30. elokuuta 2016

Rob Thomas & Jennifer Graham: The Thousand Dollar Tan Line

Vuosina 2004-2007 pyörinyt ja aivan liian aikaisin lopetettu Veronica Mars on ehdottomasti yksi tv-sarjasuosikkejani vielä näinkin monen vuoden jälkeen. Pari vuotta sitten olin oikein innoissani kuullessani, että ihana Veronica Mars tulee takaisin Kickstarter rahoitetun leffan muodossa. Elokuvan jälkeen julkaistiin kaksi kirjaa, jotka jatkavat tarinaa suoraan siitä mihin elokuva jäi. The Thousand Dollar Tan Line on kirjoista ensimmäinen.

Veronica Mars palaa kymmenen vuoden jälkeen vanhaan kotikaupunkiinsa Neptuneen, joka on yhtä aurinkoinen ja korruptoinut kuin ennenkin. Spring breakia viettävät riehakkaat opiskelijat täyttävät Neptunen viikoksi. Kun bileissä viimeksi nähty tyttö ilmoitetaan kadonneeksi, Veronica palkataan etsimään hänet. Tutkimuksissa paljastuu kuitenkin, että katoaminen ei olekaan mikään pikku juttu.

Myönnän, että tätä kirjaa lukiessani minulla saattoi olla silmilläni sellaiset fanilasit, että olisin melko varmasti tykännyt tästä, vaikka kirja olisikin ollut millainen tahansa. Ihan vain koska Veronica Mars. Tykkäsin siis tästä kirjasta aivan valtavasti. The Thousand Dollar Tan Line on koukuttavaa ja mukavan kevyttä dekkariviihdettä, jossa riitti mukavasti yllätyksellisyyttäkin. Varsinkin lopun käännettä en osannut yhtään odottaa. Mikäs sen mukavampaa kun tarina ei ole liian ennalta-arvattava.

Tv-sarjan ja leffan tuntemus on lukiessa suositeltavaa, sillä välillä viitataan aika paljonkin menneisiin, mutta uskoisin kirjan toimivan viihdyttävänä ja kevyenä dekkarina myös sellaisella lukijalla, joka ei ole koskaan kuullutkaan jostain Veronica Marsista.

Lukiessa tuli useamminkin mietittyä, että tämä olisi ollut aivan loistava tv-sarjan jaksona. Veronican naseva ja sanaileva tyyli ei ehkä välity aivan parhaiten kirjan muodossa, varsinkin kun tarinassa ei ole minä - kertojaa. Tätä lukiessa iski kyllä hirvittävä himo katsoa taas tv-sarjaa. Viime katselukerrasta onkin jo ihan liian pitkä aika! Suosittelen lämpimästi tutustumaan sarjaan, jos ei ole sitä vielä tehnyt ja yhtään kiinnostaa.

Voi itku kun kirjastosta ei löydy sarjan toista osaa, Mr. Kiss and Tell. Olisin niin mielelläni jatkanut heti Veronican seikkailuiden parissa. Pitää varmaankin hankkia kirja omaksi, että sen pääsee lukemaan. Ainakaan toistaiseksi Veronica Mars - kirjoja ei ole kuin kaksi, mutta toivottavasti jossain vaiheessa saadaan lisääkin.

-------
Vintage Books 2014, 324 s.
kirjastosta

27. elokuuta 2016

Aino Kallas: Sudenmorsian

Aino Kallaksen alunperin 1928 ilmestynyt Sudenmorsian on yksi niistä klassikoista, jotka olen jo pitkään halunnut lukea. Olen erittäin huono lukemaan klassikkoja tai vanhempaa kirjallisuutta, mutta päätin, että nyt on aika lukea edes tämä. Ihmissusitarinoista tykkäävälle tämähän on melkeinpä pakollista luettavaa.

Hiidenmaalaisen metsänvahdin Priidikin vaimo Aalo joutuu oudon lumouksen valtaan ja alkaa tuntea vetoa metsiin susien luokse. Aalo kulkee öisin ihmissutena ja päivisin elää tavallista elämää. Pian Priidikin ja kyläläisten epäilykset kuitenkin heräävät.

Sudenmorsian on klassikkoasemansa ansainnut, vaikka itselleni tämä ei nyt niin erikoinen lukuelämys ollutkaan. Tarina sudeksi muuttuvasta Aalosta on kiehtova, mutta jotenkin kaipasin ehkä vielä jotain enemmän. 140 sivuisessa kirjassa ei päästy aina niin syvälle kuin olisin toivonut. Tästä olisi varmasti riittänyt pidempäänkin tarinaan. Pidin erityisesti siitä miten kirjassa muututaan ihmissudeksi eli pukemalla sudennahka ylle.

Kieleltään Sudenmorsian on vanhentunut ja täynnä ilmaisuja ja sanoja, joita ei enää nykykielessä juurikaan ole. Alussa minulla olikin vaikeuksia saada kirjasta otetta, sillä vanhan kielen takia lukeminen oli hidasta. Välillä Kallaksen kieli on turhankin runollista ja senkin takia alussa oli hieman totuttelemista, että pääsee kirjaan kunnolla kiinni. En itse ole niin kamalasti tällaisen kielen ystävä, mutta kyllähän Sudenmorsiamessa käytetyssä kielessä oli samalla jotain kaunistakin.

Ainoa lähikirjastosta löytynyt painos oli tämä vuoden 1979 painos, jonka kansikuva sopii kirjaa loistavasti. On tuossa kuitenkin jotain häiritsevää, minkä takia kantta ei kovin montaa kertaa tullut tuijoteltua lukiessa. Uusin painos Sudenmorsiamesta taitaa olla ilmestynyt vuonna 2014.

------
Otava 1979, 140 s.
kirjastosta

16. elokuuta 2016

S.K. Tremayne: Jääkaksoset

S.K. Tremaynen Jääkaksoset oli lojunut kirjapinossa jo jonkin aikaa kunnes huomasin, että tämähän on ihan kohta palautettava kirjastoon, joten ei kun vaan kirja käteen ja lukemaan. Olisi vain pitänyt tajuta jo aikaisemmin lukea tämä. Sen verran upeaksi kirja kuitenkin osoittautui.

On kulunut vuosi siitä kun toinen Moorcroftien identtisistä kaksostytöistä kuoli. Perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin ja toivoo, että he vihdoinkin toipuvat hirveästä tragediasta. Vanhempiensa kauhuksi henkiin jäänyt kaksonen Kirstie väittääkin äkkiä olevansa kuollut sisarensa Lydia. 

Hui, miten hyvä kirja! Luin tämän vähän reilussa päivässä, koska olin jo alkusivuilta ihan myyty ja koukussa. En edes muista milloin kirja olisi onnistunut olemaan niin koukuttava, että kirjasta oli tulossa melkeinpä pakkomielle. Halusin vain tietää mitä tapahtuu.

Jääkaksoset on tunnelmaltaan kutkuttavan ahdistava ja todella jännittävä. Hyytävä on oikeastaan varsin hyvä termi kuvaamaan tätä kirjaa, vaikka muuten en kys. adjektiivista juuri pidäkään, varsinkaan kirjojen kuvailussa. Karu majakkasaari Skotlannissa on täydellinen tapahtumapaikka tälle tarinalle ja osaltaan lisää tarinaan kolkkoa tunnelmaa.

Jääkaksoset oli loistavasti täynnä hetkiä, jolloin luulin jo tietäväni kaiken, mutta sitten Tremayne olikin luonut sellaisen käänteen, että mikään ei ollutkaan niin kuin luulin. Pelkäsin vähän, että loppu onnistuisi jotenkin pilaamaan hienon kirjan, mutta onneksi niin ei käynyt. Pidin todella paljon lopusta, jossa tuntui kunnolla purkautuvan kirjan ajan kasvanut tunnelma.

Vaikka pidinkin kirjasta aivan valtavasti, välillä oli kuitenkin kohtia, jotka eivät jaksaneet kiinnostaa aivan yhtä paljoa ja jotka hidastivat lukurytmiäni. Ainakin keskusteluja lastenpsykiatrin kanssa olisi ehkä voinut vähän tiivistää. Muutamassa muussakin kohdassa lukemiseni uhkasi herpaantua kun juoni ei mennyt eteenpäin sillä vauhdilla kuin toivoisin, joten aivan viiden tähden lukukokemus tämä ei ollut. Mutta kyllä erittäin lähellä sitä! 

Taidankin laittaa S.K. Tremaynen korvan taakse, sillä sen verran vaikuttunut minä Jääkaksosista olin. Tremaynelta onkin tänä vuonna ilmestynyt uusi teos, The Fire Child, joka sekin vaikuttaa kuvauksen perusteella erittäin kiinnostavalta.

-----
Alkuteos: The Ice Twins
Otava 2016, 350 s.
Suom. Oona Nyström
kirjastosta

13. elokuuta 2016

Hitomi Kanehara: Käärmeitä & lävistyksiä

Hitomi Kaneharan Käärmeitä & lävistyksiä bongailin Kirjasampon Instagramista. Jotenkin kirja vaikutti jo kannen perusteella tutulta ja olen melko varma, että tämä on ollut minulla joskus kauan sitten ennen blogin aloittamista kirjastosta lainassa. En kuitenkaan muista, että olisin kirjan lukenut ennen kuin nyt.

19-vuotias Lui tapaa baarissa Aman, jonka kaksihaaraiseen kieleen hän ihastuu. Rajojaan kokeileva Lui muuttaa Aman luokse, ottaa itselleenkin kielilävistyksen ja pyytää Aman ystävää Shibaa tekemään selkäänsä ainutlaatuisen tatuoinnin. Shiba pyytää tatuoinnista hintaa, joka syöksee Luin rankkaan kolmiodraamaan.

Luettuani viimeisen sivun päällimmäisenä ajatuksena oli ehdottomasti, että mitä ihmettä minä olenkaan lukenut. Käärmeitä & lävistyksiä on erittäin rosoinen, raju ja väkivaltainen tarina, joka ei varmasti sovi herkille. Goodreadsissa kirja näyttäisi saaneen paljon yhden tähden arvosteluja ja onpa tätä siellä roskaksikin sanottu. Kirja ei todellakaan mitään laatua ollut, mutta oli tässä jotain itseäni kiehtovaa. Ainakin Käärmeitä & lävistyksiä kuvaa japanilaista underground- ja nuorisokulttuuria kiehtovasti. Kunpa kirja olisi tehnyt sen vähän paremmin kirjoitettuna.

Jotenkin vaikea uskoa, että tämä kirja on voittanut Japanin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Agutazawan. Käärmeitä & lävistyksiä on todella huonosti kirjoitettu. Dialogi on kökköä ja epäuskottavaa, hahmot ärsyttäviä. Lui on lapsellinen ja yksiulotteinen, Ama vähän säälittävä ja Shiba puhdas sadisti.

Hyvänä puolena ehdottomasti se, että kirja on lyhyt. Vähän päälle 120 sivua oli juuri tarpeeksi tällaista melkein sontaa. Tykkään lisäksi Tea Tauriaisen piirroksesta kannessa. Ehkä juuri nuo nostivat oman Goodreads tähditykseni yhdestä tähdestä juuri ja juuri kahteen tähteen.

------
Alkuteos: Hebi Ni Piasu
Sammakko 2009, 124 s.
Suom. Sami Heino
kirjastosta

11. elokuuta 2016

Chris Riddell: Ada Gootti ja Humisevan karju

Chris Riddellin upea kuvitus ja ihanan hullunkuriset hahmot ovat hurmanneet minut Ada Gootin faniksi. Odotinkin innoissani tämän kolmannen kirjan suomennoksen ilmestymistä, eikä kirja jäänyt lojumaan lukupinoon pitkäksi aikaa kun varauksen olin kirjastosta käynyt hakemassa.

Kalmatollon kartanoon kerääntyy jälleen toinen toistaan eriskummallisempaa väkeä osallistumaan lordi Gootin kirjalliseen koiranäyttelyyn. Samaan aikaan Ullakkokerho saa tutkittavaa kun kartanosta löytyy epäilyttävä määrä pureksittuja kenkiä ja omituisia jalanjälkiä. 

Vaikka lukemistani häiritsee vieläkin pieni lukujumitus, nämä Ada Gootit ovat kyllä sellaisia kirjoja, että niiden parissa jumittamisesta ei ole tietoakaan. Tälläkin kertaa luin tämän nopeasti ja innokkaasti nautiskellen hassuista hahmoista, ihanasta kuvituksesta ja mukavasta, vaikka ehkä vähän heppoisesta, tarinasta.

Varsinkin takakannen tekstistä poiketen Humisevan karjussa ollaan enemmän kirjallisessa koiranäyttelyssä kuin selvittämässä Kalmatollon kartanon omituisia yöllisiä tapahtumia. Juoni on varsin hajanainen, mitä jo kahden edellisen osan perusteella osasin oikeastaan jo odottaa, mutta kyllä tälle kolmannelle osalle jo vähän toivoi tasaisempaa ja paremmin kasassa pysyvää juonta. Jälleen kerran keskitytään vähän liikaa erikoisten hahmojen esittelyyn ja liian vähän itse tarinaan. Mutta kyllä minä suloisen Ada Gootin parissa viihdyin tuosta huolimattakin.

Edellisten osien tapaan myös Humisevan karju on pullollaan herkullisia nimiväännöksiä ja viittauksia, tällä kertaa erityisesti kirjailijoihin. Kalmatollon kartanon kirjalliseen koiranäyttelyyn osallistuu sellaisia henkilöitä kuin Karu Austen, Peppi Pätkätossu ja Pappilan sisarukset Charlotte, Emily ja Anna. Laatutyötä jälleen Jaana Kapari-Jatalta. Toisaalta kiinnostaisi kovasti lukea tämäkin osa englanniksi, että näkisin millaisia väännöksiä alkuperäisen englanninkieliset nimet ovat.

Riddellin kuvitus on jälleen kerran ihanan vinksahtanutta ja upean yksityiskohtaista. Kirjan sivujen reunat ovat kauniin vaaleansiniset ja kansikuva jälleen oikein ihastuttava. Tämän sarjan kirjat paikkaavat visuaalisella näyttävyydellään osan niistä puutteista, mitä oikeastaan jokaisen osan juonessa on ollut. 

Seuraavaa Ada Goottia saakin sitten odotella pidempään, koska tämä viime vuonna alunperin ilmestynyt kolmas osa on sarjan viimeisin osa, eikä ainakaan Goodreadsilta löytynyt vielä tietoa onko sarjaan tulossa jatkoa. Suomennettujen kirjojen lisäksi Chris Riddell on kirjoittanut Adasta lyhyen Goth Girl and the Pirate Queen kirjan osana World Book Dayta.

------
Alkuteos: Goth Girl and the Wuthering Fright
Gummerus 2016, 224 s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta
kirjastosta

10. elokuuta 2016

Charlaine Harris: Midnight Crossroad

Lukeminen sujuu tällä hetkellä hitaanlaisesti, mutta nyt kun seitsemän viikon urakka kesätöissä on ohi, tuntuu pitkästä aikaa siltä, että nyt olisi aikaa ja intoa lukeakin. Ensimmäisenä olen suunnitellut yrittäväni saada luettua ne muutamat kirjat, joita olen aloittanut, mutta hetken lukemisen jälkeen sysännyt syrjään. Charlaine Harrisin uuden sarjan (vai olikohan tämä nyt sittenkin trilogia) aloitusta Midnight Crossroadia starttailin lukemaan jo pitkä aika sitten. Välissä oli kuitenkin pidempi tauko kunnes tartuin taas kirjaan ja lukaisin paremmalla innolla loppuun.  

Midnight, pikkukaupunki Witch Light Roadin ja Davy Roadin risteyksessä Teksasissa, vaikuttaa aivan tavalliselta kuihtuneelta kaupungilta kuin moni muukin. Kaupungissa ei ole kuin kourallinen vakituisia asukkaita. Manfred Bernardo muuttaa Midnightiin voidakseen työskennellä rauhassa selvännäkijäbisneksensä parissa. Pian kuitenkin paljastuu, että Midnightin asukkaat eivät ole aivan sellaisia miltä näyttää.

Charlaine Harrisin kirjat ovat minulle olleet sellaisia helppoja luettavia ja niin oli tämäkin, vaikka tarina lähti erittäin hitaasti liikkeelle. Alkupuolella tuntui pitkään, että kirjassa ei tapahdu mitään muuta kuin Midnightin asukkaiden tavallista elämää. Ehkä osin juuri tuon takia hylkäsin kirjan vähäksi aikaa kokonaan. Loppua kohden alkoikin jo sitten tapahtua vähän enemmän ja kiinnostavampaa.

Midnight erittäin monen kirjavine asukkaineen on kiinnostava paikka. Jokaisella on vähän jotain salaisuuksia, eikä kaikki todellakaan ole sitä miltä näyttää. Jo Sookie Stackhouse - kirjoissa tykkäsin Harrisin luomasta pikkukaupungin tunnelmasta ja siitä tykkäsin tässäkin. Bon Tempsiin verrattuna Midnight on (jos mahdollista) vielä mysteerisempi, synkempi ja omalaatuisempi. Tässä ensimmäisessä kirjassa selvästi vasta raapaistiin pintaa asukkaiden salaisuuksista ja erikoisuuksista, joten jatko-osissa niihin pureudutaan toivottavasti vielä enemmän ja mehukkaammin. 

Tarvitsin pientä taukoa kunnolla innostuakseni Midnight Crossroadista, mutta kyllä tämän ihan mielellään luki. Harrisin kirjat eivät ehkä ole mitään kirjallisuuden mestariteoksia, mutta ne ovat yleensä varsin viihdyttäviä, niin oli tämäkin. Alun hitaudesta kun päästiin Midnight Crossroad oli loppujen lopuksi varsin viihdyttävää luettavaa.

Tämä ensimmäinen osa ei ehkä ollut aivan täysi napakymppi, mutta aion melko varmasti lukea sarjan jatkot eli Day Shift ja Night Shift. Jos olisin täysillä hurmaantunut Midnight Crossroadista, olisin varmaankin hankkinut jatkot ihan omaksi, mutta nyt kun aloitusosa ei ollutkaan kovin erikoinen, taidan laittaa kahdesta seuraavastakin hankintapyyntöä kirjastoon. Jatko-osissa toivottavasti tapahtuu vähän enemmän kuin tässä ensimmäisessä.

Midnight Crossroadista on ilmeisesti tulossa tv-sarjakin nimellä Midnight, Texas. En onnistunut löytämään tietoa, että milloin tv-sarja on USA:ssa alkamassa. Promokuvan perusteella ainakin Manfred näytti aivan erilaiselta kuin olin kuvitellut. Saa nähdä millaisen vastaanoton sarja saa.

-------
 Gollancz 2015, 320 s.
kirjastosta