30. tammikuuta 2015

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

En yleensä jahkaile kirjastolainojen kanssa, vaan kannan niitä kotiin isoja pinoja ihan pienestäkin syystä, esimerkiksi pelkästään kansien perusteella. Vuoden 2011 Finlandia Junior -voittaja Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa ehti kuitenkin sattua silmiini kirjastossa useampaankin kertaan ennen kuin vihdoin päätin, että nyt lainaan ja luen tämän.

Vuonna 1986 räjähtää paitsi Tshernobyl myös 14-vuotiaan Mariian tajunta. Hänen tasapaksu elämänsä muuttuu kun hän tapaa uimarannalla Mimin. Tytöt ystävystyvät, rakastuvat ja rakastavat.

Luin tämän jo jokin aika sitten, mutta bloggaaminen on venähtänyt kun tuntui siltä, että tarvitsen hieman aikaa sulatella mitä mieltä tästä olinkaan. 

Kirjan lukijaa puhuttelevaa kerrontaa on kehuttu, mutta minun kohdallani juuri tuo oli se asia, minkä takia en täysin hurmioitunut muuten kyllä kauniista tarinasta. Jo ensimmäisillä sivuilla kirjoitustyyli tuntui oudolta, mutta ajattelin, että siihen kyllä tottuu kun lukee hieman eteenpäin ja tarina vie mukanaan.  

Vähän harmittaa, että ei vienyt. Olisin ehkä pitänyt kirjasta vielä enemmän jos tämä olisi kerrottu eri tavalla. Minäkertoja Mariian suulla kuultu omalaatuinen, runollinen ja kommentoiva kerronta tuntui yksinkertaisesti ärsyttävältä. Valoa valoa valoa oli aivan liian tajunnanvirtamainen minun makuuni. Vaikka en kirjan tyylistä pitänytkään, tämä oli silti kaunis, haikea ja surullinenkin tarina tyttöjen välisestä rakkaudesta.

Valoa valoa valoa on ensimmäinen kosketukseni Vilja-Tuulia Huotarisen tuotantoon, jota en ole vielä valmis aivan kokonaan hylkäämään vain siksi, että en juuri tämä kirja ei toiminutkaan. Huotarisen uusin kirja Kimmel oli minulla lainassa kirjastosta, mutta lopulta päädyin palauttamaan sen lukemattomana. Kimmel kuitenkin kiinnostaa, joten sen melko varmasti joskus aion lukea ja antaa Huotariselle uuden yrityksen vakuuttaa minut.

Valoa valoa valoa kuittaa lukuhaasteesta kohdan 9. A book by a female author.

------
Karisto 2011, 175 s.
kirjastosta

25. tammikuuta 2015

Pittacus Lore: I Am Number Four

Joskus parisen vuotta sitten törmäsin jossain Pittacus Loren (pseudonyymin takana kirjailijat James Frey ja Jobie Hughes) I Am Number Four -kirjan elokuvaversioon ja siitä lähtien kirja on ollut lukulistallani, ei kuitenkaan mitenkään erityisen korkealla. Huomasin vähän aikaa sitten sattumalta kirjan olevan Google Playlla alennuksessa parin euron hintaan ja niinhän se sitten tuli tabletille ostettua.

John on yksi yhdeksästä valitusta, jotka yhdessä suojelijoidensa kanssa pakenivat Maahan heidän kotiplaneettansa Lorienin jouduttua hyökkäyksen kohteeksi ja lopulta tuhotuksi. Valitut ovat Lorienin ainoa toivo, minkä vuoksi eri maailmankolkissa piilottelevat nuoret ovatkin joutuneet kotinsa tuhonneiden mogadorianilaisten jahtaamiksi. Valitut voi kuitenkin tappaa vain oikeassa järjestyksessä. Kolme on kuollut. John on seuraava, numero neljä.

Huolimatta siitä, että I Am Number Four oli paikoitellen erittäin ennalta-arvattava ja jotkut hahmot luonteiltaan kuin tusinasta muusta YA-kirjasta repäistyjä, jotenkin, kummallista kyllä, pidin kirjasta, vaikka tuntuu hieman siltä, että en oikein osaa sanoa tarkalleen mistä tässä oikein pidinkään.

Alienit ihmishahmossa ei ole kaikkein omaperäisimpiä ideoita tai kirja kirjoitettu erityisen häikäisevästi, mutta silti olin kuin liimautunut kirjaan. Tarina on kuitenkin niin vauhdikas, että luin tämän innolla nopeasti loppuun. Jäin hieman kaipaamaan lisää tietoa Johnin kotiplaneetasta Lorienista ja yhdeksästä valitusta ja näiden kyvyistä yms, mutta ehkä kaikesta tuosta kerrotaan lisää tietoa sarjan edetessä.

I Am Number Four oli keskinkertaista luettavaa, mutta jotenkin kirjasta pystyi nauttimaan ilman, että keskittyi lukiessa liikaa sen puutteisiin. Muuten tämä olisikin saattanut jäädä kesken.

Tässä, kuten sarjan muissakin osissa, on harvinaisen onnettomat kannet. Onneksi e-kirjaa lukiessa tuota oranssinpunaista sotkua ei tarvitse tuijotella juuri ollenkaan.

Kirja aloittaa Lorien Legacies - sarjan, josta on ilmeisesti kaavailtu seitsenosaista. Ensimmäisen osan jälkeen sarjasta on ilmestynyt jo neljä seuraavaa kirjaa; The Power of Six, The Rise of Nine, The Fall of Five ja The Revenge of Seven. Ainakaan tämän ensimmäisen osan perusteella sarja ei herättänyt sellaista "pakkolukeakokosarjahetinyt"- tunnetta, mutta en silti sulje pois, että en joskus myöhemmin jatkaisi sarjan parissa.

I Am Number Four on siis saanut elokuvaversionkin. Vuonna 2011 ilmestynyt leffa ei ilmeisesti menestynyt erityisen hyvin lippuluukuilla tai arvosteluissa, minkä vuoksi kirjasarjan seuraavista osista ei todennäköisesti ole tulossa elokuvia. Trailerin perusteella leffa vaikutti todella sekavalta, mutta ehkä joskus voisi tuon katsoa ihan vain uteliaisuudesta.

I Am Number Four sopii lukuhaasteessa kohtaan 5. A book with a number in the title.
  
-------
HarperCollins 2010, 440 s.
oma ostos

20. tammikuuta 2015

Stephen King: Jälkeen keskiyön

Katsoin melkein pari viikkoa sitten televisiosta The Mist - elokuvan, joka perustuu Stephen Kingin samannimiseen novelliin tai oikeastaan sivumäärällisestihän tuo taitaa jo pienoisromaani olla. Leffan jälkeen luin jostain, että novelli on hieman erilainen, varsinkin lopusta. Asia jäi sen verran vaivaamaan, että oli pakko etsiä kirjastosta Jälkeen keskiyön kokoelma, josta novelli suomennoksena löytyy.

Jälkeen keskiyön sisältää 9 novellia:
Usva (The Mist, 1980)
Täällä tiikereitä on (Here There Be Tigers, 1968)
Apina (The Monkey, 1980)
Kain karkasi kimppuun (Cain Rose Up, 1968)
Rouva Toddin oikotie (Mrs. Todd's Shortcut, 1984)
Jauntti (The Jaunt, 1981)
Hääkeikka (The Wedding Gig, 1980)
Vainoharhainen: Loitsu (Paranoid: A Chant, 1985)
Lautta (The Raft, 1982). 

En ennen tämän lukemista tiennyt, että alunperin kirja on ilmestynyt 22:n novellin kokoelmana nimellä Skeleton Crew ja suomennettuna kirja on pätkäisty kahteen osaan. Ensimmäinen on tämä Jälkeen keskiyön ja toinen nimeltään Ennen aamunkoittoa. Hieman outo ratkaisu, sillä kirjan johdannossa (rakastan Kingin kirjojen johdantoja!) puhutaan melkein yksinomaan kakkoskirjan novelleista ja jaosta tietämättömänä lukijana olin kieltämättä hetken hieman hämmentynyt. Mutta kaipa alkuteoksen suomennoksen jakamiselle on silloin aikanaan ollut joku järkevä syykin.

Kokoelman aloittaa 140-sivuinen Usva, joka oli siis suurin syy tämän kirjan lukemiseen. Rajun myrskyn jälkeen sankka usva levittäytyy pikkukaupunkiin ja sulkee joukon ihmisiä ruokakauppaan. Usva ei kuitenkaan ole mitään tavallista pian hälvenevää sumua, vaan kätkee sisäänsä jotain paljon kauhistuttavampaa ja vaarallisempaa. Noin jännittävästä lähtökohdasta olisi varmasti ollut aineksia pidempäänkin tarinaan, mutta pitkänä novellinakin tämä toimii oikein mainiosti. Elokuvaversion näkeminen ennen novellin lukemista vaikutti tietysti siihen, että Usva ei onnistunut yllättämään tapahtumillaan, paitsi lopetuksensa osalta. En pitänyt juuri ollenkaan elokuvan lopusta, mutta novellin paljon toiveikkaampi loppu oli mieleeni, vaikka jättikin asiat ärsyttävän avoimiksi ja lukijan itsensä pohdiskeltaviksi.

Usvan lisäksi pidin kovasti Apinasta ja Lautasta, jotka molemmat olivat molemmat tuttua Kingiä: jännittäviä, kauhistuttavia ja sellaisia, että ne on pakko lukea yhdellä kerralla alusta loppuun. Lisäksi gangsteritarinamainen Hääkeikka oli kokoelman muiden enemmän kauhua olevien novellien joukossa ihanan erilaista Kingiä.

Rouva Toddin oikotie, Jauntti ja enemmänkin runo kuin novelli Vainoharhainen: Loitsu olivat kaikki vähän sellaisia, että ne luki muiden novellien ohella, mutta mikään tuosta kolmikosta ei herättänyt suurempia ajatuksia tai mielipiteitä, eivät siis olleet erityisen hyviä tai huonojakaan.

Kokoelman vanhimmat novellit, Täällä tiikereitä on ja Kain karkasi kimppuun olivat sitten niitä, joista pidin kaikkein vähiten koko kirjassa. Vain muutaman sivun mittainen Täällä tiikereitä on oli outo kertomus vessassa olevasta tiikeristä, enkä oikein saanut lyhyestä tarinasta minkäänlaista otetta. Kain karkasi kimppuun oli tapahtumiensa takia erittäin häiritsevä novelli.

Pidän kovasti paitsi Kingin pidemmistä kirjoista, myös näistä novelleista. Jälkeen keskiyön oli jälleen mukavaa ja nopeaa luettavaa, vaikka hieman epätasainen novelleiltaan olikin. Onneksi kirjassa oli vain muutama huti, jotka loistava Usva korvasi oikeastaan kokonaan. Novellin elokuvaversiokin oli harvinaisen onnistunut.

Jälkeen keskiyön sopii lukuhaasteessa kohtaan 16. A book from an author you love that you haven’t read yet.

------
Alkuteos: Skeleton Crew
Book Studio 1999 (2. painos), 313 s.
Suom. Tapio Tamminen

15. tammikuuta 2015

Maria Turtschaninoff: Maresi

Viime vuoden Finlandia Junior -palkinnon voittanut Maria Turtschaninoffin Maresi, Punaisen luostarin kronikoita on saanut kehuja useammassakin blogissa ja alkoihan se sitten minuakin kiinnostaa. Muistelen tätä joskus aiemmin katselleeni kirjastosta, mutta silloin päätin jättää kirjan vielä hyllyyn. Nyt päätin lainailla kirjan joululomalla luettavaksi, mutta lopulta Maresin lukeminen venyikin uuden vuoden puolelle.

Maresi on noviisina Menoksen saarella sijaitsevassa Punaisessa luostarissa, jonne miehiltä on pääsy kielletty. Maresi on tiedonjanoinen tyttö, jota kiinnostavat eniten lukeminen ja kirjat. Eräänä päivänä laiva tuo saarelle uuden tytön, pelästyneen Jain, joka on paennut luostariin hurjaa isäänsä. Maresin ja muiden luostarin asukkaiden rohkeus pannaan koetukselle kun horisonttiin ilmestyy pahaenteinen purjelaiva.

Maresi on Finlandia Juniorinsa ja kaiken suitsutuksensa ansainnut. Jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien tarina vie mukanaan ja kulkee eteenpäin varsin sujuvasti, vaikka muutamassa kohdassa tarina tuntuikin kulkevan varsin hitaasti. Ei kuitenkaan niin hitaasti, että tuo olisi liikaa häirinnyt lukemista.

Maresi ei ollut nopealukuinen vain varsin pienen sivumääränsä takia, vaan myös siksi, että Maresin ja Punaisen luostarin arkeen on helppo uppoutua ja nauttia kirjan runollisesta ja kauniista kielestä. Neuvokkaasta päähenkilö Maresista ei voinut olla pitämättä ja muutenkin kirja oli täynnä kunnon tyttövoimaa.

Lukijana, joka kiinnittää paljon huomiota kirjojen kansiin, tätä teosta voi onneksi kehua paitsi paljon muustakin myös erittäin kauniista ja vangitsevista kansista.

Kirjaneidon arviosta huomasin, että Maresi on kolmiosaisen sarjan aloitusosa. En oikein tiedä mitä ajatella siitä, että tämä onkin osa sarjaa. Kirjahan toimii näin yksinäänkin erittäin hyvin, joten saa nähdä millainen sarjasta muotoutuu.

Maresi on ensimmäinen lukemani kirja Turtschaninoffilta. Kirjailijan aiemmat teokset Arra ja Anaché sijoittuvat samaan maailmaan kuin Maresikin. Tämän luettuani ei ollut epäilystäkään etteivätkö nuo kaksi kirjaa menisi suoraan lukulistalleni. Jossain vaiheessa on siis pakkoa lukea lisääkin Turtschaninoffia.

Maresilla kuitataan lukuhaasteesta kohta 41.  A book by an author you’ve never read before.

-------
Alkuteos: Maresi. Krönikor från Röda klostret
Tammi 2014, 213 s.
Suom. Marja Kyrö
kirjastosta

11. tammikuuta 2015

Pierce Brown: Red Rising

Pierce Brownin esikoisteos Red Rising voitti Goodreads Choice Awardseissa kategorian 'Best Debut Goodreads Author'. Juuri sieltä minäkin tämän kirjan bongasin ja lisäilin lukulistalle ajatuksella, että ehkä jossain vaiheessa voisi tuonkin lukea. Sitten kirja löytyikin sattumalta Amazonilta tarjouksesta parilla dollarilla ja pakkohan se oli ostaa. Red Rising alkoikin heti kummasti houkutella aiempaa enemmän kun se oli omana ja kirjan kimppuun pääsisi heti.

Darrow on Red, punainen, väreittäin jakautuneen yhteiskunnan ala-arvoisinta kastia, syvällä kaivoksissa Marsin pinnan alla työskentelevä mainari. Darrow ja muut hänen kaltaisensa ahkeroivat, että Maan asukkaat voisivat joskus muuttaa kuolevalta planeetaltaan Marsiin. He ovat Maan viimeinen toivo. Tai niin heille väitetään. Kun Darrowlle selviää, että Mars on ollut asutettu jo vuosikymmeniä ja kaivoksissa työskentelevät ovat pelkkiä orjia, eivätkä pelastajia, hänet värvätään uskaliaaseen kokeiluun. Darrowsta tehdään Gold, yhteiskuntaa hallitsevan luokan jäsen ja hänet lähetetään soluttautumaan yläluokkaan ja selviytymään koulutuksesta, jossa monet muutkin taistelevat samasta kunniasta, keinolla millä hyvänsä.

Huh huh millaiseen kyytiin Red Risingin parissa pääsikään, vaikka matka aluksi lähtikin hieman yskähdellen käyntiin. Aluksi tuntui, että en millään saa otetta Brownin luomasta omaperäisestä ja monimutkaisesta maailmasta, mutta onneksi tuo ongelma häipyi kun vain malttoi lukea eteenpäin ja antaa kirjan maailman avautua pikkuhiljaa. Kohta kaikki tuntuikin jo selkeämmältä.

Red Risingia on verrattu Nälkäpeliin ja sitä ei voi kieltää, etteikö kirjoissa olisi joitakin yhtymäkohtia. Vertailut kannattaa kuitenkin jättää sikseen ja keskittyä vain hyvin kirjoitettuun, nopeatempoiseen ja jännittävään kirjaan, joka on young adult - kirjaksi yllättävän brutaali ja synkkä.

Alussa haparoin päästä kiinni tarinaan, mutta kun alkuvaikeudet oli selätetty, olin loppuun asti koukussa, lujasti. Useammassakin kohdassa jännitin oikein kunnolla mitä tulee tapahtumaan ja yksi käänne jopa herkisti niin, että meinasi tulla itku silmään. Lopussa lipsahdettiin tapahtumien osalta ehkä hieman sekaville ja hätäisille poluille, mutta kokonaisuutena Red Rising oli erittäin hieno kokemus.

Kirjan maailma on hienosti rakennettu ja väreittäin jaoteltu yhteiskunta kiehtova. Red Risingin maailmassa kultaiset ovat yläluokkaa, punaiset alinta pohjasakkaa ja siihen väliin mahtuu mm. pinkkejä, vihreitä ja harmaita. Jokaisella luokalla (värillä) on oma määritelty asemansa yhteiskunnassa, esimerkiksi keltaiset ovat lääkäreitä ja harmaat lainvalvojia.

Pidin päähenkilö Darrowsta, vaikka muutamassa kohdassa heppu tuntui aavistuksen liian täydelliseltä ja kaikessa onnistuvalta. Suosikikseni nousi Darrown ohi ihanan ovela Sevro, joka ei ollutkaan niin altavastaaja kuin kuviteltiin. Kirjailijaa on kiitettävä erityisesti siitä, että mieshahmojen tulvan keskellä on parikin (ainakin Eo ja Mustang) vahvaa ja onnistunutta naishahmoakin.

Red Rising aloittaa trilogian, jonka toinen osa, Golden Son, ilmestyi muutama päivä sitten ja aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa toisenkin osan verran. Ja ehkä kolmannenkin jos kakkonen ei jotenkin onnistu pilaamaan vahvasti alkanutta trilogiaa. Varovaisesti uskallan toivoa, että Red Rising  joskus suomennettaisiin, vaikka tässä saattaa olla kääntäjälle aikamoinen urakka saada kirja toimimaan suomeksikin.

Red Rising kuittaa 50 kategorian haasteesta kohdan 37. A book with a color in the title.

------
Del Rey Books 2014, 400 s.
oma ostos

7. tammikuuta 2015

Blogisynttärit!

Kirjablogin pitäminen on niin hauskaa puuhaa, että tuntuu kuin aika blogin parissa kuluisi siivillä. Tänään 7. tammikuuta Kirjaston kummitus täyttää jo 3 vuotta! 

Samaa taisin sanoa viime blogisynttäreilläkin ja sanon varmasti tästä eteenpäinkin, mutta en olisi uskonut, että vielä kolmen vuodenkin jälkeen kirjoittelen blogia, joka alunperin alkoi uudenvuodenlupauksesta vuodelle 2012. 

Ilman tuota lupausta en varmaankaan koskaan olisi alkanut lukea jälleen aktiivisemmin ja monipuolisemmin ja sen myötä tajunnut paitsi oman kirjablogin pitämisen myös muiden kirjablogeihin ja -kokemuksiin tutustumisen ihanuutta.

Nyt kolmen blogivuoden jälkeen ajattelin kertoilla mitkä tällä hetkellä ovat blogini kymmenen luetuinta kirjoitusta.

Blogini 10 luetuinta tekstiä:


Yllättävästi suurin osa kärkikymmenikköön päässyttä tekstiä ovat viime vuonna kirjoitettuja, mutta on mukana pari vanhempaakin. Listassa on itselleni muutama muukin yllätys, sillä muutaman kirjaesittelyn en olisi uskonut yltävän aivan blogini luetuimpien tekstien joukkoon.

3-vuotissynttäreitä olisi tarkoitus juhlistaa jonkinmoisella arvonnallakin, jonka tänä vuonna yritän ehtiä järjestämään hieman aiemmin kuin kuukausien päästä varsinaisista synttäreistä.

Kiitos kaikille blogini lukijoilleni kolmesta ihanasta vuodesta!

Tästä on hyvä jatkaa kohti neljättä blogivuotta ;)

6. tammikuuta 2015

Hieman haastetta vuodelle 2015

Mainitsinkin jo aiemmassa postauksessa, että kovasti suunnittelin jonkinlaisen lukuhaasteen ottamista tälle vuodelle. Sopivaksi haasteeksi valikoitui Oksan hyllyltä -blogista löytynyt 50 kategorian haaste, joka pyörii varsinaisesti Goodreadsin puolella, mutta itse taidan kuitenkin osallistua ihan vain omassa blogissa. 

Mietiskelin ottaisinko tälle vuodelle jonkin muunkin haasteen, mutta päätin pysytellä nyt toistaiseksi vain tässä yhdessä. En halua haukata liian isoa palaa ja sitten surkutella kun en saanutkaan haasteita suoritetuksi. 

Yritän suhtautua tähän rennosti, enkä ryhdy etsimällä etsimään kategorioihin sopivia kirjoja ja liikaa stressaamaan tämän suorittamisesta. Huomasin tosin, että ensimmäinen tämän vuoden puolella lukemani kirja (siitä lisää myöhemmin!) sopii yhteen kategoriaan, joten alkuun on ainakin jo päästy.

50 kategorian haaste:

1. A book with more than 500 pages
2. A classic romance
3. A book that became a movie
4. A book published this year
5. A book with a number in the title
6. A book written by someone under 30
7. A book with nonhuman characters
8. A funny book
9. A book by a female author
10. A mystery or thriller
11. A book with a one-word title
12. A book of short stories
13. A book set in a different country
14. A nonfiction book
15. A popular author’s first book
16. A book from an author you love that you haven’t read yet
17. A book a friend recommended
18. A Pulitzer Prize-winning book
19. A book based on a true story
20. A book at the bottom of your to-read list
21. A book your mom loves
22. A book that scares you
23. A book more than 100 years old
24. A book based entirely on its cover
25. A book you were supposed to read in school but didn’t
26. A memoir
27. A book you can finish in a day
28. A book with antonyms in the title
29. A book set somewhere you’ve always wanted to visit
30. A book that came out the year you were born
31. A book with bad reviews
32. A trilogy
33. A book from your childhood
34. A book with a love triangle
35. A book set in the future
36. A book set in high school
37. A book with a color in the title
38. A book that made you cry
39. A book with magic
40. A graphic novel
41. A book by an author you’ve never read before
42. A book you own but have never read
43. A book that takes place in your state
44. A book that was originally written in a different language
45. A book set during Christmas
46. A book written by an author with your same initials
47. A play
48. A banned book
49. A book based on or turned into a TV show
50. A book you started but never finished

Haasteen etenemistä voi seurata "Haaste 2015" sivulta, jonne löytyy linkki tuosta otsikkokuvan alapuolelta. Lisäksi tietysti yritän muistaa mainita jokaisen kirjapostauksen yhteydessä mihin kategoriaan (jos mihinkään) kirja haasteessa sujahtaa.

5. tammikuuta 2015

Erik Axl Sund: Varistyttö

Viimeinen viime vuoden puolella lukemani kirja ja blogissa vielä esittelemätön on tämä Erik Axl Sundin (oikeasti kirjailijakaksikko Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist) Varistyttö, jota on ehditty kovasti kehua vähän joka puolella. Oma kiinnostukseni trilogian avausta kohtaan heräsi kunnolla vasta kun huomasin tämän sattumalta kirjaston hyllyssä ja kirja lähtikin mukaani.

Metroasemalta löytyy väkivaltaisesti kuollut poika, jonka kuolemaa Jeanette Kihlberg tutkii. Kun toinenkin poika löytyy kuolleena, Jeanette pyytää apua psykoterapeutti Sofia Zetterlundilta sarjamurhaajan löytämiseksi. Yksi Sofian vastaanoton asiakkaista, Victoria Bergman, askarruttaa Sofiaa enemmän kuin muut hänen vaikeista asiakkaistaan.

Tästä kirjoittamiseen meni pitkään, sillä mietteeni kirjasta olivat heti lukemisen jälkeen ristiriitaiset, eivätkä ne oikein ole selvinneet vieläkään. Varistyttö oli koukuttava, enkä pariin päivään halunnut lukea mitään muuta kuin vain tätä koko ajan eteenpäin. Silti kirjassa oli jotain, minkä vuoksi en pystynyt kirjasta aivan täysillä nauttimaan. Olen hieman hämmentynyt, koska en sen tarkemmin osaa asiaa ilmaista, vaikka olen kirjaa pyöritellyt mielessäni useampaankin otteeseen. Ainakaan Varistyttöä ei voi moittia siitä, että sen unohtaisi samantien kun on päässyt loppuun ja sulkenut kirjankannet.

Varistyttö on kaikkea muuta kuin kevyt kirja. Mukana on koko kirjo ihmismielen kauheimpia ja vastenmielisimpiä puolia, joten tähän kirjaan ei herkemmän lukijan ehkä kannata tarttua. Uskallan väittää, että en herkästi shokeeraudu ja kestän lukea aika paljon synkkiäkin aiheita, mutta pakko myöntää, että Varistyttö oli silti melko ahdistava kokemus. Välillä tuntui, että kirjaan oli tungettu liikaa kaikkea mahdollista ihan vain, että tarina varmasti olisi mahdollisimman inhottava ja ruma. 

En pidä Varistytön kansista, eivätkä muidenkaan trilogian osien kannet yhtään sen parempia ole. Vaikka en tuosta rumasta kannesta pidäkään, se kuitenkin käy erinomaisesti kirjan tunnelmaan ja tarinaan.

Varistyttö aloittaa Victoria Bergmanista kertovan trilogian, joka kokonaisuudessaan ilmestyi viime vuoden puolella. En ole vielä oikein saanut päätettyä haluanko lukea seuraavankin osan, Unissakulkijan. Varistytön tarina jäi kyllä niin pahasti kesken ja jännittävään kohtaan, että ehkä jossain vaiheessa on tartuttava kakkososaankin, jos se kirjastossa sopivasti vastaan tulee.

Nyt kun viime vuoden luetut on saatu purettua pois blogijonosta, pääsen vihdoinkin uuden vuoden kimppuun. Bloggaamista odottelee Pierce Brownin erinomainen Red Rising, josta olisin halunnut kirjoitella heti sen luettuani, mutta jotenkin sain pidäteltyä itseäni sen verran, että vanhat pois tieltä ennen kuin uutta tilalle. 2015 alkoi erittäin hyvällä kirjalla ja toivottavasti vuoteen mahtuu muitakin yhtä hienoja lukukokemuksia.

------
Alkuteos: Kråkflickan
Otava 2014, 415 s.
Suom. Kari Koski
kirjastosta

4. tammikuuta 2015

Markku Karpio: Selviytymispeli

Viime huhtikuussa poimin tämän Markku Karpion kirjan syksyn ja kesän kiinnostavimpien joukkoon, vaikka uutuusluettelossa mainittu "suomalainen versio Nälkäpelistä" saikin kulmani kohoamaan ja suhtauduin kirjaan pienellä epäilyksellä. Uteliaisuuteni kuitenkin voitti ja päädyin tämän lukemaan, vaikka sitä ennen Selviytymispeli olikin ehtinyt lojua yöpöydällä melkein pari kuukautta.

Yhdeksäsluokkalaiset Jonttu, Kurppa, Simppa, Pikku-Nylppe, Tolkku ja Kalsari lähtevät partion selviytymisvaellukselle, vaikka lisäjännitettä reissulle tuovat Korpisalon suurimman työnantajan Korpi Fabrics Oy:n irtisanomiset, jotka ovat iskeneet eri tavalla kaikkien poikien perheisiin. Joidenkin vanhemmat ovat menettäneet työnsä, toisten vanhemmat ovat vaikeina aikoina bonuksia saavia johtajia. Yllättävien käänteiden jälkeen partiovaellus muuttuu hengenvaaralliseksi. Samaan aikaan Jontun serkku ja poikien partiokaveri Osku makaa sairaalassa vakavasti loukkaantuneena.

Ensiksi on valitettava siitä kaikkein ilmeisimmästä. Selviytymispeli ei ole kuin Nälkäpeli. Tuollainen mainoslause on vain huonoa ja harhaanjohtavaa markkinointia, joka jo ennen yhdenkään sivun lukemista saa aikaan vääriä mielikuvia Karpion kirjasta. Kahdella kirjalla ei ole juuri muuta yhteistä kuin nimen loppuosa, joten kehotan olemaan välittämättä muusta vertailusta.

Selviytymispeli oli kirja, josta toisaalta pidin, mutta muutamat asiat kirjassa häiritsivät sen verran, että lopulta tästä ei tullut täyden kympin lukukokemusta. Karpio on hienosti tarttunut oikean maailman oikeisiin ongelmiin (esim. irtisanomiset, nuorten eriarvoisuus) ja tuntui mukavalta vaihteeksi lukea realistisempaa kotimaista nuortenkirjallisuutta.

Kirja on varsin nopealukuinen. Selviytymispeli etenee hyvällä vauhdilla ja sujuvasti, vaikka poikien partiovaelluksella sattuukin yhtä ja toista vauhdikasta ja jännittävää. Loppua kohden oli kuitenkin muutama kohta, joissa tapahtumat alkoivat käydä hieman sekaviksi.

Tapahtumat kerrotaan vuorokappalein Jontun ja Oskun suulla, mutta kahden pojan kertojaäänet eivät tuntuneet niin erilaisilta, että ne olisivat tuoneet tarinaan jotain erilaista ja erityistä. Oskun tapahtumien seuraaminen sairaalavuoteelta oli jotain erikoisempaa, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi.

Minulla oli koko kirjan ajan vaikeuksia pysyä mukana hahmoissa, sillä niitä oli kirjassa pääosassa olleen seitsikon lisäksi vielä todella monta sivuosiin jäävää. Harmittavasti välillä hahmot menivät yksinkertaisesti sekaisin.

Poikien keskinäinen sanailu on kirjoitettu sujuvasti ja ajoittain oikein hauskasti. Olen kai vain liian vanha jo, koska välillä jutut tuntuivat yksinkertaisesti vain ärsyttäviltä.

Kaikesta huolimatta Karpio taitaa nuorista ja nuorille kirjoittamisen, eikä Selviytymispeliä kannata jättää välistä vain kehnon markkinoinnin takia. Kansistakin tätä kirjaa on kehuttava, sillä ne ovat oikein onnistuneet ja sopivat kirjaan loistavasti.

----
Tammi 2014, 265 s.
kirjastosta 

3. tammikuuta 2015

AnnaLisa Grant: The Lake

Viime vuoden viimeisistä luetuista AnnaLisa Grantin The Lake löytyi puolivahingossa tabletiltani, enkä yhtään muistanut, että tällainenkin kaikkien lukemista odottavien e-kirjojen joukossa oli tai miksi edes olin sen alunperin ladannut. Ehkä siksi, että kyseessä on ilmainen kirja Amazonilta, mutta varmaan lataamiseen oli jokin muukin syy. Kirja oli sitten luettava ihan vain sen takia, että saisin selville mikä tässä alunperin houkutti.

17-vuotias Layla Weston muutti isovanhempiensa luokse vanhempiensa kuoltua auto-onnettomuudessa. Kun Layla menettää isovanhempansakin, hän joutuu muuttamaan etäisen setänsä ja tämän vaimon luo Pohjois-Carolinaan, kauas entisestä kodistaan Floridassa. Nyt Laylalla on vihdoinkin mahdollisuus olla oma itsensä, jouduttuaan viimeiset viisi vuotta keskittymään lähinnä vanhan isoisänsä auttamiseen. Uuteen elämään kuuluu myös komea ja vastustamaton Will Meyer.

Voi että tämän lukeminen oli vaikeaa. The Lake oli alusta loppuun niin pitkäveteistä ja puuduttavaa luettavaa, että lopulta kirjan lukemiseen meni pari viikkoa. Oikeastaan ainoa syy, miksi en jättänyt tätä kesken oli toive siitä, että jossain vaiheessa kirja muuttuisi edes hieman paremmaksi ja jossain vaiheessa olisi joku kiva käänne, eikä koko kirja olisi vain samaa Laylan ärsyttävää valitusta tunteistaan ja elämästään höystettynä kliseisellä teinirakkaudella ja sen ongelmilla. Olisi tehnyt mieli vain hyppiä osioita yli ja kurkistella eteenpäin tapahtuisiko siellä jotain kiinnostavampaa.

Kirjan hahmoista kukaan ei ollut niin kiinnostava, että olisin jaksanut välittää yhdestäkään. Layla oli, kuten sanottua, suurimman osan ajasta ärsyttävä ja Will liian täydellinen, johon ei voi muuta kuin päätä pahkaa rakastua. Siitäkin huolimatta, että tyyppi oikeasti on välillä pelottavan omistushaluinen. Ilmeisesti jonkinlaiseksi pahikseksi tarkoitettu Willin isä oli enemmänkin naurettava kuin mitenkään pelottava.

Grant kirjoittaa sujuvasti ja suurimmat ongelmat tässä kirjassa olivat muualla kuin kirjoitustyylissä. The Lakessa oli minun makuuni aivan liikaa teinirakkausdraamaa, jota jauhetaan uudestaan ja uudestaan joka käänteessä. Ehkä paremmilla päähenkilöillä tuota olisi sietänyt paljon paremmin.

The Lake on trilogian avausosa. Vaikka lopussa olikin ihan vähän kiinnostava cliffhangeri, en luultavasti tule lukemaan trilogian seuraavia osia, Troubled Waters ja Safe Harbor. Tämän trilogian kirjoilla on kyllä erittäin kauniit kannet, joten siitä plussaa tällekin kirjalle.

------
Truman House 2014, 304 s.
ilmainen e-kirja

1. tammikuuta 2015

Vanhan vuoden ajatukset ja uuden vuoden suunnitelmat

Vuoden viimeiset päivät menivät sellaisessa hujauksessa, että en edes ehtinyt kirjoitella vuoden aikana lukemistani kirjoista ennen kuin nyt kun ollaan jo uuden vuoden puolella. Lisäksi kolme aivan loppuvuodesta luettua kirjaa jäi bloggaamatta, mutta ne toivottavasti saan esiteltyä blogissakin tämän vuoden ensimmäisinä kirjoina.

Vuonna 2014 luin aavistuksen vähemmän kuin kahtena edellisenä blogivuonna. 50 luettua kirjaa on kuitenkin varsin hyvin, koska vuoden aikana minulla oli useampiakin pätkiä, jolloin en lukenut melkein ollenkaan ja aiempaa isommat opiskelukiireetkin pakottivat ajoittain jättämään lukemisen vähemmälle.

Alkuvuodesta kärsin enemmänkin blogijumista kuin lukujumista, sillä alkuvuonna luin 13 sellaista kirjaa, jotka eivät syystä tai toisesta koskaan päässeet blogissa esille. Noihin kirjoihin kuuluivat mm. mestarilliset George R.R. Martinin Valtaistuinpeli ja Kuninkaiden koitos, mitäänsanomaton Maria Semplen Missä olet Bernadette? ja pettymykseksi osoittautunut Suzanne Collinsin Vihan liekit. Loput luetut, mutta bloggaamattomat löytyvät listattuna Luetut 2014 - sivulta tai Goodreadsin puolelta.

Olen huono valitsemaan kaikista viime vuonna lukemistani muutamaa parasta. Onneksi ei tullut luettua kuin muutama sellainen kirja, joista en pitänyt juuri ollenkaan. Sain siis nauttia enemmän hyvistä lukukokemuksista kuin huonoista. Tässä jokunen täysin sattumanvaraisesti valittu kokemus niistä parhaimmista luetuista:


2015 - blogisynttärit ja ehkä haasteitakin

Uusi vuosi pyörähtää käyntiin Kirjaston kummituksen 3-vuotissynttäreillä, sillä 7.1 juhlitaan jälleen yhtä blogivuotta. Sen kunniaksi uskallan varovasti lupailla jonkinlaista arvontaa edes jossain vaiheessa vuotta ;)

Kevään ja osin kesänkin uutuuskirjoja olen jo aikoja sitten uutuusluetteloista katsellut. Tulossa on jälleen erittäin paljon kiinnostavia kirjoja. Niistä mahdollisesti lisää hieman myöhemmin oman postauksen merkeissä.

Ajattelin ehkäpä uskaltaa ottaa tälle vuodella jonkun isomman haasteen vastaan. Oksan hyllyltä - blogista löysin pari alunperin Goodreadsistä löytynyttä lukuhaastetta, jotka molemmat vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta. Ainakin 50 kategorian listahaasteeseen näyttäisi löytyvän sopivia, vielä lukemista odottavia kirjoja hyllystä ja lainattuna, joten ehkä vihdoinkin uskallan ottaa kunnon kirjahaasteen vastaan ja yrittää saada sen suoritettuakin. 

Toivottavasti tästä vuodesta tulee vielä kirjarikkaampi ja parempi kuin edellisestä. Ainakin näin ensimmäisten päivien suunnitelmien ja lukemista odottavien kirjojen näyttää hyvältä.

Hyvää uutta vuotta ja mukavia lukukokemuksia vuodelle 2015 kaikille lukijoille ja blogituttaville!