Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu

Olen Goodreadsin puolelta lukenut todella paljon ylistäviä arvioita Patrick Nessin Siobhan Dowdin idean pohjalta kirjoittamasta ja Jim Kayn kuvittamasta Hirviön kutsusta. Kirja on ollut lukulistalla jo pitkään, mutta nyt kun tämä ilmestyi suomeksi, päätin vihdoinkin vastata hirviön kutsuun. 

13-vuotiaan Conorin äiti sairastuu syöpään. Eräänä yönä seitsemän minuuttia yli keskiyön hirviö saapuu Conorin luo ja sanoo kertovansa kolme tarinaa, kunhan Conor kertoo neljännen - totuuden.

Ennakko-odotukseni kirjan suhteen olivat varsin korkealla, joten petyin hieman kun lukeminen lähtikin yskähdellen käyntiin, enkä saanut tarinasta heti alussa kiinni. Jopa sysäsin tämän syrjään joksikin aikaa ja luin muuta kun tuntui, että tarina ei oikein kiinnosta ja lukeminen ei onnistu.

Tarvitsin ilmiselvästi pienen tuumaustauon kirjan kanssa, koska poimiessani tauon jälkeen Hirviön kutsun taas luettavakseni, tarina tuntui avautuvan ihan uudella tavalla ja lähtevän kunnolla vauhtiin. Hirviön kutsu on surullinen, koskettava ja älykäs tarina, joka ehdottomasti kannattaa lukea. Vain reilu 200 sivuinen tarina kertoo paljon enemmän kuin sivumäärältä voisi luulla. Vaikka alussa tätä lukiessa minulla olikin vaikeuksia, ne palkittiin kerrassaan hienolla tarinalla. Etenkin tarinan loppu on yksinkertaisesti kaunis.

Jim Kayn upea kuvitus kruunaa hyvän tarinan. Olen juuri tällaisen vähän rosoisen ja synkän kuvituksen ystävä, joten tätä tuli luettua ihastellen ja ihaillen uskomattoman hienoa kuvitusta. Kirjan kuvitus on kokonaan mustavalkoinen, joten ainakin itseäni hieman häiritsi se, että kansikuva on väreissä. Pidän paljon enemmän kuvitetun laitoksen alkuperäisestä mustavalkoisesta kannesta. 

Hirviön kutsu on ensimmäinen lukemani Patrick Nessin teos, mutta olen kuullut kirjailijasta paljon hyvää Goodreadsin puolella. Olinkin jo aiemmin laittanut Nessin korvan taakse niihin kirjailijoihin, joiden tuotantoon aion jossain vaiheessa tutustua, mutta taidanpas tämän kirjan jälkeen kohottaa Nessiä listalla vähän ylemmäs.  

Hirviön kutsun elokuvasovitus tulee ensi-iltaan tämän vuoden lokakuussa. Katsoin leffasta trailerin ja se näytti kyllä todella hyvältä. Erityisen iloinen olen siitä, että Liam Neeson on leffassa hirviön äänenä. Neesonilla on loistava ääni, juuri hirviölle sopiva.

-------
Alkuteos: A Monster Calls
Tammi 2016, 215 s.
Suom. Kaisa Kattelus
arvostelukappale (kiitos kustantajalle!)
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti