30. marraskuuta 2014

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Jostain syystä jotkut kirjat vain jäävät lukematta, vaikka ne kuinka kiinnostaisivat ja ne haluaisi lukea samantien. Todella pitkään, oikeastaan kirjan parin vuoden takaisesta ilmestymisestä lähtien Emmi Itärannan Teemestarin kirja on ollut minulle juuri sellainen kirja. Haluaisin kovasti lukea sen, mutta jotenkin löytyy aina muuta luettavaa, ei ole aikaa tai löydän jonkun muun tekosyyn kirjan ohittamiselle. Onneksi nyt tuo vääryys on kuitenkin korjattu ja pääsin vihdoinkin lukemaan Itärannan ylistetyn dystopian.

Vesi on loppumassa ja ihmiskunta sinnittelee suurten mullistusten jälkeen sotilasdiktatuurin vallan alla. Teemestarien sukua oleva Noria saa kuulla isältään tunturiin kätketystä salaisesta lähteestä. Vesipulasta kärsivässä maailmassa vesirikos on rikoksista suurin. Paljastuessaan Norian salaisuus voi vaarantaa enemmän kuin yhden elämän.

Itäranta on kirjoittanut huikean hyvän esikoisteoksen, jota ei ole turhaan ylistetty niin monessa kirjablogissa ennen minua. Kirjan kieli ja kerronta on erittäin kaunista ja sujuvaa. Aloittaessani tämän lukemista minulla oli tarkoitus lukea ensin vain muutama sivu kuin maistiaisiksi ja jos tarina lähtisi hyvin etenemään, lukisin myöhemmin oikein kunnolla lisää. Kävikin sitten niin, että lumouduin jo ensimmäisiltä sivuilta tarinasta niin paljon, että ahmaisin puolet kirjasta melkein huomaamatta.

Teemestarin kirjan maailma on karu ja ahdistavakin, sellainen, josta on vaikea löytää juuri mitään hyvää tai kaunista. Itäranta on tehnyt hienoa työtä rakentaessaan dystooppisesta maailmasta täysin uskottavan. Juomakelpoista, makeaa vettähän ei ihan oikeasti välttämättä tule riittämään loputtomasti. Pidin siitä, että kirjassa ei ole kerrottu kuinka kauas tulevaisuuteen tarina sijoittuu, vaan asia jätetään lukijan pohdittavaksi.

Tätä kirjaa on luettu erittäin paljon, mutta jos vielä löytyy joku, joka ei ole Teemestarin kirjaan tarttunut, patistelenpas minäkin tämän lukemaan. Tämä oli erittäin hieno lukukokemus ja jään odottelemaan Itärannan tulevaa tuotantoa. Ainakin esikoisen perusteella voi varovaisesti odottaa kirjailijan tulevaisuudelta paljon.

Lopuksi vielä hieman iloisempiin tunnelmiin. Ihan kohta on jo joulukuu ja suosikkijuhlani (omien syntymäpäivieni lisäksi) lähestyy. Pidän joulun ajan tunnelmasta (en niinkään siitä kaupallisesta ja turhaan kulutukseen kehottavasta puolesta), joten halusin tuoda blogiinikin ihan pikkuisen jouluista tunnelmaa. Pitäähän kummituksella olla tonttulakki päässä lämmittämässä :)

Kiitos kirjasta Elisa Kirja!

------
Teos 2013 (e-kirja), 201 s.
arvostelukappale (Blogat)

21. marraskuuta 2014

Madeleine Roux: Asylum

Blogi ja lukeminen on nyt jonkin aikaa jäänyt vähemmälle kun kotona kirmailee ihana ja erittäin vilkas kissanpentu ja opiskellakin pitäisi. Päiviin tarvittaisiin enemmän aikaa, mutta onneksi olen nyt onnistunut lukemaan edes yhden kirjan kaiken kiireen keskellä. Madeleine Rouxin Asylum löytyi Goodreadsin kautta ja halusin kirjan lukea, vaikka pikaisella vilkaisulla tämä ei ole kerännyt kovinkaan mairittelevia arvosteluja muilta kirjan lukeneilta.

16-vuotias Dan Crawford on innoissaan viisi viikkoa kestävästä collegeen valmistavasta kesäkurssista. Normaalisti käytössä olevan asuntolan ollessa suljettuna Dan ja muut oppilaat majoitetaan Brooklineen, entiseen mielisairaalaan. Läheisen kylän asukkaat suhtautuvat Brooklineen vihamielisesti ja haluaisivat purkaa rakennuksen, syistä, joita kukaan ei halua kertoa. Dan ja uudet ystävänsä Abby ja Jordan päätyvät uteliaina tutkimaan oppilailta suljettuja Brooklinen vanhoja käytäviä ja kellaria. Brooklinen historia on täynnä järkyttäviä salaisuuksia, joiden ei koskaan olisi pitänyt paljastua.

Suurin syy siihen, miksi kiinnostuin tästä kirjasta oli, että Asylum on toteutukseltaan hyvin samankaltainen kuin Ransom Riggsin Neiti Peregrinen orpokoti eriskummallisille lapsille ja Hollow City. Tarinaan oli siis liitetty vanhoja valokuvia, jotka toivat lukukokemukseen aivan omanlaisensa tunnelman. Ainakin Riggsin kirjoissa juuri valokuvat hurmasivat minut. Mutta toisin kuin Riggsillä, Asylumissa kaikki kuvat eivät ole aitoja valokuvia, vaan suurin osa on koottu kuvapankin kuvista. Mukana on myös muutamia ihan oikeita kuvia, jotka erottuvat joukosta edukseen, sillä harmittavasti melko iso osa ei-aidoista näyttää juuri siltä, lavastetulta ja kirjaa varten rakennetuilta. Asylumissa kuvia oli melko vähän, eivätkä nekään tuoneet tarinaan juuri mitään uutta tai jännittävää. Kannet tässä kirjassa ovat kuitenkin erittäin onnistuneet ja muutenkin sivujen visuaalinen ilme toimii oikein hyvin.

Hylätty mielisairaala ja sen salaisuudet ovat lähtökohtana niin loistavat, että noista elementeistä voi oikealla toteutuksella saada aikaiseksi vaikka mitä. Harmittavasti Asylum ei kuitenkaan onnistu olemaan niin jännittävä tai koukuttava kuin se ehkä voisi olla. Muutamaa yllättävää käännettä lukuunottamatta tarina on melko laimea ja ajoittain hieman sekavakin.

Vaikka välillä häiritsikin miten odotuksiini nähden mitäänsanomaton juoni olikaan, pysyin kuitenkin hyvin tarinassa kiinni ja luin Asylumin nopeasti. Rouxin kirjoitustyylin ja kielenkin osalta kirja on nopealukuinen. Pikkuvioistaan huolimatta omalla kohdallani kirja kuitenkin toimi oikein kelvollisesti.

Roux on kirjoittanut Asylumille jatkoakin. Sanctum ilmestyi alkuvuodesta ja ilmeisesti tästä olisi tarkoitus tulla trilogia ja viimeisen osan ilmestyä ensi vuoden puolella. Vaikka tämä ensimmäinen kirja ei ollutkaan ehkä mestariteos, aion melko varmasti lukea jatkonkin. 

------
Harper Collins 2013, 336 s.
oma ostos

3. marraskuuta 2014

Anu Ojala: Pommi

Anu Ojalan Pommi herätti mielenkiintoni heti kun näin sen Otavan syksyn uutuuksissa. Vaikka lukupinossa odottelisi muitakin uutuuksia, tämä pääsi lukuun ennen kaikkia muita. Lopulta kuitenkin kävi niin, että ehdin lukea pari muuta uutuutta ennen kuin sain tämän luettua loppuun.

Kirjoitus sisältää pieniä juonipaljastuksia.

17-vuotias Mia on innoissaan aloittaessaan bloggarina lukionsa verkkolehdessä. Joku kuitenkin häiriköi Me ja eläimet - blogia ja epäilee Mian eläintietämystä. Mia haluaa tehdä mahdollisimman hyvää työtä blogissaan ja näyttää epäilijöille. Hän alkaakin tehdä taustatutkimusta maatilojen ja tuotantolaitosten oloista. Tyttö tapaa salaperäisen Kimin, joka houkuttelee Mian mukaan radikaalimpaan toimintaan eläinten hyväksi. Jonkunhan on tehtävä jotain konkreettista, että ihmiset heräisivät lopullisesti.

Tämän kirjan lukeminen oli heti alusta lähtien erittäin takkuista ja muutaman kerran mietin, että jaksanko kirjaa lukea ollenkaan loppuun. En herkästi lopeta kirjoja kesken, joten päätin, että luen sitten vaikka pienemmissä osissa hitaammin kuin kokonaan lopetan. 

Päähenkilö Mia tuntui heti alusta lähtien erittäin naiivilta, tyhmältä ja rasittavalta. Toivottavasti kukaan (tai ainakaan kovin moni) lukioikäinen ei oikeasti ole niin tietämätön asioista kuin Mia kirjan alussa oli. Lisäksi Mia on Kimin suhteen ärsyttävän sinisilmäinen, eikä haista palaneen käryä ennen kuin on liian myöhäistä.

Kirjasta ja sen erittäin mielenkiintoiselta kuulostavasta tarinasta oli vaikea saada otetta kun en pitänyt päähenkilöstä juuri ollenkaan. Muutkaan henkilöt eivät olleet juuri Miaa parempia ja etenkin Kim jäi erittäin epäselväksi hahmoksi, mikä toisaalta saattoi olla tarkoituskin. 
Loppupuolen oikeudenkäynti oli käsittämättömän pitkäveteistä ja puuduttavaa luettavaa. Tuntui kuin olisin joutunut lukemaan koko kirjan toisen puolen kokonaan uusiksi. Ehkä tätä osiota olisi hieman voinut lyhentää, sillä itse ainakaan en kokenut pitkien oikeussalipuheenvuorojen tuovan tarinaan mitään uutta.

Pommin idea on loistava, mutta valitettavasti toteutus ei ollenkaan onnistunut vakuuttamaan minua. Eläinten oikeudet, tuotantoeläinten kohtelu sekä tehotuotanto ovat tärkeitä asioita, joiden olisi suonut saavan paremman käsittelyn. Kirjassa on paljon ajatuksia herättävää tietoa juuri noista asioista, mistä ehdottomasti plussaa Ojalalle. Harmittaa, että kirja jäi mieleen lähinnä tyhmän päähenkilönsä kuin sen käsittelemien asioiden tai juonen takia.

-----
Otava 2014, 348 s.
kirjastosta  

1. marraskuuta 2014

Aleksi Delikouras: Nörtti 3 - Game over

Erinomaisen Nörtti - sarjan kolmas osa ilmestyi hieman salakavalasti. En nimittäin ollenkaan muistanut kirjaa ennen kuin sattumalta näin tämän kirjaston hyllyssä. Nyt kyllä sitten huomasin, että olinhan minä merkinnyt tämän odottamieni syksyn uutuuksienkin joukkoon. Pidin sekä ensimmäisestä että toisesta Nörtistä, joten oli itsestään selvää, että myös tämä kolmas osa päätyisi luettavaksi.

Edes pelitaidot eivät auta DragonSlayer666:ta kun peruskoulun loppuminen häämöttää ja pitäisi pyrkiä lukioon. 6,25:n keskiarvolla ei välttämättä pääse edes amikseen, joten Dragolla on edessään iso urakka keskiarvon nostamiseksi vain vuodessa. Drago ystävineen perustaa salaisen suojelutiimin seiskaluokkalaisen Santerin menetettyä Gameboynsa kiusaajille. Koulussa riittääkin hommia suojelutiimille, eikä uusista jäsenistäkään olisi pulaa.

Nörtti 3 - Game over ei ehkä ole suosikkini sarjan kirjoista, mutta pidin kirjasta siitä huolimatta. Delikouraksella on taito kirjoittaa vetävää, nopealukuista ja hauskaa tekstiä, mikä tekee tästäkin Nörtistä erittäin hyvän suomalaisen nuortenkirjan. Jos kirjan parissa viihtyi loistavasti tällainen yli parikymppinenkin, enemmän kirjan kohderyhmään kuuluvat lukijatkin tulevat varmasti tykkäämään Dragon viimeisen peruskouluvuoden sattumuksista.

Dragon ja kavereiden eeppisen sarjakuvan suunnittelu sai aikaan suurimmat hymyt kirjaa lukiessani kuten myös esimerkiksi loistava fetakakku. Drago tuntui ehkä jopa hieman aikuistuvan kirjan mittaan, mutta onneksi ei kuitenkaan liikaa. Nörttipoika on kyllä sellainen hahmo, josta on vaikea olla pitämättä, kuten kirjojen koko muukin mahtava hahmokaarti.

Saa nähdä jatkaako Delikouras vielä Dragosta kirjoittamista. Toisaalta tämän kirjan lopetus voisi toimia hyvänä lopetuksena nörtteilylle, mutta itseäni ainakin kiinnostaisi lukea mitä Dragolle jatkossa tapahtuu. Nörtti - kirjat ovat olleet niin suosittuja, että mahdolliselle jatkolle löytyisi varmasti muitakin lukijoita ja odottajia kuin vain tämä yksi Nörttifani.

------
Otava 2014, 250 s.
kirjastosta