22. kesäkuuta 2013

Hallusinatsioneja: Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita

Viime aikoina en jotenkin ole jaksanut keskittyä lukemaan mitään isompaa kirjaa, eikä oikeastaan sopivaa sellaista ole osunut kohdallekaan. Kirjastosta on lähtenyt mukaani siis vain muutama lyhyempi teos, joista yksi on tämä Juri Nummelinin toimittama Hallusinatsioneja: Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita. Kirja tuntui kiinnostavalta jo siksikin, että jotenkin luen kirjan nimeä koko ajan vaikka millä tavalla väärin. 

Hallusinatsioneja: Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita on kurkistus vanhoihin suomalaisiin kauhutarinoihin. Mukana on tarinoita muun muassa Kyösti Wilkunalta, Topeliukselta, Larin-Kyöstiltä sekä Aleksis Kiveltä. Mukana on myös Juri Nummelinin esipuhe suomalaisen kauhukirjallisuuden historiasta.

Vaikka kirjan tarinat eivät olleetkaan mitään oikeasti kauhistuttavia, oli tämä silti erittäin mielenkiintoista luettavaa. Tarinat, joiden kauhuelementit tuntuivat lukiessa melko naurettavilta, olivat varmaankin ilmestyessään oikein kauheita ja pelottavia, vaikka monessa tarinassa kauhu tietysti selitettiinkin jollain paljon vähemmän pelottavalla syyllä. Tarinoiden kieli on hyvin vanhahtavaa, eikä niitä ole onneksi ryhdytty muuttamaan sopimaan paremmin nykykieleen.

Suosikkini kirjan tarinoista oli Larin-Kyöstin Hiirenkesyttäjän kosto, joka varsin karun loppunsa takia tuntui kaikista kirjan tarinoista kaikista kauhistuttavimmalta. Muutkin kokoelman tarinoista olivat kiinnostavia, poikkeuksena Uno Osmion Kuumehoureissa, joka oli mielestäni hieman liian sekava ja outo. Mutta muuten Hallusinatsioneja oli ehdottomasti tutustumisen arvoisia, koska muuten tällaiset vanhemmat tarinat olisivat minulta varmasti jääneet lukematta.

------
Faros 2012, 126 s.  
kirjastosta

20. kesäkuuta 2013

Aleksi Delikouras: Nörtti - New game

En edes muista kuinka monta kertaa olen tätä Aleksi Delikouraksen kirjaa katsonut kirjastosta ja pohtinut lainaisiko vai ei. Jostain syystä kirja jäi aina lainaamatta, mutta nyt sitten sopivaa kesälukemista etsiessäni en enää keksinyt tyhmiä tekosyitä olla kirjaa lainaamatta ja Nörtti - New game päätyi luettavakseni.

DragonSlayer666 on peliriippuvainen teini, jonka elämää häiritsevät valittava äiti, äidin kreikkalainen poikaystävä Jorgos, koulukiusaajat sekä tietysti pahin kilpailija Hege91, joka luulee olevansa Dragoa parempi pelaaja. Ankean kouluarjen ja nolojen sattumusten keskellä on onneksi Milla Jovovichia muistuttava punatukkainen tyttö, jonka ansiosta virtuaalimaailman ulkopuolella on jotain hyvääkin.

Nörtti oli loistava! Useammin kuin kerran huomasin hymyileväni itsekseni nörttipojan jutuille ja kirjaa luki sivu sivulta koko ajan innokkaammin. Delikouraksen käyttämä kieli on hyvin lennokasta puhekieltä, joka ehkä toisenlaisessa tarinassa olisi häirinnyt, mutta tähän kirjaan tuo sopi erinomaisesti ja kyllähän tällaisesta nörtin tarinasta tulee paljon uskottavampi kun sitä ei ole kirjoitettu kankealla ja liian silotellulla kielellä. 

Vaikka päähenkilö joutuu kokemaan paljon vakavaa kiusaamista ja tilanteita, jotka eivät ole kovin hauskoja, ne oli onnistuttu ilmaisemaan niin, että osa tilanteiden vakavuudesta rapisi pois juurikin lennokkaan kielen takia ja tilanteet tuntuivat helpommin hyväksyttäviltä.  

Lyhyiden lukujen ja railakkaan kielen takia Nörtti - New game oli erittäin nopealukuinen ja viihdyttävä paketti. Tämä on kyllä varmaan yksi parhaista kotimaisista nuortenkirjoista, minkä olen lukenut. Ja koska tällainen yli-ikäinenkin lukija nautti tästä oikein paljon, eikä kirja todellakaan tuntunut mitenkään liian lapselliselta, sopii kirja luettavaksi vähän vanhemmillekin. 

Tänä vuonna ilmestyi jatkoa DragonSlayerin seikkailuille ja nappasinkin sen jo kirjastosta mukaani, enkä siis todellakaan aio viivytellä kakkososan lukemisen kanssa niin pitkään kuin tämän kanssa tein. Jos toinen kirja tempaisee mukaansa yhtä hyvin kuin tämä ensimmäinen, siitä varmasti tulee hyvinkin pian juttua tänne blogiin.

-------
Otava 2012, 206 s.
kirjastosta

19. kesäkuuta 2013

Lyhyesti Nothombia, Oatesia ja McCoyta

Jo toukokuun puolella luin kolme kirjaa, joista kirjoittaminen jotenkin vain venyi ja venyi koko ajan pidemmäksi kunnes en sitten saanutkaan niistä blogipostauksia aikaiseksi. Nyt päätin sitten vihdoinkin lyödä kolme kärpästä yhdellä iskulla ja kirjoittaa edes sanan tai pari näistä lukukokemuksista, koska jokainen kolmikosta oli kuitenkin mukavaa luettavaa ja ansaitsee siksi esiintymisen blogissani.

 AMÉLIE NOTHOMB: ANTIKRISTA

16-vuotias Blanche aloittaa yliopisto-opinnot ja tutustuu Kristaan, joka on itsevarmana ja suosittuna Blanchen täydellinen vastakohta. Krista onnistuu Blanchen lisäksi hurmaamaan kaikki muutkin, myös hänen perheensä. Kristan ihanan ulkokuoren alta paljastuu inhottavampi puoli, Antikrista, joka tulee esille vain silloin kun Blanche on yksin Kristan kanssa. Blanchen on taisteltava saadakseen etenkin perheensä näkemään millainen Krista todellisuudessa on.

Vaikka Antikrista oli nopealukuinen ja sivumäärältään pieni, kirja ei kuitenkaan ollut mitenkään helppo lukukokemus, päinvastoin. Kristan törkeä käyttäytyminen Blanchea kohtaan ja yleinen inhottavuus sai ainakin minut olemaan heikomman puolella. En juurikaan pitänyt kirjan lopusta ja epätasapainoisen kaveruuden päätöksestä, mutta muuten Antikrista oli kiehtovaa luettavaa.

Tämä oli ensimmäinen lukemani Nothomb ja jotenkin ihastuin hänen kirjoitustyyliinsä. Voisin siis hyvinkin harkita lukevani lisääkin Nothombin tuotantoa ja itse asiassa kirjastosta jo muutamaakin kirjailijan teosta katselin, mutta toistaiseksi yhtään niistä ei ole tämän jälkeen mukaani lähtenyt. Mutta ehkä joskus kohta sitten.

Alkuteos: Antéchrista
Otava 2007, 158 s.
Suom. Heidi Siitonen
kirjastosta

JOYCE CAROL OATES: KOSTO: RAKKAUSTARINA

Teena Maguire oikaisee eräänä yönä 12-vuotiaan tyttärensä kanssa puiston halki ja joutuu nuorisojoukon raiskaamaksi. Tytär joutuu hirvittävän teon silminnäkijäksi. Oikeudessa pitävät todisteet kaikkien tuntemia naapurinpoikia vastaan kääntyvät kuitenkin päälaelleen ja koko yhteisö kääntyy Teenaa vastaan.

Kosto: rakkaustarina jätti hiukan sekavat tuntemuksen lukemisen jälkeen, sillä kirjan aihe kyllä oli oikein kiinnostava ja vakava, mutta jotenkin en pitänyt tästä niin paljon kuin olisin toivonut. Tämä oli ensimmäinen lukemani teos Oatesin tuotannosta. Kirjan tyyli tuntui välillä hieman omituiselta ja ei oikein omaan makuuni sopivalta, mikä varmaankin oli osaksi syynä siihen, että tästä heräsi niin sekavia mietteitä.

Kirja ei valitettavasti onnistunut tekemään mitään lähtemätöntä tai edes vähän suurempaa jälkeä minuun, sillä nyt kun tämän lukemisesta on jo vähän aikaa, Kosto: rakkaustarina tuntuu harmittavasti vain kirjalta muiden joukossa. Tätä lukiessa heräsi kuitenkin ajatus siitä, että näin voisi oikeastikin käydä eli kaikista todisteista huolimatta oikeus ei ainakaan laillisia reittejä tapahdu.

Alkuteos: Rape: A Love Story
Otava 2010, 152 s.
Suom. Kaijamari Sivill
kirjastosta


HORACE MCCOY: AMMUTAANHAN HEVOSIAKIN

Robert on saamassa tuomiota tanssiparinsa Glorian ampumisesta. Ennen verityön tapahtumista Robert on haaveillut elokuvaohjaajan urasta 30-luvun Hollywoodissa. Rahapalkinnon innoittamana Robert suostuu sattumalta tapaamansa Glorian tanssipariksi maratontansseihin, jossa tarkoitus on tanssia lähes taukoamatta ja pisimpään jaksanut pari voittaa. Maratontansseissa tapahtuu yllättävästi paljon muutakin kuin pelkkää tanssimista.

Horace McCoy oli itselleni täysin tuntematon ennen kuin sattumalta kirjastossa hyllyjen välissä pyöriessäni kiinnitin tähän kirjaan huomioni. Ammutaanhan hevosiakin on kiinnostava kuvaus 30-luvun Hollywoodista ja etenkin maratontansseista, joista itse en tiennyt mitään ennen tämän lukemista. Maratontanssit voivat kestää jopa kuukausia, mikä tuntuu aika käsittämätöltä. Tapahtumat kulkevat mukavasti eteenpäin ja juuri sopivan vähitellen paljastuu miksi päähenkilö Robert päätyi surmaamaan Glorian. Jotenkin kirjan lopetuksen jälkeen teko ei tunnu aivan niin kamalalta kuin sen ehkä pitäisi tuntua. 

Ammutaanhan hevosiakin on Antikristan ja Koston tapaan lyhyt ja nopealukuinen, mutta sisältää sivumäärään nähden valtavasti vakavia ja vaikuttavia asioita. Aina ei todellakaan tarvita montaa sataa sivua, että voisi tehdä vaikutuksen lukijaan. 

Alkuteos: They Shoot Horses, Don't They?
WSOY 2009, 153 s.
Suom. Heikki Salojärvi 
kirjastosta

9. kesäkuuta 2013

Liz Williams: Demonien taivas

Liz Williamsin Rikosetsivä Chen - sarjan edellinen suomennos ja sarjan aloittava osa Aavekauppiaan tytär oli mielestäni kiehtova, joskin omaan makuuni ehkä paikoitellen hieman sekava, tarina, jonka maailma oli varmasti kiinnostava. Huomasin toisen osan ilmestymisen hiukan jälkijunassa, mutta onneksi kirjan sai nopeasti kirjastosta luettavaksi. 

Demonietsivä Zhu Irzh sekaantuu Singapore Kolmessa tapahtuneen raa'an murhan rikostutkintaan ja yhdessä komisario Chenin kanssa saa selville, että verityön jäljet johtavat kansainvälisen Paugeng - suuryrityksen johtoportaaseen asti. Murhatutkinnassa käy ilmi, että teon taustalla on paljon vakavampi juoni, jonka toteutuessa helvetti pääsisi valloilleen maan pinnalla. Taivaskaan ei enää näytä suojelevan maata, joten kun maailmoja erottavat meridiaanit alkavat romahtaa, on Zhu Irzhillä ja Chenillä jälleen kädet täynnä töitä.

Demonien taivasta lukiessa minulla oli oikeastaan samoja ongelmia kuin sarjan ensimmäistäkin osaa lukiessani. Kirjojen maailma on niin laaja ja monimutkainen, eikä asioita ainakaan liikaa tässäkään osassa selitetty, joten välillä tuli tunne, että jotkut asiat jäivät taas hämärän peittoon. En tiedä johtuiko se sitten siitä, että en niin paljon aloitusosasta muistanutkaan kuin kuvittelin tai sitten yksinkertaisesti oletetaan, että lukija tajuaa jotkin yliluonnollisen maailman kummallisimmatkin asiat ilman niiden sen suurempaa selitystä.

Vaikka välillä jouduinkin muistelemaan, että mitäs tämäkin asia nyt tarkoitti, Demonien taivas oli mukava lukukokemus. Senesalkki Zhu Irzh saa tässä osassa edellistä suuremman roolin ja Chen saa tällä kertaa tyytyä melkeinpä sivuosaan. Demonietsivä tuntui jo edellisessä osassa mielenkiintoiselta hahmolta ja nyt vielä mielenkiintoisemmalta.

En pitänyt oikeastaan ollenkaan Aavekauppiaan tyttären kansista, mutta tässä kirjassa on jo vähän enemmän yritystä. Silti kannet tuntuvat kuitenkin hieman leikkaa - liimaa - tyyppiseltä ratkaisulta eli aivan nappiin kansien osalta ei Demonien taivas osunut. Harvoin kiinnitän mitään erityistä huomiota kirjojen kansiin, mutta kun sarjan edellisen osan kansista en pitänyt, tuli tähän osaan kiinnitettyä siltäkin osalta enemmän huomiota.

-------
Alkuteos: The Demon and the City 
Like 2013, 397 s.
Suom. Sirje Niitepöld
kirjastosta

5. kesäkuuta 2013

Lisi Harrison: Monster High 4 - Elävän kuolleen koitokset

Lisi Harrisonin Monster High - sarja päättyy tämän neljännen osan myötä. Toisen ja kolmannen osan olen jo aikaisemmin lukenut ja blogannut, ensimmäinen tuli luettua silloin kun blogini ei vielä ollut pystyssä. Viimeinenkin osa oli siis pakko lukea kun niin pitkälle lyhyessä sarjassa jo olin päässyt. Sellaista mukavaa nuorten hömppäähän nämä Harrisonin kirjat ovat olleet.

Lala joutuu kokemaan ikävän yllätyksen kun hänen isänsä herra D saapuu yllättäen vierailulle. Herra D haluaa perustaa RADeille oman koulun ja Lalan olisi tietenkin siirryttävä uuteen kouluun. Mutta voisiko paikka valtakunnallisen mainoskampanjan keulakuvana auttaa Lalaa vakuuttamaan isänsä siitä, että hänestäkin on johonkin? Frankiekin on innoissaan mainoskampanjasta, mutta voittaakseen hänen on raivattava tieltään eräs suuri este, nimittäin koulun kuningatar Cleo De Nile, jota vastaan Frankie joutuu karistamaan kiltin tytön roolinsa ja ottamaan kovat keinot käyttöön. Melody Carverin yhteiset kesälomasuunnitelmat poikaystävänsä Jacksonin kanssa uhkaavat vesittyä kun Melody bongataan erään bändin laulajaksi ja kuvioihin astuu mukaan myös hyvännäköinen roudari Granite.

Elävän kuolleen koitokset ei juurikaan eroa sarjan edellisistä osista. Eli kirja ei ollut mitenkään erityisen hyvä tai huono edellisiin verrattuna. Kirja on nopealukuinen ja kevyttä viihdettä, eikä tämän lukemiseen juuri päivää pidempään mennyt.

Jonkin verran kuitenkin jäi häiritsemään erityisesti Melodyn juonon hieman yksinkertainen ja liian helppo lopetus, mutta kun tapahtumien ratkaiseminen jää liian myöhään, ei parempaankaan lopetukseen voi varmaan enää pystyä. Mutta muuten Elävän kuolleen koitokset kyllä toimi ihan kivana lukukokemuksena, jos pystyi vain ohittamaan jotkut tällaisesta yli parikymppisestä lukijasta hieman lapsellisilta tuntuvat asiat. Kirjan kohderyhmää ne eivät välttämättä niin paljon häiritse.

Ihanaa, että aurinko lämmittää ja saa ahkerien opiskeluiden jälkeen vähän lomailla. Toivottavasti kesällä ehdin lukea paljon enemmän kuin nyt olen lukenut, sillä lukulistalla olisi paljon ainakin kiinnostavia uutuuksia. Lisäksi olisi vielä bloggaamatta muutamakin luettu kirja, mutta niistä lisää myöhemmin.
------
Alkuteos: Back and Deader Than Ever
Buster Nordic 2013, 238 s.
Suom.  Sonja Lahdenranta
kirjastosta