Näytetään tekstit, joissa on tunniste novellit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste novellit. Näytä kaikki tekstit

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta

Vaikka lukufiilikseni ovatkin olleet kadoksissa, päätin osallistua Halloween - lukuhaasteeseen. Oikeastaan vasta tuossa lokakuun puolivälissä tajusin, että nythän pitäisi lukea haasteeseen sopivaa, joten kirjastoreissulta tarttui mukaan tarinakokoelma Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta. Magdalena Hailta olen aiemmin lukenut Gigi ja Henry -trilogian, joka ei aivan täysin minua hurmannut, mutta siitä huolimatta oli mukava päästä lukemaan muutakin Hain tuotantoa.

Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta sisältää parisenkymmentä kauhistuttavaa tarinaa nuorille. Tarinat sijoittuvat pääasiassa Uhriniituntakaisen kylään, jossa voi törmätä vaikka zombeihin, aaveisiin tai mörköihin. 

Olipas mukava ja viihdyttävä tarinakokoelma, jonka tarinoissa oli oikeasti ihan mukavaa kauhua. Nämä kauhujutut varmasti uppoavat nuorempaankin lukijaan, niin tyttöihin kuin poikiinkin. Haiseva käsi on erinomaista luettavaa näin syksyn pimeinä iltoina ja Halloweenin alla.

Osa kirjan tarinoista on lyhyempiä ja osa pidempiä, mutta lyhyistäkin tarinoista Hai on osannut kirjoittaa varsin jännittäviä. Esimerkiksi vain kahden sivun mittainen FPS on lyhyestä pituudestaan huolimatta erittäin intensiivinen. Suosikkejani kirjan tarinoista olivat Pahanukke, Namusetä ja Poika portilla, joista varsinkin jälkimmäisen lopetus oli loistava.

Ihanaa, että tämän kirjan kohdalla minulle ei kertaakaan tullut sellaista tunnetta, että vaikka kirja on hyvä, en jaksa lukea sitä loppuun. Sellaista on tapahtunut viime aikoina liian monesti, mutta Haiseva käsi piti mielenkiintoni yllä alusta loppuun ja lukaisin kirjan varsin nopeasti.

Tätä kirjaa kelpaa ehdottomasti suositella kauhujuttujen ystäville, niin nuoremmille kuin vanhemmillekin.

------
Karisto 2016, 230 s.
kirjastosta

Slasher Girls & Monster Boys

Törmäsin tähän kirjaan sattumalta Goodreadsilla. Luultavasti ehdotuksista kirjan huomasin, mistä tuleekin bongailtua luettavaa aika usein. Luen novelleja aika harvoin, mutta tässä kokoelmassa kiinnostivat kauhuelementit ja parin tutun kirjoittajan novellit. Slasher Girls & Monster Boys kiinnostikin lopulta niin paljon, että löysi tiensä omaksikin tuoreeltaan vain muutama päivä julkaisun jälkeen.

Slasher Girls & Monster Boys on April Genevieve Tucholken kokoama novelliantologia, joka sisältää YA-kirjoittajien kauhunovelleja ja trillerimäisiä tarinoita. Jokaista tarinaa on inspiroinut esimerkiksi kirjallisuus, elokuvat, televisio tai musiikki. Kirjassa on yhteensä 14 novellia, joiden kirjoittajia ovat mm. Cat Winters, Kendare Blake, Marie Lu ja Leigh Bardugo.

Kirjan sisältämät novellit ovat:
Nova Ren Suma: The Birds of Azalea Street
Carrie Ryan: In The Forest Dark And Deep
Cat Winters: Emmeline
Leigh Bardugo: Verse Chorus Verse
Megan Shepherd: Hide-And-Seek 
Danielle Paige: The Dark, Scary Parts and All
April Genevieve Tucholke: The Flicker, The Fingers, The Beat, The Sigh
Jonathan Maberry: Fat Girl With a Knife
Jay Kristoff: Sleepless
Stefan Bachmann: M
Marie Lu: The Girl Without a Face
McCormick Templeman: The Girl Who Dreamed of Snow
A.G. Howard: Stitches
Kendare Blake: On The I-5 

Kokonaisuutena Slasher Girls & Monster Boys oli yllättävän tasainen. Joukossa oli muutama mielestäni hieman huonompi novelli, mutta silti mennään ehdottomasti plussan puolelle tämän kanssa, koska muut tarinat olivatkin sitten niin valtavan hyviä. Suurin osa kirjoittajista oli itselleni tuntemattomia, mutta mukana oli tarina muutamalta, joista olen ennenkin kuullut tai joilta olen jotain lukenutkin. Muutaman uuden kirjoittajatuttavuuden erittäin hyvät novellit herättivät kiinnostuksen, että ehkä kirjailijoilta voisi lukea jotain muutakin. 

Lukiessa mietin mistä novellit ovat saaneet inspiraationsa. Se paljastetaan jokaisen tarinan lopussa. Joissain tarinoissa inspiraatio on aivan selvä jo heti alusta, mutta useimmissa ei ollutkaan niin helppoa sanoa, mistä kirjoittaja on saanut innoitusta. Varsinkin sellaisissa, joissa on inspiroinut joku itselleni tuntematon elokuva, en ollenkaan arvannut mihin teokseen/teoksiin tarina pohjautuu. 

Tykkään kirjan kansista erittäin paljon ja muutenkin Slasher Girls & Monster Boys on sisältäkin erittäin tyylikäs.

Suosikkejani kirjan novelleista olivat Carrie Ryanin, April Genevieve Tucholken, Jay Kristoffin, Marie Lun ja A.G. Howardin novellit. Carrie Ryanin In The Forest Dark And Deep oli erittäin kieroutunut ja synkkä, jonka inspiraation tajuaa heti, mutta se ei onneksi haitannut. Painostavatunnelmainen tarina piti otteessaan täydellisesti. Nova Ren Suman novelli aloitti kirjan loistavasti ja tämä toisena ollut tarina jatkoi samaa linjaa, itse asiassa vielä parempana kuin edellinen.

April Genevieve Tucholken tarina, ja varsinkin sen lopetus, jäi mieleeni pitkäksi aikaa. On ehdottomasti hyvän novellin merkki jos tarinaa miettii vielä pitkään lukemisen jälkeen. 
Jay Kristoffin Sleepless oli todella karmiva tarina, jonka loppupuolen käänteet tulivat aivan täysin puskista, enkä osannut odottaa mitään sellaista. Tässä oli jotenkin todella puistattava tunnelma ja osin chatviesteillä eteenpäin kuljetettu tarina piti otteessaan täydellisesti.

Marie Lun The Girl Without a Facen aloitus oli erittäin kiehtova ja liimauduin kiinni tarinaan jo heti muutaman rivin jälkeen. Vähitellen kasvava ahdistava ja häiritsevä tunnelma  todella jännittäväksi tarinaksi.
A.G. Howardin Stitches on ehkä makaaberein tarina koko antologiassa. Tarina on karu, verinen ja jännittävä, vaikka ehkä loppu olikin hieman sekava. Tämäkin novelli alkoi niin vahvasti, että koukutuin lukemaan aivan heti alusta.

Danielle Paigen ja Stefan Bachmannin novellit olivat sitten niitä mielestäni huonompia tarinoita. Paigen The Dark, Scary Parts and All oli juoneltaan kliseinen, eikä edes kovinkaan jännittävä, vähän jopa naurettava lopustaan. Novelli oli niin kehno, että tarinan ottaminen mukaan muuten laadukkaaseen antologiaan tuntuu vähän oudolta ja tuon olisi aivan hyvin voinut jättää pois, eikä mitään suurempaa vahinkoa olisi tapahtunut. Stefan Bachmannin M oli yksinkertaisesti vain liian pitkä ja tylsä. Muutaman kerran teki mieli hyppiä sivut yli seuraavaan tarinaan, mutta sain hillittyä itseni ja luettua loppuun, vaikka tarina ei missään vaiheessa napannut oikein yhtään. 

Suosittelen ehdottomasti Slasher Girlsia & Monster Boysia jos kauhu (nimenomaan YA-kauhu) ja novellit kiinnostaa. Tarinat eivät välttämättä saa väreitä kulkemaan selkäpiitä pitkin, mutta suurimmaksi osaksi erinomaisia synkkiä tarinoita nämä silti olivat.

Slasher Girls & Monster Boys kuittaa lukuhaasteesta kohdan 12. A book of short stories.

------
Dial Books 2015, 385 s.
oma ostos

Stephen King: Jälkeen keskiyön

Katsoin melkein pari viikkoa sitten televisiosta The Mist - elokuvan, joka perustuu Stephen Kingin samannimiseen novelliin tai oikeastaan sivumäärällisestihän tuo taitaa jo pienoisromaani olla. Leffan jälkeen luin jostain, että novelli on hieman erilainen, varsinkin lopusta. Asia jäi sen verran vaivaamaan, että oli pakko etsiä kirjastosta Jälkeen keskiyön kokoelma, josta novelli suomennoksena löytyy.

Jälkeen keskiyön sisältää 9 novellia:
Usva (The Mist, 1980)
Täällä tiikereitä on (Here There Be Tigers, 1968)
Apina (The Monkey, 1980)
Kain karkasi kimppuun (Cain Rose Up, 1968)
Rouva Toddin oikotie (Mrs. Todd's Shortcut, 1984)
Jauntti (The Jaunt, 1981)
Hääkeikka (The Wedding Gig, 1980)
Vainoharhainen: Loitsu (Paranoid: A Chant, 1985)
Lautta (The Raft, 1982). 

En ennen tämän lukemista tiennyt, että alunperin kirja on ilmestynyt 22:n novellin kokoelmana nimellä Skeleton Crew ja suomennettuna kirja on pätkäisty kahteen osaan. Ensimmäinen on tämä Jälkeen keskiyön ja toinen nimeltään Ennen aamunkoittoa. Hieman outo ratkaisu, sillä kirjan johdannossa (rakastan Kingin kirjojen johdantoja!) puhutaan melkein yksinomaan kakkoskirjan novelleista ja jaosta tietämättömänä lukijana olin kieltämättä hetken hieman hämmentynyt. Mutta kaipa alkuteoksen suomennoksen jakamiselle on silloin aikanaan ollut joku järkevä syykin.

Kokoelman aloittaa 140-sivuinen Usva, joka oli siis suurin syy tämän kirjan lukemiseen. Rajun myrskyn jälkeen sankka usva levittäytyy pikkukaupunkiin ja sulkee joukon ihmisiä ruokakauppaan. Usva ei kuitenkaan ole mitään tavallista pian hälvenevää sumua, vaan kätkee sisäänsä jotain paljon kauhistuttavampaa ja vaarallisempaa. Noin jännittävästä lähtökohdasta olisi varmasti ollut aineksia pidempäänkin tarinaan, mutta pitkänä novellinakin tämä toimii oikein mainiosti. Elokuvaversion näkeminen ennen novellin lukemista vaikutti tietysti siihen, että Usva ei onnistunut yllättämään tapahtumillaan, paitsi lopetuksensa osalta. En pitänyt juuri ollenkaan elokuvan lopusta, mutta novellin paljon toiveikkaampi loppu oli mieleeni, vaikka jättikin asiat ärsyttävän avoimiksi ja lukijan itsensä pohdiskeltaviksi.

Usvan lisäksi pidin kovasti Apinasta ja Lautasta, jotka molemmat olivat molemmat tuttua Kingiä: jännittäviä, kauhistuttavia ja sellaisia, että ne on pakko lukea yhdellä kerralla alusta loppuun. Lisäksi gangsteritarinamainen Hääkeikka oli kokoelman muiden enemmän kauhua olevien novellien joukossa ihanan erilaista Kingiä.

Rouva Toddin oikotie, Jauntti ja enemmänkin runo kuin novelli Vainoharhainen: Loitsu olivat kaikki vähän sellaisia, että ne luki muiden novellien ohella, mutta mikään tuosta kolmikosta ei herättänyt suurempia ajatuksia tai mielipiteitä, eivät siis olleet erityisen hyviä tai huonojakaan.

Kokoelman vanhimmat novellit, Täällä tiikereitä on ja Kain karkasi kimppuun olivat sitten niitä, joista pidin kaikkein vähiten koko kirjassa. Vain muutaman sivun mittainen Täällä tiikereitä on oli outo kertomus vessassa olevasta tiikeristä, enkä oikein saanut lyhyestä tarinasta minkäänlaista otetta. Kain karkasi kimppuun oli tapahtumiensa takia erittäin häiritsevä novelli.

Pidän kovasti paitsi Kingin pidemmistä kirjoista, myös näistä novelleista. Jälkeen keskiyön oli jälleen mukavaa ja nopeaa luettavaa, vaikka hieman epätasainen novelleiltaan olikin. Onneksi kirjassa oli vain muutama huti, jotka loistava Usva korvasi oikeastaan kokonaan. Novellin elokuvaversiokin oli harvinaisen onnistunut.

Jälkeen keskiyön sopii lukuhaasteessa kohtaan 16. A book from an author you love that you haven’t read yet.

------
Alkuteos: Skeleton Crew
Book Studio 1999 (2. painos), 313 s.
Suom. Tapio Tamminen

16 tarinaa toivosta

Ehdinkin vielä lokakuun puolella lukea toisenkin kokoelman suomalaisia novelleja. Ensin luin Taskunovellit ja nyt tämä. Odottelemassa lukupinossa on vielä lisää novelleja, jotka toivottavasti päätyvät pinosta ihan luettavaksi asti mahdollisimman pian.

16 tarinaa toivosta sisältää naiskirjailijoiden kertomuksia ihmissuhteista, perheestä, iloista, suruista ja elämästä. Toivoa voi toivottomimmassakin tilanteessa löytää yllättävistä asioista ja on muistettava ennen kaikkea uskaltaa elää nyt, ei vasta huomenna. Kokoelmassa on kertomukset mm. Leena Lehtolaiselta, Marja-Leena Tiaiselta, Sari Peltoniemeltä ja Annamari Marttiselta. Novellien lisäksi mukana on Katja Tukiaisen kuvakertomus sekä kolme Eeva-Liisa Mannerin runoa. 16 tarinaa toivosta on toteutettu yhteistyöhankkeena Tammen ja Syöpäsäätiön Roosa nauha - kampanjan kanssa.

Niin kuin monet muutkin lukemani novellikokoelmat, ei myöskään 16 tarinaa toivosta ollut sellainen, että olisin pitänyt kaikista kokoelman tarinoista. Kokoelma on tarinoiltaan mukavan monipuolinen ja toivoa löytyy hyvin erilaisista asioista. Erityisesti pidin Sari Luhtasen tarinasta Naisen blues on punainen ja Irja Sinivaaran Kivityönaisesta. 

En varmaankaan lukenut tarpeeksi ajatuksella muutamaa tarinaa tai osannut tulkita niitä oikein, koska en osannut niistä poimia mitään toivoa tai edes sen pilkahdusta. Tuollaiset tarinat kuuluivat niihin, mistä en niin erityisesti pitänyt, vaikka yksikään tarina ei onneksi aivan täysin kelvoton ollut. Pauliina Suden Voimme varmasti selvittää tämän puhumalla oli ainakin sellainen, joka ei vain jotenkin iskenyt. 16 tarinaa toivosta oli muuten kuitenkin erittäin mukava lukukokemus, eikä sitä latistanut edes muutama hieman huonompi tarina.

------
Tammi 2013, 196 s.
Toim. Päivi Koivisto
kirjastosta

Taskunovellit

Kaipailin jotain lyhyttä luettavaa, jonka ehtisi hyvin lueskella opiskelukiireiden lomassa. Kirjastoreissulla bongasin Taskunovellit - kirjan, josta muistelen lukeneeni jo aikaisemmin useammastakin blogista. Novellikokoelma lähti sitten tietysti mukaani ja luin sen yhdessä illassa, vaikka alunperin tarkoitus ei ollut lukea tätä aivan niin nopeasti.

Taskunovellit sisältää 12 lyhyttä novellia, joita ovat kokoelmaan kirjoittaneet 11 kirjailijaa sekä yksi sarjakuvataiteilija. Mukana on novellit mm. Sirpa Kähköseltä, Tuomas Kyröltä, Riku Korhoselta ja Rosa Meriläiseltä. Taskunovellit liittyy Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! - hankkeeseen.

Taskunovelleissa mukana on monenlaista novellia, joita kaikkia yhdistää siis lyhyt pituus. Minulla oli pieniä ennakkoluuloja kokoelman suhteen juurikin tuon novellien pituuden suhteen. Mietiskelin voiko todella lyhyistä novelleista kirjoittaa todella hyviä. Onneksi ennakkoluuloni hälvenivät ainakin muutaman novellin kohdalla. Erityisesti tykkäsin Tuomas Kyrön ja Rosa Meriläisen novelleista. Kyrön novellia en pystynyt lukemaan hymyilemättä ja päätin, että taitaa vihdoinkin olla aika tutustua Kyrön muuhun tuotantoon.

Taskunovellit oli mukava novellikokoelma, mutta koska en erityisesti pitänyt muutamasta tarinasta tai minulle ei jäänyt niistä minkäänlaista mielipidettä, kirja ei yltänyt loistavaksi asti. Kokoelma oli kuitenkin juuri niin lyhyttä ja nopeaa luettavaa kuin kaipailin, joten pettyä tähän ei onneksi ihan kokonaan tarvinnut.

------
Karisto 2013, 137 s.
kirjastosta

Kumman rakas

Kumman rakas on kirja, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Vihdoinkin muistin etsiä tämän kirjastosta luettavakseni. Kumman rakas on kiinnostavan uuden - tai no ei ehkä enää niin kamalan uuden - kustantamon Osuuskumman ensimmäinen julkaisu. Tämän kirjan jälkeen kustantamo on julkaissut muutaman muunkin teoksen, jotka toivottavasti päätyvät luettavakseni jossain vaiheessa.

Kumman rakas on novelliantologia, jonka novelleja yhdistää erilainen rakkaus. Kirjan 14 novellia edustavat spekulatiivista fiktiota ja mukana on niin keijurakkautta, vampyyreitä, galaktista rakkautta kuin myös noitia ja yllättävää isyyttä.

Odotin innolla tämän lukemista, koska kokoelman novellit vaikuttivat juuri sellaisilta, mistä saattaisin pitää kovastikin. Harmittavasti jouduin pettymään kun oikeastaan yksikään novelli ei ollut niin hyvä kuin olisin toivonut. Selvää suosikkia joukossa kirjan tarinoista ei minulla ollut, mutta onneksi mukana oli monen ihan hyvän tarinan lisäksi vähän parempiakin kertomuksia. Pidin kuitenkin ainakin Siria Kohosen Patakuningattaresta sekä Jussi Katajalan Katarsiksesta, joista jälkimmäinen oli kokoelman parhaimmistoa. Antiikin Kreikkaan sijoittuva kiehtova tarina jumalattareen rakastuvasta miehestä oli kiehtova ja hyvin kirjoitettu.

Vaikka Kumman rakas ei aivan täysillä minuun uponnutkaan tai onnistunut lumoamaan minua, oli se silti kiinnostava lukukokemus. Lukisin mielelläni enemmänkin suomalaisia spefinovelleja, joten siinä suhteessa Kumman rakas on toivottu julkaisu, joka toivottavasti tavoittaa enemmänkin lukijoita. Nopealla googlettamisella tätä ei ole ainakaan liian monessa blogissa luettu, vaikka kirjaa kyllä voi suositella luettavaksi kaikille, jotka tykkäävät kaiken maailman outouksista.

-------
Osuuskumma 2012, 249 s.
Toim. Taru Luojola & Tarja Sipiläinen
kirjastosta

Hallusinatsioneja: Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita

Viime aikoina en jotenkin ole jaksanut keskittyä lukemaan mitään isompaa kirjaa, eikä oikeastaan sopivaa sellaista ole osunut kohdallekaan. Kirjastosta on lähtenyt mukaani siis vain muutama lyhyempi teos, joista yksi on tämä Juri Nummelinin toimittama Hallusinatsioneja: Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita. Kirja tuntui kiinnostavalta jo siksikin, että jotenkin luen kirjan nimeä koko ajan vaikka millä tavalla väärin. 

Hallusinatsioneja: Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita on kurkistus vanhoihin suomalaisiin kauhutarinoihin. Mukana on tarinoita muun muassa Kyösti Wilkunalta, Topeliukselta, Larin-Kyöstiltä sekä Aleksis Kiveltä. Mukana on myös Juri Nummelinin esipuhe suomalaisen kauhukirjallisuuden historiasta.

Vaikka kirjan tarinat eivät olleetkaan mitään oikeasti kauhistuttavia, oli tämä silti erittäin mielenkiintoista luettavaa. Tarinat, joiden kauhuelementit tuntuivat lukiessa melko naurettavilta, olivat varmaankin ilmestyessään oikein kauheita ja pelottavia, vaikka monessa tarinassa kauhu tietysti selitettiinkin jollain paljon vähemmän pelottavalla syyllä. Tarinoiden kieli on hyvin vanhahtavaa, eikä niitä ole onneksi ryhdytty muuttamaan sopimaan paremmin nykykieleen.

Suosikkini kirjan tarinoista oli Larin-Kyöstin Hiirenkesyttäjän kosto, joka varsin karun loppunsa takia tuntui kaikista kirjan tarinoista kaikista kauhistuttavimmalta. Muutkin kokoelman tarinoista olivat kiinnostavia, poikkeuksena Uno Osmion Kuumehoureissa, joka oli mielestäni hieman liian sekava ja outo. Mutta muuten Hallusinatsioneja oli ehdottomasti tutustumisen arvoisia, koska muuten tällaiset vanhemmat tarinat olisivat minulta varmasti jääneet lukematta.

------
Faros 2012, 126 s.  
kirjastosta

Stephen King: Auringonlaskun jälkeen

Olen varmaankin hurahtanut nyt oikein kunnolla Stephen Kingiin, koska ennen luin Kingiä ehkä joskus satunnaisesti kerran parissa vuodessa, mutta nykyisin käyn joka kirjastoreissulla katselemassa mitä hyllystä Kingin kohdalta löytyy. Pimeä yö, tähdetön taivas oli hieno kokoelma Kingin novelleja, joten nappailin kirjastosta mukaani lisää herran novellituotantoa. 

Auringonlaskun jälkeen sisältää 13 kertomusta, joissa ollaan paitsi todellisuuden rajamailla, myös elämän ja kuoleman häilyvällä rajalla. Tarinoissa on tietysti Kingin tapaan yliluonnollisia elementtejä ja väristyttävää kauhua.  Mukana on niin pidempiä novelleja kuin lyhyempiäkin tarinoita.

Oikeastaan jokaisessa novellikokoelmassa, minkä olen lukenut, on ollut mukana niitä todella hyviä kertomuksia ja sitten vähän kehnompaa tarinaa. Auringonlaskun jälkeen ei ole säännön poikkeus, vaikka kaikki tarinat ovatkin ihan viihdyttävää ja mukavaa luettavaa. Muutama kirjan tarinoista oli erittäin hyviä, kuten esimerkiksi pakko-oireinen ja painostavan jännittävä N, joka loppua myöten oli hyvin kirjoitettu ja koukuttava. Myös Piru kissaksi ja Mykkä olivat mielestäni kokoelman parhaimmistoa, vaikka ensimmäisenä mainitun loppu olikin hyvin outo ja splattermainen.

Kirjan huonommista tarinoista ehdottomasti omasta mielestäni kaikkein huonoin ja jotenkin muuhun kokoelmaan sopimaton oli Hyvin tiukka paikka, joka ällöttävyydessään sai melkeinpä hyppäämään sivut yli ja jättämään lukematta koko tarinan. Ainakin Piparkakkutyttö ja Kuntopyörä tuntuivat hieman ylipitkiltä, mutta olivat muuten ihan sujuvaa luettavaa.

Mukana kirjassa olevat kirjailijan johdanto- ja saatesanat olivat hieno pieni lisä, sillä ainakin minusta on mukava lukea mistä johonkin tarinaan on saatu idea, mutta tietenkään liikaa ei tarinoita tarvitse selitellä, minkä onneksi myös King tietää.

------
Alkuteos: Just After Sunset
Tammi 2010,  392 s.
Suom. Ilkka Rekiaro 
kirjastosta

Vampyyrit ja hahmonvaihtajat

Olen pitänyt olosuhteiden pakosta blogihiljaisuutta. Opiskeluiden ja tenttien takia aikaa ja samalla jaksamista lukemiseen on ollut todella vähän. Iso pino kirjoja olisi odottamassa lukemista, mutta en ole nyt saanut oikein kunnolla edes aloitettua yhtään kirjaa. Tämänkin aloitin jo aikoja sitten, mutta sain luettua sen loppuun vasta nyt.

Vampyyrit ja hahmonvaihtajat sisältää 25 tarinaa vampyyreistä ja hahmonvaihtajista (eli oikeastaan siis ihmissusista). Mukana on sellaisia klassikoita kuten Sheridan Le Fanun Carmilla, Bram Stokerin Draculan vieras ja Rudyard Kiplingin Pedon merkki.

Ilahduin todella paljon, että tämän kirjan tarinat ovat kaikki suurelta osin perinteisiä vampyyritarinoita. Pidän enemmän juuri tällaisista vanhoista tarinoista, joissa vampyyreiden perusolemus on enemmän lähellä omia mieltymyksiäni kuin ehkä jossain uudemmissa verenimijätarinoissa on. Vaikka kirjan nimessä mainitaan nuo hahmonvaihtajat (shapeshifters) kirjassa on huomattavasti enemmän vampyyreitä kuin esimerkiksi ihmissusia, vaikka sellaisiakin tarinoiden joukosta löytyy.

Tämä kokoelma on selvästi tarkoitettu nuorille, sillä kirjan sivut on koristeltu kuin melkeinpä satukirjassa ja jokaisesta tarinasta löytyy vähintäänkin muutama piirros tarinaa syventämään. Olisin lukenut tarinat ilman kuvitustakin, mutta eipä kivoista kuvista mitään haittaakaan lukiessa ollut.

Kokoelmassa mukana oli paljon sellaisia tarinoita, joita en itse ollut vielä lukenut, mutta löytyihän sieltä esimerkiksi Le Fanun Carmilla, jonka jo aiemmin tänä vuonna olin lukenut. Tuo Carmilla kuten muutama muukin tarina, kuten Stokerin kaksi muuta tarinaa Draculan vieraan lisäksi, olivat oikeastaan vain katkelmia pidemmistä tarinoista.

Kirjassa oli monia hyviä tarinoita, mutta erityisesti pidin Mary E. Braddonin Hyytävä syleily - tarinasta, joka oli erilainen, mutta ei liian, vampyyritarina. Jan Nerudan Vampyyri oli myös ilahduttavan erilainen tarina vampyyristä, joka on aivan toisenlainen kuin terävillä kulmahampailla varustettu verenimijä.

Siitä huolimatta, että kirja on ulkoasultaan ja kuvitukseltaan vähän lapsellinen, suosittelen kirjaa kaikille, jotka minun tapaani pitävät vanhemmista vampyyritarinoista esimerkiksi Bram Stokerin tyyliin.

------
Alkuteos: Classic Tales of Vampires and Shapeshifters
Kirjalito, 512 s.
Suom. Hannu Tervaharju
Toim. Heidi Laine
kirjastosta

Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas

Olen lukenut oikeastaan vain joitakin teoksia Stephen Kingin laajasta kirjallisesta tuotannosta (esim. Kuvun alla), mutta noiden muutamien luettujen perusteella Kingin kirjoitustyyli on valloittanut minut täysin. Päädyin siis varailemaan tämän kirjan jo hyvissä ajoin kirjastosta, että saan nopeasti uusimman King suomennoksen käsiini. Tämän olenkin jo ehtinyt jokin aika sitten lukea, mutta kiireiden takia tästä kirjoittaminen venähtänyt tänne asti.

Pimeä yö, tähdetön taivas sisältää neljä tarinaa, jotka käsittelevät eri muodoissa ihmisen sisältä kumpuavaa pimeyttä ja kostoa. Teoksen aloittava 1922 on nebraskalaisen maanviljelijä Wilfredin tunnustus tekemästään hyytävästä teosta ja sen karmeista vaikutuksista paitsi hänen itsensä myös poikansa elämään. Iso kuski on tarina naisesta, joka päätyy kostamaan raiskaajalleen korkojen kera. Kahden kauppa on Faust-henkinen tarina kuolemansairaasta miehestä, joka päätyy myymään sielunsa oudolle kauppiaalle, hirvittävällä hinnalla. Onnistuneessa avioliitossa vuosia onnellisesti avioliitossa ollut nainen saa tietää miehestään ikävän yllätyksen, mikä laittaa näennäisesti täydellisen perheidyllin sekaisin.

Pimeä yö, tähdetön taivas on taattua laatua Kingiltä, vaikka mikään kirjan tarinoista ei noussutkaan erityisesti suosikikseni. Pidin kyllä kaikista tarinoista, vaikka 1922 tuntuikin ajoittain hieman liian pitkältä, sillä lähentelihän kyseinen novelli jo melkeinpä pienoisromaanin mittaa. Kahden kauppa sen sijaan oli lyhyydessään mukavaa vastapainoa pidemmille tarinoilla, minkä lisäksi tarina oli ainakin omasta mielestä huomattavasti kepeämpää luettavaa kuin esimerkiksi juuri tuo teoksen aloittava novelli.

Kirja on loistavaa luettavaa myös sellaiselle, joka ei ole juurikaan tutustunut Kingin muihin teoksiin. Pimeä yö, tähdetön taivas on sujuvasti kirjoitettua ja viihdyttävää kauhua, mikä osoittaa, että King hallitsee niin pidemmät kuin lyhyemmätkin tarinat. Tämän innoittamana on varmaankin seuraavalla kirjastoreissulla etsittävä luettavaksi lisää Kingiä.

------
Alkuteos: Full Dark, No Stars
Tammi 2012, 355 s.
Suom. Ilkka Rekiaro
kirjastosta

Sheridan Le Fanu: Carmilla ja muita kertomuksia

Vampyyritarinoiden ystävänä mukaani kirjastoreissulta tarttui Sheridan Le Fanun novellikokoelma, joka sisältää myös kirjailijan ehkä tunnetuimman kertomuksen Carmilla. Minua kiinnostavat myös uudempien vampyyritarinoiden ohella tällaiset vanhemmat tarina, vaikka niissä vampyyrikäsitys poikkeaakin välillä aika paljon siitä millainen omasta mielestäni on "oikea" vampyyri. Carmillan on sanottu vaikuttaneen paljon myöhempään vampyyrikirjallisuuteen, joten pakkohan se oli lukea. Samalla sain tutustua muuhunkin Le Fanun tuotantoon.

Carmilla ja muita kertomuksia siis sisältää neljä Le Fanun novellia, joista tunnetuin on juurikin nimitarina. Muut novellit kokoelmassa ovat Vihreää teetä, Selonteko oudoista häiriöistä Aungien Streetillä ja Lapsi, joka lähti haltijatarten matkaan.

Pidän ehdottomasti enemmän uudemmista, paljon toiminnallisemmista vampyyritarinoista, sillä Carmilla oli tarinana hyvin hidastempoinen ja välillä todella tylsä. Tietysti muutkaan tuon aikakauden kauhutarinat eivät yleensä ole kovinkaan vauhdikkaita, mikä varmaan pitäisi muistaa vanhoja tarinoita lukiessa. Puutteistaan huolimatta Carmilla oli kuitenkin kiinnostava vampyyritarina.

Vihreää teetä oli kokoelman kolmesta muusta novellista ehkä omaan makuuni huonoin. Saattaa tosin johtua siitä, että en varmaankaan keskittynyt kovinkaan hyvin lukemaani, koska varsinkin novellin loppupuoli tuntui menevän itseltäni vähän ohi. Selonteko oudoista häiriöistä Aungien Streetillä nousi suosikikseni kaikista kokoelman novelleista. Tarina ei ollut hetkeäkään tylsä, vaan tapahtumia ja pelotteluakin oli juuri sopivasti. Lapsi, joka lähti haltijatarten matkaan oli kiehtova, mutta lyhyt tarina, jonka loppu jäi sopivan avoimeksi, että lukija saa itse mietiskellä mitä tapahtuikaan.

Tämän kokoelman myötä kiinnostukseni Le Fanun tuotantoon heräsi ja pitääkin heti seuraavalla kirjastokäynnillä katsoa löytyisikö kirjailijalta muutakin tuotantoa luettavakseni.

------
Savukeidas 2012, 204 s.
Suom. Timo Hännikäinen
kirjastosta

Tuhansien zombien maa - Tarinoita elävistä kuolleista ja Suomesta

Lisää zombeja Suomessa! Tämä sattui silmään ihan vahingossa kirjastoreissulla ja mukaanhan se oli otettava kun edellisen kotimaisen zombiekirjan (Jukka Nieminen: Zombievyöhyke) fiiliksissä vielä olin.

Tuhansien zombien maa - Tarinoita elävistä kuolleista ja Suomesta on Juri Nummelinin toimittama novellikokoelma, josta löytyy 11 eri tavalla zombieita käsittelevää novellia. Mukana on myös hiukan epätavallisemmin eläviä kuolleita käsitteleviä novelleita sekä perinteistä "zombie apocalypse" tavaraa.

Ilmeisesti suomalaisista zombieista ei ole kirjoitettu kovinkaan paljon, sillä tässä kokoelmassa on mukana todellakin 11 tarinaa ja sivumääräkin on vain 154 sivua. Suurin osa kirjoittajista oli itselleni täysin tuntemattomia, mutta mukana on myös hiukan tutumpiakin kirjoittajia, kuten Mike Pohjola ja Miina Supinen.

Kuten yleensäkin novellikokoelmissa, myös tässä novellien taso vaihteli hurjasti. Omiksi suosikeikseni nousivat ehdottomasti perinteisemmät zombiemaailmanlopun selviytymistaisteluja kuvaavat tarinat kuin vähän erikoisemmalla tavalla eläviin kuolleisiin suhtautuvat tarinat, joissa muutamassa oli jopa satiirisia piirteitä. Harri Erkin Olisi edes sinappia oli outoudessaan yksi kirjan huonoimmista kun taas Tuomas Salorannan Äidin talossa kuului suosikkeihini.

Tuhansien zombien maa on kevyttä luettavaa, ei edes lähelläkään kunnollista zombiekauhua. Novellien tason suurestakin vaihtelusta ja sen nostattamasta ärtymyksestä huolimatta tämän luki nopeasti ja mielenkiinnolla, koska on minusta on aina kiinnostavaa miten suomalaiset kirjoittajat ovat tarttuneet aiheeseen, josta ei paljon Suomessa kirjoiteta.

------
Turbator, 154 s.
Toim. Juri Nummelin 
kirjastosta

James Franco: Palo Alto

James Franco on tullut tutuksi etenkin näyttelijänä (mm. ihana Freaks and Geeks tv-sarja sekä elokuvat Milk ja 127 tuntia), mutta hän on myös opiskellut luovaa kirjoittamista Columbia Universityssä. Palo Alto on Francon esikoisteos, mutta aiemmin Francon kirjoituksia on julkaistu muutamissa lehdissä ennen novellikokoelman kirjoittamista.

Palo Alto on kokoelma kaunistelemattomia novelleja yhdysvaltalaisesta esikaupungista, jossa pätevät kaupunkiviidakon lait nuorison keskuudessa. Nuorten ei tarvitse selitellä tekojaan, vaan he tekevät mitä haluavat ja elävät täysillä, karuissakin hetkissä.

Kirjan novellit ovat todellakin kaunistelemattomia ja tylyjä, eikä pieniä ja isoja rosoja ole yritetty tasoitella, vaan kaikki esitetään aivan niin tylysti kuin asiat oikeasti ovat. Nuoruus voi olla synkkää aikaa, jolloin itseään tulee etsittyä sellaisillakin tavoilla, jotka eivät ehkä ole itselleen hyväksi. Huumeet, seksi ja laittomuudet kuuluvat olennaisena osana Palo Alton henkilöiden elämään. Franco käsittelee esikoisteoksessaan noita kaikkia rohkeasti ja häpeilemättömästi.

Ajatukseni Palo Altosta ovat erittäin ristiriitaiset. Toisaalta pidin Francon tavasta tylyttää sumeilematta ja kirjoittaa erittäin suorasti joistain asioista. Toisaalta sen sijaan joissain novelleissa juuri tuo suoruus ja häpeilemättömyys alkoivat suorastaan ärsyttää. Aivan kaikkea kun ei ehkä tarvitsisi niin suorasti ja totuudenmukaisesti kertoa. Lisäksi välillä tuntui kuin Franco toistaisi itseään vähän liian usein ja muutaman kerran tuli tunne, että lukee samaa tarinaa uudestaan ja uudestaan.

Kokonaisuutena Palo Alto oli ainakin aivan uusi lukukokemus minulle, koska harvemmin tulee luettua tämän tyyppisiä novelleja. Muutamasta kauneusvirheestä huolimatta Franco kirjoittaa sujuvasti ja omaperäisesti. Palo Alton novellit ovat tavallisuudesta poikkeavaa, harvinaisen röyhkeää nuorison elämän kuvailua.

------
Alkuteos: Palo Alto: Stories
Schildts & Söderströms 2012, 207 s.
Suom.  Jaakko Kankaanpää
kirjastosta

Verenhimo: Suomalaisia vampyyritarinoita

Suomi ja vampyyrit ovat harvinainen ja outo yhdistelmä. Juuri sen takia kiinnostuinkin tästä kirjasta. Ihanaa saada kunnon vaihtelua vampyyrikirjoihin! Verenhimo: Suomalaisia vampyyritarinoita on nimensä mukaisesti täynnä vampyyrinovelleja, joissa verenimijät ovat supisuomalaisia ja liikutaan kotimaisissa maisemissa.

Mukana on novelleja niin tutuilta kuin vähän tuntemattomimmiltakin suomalaisilta kirjoittajilta kuten Mika Waltari, Miina Supinen, Johanna Sinisalo ja Leo Anttila. Itselleni muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oikeastaan kaikki kirjoittajat olivat täysin uusia tuttavuuksia. Onneksi kirjan loppuun on älytty laittaa pieni esittely kaikista kirjoittajista, jotta lukijalle mahdollisesti täysin uusista kirjailijoista saa edes vähän lisätietoa.

Vampyyrit kuvataan liian usein nuoriksi ja kauniiksi salonkikelpoisiksi verenimijöiksi, jotka painiskelevat tavallisten ihmisten tavoin ihmissuhdeongelmista, usein juuri ihmisten kanssa. Verenhimossa vampyyrit ovat kaikkea muuta, aidosti verenhimoisia ja eli sellaisia kuin ne alunperin vampyyrikirjallisuudessa luotiin. On kiehtovaa miten monta erilaista tulkintaa vampyyreistä mukaan on saatu. Jokaisella kirjoittajalla on oma tulkintansa vanhoista myyteistä ja monessa novellissa vampyyrit ovat kiehtovan erilaisia kuin mihin itse olen tottunut.

Yhtä selvää suosikkia Verenhimon tarinoista ei noussut esille, mutta tietysti joistain tarinoista pitää enemmän kuin toisista. Johanna Sinisalon Peili ja Asta Lepän Ystäväni Leo kuuluivat omasta mielestäni kirjan tarinoiden parhaimmistoon. Vaikka Mika Waltarin Muumio novellia kutsutaankin kirjan johdannossa suomalaisten vampyyritarinoiden tyylinäytteeksi, oli se mielestäni yksi kirjan tylsimmistä. En Waltarin tuotannon ystävä muutenkaan ole, joten liekö sekin vaikuttanut asiaan.

Jos kaipaa vähän vaihtelua teinivampyyreihin sun muihin, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän kirjaan. Itse yllätyin iloisesti miten erilaisia kirjan novellit olivat ja miten niissä oli tulkittu suomalaisia vampyyreitä. Vaihtelu virkistää, myös vampyyrikirjoissa.

------
Teos 2011, 385 s.
Toim. Juri Nummelin 
kirjastosta