomalaiseen kauhuun, jota ainakin minun luettavakseni päätyy aivan liian vähän.

------
Atena 2012, 295 s. 
kirjastosta

28. lokakuuta 2012

Nancy A. Collins: Musta yö - tummat lasit

Löysin kirjastosta sattumalta muutaman vanhemman vampyyrinovellikokoelman sekä tämän Nancy A. Collinsin Bram Stoker - palkitun esikoisromaanin Musta yö - tummat lasit. Kokoelmat jäivät lukematta (niiden vampyyrikäsitys oli suurimmalta osalta aivan liian abstrakti minun makuuni), mutta tämän luin suurella mielenkiinnolla ja todella nopeasti.

Elysian Fieldsin mielisairaalan vaarallisten osastolle on suljettu Sonja Blue, entinen rikkaiden vanhempien ainoa tytär, nykyinen vampyyri ja vampyyrintappaja. Vahvasta lääkityksestä huolimatta Sonja onnistuu pakenemaan mielisairaalasta. Hänen ainoa tavoitteensa on kostaa niille, jotka laittoivat hänet mielisairaalaan ja Sonja on valmis tekemään kaikkensa saadakseen kostonsa.

Musta yö - tummat lasit on vauhdikas ja eroottissävyinen seikkailu, jonka päähenkilö ei onneksi ole mikään ärsyttävä teinityttönen. Sonja Blue pukeutuu nahkaan, käyttää mustia aurinkolaseja punaisten silmiensä peittona ja osoittaa, että kun astuu vampyyrin tielle, tuloksena on varmasti ruumiita. Pidän näistä hiukan vanhemmista vampyyrikirjoista suurelta osin juuri siksi, että niissä vampyyrit ovat lähes poikkeuksetta oikeasti vaarallisia, eikä mitään tylppähampaisia halinalleja. 

Kirjan maailmassa vampyyrit eivät ole ainoita yliluonnollisia olentoja, vaan ihmisten joukossa asustelee paljon muitakin otuksia. Kirjassa ei juurikaan kerrota enempää muista kuin vampyyreistä, mutta koska tämä kirja ilmeisesti aloittaa Sonja Blue - kirjojen sarjan (mistä en tiennyt kirjaa lukiessani), ehkäpä sarjan seuraavissa osissa maailmasta ja sen ihmeellisyyksistä paljastetaan enemmän.

Musta yö - tummat lasit on kiinnostava vampyyrikirja, vaikka kerronta välillä ainakin omasta mielestäni eksyi vähän sivuraiteille ja muuttui tylsemmäksi sekä ehkä myös hieman sekavaksi, mutta onneksi loppua kohden kerronta jälleen palautui paremmille raiteille. Suosittelen ehdottomasti kaikille vampyyrien ystäville, jotka haluavat lukea vanhempaa (ja parempaa?) vampyyrikirjallisuutta.

------
Alkuteos: Sunglasses After Dark
WSOY, 263 s.
Suom. Ulla Selkälä
kirjastosta

22. lokakuuta 2012

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Tätä kirjaa on luettu paljon kirjabloggarikollegoiden keskuudessa, sillä kirjailija on Kirjava kammari - blogin pitäjä Karoliina. Aluksi en ollut kovinkaan kiinnostunut kirjasta, mutta varailin sen silti kirjastosta ihan sillä ajatuksella, että katsotaan nyt lukisiko tuon. Onneksi lopulta kuitenkin päädyin kirjan lukemaan.

Suomalainen Klarissa matkustaa viettämään sapattivapaata Bostoniin yhdessä perheensä kanssa. Matkalla Klarissa näkee pitkästä aikaa lastaan etsivästä naisesta painajaisen, joka kiusasi häntä jo lapsena. Kotiäidin rooliin totutteleva Klarissa alkaa nähdä uudessa kodissaan unia, joista muodostuu jännittävä kertomus Corinnesta, toisen maailmansodan aikaan Pariisissa ja sitten Amerikassa eläneestä naisesta. Unet eivät kuitenkaan tunnu pelkästään unilta, vaan alkavat vaikuttaa Klarissan muuhunkin elämään. Onko oudoilla unilla jokin suurempi merkitys?

Jo takakansitekstiä lukiessani ennen kirjan varsinaista aloittamista minulla oli aavistuksia kirjan suhteen, jotka lopulta osuivat aivan oikeaan. Pieni ennalta-arvattavuus ei ainakaan minun mielestäni ole välttämättä huono juttu, jos tarina on muuten kerrottu hyvin. Tässä tapauksessa oli juurikin niin, eikä itseäni haitannut ollenkaan se, että arvasin jo heti alussa oikein mitä Klarissan unet todella tarkoittivat.

Aika mennyt palaa on helppolukuinen lukuromaani. Pidin oikein paljon kirjan monissa muissa arvioissa moititusta liian arkisesti kielestä. Yleensäkin luen mieluummin tällaisia selkeämmin kirjoitettuja kirjoja kuin taiteellisempia ja vaikeaselkoisempia teoksia. Haluan viihtyä kirjojen parissa, eikä se aina onnistu jos ei ymmärrä tekstistä juuri mitään.

Corinnen vähitellen paljastuva tarina oli erittäin dramaattinen ja hyvin kerrottu. Välillä olisi tehnyt mieli hyppiä Klarissa-lukujen yli suoraan jatkamaan Corinnen tarinaa, mutta vaivoin onnistuin malttamaan itseni tekemästä niin. Jostain syystä en koskaan oikeastaan liikutu lukiessani kirjoja, mutta muutamissa kohdissa oli vähällä, että jotkin surullisimmat tapahtumat eivät olisi saaneet minuakin pillittämään.

Aika mennyt palaa on hyvä esikoiskirja, joka on yhtä aikaa viihdyttävä ja koskettava. Lyhyiden lukujen ja selkeän kielen vuoksi kirjan luki nopeasti, minkä lisäksi kirjan juoni onnistui nappaamaan otteeseensa, varsinkin Corinnen osalta. Lisäpisteitä on ehdottomasti annettava kauniista kansista, jotka unenomaisina tunnelmineen sopivat loistavasti tähän kirjaan.

------
Tammi, 2012, 279 s.
kirjastosta

21. lokakuuta 2012

Lisi Harrison: Monster High 3 - Ihmissusipäiväkirjat

Olen nyt syyslomallani ollut erittäin ahkera ja innokas lukija. Kohdalle on varmaankin sattunut niin mukavia kirjoja, että muutamassa päivässä on tullut luettua jo useampikin kirja. Ensi viikolla onkin sitten paluu takaisin opiskeluarkeen ja luultavasti lukeminenkin jää taas vähän vähemmälle. Ensimmäisenä esittelyyn viimeaikaisista lukukokemuksistani pääsee Monster High - kirjasarjan kolmasosa, Lisi Harrisonin kirjoittama Monster High 3 - Ihmissusipäiväkirjat.

Clawdeen Wolf on innoissaan tulevista 16-vuotissynttäreistään, mutta monsterit paljastava Salatut elävät - video ajaa koko Wolfin perheen piileskelemään ja juhlat uhkaavat peruuntua. Frankie Stein on raivoissaan ihastuksensa petettyä hänet, mutta haluaa taistella oikeuksistaan ja yhdessä Melody Carverin kanssa saada tavikset hyväksymään monsterit. Melodylla on omiakin ongelmiaan, sillä hän tasapainoilee jossain tavisten ja monstereiden välimaastossa, minkä lisäksi tyttö huomaa itsestään aivan uusia, omituisia kykyjä.

Edellisen osan tavoin Ihmissusipäiväkirjat on erittäin kevyttä viihdettä, joka on tarkoitettu enemmän nuorille, eikä tällaisille parikymppisille kuten minä. Kakkososan kohdalla mainitsinkin jo, että nämä Monster High - kirjat ovat hyvää luettavaa silloin kun kaipaa vain viihdettä, eikä mitään raskaampaan ja syvällisempää. Kirja on nopealukuinen varmasti aivan kaikille lukijoille ja itse sain luettua Ihmissusipäiväkirjat hieman yli päivässä. Helppolukuisuutta korostaa se, että kirjassa on paljon dialogia ja kirja on kirjoitettu melko yksinkertaisesti, sillä tavalla nuortenkirjoihin sopivasti.

Näiden Monster High - kirjojen mieleenpainuvuudesta kertoo varmasti paljon se, että tätä lukiessani minulla oli vaikeuksia muistaa, mitä edellisessä osassa oli tapahtunut. Ennen kuin lukee Ihmissusipäiväkirjat, kannattaa tutustua sarjan edellisiin osiin, sillä tämä kolmas osa ei toimi niin hyvin itsenäisenä osana kuin edellinen osa Salatut elävät.

Sarja saa jatkoa jälleen ensi keväänä, jolloin ilmestyy neljäs osa nimeltään Elävän kuolleen koitokset.

------
Alkuteos: Where There's a Wolf, There's a Way
Buster Nordic, 241 s.
Suom. Sonja Lahdenranta
kirjastosta

10. lokakuuta 2012

Janet Evanovich: Ensin rahat

Kiinnostuin Janet Evanovichin Stephanie Plum - sarjasta törmättyäni kirjastossa yhteen sarjan myöhemmistä osista. Tietenkään en siitä voinut aloittaa lukemista, vaan oli pakko etsiä käsiini sarjan aloittava teos Ensin rahat (suomennettu myös nimellä Vainko rahasta, Stephanie?).

Stephanie Plum on jäänyt työttömäksi alusvaatteiden sisäänostajan työstään ja suuressa rahapulassa Stephanie onnistuu keinottelemaan itselleen serkkunsa firmasta työn palkkionmetsästäjänä. Täysin kokematon Stephanie saa ensimmäiseksi työkseen napata murhasta epäillyn Joseph Morellin, jonka kanssa Stephaniella on epämääräinen menneisyys. Morellin lisäksi Stephanien riesana on nyrkkeilijä Benito, joka raivostuneena tutkimuksista yrittää saada naisen hengiltä. Stephanien on siis paitsi löydettävä Morelli, myös pysyttävä hengissä ja vieläpä opeteltava kaikki palkkionmetsästäjän tarvitsemat taidot melkeinpä yhdessä yössä.

Ensin rahat on hyvin viihdyttävä ja kepeäkin jännäri, jonka pääosassa on ihastuttavan omapäinen ja vahva Stephanie Plum. Vaikka Stephanien toilailut välillä ovatkin melko typeriä ja naurettavia, hän ei onneksi ole niin heikkomielinen naikkonen, että kapsahtaa (ainakaan kokonaan) heti ensimmäisen vastaantulevan miehen kaulaan. Lisäksi kirjan ilopillerinä oli aivan mainio Stephanien isoäiti, joka ei todellakaan ole mikään tavallinen mummeli.

Kirjan koukuttava juoni onnistui nappaamaan otteeseensa, minkä vuoksi luin tämän todella nopeasti. Ensin rahat on sopivan kepeä jännäri, mikä on vaihtelua kaikille synkisteleville ja vakaville dekkareille, mitä olen aiemmin lukenut.

Aion varmasti jatkaa sarjan lukemista ja kävinkin jo kirjastosta hakemassa toisen ja kolmannen osan, joiden kimppuun toivottavasti pääsen mahdollisimman pian. Luettavaa sarjassa riittääkin, sillä sarjasta on ilmestynyt yhteensä 19 (!) osaa, joista 9 ensimmäistä on ilmestynyt myös suomennettuna.

------
Alkuteos: One for the money
WSOY, 318 s.
Suom. Hanna Tarkka
kirjastosta

9. lokakuuta 2012

Sapphire: Precious - harlemilaistytön tarina

Pääsin pitkästä aikaa käymään kirjastossa nyt kun tuntuu olevan taas aikaa ja intoa opiskeluiden ohessa lukea. Sapphiren esikoisromaani Precious - harlemilaistytön tarina osui vahingossa silmään hyllyltä ja koska minua oli kiinnostanut lukea tämä kirja jo todella pitkään, mukaanhan se lähti.

Precious Jones on 16-vuotias tyttö Harlemista, jonka elämä on karua. Hän odottaa jo toista lasta raiskaavalle isälleen, minkä lisäksi Precious joutuu kestämään hirviömäistä pahoinpitelevää äitiä. Luku- ja kirjoitustaidoton Precious tuntee olevansa näkymätön maailman silmissä. Jouduttuaan erotetuksi koulusta Precious päätyy erikoiskouluun, jossa hän ryhtyy opettelemaan lukemista ja kirjoittamista. Elämän potkiman tytön elämä on vihdoinkin muuttumassa paremmaksi.

Precious on rankka tarina, jota ei ole helppo lukea. Päähenkilön suulla kerrottu tarina on kaunistelematon ja karu, minkä vaikutusta lisää kirjassa käytetty puhekieli. Alle parin sadan sivun mittaisena kirja on nopealukuinen siitäkin huolimatta, että melkeinpä jokainen sivu onnistuu järkyttämään, sillä jotkut todella ikävät asiat kerrotaan kirjassa erittäin suorasti ja siis todellakin kaunistelematta.

Tarinassa on onneksi kaiken järkyttävyyden lisäksi mukana myös toivoa, sillä kaiken kokemansa jälkeen Preciousin elämä alkaa vihdoinkin mennä parempaan suuntaan. Kirja on koukuttava ja itsekin luin tämän melkein yhdeltä istumalta loppuun asti, sillä en olisi halunnut laskea kirjaa käsistäni.

Kirjan pohjalta on tehty samaa nimeä kantava elokuva, joka on kerännyt paljon mainetta ja positiivisia arvioita. Itse en ole vielä tuota elokuvaa nähnyt, mutta ehdottomasti jossain vaiheessa haluaisin sen nähdä, sillä kiinnostaa tietää miten kirja on onnistuttu muokkaamaan elokuvaksi.

-----
Alkuteos: Push
Like, 174 s.
Suom. Kristiina Drews
kirjastosta

7. lokakuuta 2012

Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas

Olen lukenut oikeastaan vain joitakin teoksia Stephen Kingin laajasta kirjallisesta tuotannosta (esim. Kuvun alla), mutta noiden muutamien luettujen perusteella Kingin kirjoitustyyli on valloittanut minut täysin. Päädyin siis varailemaan tämän kirjan jo hyvissä ajoin kirjastosta, että saan nopeasti uusimman King suomennoksen käsiini. Tämän olenkin jo ehtinyt jokin aika sitten lukea, mutta kiireiden takia tästä kirjoittaminen venähtänyt tänne asti.

Pimeä yö, tähdetön taivas sisältää neljä tarinaa, jotka käsittelevät eri muodoissa ihmisen sisältä kumpuavaa pimeyttä ja kostoa. Teoksen aloittava 1922 on nebraskalaisen maanviljelijä Wilfredin tunnustus tekemästään hyytävästä teosta ja sen karmeista vaikutuksista paitsi hänen itsensä myös poikansa elämään. Iso kuski on tarina naisesta, joka päätyy kostamaan raiskaajalleen korkojen kera. Kahden kauppa on Faust-henkinen tarina kuolemansairaasta miehestä, joka päätyy myymään sielunsa oudolle kauppiaalle, hirvittävällä hinnalla. Onnistuneessa avioliitossa vuosia onnellisesti avioliitossa ollut nainen saa tietää miehestään ikävän yllätyksen, mikä laittaa näennäisesti täydellisen perheidyllin sekaisin.

Pimeä yö, tähdetön taivas on taattua laatua Kingiltä, vaikka mikään kirjan tarinoista ei noussutkaan erityisesti suosikikseni. Pidin kyllä kaikista tarinoista, vaikka 1922 tuntuikin ajoittain hieman liian pitkältä, sillä lähentelihän kyseinen novelli jo melkeinpä pienoisromaanin mittaa. Kahden kauppa sen sijaan oli lyhyydessään mukavaa vastapainoa pidemmille tarinoilla, minkä lisäksi tarina oli ainakin omasta mielestä huomattavasti kepeämpää luettavaa kuin esimerkiksi juuri tuo teoksen aloittava novelli.

Kirja on loistavaa luettavaa myös sellaiselle, joka ei ole juurikaan tutustunut Kingin muihin teoksiin. Pimeä yö, tähdetön taivas on sujuvasti kirjoitettua ja viihdyttävää kauhua, mikä osoittaa, että King hallitsee niin pidemmät kuin lyhyemmätkin tarinat. Tämän innoittamana on varmaankin seuraavalla kirjastoreissulla etsittävä luettavaksi lisää Kingiä.

------
Alkuteos: Full Dark, No Stars
Tammi 2012, 355 s.
Suom. Ilkka Rekiaro
kirjastosta

3. lokakuuta 2012

Lincoln Child & Douglas Preston: Tulikivi

Sain luettua tämän kirjan jo pitkä aika sitten, mutta opiskeluiden ja muuttokiireiden takia kirjasta kirjoittaminen blogiin on viipynyt ja viipynyt. Tykkäsin todella paljon lukemastani Lincoln Childin ja Douglas Prestonin Pendergast - sarjan osasta Kuoleman asetelma, joten heti kun sain seuraavan osan käsiini, oli pakko lukea se. 

Long Islandilla sijaitsevan kartanon tulikiven katkuiselta ullakolta löydetään taidekriitikko Jeremy Groven palaneet jäännökset. Lattiaan painautuneine sorkanjälkineen tapahtumapaikka muistuttaa kertomuksia siitä, mitä tapahtuu ihmiselle, joka tekee sopimuksen paholaisen kanssa. FBI:n erikoisagentti Pendergast ei voi vastustaa omituista murhamysteeriä ja hänen tiensä vie yhdessä ystävänsä Vincent D'Agostan kanssa New Yorkista aina Italiaan asti. Onko kaikkien kummallisten tapahtumien selitys yliluonnollinen vai nerokkaan murhaajan taidonnäyte?

Child ja Preston osaavat kirjoittaa koukuttavaa jännitystä, eikä Tulikivi suurimmaksi osaksi ole mikään poikkeus. Itseäni viehätti erityisesti mielenkiintoinen alkuasetelma mahdollisine yliluonnollisuuksineen ja ainakin kirjan alkupuolella tapahtumat etenivät sujuvasti ja kiinnostavasti. Mielestäni Tulikivi ei kuitenkaan ollut aivan niin hyvä kuin edeltäjänsä, sillä kirjan keskivaiheilla ja loppua kohti tarina jotenkin lässähti, eikä ollut enää niin mukaansa tempaava kuin alussa. Lisäksi sivujuoni oudosta saarnaajamiehestä Central Parkissa tuntui irralliselta ja turhalta muun juonen kannalta.

Pendergast oli tässä osassa onneksi yhtä hyvällä tavalla eriskummallinen ja mielenkiintoinen kuin edellisessäkin kirjassa. Pendergast on piristävä poikkeus tylsiin ja tavallisiin poliiseihin, joita dekkareissa erittäin usein on pääosassa.

Pidin kovasti kirjan mielenkiintoisesta ja yllättävästäkin lopusta, millä pohjustetaan loistavasti tulevia osia Pendergast - sarjaan. Tälle kirjallehan on jo ilmestynyt jatkoa suomennoksen muodossa, sillä Veljensä Vartija ilmestyi nyt syksyllä. Vaikka jouduin hieman pettymään kirjaan, luen varmasti seuraavankin osan kunhan sen käsiini saan.

------
Alkuteos Brimstone
Gummerus, 695 s.
Suom. Jaakko Kankaanpää
kirjastosta

23. syyskuuta 2012

Kirotut opiskelukiireet!

Aloitin nyt syyskuun alusta opiskelut, minkä vuoksi ei ole ollut kunnolla aikaa lukea oikeastaan mitään tai edes kirjoittaa muutamasta kirjasta, jotka luin jo ennen kuin suuremmat kiireet iskivät. Lisäksi edessä olisi vielä muutto, joka varmasti sotkee asioita vielä entisestään. Toivottavasti viimeistään silloin kun opiskelu muuttuu enemmän rutiiniksi ja muuton jäljiltä tavarat ovat omilla paikoillaan, olisi taas aikaa tarttua kirjaan ja uppoutua kunnolla lukemaan.

Olen tosiaan ehtinyt onneksi lukea edes jotain kiireiden lomassa ja yritän niistä saada kirjoitettua sanasen tai pari mahdollisimman pian. Mielessä on lisäksi hirvittävän pitkä lista kirjoja, jotka haluaisin lukea mahdollisimman nopeasti, joten toivottavasti pääsen lyhentämään sitä listaa lähiaikoina. Harmittaa vaan, että muutan alueelle, jossa kirjastoissa uutuuksiin on hirvittävät varausjonot. Täällä olen tottunut siihen, että ihanasta paikallisesta kirjastosta sai helposti napattua uutuuksia jopa ilman jonottamista.

Tämä tälläisenä sekavana läpinänä, jonka tarkoitus oli alunperin viestittää lukijoilleni, että en ole kadonnut minnekään. Pidän vain olosuhteiden pakosta hiukan hiljaiseloa. :)

31. elokuuta 2012

Erin Morgenstern: Yösirkus

Erin Morgensternin esikoiskirja on lojunut kirjapinossani jo toukokuusta lähtien eli oikeastaan pienen ikuisuuden. Jostain syystä muut kirjat ovat aina päätyneet Yösirkuksen ohi luettavakseni, mutta en ole halunnut kuitenkaan jättää tätä kokonaan lukematta, koska kirjan idea tuntui niin kiehtovalta. Nyt tuntuu vähän typerältä, että en tarttunut kirjaan heti sen lainattuani, koska Yösirkuksen maaginen tunnelma ja maailma todellakin lumosivat minut. Olisi ehdottomasti pitänyt tämä jo aiemmin lukea.

Mustavalkoraidalliset teltat kätkevät sisäänsä mitä ihmeellisempiä esityksiä sirkuksessa, jonka nimi on Les Cirque des Réves, unelmien sirkus. Omalaatuinen sirkus saapuu kaupunkiin ilmoittamatta ja poistuu yhtä vähin äänin. Sirkus toimii näyttämönä kahden nuoren taikurin, Celian ja Marcon kummalliselle pelille, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Pelistä ei pääse irti ja häviäjän osana on kuolema. Pian Celia ja Marco rakastuvat ja ainoa keino päästä irti pelistä on ennennäkemätön voimanponnistus, johon tarvitaan apua aivan tavalliselta maalaispojalta.

Yösirkuksessa on jotain lumoavaa. Heti ensimmäisiltä sivuilta tarina veti minut mukaansa ja piti tiukasti otteessaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800- ja 1900-lukujen vaihteen sirkusmaailmaan, mikä oli ehdottomasti yksi syy siihen, miksi kirjan lukeminen minua kiinnosti. Tuon aikakauden sirkusmaailmassa on jotain todella kiehtovaa.

Aluksi olin hieman hukassa epäkronologisesti kulkevan tarinan kanssa, mutta jonkin aikaa luettuani tarina ei tuntunutkaan enää niin sekavalta ja vaikeasti seurattavalta. Morgenstern osaa kuvailla todella hyvin sirkuksen maailmaa, tunnelmaa ja tapahtumia. Aina popcornin tuoksusta mitä ihmeellisempiä asioita sisältäviin sirkustelttoihin, lukija pystyy helposti kuvittelemaan asiat mielessään ja todella uppoutumaan sirkukseen.

Ilahduttavaa oli myös se, että Celian ja Marcon rakkaustarina ei ole aivan niin siirappinen ja imelä kuin odotin. Tietysti tässäkin rakkaustarinassa on mukana suuria tunteita varsinkin loppuratkaisussa, mutta muuten suuremman osan saa upea sirkus kuin kahden nuoren elämää suurempi rakkaus.

Yösirkusta on ylistetty niin paljon, että varmasti moni on jo sen ehtinyt lukea. Niille, jotka vielä pohdiskelevat onko kirja lukemisen arvoinen, voin ilokseni kertoa, että todellakin on. Yösirkus on maaginen tarina, joka koukuttaa lukijansa heti ensimmäisestä sivusta lähtien.

-------
Alkuteos: The Night Circus
Basam Books 2012, 400 s.
Suom. Hanna Toivonen
kirjastosta

29. elokuuta 2012

Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Jenny Kangasvuon esikoiskirja Sudenveri sattui silmään ihan vahingossa kun etsiskelin kirjastossa fantasiahyllystä jotain luettavaa. Kirja vaikutti takakannen esittelyn perusteella vähän erilaiselta ihmissusiromaanilta, jotenkin syvällisemmältä kuin aiemmin lukemani ihmissusia sisältävät fantasiakirjat.

Hanna on muuttanut nimensä Vargaksi ja yrittää unohtaa menneisyytensä Laumassa juoksentelevana sutena. Kun Vargan oven taakse ilmestyy Laumasta karannut epämuotoinen - ei aivan ihminen, mutta ei myöskään susi - poika, Rasmus, hänen menneisyytensä nousee jälleen pintaan. Lauman johtaja Martta pelkää Lauman salaisuuden paljastumista ja aikoo hakea pojan takaisin kotiin Vargan luota. Vargan, Rasmuksen ja Martan lisäksi asioihin sotkeutuu tahtomattaan Marraskuu, Vargan rakastettu, joka haluaisi tietää enemmän rakkaansa salatusta menneisyydestä.

Sudenveri kerrotaan kolmella äänellä, Vargan, Martan ja Marraskuun ja jokainen luku on kerrottu jonkun hahmon näkökulmasta. Kangasvuo kuvaa erittäin hyvin ja kiinnostavasti suden elämää, mikä poikkeaa melkoisesti ihmisen elämästä. Kirjan päähenkilöiden - Marraskuuta lukuunottamatta - pohdintoja ovatkin tunteeko itsensä enemmän ihmiseksi vai sudeksi, elääkö ihmisten maailmassa vai vetäytyä sutena metsään muiden samanlaisten kanssa. Kiinnostavaa lisäksi oli, että Sudenveren maailmassa on myös epämuotoisia, jotka eivät ole aivan ihmisiä, mutta eivät myöskään täysin susia. Epämuotoinen Rasmus on hieman surullinen ja sympaattinen hahmo, joka haluaisi tehdä kaikkea mikä Laumassa on mahdotonta.

Sudenveri on hyvin kirjoitettu ja kiinnostava romaani. Aivan täyttä fantasiaa kirja ei mielestäni ole, koska sen ainoa fantasiaelementti on oikeastaan vain ihmiset, jotka pystyvät muuttumaan susiksi. Muuten maailma on samanlainen kuin todellisuudessakin. Jos en aivan väärin muista, kirjassa ei kertaakaan mainita sanaa ihmissusi, eivätkä Varga tai Martta kutsu itseään sellaisiksi.

Odotinkin kirjan olevan erilainen kuin muut lukemani ihmissusikirjat, mutta en odottanut sen olevan näin hyvä. Pidin Kangasvuon kirjoitustyylistä ja erityisesti jaksoista, jolloin kerrottiin asioita suden näkökulmasta. Kangasvuo kuvaa erittäin hyvin eläimen käytöstä ja elämistä viettien ja vaistojen varassa. Lopussa tapahtumat vyöryvät ehkä vähän liian vauhdilla eteenpäin, mutta siitä huolimatta Sudenveri oli oikein nautittava lukukokemus.

-------
Teos 2012, 312 s.
kirjastosta

I ♥ your blog - tunnustus


Sain La petite lectricen Katrilta tällaisen ihanan tunnustuksen, joka piristi mukavasti päivääni ja sai hymyn huulille. Kiva kuulla, että pienenpienestä blogistani tykätään. :)

Tunnustus on tarkoitus jakaa eteenpäin viidelle suosikkiblogilleen. Tämä on kiertänyt jo niin monessa kirjablogissa, jotka kuuluvat suosikkeihini, että aivan viidelle en tällä kertaa taida tunnustusta laittaa eteenpäin. Lisäksi hypätään vähän kirjablogien ulkopuolelle, koska lueskelen jonkun verran myös muita blogeja ja niistä löytyy ainakin yksi timantti, jolle tunnustuksen haluan jakaa.

Ja ne säännöthän menivät näin:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta tunnustuksen sait.
2. Anna tunnustus viidelle suosikkiblogillesi.
3. Kopioi post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla!

Tunnustuksen minulta saavat NiwinaIrene ja Disa :)

Kaikki kolme blogia kuuluvat suosikkeihini ja luen innoissani jokaisen uuden postauksen, vaikka ainakaan kirjablogeissa kaikki esitellyt kirjat eivät välttämättä minua erityisesti kiinnosta, mutta on aina mukavaa lukea toisten mielipiteitä kirjoista. Ehkä niiden perusteella omat ennakkoluulot hälvenevät ja se ei-kiinnostava kirjakin saattaa päättyä lukulistalle. Niwinan keräilyblogin kohdalla ihastuttavat omasta lapsuudestanikin tutut pikkuponit, joista lukeminen vie jotenkin heti takaisin lapsuuden huolettomiin päiviin ja leikkeihin. :)  

21. elokuuta 2012

Graham Moore: Kuolema Sherlock-seurassa

Tämä kirja olisi minulta varmaan kokonaan jäänyt huomaamatta ellen olisi törmännyt siihen muutamassa kirjablogissa. Muiden mielipiteistä kiinnostuneena päätinkin sitten lisätä kirjan lukulistalleni siitäkin huolimatta, että en voi sanoa lukeneeni kaikkia Sherlock Holmes - tarinoita tai mitenkään erityisesti tietäväni Arthur Conan Doylen elämästä, mitkä molemmat kuuluvat vahvasti tähän kirjaan.

Vuonna 1893 Arthur Conan Doyle päättää kuuluisaan salapoliisihahmoonsa kyllästyneenä kirjoittaa viimeisen Sherlock Holmes - seikkailun. Saatuaan vihjeen nuoren naisen murhasta Conan Doyle haluaa todistaa kaikille, että pystyy ratkaisemaan murhan vähintäänkin yhtä helposti kuin kuuluisa salapoliisilegenda. Vuonna 2010 Conan Doylen pitkään kadoksissa olleen päiväkirjan oletettu löytäjä kuolee ja päiväkirja varastetaan. Innokas sherlockisti Harold White päättää etsiä tuttavansa murhaajan ja samalla mahdollisesti myös päiväkirjan, joka paljastaisi Conan Doylen elämään liittyvät mysteerit.

Näin mielenkiintoisesta ideasta olisi varmasti saanut aikaan paremmankin kirjan, mutta mielestäni kirja ei ollut mitenkään loistava, mutta ei myöskään erityisen huono, jotain siltä väliltä. Pidin enemmän Conan Doyle - tarinasta kuin nykypäivään sijoittuvasta murhatutkimuksesta ja kadonneen päiväkirjan etsinnästä. Enpä olisi uskonut, että jotkut tarinassa olevista tapahtumista oikeasti tapahtuivat Conan Doylelle, vaikka niiden ympärille Moore onkin lätkäissyt aimo annoksen myös fiktiota.

Nykypäivään sijoittuvan tarinan suurin heikkous on päähenkilö. Harold on vähän liian hajuton ja mauton, että hahmo toisi tarinaan lisää kiinnostavuutta. Jos päähenkilönä olisi ollut joku yhtä karismaattinen kuin vaikkapa itse Sherlock Holmes, olisi muita tarinan puutteita voinut katsella sormien läpi. Muutamassa kohdassa 2000-luvun tarina oli sekava ja epäuskottava, mutta onneksi Conan Doyle - kuvio pysyi paremmin kasassa.

Kuolema Sherlock-seurassa tarjoili aihepiiriin vain pintapuolisin tutustuneelle lukijalle uutta tietoa Arthur Conan Doylesta ja Holmes - tarinoistakin. Jännärinä kirja oli enemmänkin sherlockmaista hillittyä jännitystä kuin selkäpiitä karmivaa pelottelua. Olen ehdottomasti enemmänkin jälkimmäisen jännityksen ystävä, mikä saattoi vaikuttaa mielipiteeseeni. Omasta mielestäni Kuolema Sherlock-seurassa oli ihan mukavaa luettavaa, hyvää viihdettä ja ajanvietettä ainakin.

------
Alkuteos The Sherlockian / The Holmes Affair
Atena 2012, 477 s.
Suom. Taina Wallin
kirjastosta

11. elokuuta 2012

Liz Williams: Aavekauppiaan tytär

Viime aikoina olen tutustunut useampaankin aivan uuteen kirjailijaan ja Liz Williams kuuluu siihen joukkoon. Muistan jossain yhteyksissä nähneeni Williamsin nimen, mutta kirjailijan tuotantoon en ennen tätä ole tutustunut. Aavekauppiaan tytär on ensimmäinen Williamsilta suomennettu romaani ja aloittaa samalla Rikosetsivä Chen - sarjan.

Komisario Chen on erikoistunut yliluonnollisiin rikoksiin Singapore Kolmen franchise - kaupungissa. Hän saa selvitettäväkseen teollisuusjohtajan tyttären kuolemantapausta, jossa tytön sielu on taivaan sijasta päätynyt helvetin bordelliin. Tutkiessaan tapausta Chen saa avukseen helvetin puolelta senesalkki Zhu Irzhin ja kaksikko saa selville, että maan ja helvetin välillä tapahtuu laitonta aavekauppaa. Tapauksen taustalla on kuitenkin suurempi ja vakavampi hanke, jonka takana on vaikutusvaltaisia tahoja. Selvittääkseen tapauksen ja pelastaakseen maan Chenin on paikkaan, jonne kukaan ei mene mielellään, helvettiin.

Aavekauppiaan tytär on mielikuvituksekas scifin ja fantasiankin sekoitus, jossa mukana on taivasta, helvettiä, demoneita, aasialaisia uskomuksia ja rutkasti toimintaakin. Williamsin luoma maailma on kiinnostava, mutta lukijalle olisi voinut joitain asioita paljastaa vähän paremmin. Välillä minulle tuli tunne, että eikö tämä olekaan sarjan avausosa, sillä parissa kohdassa tuli sellainen tunne, että onko tämä ja tämä juttu selitetty mahdollisessa edellisessä kirjassa. Eli muutamat asiat jäivät hämärän peittoon, mutta ehkäpä ne selitetään paremmin sarjan seuraavissa osissa. Vaikka tarina tosiaan oli omaan makuuni välillä hiukan sekava, Williams kirjoittaa sujuvasti ja kirjan maailman monet mielenkiintoiset asiat paikkaavat juonen ajoittaista sekavuutta.

Suomennoksen nimi ja kansi eivät ehkä ole niitä kaikkein onnistuneimpia. Nimi oikeastaan vielä menettelee, mutta kansi on minun mielestäni sekava ja ainakin tekstien fonttia ja asettelua olisi voinut miettiä vähän enemmän, itse kansikuvasta puhumattakaan. En yleensä juurikaan kiinnitä huomiota kirjojen kansiin, mutta tämän kirjan kohdalla huonot kannet tuntuivat jotenkin erityisen häiritseviltä.

Olen viime aikoina lukenut todella paljon uutuuksia, joten seuraavalla kirjastoreissulla pitää ehdottomasti etsiä luettavaksi jotain vähän vanhempaakin kirjallisuutta. Uutuuksia vain paikallisessa kirjastossa on melkein aina hyvin paikalla samassa hyllyssä, joten niitä varmaan sen takia tulee luettua niin runsaasti.

-------
Alkuteos Snake Agent
Like 2012, 352 s.
Suom. Marianna Leikomaa
kirjastosta

9. elokuuta 2012

Charlaine Harris: Veren sitomat

Elokuu on alkanut lukemisen osalta vähän nihkeästi. Näin siitäkin huolimatta, että kuukauden ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui suosikkini Charlaine Harrisin Sookie - sarjan uusin suomennos, Veren sitomat. Yleensä ahmaisen nopeasti Harrisin kirjat, mutta tällä kertaa intoa ei jostain syystä löytynyt kuin lukea vain pätkissä ja hiljalleen.

Sookie Stackhouse haluaisi vain elämänsä palaavan tuttuihin uomiinsa vampyyrien huippukokouksen tapahtumien ja hurrikaani Katrinan jälkeen, mutta ihmissusien lauman vihanpidon myötä Sookie joutuu tahtomattaan sekaantumaan ihmissusien asioihin, joilla on verisiä seuraamuksia. Veriside Eric Northmaniin vetää Sookien lisäksi mukaan vampyyrien levottomuuksiin, sillä vierailevat vampyyrit haluavat ottaa haltuunsa heikentyneen Louisianan. Lisää huolta Sookielle aiheuttaa kateissa oleva poikaystävä Quinn. Sookie saa tietää uusia asioita sukulaisistaan ja hänen jo valmiiksi sekaisin oleva elämänsä kokee jälleen suuria mullistuksia.

Pidän Harrisin kirjoitustyylistä, joka on juuri sopivan keveää ja viihdyttävää kirjoihin, joissa olennaisena osana ovat niinkin "synkät" hahmot kuin vampyyrit. Lisäksi Sookie on päähenkilönä ihanan vahvatahtoinen ja itsenäinen nainen. Sellainen, joka ei varmasti anna miesten pompottaa itseään. Jos kirjassa on pääosassa vahva nainen, saa kirja jo oikeastaan siitä syystä kehuja minulta, mutta Harrisin Sookie Stackhouse - sarjassa on paljon muutakin hyvää kuin pelkästään päähenkilö. Veren sitomat on edellistenkin osien tapaan vauhdikas ja sisältää paljon juonenkäänteitä, vaikka välillä meno on tasaisempaa ja rauhallisempaa. Sookien elämässä tapahtuu epäuskottavan paljon, mutta ainakaan näiden kirjojen parissa ei pääse tylsistymään. 

Tämän vuoden puolella pääsee nauttimaan vielä yhdestä suomennoksesta sillä loppuvuodesta ilmestyy sarjan yhdeksäs osa Dead and Gone suomeksi nimellä Suden veri.

------
Alkuteos From Dead to Worse
Gummerus 2012, 346 s.
Suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo
kirjastosta

27. heinäkuuta 2012

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja on ihastuttava pieni kirja, jossa sivuja ei ehkä ole paljon, mutta sitäkin enemmän on tunnelmaa ja elokuvan ylistystä. Tämä kirja oli ihana löytö kirjastosta kirjailijalta, josta en ollut ennen edes kuullutkaan. On aina yhtä mukavaa tutustua uusiin hyviin kirjailijoihin.

María Margarita on köyhä chileläistyttö, joka lähetetään katsomaan tytön kotikylään saapunutta Marilyn Monroen ja Gary Cooperin elokuvaa. Kun tyttö palaa kotiin hänen on kerrottava perheelleen mitä elokuvassa tapahtui. María Margaritalla on taito kertoa elokuvat niin taidokkaasti ja elävästi, että pian tytön maine elokuvankertojana leviää ja koko kylä haluaa kuulla hänen taianomaista kerrontaansa.

Elokuvankertojassa on vähän sivuja ja lyhyet luvut, mutta siitä huolimatta se on erittäin kauniisti kerrottu tarina, jossa keskeisinä asioina ovat paitsi elokuvat, myös esimerkiksi köyhyys sekä kova elämä chileläisessä kaivoskylässä. Tarinankertojalle Maríalle elokuvat ovat pakokeino synkästä arjesta ja hän panostaakin rooliinsa elokuvankertojana kaikkensa aina puvustuksesta ilmeisiin ja eleisiin. Elokuvankertojan tarina alkaa kepeästi, mutta loppua kohden tarinaan hiipii surullisia sävyjä, sillä mikään ei pysy muuttumattomana, eivät edes taianomaiset elokuvat tai niiden kertoja.

Elokuvankertoja onnistui lumoamaan minut niin kuin monet muutkin kirjabloggarit, jotka ovat ehtineet lukea tämän ennen minua. Letelierin kirja on nopealukuinen paitsi sivumäärässä myös ihastuttavan ja mukaansa tempaisevan tarinansa takia. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille. Elokuvankertoja on omalla tavallaan hyvänmielen kirja, vaikka mukana on pinnan alle piilotettua melankoliaa.

------
Alkuteos La contadora de peliculas
Siltala 2012, 133 s.
Suom. Terttu Virta
kirjastosta

26. heinäkuuta 2012

Elina Rouhiainen: Kesytön

Tämän kirjan kohdalla minulla oli hyvin paljon ennakkoluuloja. Ensimmäiset ajatukset kirjasta olivat, että se vaikuttaa liikaa Suomeen sijoitetulta Twilight - sarjan kopiolta, jossa vampyyrit ovat vain vaihtuneet toiseen yliluonnolliseen lajiin. En ole Meyerin kirjasarjan ystävä, vaikka vampyyrikirjoista noin yleensä tykkäänkin. Omasta mielestäni lukemani kaksi ensimmäistä osaa Twilight - sarjasta olivat huonoja ja Bella Swann hahmona ärsyttävän selkärangaton, mitkä ovat varmaan suurimmat syyt, että en ole vieläkään saanut luettua sarjaa eteenpäin. Päätin kuitenkin yrittää olla antamatta ennakkoluuloilleni ja Twilight - vertauksille valtaa lukukokemuksessani.

17-vuotias Raisa Oja on helsinkiläinen taiteilijanalku, joka äitinsä kuoleman jälkeen muuttaa kainuulaiseen pikkukylään Hukkavaaraan. Kylässä on jotain omituista, eikä vain se, että kylän muut nuoret ovat poikkeuksellisen kauniita. Pian Raisa huomaa kiinnostuneensa koulun vaikutusvaltaisimmasta pojasta Mikaelista, jolla muiden kyläläisten tapaan on suuri salaisuus. Kun Raisa saa selville Hukkavaaran salaisuuden, hänen elämänsä mullistuu ja samalla Raisan on taisteltava voidakseen olla yhdessä rakastamansa Mikaelin kanssa.

Aloitin kirjan lukemisen pää täynnä ennakkoluuloja, mutta onneksi jonkin matkaa luettuani, Kesytön osoitti, että ennakkoluuloni olivat suurelta osin olleet liioiteltuja. Kirja ei ollut ollenkaan niin huono kuin olin olettanut, vaan ainakin minut Hukkavaaran salaisuudet imaisivat mukaansa. Ehkä kirjan idea ei ole sieltä kaikkein omaperäisimmästä päästä, mutta Rouhiainen on silti luonut hyvin kirjoitetun ja kiehtovan tarinan. Päähenkilö Raisa on voimakastahtoinen ja päättäväinen nuori nainen, vieläpä ylpeästi kasvissyöjä.

Muutamasta itseäni ärsyttäneestä pikkuasiasta on aivan pakko huomauttaa. Kirjan takakannessa oleva lainaus on omasta mielestäni liian paljastava kun etukannen sisäliepeestä löytyy vähemmän paljastava esittely, joka ei heti kerro lukijalle mikä Hukkavaaran asukkaiden todellinen luonne on. Olisihan se ollut mukavampaa itse tajuta asia samaan aikaan Raisan kanssa, eikä tietää sitä noin suorasti jo kirjaa aloittaessa.

Kirjan kansikuva on todella kaunis ja sopii loistavasti Kesyttömän tunnelmaan. Tämä on muuten jo kolmas kirja tänä vuonna, jonka kansikuvassa on hyödynnetty tuollaista "puolikkaat naamat toisiaan vasten" - asetelmaa. Kaksi muutahan olivat Beth Revisin Across the universe ja David Nichollsin Sinä päivänä. Kannessa olevat perhoset tuntuvat omaan silmään vähän irrallisilta ja turhalta täytteeltä.

Kesytön on ainakin omasta mielestäni hyvä kotimainen nuorten fantasiakirja. Toivottavasti kirjan aloittama Susiraja - sarja jatkuu yhtä hyvänä. Hienoa, että tässä sarjassa pääosassa ovat ihmissudet, eivätkä vampyyrit, jotka valitettavasti alkavat olla melko loppuun kulutettuja.

------
Tammi 2012, 426 s. 
kirjastosta

22. heinäkuuta 2012

Rick Riordan: Merenjumalan poika

Viikonloppu on vierähtänyt lievää kesäflunssaa parannellessa. Kerrankin oli siis aikaa oikein kunnolla syventyä lukemaan. Rick Riordanin Merenjumalan poika oli onneksi niin hyvää luettava, että se tuli luettua reilussa päivässä. Kirja on toinen osa Olympoksen Sankarit - sarjaan. Kirjan päähenkilö Percy on tuttu Riordanin toisesta sarjasta, viisiosaisesta Percy Jackson - sarjasta, jolle Olympoksen Sankarit - sarja on jatkoa.

Kaksi käärmehiuksista naista, jotka yrittävät tappaa hänet kostoksi siskonsa kuolemasta, ovat vain yksi monista Percy Jacksonin huolista. Hän on menettänyt muistinsa, eikä muista kuin nimensä ja jostain syystä myös jonkun Annabeth - nimisen tytön. Percy päätyy omituiseen leiriin, jossa asustaa roomalaisten jumalien lapsia, puolijumalia. Yhdessä uusien ystäviensä Hazelin ja Frankin kanssa Percy määrätään retkelle, jonka tarkoituksena on vapauttaa kahlehdittu Kuolema, Thanatos ennen kuin maaemo Gaia herää ja toteuttaa suunnitelmansa tuhoa koko maailma. Kolmikko saa kokea, että retki on helpommin sanottu kuin tehty, sillä monet hirviöt ja otukset yrittävät varmistaa, että nuoret puolijumalat eivät onnistu tehtävässään.

Percy Jackson - sarjassa Riordan hyödynsi loistavasti kreikkalaista mytologiaa ja Olympoksen Sankarit - sarjassa mukaan sekoitetaan myös roomalaista tarustoa. Niin kuin sarjan edellisessä osassa myös tässä kirjassa vastaan tulee kaikenlaisia hirviöitä, jotka on kaikki poimittu roomalaisista taruista. Kirjan loppuun on onneksi lisätty sanasto siltä varalta, että lukijalle aivan kaikki kirjassa mainitut hirviöt, henkilöt ja muut asiat ole niin kovin tuttuja. Jotkut asiat nimittäin vain mainitaan nimeltä, eikä niitä juurikaan selitetä sen tarkemmin, joten sanasto auttaa lukijaa ymmärtämään asioita edes vähän paremmin. Riordan on kuitenkin onnistunut kirjoittamaan Merenjumalan pojan niin, että lukija pysyy hyvin kärryillä, vaikka jokin nimitys ei aivan heti aukenisikaan lukijalle.

Merenjumalan poika on todella vauhdikas tarina, kuten muukin lukemani Riordanin tuotanto. Tämän kirjan parissa ei todellakaan tylsisty, sillä päähenkilöiden eteen vyörytetään vastoinkäymisiä niin paljon, että tarinasta voisi helposti tulla sekavaa sähläämistä. Riordan kuitenkin taitaa tällaiset toiminnalliset juonet ja kirjan tapahtumat pitävät lukijaa tiukasti otteessaan. Itse uppouduin tarinaan niin kovasti, että ahmaisin lukea sen todella nopeasti.

Ennen kuin tarttuu tähän kirjaan, kannattaa ehkä lukea sarjan ensimmäinen osa Eksynyt sankari, sillä kirjat liittyvät vahvasti toisiinsa ja tapahtumat avautuvat paremmin jos on tutustunut sarjaan jo ennestään.

Vaikka muuten tykkäsinkin tästä kirjasta oikein kovasti, on pakko moittia yhtä asiaa. Kirjassa on aivan järkyttävän paljon kirjoitusvirheitä, välillä jopa päähenkilöiden nimet oli kirjoitettu väärin. En tiedä olenko liian tarkkanäköinen lukija ja huomasin nuo virheet helposti, mutta niitä tuntui olevan läpi kirjan todella paljon. Pienet kirjoitusvirheet eivät itseäni haittaa, mutta joukossa oli niin räikeitä virheitä, että ihmettelin todella paljon, miten tuollaisia ei ole huomattu ja korjattu.

Olympoksen Sankarit - sarja saa jatkoa hyvinkin pian, sillä kolmas kirja The Mark of Athena ilmestyy englanniksi lokakuun alkupuolella. Kaiken kaikkiaan sarjaan tulee kuulumaan viisi kirjaa.

------
Alkuteos The Son of Neptune
Otava 2012, 500 s.
Suom. Ilkka Rekiaro
kirjastosta 

21. heinäkuuta 2012

Jari Tervo: Layla

En ole ennen tätä kirjaa juurikaan ollut kiinnostunut Jari Tervon tuotannosta, mutta Layla herätti kiinnostustani sen verran, että kun se sattui kirjastossa olemaan sopivasti paikalla, lähti kirja luettavakseni. Ilmestyessään kirja herätti paljon keskustelua esimerkiksi kurdeihin liittyvissä faktoissa ja jopa nimissä, mutta koska en ollut tuohon jupakkaan enempää perehtynyt, en antanut asian vaikuttaa lukukokemukseeni.

Nuori kurdityttö Layla kihlattiin jo kehdossa serkulleen, mutta pieleen menneen hääyön jälkeen Laylasta tulee sukunsa hylkiö. Veljensä avustamana Layla pakenee varmaa kuolemaa Euroopan halki kylmään Finlandiyaan, Suomeen. Layla päätyy parittajan hampaisiin ja prostituoiduksi Helsinkiin. Laylan tavoin alkoholisoitunut Helena on päätynyt prostituoiduksi, tosin omasta tahdostaan. Lapsensa huoltajuuden menettänyt Helena yrittää saada elämänsä kuntoon ja rakkaan lapsensa jälleen itselleen. Vaikka Layla luulee olevansa turvassa kaukana kotoa, hänen isänsä ja veljensä ovat valmiita tekemään mitä tahansa palauttaakseen sukunsa kunnian.

Layla on kirja vaikeista aiheista, mm. prostituutiosta ja ihmiskaupasta, mutta Tervo käsittelee niitä onnistuneesti. Tarinaa kuljetetaan monen ihmisen näkökulmasta kunnes langat punotaan yhteen ja henkilöiden kohtalot limittyvät. Henkilöhahmoista ehdottomasti kiinnostavin oli päähenkilö Layla, mutta myös Helena nousi omissa ongelmissaan kiinnostavaksi hahmoksi.

Kuten jo mainitsin Layla on herättänyt keskustelua joistain asiavirheistään, mutta minua nuo eivät häirinneet. Osittain siksi, että en juuri ollenkaan tunne kurdikulttuuria ja myös siksi, että suhtauduin tähän kirjaan nimenomaan fiktiona, mitä se onkin. Itse en varmaankaan olisi edes tajunnut kirjan virheitä, jos en olisi ennen tämän lukemista olisi edes jonkin verran tutustunut kirjan nostattamiin kohuihin.

Mieleeni tuli tätä lukiessa kuitenkin, että Tervo kuvaa kurdiklaanin miesten (etenkin Laylan isän ja veljen) hyvin yksiulotteisina. Vähän liikaa painotettiin sitä, että kurdimiehille suvun kunnian palauttaminen on niin tärkeä asia, että sen eteen ollaan valmiita tekemään mitä tahansa. En oikein usko, että asia olisi aivan noin mustavalkoinen ja ehdoton.

Olen saanut sen käsityksen, että Tervon muu tuotanto on varsin erilaista kuin Layla, joten nähtäväksi jää luenko vielä jossain vaiheessa lisää kirjailijan teoksia. Ainakin tämän kirjan perusteella Tervolla on sana hallussa.

------
WSOY 2011, 360 s.
kirjastosta

19. heinäkuuta 2012

Lauren Conrad: Suolaista ja makeaa

Pidin Lauren Conradin edellisestä kirjasta Petoksia ja valheita kuten myös sarjan aloittaneesta L.A Candy kirjastakin, joten trilogian viimeinenkin osa tuli varattua kirjastosta ja sainkin tämän jo jonkin aikaa sitten luettavakseni.

Tosi-tv-tähti Jane Roberts on juuri toipunut erään läheisen ystävänsä petoksesta ja haluaa saada elämänsä järjestykseen. Vaikka vannottuaan, että pysyy jonkin aikaa erossa miehistä, Jane on pian kahden miehen vaiheilla; lukioaikaisen rakkaansa Calebin ja ihastuksensa Bradenin. Kun kaikki tuntuu karkaavan käsistä, Jane saa tietää jotain järkyttävää, mikä muuttaa hänen käsityksensä siitä, mikä L.A Candy - ohjelmassa todella on totta. Janen lisäksi ohjelman muilla tähdillä on paitsi rakkaushuolia myös luurankoja kaapissa, joiden paljastuminen pilaisi ainakin valokeilaan keinolla millä hyvänsä haluavan Madison Parkerin elämän.

Suolaista ja makeaa on trilogian edellisen osan tavoin kevyttä hömppää, jota on helppo ja nopea lukea. Conradin keveä kirjoitustyyli sopii tällaiseen viihteelliseen kirjaan, kuten taisin edellisen osan arvostelussanikin todeta. Suolaista ja makeaa on täydellinen kirja luettavaksi kun haluaa jotain kevyttä ja viihdyttävää vaikka sadepäivien viettoon kun nyt näyttäisi siltä, että loppukesästä on tulossa sateinen.

Kirjassa lukija saa tietää lisää sivuhenkilö Madison Parkerin salatusta menneisyydestä, jonka Madison ei halua paljastuvan medialle. Jos en tietäisi, että Conrad on jo kirjoittanut spinoff - sarjan tälle trilogialle päähenkilönään juurikin Madison Parker, sivuhahmon aivan uuden puolen esitteleminen tuntuisi kovinkin irralliselta. Nyt kaikella pohjustetaan selvästi spinoffia. Itselleni Madison oli aiemmissa kirjoissa jotenkin yksiulotteinen ärsyttävä sivuhenkilö, mutta hahmosta tehtyjen paljastusten jälkeen Madison alkoi tuntua ihan ihmiseltä, jolla on paljon menetettävää Hollywoodin julmassa maailmassa.

Vaikka muuten pidinkin tästä kirjasta, oli kirjan lopetus jotenkin liian hätäinen. Aivan kuin Conrad olisi liian myöhään tajunnut, että tarina pitäisi saada päätökseen ja päätynyt ratkaisuun, joka tuntuu todella hätiköidyltä. Ihmettelinkin lukiessani kun jäljellä oli enää vain vähän sivuja, että miten kirja oikein päättyy kun vielä lopussa tapahtuu kaikenlaista ja jonkinaiseen lopetukseen olisi päästävä kun Suolaista ja makeaa kuitenkin sarjan päättää. Erityisesti ärsytti se miten Janen rakkauskuvioiden loppuratkaisu oli, mikä sekin oli todella hätäisen oloinen ratkaisu.

------
Alkuteos Sugar and Spice
Readme.fi 2012, 280 s.
Suom. Laura Haavisto
kirjastosta

14. heinäkuuta 2012

Sheridan Le Fanu: Carmilla ja muita kertomuksia

Vampyyritarinoiden ystävänä mukaani kirjastoreissulta tarttui Sheridan Le Fanun novellikokoelma, joka sisältää myös kirjailijan ehkä tunnetuimman kertomuksen Carmilla. Minua kiinnostavat myös uudempien vampyyritarinoiden ohella tällaiset vanhemmat tarina, vaikka niissä vampyyrikäsitys poikkeaakin välillä aika paljon siitä millainen omasta mielestäni on "oikea" vampyyri. Carmillan on sanottu vaikuttaneen paljon myöhempään vampyyrikirjallisuuteen, joten pakkohan se oli lukea. Samalla sain tutustua muuhunkin Le Fanun tuotantoon.

Carmilla ja muita kertomuksia siis sisältää neljä Le Fanun novellia, joista tunnetuin on juurikin nimitarina. Muut novellit kokoelmassa ovat Vihreää teetä, Selonteko oudoista häiriöistä Aungien Streetillä ja Lapsi, joka lähti haltijatarten matkaan.

Pidän ehdottomasti enemmän uudemmista, paljon toiminnallisemmista vampyyritarinoista, sillä Carmilla oli tarinana hyvin hidastempoinen ja välillä todella tylsä. Tietysti muutkaan tuon aikakauden kauhutarinat eivät yleensä ole kovinkaan vauhdikkaita, mikä varmaan pitäisi muistaa vanhoja tarinoita lukiessa. Puutteistaan huolimatta Carmilla oli kuitenkin kiinnostava vampyyritarina.

Vihreää teetä oli kokoelman kolmesta muusta novellista ehkä omaan makuuni huonoin. Saattaa tosin johtua siitä, että en varmaankaan keskittynyt kovinkaan hyvin lukemaani, koska varsinkin novellin loppupuoli tuntui menevän itseltäni vähän ohi. Selonteko oudoista häiriöistä Aungien Streetillä nousi suosikikseni kaikista kokoelman novelleista. Tarina ei ollut hetkeäkään tylsä, vaan tapahtumia ja pelotteluakin oli juuri sopivasti. Lapsi, joka lähti haltijatarten matkaan oli kiehtova, mutta lyhyt tarina, jonka loppu jäi sopivan avoimeksi, että lukija saa itse mietiskellä mitä tapahtuikaan.

Tämän kokoelman myötä kiinnostukseni Le Fanun tuotantoon heräsi ja pitääkin heti seuraavalla kirjastokäynnillä katsoa löytyisikö kirjailijalta muutakin tuotantoa luettavakseni.

------
Savukeidas 2012, 204 s.
Suom. Timo Hännikäinen
kirjastosta

7. heinäkuuta 2012

Pirunmeri

Pirunmeri romaani on satojen suomalaisten kansalaiskirjailijoiden yhteistyön tulos. Kirjan työstämiseen osallistuttiin kirjoittamalla ja äänestämällä. Yhdeksi tarinaksi yli tuhat tekstikappaletta työstivät yhteistyössä WSOY ja Roisto Oy. Lisätietoja siitä miten Pirunmeri syntyi löytyy kirjan virallisilta nettisivuilta.

Höyryristeilijä Steven's Seagull on siirtymässä uudelle omistajalleen Atlantin toiselle puolelle, mutta sen kauhutarinoiden värittämä historia alkaa pian toistaa itseään. Laivan ohjausjärjestelmän petettyä risteilijällä alkaa tapahtua muutakin kummaa. Oviin ilmestyy outoja merkkejä, laivalla vaikuttaisi olevan salamatkustaja sekä läheinen saarikin vaikuttaa omituiselta ja pahaenteiseltä. Niin laivalla kuin sen miehistölläkin on salaisuuksia, jopa tappavia sellaisia.

Ensimmäinen mieleeni tuleva sana kuvaamaan tätä kirjaa on ehdottomasti vauhdikas. Pirunmeri on jännäri, jossa tapahtuu paljon ja lukijalle tarjoillaan useita juonenkäänteitä. Välillä tapahtuu vähän liikaakin, mutta ainakaan tämän kirjan parissa ei pääse tylsistymään. Yllätyin positiivisesti miten niin monen kirjoittajan panoksella ja ideoilla toteutettu kirja onkin ennakko-odotuksista huolimatta oikein hyvä jännäri. Lisäpisteitä on pakko antaa päätapahtumapaikkana toimivasta vanhasta risteilijästä, jonka sisäänsä kätkemiä salaisuuksia on osattu hyödyntää hienosti kirjassa.

Olisin kuitenkin varmasti pitänyt kirjasta paljon enemmän jos loppuratkaisu ja loppupuolen tapahtumat olisivat olleet hiukan erilaiset. Haluamatta paljastaa sen enempää lopusta ja pilata mahdollisten muiden lukijoiden lukukokemuksen, sanon vain, että kaikille kirjan tapahtumille olisin halunnut löytyvän vähän erilaisen selityksen.

Suosittelen lukemaan kirjan ja katsomaan itse mitä on saatu aikaan kun sadat tavalliset tallaajat ovat osallistuneet poikkeuksellisella tavalla kirjan ideoimiseen ja kirjoittamiseen.

------
WSOY 2012, 162 s. 
kirjastosta

5. heinäkuuta 2012

David Nicholls: Kaikki peliin

David Nichollsin edellinen suomennettu teos Sinä päivänä hurmasi minut ja monet muutkin kirjabloggarit. Kaikki peliin on itseasiassa Nichollsin esikoisteos, vaikka se suomeksi vasta nyt ilmestyy. Sinä päivänä oli ihastuttava tarina täynnä hyvää dialogia, joten odotukseni tämän kirjan kohdalla olivat todella korkealla. Onneksi ei tarvinnut nytkään pettyä!

Vuonna 1985 nuori Brian Jackson pääsee vihdoin yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Opiskelijaelämä on kuitenkin aivan erilaista kuin Brian on kuvitellut, ei ollenkaan niin runollista kuin kuvitelmissa. Brian ihastuu kauniiseen yläluokkaiseen Alice Harbinsoniin, jonka sydämen hän haluaa valloittaa. Se tietenkin onnistuu parhaiten osoittamalla laajaa yleissivistystä ja pääsemällä mukaan yliopistojen välisen tietovisan edustusjoukkueeseen.

Kaikki peliin on mielenkiintoinen kasvutarina, jossa on mukana hyvää dialogia, jotsa ainakin minä Sinä päivänä kirjassakin tykkäsin todella paljon. Nichollsin taidot kirjoittajana ovat tietenkin vielä aika hiomattomat tässä esikoiskirjassa, mutta ensimmäiseksi teokseksi Kaikki peliin on erittäin hyvä ja viihdyttävä lukuromaani. Varmaankin jos tämän olisi lukenut ennen tuota Sinä päivänä kirjaa, ajatukset olisivat erilaisia.

Kirjan päähenkilö Brian on sympaattinen ja vähän kömpelökin nuori mies, jonka toilailut saavat aikaan paitsi hyvää huumoria myös myötähäpeän tunteita lukijassa. Yrityksien ja erehdysten kautta Brian kasvaa ihmisenä ensimmäisen yliopistovuotensa aikana. Kirjan muut henkilöhahmot ovat hekin kiinnostavia aina yläluokkaisesta vähän ärsyttävästä Alicesta toiseen opiskelijatyttöön Rebeccaan, jolla on vahvat mielipiteet melkeinpä kaikesta ja Spenceriin, Brianin kotipuolen huono-osaiseen ystävään.

Viihdyin kirjan parissa loistavasti ja se tuli luettua nopeasti. Paitsi dialogista ja kirjan sisältämästä huumorista, pidin myös siitä, että jokainen luku alkoi tietovisakysymyksellä ja kirja oli jaettu neljään kierrokseen, kuten juuri tietokilpailussa.

Jos pidit Sinä päivänä - kirjasta, kannattaa lukea myös Kaikki peliin. Oikeastaan tämä kannattaa lukea vaikka ei olisi edellistä suomennettua Nichollsia vielä ehtinyt lukea.


------
Alkuteos Starter for Ten
Otava 2012, 414 s.
Suom. Sauli Santikko
kirjastosta

29. kesäkuuta 2012

Sara Shepard: Kaivattu

En ole seurannut kuin ehkä puolen jakson verran Subilla nähtävää tv-sarjaa Valehtelevat viettelijät (Pretty Little Liars), joka perustuu Sara Shepardin kirjoittamaan kirjasarjaan. Sarjan ensimmäinen kirja on juurikin tämä Kaivattu. Koska tv-sarja ei ole minulle kovinkaan tuttu, kirjan suhteen minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia siitä miten erilaisia kirja ja tv-sarja versiot ovat.

Spencer, Aria, Hanna, Emily ja Alison ovat parhaita ystäviä, mutta Alisonin kadotessa muiden tyttöjen elämä mullistuu ja he ajautuvat erilleen. Kolme vuotta Alisonin katoamisen jälkeen high schoolin alkaessa tytöt alkavat saada outoja viestejä tuntemattomalta lähettäjältä, joka näyttäisi tietävän heidän kaikki salaisuutensa. Jokaisella tytöllä on omat luurankonsa kaapeissa, minkä lisäksi heillä on yhteinen iso salaisuus, jonka he ovat vannoneet pitävänsä salasssa hautaan asti. Salaperäinen A - nimimerkkiä käyttävä lähettäjä aikoo kuitenkin paljastaa tyttöjen kaikki salaisuudet, mikä voisi pilata Spencerin, Arian, Hannan ja Emilyn elämän.

Kaivattu on viihdyttävää teinihömppää, jota lukee oikein mielellään ajankuluksi. Kirjasarjan perusidea ei kuulosta mitenkään erikoiselta, eikä ainakaan tämä sarjan ensimmäinen osa ollut erityisen koukuttava tai maailmaa mullistavan omalaatuinen. Päähenkilöinä toimiva tyttönelikosta kaikki vaikuttavat pinnallisilta teini-ikäisiltä, joilla jokaisella on tietysti jokin oma ongelmansa olipa se sitten oman seksuaalisuuden pohtiminen tai painostaan stressaaminen. Ei siis varsinaisesti mitään, mitä ei olisi tusinassa muussakin samantyyppisessä nuortenkirjasarjassa.

Shepard kirjoittaa varsin sujuvasti, juuri nuortenkirjoihin sopivasti. Jokainen luku on kerrottu jonkun tytön näkökulmasta, mikä toimii tällaisessa kirjassa oikein hyvin varsinkin kun päähenkilöitä on useampi ja jokainen pitäisi saada omalla tavallaan mukaan tarinaan. Jos tämä kirja ei muuten kiinnosta, kannattaa se lukea läpi vain sen takia, että yhdellä tytöistä on kytköksiä Suomeenkin. Sivumääräkään ei ole niin suuri, että tätä ei nopeasti lukisi helppona ajanvietteenä.


------
Alkuteos Pretty Little Liars
Gummerus, 270 s.
Suom. Paula Takio
kirjastosta