24. toukokuuta 2013

Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Tuli

Engelsfors - trilogia jatkuu! Melkein vuosi sitten luin sarjan ensimmäisen osan ja kirja onnistui positiivisesti yllättämään minut olemalla lumoava ja hyvinkirjoitettu nuortenkirja. Odotin kovasti toisen osan suomennoksen ilmestymistä ja odotukset muutenkin Tulen suhteen olivat korkealla. Ei tarvinnut onneksi pettyä ollenkaan, vaan Engelsforsin Valittujen tarina jatkuu hyvänä tässäkin osassa.

Valitut ovat odottaneet edellisen kouluvuoden tapahtumien jälkeen demonien seuraavaa siirtoa. Kun epätavallinen kuumuus piinaa Engelsforsia ja omituinen lahkomainen liike saa yhä enemmän kannattajia kaupungissa, Valitut ovat varmoja, että paha on jälleen palannut Engelsforsiin. Selvitäkseen demonien suunnitelmista Valittujen on lähennyttävä ja opittava tuntemaan toisensa paremmin. Maagisten ongelmien lisäksi Valittujen elämää vaikeuttavat myös rakkaus- ja perheongelmat, joten toisesta lukiovuodesta ei tule ainakaan tylsää ja Valitut joutuvat jälleen kokemaan raskaita menetyksiä.

Pidin tästä niin kovasti, että melkein 700 sivua eivät tuntuneet missään kun juoni kulki erinomaisesti eteenpäin ja tapahtumat tempaisivat mukaansa. Myöskin Tuli olisi joltain kohdin ehkä kaivannut pientä tiivistämistä, mutta missään vaiheessa rauhaisammatkaan tapahtumat eivät tuntuneet liikaa hidastavan tarinankerrontaa.

Tuli syventää hienosti jokaista päähenkilöä ja etenkin yksi Valituista, Ida, sai kokea ehkä kaikista suurimman muodonmuutoksen. Viimeistään lopun yllättävien käänteiden jälkeen Idasta tuli ehkä kiinnostavin kaikista Valituista ja jään odottamaan innolla, mitä hahmon varalle trilogian viimeisessä osassa keksitään. Kirjassa esiteltiin myös uusia kiinnostavia hahmoja, kuten Viktor, josta ei tiedä onko poika ystävä vai vihollinen. 

Uskallan sanoa, että Tuli on jopa edeltäjäänsä parempi osa trilogiaa ja toivottavasti kolmas osa ylittää vielä tämänkin. Tarinassa on mukavasti, mutta ei liikaa, toimintaa höystettynä hahmoja syventävillä ihmissuhdeongelmilla, jotka eivät onneksi vie liikaa tilaa muulta tarinalta. Tuli ei toimi itsenäisenä osana, vaan ensimmäinen osa Piiri kannattaa lukea ennen kuin tarttuu tähän. Muuten kirja oli erinomainen lukukokemus. 

Engelsfors - trilogian kolmas ja viimeinen osa Nyckeln ilmestyy syksyllä 2013. Koska ruotsin kielen taitoni eivät ehkä ole niin hyvät, että pystyisin kirjan alkuperäiskielellä lukemaan, jään odottamaan suomennoksen ilmestymistä, mihin luultavasti on vielä pitkä aika.

------
Alkuteos: Eld
Basam Books 2013, 683 s.
Suom. Riie Heikkilä
kirjastosta

18. toukokuuta 2013

Alex Scarrow: Time Riders

Alex Scarrow ja 6-osainen Time Riders - sarja olivat itselleni täysin tuntemattomia ennen kuin huomasin ensimmäisen osan suomennoksen kirjaston hyllyssä. Vaikka sarjan idea aikamatkustuksineen ei ehkä kaikkein omaperäisin olekaan, ensimmäinen osa onnistui hurmaamaan minut siinä määrin, että varmasti jatkossakin tulen sarjan suomennokset lukemaan.

Kolme nuorta, Liam O'Connor, Maddy Carter ja Sal Vikram, olisivat kuolleet ellei salaperäinen mies olisi rekrytoinut heitä järjestöön, jonka tarkoituksena on säilyttää historia sellaisena kuin sen kuuluu olla ja tarvittaessa korjata rikki mennyt historia. Nuoret joutuvat heti uuden työnsä aloitettuaan tulikokeeseen, sillä joku on onnistunut matkustamaan menneisyyteen ja muuttamaan historiaa niin, että vaikutukset ovat liian suuria. Liamin, Maddyn ja Salin on löydettävä keino muuttaa kaikki jälleen ennalleen, mutta siitä tulee kaikkea muuta kuin helppoa.

Vauhdikas ja sujuvasti useammassa ajassa kulkeva Time Riders oli koukuttava lukukokemus. Reilut 400-sivua tuli luettua todella nopeasti, sillä tarina onnistui imaisemaan mukaansa ja pakotti lukemaan sivun toisensa jälkeen. Tarina liikkui eteenpäin varsin vauhdilla, eikä tylsiä kohtia ollut juuri ollenkaan, vaikka välillä vedettiinkin hieman henkeä kaiken toiminnan keskellä.

Kirjassa oli erittäin piristävää myös se, että ainakaan tähän ensimmäiseen osaan ei oltu tungettu mitään teiniromanssia, eikä tarina sellaista kaivannutkaan. Time Riders on puhtaasti toimintaa ja vauhtia, loistavaa ajanvietettä siis. Eri ajoista yhteen tempaistuista päähenkilöistä olisi voinut kertoa hieman enemmänkin, sillä jokainen kolmikosta oli kiinnostava, etenkin nörttityttö Maddy. Hahmot jäivät nyt hieman etäisiksi, mutta ehkä siihen tulee muutos sarjan seuraavissa osissa.

Oikeastaan ainoa asia, mikä lukiessa Time Ridersia jäi suuremmin häiritsemään olivat tekstiin ikävästi jääneet useammatkin kirjoitusvirheet. Löytyipä kirjan lisäsivuilta myös muutama lause ruotsiksikin. Tuollaiset lipsahdukset toivoisi korjattavan ennen kirjan julkaisemista, mutta onneksi Time Riders oli hyvää luettavaa virheineenkin. Olen kai vain liian tarkkasilmäinen lukija kun huomaan niin helposti kirjoitusvirheet sun muut.

Ensimmäiselle osalle on tulossa jatkoa jo syksyllä kun sarjan toinen osa, Saalistajan aika, ilmestyy. Lisäksi kustantajan sivuilta löytyi kansikuva myös kolmanteen osaan, Tuomiopäivän koodi, mutta sen ilmestymisajankohdasta ei minulla ole tietoa.

------
Alkuteos: Time Riders
Buster Nordic 2013, 429 s. 
Suom. Tytti Träff
kirjastosta

13. toukokuuta 2013

Elizabeth Hand: Pimeää kohti

Joillekin kirjoille ei ole mitään erikoisempaa tarinaa, miksi ne päätyivät lukupinooni. Elizabeth Handin jännäri on yksi sellaisista. Kiinnostava takakansiteksti ja Suomiyhteys olivat oikeastaan suurimmat syyt siihen, että Pimeää kohti lähti mukaani kirjastosta. 

Huume- ja alkoholihuuruista elämää elävä Cassandra Neary ansaitsi mainetta joskus kolmekymmentä vuotta sitten julkaistulla valokuvakirjalla. Uransa pohjalla oleva Cassandra saa oudon toimeksiannon matkustaa Helsinkiin ja tarkistaa suomalaisen valokuvaajan ottamien kuvien aitouden. Työkeikan jälkeen Cassandra suuntaa Islantiin etsimään kadotettua nuoruuden rakkauttaan. Kun Helsingissä tehdään verinen murha, Cassandra tajuaa joutuneensa murhaajan tappolistalle, eikä hyisessä Islannissa ole paikkaa minne paeta.

Ensiksi on pakko mainita se suurin asia, joka tätä lukiessa alkoi erittäin kovasti vaivata. Jotenkin koko ajan lukiessani tuli sellainen tunne, että joitain tarinassa mainittuja tapahtumia ei kerrottu kunnolla, aivan kuin viitattaisiin johonkin toiseen kirjaan. En siis tiennyt, että Pimeää kohti on osa jotain sarjaa. Ystävämme Wikipedia kuitenkin tiesi kertoa, että tämä on sarjan toinen osa ja jatkoa Generation Loss - romaanille. En ymmärrä millä perusteella on päätetty suomentaa juuri tämä, eikä sarjan alusta. Varmaankin osittainen Suomeen sijoittuminen ja vahvat Suomi - viittaukset ovat olleet siinä osallisena. Mutta silti, olisihan se ollut mukavaa lukea sarjan ensimmäinen osa ennen tätä toista.

Pimeää kohti on tunnelmaltaan hyvin synkkä, sillä mukana on blackmetalia, muinaisia taruja ja erittäin raakoja valokuvia. Lisäksi Cassandran huumeidenkäyttö on erittäin suuressa osassa. Itse asiassa niitä huumeita olisi voinut olla vähemmänkin, sillä päähenkilön huumesekoilua olisi voinut korostaa paljon vähemmän, eikä tarina olisi siitä mitenkään kärsinyt. Cassandran rappion korostaminen juuri huumeilla tuntui jotenkin liian hallitsevalta.

Vauhdikas tarina oli mielenkiintoista luettavaa alusta loppuun. Odotin perinteistä dekkarilopetusta, mutta Hand olikin onnistunut kirjoittamaan jotain paljon yllättävämpää ja raaempaa. Tykkäsin kyllä tästä oikein paljon ja voisin harkita sarjan ensimmäisenkin osan lukemista englanniksi.

------
Alkuteos: Available Dark
Like 2012, 238 s.
Suom. Juha Ahokas
kirjastosta

9. toukokuuta 2013

Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua

Myönnän joskus valitsevani kirjoja luettavaksi pelkästään kansikuvan perusteella. Tämän kirjan huomasin jo kirjakaupassa ja jotenkin sen kansi jäi häiritsemään. En ole aivan varma onko tämä hyvä vai huono kansi, mutta mieleen se ainakin jäi. Siispä kun kirjastossa sopivasti sattui kirja olemaan hyllyssä, se oli tietysti ihan pakko ottaa mukaan luettavaksi.

Kolmekymppinen Krista aloittaa salasuhteen perheellisen työkaverinsa Harrin kanssa. Hän haluaisi, että Harri muuttaisi kaiken, jättäisi perheensä. Yhteiset baari-illat ja Japanin matka lupaavat jo paljon, mutta onko Harri sittenkään valmis olemaan vain Kristan? Lukiolainen Kiira on viettänyt vuoden Wyomingissa ja palannut ankeaan Turkuun. Amerikassa koettu erityinen ystävyys ja sen odottamaton loppu jättivät jälkensä Kiiraan, joka ei enää tiedä minne hän Suomessa kuuluu. Lopulta kahden erilaisen naisen polut risteävät yllättävällä tavalla.

Kahdella kertojaäänellä kerrottu tarina voi vaikuttaa sivumäärältään pieneltä, mutta vajaa 200 sivuinen kirja sisältää kauniisti kirjoitettua epävarmuutta, yksinäisyyttä ja rakkauden kaipuuta. Pöyhönen onnistuu kutomaan kahden kertojan tarinat yhteen yllättävästi, sillä en osannut odottaa, että päähenkilöiden tiet kohtaisivat aivan niin odottamattomasti kuin ne tekivät.

Hän rakastaa minua käsittelee rankkojakin aiheita, mutta ainakaan itse en kokenut tätä mitenkään raskaana tai vaikeana lukukokemuksena. Pöyhönen kirjoittaa esikoisteoksessaan niin runollisen taitavasti, että vaikeat aiheet eivät tuntuneet liian ahdistavilta. Hän rakastaa minua on hieno pieni kirja, josta pidin kovasti jo lukiessa, mutta jotenkin nyt kun tämän lukemisesta on jo jonkin aikaa, kirja tuntuu vieläkin paremmalta.

En ole vieläkään aivan varma mitä ajatella tuosta kannesta. Toisaalta se sopii erinomaisesti kirjan tunnelmaan ja tarinaan, mutta toisaalta jokin siinä häiritsee edelleen. Mutta jos ei häiritsisi, en varmaankaan olisi tätä ottanut luettavaksi. Hän rakastaa minua oli onneksi hieno lukukokemus.

------
WSOY 2013, 190 s.  
kirjastosta

5. toukokuuta 2013

Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla - matkani saunankestäväksi suomalaiseksi

Tällaista löytyi taas kirjaston uutuushyllystä, jonka tarjontaa kannan kirjastosta kotiin vähän liiankin usein ja paljon. Ehkä pitäisi tutustua myös vähän vanhempaan kirjallisuuteen, mutta uutuuksista niin kätevästi aina löytyy luettavaa.

Parikymmentä vuotta Suomessa asunut Hermann Schmitz ei tunne oloaan suomalaisesta vaimosta ja lapsista huolimatta suomalaiseksi, joten hän päättää muuttua supisuomalaiseksi. Muutokseen kuuluvat muun muassa jokatorstainen hernerokka, perjantaikännit, tango ja risteilyt. Ja tietenkin myös kiroileminen ja unien näkeminen suomeksi sekä Suomen kansalaisuus.

Täällä pohjoisnavan alla sisältää varsin tarkkoja huomioita suomalaisista ja suomalaisuudesta, joita ei ehkä tule syntyperäisenä suomalaisena ajatelleeksi samalla tavalla. Kirjaa lukiessa alkoi hymyilyttämään useampaankin kertaan, koska Schmitzin kirjoitustyyli on hauskaa ja hyväntuulista. Viihdyin kirjan parissa erinomaisesti ja tämä oli juuri sopivan kepeää viihdettä kun edelliset lukemani kirjat olivat hyvin erilaisia kuin tämä. Schmitzin suomalaisuuden tavoittelu imaisi niin hyvin mukaansa, että kirjan luki erittäin nopeasti.

Jos yhtään kiinnostaa miten suomalaiseksi tullaan, kannattaa Täällä pohjoisnavan alla lukea, sillä letkeä teksti tuo hymyn huulille ja ainakin itselleni tämä antoi hieman vaihtelua kun on viime aikoina lukenut vähän vähemmän hyväntuulisia kirjoja.

------
Alkuteos: Die spinnen, die Finnen. Mein Leben im hohen Norden
Atena 2013, 305 s.
Suom. & toim.  Heli Naski
kirjastosta

2. toukokuuta 2013

Charlaine Harris: Samaa verta

Charlaine Harrisin Sookie - sarjaa julkaistaan kiitettävän nopeaan tahtiin suomeksi, sillä tänä vuonna on tämän kirjan lisäksi tulossa vielä kaksi muutakin osaa suomennettuna. Samaa verta tuli luettavakseni tietysti melkein heti julkaisun jälkeen, koska sarja on onnistunut koukuttamaan minut varsin hyvin ja uusin osa on tietenkin saatava nopeasti luettavaksi.

Keijusota on jättänyt Sookie Stackhouseen syvemmät arvet kuin hän olisi voinut kuvitella. Kidutuksesta selvinneen Sookien toipumisen ainoa valopilkku on suhde Ericiin, vaikka vampyyreiden valtakuviot uhkaavatkin sotkea parin suhdetta. Lisäksi muodonmuuttajien julkitulolla on ollut odottamattomia poliittisia seurauksia. Sookie ei tälläkään kertaa saa levätä, sillä ihmisten maailmaan on jäänyt vielä muutama keiju, joista kaikki eivät ole aivan vaarattomia.

Jos jo edellisessä osassa oli mielestäni tylsiä kohtia, niitä oli sitten varmaankin tuplasti enemmän tässä. Samaa verta oli harmittavan pitkäveteinen kirja, jonka tarinassa ei oikeastaan tapahtunut mitään sen jännittävämpää kuin Sookien arkitoimet. Tässä osassa oli jo selvästi väsymisen merkkejä ja kirja tuntui jonkinlaiselta pakolliselta, rauhallisemmalta väliosalta. Toivottavasti sarjan seuraavissa osissa tahti ei jatku yhtä tylsän rauhallisena, vaan Sookie pääsee jälleen mukaan vaarallisempaan toimintaan.

Samaa verta oli tuttuun Harrisin tapaan helppo- ja nopealukuista viihdettä, vaikka välillä tosiaan tarina oli vähän liiankin tylsistyttävä. Tykkään kuitenkin vieläkin oikein kovasti Sookie - kirjoista, koska onneksi sarjassa on parempiakin kirjoja, vaikka tämä hiukan onneton osa olikin.

Tänä vuonna pääsee tosiaan vielä lukemaan kahden kirjan verran sarjaa eteenpäin. Veren muisti (Dead Reckoning) ilmestyy heinäkuussa ja Veri kielellä (Deadlocked) marraskuussa. Ehkäpä sarjan päättävä osakin saadaan sitten suhteellisen nopeasti luettavaksi myös suomeksi.

-------
Alkuteos: Dead in the Family
Gummerus 2013, 350 s.
Suom. Sari Kumpulainen
kirjastosta

1. toukokuuta 2013

Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia

Kirjaston uutuushylly on jokaisella kirjastoreissulla pakko tutkia perusteellisesti ja yleensä sieltä löytyy mukaan edes jotain mielenkiintoista. Tämäkin Ahmad Khalid Tawfiqin dystopiaromaani löytyi juuri uutuuksista ja tuli luettua jo jokin aika sitten. Bloggaaminen näistä luetuista vain jotenkin venyy nykyisin kun on koulun ja muun elämän kanssa niin paljon muuta tekemistä.

Yhdysvalloissa 2010-luvulla kehitetään uusi polttoaine, mikä romahduttaa Lähi-Idän öljyvarat ja Egyptin eliitti vetäytyy Utopian aidattuun kaupunkivaltioon. Vuosikymmentä myöhemmin Utopian tylsistyvä nuoriso huvittaa itseään huumeilla ja seksillä. Äärimmäisiä kokemuksia etsivä utopialaiskaksikko kuitenkin livahtaa urbaanilegendan innoittamana turva-aitojen ulkopuolelle. Utopian ulkopuolinen rappeutuva maa kuitenkin tarjoaa kaksikolle odottamattomia yllätyksiä.

Joskus tulee luettua kirjoja, joiden lukemisen jälkeen on vähän kummallinen olo. Ei oikein tiedä mitä lukemastaan ajattelisi, oliko se hyvä vai ei. Utopia oli juuri tuollainen kirja, sillä sen herättämät mielipiteet ja ajatukset olivat ristiriitaisia ja sekavia. Toisaalta pidin kovasti Utopian ideasta ja Tawfiqin tavasta kirjoittaa, mutta kuitenkin jotkut tapahtumat eivät olleet mieleeni. Etenkin kirjan loppuratkaisu tuntui omaan makuuni liian avoimelta.

Tylsistyneet utopialaiset etsivät hauskuutusta mistä tahansa, minkä vuoksi tarinassa on paljon väkivaltaa ja raiskauksetkin ovat sallittua huvitusta. Utopian maailma on synkkä ja sairas, minkä vuoksi kirja ei ole helppo lukukokemus. Vaikka kirjan herättämät ristiriitaiset ajatukset tuntuiva jo ensimmäisiä sivuja lukiessa ja vain vahvistuivat kun viimeisetkin oli luettu, en pystynyt jättämään tätä kesken, vaan luin kirjaa ahkerasti sivu sivulta eteenpäin. Erityismaininta on pakko antaa hienolle kansitaiteelle, sillä kirjan kannet ovat erittäin kauniit ja jotenkin kirjaan sopivat.

------
Alkuteos: Utopia
Like 2013, 202 s.
Suom. Sampsa Peltonen
kirjastosta