4. tammikuuta 2015

Markku Karpio: Selviytymispeli

Viime huhtikuussa poimin tämän Markku Karpion kirjan syksyn ja kesän kiinnostavimpien joukkoon, vaikka uutuusluettelossa mainittu "suomalainen versio Nälkäpelistä" saikin kulmani kohoamaan ja suhtauduin kirjaan pienellä epäilyksellä. Uteliaisuuteni kuitenkin voitti ja päädyin tämän lukemaan, vaikka sitä ennen Selviytymispeli olikin ehtinyt lojua yöpöydällä melkein pari kuukautta.

Yhdeksäsluokkalaiset Jonttu, Kurppa, Simppa, Pikku-Nylppe, Tolkku ja Kalsari lähtevät partion selviytymisvaellukselle, vaikka lisäjännitettä reissulle tuovat Korpisalon suurimman työnantajan Korpi Fabrics Oy:n irtisanomiset, jotka ovat iskeneet eri tavalla kaikkien poikien perheisiin. Joidenkin vanhemmat ovat menettäneet työnsä, toisten vanhemmat ovat vaikeina aikoina bonuksia saavia johtajia. Yllättävien käänteiden jälkeen partiovaellus muuttuu hengenvaaralliseksi. Samaan aikaan Jontun serkku ja poikien partiokaveri Osku makaa sairaalassa vakavasti loukkaantuneena.

Ensiksi on valitettava siitä kaikkein ilmeisimmästä. Selviytymispeli ei ole kuin Nälkäpeli. Tuollainen mainoslause on vain huonoa ja harhaanjohtavaa markkinointia, joka jo ennen yhdenkään sivun lukemista saa aikaan vääriä mielikuvia Karpion kirjasta. Kahdella kirjalla ei ole juuri muuta yhteistä kuin nimen loppuosa, joten kehotan olemaan välittämättä muusta vertailusta.

Selviytymispeli oli kirja, josta toisaalta pidin, mutta muutamat asiat kirjassa häiritsivät sen verran, että lopulta tästä ei tullut täyden kympin lukukokemusta. Karpio on hienosti tarttunut oikean maailman oikeisiin ongelmiin (esim. irtisanomiset, nuorten eriarvoisuus) ja tuntui mukavalta vaihteeksi lukea realistisempaa kotimaista nuortenkirjallisuutta.

Kirja on varsin nopealukuinen. Selviytymispeli etenee hyvällä vauhdilla ja sujuvasti, vaikka poikien partiovaelluksella sattuukin yhtä ja toista vauhdikasta ja jännittävää. Loppua kohden oli kuitenkin muutama kohta, joissa tapahtumat alkoivat käydä hieman sekaviksi.

Tapahtumat kerrotaan vuorokappalein Jontun ja Oskun suulla, mutta kahden pojan kertojaäänet eivät tuntuneet niin erilaisilta, että ne olisivat tuoneet tarinaan jotain erilaista ja erityistä. Oskun tapahtumien seuraaminen sairaalavuoteelta oli jotain erikoisempaa, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi.

Minulla oli koko kirjan ajan vaikeuksia pysyä mukana hahmoissa, sillä niitä oli kirjassa pääosassa olleen seitsikon lisäksi vielä todella monta sivuosiin jäävää. Harmittavasti välillä hahmot menivät yksinkertaisesti sekaisin.

Poikien keskinäinen sanailu on kirjoitettu sujuvasti ja ajoittain oikein hauskasti. Olen kai vain liian vanha jo, koska välillä jutut tuntuivat yksinkertaisesti vain ärsyttäviltä.

Kaikesta huolimatta Karpio taitaa nuorista ja nuorille kirjoittamisen, eikä Selviytymispeliä kannata jättää välistä vain kehnon markkinoinnin takia. Kansistakin tätä kirjaa on kehuttava, sillä ne ovat oikein onnistuneet ja sopivat kirjaan loistavasti.

----
Tammi 2014, 265 s.
kirjastosta 

2 kommenttia:

  1. Itse luin tämän tuossa syksyllä ja lukukokemus oli loppupeleissä ihan ok. Sanailusta ja dialogista tykkäsin, se kuulosti aidolta, mutta tapahtumat tuntuivat mielestäni välillä epäluontevilta tai en tajunnut tekojen motivaatiota. Hyvin kirjoitettua tekstiä kuitenkin, ei siinä mitään.

    Luin siinä samalla yhden Karpion haastattelun, jossa kerrottiin tämän Nälkäpeli-vertauksen tulleen suoraan markkinoinnista. Kirjailija ei itse kuulemma ollut koko trilogiaan tutustunut. Erikoinen veto tosiaan, vie turhaan harhaan ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa, että kirjaa on päätetty lähteä markkinoimaan Nälkäpelillä ilman, että kirjailija itse on siihen vaikuttanut. Mutta kai se on pakko markkinoida sillä, millä tietää saavan ainakin julkisuutta ja kiinnostusta aikaiseksi.

      Harmi vain, että ihan kohtuullisen hyvä kirja nyt enemmänkin kärsii harhaanjohtavista vertauksista kuin hyötyy niistä.

      Poista