Neil Gaiman: The Ocean at the End of the Lane

Luin viime marraskuussa Neil Gaimanin Hautausmaan pojan, joka lopulta jäi bloggaamatta. Kirja oli kuitenkin paluu todella pitkästä aikaa Gaimanin tuotantoon, jota olin viimeksi lukenut joskus ennen blogini aloittamista. Vaikka Hautausmaan poika ei ollutkaan aivan täysosuma, kirja sytytti haluni lukea lisää Gaimania. The Ocean at the End of the Lane on jo runollisen nimensäkin takia kummitellut pitkään mielessä ja kun kirja löytyi sopivasti kirjastostakin, ei kun lukemaan. Tästä tulikin sitten vuoden ensimmäinen luettu ja onneksi vuotta ei tarvinnut aloittaa pettymyksellä.

Nelikymppinen mies palaa hautajaisiin lapsuutensa maisemiin. Hän päätyy pitkän tien päässä olevalle maalaistalolle, jonka pihassa olevan lammen äärellä heräävät muistot kesästä kauan sitten. Sen kesän synkät tapahtumat tutustuttivat miehen Hempstockin maatilan kolmen sukupolven naisiin, joista yhdelle lampi oli valtameri.

The Ocean at the End of the Lane taisikin sitten kiilata suosikikseni kaikista lukemastani Neil Gaimanin kirjoista. Tykkäsin tästä aivan valtavasti. Tarina alkaa hitaasti, mutta muuttuu lopulta yhtä aikaa synkäksi, kauniiksi, haikeaksi ja pelottavaksikin saduksi. The Ocean at the End of the Lanessa Gaiman on jälleen onnistunut luomaan omalaatuisen, mutta samalla jotenkin oudon ja kiinnostavan maailman.

Hieno ratkaisu Gaimanilta kertoa tarina lapsen näkökulmasta ja käsitellä sitä kautta myös pelottaviakin asioita. Tässä oli sellaista mukavaa kyseenalaistamattomutta, sillä lapsen mieli ei ihmettele kaikkein omalaatuisimpiakaan asioita, vaan hyväksyy ne outouksista huolimatta, mikä sopii tällaiseen satuun aivan loistavasti. Myönnän, että muutamassa kohdassa tuntui, että putoan kärryiltä, eivätkä kaikki asiat niin hyvin avautuneet, mutta loppujen lopuksi kyydissä pysyttiin kyllä. Kirjan lopusta pidin aivan erityisesti. Se tuntui jotenkin täydelliseltä lopetukselta hienolle tarinalle.

Nämä kannet ovat todella herkät ja kauniit, tykkään. Parissa muussakin painoksessa on niin kauniit kannet, että kirja melkeinpä tekisi mieli hankkia omaakin hyllyä koristamaan. Sitten vain tarvitsisi päättää enää, että millä kansilla kun kaikki ovat niin kivoja :)

The Ocean at the End of the Lane ei melko varmasti jää ainoaksi tänä vuonna lukemakseni Gaimaniksi, sillä viimeistään nyt tämän kirjan myötä kirjailija alkoi taas ihan kunnolla kiinnostaa. Ehkä pitääkin katsella Goodreadsista mitä muuta kiinnostavaa Gaimanilta löytyisi luettavaksi.

------
Headline 2013, 248 s.

kirjastosta