Candace Bushnell: Ensimmäinen kesä New Yorkissa

Nyt kun olen työharjoittelussa lukemiselle tuntuu jäävän harmittavan vähän aikaa. Iso kirjakasa odottaa lukemista kun olen haalinut itselleni kaikenlaisia mielenkiintoiselta kuulostavia kirjoja, että ne jossain vaiheessa lukisin. Sitä aikaa vaan on paljon vähemmän kuin toivoisin! Yhden kirjan voin nyt lukupinosta poistaa.

Tykkäsin (ja tykkään vieläkin) todella paljon television Sinkkuelämää (Sex and the City) - sarjasta, joka oli nokkela, rohkea ja etenkin viihdyttävä. Sen takia olinkin innoissani kun sain tietää, että alkuperäisen Sinkkuelämää - kirjan, johon tv-sarja perustuu, kirjoittaja Candace Bushnell on kirjoittamassa Carrie Bradshawn nuoruusvuosista. Sarjan ensimmäinen kirja Carrien nuoruusvuodet olikin todella viihdyttävä ja mielenkiintoinen. Toivoin, että jatko-osa olisi yhtä mukavaa luettavaa, mutta valitettavasti jouduin pettymään.

Ensimmäinen kesä New Yorkissa voisi ideansa perusteella olla paljon parempi. Varmasti kaikkia sarjan faneja kiinnostaa tietää, mikä toi Carrien New Yorkiin ja mitä sitten tapahtuikaan. Sarjassa ei varsinaisesti ole kerrottu kovinkaan paljoa päähenkilöiden menneisyydestä, joten jokainen on saanut muodostaa omat kuvitelmansa mitä hahmojen menneisyydessä on tapahtunut. Bushnell kertoo tässä kirjassa oman versionsa.

Kirja on perusviihdyttävää luettavaa, mutta sisällöltään se on kevyttä ja mieleenpainumatonta. Joissain kohdin kirja oli erittäin sekava ja yritti olla joka paikassa yhtä aikaa. Edes päähenkilö Carrie ei ollut yhtä ihana itsensä, vaan välillä todella ärsyttävä. Jotkut edellisessä osassa olevat henkilöt jätetään täysin lukijan tunnistettavaksi ja muistettavaksi eli ennen kuin lukee kirjan kannattaa olla lukenut myös ensimmäinen osa. Samantha ja Miranda olisi ehdottomasti pitänyt syvemmin esitellä ja paneutua myös näiden hahmojen menneisyyteen, koska ovathan hekin isossa osassa tv-sarjassa.

Kirjan lopun perusteella voisi luulla, että tästä on tulossa vielä lisää jatkoa, mutta ainakaan pikaisella netin tutkimisella en löytänyt varmaa tietoa siitä onko Bushnell kirjoittamassa kolmatta osaa Carrien nuoruusvuosien seikkailuja. Saa nähdä jatkuuko tarina ja pääseekö Carrie seikkailemaan lisää 80-luvun New Yorkissa.

------
Alkuteos: Summer and the City: A Carrie Diaries Novel
Tammi 2011, 419 s.
Suom.  Liisa Laaksonen
kirjastosta
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti